Millaisia on ne älykkäät keskustelut, joita osa haluaa käydä kavereidensa kesken?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla:

- Sinkkuelämää -sarjan vaikutus naisten seksipositiiviseen voimaantumisdiskurssiin

- jakamaton ihmisarvo

- ilmastonmuutos

Miehillä:

- tieteen ja teknologian uusimmmat saavutukset ja mahdolliset uhkakuvat

- politiikka ja sen vaikutus päivittäiseen arkitodellisuuteemme

En tiedä, oliko tämän tarkoitus olla vitsi, mutta tällaisiahan nämä vastaukset useimmiten ovat. En vain käsitä, mitä jossain ilmastonmuutoksessa on keskusteltavaa. 

Niin, mitäpä keskusteltavaa maailman muuttumisessa voisi olla. Esim. jos jossain päin maailmaa maa muuttuu viljelykelvottomaksi, niin mitäpä siitä keskustelemaan.

No kerro toki esimerkki, miten se keskustelu etenee. Se, että jokin asia on tärkeä tai lähellä sydäntä tai huolestuttava tms, ei minulle kuitenkaan tarkoita sitä, että siitä riittää keskusteltavaa. Juu, maa muuttuu viljelykelvottomaksi, on kamalaa ja jotain pitäisi tehdä, juu näin on. Varsinkin jos molemmat keskustelijat tietävät ne asian perusteet eikä kumpaakaan tarvitse sen kummemmin opettaa, niin mitä asiaa se keskustelu sisältää. 

Keskustelu etenee sillä tavalla kuin keskustelut nyt tapaavat edetä. Joku kertoo jotain ja toiset vastaavat siihen. Voi kertoa sekä siitä, mitä on jostain lukenyt tai vaikka dokumentista, jota on katsonut, ja sen lisäksi omista kokemuksistaan.

Eivät keskustelut siihen tyrehdy, että tiedetään asian perusteet. Keskustelu ei myöskään ole sitä, että toinen opettaa toista. Jos keskustelut tyrehtyisivät siihen, että perusteet on opittu, tieteentekijät eivät koskaan keskustelisi mistään.

Onko tämä joku ihmistyyppi, joka pyytää kertomaan, miten joku keskustelu menee? Onko niin, että te ette juur käy pitkiä keskusteluja, ja sen takia koko konsepti on vieras?

Kyllä, siksihän tässä kyselenkin. En ole koskaan käynyt pitkiä keskusteluja elokuvista, kirjoista tai ympäristön tilasta. Minun keskusteluni sisältävät aina henkilökohtaisia kokemuksia, asioita, joita toinen ei tiedä tai joihin minulla on jotain konkreettista annettavaa, esimerkiksi ratkaisuja toisen kysymyksiin. Elokuvat ja kirjat eivät minulle edusta sellaista kokemusmaailmaa, josta näkisin olevan tarpeellista keskustella. 

Vertaus tieteentekijöihin on mielestäni huono. Tieteellinen keskustelu on mielestäni täysin eri asia kuin normaali kavereiden kanssa käyty keskustelu. Tieteellisessä keskustelussahan yleensä on tarkoitus haastaa tai kritisoida olemassa olevia näkemyksiä ja luoda "parempaa" totuutta. Kaverin kanssa tällainen olisi mielestäni jopa epäkunnioittavaa. 

Taiteentutkimus on myös yksi tieteenala. Tieteentekijät käyvät myös ihan kasvokkaiskeskusteluja tieteestä, julkaisuissa käytävä keskustelu ei ole se ainoa tapa.

Ihmisille, jotka käyvät keskusteluja kirjallisuudesta ja elokuvista, ne edustavat henkilökohtaisia kokemuksia, koska niistä syntyvät ajatukset ovat henkilökohtaisia kokemuksia. Kun päässä on koko ajan ajatuksia, jotka koskevat vaikkapa kirjallisuutta tai historiaa, niin niitä hienoa päästä jakamaan toisten kanssa.

Niin? Nyt haluaisinkin tietää, mitä ne ajatukset ovat ja millä tavalla niitä jaetaan toisten kanssa. Ihan siis konkreettisia esimerkkejä. Juu, joku pian alkaa haukkumaan minua autistiksi tai miksi lie, mutta oikeasti minun on vaikeaa hahmottaa tätä asiaa, ellei anneta jotain rautalankaesimerkkejä. Totuus on se, että en ole käynyt kavereiden kanssa muistaakseni koskaan keskusteluita jostain yleismaailmallisesta aiheesta. Minulle on ihan sama, vaikka pitäisitte minua nyt tämän takia tyhmänä. 

Mä oon kyllä mielestäni antanut tässä keskustelussa jo vaikka kuinka monta esimerkkiä, tuntuu vähän ärsyttävältä, että pitää jatkuvasti antaa uusia esimerkkejä, kun mikään ei kelpaa. Mutta vaikka viimeksi olen puhunut kaverieni kanssa David Lynchin elokuvista ja siitä, miten niitä tulkitaan, mutta myös siitä, miten niitä ei kannata tulkita liikaa.

Mä taas ymmärrän aiemman henkilön kysymyksen. Hän tarkoittaa konkreettista esimerkkiä, miten keskustelu vaikkapa aiheesta David Lynchin elokuvista etenee. Mitä sinä sanot ensin, mitä kaverisi sanoo sitten, mitä sinä sanot seuraavaksi jne. Eli miten keskustelussa vuorosanat menevät. 

Mä voin kyllä ihan suoraan sanoa, että tuo on aika mahdoton pyyntö. Muistatko sä oikeasti jonkun pitkän ja polveilevan ketjun vuorosanoja ja sitä, missä järjestyksessä kuka on mitäkin sanonut? Jos muistat, niin hienoa, minä en.

En tietenkään muista, mutta älykäs ihminen, joka on käynyt sellaisia keskusteluja ystäviensä kanssa, osaa varmasti kirjoittaa fiktiivisen esimerkin, miten keskustelu etenee. Esim keskustelun 10 ensimmäistä vuorosanaa. 

Kyllä, kirjailija osaa kirjoittaa fiktiivisen keskustelun, jota käydään vaikkapa elokuvista ja kirjallisuudesta, mutta minä en ole kirjailija. 

Onpas erikoista, että pystytään hienoihin älykkäisiin keskusteluihin ihan tuosta noin vaan laajan yleissivistyksen turvin, mutta sitten onkin mahdotonta käydä se sama keskustelu fiktiivisesti päänsä sisällä. 

Keskustelu on vuoropuhelua, jossa ihmiset jakavat omia ajatuksiaan. Fiktion kirjoittaminen on ihan toinen ala, joka on luontevaa toisille, esim. kirjailijoille, mutta ei minulle. Yleissivistys ei takaa sitä, että olisi taitava kirjoittamaan fiktiota.

Okei. minä taidan sitten olla todella lahjakas, kun pystyn ihan koska vain tähän kehittämään esimerkiksi eilen käymäni keskustelun Marinin aamupaloista. En tiedä, vaatiiko tämä jotain erityistä sosiaalista kyvykkyyttä, että pystyy kuvittelemaan mielessään ihmisten reaktiot vaikka ne eivät juuri siinä silmien edessä olekaan. 

No, anna mennä. Mutta siis jos mä nyt puhun esim kirjallisuutta koskevaa keskustelua, niin ei siinä ome keskeistä reaktiot, vaan se, mitä asioita ihmiset jakavat aiheeseen liittyen. Mutta kirjoita nyt toki se keskustelu ( muistaen, että tämän ketjun aiheena on älylliset keskustelut).

Minä en ole väittänytkään käymääni keskustelua älylliseksi. Siksi en näe tarpeelliseksi sitä tähän kirjoittaa, kun se tuskin ketään kiinnostaa. 

minusta kuulosta oudolta, että keskustelussa ei ole mielestäsi lainkaan ole kiinnostavaa keskustelijoiden reaktiot, kun minun mielestäni ne nimenomaan vievät keskustelua eteenpäin ja ovat sille erittäin tärkeä edellytys. Tuo kertomasi kuulostaa pikemminkin siltä, että siinä ollaan opettamassa ja jakamassa sitä nippelitietoa sen sijaan, että aidosti oltaisiin käsitelty niitä asioita ja keskustelu tulisi sydämestä eikä ulkomuistista opeteltuna. 

Niin mikä kertomassani kuulostaa siltä, että ollaan opettamassa ja jakamassa nippelitietoa? Sekö, että ihmiset puhuvat ajatuksistaan?

Se, kun sanot, että reaktiot eivät ole tärkeitä. Minusta keskustelu syntyy nimenomaan reaktioista, jos ihmisellä on oikeasti omia ajatuksia ja mielipiteitä eikä ulkoa opittua luennoitavaa nippelitietoa. 

Puutun teidän keskusteluunne, mutta mielenkiintoinen ajatus tuo keskustelukumppanin reaktio. Teen työtä, jossa on kaikissa tilanteissa säilytettävä rauhallisuus ja pokerinaama. Siis silloinkin, kun suututtaisi todella paljon. En pääse tästä tavasta eroon vapaa-ajallani. Mulle pitää kertoa jotain äärettömän karmeaa ja julmaa ja kuvailla asia yksityiskohtaisesti, jotta reagoisin siihen jotenkin. Enkä halua ystävieni ja kavereideni kanssa puhua sellaisista aiheista. 

Omituinen käsitys sinulla on reagoimisesta. Minusta se on ihan mitä tahansa toimintaa, joka johtuu jostain juuri tapahtuneesta. Tässä tapauksessa se olisi esimerkiksi vastaamista toisen kysymykseen tai uuden keskustelunaiheen aloittamista, kun toinen keskustelija sanoi jotain, mistä tuli mieleen jokin toinen asia. Sen vastakohta tässä olisi se, että kuunnellaan sen toisen puheenvuoro loppuun ja sitten aloitetaan oma monologi aiheesta, joka ei yhtään mukaile tai ota kantaa siihen, mitä toinen juuri sanoi. 

Okei, eli jos ystäväni kertoo vaikkapa lukeneensa Kalevalan, reagointia minulta on "Aha, oliko hyvä?" tai "Mitäs pidit?". Vai pitäisikö jo tässä vaiheessa lähteä kyselemään, mitä mieltä ystäväni on ajatuksesta, että maapallo on syntyisin sotkan munasta? 

Ööh, kyllä, tuo juuri on reagointia. Minun keskusteluni eivät ainakaan ole käsikirjoitettuja vuorosanoja vaan nimenomaan vuorovaikutusta, jossa nimenomaan reagoidaan eri tavoin. Sitähän tässä juuri ihmettelinkin, kenelle tulee mieleen ensimmäisenä kysyä jostain sotkan munista. Tuo kreikkalainen elokuva oli mielestäni tästä hyvä esimerkki. Poimitaan sieltä avainsanoiksi moraali ja surrealistinen ja lähdetään viemään keskustelua niiden avulla sen sijaan, että ihan oikeasti haluttaisiin ensin tietää, mitä siinä elokuvassa oikeasti tapahtui. 

No jos lähdetään siitä, että älykäs keskustelu edellyttää reagointia ja mikä tahansa kommenti on reagointia, niin sen perusteella ihan kaikki keskustelu, mihin toinen sanoo edes jotain, on älykästä keskustelua. Jos toinen ei kommentoi yhtään mitään, kyseessä ei mun käsittääkseni edes ole keskustelu (ei älykäs eikä älytön) . Tämän perusteella älykäs keskustelu voisi olla esim:

Matti: Hitto, mikä krapula

Mikko: Auts menikö illalla pitkään?

Matti: Joo, kavereiden kanssa tuli vähän otettua

Mikko: Missä olitte? Kenen kanssa olit?

Matti: Naapurin Ranen ja - tiedäthän sen pummin Jonen - kanssa pussikaljalla lähipuistossa.

Mikko: Joo tiedän. Mitä viinaa veditte?

Matti: Koskenkorvaa ja Jonen Virosta tuomaa jotain pirtua tai mitä lie

jne jne

Ketjun vilkaisseena: tämä keskustelu ei ole kovinkaan älykästä tai oivaltavaa. Ihmiset tyrkyttävät omaa tapaansa keskustella sinä ainoana oikeana älykkäänä ja kirjoittelevat pitkiä "dialogeja" oman puolesta ja muita vastaan. Tylsää briljeerausta, ei älykästä ja uteliasta keskustelua nuo Kalevalat ja Baabelit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Numero 83 jatkaa vielä...

ja kirjoihin liittyen puhumme usein esimekiksi siitä, kehen kirjan hahmoista samaistumme ja miksi, millaisia ajatuksia kirja muuten meissä herätti, miten tulkitsimme kohdan X kirjassa, onnistuiko kirja mielestämme kommentoimaan jotakin ajankohtaista aihetta tai teemaa, olemmeko samaa mieltä Hesarin kirjallisuuskriitikon kanssa kirjasta, miten kirja eroaa kyseisen kirjailijan aiemmasta tuotannosta jne, jne. Emme tietenkään ole aina lukeneet kaikkia samoja kirjoja, mutta usein olemme. Keskusteluun nousevat usein uudet kotimaiset tai ulkomaiset teokset, jotka saavat palstatilaa kotimaisissa lehdissä.

No niin, nyt alan ymmärtää. Tässä ero syntyy näköjään siitä, että en osaa suhtautua joihinkin kirjan hahmoihin tai sanomaan niin suurella intohimolla, että kokisin merkityksellisenä jakaa hahmoihin samaistumisia kavereideni kanssa. Hesarin kirjallisuuskriitikko taas jäisi minun keskustelustani pois ihan siksi, että luen kirjat valtavan paljon sen jälkeen, kun ne ovat ilmestyneet ja muutenkin koen oman lukukokemukseni olevan sen verran henkilökohtainen, että en halua lukea kenenkään mielipidettä siitä, olenko kokenut kirjan jotenkin "väärin". En myöskään koe, että minun tarvitsisi ottaa sen kummemmin kantaa, millainen kannanotto tämä kirja oli johonkin tiettyyn aiheeseen. Minusta kirja on kirja ja minä kunnioitan kirjailijan näkemystä. En odotakaan yksittäisten kirjojen muuttavan maailmaa eikä niitä siinä suhteessa mielestäni tarvitse arvottaa. Oma mielipiteeni liittyy lähinnä siihen, nautinko kirjan lukemisesta vai en ja siinähän ei paljon ole keskusteltavaa. Minulle lukeminen ei ole sellainen trendiharrastus, että pitää seurata, mitä mieltä kukin on ja mitä juuri nyt pitäisi lukea. Minä luen omaksi ilokseni enkä pysyäkseni aallonharjalla. 

