Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Itzemurhan tehneiden vanhempien lapset?
15.06.2021 |
Onko täällä sellaisia?
Miten elämänne on mennyt ja kuinka olette kokeneet vanhempanne teon vaikuttaneen elämäänne - vai onko se vaikuttanut?
Etenkin, jos kyseessä on ollut ainoa vanhempanne.
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Olemme kokeneet. Meitä jäi 4 alaikäistä lasta kun äiti kuoli.
Jokaisella on kai ollut vähän erilaiset selviytymiskeinot.
Minun oli hankkiuduttava psykoterapiaan siinä vaiheessa, kun suunnittelimme ensimmäisen lapsen toivottamista tervetulleeksi. Silloin vyöryi kaikki päälle. Onneksi sain KELAn tukeman terpian. Omavastuuosuudet oli iso menoerä, kun samaan aikaan maksoin opintolainaa ja asuntolainaa. Sijoitus omaan toipumiseen kannatti.
Olette siis pärjänneet ihan hyvin ja eläneet ns. normaalia elämää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsemuhran tehneen vanhemman lapset ovat suurentuneessa itsemurhavaarasssa ja heillä on masennustaipumus
Jos tällainen lapsi masentuu, hänet tulisi ohjata mielisairaalaaan - pikaisesti
Miksi on tärkeätä kertoa lapsille vanhemman tehneen itsemurhan? Miksei voi kertoa hänen kuolleen onnettomuudessa? Onnettomuushan sekin. Sitten +25 vuotiaana kertoisi sen.olleen im, vai olisiko se enää välttämätöntä siinä vaiheessa.
On pärjätty. Se on kunkin oma valinta. Mutta jos suunnittelet niin sanoisin älä tee. Jää siitä syyllisyyden tunteita yms. ainakin omalla kohdalla, ja epäilys siitä että yrittikö vain saada huomiota ja oli ajatellut että ehdin pelastaa, kun minun piti olla paikalla myöhemmin. En kuitenkaan mennyt.
Vierailija kirjoitti:
Miksi on tärkeätä kertoa lapsille vanhemman tehneen itsemurhan? Miksei voi kertoa hänen kuolleen onnettomuudessa? Onnettomuushan sekin. Sitten +25 vuotiaana kertoisi sen.olleen im, vai olisiko se enää välttämätöntä siinä vaiheessa.
Tuo on totta, ettei sitä tarvitsisi kertoa, mutta ehkä lapsi kuulee ja aistii sen esim. sukulaisten reaktioista?
En tiedä voiko tuollaista pimittää lapselta?
Paitsi jos onnistuu tekemään sen itzarin niin, että se oikeastikin vaikuttaa onnettomuudelta tai ei voi olla varma oliko onnettomuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi on tärkeätä kertoa lapsille vanhemman tehneen itsemurhan? Miksei voi kertoa hänen kuolleen onnettomuudessa? Onnettomuushan sekin. Sitten +25 vuotiaana kertoisi sen.olleen im, vai olisiko se enää välttämätöntä siinä vaiheessa.
Meille neljälle olisi ollut vain typerää valehtelemista selittelyt onnettomuudesta. Äiti hyvästeli meidät kaikki ennen kuolemaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi on tärkeätä kertoa lapsille vanhemman tehneen itsemurhan? Miksei voi kertoa hänen kuolleen onnettomuudessa? Onnettomuushan sekin. Sitten +25 vuotiaana kertoisi sen.olleen im, vai olisiko se enää välttämätöntä siinä vaiheessa.
Meille neljälle olisi ollut vain typerää valehtelemista selittelyt onnettomuudesta. Äiti hyvästeli meidät kaikki ennen kuolemaansa.
Mutta jos asiaan ei liity mitään tuollaista hyvästelyä eikä jäähyväiskirjeitä tms., niin periaattessa lapsi voisi luulla onnettomuudeksi?
Sitten jos lapsi haluaa aikuisena lukea esim. äitinsä päiväkirjoja joista selviäisi massiivinen, pitkäaikainen masennus ja taistelu siitä että jaksaisi elää, niin se lienee toisi ymmärrystä lapselle?
Toki kaikki eivät halua sellaisia lukea.
Ilmeisesti ihmiset pärjää kuitenkin hyvin, vaikka noin tapahtuisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olemme kokeneet. Meitä jäi 4 alaikäistä lasta kun äiti kuoli.
Jokaisella on kai ollut vähän erilaiset selviytymiskeinot.
