En menny aktivointisuunnitelmaan, katkaisivat samantien työttömyyskorvauksen
Nyt sitten ollaan ilman rahaa. Kylläpä on niin mukavaa. Orjatyöhön on pakollinen sanokaa mun sanoneen. Kuulun siihen typerään kuntakokeiluun.
Kommentit (158)
Maataloustuet ovat Suomessa 4 miljardia euroa vuodessa eli tuhansia euroja perhettä kohden[1]. Toisen laskelman mukaan ne ovat noin 5 miljardia euroa vuodessa. Kummassakin luvussa olivat mukana vain EU:n tullimuurein sääntelemä ylihinta sekä veronmaksajien valtion ja EU:n kautta maksamat suorat ja epäsuorat maataloustuet Suomeen. Päälle on siis laskettava tueksi mm. vesistöjen saastuttamisen maksuttomuus.
https://liberalismi.net/wiki/Maataloustuet#Ainakin_4_miljardia_euroa_vu…
Maatalousperheet ovat muita rikkaampia
"Tilastokeskuksen mukaan maanviljelijöiden käytettävissä olevat tulot olivat vuonna 2008 jopa 49 prosenttia korkeammat kuin keskivertokotitalouden. Henkeä kohti laskettuna tulot olivat 17 prosenttia korkeammat. Erot ovat kasvaneet 1990-luvulta." [2]
Vuonna 2008 maatalousyrittäjäkotitalouden käytettävissä oleva mediaanitulo oli 51 753 euroa, palkansaajaperheen 41 127 euroa, ero 26 % (työntekijäperheeseen 38 %). Tulot henkeä kohden ovat samansuuntaisia. [5] Koska maatiloja on 63 000[6], 4 miljardin tuki tekee tilaa kohden on 64 000 euroa, siis enemmän kuin tuo tilan mediaaninettotulo. Maataloustyön arvo on siis negatiivista kuten eräiden Neuvostoliiton teollisuuskombinaattien.
https://liberalismi.net/wiki/Maataloustuet#Ainakin_4_miljardia_euroa_vu…
Maataloustuet julki: Katso top-listat maakunnittain!
Suomen suurimmat maataloustuen saajat
Tukien kokonaissumma ja viljelijätukien määrä pysyivät lähes ennallaan edellisvuoteen verrattuna.
Loppuosa tukisummasta muodostui investointi- ja rahoitustuista, hanketuista, markkinatuista ja muista tuista mm. yrityksille ja järjestöille.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000480591.html
Toi on niintyypillistä sossu toimintaa
Vierailija kirjoitti:
Valtio maksaa katokorvausta, satokorvausta ja kesannointikorvausta. Siis ihan sama mitä tukijussi pelloillaan tekee, niin tukiraha virtaa...
Ensin oli liian varhainen kevät... lisää tukea tarvitaan!
Sitten oli liian kuivaa... lisää tukea tarvitaan!
Nyt on liian märkää... lisää tukea tarvitaan!Eikös olisi halvempaa elättää nuo tukiloiset ilman traktoreita ja maatiloja suoraan ns. uuninpankolle
Valtio ei maksa mitään noista, mutta sitähän sinä peruskoulun keskeyttänyt et suostu uskomaan. Osta maatila, ryhdy rikkaaksi ja lopeta kateellinen valitus. Tosin noin heikolla yleissivistyksellä ei taida muuhun kyetä.
Vierailija kirjoitti:
Maataloustuet julki: Katso top-listat maakunnittain!
Suomen suurimmat maataloustuen saajat
Tukien kokonaissumma ja viljelijätukien määrä pysyivät lähes ennallaan edellisvuoteen verrattuna.Loppuosa tukisummasta muodostui investointi- ja rahoitustuista, hanketuista, markkinatuista ja muista tuista mm. yrityksille ja järjestöille.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000480591.html
Ja listalla ekana valtio, kuntia, kuntayhtymiä.
Markkinatuki maksetaan elintarviketeollisuudelle, ei viljelijälle.
