Lue keskustelun säännöt.
Miehellä saman tien uusi
06.06.2021 |
Kävi sitten klassiset, en olisi uskonut omalle kohdalle. Erosimme kolme viikkoa sitten miehen kanssa ja nyt hän on heti erosta saakka viettänyt hyvin tiiviisti aikaa tuttavapariskunnan naisen kanssa, joka myös erosi miehestään samoihin aikoihin kuin meidän eromme tapahtui. Epäilin jo suhteen aikana, että nainen on ihastunut mieheeni. Mies kielsi mitään olevan meneillään. Ehkä hänen puoleltaan ei silloin vielä ollutkaan. Kävin hakemassa tavaroitani yhteisestä asunnostamme ja siellä näkyi olevan uuden naisen tavaroita jo kylpyhuoneessa. Eikä se nyt minulle tietenkään kuulu enää mitä puuhaavat, mutta kyllä tämä sattuu. Ja oudolta tuntuu, että näin pian erosta ollaan tässä tilanteessa. Onneksi meillä ei ole lapsia, lemmikki jää minulle. Näitä tarinoitahan on maailma täynnä, mutta eipä sitä ymmärrä ennen kuin omalle kohdalle osuu. Piti nyt päästä purkamaan, kun en ole jostain syystä saanut avattua suutani vielä kenellekään ystävälle. Jostain syystä koen epäonnistumista ja häpeää. Ihan kuin olisin noin vaan ollut korvattavissa toisella.
Kommentit (193)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauanko olitte yhdessä? Kyllä niillä se suhde on ollut jo pidempään ja siksi nainen erosi ensin varmaan. Mulle kävi 20 vuoden jälkeen niin, että olin yhtäkkiä arvoton roska vaan ja lapsetkin.
Kuusi vuotta. Arvoton olo on minullakin. Vaikka eihän tätä niin saisi ajatella.
Ei se todellakaan kerro sinun arvottomuudesta mitään vaikka ymmärrän kyllä miksi tuntuu siltä. Jos miehellä on ollut sutinaa jo suhteen aikana niin se kertoo ennen kaikkea hänestä. Enkä ymmärrä miten kukaan nainen lähtee suhteeseen sellaisista lähtökohdista, hommahan perustuu silloin alunalkaen jo epärehellisyydestä. Ja vaikka sutinaa ei olisi ollutkaan suhteen aikana niin tuollainen saman tien uuteen hyppääminen kielii lähinnä laastaroinnin tarpeesta ja kyvyttömyydestä käsitellä vaikeita asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten tästä noustaan? Joudun ehkä hakemaan muutaman päivän sairausloman, en pysty tällä hetkellä nukkumaan enkä keskittymään oikein mihinkään, tuntuu niin pahalta. AP
Nainen on aina korvattavissa. Vaihtamalla paranee.
Vierailija kirjoitti:
Nainen on aina korvattavissa. Vaihtamalla paranee.
Ei parane jos ei käsittele omia tunteitaan ja osuuttaan asioissa vaan ratkaisee ongelmat vaihtamalla kumppania. Samat painolastit siirtyy vaan uuteen suhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Nainen on aina korvattavissa. Vaihtamalla paranee.
Minä kutsun tällaisia miehiä automiehiksi. Nainen on näille kuin auto; sellainen on kerta kaikkiaan ihan pakko olla, mutta kuka siinä vierellä on ei ole niin olennaista ja mallin vanhennuttua, uuteen on helppo vaihtaa miettimättä asiaa sen kummemmin. Tällainen mies ei kykene syvällisiin tai pitkäikäisiin ihmissuhteisiiin ja lopulta kärsii siitä eniten itse, kun vanhana ukkona käteen ei jää oikein yhtään mitään. Omapahan on ongelmansa tietysti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen on aina korvattavissa. Vaihtamalla paranee.
