Millaisia on ne älykkäät keskustelut, joita osa haluaa käydä kavereidensa kesken?

Mä en juuri koskaan käytä vapaa-aikaani älykkäisiin keskusteluihin. Työni on ongelmanratkaisua, analysointia (myös ihmisen käyttäytymisen analysointia) jne enkä jaksa samaa vielä vapaa-ajallanikin. Ystävien ja kavereiden kanssa juttelen mieluiten kevyesti ja mieluiten vielä niin, että huumori on keskeisessä osassa juttelua. Saa nauraa. Nuorena vielä jaksoikin nk kantaa koko maailman tuskaa harteillaan ja pohdiskella, mistä mikäkin johtuu, mitä asioille pitäisi tehdä jne, mutta ei enää. Nykyisin juttelen ystävieni ja kavereideni kanssa mieluummin ihan vaan arkisista asioista. Esim kun kaveri kertoo kesämökiltään löytäneistä korvasienistä, mieluummin siitä, paljonko niitä tuli, mitä hän aikoo niistä tehdä jne kuin siitä, onko 50 vuoden päästä Suomessa enää korvasieniä ja jos on (tai ei ole), mikä siihen on syynä ja mitä asialle pitäisi tehdä. 

Vedetään ensin 3 päivän ränni. Sitten neljännen aamun loiventavilla alkaa syntyä todella syvällistä keskustelua olemassaolon tarkoituksesta yms syvällisestä.

-katoin eilen tosi omituisen ja hyvän leffan, xx:n yy.

-ai jaa! Siis se on joku kreikkalainen? En ole kuullut, miten se oli outo?

-no, se maailma on aivan tavallinen, ja päähenkilöiden elämä on ihan normaalia, mutta sitten siihen tulee mukaan tällainen kostaja-hahmo, nuori poika. Tosi hieno hahmo, se vaan tosi rauhallisesti ja väjäämättömästi hoitaa sitä kostoa, ikään kuin sen vain olisi tehtävä se, eikä sen omilla tunteilla esimerkiksi olisi merkitystä.

-niin että ei millään lynch-tyylillä outo.. kuulostaa jotenkin antiikkiselta, että vaan toteutetaan jotain tehtävää, mikä pitää moraalisyistä tehdä.

-joo, nimenomaan se tuntuu tosi muinaiselta, vaikka se leffa sijoittuu nykyaikaan. Sitä korostaa se näyttelytyyli, kun näyttelijät eivät ilmaise kasvoillaan mitään, pelkästään puheella.

En tosiaan jaksa kirjoittaa enempää, ja tuokin on typistetty. Mutta ehkä saat ideasta kiinni?

Vierailija kirjoitti:

Numero 83 jatkaa vielä...

ja kirjoihin liittyen puhumme usein esimekiksi siitä, kehen kirjan hahmoista samaistumme ja miksi, millaisia ajatuksia kirja muuten meissä herätti, miten tulkitsimme kohdan X kirjassa, onnistuiko kirja mielestämme kommentoimaan jotakin ajankohtaista aihetta tai teemaa, olemmeko samaa mieltä Hesarin kirjallisuuskriitikon kanssa kirjasta, miten kirja eroaa kyseisen kirjailijan aiemmasta tuotannosta jne, jne. Emme tietenkään ole aina lukeneet kaikkia samoja kirjoja, mutta usein olemme. Keskusteluun nousevat usein uudet kotimaiset tai ulkomaiset teokset, jotka saavat palstatilaa kotimaisissa lehdissä.

No niin, nyt alan ymmärtää. Tässä ero syntyy näköjään siitä, että en osaa suhtautua joihinkin kirjan hahmoihin tai sanomaan niin suurella intohimolla, että kokisin merkityksellisenä jakaa hahmoihin samaistumisia kavereideni kanssa. Hesarin kirjallisuuskriitikko taas jäisi minun keskustelustani pois ihan siksi, että luen kirjat valtavan paljon sen jälkeen, kun ne ovat ilmestyneet ja muutenkin koen oman lukukokemukseni olevan sen verran henkilökohtainen, että en halua lukea kenenkään mielipidettä siitä, olenko kokenut kirjan jotenkin "väärin". En myöskään koe, että minun tarvitsisi ottaa sen kummemmin kantaa, millainen kannanotto tämä kirja oli johonkin tiettyyn aiheeseen. Minusta kirja on kirja ja minä kunnioitan kirjailijan näkemystä. En odotakaan yksittäisten kirjojen muuttavan maailmaa eikä niitä siinä suhteessa mielestäni tarvitse arvottaa. Oma mielipiteeni liittyy lähinnä siihen, nautinko kirjan lukemisesta vai en ja siinähän ei paljon ole keskusteltavaa. Minulle lukeminen ei ole sellainen trendiharrastus, että pitää seurata, mitä mieltä kukin on ja mitä juuri nyt pitäisi lukea. Minä luen omaksi ilokseni enkä pysyäkseni aallonharjalla. 

Vierailija kirjoitti:

-katoin eilen tosi omituisen ja hyvän leffan, xx:n yy.

-ai jaa! Siis se on joku kreikkalainen? En ole kuullut, miten se oli outo?

-no, se maailma on aivan tavallinen, ja päähenkilöiden elämä on ihan normaalia, mutta sitten siihen tulee mukaan tällainen kostaja-hahmo, nuori poika. Tosi hieno hahmo, se vaan tosi rauhallisesti ja väjäämättömästi hoitaa sitä kostoa, ikään kuin sen vain olisi tehtävä se, eikä sen omilla tunteilla esimerkiksi olisi merkitystä.

-niin että ei millään lynch-tyylillä outo.. kuulostaa jotenkin antiikkiselta, että vaan toteutetaan jotain tehtävää, mikä pitää moraalisyistä tehdä.

-joo, nimenomaan se tuntuu tosi muinaiselta, vaikka se leffa sijoittuu nykyaikaan. Sitä korostaa se näyttelytyyli, kun näyttelijät eivät ilmaise kasvoillaan mitään, pelkästään puheella.

