Mä jouduin lapsena aina kesäisin leireille. En tykännyt yhtään, niin omia lapsia en oo leireille laittanut.

Paljon tuli leireiltyä 6v-22v välillä. Harrastusleireistä kesäsiirtolaan. 

Parhaat muistot on ratsastusleireistä, joista suurin osa oli tosi kivoja ja onnistuneita.

Huonoin muisto srk:n leiriltä, jossa 5v vanhempi saman huoneen tyttö alkoi kiusaamaan, kun sain pienenä (olin 6v) enemmän huomiota kuin hän. Oli ranteesta puristamista, ajoi karjuen takaa, veti lakanat lattialle. Kerroin kaverini kanssa leirin vetäjälle, joka puhutteli kiusaajaa ja homma vaan paheni. Lähdin kotiin kesken leirin. Kiusaaja oli leirin vetäjän hehkuttama "lempilapsi". En tiedä, oliko se syy tilanteen huonolle hoitamiselle. Muuten kyllä viihdyin ihan.

Mulla ei ole lapsia, mutta jos olis ja hepat yhtään innostaisi, niin heppaleireiltä voi saada loppuelämäksi ihania muistoja (ja kavereita!).

Olin kouluikäisenä kolmella leirillä: rippikoululeiri ja kaksi kielileiriä. Jälkimmäisillä viihdyin, mutta rippileiristä tuli minulle jonkinlainen uskonnollinen kriisi ja aiheeton synnintunto. Siihen aikaan saattoi rippileirillä olla uskonnollista hurmahenkisyyttä, riippui tietysti järjestäjistä. En laittanut omia lapsia riippileirille, eikä heitä (poikia) pahemmin hengelliset asiat kiinnostaneetkaan. Kävivät päivärippikoulun, pitkin hampain.

En ollut koskaan varsinaisilla leireillä enkä oikein tiedä olisinko halunnutkaan. Kavereista tietyt pojat olivat joka kesä jonkin aikaa leirillä. Kasvettuani ymmärsin, että nämä olivat niitä vähän enemmän valvontaa tarvitsevia lapsia. Joku seurakunnan kesäkerhon päiväleiriviikko oli aina lapsena hauska kyllä, kun pääsi joka päivä uimaan ja touhuamaan porukalla, mutta kuitenkin päivällä sitten jo taas kotiin.

Kävin leireillä ja tykkäsin. Lapset (3) ovat saaneet valita. Yksi on käynyt pari kertaa ja on tykännyt.

Olin joka kesä ja tykkäsin aina. Itse niille leireille halusin. Ei pakotettu.  Oma lapsi olisi halunnut leirille myös, mutta ei löytynyt sopivaa kaveria ja harrastukset oli sellaiset, ettei niissä kesäleirejä järjestetty. 

Vierailija kirjoitti:

Olin joka kesä seurakunnan viikon tyttöleirillä. Kivaa oli, uitiin ja puuhailtiin kaikkea kivaa kavereiden kanssa. Nukuttiin teltoissa. 

Mikä oli hyvä juttu myöhempää elämää varten. Opin sosiaaliseksi, enkä ole ollut mikään nirppanokka hienohelma.

Nirppanokkaisuudesta jos kärsii, voi siitä oppia eroon monin tavoin. Sosiaalinenkaan ei ole pakko olla, kunhan osaa käyttäytyä. Eikä siihen tarvita leirejä.

Vierailija kirjoitti:

Ainoa oli rippileiri ja siihenkin vähän painostettiin, kun annettiin ymmärtää, että sinne päivärippikouluun menee vaan ne vähän tyhmemmät tyypit...

Minut pakotettiin sekä kesäleireillä ja rippileirille, omat lapset ei ole käyneet kuin kesäpäiväleireillä omasta halustaan ja rippikoulukin otettiin päivämuotoisena mihinkään en heitä yöksi laita, kun valvontakin on mitä sattuu eivät ole kyllä halunneetkaan eikä ole yhtään ollut noloa siellä on ihan tavallisia nuoria mukana

Vierailija kirjoitti:

Rippileiri oli ainoa ja inhosin joka hetkeä. Kapinoin kovasti vastaan mutta sinne laitettiin, koska niin oli aina ennenkin tehty..sai minut inhoamaan uskontoa entistäkin enemmän. 