Minä kutsun tällaisia miehiä automiehiksi. Nainen on näille kuin auto; sellainen on kerta kaikkiaan ihan pakko olla, mutta kuka siinä vierellä on ei ole niin olennaista ja mallin vanhennuttua, uuteen on helppo vaihtaa miettimättä asiaa sen kummemmin. Tällainen mies ei kykene syvällisiin tai pitkäikäisiin ihmissuhteisiiin ja lopulta kärsii siitä eniten itse, kun vanhana ukkona käteen ei jää oikein yhtään mitään. Omapahan on ongelmansa tietysti.
Näen paljon yksinäisiä vanhoja mummeleita, mitä heillä on mahtanut jäädä käteen? Lämmittääkö ne menneet pitkät parisuhteet paljonkin siinä yksinäisenä vanhuksena ollessa?
Olin tuntenut exn 10v asti, hyvin nuorina, 17v, alettiin seurustelemaan, 10v myöhemmin syntyi lapset, muutettiin miehen hyvä palkkaisen työn perässä muutama kerta kunnes lapset aloittivan koulun, päätettiin että tämä on lasten lapsuuden kotipaikka.
Vihdoin minäkin ainaisen uudestaan aloituksen jälkeen alkaisin elää omaa työelämää ja koti olisi tämä tässä, meni pari vuotta ja miehelle tarjottiin taas uutta upeaa työtä 200km päässä kotoa. Siinä vaiheessa sanoin, että en muuta kun kerran sovittiin, lapsilla koulut ja kaverit, harrastukset samoin minulla ja lisäksi minun työni. Mies kuitenkin otti työn, vuokrasi pienen kaksion ja oli siellä pari yötä viikossa.
Kerran kesälomalla poikettiin asunnolla, otin kaapista lasin, jossa oli huulipunaa, totesin että kuka nainen sinulla on täällä ollut. Mies suuttui ja sanoi, että kerroinhan, että oltiin etkoilla työporukan kanssa kun olivat jossain ilta jutussa. Muistelin, että puhui jonkun kaverin hakeneen hänet. Annoin asian olla, koska luotin mieheen enemmän kuin itseeni ja lapset olivat paikalla, itsekseni ihmettelin pitääkö sitä nyt tuollaisesta noin suuttua eikö minun pitäisi olla se vihainen osapuoli. Oikeastaan tuon tapahtuman jälkeen elämä muuttui helvetiksi vai oliko se jo aiemmin ollut, aukesivatko vain silmäni, en tehnyt mitään oikein, sukunikin oli ihan paska, en osannut tehdä ruokaa, en kasvattaa lapsia, en osannut rakastaa, vielä siinä vaiheessa kun mies sanoi, että hänellä on hiiva, jonka on saanut minulta, luotin. Minulla ei ole eläissäni ollut hiivaa.
Vielä siinä vaiheessa kun mies halusi erota ja sanoi muuttavansa työoaikkakunnalleen ja kysyin onko sinulla siellä toinen ja hän vastasi, ei minulla siellä ole ketään, luotin.
Jälkeen päin olen vain hävennyt typerää luottamistani. Ei minuun missään vaiheessa ole sattunut, se, että mies rakastui toiseen, en ole vihannut toista naista.
Halveksin exn valheita ja luottamuksen pettämistä, niin etten koskaan tule antamaan anteeksi, aikaa on kulunut jo 8v, enkä aio myöskään luopua omasta luottamuksestani toisia ihmisiä kohtaan, kunnes he todistavat toisin, haluan pysyä sinisilmäisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kamalinta on se kun itse rakastaa vielä toista. Olen kiduttanut itseäni nyt miettimällä kaikki mitä olisin voinut tehdä toisin ja miten olisin voinut olla parempi puoliso. AP
Vierailija kirjoitti:
Meitä on kohta 8 miljardia tällä pallolla. Ihmiset eivät ole mitenkään harvinaisia. Tai ainutlaatuisia. Jokainen meistä on helposti korvattavissa.