En tosiaan jaksa kirjoittaa enempää, ja tuokin on typistetty. Mutta ehkä saat ideasta kiinni?

Okei. Eli kerrotaan toiselle, millainen elokuva on nähty ja toinen sitten yrittää tämän perusteella kommentoida jollain viittauksella vaikka ei edes sitä nähnyt. Juu, ei ole minun pala kakkua. Kuulostaa aika teennäiseltä. 

Voi olla ihan mitä vaan. Älykäs keskustelu voi hyvin liittyä sänkyjumppaankin, mutta se voi ihan yhtä hyvin käsitellä astronomiaa. Kävin eilen monta älykästä keskustelua ystävieni kanssa ja aiheena oli koulutus, kasvien/kasvisten hyödyntäminen ruoantuotannossa, tähtitiede, lääketiede ja lemmikkien merkitys ihmisille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla:

- Sinkkuelämää -sarjan vaikutus naisten seksipositiiviseen voimaantumisdiskurssiin

- jakamaton ihmisarvo

- ilmastonmuutos

Miehillä:

- tieteen ja teknologian uusimmmat saavutukset ja mahdolliset uhkakuvat

- politiikka ja sen vaikutus päivittäiseen arkitodellisuuteemme

En tiedä, oliko tämän tarkoitus olla vitsi, mutta tällaisiahan nämä vastaukset useimmiten ovat. En vain käsitä, mitä jossain ilmastonmuutoksessa on keskusteltavaa. 

Niin, mitäpä keskusteltavaa maailman muuttumisessa voisi olla. Esim. jos jossain päin maailmaa maa muuttuu viljelykelvottomaksi, niin mitäpä siitä keskustelemaan.

No kerro toki esimerkki, miten se keskustelu etenee. Se, että jokin asia on tärkeä tai lähellä sydäntä tai huolestuttava tms, ei minulle kuitenkaan tarkoita sitä, että siitä riittää keskusteltavaa. Juu, maa muuttuu viljelykelvottomaksi, on kamalaa ja jotain pitäisi tehdä, juu näin on. Varsinkin jos molemmat keskustelijat tietävät ne asian perusteet eikä kumpaakaan tarvitse sen kummemmin opettaa, niin mitä asiaa se keskustelu sisältää. 

Keskustelu etenee sillä tavalla kuin keskustelut nyt tapaavat edetä. Joku kertoo jotain ja toiset vastaavat siihen. Voi kertoa sekä siitä, mitä on jostain lukenyt tai vaikka dokumentista, jota on katsonut, ja sen lisäksi omista kokemuksistaan.

Eivät keskustelut siihen tyrehdy, että tiedetään asian perusteet. Keskustelu ei myöskään ole sitä, että toinen opettaa toista. Jos keskustelut tyrehtyisivät siihen, että perusteet on opittu, tieteentekijät eivät koskaan keskustelisi mistään.

Onko tämä joku ihmistyyppi, joka pyytää kertomaan, miten joku keskustelu menee? Onko niin, että te ette juur käy pitkiä keskusteluja, ja sen takia koko konsepti on vieras?

Kyllä, siksihän tässä kyselenkin. En ole koskaan käynyt pitkiä keskusteluja elokuvista, kirjoista tai ympäristön tilasta. Minun keskusteluni sisältävät aina henkilökohtaisia kokemuksia, asioita, joita toinen ei tiedä tai joihin minulla on jotain konkreettista annettavaa, esimerkiksi ratkaisuja toisen kysymyksiin. Elokuvat ja kirjat eivät minulle edusta sellaista kokemusmaailmaa, josta näkisin olevan tarpeellista keskustella. 

Vertaus tieteentekijöihin on mielestäni huono. Tieteellinen keskustelu on mielestäni täysin eri asia kuin normaali kavereiden kanssa käyty keskustelu. Tieteellisessä keskustelussahan yleensä on tarkoitus haastaa tai kritisoida olemassa olevia näkemyksiä ja luoda "parempaa" totuutta. Kaverin kanssa tällainen olisi mielestäni jopa epäkunnioittavaa. 

Taiteentutkimus on myös yksi tieteenala. Tieteentekijät käyvät myös ihan kasvokkaiskeskusteluja tieteestä, julkaisuissa käytävä keskustelu ei ole se ainoa tapa.

Ihmisille, jotka käyvät keskusteluja kirjallisuudesta ja elokuvista, ne edustavat henkilökohtaisia kokemuksia, koska niistä syntyvät ajatukset ovat henkilökohtaisia kokemuksia. Kun päässä on koko ajan ajatuksia, jotka koskevat vaikkapa kirjallisuutta tai historiaa, niin niitä hienoa päästä jakamaan toisten kanssa.

Niin? Nyt haluaisinkin tietää, mitä ne ajatukset ovat ja millä tavalla niitä jaetaan toisten kanssa. Ihan siis konkreettisia esimerkkejä. Juu, joku pian alkaa haukkumaan minua autistiksi tai miksi lie, mutta oikeasti minun on vaikeaa hahmottaa tätä asiaa, ellei anneta jotain rautalankaesimerkkejä. Totuus on se, että en ole käynyt kavereiden kanssa muistaakseni koskaan keskusteluita jostain yleismaailmallisesta aiheesta. Minulle on ihan sama, vaikka pitäisitte minua nyt tämän takia tyhmänä. 

Mä oon kyllä mielestäni antanut tässä keskustelussa jo vaikka kuinka monta esimerkkiä, tuntuu vähän ärsyttävältä, että pitää jatkuvasti antaa uusia esimerkkejä, kun mikään ei kelpaa. Mutta vaikka viimeksi olen puhunut kaverieni kanssa David Lynchin elokuvista ja siitä, miten niitä tulkitaan, mutta myös siitä, miten niitä ei kannata tulkita liikaa.

