Millaisia on ne älykkäät keskustelut, joita osa haluaa käydä kavereidensa kesken?

Aihe voi olla mikä vaan, mutta haluan pohtia asioiden syitä ja seuraksia sekä ilmiöiden välisiä suhteita. Haluan hyödyntää pohdiskelussa koulutustani, hyvää yleissivistystäni ja kiinnostusta luonnontieteisiin.

Itse tykkään psykologisesta pohdiskelusta ja ajan ilmiöiden ruotimisesta. Monet vanhat ystäväni eivät oikein tällaiseen enää jaksa lähteä ja siksi en minäkään enää oikein viitsi viritellä jutun juurta, kun tuntuu, että olen yksin äänessä. Nuorempien ihmisten kanssa on ihana jutella. Tai vanhempien. Saa ihan erilaista näkökulmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Kirjallisuuskeskustelu on perinteisesti ihan oma snobismin lajinsa enkä tiedä, onko sellaisen itsetärkeilyn hiipuminen yhtään huono asia. Paljon kirjoja lukevat ihmiset eivät automaattisesti halua eritellä lukukokemuksiaan julkisesti. Toisaalta kirjaihmiset seuraavat blogeja ja vaihtavat näkemyksiään somessa. Koen tuon jo heti siedettävämpänä kuin kahden kesken käytävän "tajusitko siitä kirjasta (tai vaikka leffasta) sen ja sen tason"- tyyppistä keikarointia.

Äärettömän rasittava ihmistyyppi.

Pidän väittelystä. Pidän siitä, että aidosti kuunnellaan toista. Pidän siitä, että saan aidosti kyseenalaistaa myös oman näkökulmani. Pidän verbaalisesta sanaleikistä. Pidän älyllisestä kiusoittelusta ja flirtistä. 

Pohdiskelen paljon asioita pääni sisällä ja jos välillä en saa pohdiskella niitä muiden kanssa, alan ajatella olevani jotenkin outo muukalainen tällä planeetalla. Ja joskus vaikka pohdiskelen muiden kanssa, tunnen itseni silti oudoksi, kun olen usein aivan eri mieltä kuin muut. 

Maailma on niin suunnattoman monimutkainen. Kaikki ilmiöt ovat valtavia kudelmia, joiden ymmärtäminen vie paljon aikaa. On kiva jakaa ajatuksia, kun se vähentää sitä ajattelun määrää, mikä lopulta vie "täydelliseen" ymmärtämiseen. Ja sitten taas hoidan peikonlehteäni hyvillä mielin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Kirjallisuuskeskustelu on perinteisesti ihan oma snobismin lajinsa enkä tiedä, onko sellaisen itsetärkeilyn hiipuminen yhtään huono asia. Paljon kirjoja lukevat ihmiset eivät automaattisesti halua eritellä lukukokemuksiaan julkisesti. Toisaalta kirjaihmiset seuraavat blogeja ja vaihtavat näkemyksiään somessa. Koen tuon jo heti siedettävämpänä kuin kahden kesken käytävän "tajusitko siitä kirjasta (tai vaikka leffasta) sen ja sen tason"- tyyppistä keikarointia.

Äärettömän rasittava ihmistyyppi.

Minä luen paljon ja haluan keskustella lukemastani. Kirjallisuuskeskustelu on käsittääkseni ajatustenvaihtoa, ei sen kummempaa. Joskus se on syvällisempää, joskus pintapuolisempaa riippuen keskustelijoiden persoonallisuuden piirteistä, tilanteesta ja ehkä älystäkin. Haluan kovasti tietää, mitä muut kirjan lukijat ajattelevat kirjasta eli mitä tunteita ja mitä ajatuksia kirja herätti ja miksi. 

"Äärettömän rasittava ihmistyyppi" on kuitenkin osa tätä maailmaa. Ja että voi ymmärtää maailmaa, on opittava kuuntelemaan myös niitä "äärettömän rasittavia tyyppejä" ja pyrittävä ymmärtämään heidän tapaansa hahmottaa elämää. Ei täällä kukaan ole täydellinen, mutta täydellisyyden pyrkimykseen liittyy pyrkimys ottaa jokaisesta oppimisen hetkestä kaikki irti. Maapallolla ei ole ainoatakaan ihmistä, jota kuuntelemalla ei voisi ymmärtää tai oppia jotakin. 