Vierailija kirjoitti:
Suomi on Viron ja Irlannin ohella yksi harvoista Euroopan maista,
joissa eläkekattoa ei ole säädetty. Monessa maassa on käytössä palkkaraja.
Esim.Ranskassa eläkettä ei kerry 3090 euroa ylittävältä kuukausiansion osalta,
Belgiassa raja on 4260 euroa, Ruotsissa 4?190 euroa ja Itävallassa 3?790 euroa.
Suomen ylisuuret eläkkeet antavat ikävän kuvan järjestelmän oikeudenmukaisuudesta.
Suomessa pitäisikin käydä perusteellinen keskustelu niin kutsutusta eläkekatosta,
jolla säädellään maksettavan eläkkeen ylärajaa.
Katto tarkoittaa, että tietyn summan ylittävästä palkasta ei enää kertyisi eläkettä.
Suomessa pitäisi käydä keskustelua eläkejärjestelmästä itsestään. Elinikäodotteet eivät ole kohonneet samalla tavalla kaikissa ryhmissä. Itse asiassa pienituloisilla eivät juuri laisinkaan. Kuitenkin elinikäodotteita käytetään, kun määritellään eläke ikäryhmittäin. Pitäisi ottaa käyttöön myös tuloryhmät. Nykyisellä systeemillä lopputulos on härski: hyvätuloiset pumppaavat pisimpään ja kovinta eläkettä. Koituu yhteiskunnalle kalliiksi. Osa pienituloisista ei nauti eläkkeestään kuin muutaman vuoden, vaikka ovat omalta osaltaan osallistuneet kokonaispotin kartuttamiseen.
Kuvitteellinen esimerkki:
Toimitusjohtaja, palkka 8000e/kk ja ikä 45v. Pääsy eläkkeelle 75v., jos muuten terve.
Perushoitaja, palkka 2000e/kk ja ikä 45v. Pääsy eläkkeelle 60v., jos muuten terve.
En usko, että herättäisi suuria intohimoja. Näillä ovat yksityiset eläkevakuutukset ja jäävät niiden turvin aikaisemmin eläkkeelle ja lähtevät Floridan golf-kentille yms. On ollut, mistä säästää. Senkin puolesta Suomen systeemi on umpikiero luomus.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ihan vapaaehtoisesti työtön enkä käytä mitään yhteiskunnan palveluita, joten en ole yhteiskunnalle penniäkään velkaa. Maksin silti veroa ruoasta ja asumisesta. Nautin vapaudesta. Imekää paskaa.
Kuka sinut koulutti? Missä olet hoidattanut itseäsi, kun olet hoitoa tarvinnut? Missä aiot hoidattaa jatkossa? Kenen rakentamilla ja hoitamilla teillä ajelet? Joku nämä maksaa vaikka et ole velkaa kenellekään...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa te neropatit miten pienellä kylällä jossa on 50 työtöntä muka hakee töihin 2 viiko välein paikallisiin yrityksiin ja käy niissä työhaastatteluissa? Tai naapurikunnissa kun ei niillä ole edes autoja. Ei edes ne yritykst alaa joka 2 viikon välein haastattelemaan 50 työtöntä. Tässä touhussa ei ole mitään järkeä.
Ne hakee töitä alueelta, jonka läpimitta on noin 200 km. Hakualue on sellainen, että työmatka suuntaansa on max1h30 min.
En ymmärrä tämän alapeukutusta, koska tuohan on valitettavan karu fakta, että työssäkäyntialueeksi luetaan kaikki alueet, jotka ovat 3h päivittäisten työmatkojen sisällä?
Miten kaukaa työtä pitää hakea?
Aikaisemmin työnhakijalla oli velvollisuus ottaa vastaan työtä työssäkäyntialueen sisällä. Nykyisin tarkastellaan päivittäisiin työmatkoihin keskimäärin kuluvaa aikaa, kun arvioidaan esimerkiksi työnhakijan velvollisuutta ottaa vastaan tarjottua työtä.