En tiedä, miten nyt asian ilmaisisin, että ymmärtäisit. Mielestäni olen moneen kertaan nyt sanonut, että en tarkoita mistä aiheista puhutaan, vaan ihan sanasta sanaan, millä tavalla niitä aiheita käsitellään. Aloitetaanko keskustelu esim tuomalla esiin jokin uutinen? Kysytäänkö toisen mielipidettä asiaan? Oletetaanko, että toinen ei ole tietoinen siitä uutisesta? Mitä tapahtuu, jos toinen on tietoinen siitä ja huomaatte heti olevanne asiasta samaa mieltä? 

Ongelmasi ei niinkään ole se syvällinen keskustelu, vaan sosiaalisten taitojen puute. Yleensä ihmiset aloittavat keskuteluja varsin vaivatta ja se aihe joko etenee tai ei etene siitä luontevasti. Toinen voi vaikka aloittaa keskustelun lukemastaan kirjasta. Jos toinen ei ole siihen perhehtynyt, keskustelu siltä osin jää ja etsitään uusi aihe. 

Minusta taas tämä kommenttisi oli ristiriitainen. Ensin sanote, että aiheet etenevät luontevasti. Sitten kuitenkin heti perään sanot, että jompikumpi nimenomaan ottaa esiin jonkin random-aiheen ja sitten katsotaan syntyykö siitä keskustelu. Minulle tuollainen vuorovaikutustilanne vaikuttaa pikemminkin kiusallisilta treffeiltä, joilla yritetään väkisin keksiä jotain puhuttavaa, kun ei vielä kovin hyvin tunneta. 

Vierailija kirjoitti:

-katoin eilen tosi omituisen ja hyvän leffan, xx:n yy.

-ai jaa! Siis se on joku kreikkalainen? En ole kuullut, miten se oli outo?

-no, se maailma on aivan tavallinen, ja päähenkilöiden elämä on ihan normaalia, mutta sitten siihen tulee mukaan tällainen kostaja-hahmo, nuori poika. Tosi hieno hahmo, se vaan tosi rauhallisesti ja väjäämättömästi hoitaa sitä kostoa, ikään kuin sen vain olisi tehtävä se, eikä sen omilla tunteilla esimerkiksi olisi merkitystä.

-niin että ei millään lynch-tyylillä outo.. kuulostaa jotenkin antiikkiselta, että vaan toteutetaan jotain tehtävää, mikä pitää moraalisyistä tehdä.

-joo, nimenomaan se tuntuu tosi muinaiselta, vaikka se leffa sijoittuu nykyaikaan. Sitä korostaa se näyttelytyyli, kun näyttelijät eivät ilmaise kasvoillaan mitään, pelkästään puheella.

En tosiaan jaksa kirjoittaa enempää, ja tuokin on typistetty. Mutta ehkä saat ideasta kiinni?

Eli ihan normaali keskustelu on nykyään "syvällistä". Ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Numero 83 jatkaa vielä...

ja kirjoihin liittyen puhumme usein esimekiksi siitä, kehen kirjan hahmoista samaistumme ja miksi, millaisia ajatuksia kirja muuten meissä herätti, miten tulkitsimme kohdan X kirjassa, onnistuiko kirja mielestämme kommentoimaan jotakin ajankohtaista aihetta tai teemaa, olemmeko samaa mieltä Hesarin kirjallisuuskriitikon kanssa kirjasta, miten kirja eroaa kyseisen kirjailijan aiemmasta tuotannosta jne, jne. Emme tietenkään ole aina lukeneet kaikkia samoja kirjoja, mutta usein olemme. Keskusteluun nousevat usein uudet kotimaiset tai ulkomaiset teokset, jotka saavat palstatilaa kotimaisissa lehdissä.

No niin, nyt alan ymmärtää. Tässä ero syntyy näköjään siitä, että en osaa suhtautua joihinkin kirjan hahmoihin tai sanomaan niin suurella intohimolla, että kokisin merkityksellisenä jakaa hahmoihin samaistumisia kavereideni kanssa. Hesarin kirjallisuuskriitikko taas jäisi minun keskustelustani pois ihan siksi, että luen kirjat valtavan paljon sen jälkeen, kun ne ovat ilmestyneet ja muutenkin koen oman lukukokemukseni olevan sen verran henkilökohtainen, että en halua lukea kenenkään mielipidettä siitä, olenko kokenut kirjan jotenkin "väärin". En myöskään koe, että minun tarvitsisi ottaa sen kummemmin kantaa, millainen kannanotto tämä kirja oli johonkin tiettyyn aiheeseen. Minusta kirja on kirja ja minä kunnioitan kirjailijan näkemystä. En odotakaan yksittäisten kirjojen muuttavan maailmaa eikä niitä siinä suhteessa mielestäni tarvitse arvottaa. Oma mielipiteeni liittyy lähinnä siihen, nautinko kirjan lukemisesta vai en ja siinähän ei paljon ole keskusteltavaa. Minulle lukeminen ei ole sellainen trendiharrastus, että pitää seurata, mitä mieltä kukin on ja mitä juuri nyt pitäisi lukea. Minä luen omaksi ilokseni enkä pysyäkseni aallonharjalla. 

