Lue keskustelun säännöt.
Kaikille teille, jotka syyllistätte lähisuhdeväkivallan uhrit: Miksi se ei vain lähde
06.06.2021 |
Virheeni oli luottaa väärään ihmiseen. Miksi uskoin sitten uskoin sen kaiken? Koska hän on taitava. Parhaimmillaan hän on manipuloinnissa ja valehtelussa. Myöhemmin olen nähnyt, että häntä uskovat kaikki muutkin kuin minä alussa.
Mutta minä ymmärsin totuuden ja pakenin. Hänen kostonsa ei kuitenkaan lopu koskaan.
Yli vuosikymmen sitten ymmärsin, että pelastaakseni itseni ja lapseni minun on tehtävä kaikkeni, jotta mies jättäisi meidät rauhaan. Sain apua turvakodista, mutta esimerkiksi lastensuojelu pesi kätensä: 'normaalia eron jälkeistä riitelyä', vaikka pelkäsin kirjaimellisesti kuolevani. Tiesin uhkauksienkin perusteella, että jättäminen ei ole turvallista.
Koko sosiaaliviranomaispuoli käänsi takkinsa sen jälkeen, kun olin työskennellyt meille perusturvallisen, normaalin, ennakoitavan arjen. Lapsen etu on saada pitää yhteyttä molempiin vanhempiinsa. Tämä biologinen side on tärkeämpää kuin mikään muu. Isää tosin eivät matalan kynnyksen sopimukset kiinnostaneet. Työtön ja luottotiedoton saa ilmaisen oikeusavun elämänsä loppuun saakka. Miksipä ei valjastaa lastensuojelun lisäksi myös oikeuslaitos äitiä ja pientä lasta vastaan. Samalla saa kuormitettua yksinhuoltajaa taloudellisestikin, eikä hän voi tuoda esiin edes elatusmaksujen laiminlöyöntiä näyttämättä itse toden totta kostavalta vieraannuttajalta.
Tiedättekö minkälaista on elää, kun lähisuhdeväkivalta muuttuu kostoksi lapsen kautta? Lapsi kuulustellaan, yhdessä käydään läpi kodin asiat, ajellaan ohi autolla ja tarkkaillaan ja tapaamisten aikana laiminlyödään lapsi, joka palaa kerta toisensa jälkeen itkuisena ja uupuneena takaisin. Tilanteeseen ei saa apua mistään, koska äiti on syyllinen vieraannuttamiseen siitäkin huolimatta, että tapaamiset tapahtuvat ja lapsi puolestaan aivopesty. Isä on huolehtinut ajoissa, että jokainen taho tietää, ettei lapsen sanaan saa luottaa.
Ei yhtäkään päivää ole mennyt ilman uhkaa uusista käänteistä. Lapsi toivoisi normaalia elämää, jossa ei tarvitsisi pelätä mitä tapahtuu seuraaksi. Lapsi suorittaa tapaamisia, ettei mitään pahempaa tapahtuisi. Oikeuslaitoskin perustuu mielikuviin niin, että väitteet näytöittä voittavat dokumentoidun totuuden ja toisen vastapuolen, mutta heikennetyn, kiusatun ja pelkäävän osapuolen kertomuksethan ovat toki vaikempia uskoa. Todisteet turvakodistakin ovat tietenkin vain julmaa mustamaalauskampanjaa. Sinnehän ei hakeuduta, jos pelätään oikeasti.
Lasta ei saa altistaa konflikteille, eikä tehdä hänestä osaa siitä. Olen yrittänyt kaikki keinot, mutta mies väistää kaiken ja keksii aina jotakin uutta. Lapsi on todellakin hänen kostonsa välikappale. Lapsen syntymän olisin voinut estää olematta luottamatta väärän, pahaan ihmiseen, mutta sen jälkeen ei ole ollut mitään, mitä olisin voinut tehdä turvatakseni lapselle hyvän elämän.
Jos olisin jäänyt elämäntilanteeseen miehen kanssa olisin varmasti ennen pitkää kuollut. Olisin kuitenkin voinut olla läsnä lapsen elämässä myös niinä hetkinä kun mies oli niissä. Lapsi ei olisi joutunut vainon välikappaleeksi ja kaikkiin niihin tilanteisiin miehen kanssa kahdestaan. 'Äiti minä tiedän, mitä ahdistus ja pelko on.Mutta kukaan ei välitä.'
Suomi on lähisuhdeväkivallan luvattu maa, eivätkä uhrit todellakaan saa apua, vaan heidät syyllistetään. Tein niin tai näin, olen joka tapauksessa syyllinen. Väkivaltaa ei kuitenkaan saa loppumaan kukaan muu kuin tekijä itse. Jos hän ei itse sitä tee, niin pakkokeinoin. Mutta kukaan ei näe vallankäyttöä, kukaan ei ymmärrä kuvioita, kukaan ei edes yritä. Kiltti, empaattinen, kunnollinen äiti on helpointa syyllistää ja kivittää henkisesti ei ainoastaan vallankäyttäjän, vaan myös kaikkien olemassaolevien muiden tahojen kautta.
Kommentit (244)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka on "hyvä" vanhempi voi olla narsistisen ja kontrolloivan naiaen mielestä vain hän itse ja mies aina pelkkä hirviö. Ei toki aina. Mustavalkoisuus harvoin totuus perhesuhteissa. Se joja enuten mustaa jotakuta perheessä, on usein itse se pa skin pelaaja.
Tässä ketjussa kysymys ei ole siitä, onko joku (mies) pelkästään paha ja onko joku (nainen) pelkästään hyvä. Kysymys on siitä, miten julkisia palveluja tarjoavat virkamiehet kohtelevat sellaista vanhempaa, usein naista, joka on kokenut lähisuhdeväkivaltaa. Kysymys on siitä, miten yleinen mielipide kohtelee lähisuhdeväkivaltaa kokenutta. Onko yleinen ilmapiiri sellainen, että oma vika, mitäs valitsit pahan pojan, mitäs olit niin ylisuojeleva, mitäs olit niin nalkuttava, mitäs olit sellainen, että toiselle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kun lyödä, mitäs sotkit parisuhteesi, mitäs menit tekemään lasta psykopaatin/narskun kanssa jne. Lähisuhdeväkivaltaa kokenut usein syyllistetään (victim blaming). On myös sitä, että väkivaltaa kokenutta ei uskota, jolloin hän voi reagoida siten, että yrittää saada toisen vakuuttuneeksi, että kyllä tuo normaalilta vaikuttava mies kykenee olemaan paha. Ja jos tulet mukaan keskusteluun tässä kohdin, kun uhri on näin epätoivoisessa tilanteessa, niin sitten viimeistelet uhrin sanomalla, että "kylläpäs sinä olet mustavalkoinen ja puhut negatiivisesti. Kai siinä ex-kumppanissa on jotain hyvää ollut, kun olet naimisiinkin mennyt ja oikeen lapsen/lapsia hänelle tehnyt".
Hyvin vaikea tilanne, ja olisi kiva, että ihan oikeasti sinäkin miettisit, haluatko osaltasi olla ylläpitämässä sellaista yhteiskuntaa, kulttuuria, jossa väkivaltaa saa käyttää, ja siihen ei puututa?
