Jos lapsi saa kymppejä kokeesta, voiko huono tuntiaktiivisuus mielestäsi laskea tasoa niin, että todistukseen tulee numero 8?

Mulla oli aina todistuksessa numero huonompi kuin kokeiden keskiarvo. Olin aika hiljainen ja ujo poika. Kälättäjät olivat äänessä kokoajan ja huutivat vääriä vastauksia. Jos ujo tyyppi viittasi ja vastasi okein, niin välitunnilla sitten "höykkyytettiin vähän nörttiä".

No AMK:ssa sitten pelkkää 5:sta, koska siellä oikeasti katsottiin osaamista.

Kyllä minä selvittäisin, että onko todistukseen tullut oikea numero. Mun lapsella oli kymppirivissä yksi 7, ja lapsi oli ihan murheen murtama, kun tuli todistuksen kanssa kotiin. Wilmassa oli kuitenkin tämän aineenkin kohdalla pelkkiä kymppejä, joten otin saman tien rehtoriin yhteyden ja sanoin, että täällä on lapsella menossa kesäloma pihalle, kun on kokenut niin suurta vääryyttä. Ja opettaja ei ole pitänyt arviointikeskustelua, jossa tämä asia olisi selvinnyt. Rehtori totesi, että nyt on niin sinnikäs äiti vastassa, että hälytti jo kesälomalle lähteneen opettajan kotimatkaltaan vielä takaisin koululle. Kyseessä oli opettajan näppäilyvirhe, ja lapselle vaihtui todistukseen numeroksi 10, ja kesäloma oli pelastettu.

Opettaja ei ole tehnyt työtään, jos ei aktivoi lasta tunneilla niin, että tuntiaktiivisuus vastaa oppilaan osaamista. Ei vastuu ole yksin lapsen. Opettajankin pitää tehdä hommansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opettajan on annettava numero sen näytön perusteella millä oppilas on osoittanut osaamisensa. Näyttöä annetaan kokeen lisäksi tehtäviä tekemällä, osallistumalla tunnilla (viittaaminen, ryhmätyöt ja -keskustelut jne.), kotitehtävien tekeminen jne. 

Kuitenkin jos koearvosanat on kaikki täysiä 10 (ei 10- tai 9 alkavia) ja lapsi on ollut tunneilla ja tehnyt tehtävänsä niin arvosana 8 kuulostaa aika tiukalta arvostelulta, johon voi kysyä opettajalta perusteluja. 

Opettajan kuuluu järjestää opetus niin, että hän arvioi osaamista, eikä luonnetta.

Jos opettaja antaa arvioinnin luonteesta, siitä pitää valittaa. Ensimmäinen valitus- ja oikaisuporras on rehtori. Me valitimme ja arvosana nostettiin ysistä kymppiin.

t. äiti ja ope

Kun mikään ei riitä...

Mistä se rehtori tietää, mitä oppitunneilla on tapahtunut. Puhumattakaan että äiti tietää, vaikka olisi kuinka opettaja ammatiltaan.

Opettajan pitää pystyä kertomaan miten on opetuksensa rakentanut. Esittää selkeät tuntisuunnitelmat sekä suunnitelmat siitä miten opetus on rakennettu syksyllä ja miten keväällä.

Siitä se rehtori tietää.

Ja kyllä se äitikin tietää jos ja kun opettajalla ei ole osoittaa että olisi tehnyt tunnilla yhtään mitään - varsinkin kun nyt on ollut runsain mitoin etäopetusta, jota on voinut kattavasti seurata usean viikon ajan.

Jos opettaja ei ole tehnyt tunnilla mitään moneen viikkoon, siitä kyllä varmasti seuraa iso selvittely, mutta vaikea nähdä kuinka seurauksena olisi yksittäisen oppilaan arvosanan korottaminen.

-eri.

Se taas ei ole äidin asia. Se on sitten opettajan ja rehtorin kontolla.

Sitäpaitsi olen huomauttanut asiasta jo aiemmin, mutta sitä ei korjattu.

Ilmeisesti kyseinen opettaja ahnehti itselleen (ilmeisesti arveli että koronan varjolla riittää kehnokin opetus) liikaa opetusryhmiä, eikä sitten saanutkaan hoidettua opetusta niille ryhmille. Tämä sama kuvio toistui myös toisen oppiaineen kanssa.