Pointti keskustelussa ei olekaan siinä, kuka on ymmärtänyt "oikein" vaan siinä, että yhdessäkin kirjassa voi olla loputtomia eri tapoja ymmärtää ja hahmottaa tapahtumia. Ei ole oikeaa ja väärää. Kirjailija ei ole mikään diktaattori, joka määrää lukutavan. Minä puhun lisäksi kavereiden kanssa esimerkiksi siitä, millaista kieltä kirjailija käyttää, tai miten kirja heijastelee tätä maailmaa. Usein yhdestä kirjasta edetään seuraavaan, kun toiselle tulee siitä joku muu teos mieleen, ja sitten edetään johonkin laajempaan kieltä tai kulttuuria koskevaan ilmiöön, jne. En ole edes tullut ajatelleeksi, että keskustelun onnistumiseksi molempien pitäisi olla lukenut juuri saman kirjan tai katsonut saman elokuvan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Minäkin olen ihmetellyt ihan samaa, että mitä ne käytännössä ovat ne hienot kirjallisuuskeskustelut. Vaikka oletettaisiinkin, että keskustelijat ovat lukeneet ja vielä muistavatkin asioita samoista kirjoista, mitä sitten? Huonoimmillaan osataan vain siteerata klassikkokirjojen tekstejä ja kuvitellaan että ollaan kovinkin fiksuja ihmisiä, kun omataan lukutaito. Parhaimmillaankin on kyse vain siitä, että kirjailija on kirjoittanut omia toisen käden tulkintojaan todellisuudesta, vaikkakin fiktion keinoin, ja sitten lukijat jakavat puolestaan omia kolmannen käden tulkintojaan tekstistä, sitäkö kautta päästään johonkin syvälliseen ja universaaliin viisauteen ja totuuteen? Ei eroa mitenkään television viihdesarjan käsittelemisestä, mutta edelleen on ikivanha ja mystinen snobbailuverho kirjallisuuden yllä. Juontaa varmaankin ajalta, jolloin lukutaito ei ollut kaikilla itsestäänselvyys.

Vierailija kirjoitti:

Minun ystäväpiirissäni keskustelu yleisistä aiheista lipuu usein henkilökohtaisen puolelle, eli jokin poliittinen päätös, uutinen, kirja tai elokuva inspiroi meitä miettimään jotain omaan elämään kuuluvaa asiaa.

Tässä nyt rautalankaesimerkki tuota imastonmuutos-teemaa käyttäen:

Keskustellaan vaikka siitä, herättävätkö lämpenevä ilmasto ja maapallon muuttuvat elinolot meissä ahdistusta. Jätämmekö esimerkiksi lapset tekemättä ilmastokriisin vuoksi? Olemmeko lopettaneet lentämisen koska podemme lentohäpeää? Miten maailmankuvamme eroaa vanhempiemme sukupolven maailmankuvasta ilmastokriisin vuoksi? Millaisia keskusteluja olemme käyneet ilmastoasioista omien vanhempiemme kanssa? Voimme myös spekuloida (lukemaamme tutkimukseen, näkemiimme dokumentteihin tms. nojaten) esimerkiksi, miltä matkailun tulevaisuus tulee näyttämään tai miten ihmisten ruokailutottumukset tulevat muuttumaan. Miltä nämä ennustetut muutokset meistä tuntuvat? Voimme pohtia, miten ilmastonmuutos muokkaa arvojamme. Mikä on tulevaisuudessa hyvää elämää? Millaista toivoisimme sen olevan? Millaisista asioista nykymaailmassa uskaltaa haaveilla?

Kyllä tässä keskusteltavaa riittää!

No niin, tällaiseen keskusteluun minäkin lähtisin mukaan. Nimenomaan omia näkemyksiä ja omia kokemuksia, eikä jotain yksittäistä uutista, tutkimusta tai kirjaa. Tässäkään ei mielestäni tarvitse olla mikään erityinen älykkö. Riittää kun ymmärtää ilmastonmuutoksen ja mitkä asiat siihen vaikuttavat. Loppu on sitten täysin maalaisjärkeä ja intuitiota. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

-katoin eilen tosi omituisen ja hyvän leffan, xx:n yy.

-ai jaa! Siis se on joku kreikkalainen? En ole kuullut, miten se oli outo?

-no, se maailma on aivan tavallinen, ja päähenkilöiden elämä on ihan normaalia, mutta sitten siihen tulee mukaan tällainen kostaja-hahmo, nuori poika. Tosi hieno hahmo, se vaan tosi rauhallisesti ja väjäämättömästi hoitaa sitä kostoa, ikään kuin sen vain olisi tehtävä se, eikä sen omilla tunteilla esimerkiksi olisi merkitystä.

-niin että ei millään lynch-tyylillä outo.. kuulostaa jotenkin antiikkiselta, että vaan toteutetaan jotain tehtävää, mikä pitää moraalisyistä tehdä.

-joo, nimenomaan se tuntuu tosi muinaiselta, vaikka se leffa sijoittuu nykyaikaan. Sitä korostaa se näyttelytyyli, kun näyttelijät eivät ilmaise kasvoillaan mitään, pelkästään puheella.

En tosiaan jaksa kirjoittaa enempää, ja tuokin on typistetty. Mutta ehkä saat ideasta kiinni?

Eli ihan normaali keskustelu on nykyään "syvällistä". Ok.

Nyt olet ytimessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

-katoin eilen tosi omituisen ja hyvän leffan, xx:n yy.

-ai jaa! Siis se on joku kreikkalainen? En ole kuullut, miten se oli outo?

-no, se maailma on aivan tavallinen, ja päähenkilöiden elämä on ihan normaalia, mutta sitten siihen tulee mukaan tällainen kostaja-hahmo, nuori poika. Tosi hieno hahmo, se vaan tosi rauhallisesti ja väjäämättömästi hoitaa sitä kostoa, ikään kuin sen vain olisi tehtävä se, eikä sen omilla tunteilla esimerkiksi olisi merkitystä.

-niin että ei millään lynch-tyylillä outo.. kuulostaa jotenkin antiikkiselta, että vaan toteutetaan jotain tehtävää, mikä pitää moraalisyistä tehdä.

-joo, nimenomaan se tuntuu tosi muinaiselta, vaikka se leffa sijoittuu nykyaikaan. Sitä korostaa se näyttelytyyli, kun näyttelijät eivät ilmaise kasvoillaan mitään, pelkästään puheella.

En tosiaan jaksa kirjoittaa enempää, ja tuokin on typistetty. Mutta ehkä saat ideasta kiinni?

Eli ihan normaali keskustelu on nykyään "syvällistä". Ok.