Sosiaalialalla toimivana voi kertoa, että kyllä lastensuojelussa suhtaudutaan väkivallan uhreihin hyvin myötätuntoisesti ja moni pyrkii auttamaan todellakin kaikkineen. Se mikä sitten on haaste, että uhrit eivät sitoudu apuun. Monta naista lapsineen olen vienyt turvakotiin vain kuullakseni pari päivää sen jälkeen, että palasivat kotiin ja miehen luo, kun se pyysi selvittyään anteeksi. Tai jos suhde katkaistaankin, jäädään roikkumaan siihen. Ei suostuta hakemaan yksinhuoltajuutta tai valvottuja tapaamisia, vaikka niitä aktiivisesti tarjotaan, vaan jäädään himmaamaan siihen väliin, pidetään väkivallan tekijään yhteyttä. Sitä turvaa ei kukaan voi taata ellei tekijään aidosti ota eroa ja välimatkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka on "hyvä" vanhempi voi olla narsistisen ja kontrolloivan naiaen mielestä vain hän itse ja mies aina pelkkä hirviö. Ei toki aina. Mustavalkoisuus harvoin totuus perhesuhteissa. Se joja enuten mustaa jotakuta perheessä, on usein itse se pa skin pelaaja.
Tässä ketjussa kysymys ei ole siitä, onko joku (mies) pelkästään paha ja onko joku (nainen) pelkästään hyvä. Kysymys on siitä, miten julkisia palveluja tarjoavat virkamiehet kohtelevat sellaista vanhempaa, usein naista, joka on kokenut lähisuhdeväkivaltaa. Kysymys on siitä, miten yleinen mielipide kohtelee lähisuhdeväkivaltaa kokenutta. Onko yleinen ilmapiiri sellainen, että oma vika, mitäs valitsit pahan pojan, mitäs olit niin ylisuojeleva, mitäs olit niin nalkuttava, mitäs olit sellainen, että toiselle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kun lyödä, mitäs sotkit parisuhteesi, mitäs menit tekemään lasta psykopaatin/narskun kanssa jne. Lähisuhdeväkivaltaa kokenut usein syyllistetään (victim blaming). On myös sitä, että väkivaltaa kokenutta ei uskota, jolloin hän voi reagoida siten, että yrittää saada toisen vakuuttuneeksi, että kyllä tuo normaalilta vaikuttava mies kykenee olemaan paha. Ja jos tulet mukaan keskusteluun tässä kohdin, kun uhri on näin epätoivoisessa tilanteessa, niin sitten viimeistelet uhrin sanomalla, että "kylläpäs sinä olet mustavalkoinen ja puhut negatiivisesti. Kai siinä ex-kumppanissa on jotain hyvää ollut, kun olet naimisiinkin mennyt ja oikeen lapsen/lapsia hänelle tehnyt".
Hyvin vaikea tilanne, ja olisi kiva, että ihan oikeasti sinäkin miettisit, haluatko osaltasi olla ylläpitämässä sellaista yhteiskuntaa, kulttuuria, jossa väkivaltaa saa käyttää, ja siihen ei puututa?Sosiaalialalla toimivana voi kertoa, että kyllä lastensuojelussa suhtaudutaan väkivallan uhreihin hyvin myötätuntoisesti ja moni pyrkii auttamaan todellakin kaikkineen. Se mikä sitten on haaste, että uhrit eivät sitoudu apuun. Monta naista lapsineen olen vienyt turvakotiin vain kuullakseni pari päivää sen jälkeen, että palasivat kotiin ja miehen luo, kun se pyysi selvittyään anteeksi. Tai jos suhde katkaistaankin, jäädään roikkumaan siihen. Ei suostuta hakemaan yksinhuoltajuutta tai valvottuja tapaamisia, vaikka niitä aktiivisesti tarjotaan, vaan jäädään himmaamaan siihen väliin, pidetään väkivallan tekijään yhteyttä. Sitä turvaa ei kukaan voi taata ellei tekijään aidosti ota eroa ja välimatkaa.
Tätä en kiellä. 'Takinkäännöstä' ja ristiriitaisesta toiminnasta tässä on nimenomaan pitkälti kyse ja siitä, että toimi kerran väärin valittu äiti väkivaltaisessa elämäntilanteessaan miten tahansa, ei yhtään turvallista vaihtoehtoa ole. Virhettä ei voi enää mitenkään korjata.
Jos äiti hakee apua lastensuojelusta tai joku ilmoittaa epävakaista oloista velvoitetaan äiti lopulta eroamaan miehestä. Äiti ei ole hyvä vanhempi, jos hän ei pysty takaamaan lastensa turvallisuutta. Hänen on kyettävä katkaisemaan suhde väkivaltaiseen vanhempaan.
Kun äiti sitten lopulta hyvin peloissaan (varmasti poikkeuksetta näihin liittyy uhkailua siitä, mitä kaikkea eron jälkeen tapahtuukaan) repii itsensä ja lapsensa tilanteesta irti muuttuu myös sosiaaliviranomaisten mielipide. Äidin on unohdettava kokemuksensa ja tuettava kaikin tavoin lasten suhdetta väkivaltaiseen vanhempaan ja ymmärrettävä muiden muassa se, että äidin ja miehen suhde on lasten suhteesta erillinen siitäkin huolimatta, että väkivaltaiselle usein tyypilliset käytösmallit eivät nimenomaankaan katso kohdetta, vaan toistuvat lähisuhteesta toiseen. Lisäksi lapset kärsivät aina myös seuraajina ja pelon ilmapiiristä, mitä ei kuitenkaan Suomessa tutkimustenkaan mukaan pidetä minään. Ainoastaan aukottomasti fyysisesti todistettu vakava väkivalta saattaa jotakin liikauttaa, muttei aina sekään.
Ja niinpä jälleen äiti on se joustamaton, yliherkkä ja vaikea, isään negatiivisesti suhtautuva vieraannuttaja, jonka vanhemmuuden kykyjä on syytä epäillä ja jota jokainen taho saa kyseenalaistaa.
Tiedetään myös, että tietyntyyppisten persoonallisuushäiriöisten kanssa päätyvät yhteen useimmiten kiltit, tunnolliset, herkät ja empaattiset ihmiset. Nämä äidit lapsineen systeemi hajottaa mahdollisesti lopullisesti kun puolestaan väkivallantekijät jatkavat minkään heitä aidosti hetkauttamatta. Resurssihukka kun näiden yksinhuoltajaperheiden inhimillinen tuska on mittaamaton on valtava. Miten yhteiskunnalla on varaa tähän?
Varmasti kurja tilanne, mutta ei ikuinen. Jos ap:n erosta on yli vuosikymmen, niin eikö lapset ala olla jo sen ikäisiä ainakin kohta, että saavat itse päättää haluavatko tavata isäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka on "hyvä" vanhempi voi olla narsistisen ja kontrolloivan naiaen mielestä vain hän itse ja mies aina pelkkä hirviö. Ei toki aina. Mustavalkoisuus harvoin totuus perhesuhteissa. Se joja enuten mustaa jotakuta perheessä, on usein itse se pa skin pelaaja.