Tuota ei tässä nyt haettu, asiaa maapallon kannalta. Kyse on ihmissuhteista, sydämen asioista, joista sinä ja ap:n ex ette mitään tajua. Mäntit. Rakkaat, oikeasti rakkaat ihmiset eivät milloinkaan ole helposti korvattavissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi mielenkiintoista kuulla mitä nämä pettäen vaihtavat ajattelevat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen on aina korvattavissa. Vaihtamalla paranee.
Minä kutsun tällaisia miehiä automiehiksi. Nainen on näille kuin auto; sellainen on kerta kaikkiaan ihan pakko olla, mutta kuka siinä vierellä on ei ole niin olennaista ja mallin vanhennuttua, uuteen on helppo vaihtaa miettimättä asiaa sen kummemmin. Tällainen mies ei kykene syvällisiin tai pitkäikäisiin ihmissuhteisiiin ja lopulta kärsii siitä eniten itse, kun vanhana ukkona käteen ei jää oikein yhtään mitään. Omapahan on ongelmansa tietysti.
Narsismia tuo on, narsistista minänjatketta, sikäli kyllä hyvä vertaus autoon ja automiehiin. Mutta ongelma ei ole se, mitä vanhana ukkona jää käteen, vaan se, miten he elävät nyt. Sitä voi pohtia, oletko mieluummin onnellinen sika vai onneton Sokrates.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä on sitten toivottu että toinen alkaa itkeä ja parkua että pliis pliis ei erota, jotta voit sitten määräillä häntä vallan tunteessa. Sen sijaan suunnitelma menikin mäntyyn ja se toinen ei vois vähempää välittää, jatkaa vaan elämäänsä eteenpäin. Kyllä naurattaa!
Mitäs jos vaikka itekin lopettaisit katkeran vellomisen kadonneen vallan perään, eläisit omaa elämääsi ja kasvaisit aikuiseksi.
Voimia sulle Ap! Nyt tuntuu varmasti raskaalta, se on luonnollista. Hyvä että purat asioita, onko sulla ystävää jonka kanssa myös puhua? Tiedän kokemuksesta että pahalta tuntuu. Mutta hyvä että uskallat kohdata tunteesi, näin pääset myös eteenpäin kun niitä käsittelet. Kyllä sä selviät, nyt on se kurjin aika kun tunteet nousee noin voimalla pintaan. Sun eron käsittelytapa on paljon terveempi kuin exäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli hyvin kivulias ero nuoruudenrakkaudestani, varmaan kriiseily kesti pari vuotta. Nyt luen tätä ketjua ja ihmettelen miksi itselleni otti aikoinaan niin lujille erot ja pettämiset, pettyminen, riidat, menetetty rakkaus ja uuden elämän aloittaminen, irtipäästäminen, kolhut itsetuntoon, luopuminen, uuden rakentaminen. Nykyään ei tunnu missään ja ihmettelen miksi olin niin kauan vaikean ihmisen kanssa, joka ei pystynyt antamaan minulle sitä lämpöä mitä tarvitsen.
Kaipasin enemmän lämpöä ja iloa ja jos puoliso on vaikea, negatiivinen ihminen niin ei se oikein toimi. Not match in heaven kun ikää ja toiselle vielä katkeruutta kaikkea kohtaan kertyy. Tai ehkä miehet vanhemmiten muuttuvat ankeiksi ja raskaiksi.
Jälkiviisaana sanon, että ne ovat vain tunteita, kemiaa, tunteet tulevat ja menevät. Ei kannata käyttää turhaa aikaa ja energiaa vatvomiseen kun faktat on selvillä, siitä ei ole itselle mitään hyötyä vaan vasta irtipäästämisestä ja uuden aloittamisesta on konkreettista hyötyä.
Arvelen, että olen aina halunnut elämää suuremman rakkauden, elokuvarakkauden ja vaikka puitteet olivat kunnossa (ns. ulkoisesti täydellinen pari exän kanssa) niin homma ei vaan toiminut luonteiden ja tarpeiden erilaisuuden vuoksi.