Joo mutta rippileiri on todella erilainen kuin lasten leirit. Rippikoulussa opiskellaan uskontoa joka ikinen päivä tuntikausia, vähän kuin keskellä kesää joutuisi kouluun. Monet rippikoulupaikoista on ankeita, ja se paatoksellisuus, hyi olkoon. Minä olin lasten leireillä joka kesä, eikä niissä opiskella mitään kymmentä käskyä tai lueta raamattua. Lasten leireillä pelattiin, retkeiltiin, käytiin katsomassa eläimiä kotieläintilalla, uitiin paljon, maalattiin ja askarreltiin ja välillä saatettiin tanssia tai syötiin herkkuja ja katsottiin piirrettyjä (esim. sadepäivånä). Aivan kuin päivä ja yö oli minun kokemus riparista verrattuna lastenleireihin.

Menin kesäisin leireille ja se oli kivaa! Oli ratsastusleiriä, seurakunnan leiriä, ihan leiriä vain, kuvisleiriä ja oikein odotin että leirit alkavat. Sain ystäviä ja tekemistä. Olen myös omia lapsia laittanut leireille ja he ovat tykänneet kovasti.

Huomaa miten toksinen sukupolvi täällä pitää lapsiaan tietokoneen ja älypuhelimen pauloissa neljän seinän sisällä tai vastaavasti vapaana ulkona keskellä yötä ilman valvontaa :D sitten alapeukutetaan defensseissään kun joku sanoo että hei - nää leirit on fiksuja ja toimii hyvin.

Olen itse 30v vanhempi ja leireiltä vain positiivisia muistoja. Oli hengellisiä, kaupungin järjestämiä, partiota ja jopa lentoleirejä missä pääsi purjekoneen kyytiin. Lapsen laitan todellakin tälläsille niin saa monipuolisesti kokemuksia ja ystäviä. Jos itkettää ja harmittaa niin sitten ei tietenkään mennä. Saadaan myös pariskuntana hyvin aikaa toisillemme :) pelkkä win-win kaiken suhteen.

Surullista lukea että joku antaa oman lapsuuden aikana koettujen huonojen kokemusten siirtyä myös sukupolvelta toiselle. Meillä mennään lapsen tunteiden mukaan - ei aikuisten. No, jotkut eivät osaa ikinä kasvaa isoiksi.

Mukavaa leirikesää ja alapeukkuja odotellen :D 

En tykännyt , kaupungin leirit oli ihan kauheita itä-Suomessa. En siis ole ikinä ollut mikään persoona joka viihtyy laumassa. Varsinkin kun meidän leirillä oli sellainen inhottava leirin vetäjä, 40 V mies joka vikitteli 11-14 vuotiaita tyttöjä ja puhui mukamas vitsillä aina törkeyksiä alapäästä ja muista niin seksististä jutuista, hyi yök 🤢 Tiedusteli joko on hilloviikot alkaneet ja onko ollut poikaystävää jne. Hitto mikä äijä. Tämä oli 90 luvun alussa . Ei menisi enää näinä päivinä läpi 🤬

Vierailija kirjoitti:

En, olin vanhempien maatilalla töissä. Tykkäsin.

Minun vanhemmillani oli aina kesämökki järven rannalla ja koska he olivat molemmat opettajia, vietin lapsena ja nuorena paljon aikaa kesämökillä pitkien lomien ansiosta. Opin uimaan luonnonvesissä jo pikkupentuna, keräsin erilaisia marjoja ja sieniä vanhempien kanssa sekä opin tuntemaan kala- ja hyönteislajeja kuten perhosia ja muurahaisia. Meillä oli vuosien varrella kolme eri kesämökkiä, joista parhaat muistot liittyvät Maaningalla olleeseen kesämökkiin. Aikuisena mökkeilyssä tuli kiintiö täyteen ja nykyisin suosin mm. urbaania juhannusta. 

En käynyt edes rippikoulua 15-vuotiaana enkä myöhemmin, sillä en ollut minkään sortin uskovainen eivätkä vanhempanikaan yrittäneet pakottaa sinua siihen. En ole koskaan ollut mikään yhdistys- ja järjestöihminen, vaan olen tottunut harrastamaan yksin tai omien kavereitteni kanssa mm. urheilua ja korttipelejä. Osaan olla tarvittaessa sen verran ulospäinsuuntautunut ja vilkas että olen puheväleissä useimpien naapureitten kanssa enkä pelkää vaihtaa muutamaa sanaa satunnaisesti tapaamieni ihmisten kanssa vaikkapa samassa ruokakaupassa.