Tässä ketjussa kysymys ei ole siitä, onko joku (mies) pelkästään paha ja onko joku (nainen) pelkästään hyvä. Kysymys on siitä, miten julkisia palveluja tarjoavat virkamiehet kohtelevat sellaista vanhempaa, usein naista, joka on kokenut lähisuhdeväkivaltaa. Kysymys on siitä, miten yleinen mielipide kohtelee lähisuhdeväkivaltaa kokenutta. Onko yleinen ilmapiiri sellainen, että oma vika, mitäs valitsit pahan pojan, mitäs olit niin ylisuojeleva, mitäs olit niin nalkuttava, mitäs olit sellainen, että toiselle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kun lyödä, mitäs sotkit parisuhteesi, mitäs menit tekemään lasta psykopaatin/narskun kanssa jne. Lähisuhdeväkivaltaa kokenut usein syyllistetään (victim blaming). On myös sitä, että väkivaltaa kokenutta ei uskota, jolloin hän voi reagoida siten, että yrittää saada toisen vakuuttuneeksi, että kyllä tuo normaalilta vaikuttava mies kykenee olemaan paha. Ja jos tulet mukaan keskusteluun tässä kohdin, kun uhri on näin epätoivoisessa tilanteessa, niin sitten viimeistelet uhrin sanomalla, että "kylläpäs sinä olet mustavalkoinen ja puhut negatiivisesti. Kai siinä ex-kumppanissa on jotain hyvää ollut, kun olet naimisiinkin mennyt ja oikeen lapsen/lapsia hänelle tehnyt".
Hyvin vaikea tilanne, ja olisi kiva, että ihan oikeasti sinäkin miettisit, haluatko osaltasi olla ylläpitämässä sellaista yhteiskuntaa, kulttuuria, jossa väkivaltaa saa käyttää, ja siihen ei puututa?Sosiaalialalla toimivana voi kertoa, että kyllä lastensuojelussa suhtaudutaan väkivallan uhreihin hyvin myötätuntoisesti ja moni pyrkii auttamaan todellakin kaikkineen. Se mikä sitten on haaste, että uhrit eivät sitoudu apuun. Monta naista lapsineen olen vienyt turvakotiin vain kuullakseni pari päivää sen jälkeen, että palasivat kotiin ja miehen luo, kun se pyysi selvittyään anteeksi. Tai jos suhde katkaistaankin, jäädään roikkumaan siihen. Ei suostuta hakemaan yksinhuoltajuutta tai valvottuja tapaamisia, vaikka niitä aktiivisesti tarjotaan, vaan jäädään himmaamaan siihen väliin, pidetään väkivallan tekijään yhteyttä. Sitä turvaa ei kukaan voi taata ellei tekijään aidosti ota eroa ja välimatkaa.
Tätä en kiellä. 'Takinkäännöstä' ja ristiriitaisesta toiminnasta tässä on nimenomaan pitkälti kyse ja siitä, että toimi kerran väärin valittu äiti väkivaltaisessa elämäntilanteessaan miten tahansa, ei yhtään turvallista vaihtoehtoa ole. Virhettä ei voi enää mitenkään korjata.
Jos äiti hakee apua lastensuojelusta tai joku ilmoittaa epävakaista oloista velvoitetaan äiti lopulta eroamaan miehestä. Äiti ei ole hyvä vanhempi, jos hän ei pysty takaamaan lastensa turvallisuutta. Hänen on kyettävä katkaisemaan suhde väkivaltaiseen vanhempaan.
Kun äiti sitten lopulta hyvin peloissaan (varmasti poikkeuksetta näihin liittyy uhkailua siitä, mitä kaikkea eron jälkeen tapahtuukaan) repii itsensä ja lapsensa tilanteesta irti muuttuu myös sosiaaliviranomaisten mielipide. Äidin on unohdettava kokemuksensa ja tuettava kaikin tavoin lasten suhdetta väkivaltaiseen vanhempaan ja ymmärrettävä muiden muassa se, että äidin ja miehen suhde on lasten suhteesta erillinen siitäkin huolimatta, että väkivaltaiselle usein tyypilliset käytösmallit eivät nimenomaankaan katso kohdetta, vaan toistuvat lähisuhteesta toiseen. Lisäksi lapset kärsivät aina myös seuraajina ja pelon ilmapiiristä, mitä ei kuitenkaan Suomessa tutkimustenkaan mukaan pidetä minään. Ainoastaan aukottomasti fyysisesti todistettu vakava väkivalta saattaa jotakin liikauttaa, muttei aina sekään.
Ja niinpä jälleen äiti on se joustamaton, yliherkkä ja vaikea, isään negatiivisesti suhtautuva vieraannuttaja, jonka vanhemmuuden kykyjä on syytä epäillä ja jota jokainen taho saa kyseenalaistaa.
Tiedetään myös, että tietyntyyppisten persoonallisuushäiriöisten kanssa päätyvät yhteen useimmiten kiltit, tunnolliset, herkät ja empaattiset ihmiset. Nämä äidit lapsineen systeemi hajottaa mahdollisesti lopullisesti kun puolestaan väkivallantekijät jatkavat minkään heitä aidosti hetkauttamatta. Resurssihukka kun näiden yksinhuoltajaperheiden inhimillinen tuska on mittaamaton on valtava. Miten yhteiskunnalla on varaa tähän?
Niin, totta, että lapsen suhde isäänsä on eri asia kuin äidin suhde samaan henkilöön. Mikäli väkivallan uhkaa on, voi hakea lapselleen valvottuja tapaamisia käräjäoikeudesta ja sitä odotellessa lastensuojelusta. Mikäli lapsiin ei kohdistu väkivaltaa, mutta äitiin voi, voi hakea valvottuja vaihtoja, jolloin vanhempien ei tarvitse kohdata. Huoltajalle kuitenkin määrätään tapaamisoikeudet laissa ja ilman yksinhuoltajuutta näistä ei pääse yli. 12 -vuotias voi kieltäytyä tapaamasta, mutta pienemmillä ei ole sitä oikeutta ikävä kyllä. Myös lastensuojelun sijaishuollossa painitaan tämän asian kanssa, kun pienet lapset joutuvat lain mukaan tapaamaan vanhempiaan, joiden tapaaminen ei heille ole välttämättä hyväksi. Huoltajien oikeudet ovat isommat kuin pikkulasten tässä maassa.
Ei hitto, näköjään vauvakuume saa sen vähäisenkin järjen katoamaan naisten päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmasti kurja tilanne, mutta ei ikuinen. Jos ap:n erosta on yli vuosikymmen, niin eikö lapset ala olla jo sen ikäisiä ainakin kohta, että saavat itse päättää haluavatko tavata isäänsä.
Väkivallan uhreilla on vastassaan lähes poikkeuksetta muiden ihmisten läsnäollessa ystävällisesti ja jopa hurmaavasti esiintyvä, manipuloinnissa parhaimmillaan oleva väkivallantekijä. Tekijä pelaa vieraannuttamiskortin.
Muutama vuosi sitten täytäntöönpanolakia muutettiin niin, että 12 vuotta täyttäneenkin lapsen osalta on selvitettävä huolellisesti, että mielipide on lapsen itsensä muodostama. Lapsen kokemukset ja kertomukset mitätöidään jälleen tai ainakin se uhka on olemassa. Samaan aikaan kun aikuinen mies saa väittää mitä tahansa, kuten että lapsi on aivopesty, ei lapsi saa esimerkiksi pelätä ilman että sekin tunne kyseenalaistetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti kurja tilanne, mutta ei ikuinen. Jos ap:n erosta on yli vuosikymmen, niin eikö lapset ala olla jo sen ikäisiä ainakin kohta, että saavat itse päättää haluavatko tavata isäänsä.