Aloittaja kysyi, miten keskustelu rautalangasta vääntäen etenee. Vastaukseksi ei kelpaa, että vertaillaan elokuvaa muihin tämän hetken ohjaajiin, pohditaan tekijän kulttuuritaustan merkitystä teoksen erilaisuuteen ja verrataan elokuvaa antiikin aikaisen tragedian esityskäytäntöihin.

Spekulointi sekundaarisilla argumenteilla on parasta.

Se on kamalaa kun joku pitää kahvipöydässä pitkää yksipuolista luentoa lukemastaan vaikkapa historiallisesta kirjasta ja sen taustasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Numero 83 jatkaa vielä...

ja kirjoihin liittyen puhumme usein esimekiksi siitä, kehen kirjan hahmoista samaistumme ja miksi, millaisia ajatuksia kirja muuten meissä herätti, miten tulkitsimme kohdan X kirjassa, onnistuiko kirja mielestämme kommentoimaan jotakin ajankohtaista aihetta tai teemaa, olemmeko samaa mieltä Hesarin kirjallisuuskriitikon kanssa kirjasta, miten kirja eroaa kyseisen kirjailijan aiemmasta tuotannosta jne, jne. Emme tietenkään ole aina lukeneet kaikkia samoja kirjoja, mutta usein olemme. Keskusteluun nousevat usein uudet kotimaiset tai ulkomaiset teokset, jotka saavat palstatilaa kotimaisissa lehdissä.

No niin, nyt alan ymmärtää. Tässä ero syntyy näköjään siitä, että en osaa suhtautua joihinkin kirjan hahmoihin tai sanomaan niin suurella intohimolla, että kokisin merkityksellisenä jakaa hahmoihin samaistumisia kavereideni kanssa. Hesarin kirjallisuuskriitikko taas jäisi minun keskustelustani pois ihan siksi, että luen kirjat valtavan paljon sen jälkeen, kun ne ovat ilmestyneet ja muutenkin koen oman lukukokemukseni olevan sen verran henkilökohtainen, että en halua lukea kenenkään mielipidettä siitä, olenko kokenut kirjan jotenkin "väärin". En myöskään koe, että minun tarvitsisi ottaa sen kummemmin kantaa, millainen kannanotto tämä kirja oli johonkin tiettyyn aiheeseen. Minusta kirja on kirja ja minä kunnioitan kirjailijan näkemystä. En odotakaan yksittäisten kirjojen muuttavan maailmaa eikä niitä siinä suhteessa mielestäni tarvitse arvottaa. Oma mielipiteeni liittyy lähinnä siihen, nautinko kirjan lukemisesta vai en ja siinähän ei paljon ole keskusteltavaa. Minulle lukeminen ei ole sellainen trendiharrastus, että pitää seurata, mitä mieltä kukin on ja mitä juuri nyt pitäisi lukea. Minä luen omaksi ilokseni enkä pysyäkseni aallonharjalla. 

Pointti keskustelussa ei olekaan siinä, kuka on ymmärtänyt "oikein" vaan siinä, että yhdessäkin kirjassa voi olla loputtomia eri tapoja ymmärtää ja hahmottaa tapahtumia. Ei ole oikeaa ja väärää. Kirjailija ei ole mikään diktaattori, joka määrää lukutavan. Minä puhun lisäksi kavereiden kanssa esimerkiksi siitä, millaista kieltä kirjailija käyttää, tai miten kirja heijastelee tätä maailmaa. Usein yhdestä kirjasta edetään seuraavaan, kun toiselle tulee siitä joku muu teos mieleen, ja sitten edetään johonkin laajempaan kieltä tai kulttuuria koskevaan ilmiöön, jne. En ole edes tullut ajatelleeksi, että keskustelun onnistumiseksi molempien pitäisi olla lukenut juuri saman kirjan tai katsonut saman elokuvan.

Tarkoitinkin tuossa sitä, että aika suuri painoarvo annetaan sille kirjalle "maailman muuttajana". Minä luen kirjan ja teen siitä tulkintani ja that's it. Näen kyllä lukiessani, millaista kieltä kirjailija käyttää enkä näe siinä juurikaan sen kummempaa analysoitavaa. Ehkä luen myös jotenkin huonoja kirjoja, kun en näe niissä kovinkaan erilaisia tapoja hahmottaa tapahtumia. Esimerkiksi Tuhat loistavaa aurinkoa ja Puhdistus ovat olleet minulle todella vaikuttavia kokemuksia, mutta kyllä todellakin hämmästelisin, jos monellakin olisi niistä tapahtumista täysin erilainen käsitys kuin minulla. Toki esimerkiksi Tuhat loistavaa aurinkoa -kirjassa heräsi kysymyksiä käännöksen kielellisestä vastaavuudesta, mutta niitä asioita pohdiskelin sitten itsekseni. Kaverini kanssa näistä syntyisi keskustelu "pidin kovasti, oli koskettavaa sisältöä, suosittelen lukemaan". 

Vierailija kirjoitti:

Se on kamalaa kun joku pitää kahvipöydässä pitkää yksipuolista luentoa lukemastaan vaikkapa historiallisesta kirjasta ja sen taustasta.

Tämä. Yleensäkin minusta älykäs keskustelu (mitä ketjun alussa haetaan takaa) on nopeaa vuorovaikutusta, ei oman tietämyksen esittelyä. Mikään ei ole niin tylsää ja epä-älyllistä kuin mielestään älykkään ihmisen pitkät, itsetietoiset saarnat ja oman tietämyksen esittelyt. Älykäs keskustelu on uteliasta, oivaltavaa - ja hauskaa. Ei ryppyotsaista "syvällistä" pohdintaa oman mielipiteen tärkeydestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla:

- Sinkkuelämää -sarjan vaikutus naisten seksipositiiviseen voimaantumisdiskurssiin

- jakamaton ihmisarvo

- ilmastonmuutos

Miehillä:

- tieteen ja teknologian uusimmmat saavutukset ja mahdolliset uhkakuvat

- politiikka ja sen vaikutus päivittäiseen arkitodellisuuteemme

En tiedä, oliko tämän tarkoitus olla vitsi, mutta tällaisiahan nämä vastaukset useimmiten ovat. En vain käsitä, mitä jossain ilmastonmuutoksessa on keskusteltavaa. 