Kyseisessä oppiaineessa opetus laahasi jo niin pahasti jäljessä, että siitä ei edes saatu pidettyä yhtään ainutta koetta koko kevätlukukaudella. Ja kyse ysiluokkalaisista.

t. äiti ja ope

Mutta numero kuitenkin käsittääkseni mittaa oppilaan osaamista suhteessa opetussuunnitelman vaatimuksiin. Ei kai huono opetus kenenkään osaamista paranna.

Jos se opettaja ei tarjoa sen opetussuunnitelman mukaista opetusta, oppilaalla ei ole mahdollisuutta osoittaa osaamistaan.

Lapseni ko oppiaineen numero oli kymppi jouluna. Nyt opettaja yritti tiputtaa numeron ysiin. Kuitenkaan siihen ei ollut mitään muuta syytä kuin se opettajan näkemys, että "oppilas ei osoita osaamistaan aktiivisesti".

Miten hän sitä osaamistaan olisi kyennyt osoittamaan kun mitään kunnollista opetusta ei ollut?

Etätuntien aikana opettaja paasasi lähinnä yksinään ja yksi ainoa oppilas viittasi, jos hänkään. Näin se eteni viikkotolkulla ja vaikka valitin rehtorille, asialle ei tehty mitään.

Sieltä puuttui siis kokeet, ryhmätyöt, kirjoitelmat, labratyöt, classroom-tehtävät, läksyt, ihan kaikki.

Ja se paasauskin oli jotain ihmeellistä "ympäristöasiaa", joka oli otettu jostain koko koulun teemavihkosta. Opettaja ei siis ollut jaksanut laatia tuntiopetusta edes siitä omasta oppiaineestaan, napannut vian jonkin yleiset "ilmiölähtöiset" oppimateriaalit, jotka joku muu oli laatinut.

t. äiti ja ope

Vierailija kirjoitti:

Opettaja ei ole tehnyt työtään, jos ei aktivoi lasta tunneilla niin, että tuntiaktiivisuus vastaa oppilaan osaamista. Ei vastuu ole yksin lapsen. Opettajankin pitää tehdä hommansa.

Kyllä työelämä varmasti ottaa riemulla vastaan nämä kullannuput.

Jo muinaisina omina kouluaikoina tuntiaktiivisuus muodosti osan kouluarvosanasta. Ja niin pitääkin oklla. Eihän se helppoa ole kaltaisilleni introverteille viitata tunnilla ja vastata. Sillä pääsi myös helposti luokan häiriköiden hampaisiin.

Yleensä koulun/kurssin alkaessa kerrotaan mistä numero muodostuu. Jos 20-40% tai mikä lie muodostuu osallistumisesta niin sitten oppilas vain on sen verran aktiivinen. Tämä on yksi tapa karsia syrjäytymistä ja pakolla opettaa oppilaat edes auttavasti kykeneviksi sosiaalisiin kontakteihin. Tämä on varsinaista numeroa tärkeämpää.

Minulla monessa aineessa arvosana laski viittaamattomuuden takia. Sain kokeista kymppejä, mutta todistukseen tuli 9, koska en viitannut. Jotkut opettajat ihan kirjoittivat palautettuun koepaperiin, että minun pitäisi alkaa viittaamaan, koska pelkät kympit kokeesta eivät riitä siihen, että saa todistukseen kympin.

No ymmärsin ja harmittihan se, mutta en alkanut viittamaan, vaikka pidinkin hyviä arvosanoja todella tärkeänä. En yksinkertaisesti pystynyt viittaamaan, oli todella ahdistavaa sillä tavalla joutua huomionkeskipisteeksi. Myöhemmin aikuisena nämä ahdistusongelmat ovat tulleet vastaan ja olen joutunut jäämään sairaslomalle ja lopettamaan korkeakoulun, koska esiintymisiä, ryhmätöitä ja muita pakollisia sosiaalisia tilanteita oli koulussa aivan liikaa.

Eli jos viittaaminen ja muu esillä olo ja sosiaaliset taidot ovat yksi tärkeä taito, jota koulussa arvioidaan, niin mielestäni sitä pitäisi sitten ihan oikeasti myös opettaa. Voisi olla vaikka ihan erillinen aine nimeltä "sosiaaliset taidot ja esiintyminen". Ja ne joilla on todella suuria vaikeuksia tässä aineessa pääsisivät pienryhmään, jossa saisivat enemmän tukea näihin taitoihin.