Pointti keskustelussa ei olekaan siinä, kuka on ymmärtänyt "oikein" vaan siinä, että yhdessäkin kirjassa voi olla loputtomia eri tapoja ymmärtää ja hahmottaa tapahtumia. Ei ole oikeaa ja väärää. Kirjailija ei ole mikään diktaattori, joka määrää lukutavan. Minä puhun lisäksi kavereiden kanssa esimerkiksi siitä, millaista kieltä kirjailija käyttää, tai miten kirja heijastelee tätä maailmaa. Usein yhdestä kirjasta edetään seuraavaan, kun toiselle tulee siitä joku muu teos mieleen, ja sitten edetään johonkin laajempaan kieltä tai kulttuuria koskevaan ilmiöön, jne. En ole edes tullut ajatelleeksi, että keskustelun onnistumiseksi molempien pitäisi olla lukenut juuri saman kirjan tai katsonut saman elokuvan.

Tarkoitinkin tuossa sitä, että aika suuri painoarvo annetaan sille kirjalle "maailman muuttajana". Minä luen kirjan ja teen siitä tulkintani ja that's it. Näen kyllä lukiessani, millaista kieltä kirjailija käyttää enkä näe siinä juurikaan sen kummempaa analysoitavaa. Ehkä luen myös jotenkin huonoja kirjoja, kun en näe niissä kovinkaan erilaisia tapoja hahmottaa tapahtumia. Esimerkiksi Tuhat loistavaa aurinkoa ja Puhdistus ovat olleet minulle todella vaikuttavia kokemuksia, mutta kyllä todellakin hämmästelisin, jos monellakin olisi niistä tapahtumista täysin erilainen käsitys kuin minulla. Toki esimerkiksi Tuhat loistavaa aurinkoa -kirjassa heräsi kysymyksiä käännöksen kielellisestä vastaavuudesta, mutta niitä asioita pohdiskelin sitten itsekseni. Kaverini kanssa näistä syntyisi keskustelu "pidin kovasti, oli koskettavaa sisältöä, suosittelen lukemaan". 

Sinä ilmeisesti luet kuin täysin sivistymätön kykenemättä ymmärtämään taideteoksiin liittyvää vuoropuhelua aikaisempien taideteoksien välilltä tai kannannottoja ympäröivään todellisuuteen. Onhan sekin yksi tapa nauttia taiteesta, mutta äärimmäisen yksioikoinen. Suosittelen yleissivistyksen huomattavaa laajentamista, niin teokset avautuvat ihan toisella tapaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Ei tietenkään voi olettaa, että kaikki ovat lukeneet saman asian. Ei se ole mikään edellytys keskustelulle. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten keskustelu menee, kun keskustelun osapuolet voivat viedä sitä aivan eri suuntiin. 

Edelleen, niitä esimerkkejä haluaisin kuulla. Tämäkin kommenttisi on juuri tuota aiemmin mainitsemaani kiertelyä. 

Yleensä aloitetaan jostakin kirjasta, jonka molemmat ovat lukeneet (sen ei tarvitse olla mikään uutuusteos) ja siitä valikoituu sitten joku teema (vaikka Baabelin kirjasto, jos molemmat ovat Borges-faneja, kutn vaikkapa tätini ja minä) tätä teemaa tarkastellaan sitten monilta kanteilta, kuten ottamalla esiin muita teoksia, jossa kirjastoa on käsitelty samalla tavalla (Pratchett, Fforde), ja kuinka kaikki mahdolliset kirjat sisältävä kirjasto käsittää suunnattoman määrän informaatiota, joka on järjetöntä (tässä voi koukata Toisen asteen demoniin Lemillä) ja siihen informaatiotulvaan, joka siinäkin tapauksessa että se koostuisi pelkistä faktoista olisi enimäkseen hyödytöntä, järjetöntä ja tarpeetonta (joskin välillä toki hauskaa ja kiinostavaa) jonkinlaisen konsistentin maailmankuvan raketamiseen, j siitä sitten kohti tekoaälyä, ja onko se ystävä vai vihollinen...

Keskustelen lisäksi äitini kanssa taiteen tekemisestä, sisareni kanssa eläinten kohtelusta apaikastaihmisten elämässä (samoin yhden serkkuni, joskin eri kulmasta), kasvatuksen ja koulutukse  teoriasta ja käytännöstä toisen serkuni vaimon kanssa, politiikasta siitä kiinnostuneiden työtovereideni kanssa, Kolmannen serkkuni kanssa puhumme työelämän bisarreista käytännöistä ja mistä ne voivat johtua jne. Olen käynyt kouluikäisten sukulaisten kanssa pitkiä keskusteluja heidän tulevaisuuden toiveistaan, ja miten ne voisi saavuttaa, ja myös vaikka kuinka kirjoittaa hyviä kauhutarinoita (ja analysoinut "Miraculous: Tales of Ladybug and Cat Noir" -sarjaa). Ei syvälliseksi äityviä keskusteluja käydä kaikista aiheista kaikkien kanssa - eikä tosissaan aina tiedä mistä avautuu uusia ideoita ja näkymiä.

Juu, näitä vastauksia on nyt kuultu useita. En tarvitse listaa aiheista, joita käsitellään vaan ihan sitä sanallista tapaa, millä näitä aiheita käsitellään ja miten ne esimerkiksi alun perin otetaan puheeksi. Minusta tuossa sinunkin kommentissasi on käsittämätöntä tuo ilmaisu "yleensä aloitetaan jostain kirjasta". Siis millä tavalla aloitetaan. Istutaan pöydän ääreen ja sanotaan, keskusteltaisiinko tänään tästä? Vai miten se aloitus tapahtuu? Ja miten se teema valikoituu? Molemmat ovat lukeneet kirjan x. Onko aiemmin käsitelty muita tämän kirjan teemoja ja tällä kertaa otetaan eri teema? Vai lähteekö keskustelu vain ihan tyhjästä hiljaisuudesta tyyliin "kirjassa x on minusta mielenkiintoista aihe y"? 

No miten sinä aloitat keskustelun arkielämässä? Ei mitenkään sen kummemmalla tavalla, oletko nähnyt/kuullut, mitä ajattelet siitä/tästä/tuosta, kävin jossakin ja... aiheet vain liittyvät johonkin kulttuurituotteeseen (tiede, taide yhteiskunta jne.) eivätkä (pelkästään) arkielämän kokemuksiin - totta kai henkilökohtainen kokemus/näkökulma näkyy keskustelussa, tarkoitushan on myös puntaroida näiden elämysmaailmojen suhteita.

Aloitan keskustelun kysymällä, mitä kuuluu. Tai sitten jostain siinä käsillä olevasta tilanteesta.

"Teen tässä ruokaa ja huomasin, että unohdin tuoda kaupasta sitä ja tätä. Ajattelin tehdä jälkiruoaksi sellaisen kakun, kun löysin reseptin yhdestä blogista ja halusin kokeilla sitä. En vain tiedä, tykkääkö lapset siitä, kun siihen tulee kiiviä ja heille se on vähän kauhistus." 

"Juu, meilläkin lapset eivät oikein tykkää kiivistä. Yhdessä reseptissä korvasin sen ananaksella ja siitä tuli ihan kelvollista. En vain tykkää purkkiananaksista ja kokonaiset ananakset ovat vähän työläitä. " 

Tähän tyyliin. Tuosta aihe voi edetä moneen suuntaan. Lapsien allergioihin, ruoanlaittoblogeihin, jälkiruokaresepteihin, synttärikattauksien valmisteluihin, purkkiananaksen hinta-laatusuhteeseen jne. Arjen kokemuksia ja mielipiteitä ja kiinnostuksen kohteita ja suunnitelmia. En osaa kuvitella, että kaveri tuossa vastaisi, että "juu, yhdestä kiivistä saa päiväannoksen c-vitamiinia, jonka puutos aiheuttaa keripukkia. Keripukki on muuten nykyään melko harvinainen tauti, mutta 1800-luvulla se oli kyllä todella yleinen kiusa. " 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Ei tietenkään voi olettaa, että kaikki ovat lukeneet saman asian. Ei se ole mikään edellytys keskustelulle. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten keskustelu menee, kun keskustelun osapuolet voivat viedä sitä aivan eri suuntiin. 

Edelleen, niitä esimerkkejä haluaisin kuulla. Tämäkin kommenttisi on juuri tuota aiemmin mainitsemaani kiertelyä. 

Yleensä aloitetaan jostakin kirjasta, jonka molemmat ovat lukeneet (sen ei tarvitse olla mikään uutuusteos) ja siitä valikoituu sitten joku teema (vaikka Baabelin kirjasto, jos molemmat ovat Borges-faneja, kutn vaikkapa tätini ja minä) tätä teemaa tarkastellaan sitten monilta kanteilta, kuten ottamalla esiin muita teoksia, jossa kirjastoa on käsitelty samalla tavalla (Pratchett, Fforde), ja kuinka kaikki mahdolliset kirjat sisältävä kirjasto käsittää suunnattoman määrän informaatiota, joka on järjetöntä (tässä voi koukata Toisen asteen demoniin Lemillä) ja siihen informaatiotulvaan, joka siinäkin tapauksessa että se koostuisi pelkistä faktoista olisi enimäkseen hyödytöntä, järjetöntä ja tarpeetonta (joskin välillä toki hauskaa ja kiinostavaa) jonkinlaisen konsistentin maailmankuvan raketamiseen, j siitä sitten kohti tekoaälyä, ja onko se ystävä vai vihollinen...

Keskustelen lisäksi äitini kanssa taiteen tekemisestä, sisareni kanssa eläinten kohtelusta apaikastaihmisten elämässä (samoin yhden serkkuni, joskin eri kulmasta), kasvatuksen ja koulutukse  teoriasta ja käytännöstä toisen serkuni vaimon kanssa, politiikasta siitä kiinnostuneiden työtovereideni kanssa, Kolmannen serkkuni kanssa puhumme työelämän bisarreista käytännöistä ja mistä ne voivat johtua jne. Olen käynyt kouluikäisten sukulaisten kanssa pitkiä keskusteluja heidän tulevaisuuden toiveistaan, ja miten ne voisi saavuttaa, ja myös vaikka kuinka kirjoittaa hyviä kauhutarinoita (ja analysoinut "Miraculous: Tales of Ladybug and Cat Noir" -sarjaa). Ei syvälliseksi äityviä keskusteluja käydä kaikista aiheista kaikkien kanssa - eikä tosissaan aina tiedä mistä avautuu uusia ideoita ja näkymiä.

Juu, näitä vastauksia on nyt kuultu useita. En tarvitse listaa aiheista, joita käsitellään vaan ihan sitä sanallista tapaa, millä näitä aiheita käsitellään ja miten ne esimerkiksi alun perin otetaan puheeksi. Minusta tuossa sinunkin kommentissasi on käsittämätöntä tuo ilmaisu "yleensä aloitetaan jostain kirjasta". Siis millä tavalla aloitetaan. Istutaan pöydän ääreen ja sanotaan, keskusteltaisiinko tänään tästä? Vai miten se aloitus tapahtuu? Ja miten se teema valikoituu? Molemmat ovat lukeneet kirjan x. Onko aiemmin käsitelty muita tämän kirjan teemoja ja tällä kertaa otetaan eri teema? Vai lähteekö keskustelu vain ihan tyhjästä hiljaisuudesta tyyliin "kirjassa x on minusta mielenkiintoista aihe y"? 

No miten sinä aloitat keskustelun arkielämässä? Ei mitenkään sen kummemmalla tavalla, oletko nähnyt/kuullut, mitä ajattelet siitä/tästä/tuosta, kävin jossakin ja... aiheet vain liittyvät johonkin kulttuurituotteeseen (tiede, taide yhteiskunta jne.) eivätkä (pelkästään) arkielämän kokemuksiin - totta kai henkilökohtainen kokemus/näkökulma näkyy keskustelussa, tarkoitushan on myös puntaroida näiden elämysmaailmojen suhteita.

Aloitan keskustelun kysymällä, mitä kuuluu. Tai sitten jostain siinä käsillä olevasta tilanteesta.

"Teen tässä ruokaa ja huomasin, että unohdin tuoda kaupasta sitä ja tätä. Ajattelin tehdä jälkiruoaksi sellaisen kakun, kun löysin reseptin yhdestä blogista ja halusin kokeilla sitä. En vain tiedä, tykkääkö lapset siitä, kun siihen tulee kiiviä ja heille se on vähän kauhistus." 

"Juu, meilläkin lapset eivät oikein tykkää kiivistä. Yhdessä reseptissä korvasin sen ananaksella ja siitä tuli ihan kelvollista. En vain tykkää purkkiananaksista ja kokonaiset ananakset ovat vähän työläitä. " 

Tähän tyyliin. Tuosta aihe voi edetä moneen suuntaan. Lapsien allergioihin, ruoanlaittoblogeihin, jälkiruokaresepteihin, synttärikattauksien valmisteluihin, purkkiananaksen hinta-laatusuhteeseen jne. Arjen kokemuksia ja mielipiteitä ja kiinnostuksen kohteita ja suunnitelmia. En osaa kuvitella, että kaveri tuossa vastaisi, että "juu, yhdestä kiivistä saa päiväannoksen c-vitamiinia, jonka puutos aiheuttaa keripukkia. Keripukki on muuten nykyään melko harvinainen tauti, mutta 1800-luvulla se oli kyllä todella yleinen kiusa. " 

Anteeksi, mutta mun mielestä tuo kuullostaa ihan tavalliselta keskustelulta eikä niinkään älykkäältä tai syvälliseltä keskustelulta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Ei tietenkään voi olettaa, että kaikki ovat lukeneet saman asian. Ei se ole mikään edellytys keskustelulle. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten keskustelu menee, kun keskustelun osapuolet voivat viedä sitä aivan eri suuntiin. 