Minun oli hankkiuduttava psykoterapiaan siinä vaiheessa, kun suunnittelimme ensimmäisen lapsen toivottamista tervetulleeksi. Silloin vyöryi kaikki päälle. Onneksi sain KELAn tukeman terpian. Omavastuuosuudet oli iso menoerä, kun samaan aikaan maksoin opintolainaa ja asuntolainaa. Sijoitus omaan toipumiseen kannatti.
Olette siis pärjänneet ihan hyvin ja eläneet ns. normaalia elämää?
Jos normaalia elämää on että on pystynyt hankkimaan ammatin, hankkimaan parisuhteen ja lapsia ja elättämään itsensä ja lapsensa, niin kyllä. Pinnalta katsoen ihan hyvää elämää, syvemmällä tasolla kaikilla on ollut tai on edelleen omat kipukohtansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olemme kokeneet. Meitä jäi 4 alaikäistä lasta kun äiti kuoli.
Jokaisella on kai ollut vähän erilaiset selviytymiskeinot.
Minun oli hankkiuduttava psykoterapiaan siinä vaiheessa, kun suunnittelimme ensimmäisen lapsen toivottamista tervetulleeksi. Silloin vyöryi kaikki päälle. Onneksi sain KELAn tukeman terpian. Omavastuuosuudet oli iso menoerä, kun samaan aikaan maksoin opintolainaa ja asuntolainaa. Sijoitus omaan toipumiseen kannatti.
Olette siis pärjänneet ihan hyvin ja eläneet ns. normaalia elämää?
Jos normaalia elämää on että on pystynyt hankkimaan ammatin, hankkimaan parisuhteen ja lapsia ja elättämään itsensä ja lapsensa, niin kyllä. Pinnalta katsoen ihan hyvää elämää, syvemmällä tasolla kaikilla on ollut tai on edelleen omat kipukohtansa.
Varmasti se jotain kipukohtia jättää ihan riippumatta siitä miten se äiti on kuolllut, mutta kuulostaa siltä, että teillä on mennyt hyvin. :)
Vierailija kirjoitti:
Poistakaa tämä keskustelu
Miksi?
Miksi tällaisesta ei saisi puhua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi on tärkeätä kertoa lapsille vanhemman tehneen itsemurhan? Miksei voi kertoa hänen kuolleen onnettomuudessa? Onnettomuushan sekin. Sitten +25 vuotiaana kertoisi sen.olleen im, vai olisiko se enää välttämätöntä siinä vaiheessa.
Meille neljälle olisi ollut vain typerää valehtelemista selittelyt onnettomuudesta. Äiti hyvästeli meidät kaikki ennen kuolemaansa.
Miten hän hyvästeli?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olemme kokeneet. Meitä jäi 4 alaikäistä lasta kun äiti kuoli.
Jokaisella on kai ollut vähän erilaiset selviytymiskeinot.
Minun oli hankkiuduttava psykoterapiaan siinä vaiheessa, kun suunnittelimme ensimmäisen lapsen toivottamista tervetulleeksi. Silloin vyöryi kaikki päälle. Onneksi sain KELAn tukeman terpian. Omavastuuosuudet oli iso menoerä, kun samaan aikaan maksoin opintolainaa ja asuntolainaa. Sijoitus omaan toipumiseen kannatti.
Olette siis pärjänneet ihan hyvin ja eläneet ns. normaalia elämää?
Jos normaalia elämää on että on pystynyt hankkimaan ammatin, hankkimaan parisuhteen ja lapsia ja elättämään itsensä ja lapsensa, niin kyllä. Pinnalta katsoen ihan hyvää elämää, syvemmällä tasolla kaikilla on ollut tai on edelleen omat kipukohtansa.
Varmasti se jotain kipukohtia jättää ihan riippumatta siitä miten se äiti on kuolllut, mutta kuulostaa siltä, että teillä on mennyt hyvin. :)
Minulla on mennyt riittävän hyvin terapian jälkeen. Sisarusteni tilannetta en ala tarkemmin täällä kertomaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi on tärkeätä kertoa lapsille vanhemman tehneen itsemurhan? Miksei voi kertoa hänen kuolleen onnettomuudessa? Onnettomuushan sekin. Sitten +25 vuotiaana kertoisi sen.olleen im, vai olisiko se enää välttämätöntä siinä vaiheessa.
Meille neljälle olisi ollut vain typerää valehtelemista selittelyt onnettomuudesta. Äiti hyvästeli meidät kaikki ennen kuolemaansa.