Olisin tarvinnut normaalia enemmän rohkaisua ja harjoittelua ja neuvoja sosiaalisiin tilanteisiin ja esillä olon harjoitteluun, mutta ei näitä oikein ikinä missään opetettu. Sanottiin vaan, että kuule Tiina sun kantsis viitata enemmän. Ja esitelmien jälkeen moitittiin, kun päpätin vain suoraan paperista tekstiä, enkä ottanut kontaktia yleisöön. Mutta en vain kyennyt toimimaan muuten, ainoa tapa jolla selviydyin kauheasta esitys tilanteesta oli se, että luin esitelmäni mahdollisimman nopeasti, jotta pääsin pois luokan edestä mahdollisimman nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä selvittäisin, että onko todistukseen tullut oikea numero. Mun lapsella oli kymppirivissä yksi 7, ja lapsi oli ihan murheen murtama, kun tuli todistuksen kanssa kotiin. Wilmassa oli kuitenkin tämän aineenkin kohdalla pelkkiä kymppejä, joten otin saman tien rehtoriin yhteyden ja sanoin, että täällä on lapsella menossa kesäloma pihalle, kun on kokenut niin suurta vääryyttä. Ja opettaja ei ole pitänyt arviointikeskustelua, jossa tämä asia olisi selvinnyt. Rehtori totesi, että nyt on niin sinnikäs äiti vastassa, että hälytti jo kesälomalle lähteneen opettajan kotimatkaltaan vielä takaisin koululle. Kyseessä oli opettajan näppäilyvirhe, ja lapselle vaihtui todistukseen numeroksi 10, ja kesäloma oli pelastettu.

Kiva että teillä oli vain näppäilyvirhe mutta nyt vähän suhteellisuudentajua kehiin äipällä. Ajat lapsesi burnoutiin tai pahempaan jollet puutu suhteettomaan reagointiin yhteen yksittäiseen numeroon. "koko kesä pilalla" ja boohoo. Mites lapsi pärjää kun ekan kerran tulee oikea vastoinkäyminen vastaan? Ranteet auki vai?

Vierailija kirjoitti:

Minulla monessa aineessa arvosana laski viittaamattomuuden takia. Sain kokeista kymppejä, mutta todistukseen tuli 9, koska en viitannut. Jotkut opettajat ihan kirjoittivat palautettuun koepaperiin, että minun pitäisi alkaa viittaamaan, koska pelkät kympit kokeesta eivät riitä siihen, että saa todistukseen kympin.

No ymmärsin ja harmittihan se, mutta en alkanut viittamaan, vaikka pidinkin hyviä arvosanoja todella tärkeänä. En yksinkertaisesti pystynyt viittaamaan, oli todella ahdistavaa sillä tavalla joutua huomionkeskipisteeksi. Myöhemmin aikuisena nämä ahdistusongelmat ovat tulleet vastaan ja olen joutunut jäämään sairaslomalle ja lopettamaan korkeakoulun, koska esiintymisiä, ryhmätöitä ja muita pakollisia sosiaalisia tilanteita oli koulussa aivan liikaa.

Eli jos viittaaminen ja muu esillä olo ja sosiaaliset taidot ovat yksi tärkeä taito, jota koulussa arvioidaan, niin mielestäni sitä pitäisi sitten ihan oikeasti myös opettaa. Voisi olla vaikka ihan erillinen aine nimeltä "sosiaaliset taidot ja esiintyminen". Ja ne joilla on todella suuria vaikeuksia tässä aineessa pääsisivät pienryhmään, jossa saisivat enemmän tukea näihin taitoihin.

Olisin tarvinnut normaalia enemmän rohkaisua ja harjoittelua ja neuvoja sosiaalisiin tilanteisiin ja esillä olon harjoitteluun, mutta ei näitä oikein ikinä missään opetettu. Sanottiin vaan, että kuule Tiina sun kantsis viitata enemmän. Ja esitelmien jälkeen moitittiin, kun päpätin vain suoraan paperista tekstiä, enkä ottanut kontaktia yleisöön. Mutta en vain kyennyt toimimaan muuten, ainoa tapa jolla selviydyin kauheasta esitys tilanteesta oli se, että luin esitelmäni mahdollisimman nopeasti, jotta pääsin pois luokan edestä mahdollisimman nopeasti.

Erittäin hyviä pointteja. Ujous tosiaan voi olla sosiaalisesti rampauttavaa, ja jos se on taakka koulussa, tulee se sitä helposti olemaan työelämässäkin, jos nuorta ei auteta/kuntouteta.