Edelleen, niitä esimerkkejä haluaisin kuulla. Tämäkin kommenttisi on juuri tuota aiemmin mainitsemaani kiertelyä. 

Yleensä aloitetaan jostakin kirjasta, jonka molemmat ovat lukeneet (sen ei tarvitse olla mikään uutuusteos) ja siitä valikoituu sitten joku teema (vaikka Baabelin kirjasto, jos molemmat ovat Borges-faneja, kutn vaikkapa tätini ja minä) tätä teemaa tarkastellaan sitten monilta kanteilta, kuten ottamalla esiin muita teoksia, jossa kirjastoa on käsitelty samalla tavalla (Pratchett, Fforde), ja kuinka kaikki mahdolliset kirjat sisältävä kirjasto käsittää suunnattoman määrän informaatiota, joka on järjetöntä (tässä voi koukata Toisen asteen demoniin Lemillä) ja siihen informaatiotulvaan, joka siinäkin tapauksessa että se koostuisi pelkistä faktoista olisi enimäkseen hyödytöntä, järjetöntä ja tarpeetonta (joskin välillä toki hauskaa ja kiinostavaa) jonkinlaisen konsistentin maailmankuvan raketamiseen, j siitä sitten kohti tekoaälyä, ja onko se ystävä vai vihollinen...

Keskustelen lisäksi äitini kanssa taiteen tekemisestä, sisareni kanssa eläinten kohtelusta apaikastaihmisten elämässä (samoin yhden serkkuni, joskin eri kulmasta), kasvatuksen ja koulutukse  teoriasta ja käytännöstä toisen serkuni vaimon kanssa, politiikasta siitä kiinnostuneiden työtovereideni kanssa, Kolmannen serkkuni kanssa puhumme työelämän bisarreista käytännöistä ja mistä ne voivat johtua jne. Olen käynyt kouluikäisten sukulaisten kanssa pitkiä keskusteluja heidän tulevaisuuden toiveistaan, ja miten ne voisi saavuttaa, ja myös vaikka kuinka kirjoittaa hyviä kauhutarinoita (ja analysoinut "Miraculous: Tales of Ladybug and Cat Noir" -sarjaa). Ei syvälliseksi äityviä keskusteluja käydä kaikista aiheista kaikkien kanssa - eikä tosissaan aina tiedä mistä avautuu uusia ideoita ja näkymiä.

Ulkopuolinen tunkee väliin.

Tästä kuvauksesta ja itse asiassa koko ketjusta tulivat mieleen paneelikeskustelut, joissa on tarkoitus puhua älykkäitä ja syvällisiä yleisön ja kameroiden edessä. Ja ravintolapöydät, joissa yritetään pienessä hiprakassa porukalla tehdä älykästä vaikutusta johonkuhun vieraampaan pöytäänpäätyneeseen.

Selkä voi olla suorana tai köyryssä, mutta kaulan on oltava pitkällä. Silmät vienosti sirrilleen, koska se näyttää kultiveeratulta. Kohdistetaan katse tiukasti kulloisenkin puhujan silmiin, vaikka tämä katsoisikin muualle. Kaivataan tupakkaa, jota voisi pitää peukalon ja etusormen välissä kuten mustavalkoisissa 60-luvun filmeistä Vanhan valtauksen ajan keikkuvissa ravintolapöydissä, joissa oltiin älykkäitä ja tiedostettiin. Voi huulia hieman käyristää tupakattakin, koska se kuvastaa keskittymistä. Välillä voi osoittaa rehvakkaalla ryhmänaurulla, että vaikka tässä intelligentsiaa ollaankin, huumori erottaa ihmiset eläimistä. Haa - haa - haa kunnolla tauotettuna ja vaikka läimäytys lähimmän kaverin selkään hyväksynnän merkiksi.

Mistä te päättelette, että juuri teidän keskustelunne ovat älykkäitä? Työelämän bisarreista käytännöistä ja konsistentista maailmankuvasta voi nimittäin käydä keskustelua tyhmästikin.

Mielestäni ne ovat älykkäitä silloin kun yhteisestä pohdinnasta tai toisen tiedosta/kokemuksesta syntyy oivallus siitä, että tämän keskustelun jälkeen minulla on parempi ymmärrys  jostakin asiasta ja jopa ideoita siitä, miten jotakin bisarria käytäntöä voi hivuttaa lähemmäksi rationaalista toimintaa. Jos keskustelun tulos on että joo, on se Korhonen täysi ***** niin en sanoisi keskustelua hirmuisen älykkääksi.

Ei älykästä keskustelua normaalielämässä lähdetä käymään, se tapahtuu, jos tunnelma, aihe ja osallistujat toimivat yhteen. Paneelikeskustelut ovat sitten eri asia, semmoisiinkin olen osallistunut, eivätkä tosiaan yleensä lähde mihinkään lentoon, joskus kylläkin.

Onko keskustelun lopputulemana bisarri syvällisempää kuin *****?

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi yliopiston fuksit, jotka ovat juuri oppineet liudan uusia hienolta kuulostavia sanoja ja haluavat päästä viljelemään niitä ympäriinsä.

Juuri tämä! Pahimpia ovat nämä lähemmäs viisikymppiset, jotka luulevat olevansa heti tohtoreiden tasolla ja käyttävät kaikkia hienoja sanoja, vaikka eivät ymmärräkään niitä. Varsinkin humalassa. Aika naurettavan kuuloisia!

Keskusteluja, joissa henkilöt voivat kertoa omasta elämänkatsomuksestaan, maailmankuvastaan ja arvoistaan vastavuoroisesti, tuputtamatta omaansa kapea-alaisesti muille. Ymmärtäen, ettei kukaan tiedä kaikkea ja myöntäen sen. Tilaa antavasti. Taiteesta saa olla tinkimättömiä mielipiteitä, koska ne perustuvat mieltymyksiin. Sivistyssanojen käyttö on turhaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla:

- Sinkkuelämää -sarjan vaikutus naisten seksipositiiviseen voimaantumisdiskurssiin

- jakamaton ihmisarvo

- ilmastonmuutos

Miehillä:

- tieteen ja teknologian uusimmmat saavutukset ja mahdolliset uhkakuvat

- politiikka ja sen vaikutus päivittäiseen arkitodellisuuteemme

En tiedä, oliko tämän tarkoitus olla vitsi, mutta tällaisiahan nämä vastaukset useimmiten ovat. En vain käsitä, mitä jossain ilmastonmuutoksessa on keskusteltavaa. 

Niin, mitäpä keskusteltavaa maailman muuttumisessa voisi olla. Esim. jos jossain päin maailmaa maa muuttuu viljelykelvottomaksi, niin mitäpä siitä keskustelemaan.

No kerro toki esimerkki, miten se keskustelu etenee. Se, että jokin asia on tärkeä tai lähellä sydäntä tai huolestuttava tms, ei minulle kuitenkaan tarkoita sitä, että siitä riittää keskusteltavaa. Juu, maa muuttuu viljelykelvottomaksi, on kamalaa ja jotain pitäisi tehdä, juu näin on. Varsinkin jos molemmat keskustelijat tietävät ne asian perusteet eikä kumpaakaan tarvitse sen kummemmin opettaa, niin mitä asiaa se keskustelu sisältää. 

Ilmastonmuutos on tylsä keskustelunaihe, koska suurin osa toistelee samoja mantroja mitä on netistä lukenut. Sitten jos kysyy jotain tarkentavaa niin kierrellään ja kaarrellaan kun ei oikeasti tiedetä asiasta. Harvalla on antaa aiheeseen uusia näkökulmia, joten keskustelu menee pelkkien itsestäänselvyyksien toistelemiseen.

Juuri tätä tarkoitan. Ne suurimmat ja näennäisesti älykkäimmät aiheet ovat mielestäni keskustelunaiheina todella tylsiä, kun niistä harvoin tulee itselle yllätyksiä, oivalluksia, omaperäisiä mielipiteitä tms. En pidä mielekkäänä keskustelua, jossa vain toistellaan niitä mantroja ja luetellaan jotain ulkoa opeteltuja nippelitietoja. 

Keskustelu on tylsää, jos keskustelee ihmisten kanssa, jotka tukeutuvat vain johonkin netistä lukemaansa yhteen tietoon. Sellaisten ihmisten kanssa keskusteleminen, joilla on laaja yleissivistys ja tiedot maailmasta, ei ole tylsää. 

Musta tuntuu kummalliselta, että te ette keksi muita tapoja puhua vaikkapa ilmastonmuutoksesta kuin mantrojen toisteleminen tai ulkoa opetellun nippelitiedon luetteleminen.

Kerro toki, mitä on se laaja yleissivistys ja tieto maailmasta, jota ei ole jollain tavalla opeteltu. En mielestäni puhunut netistä luetusta yhdestä tiedosta. Kyllä minusta on tylsää keskustella laajankin yleissivistyksen omaavan henkilön kanssa, ellei hänellä ole aiheeseen mitään omaa ja henkilökohtaista näkökulmaa vaan kaikki hänen sanomansa perustuu siihen, mitä joku toinen on asiasta oivaltanut tai kertonut. 

Anteeksi, mutta kysymyksesi on jotenkin todella kummallinen. Laaja yleissivistys tarkoittaa sitä, että on maailmasta erilaista tietoa, jonka perusteella reflektoi muuta saamaansa tietoa. Mun mielestä on myös outoa se, että nostetaan joku yksittäinen iso aihe, vaikkapa ilmastonmuutos, tikun nokkaan ja kerrotaan, että siitä sitä ei voi keskustella ollenkaan, kun se on niin tylsää. Maailmasta ja tiedosta kiinnostuneelle on todella vähän aiheita, jotka eivät kiinnostaisi jollain tapaa.

Kyllä minä tämän tiedän. En vain nyt ymmärrä, miksi ja miten sitä reflektointia tehdään kaverin kanssa keskustellessa eikä esimerkiksi siinä vaiheessa, kun niitä tietoja sinne päähän tupsahtaa. Jos minä tänään näen uutisen, jota pohdin mielessäni aiempaan tietooni suhteutettuna, minä sulattelen sen asian ihan itsekseni enkä pidä sitä mitenkään erityisenä asiana. Sitten kun tapaan kaverin, minulle ei todellakaan tule mieleen tehdä siitä asiasta keskustelua, koska käsittelin sen jo itse ihan erilaisessa tilanteessa. Minulle ei ole siis millään tavalla luontevaa nostaa keskusteluun yhtäkkiä tällaisia yleisiä aiheita. 

Pointti keskustelussa on se, että kun luotat vain omaan reflektioosi asiasta, rakennat oman historiallisesti rakentuneen ymmärryksesi ja tietämyksesi pohjalle, etkä ovat huomioon sitä, että useimmista asioista eriliset perustellut näkemykset ja tulkinnat ovat mahdollisia. Keskustelussa sitten tajuat, toivottavasi, että asiat voi ymmärtää ja tulkita noinkin, ja samalla laajentaa oma näkemystäsi ja ymmärrystäsi.

Joskus kauan sitten gradua tehdessäni isot pojat sanoivat, että tiede edistyy ensisijaisesti kahvi- ja tupakkataukojen aikana, kun ajatuksiaan ja ongelmiaan pääsee tuulettamaan muiden kanssa.

Miksi sen reflektion pitäisi siis tapahtua siinä keskustelussa eikä se voi tapahtua esimerkiksi lukemalla niitä uutisia eri näkökulmista? Varsinkin kun oletettavasti se oma kaverini jakaa melko samanlaisen käsityksen asiasta kuin minäkin. 

Koska jos asioita vain pyörittelee päässään, on hyvin helppo langeta erilaisiin psykologisiin harhoihin (esimerkiksi uskoa vain tietoon, joka tukee jo valmiiksi omaa näkemystä - siitä eroon pääseminen on aika vaikeaa, kaikille meistä). Lisäksi keskustelu pakottaa muotoilemaan näkemyksensä selkeiksi väittämiksi ja kannanotoiksi, ja silloin huomaa helpommin millaisia ongelmia niissä on.

Ei keskustelun ole tarpeen olla kasvoista kasvoihin, tämä on esimerkiksi ihan mielenkiintoinen keskustelu, ja vaikka en (todennäköisesti) ole kukaan ystävistäsi, en ole myöskään vihollisesi, vain henkilö, joka on kokemuksesta oppinut millaisia ongelmia on jos ei välillä jotenkin kommunikoi ajatuksiaan muillekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla:

- Sinkkuelämää -sarjan vaikutus naisten seksipositiiviseen voimaantumisdiskurssiin

- jakamaton ihmisarvo

- ilmastonmuutos

Miehillä:

- tieteen ja teknologian uusimmmat saavutukset ja mahdolliset uhkakuvat

- politiikka ja sen vaikutus päivittäiseen arkitodellisuuteemme

En tiedä, oliko tämän tarkoitus olla vitsi, mutta tällaisiahan nämä vastaukset useimmiten ovat. En vain käsitä, mitä jossain ilmastonmuutoksessa on keskusteltavaa. 

Niin, mitäpä keskusteltavaa maailman muuttumisessa voisi olla. Esim. jos jossain päin maailmaa maa muuttuu viljelykelvottomaksi, niin mitäpä siitä keskustelemaan.

No kerro toki esimerkki, miten se keskustelu etenee. Se, että jokin asia on tärkeä tai lähellä sydäntä tai huolestuttava tms, ei minulle kuitenkaan tarkoita sitä, että siitä riittää keskusteltavaa. Juu, maa muuttuu viljelykelvottomaksi, on kamalaa ja jotain pitäisi tehdä, juu näin on. Varsinkin jos molemmat keskustelijat tietävät ne asian perusteet eikä kumpaakaan tarvitse sen kummemmin opettaa, niin mitä asiaa se keskustelu sisältää. 