Niin, mitäpä keskusteltavaa maailman muuttumisessa voisi olla. Esim. jos jossain päin maailmaa maa muuttuu viljelykelvottomaksi, niin mitäpä siitä keskustelemaan.

No kerro toki esimerkki, miten se keskustelu etenee. Se, että jokin asia on tärkeä tai lähellä sydäntä tai huolestuttava tms, ei minulle kuitenkaan tarkoita sitä, että siitä riittää keskusteltavaa. Juu, maa muuttuu viljelykelvottomaksi, on kamalaa ja jotain pitäisi tehdä, juu näin on. Varsinkin jos molemmat keskustelijat tietävät ne asian perusteet eikä kumpaakaan tarvitse sen kummemmin opettaa, niin mitä asiaa se keskustelu sisältää. 

Keskustelu etenee sillä tavalla kuin keskustelut nyt tapaavat edetä. Joku kertoo jotain ja toiset vastaavat siihen. Voi kertoa sekä siitä, mitä on jostain lukenyt tai vaikka dokumentista, jota on katsonut, ja sen lisäksi omista kokemuksistaan.

Eivät keskustelut siihen tyrehdy, että tiedetään asian perusteet. Keskustelu ei myöskään ole sitä, että toinen opettaa toista. Jos keskustelut tyrehtyisivät siihen, että perusteet on opittu, tieteentekijät eivät koskaan keskustelisi mistään.

Onko tämä joku ihmistyyppi, joka pyytää kertomaan, miten joku keskustelu menee? Onko niin, että te ette juur käy pitkiä keskusteluja, ja sen takia koko konsepti on vieras?

Kyllä, siksihän tässä kyselenkin. En ole koskaan käynyt pitkiä keskusteluja elokuvista, kirjoista tai ympäristön tilasta. Minun keskusteluni sisältävät aina henkilökohtaisia kokemuksia, asioita, joita toinen ei tiedä tai joihin minulla on jotain konkreettista annettavaa, esimerkiksi ratkaisuja toisen kysymyksiin. Elokuvat ja kirjat eivät minulle edusta sellaista kokemusmaailmaa, josta näkisin olevan tarpeellista keskustella. 

Vertaus tieteentekijöihin on mielestäni huono. Tieteellinen keskustelu on mielestäni täysin eri asia kuin normaali kavereiden kanssa käyty keskustelu. Tieteellisessä keskustelussahan yleensä on tarkoitus haastaa tai kritisoida olemassa olevia näkemyksiä ja luoda "parempaa" totuutta. Kaverin kanssa tällainen olisi mielestäni jopa epäkunnioittavaa. 

Taiteentutkimus on myös yksi tieteenala. Tieteentekijät käyvät myös ihan kasvokkaiskeskusteluja tieteestä, julkaisuissa käytävä keskustelu ei ole se ainoa tapa.

Ihmisille, jotka käyvät keskusteluja kirjallisuudesta ja elokuvista, ne edustavat henkilökohtaisia kokemuksia, koska niistä syntyvät ajatukset ovat henkilökohtaisia kokemuksia. Kun päässä on koko ajan ajatuksia, jotka koskevat vaikkapa kirjallisuutta tai historiaa, niin niitä hienoa päästä jakamaan toisten kanssa.

Niin? Nyt haluaisinkin tietää, mitä ne ajatukset ovat ja millä tavalla niitä jaetaan toisten kanssa. Ihan siis konkreettisia esimerkkejä. Juu, joku pian alkaa haukkumaan minua autistiksi tai miksi lie, mutta oikeasti minun on vaikeaa hahmottaa tätä asiaa, ellei anneta jotain rautalankaesimerkkejä. Totuus on se, että en ole käynyt kavereiden kanssa muistaakseni koskaan keskusteluita jostain yleismaailmallisesta aiheesta. Minulle on ihan sama, vaikka pitäisitte minua nyt tämän takia tyhmänä. 

Mä oon kyllä mielestäni antanut tässä keskustelussa jo vaikka kuinka monta esimerkkiä, tuntuu vähän ärsyttävältä, että pitää jatkuvasti antaa uusia esimerkkejä, kun mikään ei kelpaa. Mutta vaikka viimeksi olen puhunut kaverieni kanssa David Lynchin elokuvista ja siitä, miten niitä tulkitaan, mutta myös siitä, miten niitä ei kannata tulkita liikaa.

Mä taas ymmärrän aiemman henkilön kysymyksen. Hän tarkoittaa konkreettista esimerkkiä, miten keskustelu vaikkapa aiheesta David Lynchin elokuvista etenee. Mitä sinä sanot ensin, mitä kaverisi sanoo sitten, mitä sinä sanot seuraavaksi jne. Eli miten keskustelussa vuorosanat menevät. 

Mä voin kyllä ihan suoraan sanoa, että tuo on aika mahdoton pyyntö. Muistatko sä oikeasti jonkun pitkän ja polveilevan ketjun vuorosanoja ja sitä, missä järjestyksessä kuka on mitäkin sanonut? Jos muistat, niin hienoa, minä en.

En tietenkään muista, mutta älykäs ihminen, joka on käynyt sellaisia keskusteluja ystäviensä kanssa, osaa varmasti kirjoittaa fiktiivisen esimerkin, miten keskustelu etenee. Esim keskustelun 10 ensimmäistä vuorosanaa. 

Kyllä, kirjailija osaa kirjoittaa fiktiivisen keskustelun, jota käydään vaikkapa elokuvista ja kirjallisuudesta, mutta minä en ole kirjailija. 

Onpas erikoista, että pystytään hienoihin älykkäisiin keskusteluihin ihan tuosta noin vaan laajan yleissivistyksen turvin, mutta sitten onkin mahdotonta käydä se sama keskustelu fiktiivisesti päänsä sisällä. 