Vierailija kirjoitti:

Joopa... Toisaalta on niin, että esim. minä kaverini kanssa tykkään juoruilla ja puhua tyhjänpäiväisiä. Kaveri asiantuntija työssä lakimiehenä, itse asiantuntijatyössä sosiaali- ja terveyspuolella. Kun päivät pitkät analysoi ja luo linjoja ja pyörittelee skenaarioita suuntaa ja toiseen, ei jaksa vapaalla ola analyyttinen kuin korkeintaan oman navan tai parisuhteen osalta.

Näin on. Toisaalta joillakin on ehtymätön tarve käydä älykkäitä, analyyttisia keskusteluja. Eivät väsähdä niistä, vaan saavat energiaa.

Itse voisin hyvinkin kuvitella, että jos olisin päivät lakimiehenä, illalla jaksaisin käydä hyvinkin analyyttisia keskusteluja esim. taiteesta tai mistä vaan, mikä ei liity alaani. Toki jos on tosi piipussa, älykkäästi alkanut keskustelukin voi kääntyä pelkäksi vitsailuksi. Sekin on aika hauskaa.

Vierailija kirjoitti:

Vai eivät fuksit saisi omissa keskusteluissaan käyttää sanoja, jotka kuuluvat heidän opiskelemiinsa asioihin, koska se on elitististä tai snobbailua.

Miksi se jotai ulkopuolista häiritsee, että keskustelijat keskenään käyttävät sanoja, joita he ymmärtävät?

Saavatko lääkärit käyttää keskinäisissä keskusteluissaan sanoja diabetes tai mononukleoosi, vai pitääkö käyttää sanoja sokeritauti ja pusutauti, ettei ulkopuolisella kuuntelijalla mene yli ymmärryksen?

Mielestäni laaja sanavarasto on vain hyvä asia.

Laaja sanavarasto on eri asia kuin käsitelabyrinttiin pakeneminen. Mitä enemmän ikää tulee arvostaa pyrkimystä selkeyteen ja ymmärrettävyyteen. Voi toki ajatella että koulun tarjoaman perussivistyksen pitäisi mahdollistaa jonkinlaisen sivistyssana/käsitteistön hallinta. Niin moni keskustelu kävisi mielekkäämmäksi lopulta aika pienen vaivan kautta.

Menneet vuosikymmenet ovat täynnä koukeroisia ja korkealentoisia filosofisia tekstejä, jotka näyttäytyvät nykyään naurettavina aikansa kuvina. Kielellä voi hämätä ja hämärtää loputtomasti myös ns älymystöä. Siksi selkeyteen ja ymmärrettävyyteen pyrkiminen on hyve nykyäänkin.

Mielestäni hyvää keskustelua kavereiden, tai oikeastaan kenen tahansa kanssa syntyy silloin, kun ollaan eri mieltä aiheesta ja kuunnellaan toisen mielipidettä ja yritetään sisäistää asia toisesta näkökulmasta.

Aihe ei määritä keskustelun älykkyyttä, vaan tapa kunnioittaa omasta poikkeavaa näkemystä.

Olen itse "haastava" keskustelija, otan joskus altavastaajan puolen keskustelussa, vain siksi että saadaan keskustelusta moniulotteisempaa.

Ei keskustelussa ole mitään järkeä jos jokainen vuorollaan kertoo oman kantansa ja kaikki ympärillä nyökyttää päätään että "kyllä kyllä, näin on".

Jos joku asia on minulle henkilökohtaisesti todella tärkeä, niin saatan jankuttaa samoja argumentteja keskustelussa, vaikka kaverilla on todella hyvät vasta-argumentit. Yleensä vasta seuraavana tai seuraavina päivinä sulattelen vastapuolen sanomisia. Näissä tapauksissa olen huomannut mielipiteeni muuttuvan ajan kanssa.

Keskustelu on paras keino vaikuttaa toisen ajatusmaailmaan, mutta se vaatii kykyä tarkastella aihetta objektiivisesti.

Keskustelu todella ideologisen, tai aivopesdyn ihmisen kanssa on äärimmäisen vaikeaa ja turhauttavaa. Se on kai sitä epä-älykästä keskustelua mielestäni.

Aika pirun moni muu aihe kuin meikit, vaatteet, yleensäkin ulkonäkö, tosi-tv ja juorut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Viittauksilla tarkoitin laajaa yleissivistystä. Että luetaan lehtiä, seurataan uutisia, ollaan kiinnostuneita maailmasta. Kyse on siis enemmän omasta kiinnostuksesta kuin pakollisesta päntättåvästä listasta. Kyllähän keskustelusta saa paljon enemmän iloa irti kun pystyy sitä seuraamaan.

