Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miehellä saman tien uusi

Vierailija
06.06.2021 |

Kävi sitten klassiset, en olisi uskonut omalle kohdalle. Erosimme kolme viikkoa sitten miehen kanssa ja nyt hän on heti erosta saakka viettänyt hyvin tiiviisti aikaa tuttavapariskunnan naisen kanssa, joka myös erosi miehestään samoihin aikoihin kuin meidän eromme tapahtui. Epäilin jo suhteen aikana, että nainen on ihastunut mieheeni. Mies kielsi mitään olevan meneillään. Ehkä hänen puoleltaan ei silloin vielä ollutkaan. Kävin hakemassa tavaroitani yhteisestä asunnostamme ja siellä näkyi olevan uuden naisen tavaroita jo kylpyhuoneessa. Eikä se nyt minulle tietenkään kuulu enää mitä puuhaavat, mutta kyllä tämä sattuu. Ja oudolta tuntuu, että näin pian erosta ollaan tässä tilanteessa. Onneksi meillä ei ole lapsia, lemmikki jää minulle. Näitä tarinoitahan on maailma täynnä, mutta eipä sitä ymmärrä ennen kuin omalle kohdalle osuu. Piti nyt päästä purkamaan, kun en ole jostain syystä saanut avattua suutani vielä kenellekään ystävälle. Jostain syystä koen epäonnistumista ja häpeää. Ihan kuin olisin noin vaan ollut korvattavissa toisella.

Kommentit (193)

Vierailija
101/193 |
07.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaisin kyseessä olevan samalainen tilanne miten monet naiset käyttäytyvät ennen eroa eli miehesi on luultavasti jo viikkoja tai jopa kuukausia ennen virallista eropäätöstä tehnyt oman eropäätöksen mielessään ja jo teidän ollessa parisuhteessa prosessoinut eron valmiiksi. Siten hän on jo valmis uuteen suhteeseen. 

Itsellä kävi sama joitain vuosia sitten lähes 10 vuoden suhteen jälkeen. Viimeiset 1.5 vuotta oli erityisen vaikeaa, olin todella kypsä miehen jatkuvaan oluenhimoon ja lähes jokailtaiseen tissutteluun. Nousuhumalassa hänestä tuli todella typerä latteuksien jankkaaja  (omasta mielestään syvällinen mutta oikeasti ihan lapsen tasoinen) ja kun en lähtenyt hänen tissutteluunsa mukaan, alkoi hän sitten räyhäämään ja haastamaan riitaa typerillä tavoilla. Muutenkin hän tuntui jääneen henkisesti 2-kymppiseksi vastuuttomaksi ikuiseksi bilettäjäksi, siinä missä minä aikuistuin ja kasvoin ihmisenä. Monta kertaa sanoin miehelle, että en jaksa katsoa tuollaista teinimeininkiä, haluan aikuisen ja vastuullisen miehen, mutta viesti ei mennyt perille. Lopulta erosimme minun aloitteestani, vaikka aina kännin tietyssä vaiheessa mies oli myös uhonnut eroa. 

Olin jo pidemmän aikaa suhteessa ollut henkisesti eroamassa ja jo eronnut. Kunnioitus, arvostus ja rakkaus oli lähtenyt. Missään vaiheessa suhteen aikana en pettänyt, en vaikka mies välillä siitä suoraan syyttikin. Eron jälkeen menin samantein Tinderiin ja alle viikossa löysin miehen, kenen kanssa aloimme seurustella. Ex mies oli siitä raivoissaan, nöyryytetty ja loukattu. Hän oli ja varmaan edelleenkin on varma, että minä olin pettänyt häntä jo suhteen aikana kun en olisi muuten vaihtanut niin "lennosta". Hän ei oikeasti pysty käsittämään sitä, että tunteeni häntä kohtaan ja usko parisuhteeseemme kuoli jo aikoja sitten. 