Väkivallan uhreilla on vastassaan lähes poikkeuksetta muiden ihmisten läsnäollessa ystävällisesti ja jopa hurmaavasti esiintyvä, manipuloinnissa parhaimmillaan oleva väkivallantekijä. Tekijä pelaa vieraannuttamiskortin.
Muutama vuosi sitten täytäntöönpanolakia muutettiin niin, että 12 vuotta täyttäneenkin lapsen osalta on selvitettävä huolellisesti, että mielipide on lapsen itsensä muodostama. Lapsen kokemukset ja kertomukset mitätöidään jälleen tai ainakin se uhka on olemassa. Samaan aikaan kun aikuinen mies saa väittää mitä tahansa, kuten että lapsi on aivopesty, ei lapsi saa esimerkiksi pelätä ilman että sekin tunne kyseenalaistetaan.
12 -vuotta täyttänyttä ei kukaan revi väkisin tapaamiselle kuin hullu äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti kurja tilanne, mutta ei ikuinen. Jos ap:n erosta on yli vuosikymmen, niin eikö lapset ala olla jo sen ikäisiä ainakin kohta, että saavat itse päättää haluavatko tavata isäänsä.
Väkivallan uhreilla on vastassaan lähes poikkeuksetta muiden ihmisten läsnäollessa ystävällisesti ja jopa hurmaavasti esiintyvä, manipuloinnissa parhaimmillaan oleva väkivallantekijä. Tekijä pelaa vieraannuttamiskortin.
Muutama vuosi sitten täytäntöönpanolakia muutettiin niin, että 12 vuotta täyttäneenkin lapsen osalta on selvitettävä huolellisesti, että mielipide on lapsen itsensä muodostama. Lapsen kokemukset ja kertomukset mitätöidään jälleen tai ainakin se uhka on olemassa. Samaan aikaan kun aikuinen mies saa väittää mitä tahansa, kuten että lapsi on aivopesty, ei lapsi saa esimerkiksi pelätä ilman että sekin tunne kyseenalaistetaan.
12 -vuotta täyttänyttä ei kukaan revi väkisin tapaamiselle kuin hullu äiti.
Yksinhuoltajan budjetti on usein ja varsinkin vuosikausien huoltokiusaamisen ja vainon jälkeen tiukka. Uhkasakko on tehokas pelote, jos äidin alitajuiset pelot tai muuten vain huono äitiys ja heikko myötävaikuttamisvelvollisuuden noudattaminen on todettu syyksi lapsen vastustukselle. Äidin on löydettävä taloudellisen pakon edessä keinot lapsen mielipiteen muuttamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti kurja tilanne, mutta ei ikuinen. Jos ap:n erosta on yli vuosikymmen, niin eikö lapset ala olla jo sen ikäisiä ainakin kohta, että saavat itse päättää haluavatko tavata isäänsä.
Väkivallan uhreilla on vastassaan lähes poikkeuksetta muiden ihmisten läsnäollessa ystävällisesti ja jopa hurmaavasti esiintyvä, manipuloinnissa parhaimmillaan oleva väkivallantekijä. Tekijä pelaa vieraannuttamiskortin.
Muutama vuosi sitten täytäntöönpanolakia muutettiin niin, että 12 vuotta täyttäneenkin lapsen osalta on selvitettävä huolellisesti, että mielipide on lapsen itsensä muodostama. Lapsen kokemukset ja kertomukset mitätöidään jälleen tai ainakin se uhka on olemassa. Samaan aikaan kun aikuinen mies saa väittää mitä tahansa, kuten että lapsi on aivopesty, ei lapsi saa esimerkiksi pelätä ilman että sekin tunne kyseenalaistetaan.
12 -vuotta täyttänyttä ei kukaan revi väkisin tapaamiselle kuin hullu äiti.
Yksinhuoltajan budjetti on usein ja varsinkin vuosikausien huoltokiusaamisen ja vainon jälkeen tiukka. Uhkasakko on tehokas pelote, jos äidin alitajuiset pelot tai muuten vain huono äitiys ja heikko myötävaikuttamisvelvollisuuden noudattaminen on todettu syyksi lapsen vastustukselle. Äidin on löydettävä taloudellisen pakon edessä keinot lapsen mielipiteen muuttamiseksi.
Miksi sitä yksinhuoltajuutta ei voi hakea? Ja sitä uhkasakkoakin voi isä hakea, mutta siitä päättää käräjäoikeus eikä isä. Törkeää alkaa manipuloida lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti kurja tilanne, mutta ei ikuinen. Jos ap:n erosta on yli vuosikymmen, niin eikö lapset ala olla jo sen ikäisiä ainakin kohta, että saavat itse päättää haluavatko tavata isäänsä.
Väkivallan uhreilla on vastassaan lähes poikkeuksetta muiden ihmisten läsnäollessa ystävällisesti ja jopa hurmaavasti esiintyvä, manipuloinnissa parhaimmillaan oleva väkivallantekijä. Tekijä pelaa vieraannuttamiskortin.
Muutama vuosi sitten täytäntöönpanolakia muutettiin niin, että 12 vuotta täyttäneenkin lapsen osalta on selvitettävä huolellisesti, että mielipide on lapsen itsensä muodostama. Lapsen kokemukset ja kertomukset mitätöidään jälleen tai ainakin se uhka on olemassa. Samaan aikaan kun aikuinen mies saa väittää mitä tahansa, kuten että lapsi on aivopesty, ei lapsi saa esimerkiksi pelätä ilman että sekin tunne kyseenalaistetaan.
12 -vuotta täyttänyttä ei kukaan revi väkisin tapaamiselle kuin hullu äiti.
Yksinhuoltajan budjetti on usein ja varsinkin vuosikausien huoltokiusaamisen ja vainon jälkeen tiukka. Uhkasakko on tehokas pelote, jos äidin alitajuiset pelot tai muuten vain huono äitiys ja heikko myötävaikuttamisvelvollisuuden noudattaminen on todettu syyksi lapsen vastustukselle. Äidin on löydettävä taloudellisen pakon edessä keinot lapsen mielipiteen muuttamiseksi.
Miksi sitä yksinhuoltajuutta ei voi hakea? Ja sitä uhkasakkoakin voi isä hakea, mutta siitä päättää käräjäoikeus eikä isä. Törkeää alkaa manipuloida lasta.
Yksinhuoltajuus ei näissä itse asiassa merkitse mitään. Oikeuskäytäntö on alkanut nähdä yhteishuoltajuuden lähes poikkeuksetta perustelematta lapsen edun mukaisena ja jo olemassaolevan yksinhuoltajuuden muuttamisella uhkailu samoin kuin tapaamissopimuksen käsittely oikeudessa yhä uudelleen ovat perustyökalut eron jälkeisessä vainossa niille, jotka ilmaisen oikeusavun kannustinloukun piirissä ovat.
Yksinhuoltajuus ei myöskään muuta tapaamisasioita mitenkään suuntaan tai toiseen. Lapsen oikeus läheiseen suhteeseen vanhempien kanssa on hänen etunsa siitäkin huolimatta, ettei vanhempi läheiseen suhteeseen ole kyvykäs.