Keskustelu etenee sillä tavalla kuin keskustelut nyt tapaavat edetä. Joku kertoo jotain ja toiset vastaavat siihen. Voi kertoa sekä siitä, mitä on jostain lukenyt tai vaikka dokumentista, jota on katsonut, ja sen lisäksi omista kokemuksistaan.

Eivät keskustelut siihen tyrehdy, että tiedetään asian perusteet. Keskustelu ei myöskään ole sitä, että toinen opettaa toista. Jos keskustelut tyrehtyisivät siihen, että perusteet on opittu, tieteentekijät eivät koskaan keskustelisi mistään.

Onko tämä joku ihmistyyppi, joka pyytää kertomaan, miten joku keskustelu menee? Onko niin, että te ette juur käy pitkiä keskusteluja, ja sen takia koko konsepti on vieras?

Kyllä, siksihän tässä kyselenkin. En ole koskaan käynyt pitkiä keskusteluja elokuvista, kirjoista tai ympäristön tilasta. Minun keskusteluni sisältävät aina henkilökohtaisia kokemuksia, asioita, joita toinen ei tiedä tai joihin minulla on jotain konkreettista annettavaa, esimerkiksi ratkaisuja toisen kysymyksiin. Elokuvat ja kirjat eivät minulle edusta sellaista kokemusmaailmaa, josta näkisin olevan tarpeellista keskustella. 

Vertaus tieteentekijöihin on mielestäni huono. Tieteellinen keskustelu on mielestäni täysin eri asia kuin normaali kavereiden kanssa käyty keskustelu. Tieteellisessä keskustelussahan yleensä on tarkoitus haastaa tai kritisoida olemassa olevia näkemyksiä ja luoda "parempaa" totuutta. Kaverin kanssa tällainen olisi mielestäni jopa epäkunnioittavaa. 

Taiteentutkimus on myös yksi tieteenala. Tieteentekijät käyvät myös ihan kasvokkaiskeskusteluja tieteestä, julkaisuissa käytävä keskustelu ei ole se ainoa tapa.

Ihmisille, jotka käyvät keskusteluja kirjallisuudesta ja elokuvista, ne edustavat henkilökohtaisia kokemuksia, koska niistä syntyvät ajatukset ovat henkilökohtaisia kokemuksia. Kun päässä on koko ajan ajatuksia, jotka koskevat vaikkapa kirjallisuutta tai historiaa, niin niitä hienoa päästä jakamaan toisten kanssa.

Niin? Nyt haluaisinkin tietää, mitä ne ajatukset ovat ja millä tavalla niitä jaetaan toisten kanssa. Ihan siis konkreettisia esimerkkejä. Juu, joku pian alkaa haukkumaan minua autistiksi tai miksi lie, mutta oikeasti minun on vaikeaa hahmottaa tätä asiaa, ellei anneta jotain rautalankaesimerkkejä. Totuus on se, että en ole käynyt kavereiden kanssa muistaakseni koskaan keskusteluita jostain yleismaailmallisesta aiheesta. Minulle on ihan sama, vaikka pitäisitte minua nyt tämän takia tyhmänä. 

Mä oon kyllä mielestäni antanut tässä keskustelussa jo vaikka kuinka monta esimerkkiä, tuntuu vähän ärsyttävältä, että pitää jatkuvasti antaa uusia esimerkkejä, kun mikään ei kelpaa. Mutta vaikka viimeksi olen puhunut kaverieni kanssa David Lynchin elokuvista ja siitä, miten niitä tulkitaan, mutta myös siitä, miten niitä ei kannata tulkita liikaa.

Mä taas ymmärrän aiemman henkilön kysymyksen. Hän tarkoittaa konkreettista esimerkkiä, miten keskustelu vaikkapa aiheesta David Lynchin elokuvista etenee. Mitä sinä sanot ensin, mitä kaverisi sanoo sitten, mitä sinä sanot seuraavaksi jne. Eli miten keskustelussa vuorosanat menevät. 

Mä voin kyllä ihan suoraan sanoa, että tuo on aika mahdoton pyyntö. Muistatko sä oikeasti jonkun pitkän ja polveilevan ketjun vuorosanoja ja sitä, missä järjestyksessä kuka on mitäkin sanonut? Jos muistat, niin hienoa, minä en.

En tietenkään muista, mutta älykäs ihminen, joka on käynyt sellaisia keskusteluja ystäviensä kanssa, osaa varmasti kirjoittaa fiktiivisen esimerkin, miten keskustelu etenee. Esim keskustelun 10 ensimmäistä vuorosanaa. 

Kyllä, kirjailija osaa kirjoittaa fiktiivisen keskustelun, jota käydään vaikkapa elokuvista ja kirjallisuudesta, mutta minä en ole kirjailija. 

Onpas erikoista, että pystytään hienoihin älykkäisiin keskusteluihin ihan tuosta noin vaan laajan yleissivistyksen turvin, mutta sitten onkin mahdotonta käydä se sama keskustelu fiktiivisesti päänsä sisällä. 

Keskustelu on vuoropuhelua, jossa ihmiset jakavat omia ajatuksiaan. Fiktion kirjoittaminen on ihan toinen ala, joka on luontevaa toisille, esim. kirjailijoille, mutta ei minulle. Yleissivistys ei takaa sitä, että olisi taitava kirjoittamaan fiktiota.

Okei. minä taidan sitten olla todella lahjakas, kun pystyn ihan koska vain tähän kehittämään esimerkiksi eilen käymäni keskustelun Marinin aamupaloista. En tiedä, vaatiiko tämä jotain erityistä sosiaalista kyvykkyyttä, että pystyy kuvittelemaan mielessään ihmisten reaktiot vaikka ne eivät juuri siinä silmien edessä olekaan. 

No, anna mennä. Mutta siis jos mä nyt puhun esim kirjallisuutta koskevaa keskustelua, niin ei siinä ome keskeistä reaktiot, vaan se, mitä asioita ihmiset jakavat aiheeseen liittyen. Mutta kirjoita nyt toki se keskustelu ( muistaen, että tämän ketjun aiheena on älylliset keskustelut).

Minä en ole väittänytkään käymääni keskustelua älylliseksi. Siksi en näe tarpeelliseksi sitä tähän kirjoittaa, kun se tuskin ketään kiinnostaa. 

minusta kuulosta oudolta, että keskustelussa ei ole mielestäsi lainkaan ole kiinnostavaa keskustelijoiden reaktiot, kun minun mielestäni ne nimenomaan vievät keskustelua eteenpäin ja ovat sille erittäin tärkeä edellytys. Tuo kertomasi kuulostaa pikemminkin siltä, että siinä ollaan opettamassa ja jakamassa sitä nippelitietoa sen sijaan, että aidosti oltaisiin käsitelty niitä asioita ja keskustelu tulisi sydämestä eikä ulkomuistista opeteltuna. 

Niin mikä kertomassani kuulostaa siltä, että ollaan opettamassa ja jakamassa nippelitietoa? Sekö, että ihmiset puhuvat ajatuksistaan?

Se, kun sanot, että reaktiot eivät ole tärkeitä. Minusta keskustelu syntyy nimenomaan reaktioista, jos ihmisellä on oikeasti omia ajatuksia ja mielipiteitä eikä ulkoa opittua luennoitavaa nippelitietoa. 

Puutun teidän keskusteluunne, mutta mielenkiintoinen ajatus tuo keskustelukumppanin reaktio. Teen työtä, jossa on kaikissa tilanteissa säilytettävä rauhallisuus ja pokerinaama. Siis silloinkin, kun suututtaisi todella paljon. En pääse tästä tavasta eroon vapaa-ajallani. Mulle pitää kertoa jotain äärettömän karmeaa ja julmaa ja kuvailla asia yksityiskohtaisesti, jotta reagoisin siihen jotenkin. Enkä halua ystävieni ja kavereideni kanssa puhua sellaisista aiheista. 

Omituinen käsitys sinulla on reagoimisesta. Minusta se on ihan mitä tahansa toimintaa, joka johtuu jostain juuri tapahtuneesta. Tässä tapauksessa se olisi esimerkiksi vastaamista toisen kysymykseen tai uuden keskustelunaiheen aloittamista, kun toinen keskustelija sanoi jotain, mistä tuli mieleen jokin toinen asia. Sen vastakohta tässä olisi se, että kuunnellaan sen toisen puheenvuoro loppuun ja sitten aloitetaan oma monologi aiheesta, joka ei yhtään mukaile tai ota kantaa siihen, mitä toinen juuri sanoi. 

Okei, eli jos ystäväni kertoo vaikkapa lukeneensa Kalevalan, reagointia minulta on "Aha, oliko hyvä?" tai "Mitäs pidit?". Vai pitäisikö jo tässä vaiheessa lähteä kyselemään, mitä mieltä ystäväni on ajatuksesta, että maapallo on syntyisin sotkan munasta? 

Ööh, kyllä, tuo juuri on reagointia. Minun keskusteluni eivät ainakaan ole käsikirjoitettuja vuorosanoja vaan nimenomaan vuorovaikutusta, jossa nimenomaan reagoidaan eri tavoin. Sitähän tässä juuri ihmettelinkin, kenelle tulee mieleen ensimmäisenä kysyä jostain sotkan munista. Tuo kreikkalainen elokuva oli mielestäni tästä hyvä esimerkki. Poimitaan sieltä avainsanoiksi moraali ja surrealistinen ja lähdetään viemään keskustelua niiden avulla sen sijaan, että ihan oikeasti haluttaisiin ensin tietää, mitä siinä elokuvassa oikeasti tapahtui. 

No jos lähdetään siitä, että älykäs keskustelu edellyttää reagointia ja mikä tahansa kommenti on reagointia, niin sen perusteella ihan kaikki keskustelu, mihin toinen sanoo edes jotain, on älykästä keskustelua. Jos toinen ei kommentoi yhtään mitään, kyseessä ei mun käsittääkseni edes ole keskustelu (ei älykäs eikä älytön) . Tämän perusteella älykäs keskustelu voisi olla esim:

Matti: Hitto, mikä krapula

Mikko: Auts menikö illalla pitkään?

Matti: Joo, kavereiden kanssa tuli vähän otettua

Mikko: Missä olitte? Kenen kanssa olit?

Matti: Naapurin Ranen ja - tiedäthän sen pummin Jonen - kanssa pussikaljalla lähipuistossa.

Mikko: Joo tiedän. Mitä viinaa veditte?

Matti: Koskenkorvaa ja Jonen Virosta tuomaa jotain pirtua tai mitä lie

jne jne

Ketjun vilkaisseena: tämä keskustelu ei ole kovinkaan älykästä tai oivaltavaa. Ihmiset tyrkyttävät omaa tapaansa keskustella sinä ainoana oikeana älykkäänä ja kirjoittelevat pitkiä "dialogeja" oman puolesta ja muita vastaan. Tylsää briljeerausta, ei älykästä ja uteliasta keskustelua nuo Kalevalat ja Baabelit.

Hear! Hear! Ihmiset ottavat itsenä hirveän vakavasti, tuo tappaa kaiken kiinnostavan keskusteluista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Numero 83 jatkaa vielä...

ja kirjoihin liittyen puhumme usein esimekiksi siitä, kehen kirjan hahmoista samaistumme ja miksi, millaisia ajatuksia kirja muuten meissä herätti, miten tulkitsimme kohdan X kirjassa, onnistuiko kirja mielestämme kommentoimaan jotakin ajankohtaista aihetta tai teemaa, olemmeko samaa mieltä Hesarin kirjallisuuskriitikon kanssa kirjasta, miten kirja eroaa kyseisen kirjailijan aiemmasta tuotannosta jne, jne. Emme tietenkään ole aina lukeneet kaikkia samoja kirjoja, mutta usein olemme. Keskusteluun nousevat usein uudet kotimaiset tai ulkomaiset teokset, jotka saavat palstatilaa kotimaisissa lehdissä.

No niin, nyt alan ymmärtää. Tässä ero syntyy näköjään siitä, että en osaa suhtautua joihinkin kirjan hahmoihin tai sanomaan niin suurella intohimolla, että kokisin merkityksellisenä jakaa hahmoihin samaistumisia kavereideni kanssa. Hesarin kirjallisuuskriitikko taas jäisi minun keskustelustani pois ihan siksi, että luen kirjat valtavan paljon sen jälkeen, kun ne ovat ilmestyneet ja muutenkin koen oman lukukokemukseni olevan sen verran henkilökohtainen, että en halua lukea kenenkään mielipidettä siitä, olenko kokenut kirjan jotenkin "väärin". En myöskään koe, että minun tarvitsisi ottaa sen kummemmin kantaa, millainen kannanotto tämä kirja oli johonkin tiettyyn aiheeseen. Minusta kirja on kirja ja minä kunnioitan kirjailijan näkemystä. En odotakaan yksittäisten kirjojen muuttavan maailmaa eikä niitä siinä suhteessa mielestäni tarvitse arvottaa. Oma mielipiteeni liittyy lähinnä siihen, nautinko kirjan lukemisesta vai en ja siinähän ei paljon ole keskusteltavaa. Minulle lukeminen ei ole sellainen trendiharrastus, että pitää seurata, mitä mieltä kukin on ja mitä juuri nyt pitäisi lukea. Minä luen omaksi ilokseni enkä pysyäkseni aallonharjalla. 

