Jos lapsi saa kymppejä kokeesta, voiko huono tuntiaktiivisuus mielestäsi laskea tasoa niin, että todistukseen tulee numero 8?
Kommentit (115)
Vierailija kirjoitti:
Minä kysyisin asiallisesti ensin opettajalta, miksi oppilas on saanut tämän arvosanan. Jos opettajan selityksen jälkeen tuntuu edelleen, että arvosana on väärä, käsittääkseni ensin otetaan yhteyttä rehtoriin. Eli koulu käsittelee asian ensin ja jos senkin jälkeen huoltaja on sitä mieltä, että arvostelu on väärä, siitä voi tehdä virallisen valituksen. Rehtori antanee tähän ohjeet.
Itse en kokisi tätä ongelmana, jos huoltaja ottaa yhteyttä asiallisesti. Itse tosin en kyllä antaisi arvosanaa, jota en pystyisi perustelemaan tarvittaessa vaikka oikeusistuimessa. Hankalasti annettavista numeroista neuvotellaan ainakin minun työpaikallani toisten saman aineen opettajien kanssa. Jos itse olen miettinyt arvosanan huolellisesti ja huoltaja riitauttaa sen oikeuteen asti, niin tuskin olen asiasta kauhean iloinen. Mutta ei se saa vaikuttaa oppilaan arviointiin jatkossa, jos oppilas olisi edelleen siis minun oppilaani eikä esim. olisi kyse vaikka peruskoulun päättötodistuksesta. Opettajat ovat toki ihmisiä, mutta itse varmaan miettisin moneen kertaan, että oppilas ei jatkossa saa väärää arvosanaa sen vuoksi, että on ollut erimielisyys huoltajan kanssa.
yläkouluopettaja
Joo, paitsi että ainoastaan se päättöarvosana on valituskelpoinen. Ja ensin oikaisupyyntö rehtorille, sitten tarvittaessa AVIin.
T. Toinen yläluokkien ope
Valitettavasti kännykän kautta kommunikointi kirjoittamalla ja pelaaminen on lähes tuhonnut lasten ja nuorten keskustelutaidot, miksei aikuistenkin! Olisi ensiarvoisen tärkeää jutella ihan vauvasta asti lapselle ja totuttaa kommunikoimaan myös vieraiden ihmisten kanssa. Ujo saa olla mutta olisi silti totuttava asioimaan esim.puhelimitse ja kasvokkain eri tilanteissa. Muttennei kertakaikkiaan pärjää työelämässäkään. Ihan peruskohteliaisuudetkin puuttuvat joiltakin, kun ei ole opetettu tervehtimään ja kiittämään!
Vierailija kirjoitti:
Opettajan on annettava numero sen näytön perusteella millä oppilas on osoittanut osaamisensa. Näyttöä annetaan kokeen lisäksi tehtäviä tekemällä, osallistumalla tunnilla (viittaaminen, ryhmätyöt ja -keskustelut jne.), kotitehtävien tekeminen jne.
Kuitenkin jos koearvosanat on kaikki täysiä 10 (ei 10- tai 9 alkavia) ja lapsi on ollut tunneilla ja tehnyt tehtävänsä niin arvosana 8 kuulostaa aika tiukalta arvostelulta, johon voi kysyä opettajalta perusteluja.
Opettajan kuuluu järjestää opetus niin, että hän arvioi osaamista, eikä luonnetta.
Jos opettaja antaa arvioinnin luonteesta, siitä pitää valittaa. Ensimmäinen valitus- ja oikaisuporras on rehtori. Me valitimme ja arvosana nostettiin ysistä kymppiin.
t. äiti ja ope
Huolellisuus on osa arvosanaa nykyisin. Se pitää muistaa.
Sanokaa jos oon väärässä mut oon käsittäny nii ettei 10 voi saada ellei käytös tunnilla oo myös moitteeton? Eli vaikka ois aineessa hyvä mut myöhästelee, kynä hukassa aina yms nii voi saada vaa 9.

Tässä tapauksessahan siis sain vain 8. Ysin kyllä vielä ymmärtäisin.