Minun eksäni teki saman tempun, tosin lopullisen päätöksen taisi tehdä todella raskaan ja vaikean puolivuotisen jälkeen, juuri kun asiat olisivat alkaneet kääntyä parempaan. No hänen epäonnensa.

Uusi ukko 3 kk virallisesta erosta ja naimisiin 5 kk kohdalla haulikkohäillä. En ihan jaksa uskoa, että ero on tuolla vauhdilla prosessoitu kunnolla vaikka olisi pitempäänkin eroa miettinyt. Kyseessä siis yli 10 vuoden liitto. Tulee eroon johtaneet asiat hänelle kuitenkin jossain vaiheessa käsiteltäväksi. Ja samaa kyllä epäilen sinun kohdallasi, suhde tuskin kesti, muuten olisit senkin maininnut.

Ja kuten muut jo maininneet niin pitää olla suht kovatasoinen mies ainakin viiteryhmässään jos saa pedattua itselleen uuden naisen eron pyörteissä. Ei perusmiehet tuollaiseen pysty kun sen nykyisenkin hommaaminen oli työn ja tuskan takana. Ja toisekseen toinen pitäisi pitää selvästi kartalla siitä missä suhde on menossa ja erota ajoissa. Se on todella paha mentaalinen kriisi sille joka jätetään kun toinen on vatvonut eroa vuosia ja sitten tämän joko suoraan sanoo päin naamaa ja/tai osoittaa toimillaan kuten heti uuteen suhteeseen ryntäämällä kun ero realisoituu.

Juu, ei perusmiehellä ole mitään mahdollisuuksia tuollaiseen. Jokaisen eron jälkeen menee vuosikausia yksin.

Vierailija
102/193 |
07.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisessa miehessä ei ole mitään menetettävää, mieluummin säälisin sitä uutta naista kuin kadehtisin.

Tätä miettinyt minäkin vastaavan kokeneena. Joskus pahimpina hetkinä surkuttelen itseä kun jäin yksin eikä ole ketään kenen kanssa tehdä asioita kun muut tekevät. Mutta eipä ole tuollaista tuuliviiriäkään rinnalla perseilemässä ja mielipahaa aiheuttamassa. Useimpien helmien puolisoja ei sittenkään loppujen lopuksi käy asemansa kateeksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/193 |
07.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mies ei eroa ennenkuin uusi uhri on löytynyt. Tyyppiä saattaen vaihdettava.

Tää on ehkä paras termi kuvaamaan. Kiitos päivän piristyksestä. 😅

Vierailija
104/193 |
07.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jännän paljon tuntuu ihmisillä olevan näitä "ystäviä" joiden kanssa aletaan heti suhteeseen kun ero tulee. Munkin miehellä oli naispuolinen hyvä kaveri ja oli omat epäilykseni onko ihan puhtaasta kaveruudesta kyse. Mies syytti mustasukkaiseksi kun kysyin asiasta. En siis koskaan syyttänyt häntä mistään, ainoastaan ilmaisin että on jotenkin epämukava olo ko. naisesta. Mitään syytä ei miehen mukaan ollut. Kappas vaan kun ero tuli niin lähes saman tien alkoi suhde tämän naisen kanssa. Ero ei ollut edes kunnolla selvä kun oli ilmeisesti asiaa yhdessä tämän ystävän kanssa puitu. Mies pysyi edelleen kannassaan ettei koskaan ollut mitään meneillään ennen eroa vaan minä kuvittelin kaiken. Tästä on jo useampi vuosi aikaa ja koville se otti silloin, mutta nyt koen olevani se tämän tarinan onnekas osapuoli joka löysi lopulta jotain paljon parempaa.

Ainakin laastaritapauksissa se ystävä saattaa olla joku sellainen joka ei aiemmin kelvannut, mutta eron tullessa se sitten isketään, kun "tunteeni sinua kohtaan yhtäkkiä syttyivät" ja mitä muuta sontaa sille nyt selitetään että saataisiin vaikuttamaan aidolta kiinnostukselta. Vaikka siinä vaan paetaan sitä eron tuskaa uuteen hekumaan eikä mitään muuta.