Työttömyysturvalain mukaan sinulla on pätevä syy kieltäytyä vastaanottamasta tarjottua työtä, jos päivittäisen työmatkasi kesto ylittäisi kokoaikatyössä keskimäärin kolme tuntia. Osa-aikatyössä raja on keskimäärin kaksi tuntia.
Aikaa tarkasteltaessa otetaan huomioon joukkoliikenne, polkupyörän tai oman auton käyttö sekä mahdollisuus kävellä työmatka. Oman auton hankkimista ei edellytetä.
https://www.te-palvelut.fi/nain-asioit-kanssamme/te-palvelut/usein-kysy…
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisia yhtiöitä lipuu tasaista tahtia ulkomaiseen omistukseen; viime viikolla muun muassa jäätelöntekijä Ingmanin kerrottiin siirtyvän ylikansallisen Unileverin omistukseen. Samaan aikaan loppuu Suomessa kokonaisia tuotannon aloja.
Tiistaista tuli jälleen yksi synkkä päivä Suomen teollisuushistoriaan. Tiistai tiesi kuoliniskua suomalaiselle lasikuituteollisuudelle, kun Ahlstrom ilmoitti lopettavansa lasikuidun valmistuksen Karhulan tehtaallaan.
Ahlstromin päätöksen myötä maamme teollisuuden yksipuolistuminen saa näin jatkoa. Kokonaisten teollisuusalojen lopettamisia on viime aikoina ollut muitakin. Karhulassa lopetettiin joku aika sitten lasipullojen valmistus. Suomessa ei tehdä enää myöskään miesten pukuja, kännykänkuoria tai kumisaappaita. Koko kenkäteollisuuskin on kuihtunut oikeastaan vain erikoiskenkien valmistamiseksi.
Tiistai oli ankea päivä muutenkin, sillä myös rakennuskonserni Lemminkäinen ja valimoyhtiö Componenta ilmoittivat lopettavansa teollisia työpaikkoja. Yhteensä Lemminkäiseltä, Ahlstromilta ja Componentalta on häviämässä yli 730 työpaikkaa. Yritykset perustelevat työvoiman vähentämistään – kuinka muuten – pääosin tarpeella parantaa tuloskuntoaan ja kilpailukykyään.
Taloudellisen tilanteen yleinen heikentyminen on alkanut näkyä; lähes päivittäin joku firma ilmoittaa aloittavansa yt-neuvottelut, jotka säännön mukaisesti johtavat lomautuksiin ja irtisanomisiin.
Miten voi Ahlstrom lopettaa lasikuidun Karhulan tehtaasta, kun möi paikan jo 2016?
Ahlstrom myy Karhulan ja Mikkelin tehtaat amerikkalaisyhtiölle
Myytävillä tehtailla työskentelee 260 ihmistä. Ahlstromin mukaan se haluaa kaupalla vahvistaa tasettaan ja keskittyä muihin liiketoimintoihin. Kaupan arvo on noin 73 miljoonaa euroa.
Talous
21.1.2016

Ja näköjään 10v vanhoja uutisia trollailee, Lemminkäinen & co on vuodelta 2011.. eli ei vissiin sit kovin vakavasti otettava ketju.
😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂 mites nyt suu pannaan? Nälkä ajaa työnhakuun.
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa te neropatit miten pienellä kylällä jossa on 50 työtöntä muka hakee töihin 2 viiko välein paikallisiin yrityksiin ja käy niissä työhaastatteluissa? Tai naapurikunnissa kun ei niillä ole edes autoja. Ei edes ne yritykst alaa joka 2 viikon välein haastattelemaan 50 työtöntä. Tässä touhussa ei ole mitään järkeä.
Pitäisikö muuttaa jonnekin, missä on enemmän työnhakumahdollisuuksia? Ryhtyä elinkeinonharjoittajaksi? Opiskella ammatti, jota voit tehdä etätyönä? Hankkia auto?
Olet valinnut asuinpaikkasi. Miksi ajattelet, että sinun pitää saada olla möllöttää siellä työttömyyskorvauksella ilman että teet edes sitä vähää, mitä sen eteen vaaditaan?