Keskustelu on vuoropuhelua, jossa ihmiset jakavat omia ajatuksiaan. Fiktion kirjoittaminen on ihan toinen ala, joka on luontevaa toisille, esim. kirjailijoille, mutta ei minulle. Yleissivistys ei takaa sitä, että olisi taitava kirjoittamaan fiktiota.

Okei. minä taidan sitten olla todella lahjakas, kun pystyn ihan koska vain tähän kehittämään esimerkiksi eilen käymäni keskustelun Marinin aamupaloista. En tiedä, vaatiiko tämä jotain erityistä sosiaalista kyvykkyyttä, että pystyy kuvittelemaan mielessään ihmisten reaktiot vaikka ne eivät juuri siinä silmien edessä olekaan. 

No, anna mennä. Mutta siis jos mä nyt puhun esim kirjallisuutta koskevaa keskustelua, niin ei siinä ome keskeistä reaktiot, vaan se, mitä asioita ihmiset jakavat aiheeseen liittyen. Mutta kirjoita nyt toki se keskustelu ( muistaen, että tämän ketjun aiheena on älylliset keskustelut).

Minä en ole väittänytkään käymääni keskustelua älylliseksi. Siksi en näe tarpeelliseksi sitä tähän kirjoittaa, kun se tuskin ketään kiinnostaa. 

minusta kuulosta oudolta, että keskustelussa ei ole mielestäsi lainkaan ole kiinnostavaa keskustelijoiden reaktiot, kun minun mielestäni ne nimenomaan vievät keskustelua eteenpäin ja ovat sille erittäin tärkeä edellytys. Tuo kertomasi kuulostaa pikemminkin siltä, että siinä ollaan opettamassa ja jakamassa sitä nippelitietoa sen sijaan, että aidosti oltaisiin käsitelty niitä asioita ja keskustelu tulisi sydämestä eikä ulkomuistista opeteltuna. 

Niin mikä kertomassani kuulostaa siltä, että ollaan opettamassa ja jakamassa nippelitietoa? Sekö, että ihmiset puhuvat ajatuksistaan?

Se, kun sanot, että reaktiot eivät ole tärkeitä. Minusta keskustelu syntyy nimenomaan reaktioista, jos ihmisellä on oikeasti omia ajatuksia ja mielipiteitä eikä ulkoa opittua luennoitavaa nippelitietoa. 

Mistä te tiedätte, että juuri teidän keskustelunne ovat älykkäitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla:

- Sinkkuelämää -sarjan vaikutus naisten seksipositiiviseen voimaantumisdiskurssiin

- jakamaton ihmisarvo

- ilmastonmuutos

Miehillä:

- tieteen ja teknologian uusimmmat saavutukset ja mahdolliset uhkakuvat

- politiikka ja sen vaikutus päivittäiseen arkitodellisuuteemme

En tiedä, oliko tämän tarkoitus olla vitsi, mutta tällaisiahan nämä vastaukset useimmiten ovat. En vain käsitä, mitä jossain ilmastonmuutoksessa on keskusteltavaa. 

Niin, mitäpä keskusteltavaa maailman muuttumisessa voisi olla. Esim. jos jossain päin maailmaa maa muuttuu viljelykelvottomaksi, niin mitäpä siitä keskustelemaan.

No kerro toki esimerkki, miten se keskustelu etenee. Se, että jokin asia on tärkeä tai lähellä sydäntä tai huolestuttava tms, ei minulle kuitenkaan tarkoita sitä, että siitä riittää keskusteltavaa. Juu, maa muuttuu viljelykelvottomaksi, on kamalaa ja jotain pitäisi tehdä, juu näin on. Varsinkin jos molemmat keskustelijat tietävät ne asian perusteet eikä kumpaakaan tarvitse sen kummemmin opettaa, niin mitä asiaa se keskustelu sisältää. 

Keskustelu etenee sillä tavalla kuin keskustelut nyt tapaavat edetä. Joku kertoo jotain ja toiset vastaavat siihen. Voi kertoa sekä siitä, mitä on jostain lukenyt tai vaikka dokumentista, jota on katsonut, ja sen lisäksi omista kokemuksistaan.

Eivät keskustelut siihen tyrehdy, että tiedetään asian perusteet. Keskustelu ei myöskään ole sitä, että toinen opettaa toista. Jos keskustelut tyrehtyisivät siihen, että perusteet on opittu, tieteentekijät eivät koskaan keskustelisi mistään.

Onko tämä joku ihmistyyppi, joka pyytää kertomaan, miten joku keskustelu menee? Onko niin, että te ette juur käy pitkiä keskusteluja, ja sen takia koko konsepti on vieras?

Kyllä, siksihän tässä kyselenkin. En ole koskaan käynyt pitkiä keskusteluja elokuvista, kirjoista tai ympäristön tilasta. Minun keskusteluni sisältävät aina henkilökohtaisia kokemuksia, asioita, joita toinen ei tiedä tai joihin minulla on jotain konkreettista annettavaa, esimerkiksi ratkaisuja toisen kysymyksiin. Elokuvat ja kirjat eivät minulle edusta sellaista kokemusmaailmaa, josta näkisin olevan tarpeellista keskustella. 

Vertaus tieteentekijöihin on mielestäni huono. Tieteellinen keskustelu on mielestäni täysin eri asia kuin normaali kavereiden kanssa käyty keskustelu. Tieteellisessä keskustelussahan yleensä on tarkoitus haastaa tai kritisoida olemassa olevia näkemyksiä ja luoda "parempaa" totuutta. Kaverin kanssa tällainen olisi mielestäni jopa epäkunnioittavaa. 

Taiteentutkimus on myös yksi tieteenala. Tieteentekijät käyvät myös ihan kasvokkaiskeskusteluja tieteestä, julkaisuissa käytävä keskustelu ei ole se ainoa tapa.