Vierailija12121212 kirjoitti:
Omassa tapauksessa väkivaltainen kumppani esitti olevansa herkkä, vaatimaton ja kiltti. Hänelle oli juuri nyt käynyt todella huono tuuri työssä ja rakkaudessa. Hän tarvitsisi vain pienen määrän lämpöä ja tukea rakastavalta naiselta, ja niin hän nousisi jaloilleen ja olisi hyvä kumppani. Hän tarvitsisi vain sitä, tätä ja tuota. Ja ihan vielä vähän tätä ja tuota, ja sitten hän pääsisi jaloilleen. Lopulta hän tarvitsisi vielä vain oman lapsen, että voisi saada oman oikean perheen, elää ihanaa perhe-elämää. Tällaisen syötin nielee aika moni pahaa-aavistamaton nainen, joka haaveilee tulevansa äidiksi. Kun perhearki alkaa, niin miehestä pikkuhiljaa kuoriutuu väkivaltainen ja kontrolloiva puoli. Nainen on epäuskoinen, luulee, että se menee ohi. Hän on kauhuissaan ja loukussa. Samaan aikaan neuvolassa naiselle toitotetaan, että hormoonit laittavat hänet sekaisin ja jos kokee ikäviä tunteita (kun mies on muuttunut hirviöksi), niin sehän on synnytyksen jälkeistä masennusta. Vika on naisessa. Neuvola ihastelee miestä, kun hän niin ihanasti jaksaa sen viallisen äidin kanssa jatkaa parisuhdetta. Isää pitää tukea, että hän jaksaa.
Koko lapsiperheitä "tukeva" sote-järjestelmä on viritetty näkemään asiat niin, että isät ovat juuri oikeanlaisia rentoja vanhempia ja että naiset ovat biologisesti viallisia, liian vaativia, ylireagoivia ja ylisuojelevia. Korkeintaan yksi miljoonasta miehestä on oikeasti väkivaltainen ja jos sellainen eteen tulee, meillä on palvelut kohdillaan. Sote-järjestelmä näkee asian niin, että ”oikeiden” tapausten lisäksi on suuri joukko naisia, jotka ovat omasta viallisuudestaan johtuen hylänneet ihanan isän ja he vihapäissään mustamaalaavat näitä ihania isiä.
Eron jälkeen isä tarvitsee uuden kohteen ja niin lapsesta tulee uusi väkivalan, kiristämisen, uhkailun ja kaltoinkohtelun kohde. Mikä parasta, entinen puolisokin kärsii, koska kun lapsi kärsii, äiti kärsii. Ja niin lapsi alkaa voida pahoin. Kun tilannetta on jatkunut riittävän pitkään, lapsi ei halua nähdä isäänsä. Niinpä väkivaltainen isä ottaa sen saman, toimivan uhrikaavun päällensä ja itkee lastensuojelun sossuille, ettö hänellä on valtava ikävä lasta, mutta entinen puoliso vieraannuttaa. Ja niin sossut - täynnä pyhää vihaa - ottavat pahisäidin ja isää kiusaavan lapsen käsittelyyn. Ennen pitkää, kun sossut ovat tuntikaupalla aivopesseet lasta, että sinun isälläsi on kova ikävä, isä rakastaa ja mene nyt isän luokse, niin äiti sortuu puolustamaan lasta esittäen oman mielipiteensä siitä, että isä itse on aiheuttanut tilanteen olemalla väkivaltainen, uhkailemalla, kiristämällä jne. Oooh, sossun päässä kilahtaa JACKPOT: hän sai onnistuneesti purkkiin "vääryyden" ja kiirehtää kirjaamaan: "Äiti on puhunut negatiivisesti isästä ja on siten syyllistynyt vieraannuttamiseen. Äitiä pitää tästä syystä rajata." Äitiä koulutetaan, että lapselle tulee sanoa, että hän ymmärsi tilanteet väärin, se oli vain isän huumoria, lapsen kokemus on väärä. Ja voisiko olla, että lapsessa on itse asiassa jotain vikaa, kun ei halua ihanaa isää nähdä? Ettei vaan lapsella olisi joku Diagnoosi, jonka perusteella lasta ei enää ikinä tarvitse kuulla, koska hänellä on Diagnoosi ja hän ei ymmärrä mistään mitään?
Suomi on lähisuhdeväkivallan luvattu maa.
"Hän tarvitsisi vain pienen määrän lämpöä ja tukea rakastavalta naiselta, ja niin hän nousisi jaloilleen ja olisi hyvä kumppani. Hän tarvitsisi vain sitä, tätä ja tuota. Ja ihan vielä vähän tätä ja tuota, ja sitten hän pääsisi jaloilleen. Lopulta hän tarvitsisi vielä vain oman lapsen, että voisi saada oman oikean perheen, elää ihanaa perhe-elämää. TÄLLAISEN SYÖTIN NIELEE AIKA MONI PAHAA-AAVISTAMATON NAINEN, joka haaveilee tulevansa äidiksi."
....
No ei kyllä niele.
Tuossa viuhuu niin lujaa punainen lippu ja varoituskellot kilkkaa, että sokeakin ja kuurokin sen näkee ja kuulee!
Se, ettei ole tyytyväinen mihinkään ja aina on saatava vielä tuo ja vielä tuo, on kyllä sellainen NOT = varoitusmerkki, että oksat pois!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija12121212 kirjoitti:
Omassa tapauksessa väkivaltainen kumppani esitti olevansa herkkä, vaatimaton ja kiltti. Hänelle oli juuri nyt käynyt todella huono tuuri työssä ja rakkaudessa. Hän tarvitsisi vain pienen määrän lämpöä ja tukea rakastavalta naiselta, ja niin hän nousisi jaloilleen ja olisi hyvä kumppani. Hän tarvitsisi vain sitä, tätä ja tuota. Ja ihan vielä vähän tätä ja tuota, ja sitten hän pääsisi jaloilleen. Lopulta hän tarvitsisi vielä vain oman lapsen, että voisi saada oman oikean perheen, elää ihanaa perhe-elämää. Tällaisen syötin nielee aika moni pahaa-aavistamaton nainen, joka haaveilee tulevansa äidiksi. Kun perhearki alkaa, niin miehestä pikkuhiljaa kuoriutuu väkivaltainen ja kontrolloiva puoli. Nainen on epäuskoinen, luulee, että se menee ohi. Hän on kauhuissaan ja loukussa. Samaan aikaan neuvolassa naiselle toitotetaan, että hormoonit laittavat hänet sekaisin ja jos kokee ikäviä tunteita (kun mies on muuttunut hirviöksi), niin sehän on synnytyksen jälkeistä masennusta. Vika on naisessa. Neuvola ihastelee miestä, kun hän niin ihanasti jaksaa sen viallisen äidin kanssa jatkaa parisuhdetta. Isää pitää tukea, että hän jaksaa.
Koko lapsiperheitä "tukeva" sote-järjestelmä on viritetty näkemään asiat niin, että isät ovat juuri oikeanlaisia rentoja vanhempia ja että naiset ovat biologisesti viallisia, liian vaativia, ylireagoivia ja ylisuojelevia. Korkeintaan yksi miljoonasta miehestä on oikeasti väkivaltainen ja jos sellainen eteen tulee, meillä on palvelut kohdillaan. Sote-järjestelmä näkee asian niin, että ”oikeiden” tapausten lisäksi on suuri joukko naisia, jotka ovat omasta viallisuudestaan johtuen hylänneet ihanan isän ja he vihapäissään mustamaalaavat näitä ihania isiä.