Nykyään työkaluja on enemmän kuin ennen. Moni oppilas tekee esimerkiksi kokeita ja muita näyttöjä omassa tilassa ja erityisjärjestelyin.

Opettajana työskentelevä ystäväni on todennut, että välillä tuntuu että nämä erityisjärjestelyt eivät lainkaan auta oppilasta, vaan sosiaalisten tilanteiden paniikki tuntuu vain pahenevan. Hän ei sano tätä ilkeyttään, päinvastoin hän toivoisi jokaisen oppilaan saavan parhaat ominaisuutensa käyttöön. Mutta selvästikin se vaatisi usein jonkinlaista sellaista apua, jota tällä hetkellä ei ole saatavilla.

Toivottavasti ajat ovat muuttuneet omista peruskouluajoistani (9.lk päättyi v. 2000). Opettaja nolasi minut koko luokan edessä usein... "sääki kun ihan hyvin osaat niin mikset voi viitata" jne. 

En voi käsittää, että se viittaamattomuus vaikuttaisi arvosanaan, sillä kokeellahan se tieto ja taito testataan. 

,,

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti ajat ovat muuttuneet omista peruskouluajoistani (9.lk päättyi v. 2000). Opettaja nolasi minut koko luokan edessä usein... "sääki kun ihan hyvin osaat niin mikset voi viitata" jne. 

En voi käsittää, että se viittaamattomuus vaikuttaisi arvosanaan, sillä kokeellahan se tieto ja taito testataan. 

Jos luet opsia, sinulle selviää kuinka tieto ja taito osoitetaan vuonna 2021.

No onneksi noilla todistuksen numeroilla ei niin väliä ole, kunhan ylioppilaskirjoituksista sitten kirjoittaa L:t oleellisista ainaista, jotta pääsee yliopistolle haluamalleen linjalle. Siellä sitten pitää tenteistä napsia sen verran hyvät arvosanat, että pääsee jatko--opintoihin. Väitöskirja kannattaa kirjoittaa kohtuullisen hyvä, jotta saa sopivan post doc -paikan. Sitten vasta alkaa se aika,jolloin kannattaa oikeasti panostaa tekemisiinsä: artikkelit on saatava lehtiin, joilla on tarpeeksi hyvä impaktiparametri. Tähän asti opiskelun voi ottaa löysin rantein ja keskittyä parantelemaan heikkouksiaan.

Kannattaa ottaa yhteys opettajaan. Kyseessä voi olla näppäilyvirhe. Vaikka kuinka yrittää olla huolellinen ja tarkistaa moneen kertaan, voi silti todistukseen jäädä näppäilyvirhe. Kannattaa myös varmistaa, että muistaa varmasti koenumerot oikein. Osalla oppilaista on taipumus muistaa numerot yläkanttiin.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli aina todistuksessa numero huonompi kuin kokeiden keskiarvo. Olin aika hiljainen ja ujo poika. Kälättäjät olivat äänessä kokoajan ja huutivat vääriä vastauksia. Jos ujo tyyppi viittasi ja vastasi okein, niin välitunnilla sitten "höykkyytettiin vähän nörttiä".

No AMK:ssa sitten pelkkää 5:sta, koska siellä oikeasti katsottiin osaamista.

Tästä tuli mieleen kokemukset, kun itse ujona uskalsi viitata tai sanoa jotain ja kälättäjät huusivat päälle. Juu, jälkimmäinen laskettiin tuntiaktiivisuudeksi ja minun yritystäni ei tietenkään.

En lukenut koko ketjua, niin en tiedä mistä aineesta on kyse. Onko sitä jo mainittu? 

Voi mennä ohi aiheen, mutta omalla opettajaurallani olen huomannut, että  joillekin oppilaille  saa selittää juurta jaksaen, että äidinkielen ja kirjallisuuden numero ei ole sama asia kuin kielioppikokeiden numeroiden keskiarvo. Jos esimerkiksi kirjoitelmat ovat rakenteeltaan mitä sattuu, eikä oikeinkirjoitussääntöjä muisteta noudattaa, ei se kiitettävää osaamista ole. 

Oppiaineeseen kuuluu myös tosiaan nimensä mukaisesti myös kirjallisuus ja viestintä ja vuorovaikutus ja...