Vierailija
105/193 |
07.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä on karenssi, kun vaihtaa huonon parempaan?

Vierailija
106/193 |
07.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä jätin vaimoni 21 v:n avioliiton jälkeen. 

Vaihdoin nuoreen Thaimaalaiseen naiseen 6-vuotta sitten ja olen ollut kyllä

tosi tyytyväinen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/193 |
07.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taisto kirjoitti:

Mä jätin vaimoni 21 v:n avioliiton jälkeen. 

Vaihdoin nuoreen Thaimaalaiseen naiseen 6-vuotta sitten ja olen ollut kyllä

tosi tyytyväinen.

Minä olisin myös sinun ex-vaimonasi todella tyytyväinen :DD

Vierailija
108/193 |
07.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua hävettäisi olla tuo uusi nainen, hän tässä on vaan korvike.

Kaikki laastarit eivät tiedä olevansa laastareita. Miehet osaavat kyllä vetää rooliansa.

En usko tämänkään olevan sukupuolikysymys. Niin naisista kuin miehistä löytyy yksilöitä, jotka hyppäävät suoraan uuteen suhteeseen. Uusi suhde saattanut syntyä ennen eroa tai heti sen jälkeen.

Buhaha, alapeukuttaja siellä selkeesti "hei dude, älä tule pilaamaan tätä..."

Jännä juttu, kun miettii miten paljon foorumillakin kerrotaan parisuhteen löytämisestä, niin silti eroissa toisella tai molemmilla olisi heti uusi olemassa. Toisaalta koetko, että on mahdoton ajatus naisen pettämisestä tai hyppäämisestä uuteen suhteeseen heti vanhan päätytyä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/193 |
07.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei löydä uutta misua elävässä elämässä, sitä ennen pitää netissä pitää hauskaa. Minä en luota yhteenkään mieheen enää. Mulkullaan eläviä turhakkeita.

Sait jo masuasukin ja elarit juoksee joten nyt miehet on turhakkeita?

Tyypillinen vastaus mieheltä, joka ei parisuhteen aikana käytä euroakaan yhteisen lapsen elatukseen. Sitten eron jälkeen ollaankin niin tuohtuneita, kun joutuu niin tekemään.

Noin käy niille ketkä ei lapsia halua. Yleensä miehet ”suostuu” lapsien hankintaan ja sit naiset ja eksät valittelevat sitä ettei ole hyvä isä. Yllätys.

Miksi suostuvat? Ovatko niin aivottomia ja mu*ansa vietävissä, etteivät tajua mitä vanhemmuus tarkoittaa?

Pakkoko se on se lapsi saada miehen kanssa joka ei oikeasti halua lapsia? Hankkikaa miehet jotka HALUAVAT isäksi ennen kuin alatte edes perhettä suunnittelemaan.

Vierailija
110/193 |
07.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nojuu, miehet monesti jättää naisen, joskus toisen naisen vuoksi tai sitten ei. Mutta jätetyillä naisilla on kyllä selusta turvattuna ja usein joku mieskaveri siellä bäkuppina joka napataan, ellei villistä baarissajuoksemisesta huolimatta sinkkuuntumisen jälkeen parempaa löydy. Joku voisi jopa sanoa, että siihen sitten tyytyvät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/193 |
07.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Harkitsen vakavasti pystyväni loppuelämän sinkkuna ihan omasta tahdosta, kiitos tämän keskustelun.

Vierailija
112/193 |
07.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Harkitsen vakavasti pystyväni loppuelämän sinkkuna ihan omasta tahdosta, kiitos tämän keskustelun.