Ihmisille, jotka käyvät keskusteluja kirjallisuudesta ja elokuvista, ne edustavat henkilökohtaisia kokemuksia, koska niistä syntyvät ajatukset ovat henkilökohtaisia kokemuksia. Kun päässä on koko ajan ajatuksia, jotka koskevat vaikkapa kirjallisuutta tai historiaa, niin niitä hienoa päästä jakamaan toisten kanssa.

Niin? Nyt haluaisinkin tietää, mitä ne ajatukset ovat ja millä tavalla niitä jaetaan toisten kanssa. Ihan siis konkreettisia esimerkkejä. Juu, joku pian alkaa haukkumaan minua autistiksi tai miksi lie, mutta oikeasti minun on vaikeaa hahmottaa tätä asiaa, ellei anneta jotain rautalankaesimerkkejä. Totuus on se, että en ole käynyt kavereiden kanssa muistaakseni koskaan keskusteluita jostain yleismaailmallisesta aiheesta. Minulle on ihan sama, vaikka pitäisitte minua nyt tämän takia tyhmänä. 

Mä oon kyllä mielestäni antanut tässä keskustelussa jo vaikka kuinka monta esimerkkiä, tuntuu vähän ärsyttävältä, että pitää jatkuvasti antaa uusia esimerkkejä, kun mikään ei kelpaa. Mutta vaikka viimeksi olen puhunut kaverieni kanssa David Lynchin elokuvista ja siitä, miten niitä tulkitaan, mutta myös siitä, miten niitä ei kannata tulkita liikaa.

Mä taas ymmärrän aiemman henkilön kysymyksen. Hän tarkoittaa konkreettista esimerkkiä, miten keskustelu vaikkapa aiheesta David Lynchin elokuvista etenee. Mitä sinä sanot ensin, mitä kaverisi sanoo sitten, mitä sinä sanot seuraavaksi jne. Eli miten keskustelussa vuorosanat menevät. 

Mä voin kyllä ihan suoraan sanoa, että tuo on aika mahdoton pyyntö. Muistatko sä oikeasti jonkun pitkän ja polveilevan ketjun vuorosanoja ja sitä, missä järjestyksessä kuka on mitäkin sanonut? Jos muistat, niin hienoa, minä en.

En tietenkään muista, mutta älykäs ihminen, joka on käynyt sellaisia keskusteluja ystäviensä kanssa, osaa varmasti kirjoittaa fiktiivisen esimerkin, miten keskustelu etenee. Esim keskustelun 10 ensimmäistä vuorosanaa. 

Kyllä, kirjailija osaa kirjoittaa fiktiivisen keskustelun, jota käydään vaikkapa elokuvista ja kirjallisuudesta, mutta minä en ole kirjailija. 

Onpas erikoista, että pystytään hienoihin älykkäisiin keskusteluihin ihan tuosta noin vaan laajan yleissivistyksen turvin, mutta sitten onkin mahdotonta käydä se sama keskustelu fiktiivisesti päänsä sisällä. 

Keskustelu on vuoropuhelua, jossa ihmiset jakavat omia ajatuksiaan. Fiktion kirjoittaminen on ihan toinen ala, joka on luontevaa toisille, esim. kirjailijoille, mutta ei minulle. Yleissivistys ei takaa sitä, että olisi taitava kirjoittamaan fiktiota.

Okei. minä taidan sitten olla todella lahjakas, kun pystyn ihan koska vain tähän kehittämään esimerkiksi eilen käymäni keskustelun Marinin aamupaloista. En tiedä, vaatiiko tämä jotain erityistä sosiaalista kyvykkyyttä, että pystyy kuvittelemaan mielessään ihmisten reaktiot vaikka ne eivät juuri siinä silmien edessä olekaan. 

No, anna mennä. Mutta siis jos mä nyt puhun esim kirjallisuutta koskevaa keskustelua, niin ei siinä ome keskeistä reaktiot, vaan se, mitä asioita ihmiset jakavat aiheeseen liittyen. Mutta kirjoita nyt toki se keskustelu ( muistaen, että tämän ketjun aiheena on älylliset keskustelut).

Minä en ole väittänytkään käymääni keskustelua älylliseksi. Siksi en näe tarpeelliseksi sitä tähän kirjoittaa, kun se tuskin ketään kiinnostaa. 

minusta kuulosta oudolta, että keskustelussa ei ole mielestäsi lainkaan ole kiinnostavaa keskustelijoiden reaktiot, kun minun mielestäni ne nimenomaan vievät keskustelua eteenpäin ja ovat sille erittäin tärkeä edellytys. Tuo kertomasi kuulostaa pikemminkin siltä, että siinä ollaan opettamassa ja jakamassa sitä nippelitietoa sen sijaan, että aidosti oltaisiin käsitelty niitä asioita ja keskustelu tulisi sydämestä eikä ulkomuistista opeteltuna. 

Niin mikä kertomassani kuulostaa siltä, että ollaan opettamassa ja jakamassa nippelitietoa? Sekö, että ihmiset puhuvat ajatuksistaan?

Se, kun sanot, että reaktiot eivät ole tärkeitä. Minusta keskustelu syntyy nimenomaan reaktioista, jos ihmisellä on oikeasti omia ajatuksia ja mielipiteitä eikä ulkoa opittua luennoitavaa nippelitietoa. 

Puutun teidän keskusteluunne, mutta mielenkiintoinen ajatus tuo keskustelukumppanin reaktio. Teen työtä, jossa on kaikissa tilanteissa säilytettävä rauhallisuus ja pokerinaama. Siis silloinkin, kun suututtaisi todella paljon. En pääse tästä tavasta eroon vapaa-ajallani. Mulle pitää kertoa jotain äärettömän karmeaa ja julmaa ja kuvailla asia yksityiskohtaisesti, jotta reagoisin siihen jotenkin. Enkä halua ystävieni ja kavereideni kanssa puhua sellaisista aiheista.