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ihan vapaaehtoisesti työtön enkä käytä mitään yhteiskunnan palveluita, joten en ole yhteiskunnalle penniäkään velkaa. Maksin silti veroa ruoasta ja asumisesta. Nautin vapaudesta. Imekää paskaa.
Hienoa! Elät siis omavaraisesti omilla tiluksillasi etkä tukeudu esim. kunnallistekniikkaan, tieverkostoon jne.? Kunnioitettavaa.
En halua maksaa tukiaisia sellaisille, jotka vastustavat aktivoitumista.
On se ikävää, että pitää jotain tehdäkin eikä voi vaan tuet itsestään pyöriä. Niin paljon mukavampaa olis sekin tunti ollut olla kotona, kuin mitä siihen aktivointisuunnitelmatapaamiseen olisi kulunut.
Jos et ole eläkkeellä, on velvollisuutesi tehdä oma osuutesi kuntoutuksesi/työllistymisesi eteen. Tämä tarkoittaa, että vähintäänkin tulet paikalle silloin kun sinut jonnekin esim. te-palveluista kutsutaan. Se, että nyt valitat kuin kakara siitä että tuet katkaistiin, saa sinut näyttämään pelkästään itsekkäältä typerykseltä. Ala ottaa itsekin vastuuta itsestäsi äläkä syytä yhteiskuntaa saamattomuudestasi, senkin lokki.
No alaa rikollliseksi. Tuolla maaailmalla on vaikka kuinka paljon ihmisiä jotka haluavat käytttää huumeita.
Vierailija kirjoitti:
No alaa rikollliseksi. Tuolla maaailmalla on vaikka kuinka paljon ihmisiä jotka haluavat käytttää huumeita.
Siiis ei älä älä ala. Ei silllä mitään tienaaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa te neropatit miten pienellä kylällä jossa on 50 työtöntä muka hakee töihin 2 viiko välein paikallisiin yrityksiin ja käy niissä työhaastatteluissa? Tai naapurikunnissa kun ei niillä ole edes autoja. Ei edes ne yritykst alaa joka 2 viikon välein haastattelemaan 50 työtöntä. Tässä touhussa ei ole mitään järkeä.
Ne hakee töitä alueelta, jonka läpimitta on noin 200 km. Hakualue on sellainen, että työmatka suuntaansa on max1h30 min.
En ymmärrä tämän alapeukutusta, koska tuohan on valitettavan karu fakta, että työssäkäyntialueeksi luetaan kaikki alueet, jotka ovat 3h päivittäisten työmatkojen sisällä?
Miten kaukaa työtä pitää hakea?
Aikaisemmin työnhakijalla oli velvollisuus ottaa vastaan työtä työssäkäyntialueen sisällä. Nykyisin tarkastellaan päivittäisiin työmatkoihin keskimäärin kuluvaa aikaa, kun arvioidaan esimerkiksi työnhakijan velvollisuutta ottaa vastaan tarjottua työtä.
Työttömyysturvalain mukaan sinulla on pätevä syy kieltäytyä vastaanottamasta tarjottua työtä, jos päivittäisen työmatkasi kesto ylittäisi kokoaikatyössä keskimäärin kolme tuntia. Osa-aikatyössä raja on keskimäärin kaksi tuntia.
Aikaa tarkasteltaessa otetaan huomioon joukkoliikenne, polkupyörän tai oman auton käyttö sekä mahdollisuus kävellä työmatka. Oman auton hankkimista ei edellytetä.
https://www.te-palvelut.fi/nain-asioit-kanssamme/te-palvelut/usein-kysy…
Mitenkäs se suu sitten pannaan, kun se sinun vanha autonromu ottaa ja hajoaa noihin 100 kilometrin päivittäisiin ”työmatkoihin”?
Ei taideta 9 euron päiväpalkalla kovin kummosia remontteja tehdä.
Kokijat kertovat: Köyhyys ja mielenterveys