Meillä jäi ihmetyttämään liikunnasta tullut seiska 🤔 lapsi harrastaa taitoluistelua ja on hyvä voimistelussa, tanssissa ja uinnissa mut inhoaa pallopelejä ja juoksua. Usein sanoi että liikunnassa oli pihapelejä tai kävivät pururadalla, ja tosiaan ihmettelin useaan kertaan eikö enää kokeilla eri lajeja edes. Yhtään en ihmettele että nelosluokkalainen ei innostu polttopallosta ja kuka pelkää mustekalaa leikistä, niitä tehtiin jossain liikuntakerhoja eskari-ikäisenä. Sisäliikuntaa oli vissiin pari kertaa, jotain telinevoimistelua tai muuta varsinaista sisälajia ei maininnut koskaan. Toivottavasti jossain kohtaa saavat ihan liikunnannopettajan, joka osaa valita kiinnostavat lajit ja välineet, ja pääsevät kokeilemaan uutta. Todella en enää ihmettele että liikuntainnostus lapsilta katoaa kouluvuosien mittaan..

Vierailija kirjoitti:

En lukenut koko ketjua, niin en tiedä mistä aineesta on kyse. Onko sitä jo mainittu? 

Voi mennä ohi aiheen, mutta omalla opettajaurallani olen huomannut, että  joillekin oppilaille  saa selittää juurta jaksaen, että äidinkielen ja kirjallisuuden numero ei ole sama asia kuin kielioppikokeiden numeroiden keskiarvo. Jos esimerkiksi kirjoitelmat ovat rakenteeltaan mitä sattuu, eikä oikeinkirjoitussääntöjä muisteta noudattaa, ei se kiitettävää osaamista ole. 

Oppiaineeseen kuuluu myös tosiaan nimensä mukaisesti myös kirjallisuus ja viestintä ja vuorovaikutus ja...

Tämä onkin mielestäni paha epäkohta: äidinkieleen on ympätty sellaisia asioita, jotka sinne eivät kuulu. Olen puhunut jo yli 30 vuotta, että jos mediakasvatusta halutaan kouluun, siitä pitää tehdä oma oppiaine eikä tunkea sitä äidinkielen yhteyteen. Äidinkielioppiaineen kova ydin saisi koostua kieliopista, luovasta kirjoittamisesta sekä kirjallisuudesta. Kaikki nykyinen muu oppiaineessa opetettava sälä (elokuvat, lähdekritiikki, yms.) saisi siirtyä mediakasvatusoppiaineen alle.

Vierailija kirjoitti:

Opettaja ei ole tehnyt työtään, jos ei aktivoi lasta tunneilla niin, että tuntiaktiivisuus vastaa oppilaan osaamista. Ei vastuu ole yksin lapsen. Opettajankin pitää tehdä hommansa.

Kyllä sen aktiivisuuden pitää olla omaehtoista ollakseen jotenkin merkittävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut koko ketjua, niin en tiedä mistä aineesta on kyse. Onko sitä jo mainittu? 

Voi mennä ohi aiheen, mutta omalla opettajaurallani olen huomannut, että  joillekin oppilaille  saa selittää juurta jaksaen, että äidinkielen ja kirjallisuuden numero ei ole sama asia kuin kielioppikokeiden numeroiden keskiarvo. Jos esimerkiksi kirjoitelmat ovat rakenteeltaan mitä sattuu, eikä oikeinkirjoitussääntöjä muisteta noudattaa, ei se kiitettävää osaamista ole. 

Oppiaineeseen kuuluu myös tosiaan nimensä mukaisesti myös kirjallisuus ja viestintä ja vuorovaikutus ja...

Tämä onkin mielestäni paha epäkohta: äidinkieleen on ympätty sellaisia asioita, jotka sinne eivät kuulu. Olen puhunut jo yli 30 vuotta, että jos mediakasvatusta halutaan kouluun, siitä pitää tehdä oma oppiaine eikä tunkea sitä äidinkielen yhteyteen. Äidinkielioppiaineen kova ydin saisi koostua kieliopista, luovasta kirjoittamisesta sekä kirjallisuudesta. Kaikki nykyinen muu oppiaineessa opetettava sälä (elokuvat, lähdekritiikki, yms.) saisi siirtyä mediakasvatusoppiaineen alle.

Kyllä äidinkieleen kuuluu olennaisena myös puhetaito ja väittely. Suomessa on perinteisesti tätä liian vähän, nyt onneksi sitä hieman ja otetaan huomioon.