Tänäänkö vasta tulit vauvapalstalle?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/193 |
07.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täälläkin nainen, joka yritti korjata avioliittoaan muutaman vuoden, mutta se oli toivotonta yksin. Siinä samalla prosessoin eroa. Sitten kun vihdoin kaikkeni yrittäneenä jätin mieheni, ero tuli hänelle muka kuin kirkkaalta taivaalta. Joopati joo. Kun 3 viikon kuluttua tapasin uuden miehen, niin totta kai se oli miehen mielestä sitä, että mulla oli ollut muka suhde jo kauan ennen meidän eroa. Niinpä niin. Kyllä se mulle oli ns laastari ja heti alkuun kerroinkin, että olen just eronnut ja en kaipaa oikeastaan muuta kuin "kunnon kyytiä". No, kyyti oli hyvää ja laastarissa tiukka liima, tuossahan tuo edelleen on vierellä 9 vuoden jälkeen. Ja miten voikaan olla parisuhde näin helppo ja kitkaton.

Vierailija
114/193 |

Tottakai näitäkin tapauksia on, uskallan väittää, että naiset usein yrittävät enemmän ja pidempään myös kommunikoida suhteen ongelmista kumppaneilleen ennen eroa. Kukaan ei ole ajatustenlukija, joten vaatii molemmilta avointa ja selkeää kommunikointia jos suhteessa joku on vialla. Minulle on käynyt niin, että mies lateli eron hetkellä listan syitä miksi haluaa erota. Näitä asioita hän ei ihan oikeasti ollut tuonut esiin aiemmin. Mukana oli käsittämätön määtä myös typeriä väärinkäsityksiä, jotka olisi täysin olleet korjattavissa jos niistä olisi avoimesti puhuttu. Mutta nämä tulivat minulle tietoon vasta siinä vaiheessa kun mies oli jo tehnyt eropäätöksen ja uusi nainen oli odottamassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/193 |
07.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Yleensä on hommannut uuden ennen eroa, että ei varmasti jää yksin. Minä olin tietämättäni se uusi korvike ja ennen meidän eroa oli mies ehtinyt jo uuden korvikkeen ottaa. Kyseessä yli 50-vuotias mies. Koin lähinnä sääliä miestä kohtaan, kun tajusin, ettei hän oikeasti osaa olla yksin.Ressukka.

Etpä vaikuta sinäkään järjen jättiläiseltä, jos vasta jälkeen päin tuon tajusit.

Vierailija
116/193 |
07.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Millaisia on nämä miehet jotka saavat saman tien junailtua itselleen uuden naisen? Jotenkin ulkoisesti komeita, menestyneitä? Joka tapauksessa, ei kerro luonteesta tai tunnetaidoista hirveän hyvää etenkään jos jotain on sutinoitu jo suhteen aikana. Ja vaikka ei olisikaan niin onhan se vähän säälittävää jos aikuinen ihminen tarvitsee koko ajan jonkun ettei tarvitse olla yksin.

Vierailija
117/193 |
07.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin no. Olin avomiehen kanssa jo kerran eronnut ja yritettiin uudelleen. Tapasin sattumalta miehen, joka kolahti ja kunnolla. Salamaerosin exästä ei tästä tule mitään koska tajusin, että mun elämän mies on ihan toinen mies. Autoin exää muutossaan, kahdessa viikossa hän muutti toiselle paikkakunnalle uuteen duuniin. Samalla tapailin uutta miestä.

Tunsin olevani konna, kummallekaan miehelle en kertonut mitä oikeasti oli meneillään. Tiesin vain paniikissa, että jos nyt en toimi niin onneni menee ohi. Ja kertomalla kaikki olisi ollut mutkikasta, oikaisemalla mutkat suoriksi sain nopealla toiminnalla elämäni järjestykseen.

Kannatti <3 Sain sen elämän, perheen ja miehen, jota olin aina toivonut. En kadu pätkääkään, että vaihdoin miestä lennossa. En olisi ikinä kuvitellut pystyväni siihen eikä se edes kuulostanut mitenkään järkevältä. Tiesin vain, että minun oli pakko runnoa asiat oikeaan suuntaan ja yrittää löytää onneni kun se vastaan käveli - eikä mikään ollut enää samaa kuin ennen.