Pointti keskustelussa ei olekaan siinä, kuka on ymmärtänyt "oikein" vaan siinä, että yhdessäkin kirjassa voi olla loputtomia eri tapoja ymmärtää ja hahmottaa tapahtumia. Ei ole oikeaa ja väärää. Kirjailija ei ole mikään diktaattori, joka määrää lukutavan. Minä puhun lisäksi kavereiden kanssa esimerkiksi siitä, millaista kieltä kirjailija käyttää, tai miten kirja heijastelee tätä maailmaa. Usein yhdestä kirjasta edetään seuraavaan, kun toiselle tulee siitä joku muu teos mieleen, ja sitten edetään johonkin laajempaan kieltä tai kulttuuria koskevaan ilmiöön, jne. En ole edes tullut ajatelleeksi, että keskustelun onnistumiseksi molempien pitäisi olla lukenut juuri saman kirjan tai katsonut saman elokuvan.

Tarkoitinkin tuossa sitä, että aika suuri painoarvo annetaan sille kirjalle "maailman muuttajana". Minä luen kirjan ja teen siitä tulkintani ja that's it. Näen kyllä lukiessani, millaista kieltä kirjailija käyttää enkä näe siinä juurikaan sen kummempaa analysoitavaa. Ehkä luen myös jotenkin huonoja kirjoja, kun en näe niissä kovinkaan erilaisia tapoja hahmottaa tapahtumia. Esimerkiksi Tuhat loistavaa aurinkoa ja Puhdistus ovat olleet minulle todella vaikuttavia kokemuksia, mutta kyllä todellakin hämmästelisin, jos monellakin olisi niistä tapahtumista täysin erilainen käsitys kuin minulla. Toki esimerkiksi Tuhat loistavaa aurinkoa -kirjassa heräsi kysymyksiä käännöksen kielellisestä vastaavuudesta, mutta niitä asioita pohdiskelin sitten itsekseni. Kaverini kanssa näistä syntyisi keskustelu "pidin kovasti, oli koskettavaa sisältöä, suosittelen lukemaan". 

Sinä ilmeisesti luet kuin täysin sivistymätön kykenemättä ymmärtämään taideteoksiin liittyvää vuoropuhelua aikaisempien taideteoksien välilltä tai kannannottoja ympäröivään todellisuuteen. Onhan sekin yksi tapa nauttia taiteesta, mutta äärimmäisen yksioikoinen. Suosittelen yleissivistyksen huomattavaa laajentamista, niin teokset avautuvat ihan toisella tapaa.

Kyllä, tuolla jo äskenkin sanoin, että minulle on ihan sama, vaikka pitäisitte minua tyhmänä ja sivistymättömänä. Pidän tuota melko omituisena vaatimuksena yleissivistykselle, että jostain tietystä aihepiiristä pitäisi tietää kaikki aiemmin aiheesta tehdyt teokset, että lukeminen voisi olla hauskaa tai hyödyllistä. Enkä ihan ymmärrä, mistä päättelit, etten ymmärrä teoksien yhteyttä todellisuuteen. Tiedän kyllä esimerkiksi Tuhat loistavaa aurinkoa -tarinan taustalla olevan maailman tilanteen ja sen syyt. Mutta miksikäs se sillä muuttuu, että jauhan siitä ystäväni kanssa. Vai onko sinulla mahdollisesti tiedossa jokin näkökulma tähän teokseen, mitä en tiedä? Kerro toki, mitä muita kirjoja minun pitäisi lukea, että ymmärtäisin tämän kirjan tarinan oikein, kun nyt mitä ilmeisemmin olet päättänyt, että en tajunnut tästä kirjasta mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Ei tietenkään voi olettaa, että kaikki ovat lukeneet saman asian. Ei se ole mikään edellytys keskustelulle. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten keskustelu menee, kun keskustelun osapuolet voivat viedä sitä aivan eri suuntiin. 

Edelleen, niitä esimerkkejä haluaisin kuulla. Tämäkin kommenttisi on juuri tuota aiemmin mainitsemaani kiertelyä. 

Yleensä aloitetaan jostakin kirjasta, jonka molemmat ovat lukeneet (sen ei tarvitse olla mikään uutuusteos) ja siitä valikoituu sitten joku teema (vaikka Baabelin kirjasto, jos molemmat ovat Borges-faneja, kutn vaikkapa tätini ja minä) tätä teemaa tarkastellaan sitten monilta kanteilta, kuten ottamalla esiin muita teoksia, jossa kirjastoa on käsitelty samalla tavalla (Pratchett, Fforde), ja kuinka kaikki mahdolliset kirjat sisältävä kirjasto käsittää suunnattoman määrän informaatiota, joka on järjetöntä (tässä voi koukata Toisen asteen demoniin Lemillä) ja siihen informaatiotulvaan, joka siinäkin tapauksessa että se koostuisi pelkistä faktoista olisi enimäkseen hyödytöntä, järjetöntä ja tarpeetonta (joskin välillä toki hauskaa ja kiinostavaa) jonkinlaisen konsistentin maailmankuvan raketamiseen, j siitä sitten kohti tekoaälyä, ja onko se ystävä vai vihollinen...

Keskustelen lisäksi äitini kanssa taiteen tekemisestä, sisareni kanssa eläinten kohtelusta apaikastaihmisten elämässä (samoin yhden serkkuni, joskin eri kulmasta), kasvatuksen ja koulutukse  teoriasta ja käytännöstä toisen serkuni vaimon kanssa, politiikasta siitä kiinnostuneiden työtovereideni kanssa, Kolmannen serkkuni kanssa puhumme työelämän bisarreista käytännöistä ja mistä ne voivat johtua jne. Olen käynyt kouluikäisten sukulaisten kanssa pitkiä keskusteluja heidän tulevaisuuden toiveistaan, ja miten ne voisi saavuttaa, ja myös vaikka kuinka kirjoittaa hyviä kauhutarinoita (ja analysoinut "Miraculous: Tales of Ladybug and Cat Noir" -sarjaa). Ei syvälliseksi äityviä keskusteluja käydä kaikista aiheista kaikkien kanssa - eikä tosissaan aina tiedä mistä avautuu uusia ideoita ja näkymiä.

Ulkopuolinen tunkee väliin.

Tästä kuvauksesta ja itse asiassa koko ketjusta tulivat mieleen paneelikeskustelut, joissa on tarkoitus puhua älykkäitä ja syvällisiä yleisön ja kameroiden edessä. Ja ravintolapöydät, joissa yritetään pienessä hiprakassa porukalla tehdä älykästä vaikutusta johonkuhun vieraampaan pöytäänpäätyneeseen.

Selkä voi olla suorana tai köyryssä, mutta kaulan on oltava pitkällä. Silmät vienosti sirrilleen, koska se näyttää kultiveeratulta. Kohdistetaan katse tiukasti kulloisenkin puhujan silmiin, vaikka tämä katsoisikin muualle. Kaivataan tupakkaa, jota voisi pitää peukalon ja etusormen välissä kuten mustavalkoisissa 60-luvun filmeistä Vanhan valtauksen ajan keikkuvissa ravintolapöydissä, joissa oltiin älykkäitä ja tiedostettiin. Voi huulia hieman käyristää tupakattakin, koska se kuvastaa keskittymistä. Välillä voi osoittaa rehvakkaalla ryhmänaurulla, että vaikka tässä intelligentsiaa ollaankin, huumori erottaa ihmiset eläimistä. Haa - haa - haa kunnolla tauotettuna ja vaikka läimäytys lähimmän kaverin selkään hyväksynnän merkiksi.

Mistä te päättelette, että juuri teidän keskustelunne ovat älykkäitä? Työelämän bisarreista käytännöistä ja konsistentista maailmankuvasta voi nimittäin käydä keskustelua tyhmästikin.

Mielestäni ne ovat älykkäitä silloin kun yhteisestä pohdinnasta tai toisen tiedosta/kokemuksesta syntyy oivallus siitä, että tämän keskustelun jälkeen minulla on parempi ymmärrys  jostakin asiasta ja jopa ideoita siitä, miten jotakin bisarria käytäntöä voi hivuttaa lähemmäksi rationaalista toimintaa. Jos keskustelun tulos on että joo, on se Korhonen täysi ***** niin en sanoisi keskustelua hirmuisen älykkääksi.

Ei älykästä keskustelua normaalielämässä lähdetä käymään, se tapahtuu, jos tunnelma, aihe ja osallistujat toimivat yhteen. Paneelikeskustelut ovat sitten eri asia, semmoisiinkin olen osallistunut, eivätkä tosiaan yleensä lähde mihinkään lentoon, joskus kylläkin.

Onko keskustelun lopputulemana bisarri syvällisempää kuin *****?

Todennäköisesti ongelma käytännöissä on jotakin muuta kuin Korhosen luonne/käyttäytyminen, siksi sitä outoa käytäntöä olisi tarkoitus purkaa muillakin tasoilla kuin henkilöongelmana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla:

- Sinkkuelämää -sarjan vaikutus naisten seksipositiiviseen voimaantumisdiskurssiin

- jakamaton ihmisarvo

- ilmastonmuutos

Miehillä:

- tieteen ja teknologian uusimmmat saavutukset ja mahdolliset uhkakuvat

- politiikka ja sen vaikutus päivittäiseen arkitodellisuuteemme

En tiedä, oliko tämän tarkoitus olla vitsi, mutta tällaisiahan nämä vastaukset useimmiten ovat. En vain käsitä, mitä jossain ilmastonmuutoksessa on keskusteltavaa. 

Niin, mitäpä keskusteltavaa maailman muuttumisessa voisi olla. Esim. jos jossain päin maailmaa maa muuttuu viljelykelvottomaksi, niin mitäpä siitä keskustelemaan.

No kerro toki esimerkki, miten se keskustelu etenee. Se, että jokin asia on tärkeä tai lähellä sydäntä tai huolestuttava tms, ei minulle kuitenkaan tarkoita sitä, että siitä riittää keskusteltavaa. Juu, maa muuttuu viljelykelvottomaksi, on kamalaa ja jotain pitäisi tehdä, juu näin on. Varsinkin jos molemmat keskustelijat tietävät ne asian perusteet eikä kumpaakaan tarvitse sen kummemmin opettaa, niin mitä asiaa se keskustelu sisältää. 

Ilmastonmuutos on tylsä keskustelunaihe, koska suurin osa toistelee samoja mantroja mitä on netistä lukenut. Sitten jos kysyy jotain tarkentavaa niin kierrellään ja kaarrellaan kun ei oikeasti tiedetä asiasta. Harvalla on antaa aiheeseen uusia näkökulmia, joten keskustelu menee pelkkien itsestäänselvyyksien toistelemiseen.

Juuri tätä tarkoitan. Ne suurimmat ja näennäisesti älykkäimmät aiheet ovat mielestäni keskustelunaiheina todella tylsiä, kun niistä harvoin tulee itselle yllätyksiä, oivalluksia, omaperäisiä mielipiteitä tms. En pidä mielekkäänä keskustelua, jossa vain toistellaan niitä mantroja ja luetellaan jotain ulkoa opeteltuja nippelitietoja. 

Keskustelu on tylsää, jos keskustelee ihmisten kanssa, jotka tukeutuvat vain johonkin netistä lukemaansa yhteen tietoon. Sellaisten ihmisten kanssa keskusteleminen, joilla on laaja yleissivistys ja tiedot maailmasta, ei ole tylsää. 

Musta tuntuu kummalliselta, että te ette keksi muita tapoja puhua vaikkapa ilmastonmuutoksesta kuin mantrojen toisteleminen tai ulkoa opetellun nippelitiedon luetteleminen.

Kerro toki, mitä on se laaja yleissivistys ja tieto maailmasta, jota ei ole jollain tavalla opeteltu. En mielestäni puhunut netistä luetusta yhdestä tiedosta. Kyllä minusta on tylsää keskustella laajankin yleissivistyksen omaavan henkilön kanssa, ellei hänellä ole aiheeseen mitään omaa ja henkilökohtaista näkökulmaa vaan kaikki hänen sanomansa perustuu siihen, mitä joku toinen on asiasta oivaltanut tai kertonut. 

Anteeksi, mutta kysymyksesi on jotenkin todella kummallinen. Laaja yleissivistys tarkoittaa sitä, että on maailmasta erilaista tietoa, jonka perusteella reflektoi muuta saamaansa tietoa. Mun mielestä on myös outoa se, että nostetaan joku yksittäinen iso aihe, vaikkapa ilmastonmuutos, tikun nokkaan ja kerrotaan, että siitä sitä ei voi keskustella ollenkaan, kun se on niin tylsää. Maailmasta ja tiedosta kiinnostuneelle on todella vähän aiheita, jotka eivät kiinnostaisi jollain tapaa.

Kyllä minä tämän tiedän. En vain nyt ymmärrä, miksi ja miten sitä reflektointia tehdään kaverin kanssa keskustellessa eikä esimerkiksi siinä vaiheessa, kun niitä tietoja sinne päähän tupsahtaa. Jos minä tänään näen uutisen, jota pohdin mielessäni aiempaan tietooni suhteutettuna, minä sulattelen sen asian ihan itsekseni enkä pidä sitä mitenkään erityisenä asiana. Sitten kun tapaan kaverin, minulle ei todellakaan tule mieleen tehdä siitä asiasta keskustelua, koska käsittelin sen jo itse ihan erilaisessa tilanteessa. Minulle ei ole siis millään tavalla luontevaa nostaa keskusteluun yhtäkkiä tällaisia yleisiä aiheita. 

Pointti keskustelussa on se, että kun luotat vain omaan reflektioosi asiasta, rakennat oman historiallisesti rakentuneen ymmärryksesi ja tietämyksesi pohjalle, etkä ovat huomioon sitä, että useimmista asioista eriliset perustellut näkemykset ja tulkinnat ovat mahdollisia. Keskustelussa sitten tajuat, toivottavasi, että asiat voi ymmärtää ja tulkita noinkin, ja samalla laajentaa oma näkemystäsi ja ymmärrystäsi.

Joskus kauan sitten gradua tehdessäni isot pojat sanoivat, että tiede edistyy ensisijaisesti kahvi- ja tupakkataukojen aikana, kun ajatuksiaan ja ongelmiaan pääsee tuulettamaan muiden kanssa.