Siis *sai
Vierailija kirjoitti:
Meillä ainakin vaikutti tuntiaktiivisuus. Ujompia rankaistiin.
Mites he jotka eivät pärjänneet kirjallisissa töissä, mutta osasivat olla suullisesti osallistuvia vaikka ryhmätöissä? Eikö sekin ole rangaistus jos ei saa parasta numeroa vaikka äidinkielestä jos tekstissä on kielioppi- tai kirjoitusvirheitä? Miksi juuri ujot ajattelevat olevansa huonossa asemassa koulumaailmassa?
Oma mieheni esim. on hyvin aktiivinen ryhmässään tunneilla. On yksi parhaista oppilaista tässä mielessä. Aloitti myöhemmin kurssin kuin muut ja on edistynyt valtavasti, koska oppii nopeasti suullisesti. Kuitenkin kokeissa meni täysin lukkoon, vaikka koetilanne järjestettiin yhdessä opettajan kanssa pelkästään. Pitäisikö hänen kokea tulleensa rangaistuksi?
Muutamiin satunnaisiin kysymyksiin oikein vastaaminen ei kerro koko totuutta osaamisesta/ahkeruudesta.
Vierailija kirjoitti:
mikä on pops?
POPS. Peruskoulun opetussuunnitelmaan
LOPS Lukion opetussuunnitelman
Ja voidaan puhua ihan vaan OPS:ista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettajan on annettava numero sen näytön perusteella millä oppilas on osoittanut osaamisensa. Näyttöä annetaan kokeen lisäksi tehtäviä tekemällä, osallistumalla tunnilla (viittaaminen, ryhmätyöt ja -keskustelut jne.), kotitehtävien tekeminen jne.
Kuitenkin jos koearvosanat on kaikki täysiä 10 (ei 10- tai 9 alkavia) ja lapsi on ollut tunneilla ja tehnyt tehtävänsä niin arvosana 8 kuulostaa aika tiukalta arvostelulta, johon voi kysyä opettajalta perusteluja.
Opettajan kuuluu järjestää opetus niin, että hän arvioi osaamista, eikä luonnetta.
Jos opettaja antaa arvioinnin luonteesta, siitä pitää valittaa. Ensimmäinen valitus- ja oikaisuporras on rehtori. Me valitimme ja arvosana nostettiin ysistä kymppiin.
t. äiti ja ope
Kun mikään ei riitä...
Mistä se rehtori tietää, mitä oppitunneilla on tapahtunut. Puhumattakaan että äiti tietää, vaikka olisi kuinka opettaja ammatiltaan.
Täällä on nyt kummallista kitinää.
Numeraaliselle arvioinnille on annettu selkeät kuvaukset mitä vaaditaan. Jos niihin ei yllä, ei voi numero olla kymppi. Yksinkertaista.
”Lapseni ei opi ulkoa kertotaulua, mutta kyllä hän osaa matikkaa muuten”
”Lapseni ei osaa yhtään lausua vierasta kieltä, mutta kyllä hän sanakokeista saa hyviä numeroita”
”Lapseni ei suostu lukemaan esitelmäänsä”
”Lapseni ei lyö ketään, mutta ei halua aamulla tervehtiä muita”
Jos kaikki, ihan kaikki edellytykset kympille ei täyty, niin ne ei täyty. Oli lapsesi sitten ujo, introvertti, häirikkö tai tunnilla harmaata seinätapettia syystä x tai y niin kymppiä ei tule.
Ei siinä mitään epäoikeudenmukaisuutta ole. Ei kaikista ole näyttelijäksi tai kirurgiksikaan. Tai matemaatikoksi. Yhteiskunnassamme on asetettu tiettyihin juttuihin tiettyjä edellytyksiä ja jos ne ei täyty, niin ne ei täyty. Vaikka kuinka harmittaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettajan on annettava numero sen näytön perusteella millä oppilas on osoittanut osaamisensa. Näyttöä annetaan kokeen lisäksi tehtäviä tekemällä, osallistumalla tunnilla (viittaaminen, ryhmätyöt ja -keskustelut jne.), kotitehtävien tekeminen jne.
Kuitenkin jos koearvosanat on kaikki täysiä 10 (ei 10- tai 9 alkavia) ja lapsi on ollut tunneilla ja tehnyt tehtävänsä niin arvosana 8 kuulostaa aika tiukalta arvostelulta, johon voi kysyä opettajalta perusteluja.
Opettajan kuuluu järjestää opetus niin, että hän arvioi osaamista, eikä luonnetta.
Jos opettaja antaa arvioinnin luonteesta, siitä pitää valittaa. Ensimmäinen valitus- ja oikaisuporras on rehtori. Me valitimme ja arvosana nostettiin ysistä kymppiin.
t. äiti ja ope
Kun mikään ei riitä...
Mistä se rehtori tietää, mitä oppitunneilla on tapahtunut. Puhumattakaan että äiti tietää, vaikka olisi kuinka opettaja ammatiltaan.
Opettajan pitää pystyä kertomaan miten on opetuksensa rakentanut. Esittää selkeät tuntisuunnitelmat sekä suunnitelmat siitä miten opetus on rakennettu syksyllä ja miten keväällä.
Siitä se rehtori tietää.
Ja kyllä se äitikin tietää jos ja kun opettajalla ei ole osoittaa että olisi tehnyt tunnilla yhtään mitään - varsinkin kun nyt on ollut runsain mitoin etäopetusta, jota on voinut kattavasti seurata usean viikon ajan.