Myöhemmin, 6 vuotta myöhemmin, törmäsin puolisooni, ja siitä eteenpäin homma on toiminut siten kuten olen aina halunnutkin rakastaa ja elää. Jos on suuret odotukset rakkaudelle niin olisi aikanaan pitänyt ymmärtää pettyvänsä lähes varmasti kunnes balanssi löytyy luonteissa, arvoissa, huumorissa, asenteissa jne.
Vierailija kirjoitti:
Sitä on sitten toivottu että toinen alkaa itkeä ja parkua että pliis pliis ei erota, jotta voit sitten määräillä häntä vallan tunteessa. Sen sijaan suunnitelma menikin mäntyyn ja se toinen ei vois vähempää välittää, jatkaa vaan elämäänsä eteenpäin. Kyllä naurattaa!
Mitäs jos vaikka itekin lopettaisit katkeran vellomisen kadonneen vallan perään, eläisit omaa elämääsi ja kasvaisit aikuiseksi.
Mistä ihmeen vallasta tässä nyt on kyse? Ei mene kyllä ymmärrykseen joidenkin tapa katsoa maailmaa.
Vierailija kirjoitti:
Sitä on sitten toivottu että toinen alkaa itkeä ja parkua että pliis pliis ei erota, jotta voit sitten määräillä häntä vallan tunteessa. Sen sijaan suunnitelma menikin mäntyyn ja se toinen ei vois vähempää välittää, jatkaa vaan elämäänsä eteenpäin. Kyllä naurattaa!
Mitäs jos vaikka itekin lopettaisit katkeran vellomisen kadonneen vallan perään, eläisit omaa elämääsi ja kasvaisit aikuiseksi.
En nyt oikein ymmärtänyt tätä. Kyllä se minä jos joku olin se joka siinä itki ja parkui ettei halua erota. Mutta joka tapauksessa, todella tuskallista on se kun itse tuntee syvästi ja toinen vaan elää kun ei olisi koskaan mitään minua kohtaan tuntenutkaan. AP
Yleensä auttaa jos etsii vastauksia ajan kanssa. Ja välillä keskittyy muuhun, jos voi. Ei kai lopulta haluaisi olla itsekään sellaisessa suhteessa, jossa toista ei kiinnosta tai suhde hiipui.
Vierailija kirjoitti:
Voimia sulle Ap! Nyt tuntuu varmasti raskaalta, se on luonnollista. Hyvä että purat asioita, onko sulla ystävää jonka kanssa myös puhua? Tiedän kokemuksesta että pahalta tuntuu. Mutta hyvä että uskallat kohdata tunteesi, näin pääset myös eteenpäin kun niitä käsittelet. Kyllä sä selviät, nyt on se kurjin aika kun tunteet nousee noin voimalla pintaan. Sun eron käsittelytapa on paljon terveempi kuin exäsi.
En ole jostain syystä pystynyt oikein puhumaan tästä ystävilleni vielä sen enempää. Maininnut vain ja sanonut etten tällä hetkellä halua keskustella vielä enempää. Jostain syystä tunnen jotain häpeää tilanteesta vaikka järjellä ajateltuna siihen ei ole syytä. Ehkä olen jotenkin tiedostamattani myös syyttänyt itseäni kaikesta. AP
Jättää tämän uudenkin ja alkaa kaivata uudelleen sinua. Vanha suola janottaa.
Nyt vain tahtoi uhopäissään näyttää sinulle, että kyllä hän muille kelpaa. Älä välitä. Takaisin tulee, mutta sinä päätät huolitko enää.
🤣🤣🤣
En mitenkään voi ymmärtää myöskään näiden kuvioiden naisten aivoituksia. Eikö mitkään hälytyskellot soi. Toisaalta jotkut miehet on kyllä niin taitavia vääntämään uskottavaa jargonia, että itsellekin mennyt joskus läpi tilanteissa joissa jälkeenpäin ei todellakaan olisi pitänyt uskoa sanaakaan.