Miksi sen reflektion pitäisi siis tapahtua siinä keskustelussa eikä se voi tapahtua esimerkiksi lukemalla niitä uutisia eri näkökulmista? Varsinkin kun oletettavasti se oma kaverini jakaa melko samanlaisen käsityksen asiasta kuin minäkin. 

Koska jos asioita vain pyörittelee päässään, on hyvin helppo langeta erilaisiin psykologisiin harhoihin (esimerkiksi uskoa vain tietoon, joka tukee jo valmiiksi omaa näkemystä - siitä eroon pääseminen on aika vaikeaa, kaikille meistä). Lisäksi keskustelu pakottaa muotoilemaan näkemyksensä selkeiksi väittämiksi ja kannanotoiksi, ja silloin huomaa helpommin millaisia ongelmia niissä on.

Ei keskustelun ole tarpeen olla kasvoista kasvoihin, tämä on esimerkiksi ihan mielenkiintoinen keskustelu, ja vaikka en (todennäköisesti) ole kukaan ystävistäsi, en ole myöskään vihollisesi, vain henkilö, joka on kokemuksesta oppinut millaisia ongelmia on jos ei välillä jotenkin kommunikoi ajatuksiaan muillekin.

Siis mistä tulee oletus, että kaverin kanssa silmät avautuisivat jotenkin paremmin kuin esimerkiksi lukemalla netistä eri ihmisten mielipiteitä eri asioista. Kyllä minulle on tullut varsin selväksi esimerkiksi viime aikoina, miten eri tavalla ihmiset voivat suhtautua pääministerin aamupalaan. En tarvitse siihen livekeskustelua kaverin kanssa. 

Me jutellaan kavereiden kanssa horoskoopeista ja konmarituksen microsuuntauksista ja tietenkin äiteydestä ja lapsista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Numero 83 jatkaa vielä...

ja kirjoihin liittyen puhumme usein esimekiksi siitä, kehen kirjan hahmoista samaistumme ja miksi, millaisia ajatuksia kirja muuten meissä herätti, miten tulkitsimme kohdan X kirjassa, onnistuiko kirja mielestämme kommentoimaan jotakin ajankohtaista aihetta tai teemaa, olemmeko samaa mieltä Hesarin kirjallisuuskriitikon kanssa kirjasta, miten kirja eroaa kyseisen kirjailijan aiemmasta tuotannosta jne, jne. Emme tietenkään ole aina lukeneet kaikkia samoja kirjoja, mutta usein olemme. Keskusteluun nousevat usein uudet kotimaiset tai ulkomaiset teokset, jotka saavat palstatilaa kotimaisissa lehdissä.

No niin, nyt alan ymmärtää. Tässä ero syntyy näköjään siitä, että en osaa suhtautua joihinkin kirjan hahmoihin tai sanomaan niin suurella intohimolla, että kokisin merkityksellisenä jakaa hahmoihin samaistumisia kavereideni kanssa. Hesarin kirjallisuuskriitikko taas jäisi minun keskustelustani pois ihan siksi, että luen kirjat valtavan paljon sen jälkeen, kun ne ovat ilmestyneet ja muutenkin koen oman lukukokemukseni olevan sen verran henkilökohtainen, että en halua lukea kenenkään mielipidettä siitä, olenko kokenut kirjan jotenkin "väärin". En myöskään koe, että minun tarvitsisi ottaa sen kummemmin kantaa, millainen kannanotto tämä kirja oli johonkin tiettyyn aiheeseen. Minusta kirja on kirja ja minä kunnioitan kirjailijan näkemystä. En odotakaan yksittäisten kirjojen muuttavan maailmaa eikä niitä siinä suhteessa mielestäni tarvitse arvottaa. Oma mielipiteeni liittyy lähinnä siihen, nautinko kirjan lukemisesta vai en ja siinähän ei paljon ole keskusteltavaa. Minulle lukeminen ei ole sellainen trendiharrastus, että pitää seurata, mitä mieltä kukin on ja mitä juuri nyt pitäisi lukea. Minä luen omaksi ilokseni enkä pysyäkseni aallonharjalla. 

Pointti keskustelussa ei olekaan siinä, kuka on ymmärtänyt "oikein" vaan siinä, että yhdessäkin kirjassa voi olla loputtomia eri tapoja ymmärtää ja hahmottaa tapahtumia. Ei ole oikeaa ja väärää. Kirjailija ei ole mikään diktaattori, joka määrää lukutavan. Minä puhun lisäksi kavereiden kanssa esimerkiksi siitä, millaista kieltä kirjailija käyttää, tai miten kirja heijastelee tätä maailmaa. Usein yhdestä kirjasta edetään seuraavaan, kun toiselle tulee siitä joku muu teos mieleen, ja sitten edetään johonkin laajempaan kieltä tai kulttuuria koskevaan ilmiöön, jne. En ole edes tullut ajatelleeksi, että keskustelun onnistumiseksi molempien pitäisi olla lukenut juuri saman kirjan tai katsonut saman elokuvan.

Tarkoitinkin tuossa sitä, että aika suuri painoarvo annetaan sille kirjalle "maailman muuttajana". Minä luen kirjan ja teen siitä tulkintani ja that's it. Näen kyllä lukiessani, millaista kieltä kirjailija käyttää enkä näe siinä juurikaan sen kummempaa analysoitavaa. Ehkä luen myös jotenkin huonoja kirjoja, kun en näe niissä kovinkaan erilaisia tapoja hahmottaa tapahtumia. Esimerkiksi Tuhat loistavaa aurinkoa ja Puhdistus ovat olleet minulle todella vaikuttavia kokemuksia, mutta kyllä todellakin hämmästelisin, jos monellakin olisi niistä tapahtumista täysin erilainen käsitys kuin minulla. Toki esimerkiksi Tuhat loistavaa aurinkoa -kirjassa heräsi kysymyksiä käännöksen kielellisestä vastaavuudesta, mutta niitä asioita pohdiskelin sitten itsekseni. Kaverini kanssa näistä syntyisi keskustelu "pidin kovasti, oli koskettavaa sisältöä, suosittelen lukemaan". 

Sinä ilmeisesti luet kuin täysin sivistymätön kykenemättä ymmärtämään taideteoksiin liittyvää vuoropuhelua aikaisempien taideteoksien välilltä tai kannannottoja ympäröivään todellisuuteen. Onhan sekin yksi tapa nauttia taiteesta, mutta äärimmäisen yksioikoinen. Suosittelen yleissivistyksen huomattavaa laajentamista, niin teokset avautuvat ihan toisella tapaa.

Kyllä, tuolla jo äskenkin sanoin, että minulle on ihan sama, vaikka pitäisitte minua tyhmänä ja sivistymättömänä. Pidän tuota melko omituisena vaatimuksena yleissivistykselle, että jostain tietystä aihepiiristä pitäisi tietää kaikki aiemmin aiheesta tehdyt teokset, että lukeminen voisi olla hauskaa tai hyödyllistä. Enkä ihan ymmärrä, mistä päättelit, etten ymmärrä teoksien yhteyttä todellisuuteen. Tiedän kyllä esimerkiksi Tuhat loistavaa aurinkoa -tarinan taustalla olevan maailman tilanteen ja sen syyt. Mutta miksikäs se sillä muuttuu, että jauhan siitä ystäväni kanssa. Vai onko sinulla mahdollisesti tiedossa jokin näkökulma tähän teokseen, mitä en tiedä? Kerro toki, mitä muita kirjoja minun pitäisi lukea, että ymmärtäisin tämän kirjan tarinan oikein, kun nyt mitä ilmeisemmin olet päättänyt, että en tajunnut tästä kirjasta mitään. 

Kyllähän sivistymätön saattaa hyvinkin nauttia taiteesta ja taide-elämyksestä, mutta keskustelu siitä hänen kanssaan ei vastaa käsitystäni älyllisestä keskustelusta. Älylliseksi keskustelu muuttuu, kun siihen lisätään sivistystaso, joka kykenee analysoimaan aihetta syvemmältä, näkemään vuoropuhelua ja kannanottoja ja vertailemaan sekä oivaltamaan jotain mielenkiintoista siitä. Sinun teksteistäsi kuultaa pääosin läpi oivaltamattomuutta, minusta sinä olet hyvin kaukana älyllisestä keskustelukumppanista.

Yleistävät keskustelut ovat mielestäni ankeita. ”Me ihmiset nyt vain ollaan tällaisia”, kun puhutaan vaikkapa pahansuopuudesta. No eihän kaikki ole. Tai ”naiset tekee niin tai miehet on sellasia tai lapset on aina sitä ja tätä”. Se on kapeakatseisuutta, omiin kokemuksiin pohjautuvia ”totuuksia”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Ei tietenkään voi olettaa, että kaikki ovat lukeneet saman asian. Ei se ole mikään edellytys keskustelulle. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten keskustelu menee, kun keskustelun osapuolet voivat viedä sitä aivan eri suuntiin. 

Edelleen, niitä esimerkkejä haluaisin kuulla. Tämäkin kommenttisi on juuri tuota aiemmin mainitsemaani kiertelyä. 

Yleensä aloitetaan jostakin kirjasta, jonka molemmat ovat lukeneet (sen ei tarvitse olla mikään uutuusteos) ja siitä valikoituu sitten joku teema (vaikka Baabelin kirjasto, jos molemmat ovat Borges-faneja, kutn vaikkapa tätini ja minä) tätä teemaa tarkastellaan sitten monilta kanteilta, kuten ottamalla esiin muita teoksia, jossa kirjastoa on käsitelty samalla tavalla (Pratchett, Fforde), ja kuinka kaikki mahdolliset kirjat sisältävä kirjasto käsittää suunnattoman määrän informaatiota, joka on järjetöntä (tässä voi koukata Toisen asteen demoniin Lemillä) ja siihen informaatiotulvaan, joka siinäkin tapauksessa että se koostuisi pelkistä faktoista olisi enimäkseen hyödytöntä, järjetöntä ja tarpeetonta (joskin välillä toki hauskaa ja kiinostavaa) jonkinlaisen konsistentin maailmankuvan raketamiseen, j siitä sitten kohti tekoaälyä, ja onko se ystävä vai vihollinen...

Keskustelen lisäksi äitini kanssa taiteen tekemisestä, sisareni kanssa eläinten kohtelusta apaikastaihmisten elämässä (samoin yhden serkkuni, joskin eri kulmasta), kasvatuksen ja koulutukse  teoriasta ja käytännöstä toisen serkuni vaimon kanssa, politiikasta siitä kiinnostuneiden työtovereideni kanssa, Kolmannen serkkuni kanssa puhumme työelämän bisarreista käytännöistä ja mistä ne voivat johtua jne. Olen käynyt kouluikäisten sukulaisten kanssa pitkiä keskusteluja heidän tulevaisuuden toiveistaan, ja miten ne voisi saavuttaa, ja myös vaikka kuinka kirjoittaa hyviä kauhutarinoita (ja analysoinut "Miraculous: Tales of Ladybug and Cat Noir" -sarjaa). Ei syvälliseksi äityviä keskusteluja käydä kaikista aiheista kaikkien kanssa - eikä tosissaan aina tiedä mistä avautuu uusia ideoita ja näkymiä.

Juu, näitä vastauksia on nyt kuultu useita. En tarvitse listaa aiheista, joita käsitellään vaan ihan sitä sanallista tapaa, millä näitä aiheita käsitellään ja miten ne esimerkiksi alun perin otetaan puheeksi. Minusta tuossa sinunkin kommentissasi on käsittämätöntä tuo ilmaisu "yleensä aloitetaan jostain kirjasta". Siis millä tavalla aloitetaan. Istutaan pöydän ääreen ja sanotaan, keskusteltaisiinko tänään tästä? Vai miten se aloitus tapahtuu? Ja miten se teema valikoituu? Molemmat ovat lukeneet kirjan x. Onko aiemmin käsitelty muita tämän kirjan teemoja ja tällä kertaa otetaan eri teema? Vai lähteekö keskustelu vain ihan tyhjästä hiljaisuudesta tyyliin "kirjassa x on minusta mielenkiintoista aihe y"? 

No miten sinä aloitat keskustelun arkielämässä? Ei mitenkään sen kummemmalla tavalla, oletko nähnyt/kuullut, mitä ajattelet siitä/tästä/tuosta, kävin jossakin ja... aiheet vain liittyvät johonkin kulttuurituotteeseen (tiede, taide yhteiskunta jne.) eivätkä (pelkästään) arkielämän kokemuksiin - totta kai henkilökohtainen kokemus/näkökulma näkyy keskustelussa, tarkoitushan on myös puntaroida näiden elämysmaailmojen suhteita.

Aloitan keskustelun kysymällä, mitä kuuluu. Tai sitten jostain siinä käsillä olevasta tilanteesta.

"Teen tässä ruokaa ja huomasin, että unohdin tuoda kaupasta sitä ja tätä. Ajattelin tehdä jälkiruoaksi sellaisen kakun, kun löysin reseptin yhdestä blogista ja halusin kokeilla sitä. En vain tiedä, tykkääkö lapset siitä, kun siihen tulee kiiviä ja heille se on vähän kauhistus." 

"Juu, meilläkin lapset eivät oikein tykkää kiivistä. Yhdessä reseptissä korvasin sen ananaksella ja siitä tuli ihan kelvollista. En vain tykkää purkkiananaksista ja kokonaiset ananakset ovat vähän työläitä. " 

Tähän tyyliin. Tuosta aihe voi edetä moneen suuntaan. Lapsien allergioihin, ruoanlaittoblogeihin, jälkiruokaresepteihin, synttärikattauksien valmisteluihin, purkkiananaksen hinta-laatusuhteeseen jne. Arjen kokemuksia ja mielipiteitä ja kiinnostuksen kohteita ja suunnitelmia. En osaa kuvitella, että kaveri tuossa vastaisi, että "juu, yhdestä kiivistä saa päiväannoksen c-vitamiinia, jonka puutos aiheuttaa keripukkia. Keripukki on muuten nykyään melko harvinainen tauti, mutta 1800-luvulla se oli kyllä todella yleinen kiusa. " 

Anteeksi, mutta mun mielestä tuo kuullostaa ihan tavalliselta keskustelulta eikä niinkään älykkäältä tai syvälliseltä keskustelulta. 