Miten hän hyvästeli?
En halua tarkemmin kertoa. Jokaisen meistä erikseen.
Kyllä se on jälkiä jättänyt kaikkiin meihin kolmeen lapseen. Pärjäillään ihan ok. Ahdistus tulee ja menee itellä. Epävarmuus omasta mielenterveydestä on jäänyt ja hylkäämisen ja yksinjäämisen pelko.
Äitini oli masentunut jo pidempään ja loppua kohden erittäin huonossa kunnossa vaikka suht nuorikin vielä oli, silti jotenkin aavistin että ei kauaa enää jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi on tärkeätä kertoa lapsille vanhemman tehneen itsemurhan? Miksei voi kertoa hänen kuolleen onnettomuudessa? Onnettomuushan sekin. Sitten +25 vuotiaana kertoisi sen.olleen im, vai olisiko se enää välttämätöntä siinä vaiheessa.
Meille neljälle olisi ollut vain typerää valehtelemista selittelyt onnettomuudesta. Äiti hyvästeli meidät kaikki ennen kuolemaansa.
Mutta jos asiaan ei liity mitään tuollaista hyvästelyä eikä jäähyväiskirjeitä tms., niin periaattessa lapsi voisi luulla onnettomuudeksi?
Sitten jos lapsi haluaa aikuisena lukea esim. äitinsä päiväkirjoja joista selviäisi massiivinen, pitkäaikainen masennus ja taistelu siitä että jaksaisi elää, niin se lienee toisi ymmärrystä lapselle?
Toki kaikki eivät halua sellaisia lukea.Ilmeisesti ihmiset pärjää kuitenkin hyvin, vaikka noin tapahtuisi.
Olisi karmeaa, jos lapsi kuulisikin jotenkin kiertotietse itsemurhasta! Saattaisi jäädä yksinään painiskelemaan asian kanssa, ja lisätaakkana se että hänelle on valehdeltu, eikä tietäisi että kehen luottaa ja kenen kanssa puhua ja miten.
Parempi olla rehellinen, vaikka se sattuukin.
Vierailija kirjoitti:
Poistakaa tämä keskustelu
Sillä voidaan pelastaa henkiä ettei tällaisia aiheita lakaista maton alle, kuten sinä ilmeisesti haluaisit.
Meidän äiti. Itse lähti, mutta pilasi veljeni elämän. Vihaan sitä akkaa, enkä käy haudalla.
Ei varmaankaan halunnut kuolla, vaan huomiota/säikytellä vai mitä lie.
Veljeni soitti huotsikalta, että on lähdössä ajamaan kotia kohti, mutta... silloinen tyttöystävä soittikin, että pääsisikö hakemaan hänet töistä ja menivät sitten hänen luo yöksi.
Voitte kuvitella, miten veljeni romahti, syytti itseään. :(
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on jälkiä jättänyt kaikkiin meihin kolmeen lapseen. Pärjäillään ihan ok. Ahdistus tulee ja menee itellä. Epävarmuus omasta mielenterveydestä on jäänyt ja hylkäämisen ja yksinjäämisen pelko.
Äitini oli masentunut jo pidempään ja loppua kohden erittäin huonossa kunnossa vaikka suht nuorikin vielä oli, silti jotenkin aavistin että ei kauaa enää jaksa.
Tuo olikin toinen asia mitä mietin, että aavistaako lapsi?
Itse olen taistellut vuosia itzemurhahalua vastaan ja nyt taas kun menee huonommin ja vaikea on jaksaa, niin lapsi on alkanut tekemään yllätyksenä kaikenlaisia ”rakastan sua, olet paras äiti”-lappusia ym.
Siis saattaa vaikka vessaan jättää tollasen, tai tyynyn alle.
Peittelen siis tilannetta ja esitän normaalia/iloista, eli en stressaa lasta.
Silti mietin, että aavistaako.
Alue: Aihe vapaa
Olemme kokeneet. Meitä jäi 4 alaikäistä lasta kun äiti kuoli.
Jokaisella on kai ollut vähän erilaiset selviytymiskeinot.
Minun oli hankkiuduttava psykoterapiaan siinä vaiheessa, kun suunnittelimme ensimmäisen lapsen toivottamista tervetulleeksi. Silloin vyöryi kaikki päälle. Onneksi sain KELAn tukeman terpian. Omavastuuosuudet oli iso menoerä, kun samaan aikaan maksoin opintolainaa ja asuntolainaa. Sijoitus omaan toipumiseen kannatti.