Eron jälkeen isä tarvitsee uuden kohteen ja niin lapsesta tulee uusi väkivalan, kiristämisen, uhkailun ja kaltoinkohtelun kohde. Mikä parasta, entinen puolisokin kärsii, koska kun lapsi kärsii, äiti kärsii. Ja niin lapsi alkaa voida pahoin. Kun tilannetta on jatkunut riittävän pitkään, lapsi ei halua nähdä isäänsä. Niinpä väkivaltainen isä ottaa sen saman, toimivan uhrikaavun päällensä ja itkee lastensuojelun sossuille, ettö hänellä on valtava ikävä lasta, mutta entinen puoliso vieraannuttaa. Ja niin sossut - täynnä pyhää vihaa - ottavat pahisäidin ja isää kiusaavan lapsen käsittelyyn. Ennen pitkää, kun sossut ovat tuntikaupalla aivopesseet lasta, että sinun isälläsi on kova ikävä, isä rakastaa ja mene nyt isän luokse, niin äiti sortuu puolustamaan lasta esittäen oman mielipiteensä siitä, että isä itse on aiheuttanut tilanteen olemalla väkivaltainen, uhkailemalla, kiristämällä jne. Oooh, sossun päässä kilahtaa JACKPOT: hän sai onnistuneesti purkkiin "vääryyden" ja kiirehtää kirjaamaan: "Äiti on puhunut negatiivisesti isästä ja on siten syyllistynyt vieraannuttamiseen. Äitiä pitää tästä syystä rajata." Äitiä koulutetaan, että lapselle tulee sanoa, että hän ymmärsi tilanteet väärin, se oli vain isän huumoria, lapsen kokemus on väärä. Ja voisiko olla, että lapsessa on itse asiassa jotain vikaa, kun ei halua ihanaa isää nähdä? Ettei vaan lapsella olisi joku Diagnoosi, jonka perusteella lasta ei enää ikinä tarvitse kuulla, koska hänellä on Diagnoosi ja hän ei ymmärrä mistään mitään?
Suomi on lähisuhdeväkivallan luvattu maa.
Hienosti kirjoitettu. Asiat ovat juuri nimenomaan näin.
Isän osalta kiroilut, raivokohtaukset ja uhkailut laitetaan poikkeuksetta raskaan tilanteen ja turhautumisen piikkiin. Äidin osalta puolestaan järjestelmä ei salli edes alitajuista pelkoa.
Ei tuossa ollut mitään hienoa.
Jos tuollaisia varoitusmerkkejä ei huomaa niin on kyllä aika vietävissä oleva ihminen. Ihan kuin lehti, jota tuuli pyörittää.
On kuin katsoisi kauhuelokuvaa, joka vääjäämättä lipuu kohti tuhoa.
Mitä hienoa tässä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija12121212 kirjoitti:
Omassa tapauksessa väkivaltainen kumppani esitti olevansa herkkä, vaatimaton ja kiltti. Hänelle oli juuri nyt käynyt todella huono tuuri työssä ja rakkaudessa. Hän tarvitsisi vain pienen määrän lämpöä ja tukea rakastavalta naiselta, ja niin hän nousisi jaloilleen ja olisi hyvä kumppani. Hän tarvitsisi vain sitä, tätä ja tuota. Ja ihan vielä vähän tätä ja tuota, ja sitten hän pääsisi jaloilleen. Lopulta hän tarvitsisi vielä vain oman lapsen, että voisi saada oman oikean perheen, elää ihanaa perhe-elämää. Tällaisen syötin nielee aika moni pahaa-aavistamaton nainen, joka haaveilee tulevansa äidiksi. Kun perhearki alkaa, niin miehestä pikkuhiljaa kuoriutuu väkivaltainen ja kontrolloiva puoli. Nainen on epäuskoinen, luulee, että se menee ohi. Hän on kauhuissaan ja loukussa. Samaan aikaan neuvolassa naiselle toitotetaan, että hormoonit laittavat hänet sekaisin ja jos kokee ikäviä tunteita (kun mies on muuttunut hirviöksi), niin sehän on synnytyksen jälkeistä masennusta. Vika on naisessa. Neuvola ihastelee miestä, kun hän niin ihanasti jaksaa sen viallisen äidin kanssa jatkaa parisuhdetta. Isää pitää tukea, että hän jaksaa.
Koko lapsiperheitä "tukeva" sote-järjestelmä on viritetty näkemään asiat niin, että isät ovat juuri oikeanlaisia rentoja vanhempia ja että naiset ovat biologisesti viallisia, liian vaativia, ylireagoivia ja ylisuojelevia. Korkeintaan yksi miljoonasta miehestä on oikeasti väkivaltainen ja jos sellainen eteen tulee, meillä on palvelut kohdillaan. Sote-järjestelmä näkee asian niin, että ”oikeiden” tapausten lisäksi on suuri joukko naisia, jotka ovat omasta viallisuudestaan johtuen hylänneet ihanan isän ja he vihapäissään mustamaalaavat näitä ihania isiä.
Eron jälkeen isä tarvitsee uuden kohteen ja niin lapsesta tulee uusi väkivalan, kiristämisen, uhkailun ja kaltoinkohtelun kohde. Mikä parasta, entinen puolisokin kärsii, koska kun lapsi kärsii, äiti kärsii. Ja niin lapsi alkaa voida pahoin. Kun tilannetta on jatkunut riittävän pitkään, lapsi ei halua nähdä isäänsä. Niinpä väkivaltainen isä ottaa sen saman, toimivan uhrikaavun päällensä ja itkee lastensuojelun sossuille, ettö hänellä on valtava ikävä lasta, mutta entinen puoliso vieraannuttaa. Ja niin sossut - täynnä pyhää vihaa - ottavat pahisäidin ja isää kiusaavan lapsen käsittelyyn. Ennen pitkää, kun sossut ovat tuntikaupalla aivopesseet lasta, että sinun isälläsi on kova ikävä, isä rakastaa ja mene nyt isän luokse, niin äiti sortuu puolustamaan lasta esittäen oman mielipiteensä siitä, että isä itse on aiheuttanut tilanteen olemalla väkivaltainen, uhkailemalla, kiristämällä jne. Oooh, sossun päässä kilahtaa JACKPOT: hän sai onnistuneesti purkkiin "vääryyden" ja kiirehtää kirjaamaan: "Äiti on puhunut negatiivisesti isästä ja on siten syyllistynyt vieraannuttamiseen. Äitiä pitää tästä syystä rajata." Äitiä koulutetaan, että lapselle tulee sanoa, että hän ymmärsi tilanteet väärin, se oli vain isän huumoria, lapsen kokemus on väärä. Ja voisiko olla, että lapsessa on itse asiassa jotain vikaa, kun ei halua ihanaa isää nähdä? Ettei vaan lapsella olisi joku Diagnoosi, jonka perusteella lasta ei enää ikinä tarvitse kuulla, koska hänellä on Diagnoosi ja hän ei ymmärrä mistään mitään?
Suomi on lähisuhdeväkivallan luvattu maa.
Hienosti kirjoitettu. Asiat ovat juuri nimenomaan näin.