Olen samaa mieltä. Onko tuon keskustelun muuten tarkoitus olla esimerkki älykkäästä vai ei-älykkäästä keskustelusta? Minä nimittäin pääsen hyvin nopeasti keripukkikommentteihin ja huomaan, että yleensä juttuni eivät kiinnosta ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Ei tietenkään voi olettaa, että kaikki ovat lukeneet saman asian. Ei se ole mikään edellytys keskustelulle. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten keskustelu menee, kun keskustelun osapuolet voivat viedä sitä aivan eri suuntiin. 

Edelleen, niitä esimerkkejä haluaisin kuulla. Tämäkin kommenttisi on juuri tuota aiemmin mainitsemaani kiertelyä. 

Yleensä aloitetaan jostakin kirjasta, jonka molemmat ovat lukeneet (sen ei tarvitse olla mikään uutuusteos) ja siitä valikoituu sitten joku teema (vaikka Baabelin kirjasto, jos molemmat ovat Borges-faneja, kutn vaikkapa tätini ja minä) tätä teemaa tarkastellaan sitten monilta kanteilta, kuten ottamalla esiin muita teoksia, jossa kirjastoa on käsitelty samalla tavalla (Pratchett, Fforde), ja kuinka kaikki mahdolliset kirjat sisältävä kirjasto käsittää suunnattoman määrän informaatiota, joka on järjetöntä (tässä voi koukata Toisen asteen demoniin Lemillä) ja siihen informaatiotulvaan, joka siinäkin tapauksessa että se koostuisi pelkistä faktoista olisi enimäkseen hyödytöntä, järjetöntä ja tarpeetonta (joskin välillä toki hauskaa ja kiinostavaa) jonkinlaisen konsistentin maailmankuvan raketamiseen, j siitä sitten kohti tekoaälyä, ja onko se ystävä vai vihollinen...

Keskustelen lisäksi äitini kanssa taiteen tekemisestä, sisareni kanssa eläinten kohtelusta apaikastaihmisten elämässä (samoin yhden serkkuni, joskin eri kulmasta), kasvatuksen ja koulutukse  teoriasta ja käytännöstä toisen serkuni vaimon kanssa, politiikasta siitä kiinnostuneiden työtovereideni kanssa, Kolmannen serkkuni kanssa puhumme työelämän bisarreista käytännöistä ja mistä ne voivat johtua jne. Olen käynyt kouluikäisten sukulaisten kanssa pitkiä keskusteluja heidän tulevaisuuden toiveistaan, ja miten ne voisi saavuttaa, ja myös vaikka kuinka kirjoittaa hyviä kauhutarinoita (ja analysoinut "Miraculous: Tales of Ladybug and Cat Noir" -sarjaa). Ei syvälliseksi äityviä keskusteluja käydä kaikista aiheista kaikkien kanssa - eikä tosissaan aina tiedä mistä avautuu uusia ideoita ja näkymiä.

Juu, näitä vastauksia on nyt kuultu useita. En tarvitse listaa aiheista, joita käsitellään vaan ihan sitä sanallista tapaa, millä näitä aiheita käsitellään ja miten ne esimerkiksi alun perin otetaan puheeksi. Minusta tuossa sinunkin kommentissasi on käsittämätöntä tuo ilmaisu "yleensä aloitetaan jostain kirjasta". Siis millä tavalla aloitetaan. Istutaan pöydän ääreen ja sanotaan, keskusteltaisiinko tänään tästä? Vai miten se aloitus tapahtuu? Ja miten se teema valikoituu? Molemmat ovat lukeneet kirjan x. Onko aiemmin käsitelty muita tämän kirjan teemoja ja tällä kertaa otetaan eri teema? Vai lähteekö keskustelu vain ihan tyhjästä hiljaisuudesta tyyliin "kirjassa x on minusta mielenkiintoista aihe y"? 

No miten sinä aloitat keskustelun arkielämässä? Ei mitenkään sen kummemmalla tavalla, oletko nähnyt/kuullut, mitä ajattelet siitä/tästä/tuosta, kävin jossakin ja... aiheet vain liittyvät johonkin kulttuurituotteeseen (tiede, taide yhteiskunta jne.) eivätkä (pelkästään) arkielämän kokemuksiin - totta kai henkilökohtainen kokemus/näkökulma näkyy keskustelussa, tarkoitushan on myös puntaroida näiden elämysmaailmojen suhteita.

Aloitan keskustelun kysymällä, mitä kuuluu. Tai sitten jostain siinä käsillä olevasta tilanteesta.

"Teen tässä ruokaa ja huomasin, että unohdin tuoda kaupasta sitä ja tätä. Ajattelin tehdä jälkiruoaksi sellaisen kakun, kun löysin reseptin yhdestä blogista ja halusin kokeilla sitä. En vain tiedä, tykkääkö lapset siitä, kun siihen tulee kiiviä ja heille se on vähän kauhistus." 

"Juu, meilläkin lapset eivät oikein tykkää kiivistä. Yhdessä reseptissä korvasin sen ananaksella ja siitä tuli ihan kelvollista. En vain tykkää purkkiananaksista ja kokonaiset ananakset ovat vähän työläitä. " 

Tähän tyyliin. Tuosta aihe voi edetä moneen suuntaan. Lapsien allergioihin, ruoanlaittoblogeihin, jälkiruokaresepteihin, synttärikattauksien valmisteluihin, purkkiananaksen hinta-laatusuhteeseen jne. Arjen kokemuksia ja mielipiteitä ja kiinnostuksen kohteita ja suunnitelmia. En osaa kuvitella, että kaveri tuossa vastaisi, että "juu, yhdestä kiivistä saa päiväannoksen c-vitamiinia, jonka puutos aiheuttaa keripukkia. Keripukki on muuten nykyään melko harvinainen tauti, mutta 1800-luvulla se oli kyllä todella yleinen kiusa. " 

Anteeksi, mutta mun mielestä tuo kuullostaa ihan tavalliselta keskustelulta eikä niinkään älykkäältä tai syvälliseltä keskustelulta. 

Enhän ole mitään muuta väittänytkään. Minä olen tässä kysellyt, mitä se älykäs keskustelu sitten on, kun minulle tällainen käsite on vieras. Kysyin, miten sellaista keskustelua käydään ja miten se esimerkiksi aloitetaan. Sitten minulta kysyttiin, miten minä aloitan keskusteluni. Siihen vastasin. Yritin tuossa siis ihan vain vertailun vuoksi selittää, miten minä keskustelen ja siihen voisi sitten joku kertoa, miten "älyköillä" tämä tapahtuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla:

- Sinkkuelämää -sarjan vaikutus naisten seksipositiiviseen voimaantumisdiskurssiin

- jakamaton ihmisarvo

- ilmastonmuutos

Miehillä:

- tieteen ja teknologian uusimmmat saavutukset ja mahdolliset uhkakuvat

- politiikka ja sen vaikutus päivittäiseen arkitodellisuuteemme

En tiedä, oliko tämän tarkoitus olla vitsi, mutta tällaisiahan nämä vastaukset useimmiten ovat. En vain käsitä, mitä jossain ilmastonmuutoksessa on keskusteltavaa. 

Niin, mitäpä keskusteltavaa maailman muuttumisessa voisi olla. Esim. jos jossain päin maailmaa maa muuttuu viljelykelvottomaksi, niin mitäpä siitä keskustelemaan.

No kerro toki esimerkki, miten se keskustelu etenee. Se, että jokin asia on tärkeä tai lähellä sydäntä tai huolestuttava tms, ei minulle kuitenkaan tarkoita sitä, että siitä riittää keskusteltavaa. Juu, maa muuttuu viljelykelvottomaksi, on kamalaa ja jotain pitäisi tehdä, juu näin on. Varsinkin jos molemmat keskustelijat tietävät ne asian perusteet eikä kumpaakaan tarvitse sen kummemmin opettaa, niin mitä asiaa se keskustelu sisältää. 

Keskustelu etenee sillä tavalla kuin keskustelut nyt tapaavat edetä. Joku kertoo jotain ja toiset vastaavat siihen. Voi kertoa sekä siitä, mitä on jostain lukenyt tai vaikka dokumentista, jota on katsonut, ja sen lisäksi omista kokemuksistaan.

Eivät keskustelut siihen tyrehdy, että tiedetään asian perusteet. Keskustelu ei myöskään ole sitä, että toinen opettaa toista. Jos keskustelut tyrehtyisivät siihen, että perusteet on opittu, tieteentekijät eivät koskaan keskustelisi mistään.

Onko tämä joku ihmistyyppi, joka pyytää kertomaan, miten joku keskustelu menee? Onko niin, että te ette juur käy pitkiä keskusteluja, ja sen takia koko konsepti on vieras?

Kyllä, siksihän tässä kyselenkin. En ole koskaan käynyt pitkiä keskusteluja elokuvista, kirjoista tai ympäristön tilasta. Minun keskusteluni sisältävät aina henkilökohtaisia kokemuksia, asioita, joita toinen ei tiedä tai joihin minulla on jotain konkreettista annettavaa, esimerkiksi ratkaisuja toisen kysymyksiin. Elokuvat ja kirjat eivät minulle edusta sellaista kokemusmaailmaa, josta näkisin olevan tarpeellista keskustella. 

Vertaus tieteentekijöihin on mielestäni huono. Tieteellinen keskustelu on mielestäni täysin eri asia kuin normaali kavereiden kanssa käyty keskustelu. Tieteellisessä keskustelussahan yleensä on tarkoitus haastaa tai kritisoida olemassa olevia näkemyksiä ja luoda "parempaa" totuutta. Kaverin kanssa tällainen olisi mielestäni jopa epäkunnioittavaa. 

Taiteentutkimus on myös yksi tieteenala. Tieteentekijät käyvät myös ihan kasvokkaiskeskusteluja tieteestä, julkaisuissa käytävä keskustelu ei ole se ainoa tapa.

Ihmisille, jotka käyvät keskusteluja kirjallisuudesta ja elokuvista, ne edustavat henkilökohtaisia kokemuksia, koska niistä syntyvät ajatukset ovat henkilökohtaisia kokemuksia. Kun päässä on koko ajan ajatuksia, jotka koskevat vaikkapa kirjallisuutta tai historiaa, niin niitä hienoa päästä jakamaan toisten kanssa.

Niin? Nyt haluaisinkin tietää, mitä ne ajatukset ovat ja millä tavalla niitä jaetaan toisten kanssa. Ihan siis konkreettisia esimerkkejä. Juu, joku pian alkaa haukkumaan minua autistiksi tai miksi lie, mutta oikeasti minun on vaikeaa hahmottaa tätä asiaa, ellei anneta jotain rautalankaesimerkkejä. Totuus on se, että en ole käynyt kavereiden kanssa muistaakseni koskaan keskusteluita jostain yleismaailmallisesta aiheesta. Minulle on ihan sama, vaikka pitäisitte minua nyt tämän takia tyhmänä. 

Mä oon kyllä mielestäni antanut tässä keskustelussa jo vaikka kuinka monta esimerkkiä, tuntuu vähän ärsyttävältä, että pitää jatkuvasti antaa uusia esimerkkejä, kun mikään ei kelpaa. Mutta vaikka viimeksi olen puhunut kaverieni kanssa David Lynchin elokuvista ja siitä, miten niitä tulkitaan, mutta myös siitä, miten niitä ei kannata tulkita liikaa.

Mä taas ymmärrän aiemman henkilön kysymyksen. Hän tarkoittaa konkreettista esimerkkiä, miten keskustelu vaikkapa aiheesta David Lynchin elokuvista etenee. Mitä sinä sanot ensin, mitä kaverisi sanoo sitten, mitä sinä sanot seuraavaksi jne. Eli miten keskustelussa vuorosanat menevät. 

Mä voin kyllä ihan suoraan sanoa, että tuo on aika mahdoton pyyntö. Muistatko sä oikeasti jonkun pitkän ja polveilevan ketjun vuorosanoja ja sitä, missä järjestyksessä kuka on mitäkin sanonut? Jos muistat, niin hienoa, minä en.

En tietenkään muista, mutta älykäs ihminen, joka on käynyt sellaisia keskusteluja ystäviensä kanssa, osaa varmasti kirjoittaa fiktiivisen esimerkin, miten keskustelu etenee. Esim keskustelun 10 ensimmäistä vuorosanaa. 

Kyllä, kirjailija osaa kirjoittaa fiktiivisen keskustelun, jota käydään vaikkapa elokuvista ja kirjallisuudesta, mutta minä en ole kirjailija. 

Onpas erikoista, että pystytään hienoihin älykkäisiin keskusteluihin ihan tuosta noin vaan laajan yleissivistyksen turvin, mutta sitten onkin mahdotonta käydä se sama keskustelu fiktiivisesti päänsä sisällä. 

Keskustelu on vuoropuhelua, jossa ihmiset jakavat omia ajatuksiaan. Fiktion kirjoittaminen on ihan toinen ala, joka on luontevaa toisille, esim. kirjailijoille, mutta ei minulle. Yleissivistys ei takaa sitä, että olisi taitava kirjoittamaan fiktiota.

Okei. minä taidan sitten olla todella lahjakas, kun pystyn ihan koska vain tähän kehittämään esimerkiksi eilen käymäni keskustelun Marinin aamupaloista. En tiedä, vaatiiko tämä jotain erityistä sosiaalista kyvykkyyttä, että pystyy kuvittelemaan mielessään ihmisten reaktiot vaikka ne eivät juuri siinä silmien edessä olekaan. 

No, anna mennä. Mutta siis jos mä nyt puhun esim kirjallisuutta koskevaa keskustelua, niin ei siinä ome keskeistä reaktiot, vaan se, mitä asioita ihmiset jakavat aiheeseen liittyen. Mutta kirjoita nyt toki se keskustelu ( muistaen, että tämän ketjun aiheena on älylliset keskustelut).