Vierailija
118/193 |
07.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihanan romanttisia rakkaustarinoita täällä :D kyllä saa moni olla onnellinen minkälaisia kultakimpaleita ovat löytäneet!

Vierailija
119/193 |
08.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei löydä uutta misua elävässä elämässä, sitä ennen pitää netissä pitää hauskaa. Minä en luota yhteenkään mieheen enää. Mulkullaan eläviä turhakkeita.

Sait jo masuasukin ja elarit juoksee joten nyt miehet on turhakkeita?

Tyypillinen vastaus mieheltä, joka ei parisuhteen aikana käytä euroakaan yhteisen lapsen elatukseen. Sitten eron jälkeen ollaankin niin tuohtuneita, kun joutuu niin tekemään.

Noin käy niille ketkä ei lapsia halua. Yleensä miehet ”suostuu” lapsien hankintaan ja sit naiset ja eksät valittelevat sitä ettei ole hyvä isä. Yllätys.

Miksi suostuvat? Ovatko niin aivottomia ja mu*ansa vietävissä, etteivät tajua mitä vanhemmuus tarkoittaa?

Pakkoko se on se lapsi saada miehen kanssa joka ei oikeasti halua lapsia? Hankkikaa miehet jotka HALUAVAT isäksi ennen kuin alatte edes perhettä suunnittelemaan.

Tätä juuri en naisissa ymmärrä. Pakko saada se mies joka panee muitakin ja pakko saada lapsia sen sankarin kanssa joka niitä ei halua, eikä aio niistä huolehtia. Kyllä se jalkoväli vie naista ihan yhtälailla kuin miestäkin, ei paljon järki vaikuta.

Vierailija
120/193 |
08.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin nainen, joka yritti korjata avioliittoaan muutaman vuoden, mutta se oli toivotonta yksin. Siinä samalla prosessoin eroa. Sitten kun vihdoin kaikkeni yrittäneenä jätin mieheni, ero tuli hänelle muka kuin kirkkaalta taivaalta. Joopati joo. Kun 3 viikon kuluttua tapasin uuden miehen, niin totta kai se oli miehen mielestä sitä, että mulla oli ollut muka suhde jo kauan ennen meidän eroa. Niinpä niin. Kyllä se mulle oli ns laastari ja heti alkuun kerroinkin, että olen just eronnut ja en kaipaa oikeastaan muuta kuin "kunnon kyytiä". No, kyyti oli hyvää ja laastarissa tiukka liima, tuossahan tuo edelleen on vierellä 9 vuoden jälkeen. Ja miten voikaan olla parisuhde näin helppo ja kitkaton.

Tottakai näitäkin tapauksia on, uskallan väittää, että naiset usein yrittävät enemmän ja pidempään myös kommunikoida suhteen ongelmista kumppaneilleen ennen eroa. Kukaan ei ole ajatustenlukija, joten vaatii molemmilta avointa ja selkeää kommunikointia jos suhteessa joku on vialla. Minulle on käynyt niin, että mies lateli eron hetkellä listan syitä miksi haluaa erota. Näitä asioita hän ei ihan oikeasti ollut tuonut esiin aiemmin. Mukana oli käsittämätön määtä myös typeriä väärinkäsityksiä, jotka olisi täysin olleet korjattavissa jos niistä olisi avoimesti puhuttu. Mutta nämä tulivat minulle tietoon vasta siinä vaiheessa kun mies oli jo tehnyt eropäätöksen ja uusi nainen oli odottamassa.

Naiset saattavat mielestään kommunikoida suhteen ongelmista pitkään, mutta se ei kyllä eroa tavallisesta arkipäivän narinasta mitenkään, joten mies ei ymmärrä että eroaminen olisi edes teoriassa mahdollisesti tulossa. Nainen asettaa oman sisäisen aikarajansa, perusnarisee aikansa ja sitten lopulta ilmoittaa että se on ero nyt kun et korjannut sitä asiaa joka oli salaisesti eron arvoinen, kiitos näkemiin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä neljä kaksi