Entä jos on vain ystävän kanssa yhteinen kokemusmaailma ja niitä viittauksia löytyy sieltä. Minä olen lapsuudenystäväni kanssa aikoinaan katsonut kaikki Uuno-elokuvat noin tuhat kertaa läpi. Onko se sitten tällainen otsikon kaltainen "älykäs keskustelu", kun heitämme keskustelun lomaan jonkun "liian pieni lihapullaksi" -jutun? 

Mä en nyt ymmärrä koko tätä lähtöasetelmaa, joka arvottaa keskusteluja. Jos jotakuta ei kiinnosta keskustella taiteesta tai tieteestä, niin sitten ei kiinnosta. Jos taas toisia ihmisiä kiinnostaa, niin mikä ongelma siinä on? 

Eihän tässä olekaan kyse siitä, ketä mikäkin kiinnostaa, vaan tässä kysyttiin millaisia ne taidekeskustelut ovat. Ainoa ongelma tässä on se, että esim minä en tiedä, mitä tällaisella älykkäällä taidekeskustelulla tarkoitetaan. Siihen voitte nyt kertoa esimerkkejä. (Tämä alkaa nyt taas olla sitä kiertelyä.) 

Älykkäästä en tiedä, mutta luovalla alalla työskentelevänä ja sitä opiskelleena se on usein sitä, että kerrotaan omista taidekokemuksista, mitä tunteita ja ajatuksia se herätti, puhutaan näyttelyistä, viihteestä ja taiteen keinoista vaikka ihan Netflix-sarjassa. Hinnoittelu ja omat intohimoprojektit ovat myös usein aiheina. Monesti käydään läpi omalla ajalla tapahtuvan taiteilun tuskaa ja kehityskohteita tai mitä oivalluksia on syntynyt. Jaetaan prosessivaiheita vaikkapa omasta työstä ja pyydetään palautetta. Jaetaan vinkkejä hyvistä näyttelyistä, sarjoista, taiteilijoista tai ylipäänsä mistä vaan alaan liittyvästä. Monesti väitelläänkin, esimerkiksi siitä välittääkö vaikkapa maalaus riittävästi sitä mitä kuvauksessa sanotaan, olisiko sen voinut tehdä paremmin jne. Hienostelematta sanon kyllä, että monesti jaetaan niitäkin linkkejä, joiden oheen kirjoitetaan että en ymmärrä tätä tekotaiteellista kakkaa, miksi joku maksaa tästä summan x/ miksi tämä valittiin kilpailun voittajaksi. Mutta keskustelua syntyy silti niistäkin.

Vierailija kirjoitti:

Pidän väittelystä. Pidän siitä, että aidosti kuunnellaan toista. Pidän siitä, että saan aidosti kyseenalaistaa myös oman näkökulmani. Pidän verbaalisesta sanaleikistä. Pidän älyllisestä kiusoittelusta ja flirtistä. 

Pohdiskelen paljon asioita pääni sisällä ja jos välillä en saa pohdiskella niitä muiden kanssa, alan ajatella olevani jotenkin outo muukalainen tällä planeetalla. Ja joskus vaikka pohdiskelen muiden kanssa, tunnen itseni silti oudoksi, kun olen usein aivan eri mieltä kuin muut. 

Maailma on niin suunnattoman monimutkainen. Kaikki ilmiöt ovat valtavia kudelmia, joiden ymmärtäminen vie paljon aikaa. On kiva jakaa ajatuksia, kun se vähentää sitä ajattelun määrää, mikä lopulta vie "täydelliseen" ymmärtämiseen. Ja sitten taas hoidan peikonlehteäni hyvillä mielin. 

Täällä samanlainen alien. Tätä ei moni ymmärrä, vaan useinkin on kysytty ärtyneesti, miksi ihmeessä mietin sitä ja tätä. Eivät tajua, että koska mua aidosti kiinnostaa niin kovasti. On ihanaa, kun on löytänyt puolison, joka on samanlainen. Voi vaan heittäytyä keskustelun pyörteisiin, eikä tarvitse esim. pehmentää argumentteja, ettei toiselle tule paha mieli.

nimen omaan, älykkyys, että voi puhua mistä vaan, vaikka ei niin tietäisikään, en voi sietää typeriä ja tynnyrissä kasvaneita.

Ihan mitä vaan, mikä vaatii tietoa jostain muustakin aiheesta kuin julkkikset, meikit tai vaatteet.