Isän osalta kiroilut, raivokohtaukset ja uhkailut laitetaan poikkeuksetta raskaan tilanteen ja turhautumisen piikkiin. Äidin osalta puolestaan järjestelmä ei salli edes alitajuista pelkoa.
Ei tuossa ollut mitään hienoa.
Jos tuollaisia varoitusmerkkejä ei huomaa niin on kyllä aika vietävissä oleva ihminen. Ihan kuin lehti, jota tuuli pyörittää.
On kuin katsoisi kauhuelokuvaa, joka vääjäämättä lipuu kohti tuhoa.
Mitä hienoa tässä on.
Ulkopuolelta on niin kovin helppo tuomita.
Ainoa 'lohtu' uhrille saattaa häpeässä ja epäonnistumisen hyväksymisessä olla se, että miehen näytelmä menee läpi kaikille muillekin. Kukaan lähipiirissä, perheneuvolassa, lastensuojelussa, poliisissa, oikeudessa ei usko miehestä mitään pahaa, koska hän vetää roolinsa niin hienosti. Vallankäyttö ja sairas kontrolli näkyvät kodin seinien sisällä ja vasta sitten, kun uhri on hajotettu riittävästi hallittavaksi.
Kunpa koneistossa olisi näitä ihmisiä, jotka keskusteluissa osaavat heti tunnistaa ne aidosti vaaralliset ihmiset. Kiltteys, hyväntahtoisuus ja empatiakyky, jotka yleensä ovat tyypillisiä piirteitä uhreille eivät ole kuitenkaan rikollisen piirteitä eikä niistä pitäisi joutua kärsimään vuosikausia tai pahimmillaan koko elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojelun sossu tässä. Huoltaja on velvollinen vastaamaan lapsen turvallisuudesta. Jos lapsi on toisella huoltajalla väkivallan uhassa, lasta ei sinne laiteta. Toki se toinen huoltaja voi nostaa oikeusjuttua vieraannuttamisesta tai yrittää laittaa käräjäoikeudesta uhkasakkoa, kun tapaamiset eivät toteudu, mutta sitten niin on. Lastensuojelu ei koskaan ota kantaa tapaamisasioihin eikä huoltajuusasioihin, ne te hoidatte käräjillä. Eli summa summarum. Hakekaa niitä yksinhuoltajuuksia, valvottuja tapaamisia, jättäkää laittamatta lasta väkivaltaiselle vanhemmalle, mutta älkää yrittäkö vyöryttää ongelmaa lastensuojelulle.
Oikeuslaitoksessa ei ole osaamista tunnistaa tai huolehtia inhimillisestä tuskasta. Miten kukaan aidosti yhdestäkään lapsesta välittävä uskaltaa pestä kätensä ja jättää auttamatta, erityisesti sillä perusteella, että voi siirtää toimivallan jollekin toiselle taholle? Tiedetään ilman yksittäisten lasten tutkimistakin, että jokainen oikeusprosessi kuormittaa lasta ja myös lähivanhemman kuormituksen kautta lapsen normaali arki ja usein myös taloudellinen hyvinvointi vaarantuvat. Lastensuojelu sulkee silmänsä täysin tältä kuormitukselta. Yhteiskunnan tulisi tehdä kaikkensa, että matalan kynnyksen palvelut toimisivat ja että niissä tunnistettaisiin ne yksilöt, jotka kostavat oikeudenkäynnein entiselle kumppanilleen. Riskitekijöitä voi tunnistaa jo ihan perusasioista: eroa on edeltänyt todistettavasti vallankäyttö, joku kuviossa ilmaisee pelkoa, työttömyys, taloudelliset huolet, useat muutot ja muutenkin epävakaa elämä, päihteet, ilmainen oikeusapu. Varsinkin viimeisin on kannustinloukku ja kaikkia niitä, jotka toistuvasti uhkaavat tai vievät asioita oikeuteen ilmaiseksi pitäisi tarkastella mahdollisina huoltokiusaajina. Kukaan sellainen, joka kykenee asettamaan lapsen edun omansa edelle ei altista lasta toistuville oikeudenkäynneille. Ei kukaan.
Mikä niissä oikeudenkäynneissä on niin vaikeaa? Useimmat saavat avustajankin sinne ilmaiseksi, joko kunnalta tai kotivakuutuksensa maksamana. Ja mitä tulee huolto- ja tapaamisriitoihin, lastensuojelu ei ota niihin kantaa, koska Suomen lain mukaan lastensuojelulle ei ole annettu siinä asiassa toimivaltaa. Käräjäoikeus huoltajuusriidassa suorittaa olosuhdeselvityksen molempien vanhempien osalta, sitäkään ei tee lastensuojelu. Rehellisesti sanottuna pidän hyvin ihmeellisenä, että äiti jatkaa vuosia laittamalla lastaan väkivaltaiselle isälle vain koska kokee, että oikeudenkäynti olisi lapselle liian raskas. Oikeesti näin?
Minä olin oikeudessa, ja se vasta pelottavaa olikin. Mies oli valmistautunut niin hyvin, ja näytti oikeudessa sopuisalta. Minua siellä moitittiin, vaikkaen ollut koskaan haukkunut isää lapsille.
Narsisti ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka on "hyvä" vanhempi voi olla narsistisen ja kontrolloivan naiaen mielestä vain hän itse ja mies aina pelkkä hirviö. Ei toki aina. Mustavalkoisuus harvoin totuus perhesuhteissa. Se joja enuten mustaa jotakuta perheessä, on usein itse se pa skin pelaaja.
Tässä ketjussa kysymys ei ole siitä, onko joku (mies) pelkästään paha ja onko joku (nainen) pelkästään hyvä. Kysymys on siitä, miten julkisia palveluja tarjoavat virkamiehet kohtelevat sellaista vanhempaa, usein naista, joka on kokenut lähisuhdeväkivaltaa. Kysymys on siitä, miten yleinen mielipide kohtelee lähisuhdeväkivaltaa kokenutta. Onko yleinen ilmapiiri sellainen, että oma vika, mitäs valitsit pahan pojan, mitäs olit niin ylisuojeleva, mitäs olit niin nalkuttava, mitäs olit sellainen, että toiselle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kun lyödä, mitäs sotkit parisuhteesi, mitäs menit tekemään lasta psykopaatin/narskun kanssa jne. Lähisuhdeväkivaltaa kokenut usein syyllistetään (victim blaming). On myös sitä, että väkivaltaa kokenutta ei uskota, jolloin hän voi reagoida siten, että yrittää saada toisen vakuuttuneeksi, että kyllä tuo normaalilta vaikuttava mies kykenee olemaan paha. Ja jos tulet mukaan keskusteluun tässä kohdin, kun uhri on näin epätoivoisessa tilanteessa, niin sitten viimeistelet uhrin sanomalla, että "kylläpäs sinä olet mustavalkoinen ja puhut negatiivisesti. Kai siinä ex-kumppanissa on jotain hyvää ollut, kun olet naimisiinkin mennyt ja oikeen lapsen/lapsia hänelle tehnyt".