Jos opettaja ei ole tehnyt tunnilla mitään moneen viikkoon, siitä kyllä varmasti seuraa iso selvittely, mutta vaikea nähdä kuinka seurauksena olisi yksittäisen oppilaan arvosanan korottaminen.
-eri.
Minä sain kerran lukiossa saksan kurssikokeesta 7-, mutta todistukseen tuli 5.

Se taas ei ole äidin asia. Se on sitten opettajan ja rehtorin kontolla.
Sitäpaitsi olen huomauttanut asiasta jo aiemmin, mutta sitä ei korjattu.
Ilmeisesti kyseinen opettaja ahnehti itselleen (ilmeisesti arveli että koronan varjolla riittää kehnokin opetus) liikaa opetusryhmiä, eikä sitten saanutkaan hoidettua opetusta niille ryhmille. Tämä sama kuvio toistui myös toisen oppiaineen kanssa.
Kyseisessä oppiaineessa opetus laahasi jo niin pahasti jäljessä, että siitä ei edes saatu pidettyä yhtään ainutta koetta koko kevätlukukaudella. Ja kyse ysiluokkalaisista.
t. äiti ja ope
Tuntiaktiivisuuden pitäisi vaikuttaa lähinnä niin, että jos kokeesta tulee vaikka 6 1/2 niin aktiivinen oppilas saa 7 ja sellainen joka ei viittaa saa 6.
Monen numeron vaikutus on mielestäni väärin. Itse olin koulukiusattu, enkä koskaan viitannut vaikka olisin tiennytkin. :(

Mutta numero kuitenkin käsittääkseni mittaa oppilaan osaamista suhteessa opetussuunnitelman vaatimuksiin. Ei kai huono opetus kenenkään osaamista paranna.
Vierailija kirjoitti:
Tuntiaktiivisuuden pitäisi vaikuttaa lähinnä niin, että jos kokeesta tulee vaikka 6 1/2 niin aktiivinen oppilas saa 7 ja sellainen joka ei viittaa saa 6.
Monen numeron vaikutus on mielestäni väärin. Itse olin koulukiusattu, enkä koskaan viitannut vaikka olisin tiennytkin. :(
Eihän se voi noin mennä. Omalla lapsellani uskonnon kokeista 10 ja 10-, eikä lapsi todellakaan ole kympin oppilas uskonnossa. Töhertelee vihkoihin sarjiksia, vastaa kotitehtäviin yhden sanan virkkeillä, inhoaa kaikenlaista ”tunnehömppäkeskustelua”. Historiaa rakastaa ja siksi osaa kaikki Raamatun tarinat, mutta kyllä uskonnon kymppiin minun mielestäni kuuluu vähän eettistäkin pohdintaa.
Ei ole teoreettinen vaan oikeasti tapahtunut asia.