Yleensä keskustelen ystäväni kanssa aiheista, jotka lähtevät päivän lehdistä, politiikasta, yhteiskunnallisista asioista. Mukaan kuuluu myös kun on lukenut vaikkapa hyvän kirjan ja haluaa jakaa sitä intoa toiselle tai käynyt vaikka hienossa näyttelyssä, teatteriesityksessä, joka todella toimii. Asioista, jotka herättävät ajatuksia itsessä ne kohdatessaan. 

Vierailija kirjoitti:

Naisilla:

- Sinkkuelämää -sarjan vaikutus naisten seksipositiiviseen voimaantumisdiskurssiin

- jakamaton ihmisarvo

- ilmastonmuutos

Miehillä:

- tieteen ja teknologian uusimmmat saavutukset ja mahdolliset uhkakuvat

- politiikka ja sen vaikutus päivittäiseen arkitodellisuuteemme

Kuulostaa siltä että tämän kirjoittaja ei ainakaan vuosi sitten ollut keskustellut naisten kanssa. Ehkä tilanne on jo muuttunut.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni hyvää keskustelua kavereiden, tai oikeastaan kenen tahansa kanssa syntyy silloin, kun ollaan eri mieltä aiheesta ja kuunnellaan toisen mielipidettä ja yritetään sisäistää asia toisesta näkökulmasta.

Aihe ei määritä keskustelun älykkyyttä, vaan tapa kunnioittaa omasta poikkeavaa näkemystä.

Olen itse "haastava" keskustelija, otan joskus altavastaajan puolen keskustelussa, vain siksi että saadaan keskustelusta moniulotteisempaa.

Ei keskustelussa ole mitään järkeä jos jokainen vuorollaan kertoo oman kantansa ja kaikki ympärillä nyökyttää päätään että "kyllä kyllä, näin on".

Jos joku asia on minulle henkilökohtaisesti todella tärkeä, niin saatan jankuttaa samoja argumentteja keskustelussa, vaikka kaverilla on todella hyvät vasta-argumentit. Yleensä vasta seuraavana tai seuraavina päivinä sulattelen vastapuolen sanomisia. Näissä tapauksissa olen huomannut mielipiteeni muuttuvan ajan kanssa.

Keskustelu on paras keino vaikuttaa toisen ajatusmaailmaan, mutta se vaatii kykyä tarkastella aihetta objektiivisesti.

Keskustelu todella ideologisen, tai aivopesdyn ihmisen kanssa on äärimmäisen vaikeaa ja turhauttavaa. Se on kai sitä epä-älykästä keskustelua mielestäni.

Luin kirjoituksesi ja se oli kuin itseni kirjoittama.

Itseäni harmittaa vain, kun suuri osa ystävistäni on kuvaamiasi "kyllä kyllä, näin on" tyyppejä.

Välillä jopa tuntuu siltä, että sanon mitä hyvänsä, niin sitä ei haasteta ja keskustelu kuolee.

Netissä esim täällä palstalla olen päässyt useisiin hyviin keskusteluihin mutta 95% keskusteluyrityksistä kaatuu liian kiveenhakattuihin mielipiteisiin tai jonkun osapuolen loukkaantumiseen omista mielipiteitäni. Yritän olla loukkaamatta, kirjoittaa seikkaperäisesti ja antaa toiselle myös hyvää palautetta artikuloinnista, mutta yleensä joudun lopettamaan keskustelun, kun se menee vihaiseksi ja toinen osapuoli alkaa toisetelemaan samoja argumentteja.

Missä sinunlaisia ihmisiä voi kohdata netin ulkopuolella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni hyvää keskustelua kavereiden, tai oikeastaan kenen tahansa kanssa syntyy silloin, kun ollaan eri mieltä aiheesta ja kuunnellaan toisen mielipidettä ja yritetään sisäistää asia toisesta näkökulmasta.

Aihe ei määritä keskustelun älykkyyttä, vaan tapa kunnioittaa omasta poikkeavaa näkemystä.

Olen itse "haastava" keskustelija, otan joskus altavastaajan puolen keskustelussa, vain siksi että saadaan keskustelusta moniulotteisempaa.

Ei keskustelussa ole mitään järkeä jos jokainen vuorollaan kertoo oman kantansa ja kaikki ympärillä nyökyttää päätään että "kyllä kyllä, näin on".