Hyvin vaikea tilanne, ja olisi kiva, että ihan oikeasti sinäkin miettisit, haluatko osaltasi olla ylläpitämässä sellaista yhteiskuntaa, kulttuuria, jossa väkivaltaa saa käyttää, ja siihen ei puututa?Sosiaalialalla toimivana voi kertoa, että kyllä lastensuojelussa suhtaudutaan väkivallan uhreihin hyvin myötätuntoisesti ja moni pyrkii auttamaan todellakin kaikkineen. Se mikä sitten on haaste, että uhrit eivät sitoudu apuun. Monta naista lapsineen olen vienyt turvakotiin vain kuullakseni pari päivää sen jälkeen, että palasivat kotiin ja miehen luo, kun se pyysi selvittyään anteeksi. Tai jos suhde katkaistaankin, jäädään roikkumaan siihen. Ei suostuta hakemaan yksinhuoltajuutta tai valvottuja tapaamisia, vaikka niitä aktiivisesti tarjotaan, vaan jäädään himmaamaan siihen väliin, pidetään väkivallan tekijään yhteyttä. Sitä turvaa ei kukaan voi taata ellei tekijään aidosti ota eroa ja välimatkaa.
Tätä en kiellä. 'Takinkäännöstä' ja ristiriitaisesta toiminnasta tässä on nimenomaan pitkälti kyse ja siitä, että toimi kerran väärin valittu äiti väkivaltaisessa elämäntilanteessaan miten tahansa, ei yhtään turvallista vaihtoehtoa ole. Virhettä ei voi enää mitenkään korjata.
Jos äiti hakee apua lastensuojelusta tai joku ilmoittaa epävakaista oloista velvoitetaan äiti lopulta eroamaan miehestä. Äiti ei ole hyvä vanhempi, jos hän ei pysty takaamaan lastensa turvallisuutta. Hänen on kyettävä katkaisemaan suhde väkivaltaiseen vanhempaan.
Kun äiti sitten lopulta hyvin peloissaan (varmasti poikkeuksetta näihin liittyy uhkailua siitä, mitä kaikkea eron jälkeen tapahtuukaan) repii itsensä ja lapsensa tilanteesta irti muuttuu myös sosiaaliviranomaisten mielipide. Äidin on unohdettava kokemuksensa ja tuettava kaikin tavoin lasten suhdetta väkivaltaiseen vanhempaan ja ymmärrettävä muiden muassa se, että äidin ja miehen suhde on lasten suhteesta erillinen siitäkin huolimatta, että väkivaltaiselle usein tyypilliset käytösmallit eivät nimenomaankaan katso kohdetta, vaan toistuvat lähisuhteesta toiseen. Lisäksi lapset kärsivät aina myös seuraajina ja pelon ilmapiiristä, mitä ei kuitenkaan Suomessa tutkimustenkaan mukaan pidetä minään. Ainoastaan aukottomasti fyysisesti todistettu vakava väkivalta saattaa jotakin liikauttaa, muttei aina sekään.
Ja niinpä jälleen äiti on se joustamaton, yliherkkä ja vaikea, isään negatiivisesti suhtautuva vieraannuttaja, jonka vanhemmuuden kykyjä on syytä epäillä ja jota jokainen taho saa kyseenalaistaa.
Tiedetään myös, että tietyntyyppisten persoonallisuushäiriöisten kanssa päätyvät yhteen useimmiten kiltit, tunnolliset, herkät ja empaattiset ihmiset. Nämä äidit lapsineen systeemi hajottaa mahdollisesti lopullisesti kun puolestaan väkivallantekijät jatkavat minkään heitä aidosti hetkauttamatta. Resurssihukka kun näiden yksinhuoltajaperheiden inhimillinen tuska on mittaamaton on valtava. Miten yhteiskunnalla on varaa tähän?
Tämän olen itsekin huomannut monta kertaa. Onkohan tutkittu syitä, miksi näin tapahtuu?
Oletteko tulleet ajatelleeksi että joku taho tahallaan haluaa kriisiyttää tilanteita jotta saataisiin lisää lapsia sijoitettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko tulleet ajatelleeksi että joku taho tahallaan haluaa kriisiyttää tilanteita jotta saataisiin lisää lapsia sijoitettavaksi.
Niitä lapsiahan ei tarvitsisi huostaanottooaa, jos noudatettaisiin lastensuojelun ohjeita. Ero väkivallantekijästä, pysytään erossa väkivallan tekijästä. Haetaan yksihuoltajuutta ja valvottuja tapaamisia ja pysytään erossa siitä väkivallantekijästä.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko tulleet ajatelleeksi että joku taho tahallaan haluaa kriisiyttää tilanteita jotta saataisiin lisää lapsia sijoitettavaksi.
Ei tätä taas🙄 Huh huh.
Hiljaiseksi vetää. Minulla olisi mahdollisuus lähteä lastensuojeluun töihin nyt, mutta en mene. Pääsyy on kansalaisten haukkumiset ja syytökset. En halua tällaista paskaa niskaani työni takia.
Tämä on hyvin kuvattu. Juuri näin kävi omassa tapauksessa. Isä nähtiin haavoittuneena uhrina, joten äidin täytyy olla hirviö. Sen jälkeen ensivaikutelma ohjasi havaintoja, kirjauksia. Mitä jätettiin pois, mitä otettiin mukaan. "Äiti kokee tilanteen kuormittavana" kirjattiin, kun sanoin, että koen sen kuormittavana, kun isä jatkuvasti tehtailee aiheettomia lasu-ilmoituksia, rikosilmoituksia, uhkailee lasta, satuttaa lasta, uhkailee minua, kiristää jne. koska näiden selvittämiseen menee tuntikaupalla aikaa. Näin lasu vinoutuneella kirjaustavallaan loi oikeudelle kuvan siitä, että äiti ei hallitse arkea, äidillä on jaksamisongelmia, vaikka se mikä on raskas, on isän harjoittama vaino.
Tämä sama kuvio on toistunut ja toistunut. Se on ollut räikeän selvää. Kirjaukset laitetaan tietenkin oikeuteen, ennen kuin kirjausten kohde on voinut sanoa, että hei, jäikö lauseesta jotain oleellista pois ja muuttuiko lause sitämyöten aivan epäasialliseen suuntaan? Ihmisen oikeusturva tällaisessa on olematon. Ja jos kirjausten kohde maksaa itse oman oikeudenkäyntinsä, niin näitä v-mäisiä kirjauksia joudutaan oikomaan oikeudessa hintaan 350 eur tunnissa (asianajajan palkkio). Tämä kurittaa sitä lähivanhemman ja lapsen/lasten kotitaloutta ja mahdollisesti palkitsee sitä väkivaltaista, kostonhimoista ex-puolisoa. Oikeusprosessi menisi nopeammin, jos ei olisi niin paljon p***aa oiottavana. Siksi olen sitä mieltä, että lasuille kannattaa puhua mahdollisimman pieni määrä sanoja, jotta säästää sitten itse oikeuskuluissa. Jos siis sattuu olemaan se henkilö, jonka lasu ensivaikutelman perusteella päätti tuomita.
Kyllä lasu on vaikeissa perheasioissa se tosiasiallinen tuomioistuin. Se omaa suuren määrän valtaa, ja jos lasu-organisaatioon on uinut sisään kipeä tai yksioikoinen yksilö, niin hän voi tehtävänsä puitteissa nostaa tai tuhota syyttömiä, ilman todisteita.
Kuulostaa niin kovin tutulta. Olisiko kanssasi mahdollista vaihtaa ajatuksia?