Ratsastusleireillä, ihanaa aikaa. Muuten mummolassa ja joskus viikon vanhempien kanssa matkalla.

En halunnut leireille ja onneksi ei pakotettu/painostettu sellaiselle. Rippileirin kävin ja sielläkin kadutti kun en mennyt päivärippikouluun. Se fiilis oli tosin mahtava kun ripari oli lusittu. Omia lapsia en laittaisi leirille, elleivät itse välttämättä haluaisi sellaiselle. 

Lapsena en oikein halunnut kesäleireille, kerran pikkutyttönä olin ja viihdyin ihan hyvin, mutta en silti sen jälkeen tahtonut mennä uudestaan. Muuten oli oikein mukavaa, mutta olin ujo lapsi ja oli vaikeaa, kun ohjaajat puolittain pakottivat osallistumaan yhteisleikkeihin. Askartelu, uiminen ja vapaa leikki oli mukavaa, leiripaikka oli kaunis ja viihtyisä. Ruoka oli sellaista kuin se nyt 80-luvulla oli, yksinkertaista perusruokaa, muuten ihan hyvää, mutta en pitänyt mm. kesäkeitosta.

Myöhemmin pääsin ratsastusleirille omasta toiveestani ja siitä jäi ihanat muistot, taisin olla 12v. Niiden kaverien kanssa pidettiin yhteyttä vuosikausia leirin jälkeenkin, vaikka emme ikinä tavanneet enää uudestaan.

Nyt aikuisena tykkään päiväleirien toimintaideasta. Lapset lähes aina pitävät niistä, eikä tarvitse olla koko viikkoa kerralla, niin ei tule yöpymistä vieraassa paikassa eikä ikävöintiä. Kesäleiritoiminta on yksi hyvä tapa lapselle saada kavereita, sosiaalistua ja ylipäätään saada mukavaa tekemistä ja vaihtelua arkeen.

Kävin 3 kertaa ratsastusleirillä ja kerran urheiluleirillä (perheleiri, serkun perheen kanssa). Ratsastusleirit olivat parasta, perheleiri ei niinkään koska siellä ei ollut samanikäisiä kuin minä vaan nuorempia. Olin teini silloin.

Ratsastusleireillä parasta oli oman ikäisten seura hevosten lisäksi. Ikävintä oli yhdellä leirillä todella kuuma majoitustila (tallinpitäjien oman asuintilan yläkerta, ikkunoita ei saanut pitää auki syystä x, ehkä pelkäsivät että putoamme ikkunasta tai jotain) ja tallinpitäjien suoranainen lapsiviha. En muista enää paikan nimeä, kasvattivat Siltasaaren-nimellä poneja. Ypäjällä heppaleirillä taas ikäviä ihmisiä olivat noin 14-17v "kovismuijat" jotka polttivat tupakkaa ja kohtelivat nuorempiaan halveksuen. 

Kävin leireillä. En suinkaan koko kesää vaan taisi olla yksi viikonloppu kesässä usein talvellakin. Ja kävin siellä ihan omasta pyynnöstäni, yksi kesän kohokohtia.

Mulla ei ollut ala-asteella kavereita. Aina kun tuli ne seurakunnan(?) leirivihkoset, missä esiteltiin kesän leirejä, niin luin sitä ja haaveilin niistä leireistä. Leikin kotona olevani jollain leirillä. Ajattelin ehkä, että siellä olisi erilaista kuin koulussa. Toinen vanhemmista ei ollut työelämässä, joten ei ollut tarvetta mennä niille, kun joku oli aina kotona.

Vierailija kirjoitti:

Rippileiri oli ainoa ja inhosin joka hetkeä. Kapinoin kovasti vastaan mutta sinne laitettiin, koska niin oli aina ennenkin tehty..sai minut inhoamaan uskontoa entistäkin enemmän. 

Minäkin inhosin sitä rippileiriä ja minä myös aloin inhoamaan sitä aivopesua entistä enemmän, erosin kirkosta sitten kun täysi-ikäistyin. 

Vierailija kirjoitti:

En itse käyny leireillä mutta laitoin esikoisen niille, kun ajattelin sen olevan tervehenkistä kesänviettoa...vasta myöhemmin sain kuullu, ettei hän viihtynyt niillä ollenkaan :(

Etkö kysynyt esikoisesi mielipidettä leireille lähtemisestä? Laitoit vaan hänet useille leireille, on kyllä vastenmielistä toimintaa.