Jos joku asia on minulle henkilökohtaisesti todella tärkeä, niin saatan jankuttaa samoja argumentteja keskustelussa, vaikka kaverilla on todella hyvät vasta-argumentit. Yleensä vasta seuraavana tai seuraavina päivinä sulattelen vastapuolen sanomisia. Näissä tapauksissa olen huomannut mielipiteeni muuttuvan ajan kanssa.

Keskustelu on paras keino vaikuttaa toisen ajatusmaailmaan, mutta se vaatii kykyä tarkastella aihetta objektiivisesti.

Keskustelu todella ideologisen, tai aivopesdyn ihmisen kanssa on äärimmäisen vaikeaa ja turhauttavaa. Se on kai sitä epä-älykästä keskustelua mielestäni.

Luin kirjoituksesi ja se oli kuin itseni kirjoittama.

Itseäni harmittaa vain, kun suuri osa ystävistäni on kuvaamiasi "kyllä kyllä, näin on" tyyppejä.

Välillä jopa tuntuu siltä, että sanon mitä hyvänsä, niin sitä ei haasteta ja keskustelu kuolee.

Netissä esim täällä palstalla olen päässyt useisiin hyviin keskusteluihin mutta 95% keskusteluyrityksistä kaatuu liian kiveenhakattuihin mielipiteisiin tai jonkun osapuolen loukkaantumiseen omista mielipiteitäni. Yritän olla loukkaamatta, kirjoittaa seikkaperäisesti ja antaa toiselle myös hyvää palautetta artikuloinnista, mutta yleensä joudun lopettamaan keskustelun, kun se menee vihaiseksi ja toinen osapuoli alkaa toisetelemaan samoja argumentteja.

Missä sinunlaisia ihmisiä voi kohdata netin ulkopuolella?

Omat ystäväni olen tavannut muiden ystävieni, heidän puolisoiden ja oman puolison kavereiden kautta.

Kaveriporukkani oli nuorempana syrjäytyneitä lähiönuoria. Tässä porukassa oli paljon ajattelevia ihmisiä, mutta kyynisyys ja negatiivisuus paistoi aiheista. Teimme muutaman kaverin kanssa tietoisen päätöksen irtaantua tästä porukasta päihteiden suuren kulutuksen vuoksi. Samat henkilöt ovat se ydinjoukko, joiden kautta olen tutustunut pääosin uusiin ystäviin.

Nykyiseen ystäväpiiriin kuuluu kymmenkunta ihmistä todella erilaisista taustoista, joten en osaa kertoa suoraan, missä "meitä kohtaa".

Vinkkasin kuitenkin, että etsi omasta sosiaalipiiristäsi niitä henkilöitä, jotka osaavat perustella omia mielipiteitään. Ne eivät välttämättä ole niitä kaikkein äänekkäimpiä keskustelijoita.

Netin kautta käsittääkseni nykyään ihmiset tutustuvat toisiinsa, mutta olen itse sitä sukupolvea, joka istui puistossa viikonloppuna sosialisoitumassa.

Itse keskustelen mielelläni taiteesta. Se sisältää maalaustaiteen, kuvanveiston, arkkitehtuurin, kirjallisuuden, musiikin, elokuvat, valokuvauksen, performanssitaiteen, muotoilun, euroviisuspektaakkelit jne.

Jokaisen kanssa voi keskustella taiteesta, kun vaan keksii, mistä taiteesta juuri hän on kiinnostunut. Jotkut luulevat, ettei heitä taide kiinnosta ja seuraavaksi selostavat ummet ja lammet jostain taiteesta.

Kaipaisin keskusteluja politiikasta, maailmankuvasta/filosofiasta. Joskus myös uusimmista tieteellisistä havainnoista/tuloksista. Taloudesta. Teknologiasta.

Itselläni ei ole isäni kuoleman jälkeen lähipiirissä ollut koskaan ketään, jonka kanssa näistä aiheista voisi keskustella avoimesti ja tasavertaisesti.

Olen tutustunut yhteen päälle kasikymppiseen mieheen, joka on tosi terävä ja laajasti kiinnostunut asioista. Hän kertoi minulle, että nyt on kalenterissa miestenpäivä, naistenpäivän lisäksi. Kysyin, että mitähän miehet voisivat haluta miestenpäivän lahjaksi (mietiskelin mielessäni itse että mikä olisi kukkien stereotyyppinen vastine miehille), niin hän vastasi, että varmaankin keskusteluja. Aivan mahtava vastaus ja ajatus, ja kertoi kyllä täysin siitä että mitä hän kaipasi elämäänsä. Ja tämän ketjun mukaan moni muukin.