Minä en ole väittänytkään käymääni keskustelua älylliseksi. Siksi en näe tarpeelliseksi sitä tähän kirjoittaa, kun se tuskin ketään kiinnostaa. 

minusta kuulosta oudolta, että keskustelussa ei ole mielestäsi lainkaan ole kiinnostavaa keskustelijoiden reaktiot, kun minun mielestäni ne nimenomaan vievät keskustelua eteenpäin ja ovat sille erittäin tärkeä edellytys. Tuo kertomasi kuulostaa pikemminkin siltä, että siinä ollaan opettamassa ja jakamassa sitä nippelitietoa sen sijaan, että aidosti oltaisiin käsitelty niitä asioita ja keskustelu tulisi sydämestä eikä ulkomuistista opeteltuna. 

Niin mikä kertomassani kuulostaa siltä, että ollaan opettamassa ja jakamassa nippelitietoa? Sekö, että ihmiset puhuvat ajatuksistaan?

Se, kun sanot, että reaktiot eivät ole tärkeitä. Minusta keskustelu syntyy nimenomaan reaktioista, jos ihmisellä on oikeasti omia ajatuksia ja mielipiteitä eikä ulkoa opittua luennoitavaa nippelitietoa. 

Puutun teidän keskusteluunne, mutta mielenkiintoinen ajatus tuo keskustelukumppanin reaktio. Teen työtä, jossa on kaikissa tilanteissa säilytettävä rauhallisuus ja pokerinaama. Siis silloinkin, kun suututtaisi todella paljon. En pääse tästä tavasta eroon vapaa-ajallani. Mulle pitää kertoa jotain äärettömän karmeaa ja julmaa ja kuvailla asia yksityiskohtaisesti, jotta reagoisin siihen jotenkin. Enkä halua ystävieni ja kavereideni kanssa puhua sellaisista aiheista. 

Omituinen käsitys sinulla on reagoimisesta. Minusta se on ihan mitä tahansa toimintaa, joka johtuu jostain juuri tapahtuneesta. Tässä tapauksessa se olisi esimerkiksi vastaamista toisen kysymykseen tai uuden keskustelunaiheen aloittamista, kun toinen keskustelija sanoi jotain, mistä tuli mieleen jokin toinen asia. Sen vastakohta tässä olisi se, että kuunnellaan sen toisen puheenvuoro loppuun ja sitten aloitetaan oma monologi aiheesta, joka ei yhtään mukaile tai ota kantaa siihen, mitä toinen juuri sanoi. 

Okei, eli jos ystäväni kertoo vaikkapa lukeneensa Kalevalan, reagointia minulta on "Aha, oliko hyvä?" tai "Mitäs pidit?". Vai pitäisikö jo tässä vaiheessa lähteä kyselemään, mitä mieltä ystäväni on ajatuksesta, että maapallo on syntyisin sotkan munasta? 

Ööh, kyllä, tuo juuri on reagointia. Minun keskusteluni eivät ainakaan ole käsikirjoitettuja vuorosanoja vaan nimenomaan vuorovaikutusta, jossa nimenomaan reagoidaan eri tavoin. Sitähän tässä juuri ihmettelinkin, kenelle tulee mieleen ensimmäisenä kysyä jostain sotkan munista. Tuo kreikkalainen elokuva oli mielestäni tästä hyvä esimerkki. Poimitaan sieltä avainsanoiksi moraali ja surrealistinen ja lähdetään viemään keskustelua niiden avulla sen sijaan, että ihan oikeasti haluttaisiin ensin tietää, mitä siinä elokuvassa oikeasti tapahtui. 

Esimerkiksi minulle, joka olen elämänkatsomukseltani suomenuskoinen.  Ja onhan maailman syntyminen sotkan munasta aika keskeinen osa koko Kalevalaa. Ihan kuten Raamatussakin on aika oleellinen juttu se, että Jumala loi maailman seitsemässä päivässä. 

- eri - 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Ei tietenkään voi olettaa, että kaikki ovat lukeneet saman asian. Ei se ole mikään edellytys keskustelulle. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten keskustelu menee, kun keskustelun osapuolet voivat viedä sitä aivan eri suuntiin. 

Edelleen, niitä esimerkkejä haluaisin kuulla. Tämäkin kommenttisi on juuri tuota aiemmin mainitsemaani kiertelyä. 

Yleensä aloitetaan jostakin kirjasta, jonka molemmat ovat lukeneet (sen ei tarvitse olla mikään uutuusteos) ja siitä valikoituu sitten joku teema (vaikka Baabelin kirjasto, jos molemmat ovat Borges-faneja, kutn vaikkapa tätini ja minä) tätä teemaa tarkastellaan sitten monilta kanteilta, kuten ottamalla esiin muita teoksia, jossa kirjastoa on käsitelty samalla tavalla (Pratchett, Fforde), ja kuinka kaikki mahdolliset kirjat sisältävä kirjasto käsittää suunnattoman määrän informaatiota, joka on järjetöntä (tässä voi koukata Toisen asteen demoniin Lemillä) ja siihen informaatiotulvaan, joka siinäkin tapauksessa että se koostuisi pelkistä faktoista olisi enimäkseen hyödytöntä, järjetöntä ja tarpeetonta (joskin välillä toki hauskaa ja kiinostavaa) jonkinlaisen konsistentin maailmankuvan raketamiseen, j siitä sitten kohti tekoaälyä, ja onko se ystävä vai vihollinen...

Keskustelen lisäksi äitini kanssa taiteen tekemisestä, sisareni kanssa eläinten kohtelusta apaikastaihmisten elämässä (samoin yhden serkkuni, joskin eri kulmasta), kasvatuksen ja koulutukse  teoriasta ja käytännöstä toisen serkuni vaimon kanssa, politiikasta siitä kiinnostuneiden työtovereideni kanssa, Kolmannen serkkuni kanssa puhumme työelämän bisarreista käytännöistä ja mistä ne voivat johtua jne. Olen käynyt kouluikäisten sukulaisten kanssa pitkiä keskusteluja heidän tulevaisuuden toiveistaan, ja miten ne voisi saavuttaa, ja myös vaikka kuinka kirjoittaa hyviä kauhutarinoita (ja analysoinut "Miraculous: Tales of Ladybug and Cat Noir" -sarjaa). Ei syvälliseksi äityviä keskusteluja käydä kaikista aiheista kaikkien kanssa - eikä tosissaan aina tiedä mistä avautuu uusia ideoita ja näkymiä.

Juu, näitä vastauksia on nyt kuultu useita. En tarvitse listaa aiheista, joita käsitellään vaan ihan sitä sanallista tapaa, millä näitä aiheita käsitellään ja miten ne esimerkiksi alun perin otetaan puheeksi. Minusta tuossa sinunkin kommentissasi on käsittämätöntä tuo ilmaisu "yleensä aloitetaan jostain kirjasta". Siis millä tavalla aloitetaan. Istutaan pöydän ääreen ja sanotaan, keskusteltaisiinko tänään tästä? Vai miten se aloitus tapahtuu? Ja miten se teema valikoituu? Molemmat ovat lukeneet kirjan x. Onko aiemmin käsitelty muita tämän kirjan teemoja ja tällä kertaa otetaan eri teema? Vai lähteekö keskustelu vain ihan tyhjästä hiljaisuudesta tyyliin "kirjassa x on minusta mielenkiintoista aihe y"? 

Ei ole mitään käsikirjaa tai kaavaa tähän. Vastasin aiemmin, että keskustelu lähtee usein käyntiin spontaanisti vaikka pyykkikonetta täyttäessä tai kaupassa ostoksia tehdessä. Joku puhui reaktioista viitaten sanalla ilmeisiin. Reagoida on vähän laajempi käsite kuin ilmeet ja eleet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Ei tietenkään voi olettaa, että kaikki ovat lukeneet saman asian. Ei se ole mikään edellytys keskustelulle. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten keskustelu menee, kun keskustelun osapuolet voivat viedä sitä aivan eri suuntiin. 

Edelleen, niitä esimerkkejä haluaisin kuulla. Tämäkin kommenttisi on juuri tuota aiemmin mainitsemaani kiertelyä. 

Yleensä aloitetaan jostakin kirjasta, jonka molemmat ovat lukeneet (sen ei tarvitse olla mikään uutuusteos) ja siitä valikoituu sitten joku teema (vaikka Baabelin kirjasto, jos molemmat ovat Borges-faneja, kutn vaikkapa tätini ja minä) tätä teemaa tarkastellaan sitten monilta kanteilta, kuten ottamalla esiin muita teoksia, jossa kirjastoa on käsitelty samalla tavalla (Pratchett, Fforde), ja kuinka kaikki mahdolliset kirjat sisältävä kirjasto käsittää suunnattoman määrän informaatiota, joka on järjetöntä (tässä voi koukata Toisen asteen demoniin Lemillä) ja siihen informaatiotulvaan, joka siinäkin tapauksessa että se koostuisi pelkistä faktoista olisi enimäkseen hyödytöntä, järjetöntä ja tarpeetonta (joskin välillä toki hauskaa ja kiinostavaa) jonkinlaisen konsistentin maailmankuvan raketamiseen, j siitä sitten kohti tekoaälyä, ja onko se ystävä vai vihollinen...

Keskustelen lisäksi äitini kanssa taiteen tekemisestä, sisareni kanssa eläinten kohtelusta apaikastaihmisten elämässä (samoin yhden serkkuni, joskin eri kulmasta), kasvatuksen ja koulutukse  teoriasta ja käytännöstä toisen serkuni vaimon kanssa, politiikasta siitä kiinnostuneiden työtovereideni kanssa, Kolmannen serkkuni kanssa puhumme työelämän bisarreista käytännöistä ja mistä ne voivat johtua jne. Olen käynyt kouluikäisten sukulaisten kanssa pitkiä keskusteluja heidän tulevaisuuden toiveistaan, ja miten ne voisi saavuttaa, ja myös vaikka kuinka kirjoittaa hyviä kauhutarinoita (ja analysoinut "Miraculous: Tales of Ladybug and Cat Noir" -sarjaa). Ei syvälliseksi äityviä keskusteluja käydä kaikista aiheista kaikkien kanssa - eikä tosissaan aina tiedä mistä avautuu uusia ideoita ja näkymiä.

Juu, näitä vastauksia on nyt kuultu useita. En tarvitse listaa aiheista, joita käsitellään vaan ihan sitä sanallista tapaa, millä näitä aiheita käsitellään ja miten ne esimerkiksi alun perin otetaan puheeksi. Minusta tuossa sinunkin kommentissasi on käsittämätöntä tuo ilmaisu "yleensä aloitetaan jostain kirjasta". Siis millä tavalla aloitetaan. Istutaan pöydän ääreen ja sanotaan, keskusteltaisiinko tänään tästä? Vai miten se aloitus tapahtuu? Ja miten se teema valikoituu? Molemmat ovat lukeneet kirjan x. Onko aiemmin käsitelty muita tämän kirjan teemoja ja tällä kertaa otetaan eri teema? Vai lähteekö keskustelu vain ihan tyhjästä hiljaisuudesta tyyliin "kirjassa x on minusta mielenkiintoista aihe y"? 

No miten sinä aloitat keskustelun arkielämässä? Ei mitenkään sen kummemmalla tavalla, oletko nähnyt/kuullut, mitä ajattelet siitä/tästä/tuosta, kävin jossakin ja... aiheet vain liittyvät johonkin kulttuurituotteeseen (tiede, taide yhteiskunta jne.) eivätkä (pelkästään) arkielämän kokemuksiin - totta kai henkilökohtainen kokemus/näkökulma näkyy keskustelussa, tarkoitushan on myös puntaroida näiden elämysmaailmojen suhteita.

Aloitan keskustelun kysymällä, mitä kuuluu. Tai sitten jostain siinä käsillä olevasta tilanteesta.

"Teen tässä ruokaa ja huomasin, että unohdin tuoda kaupasta sitä ja tätä. Ajattelin tehdä jälkiruoaksi sellaisen kakun, kun löysin reseptin yhdestä blogista ja halusin kokeilla sitä. En vain tiedä, tykkääkö lapset siitä, kun siihen tulee kiiviä ja heille se on vähän kauhistus." 

"Juu, meilläkin lapset eivät oikein tykkää kiivistä. Yhdessä reseptissä korvasin sen ananaksella ja siitä tuli ihan kelvollista. En vain tykkää purkkiananaksista ja kokonaiset ananakset ovat vähän työläitä. " 

Tähän tyyliin. Tuosta aihe voi edetä moneen suuntaan. Lapsien allergioihin, ruoanlaittoblogeihin, jälkiruokaresepteihin, synttärikattauksien valmisteluihin, purkkiananaksen hinta-laatusuhteeseen jne. Arjen kokemuksia ja mielipiteitä ja kiinnostuksen kohteita ja suunnitelmia. En osaa kuvitella, että kaveri tuossa vastaisi, että "juu, yhdestä kiivistä saa päiväannoksen c-vitamiinia, jonka puutos aiheuttaa keripukkia. Keripukki on muuten nykyään melko harvinainen tauti, mutta 1800-luvulla se oli kyllä todella yleinen kiusa. " 

Anteeksi, mutta mun mielestä tuo kuullostaa ihan tavalliselta keskustelulta eikä niinkään älykkäältä tai syvälliseltä keskustelulta. 

Enhän ole mitään muuta väittänytkään. Minä olen tässä kysellyt, mitä se älykäs keskustelu sitten on, kun minulle tällainen käsite on vieras. Kysyin, miten sellaista keskustelua käydään ja miten se esimerkiksi aloitetaan. Sitten minulta kysyttiin, miten minä aloitan keskusteluni. Siihen vastasin. Yritin tuossa siis ihan vain vertailun vuoksi selittää, miten minä keskustelen ja siihen voisi sitten joku kertoa, miten "älyköillä" tämä tapahtuu. 

Oukei, sotkin sut johonkin toiseen kirjoittajaan.