Mieheni on sairaalloisen nuuka! :(

Onkohan muilla ollut samanlaisia kokemuksia. Mä niiiin tarttisin ymmärrystä ja vertaistukea!
Mieheni kanssa asutaan vuokralla ja maksetaan vuokramenot puoliksi. Lisäksi kun käydään ruokakaupassa niin hän aina olettaa minun maksavan kaikki. KOSKAAN ei siis tarjoudu maksamaan yhteisistä ruokaostoksista, vaikka itse lappaa koriin mitä huvittaa.

Joskus joudun pyytämään että voisiko hän sillä kertaa maksaa, ja aina sillä on tyytymätön ilme, tai vastaa tyyliin " Eh, no, okei tän kerran sitten".

Hänellä on kuitenkin parempi palkka kuin itsellä, joka olen yrittäjä ja joudun vuokraamaan pientä studiotilaa.

Jos olemme sim kaupungilla, ja kysyn mentäiskö kahville, mies vastaa aina että aika kallista on, juodaanko vasta kotona kahvit. Jos minä tarjoan, niin menee mukisematta ja ottaa vielä pari leipääkin. Tämä menee jo naurettavuuksiin, mutta kerran hän ehdotti tarjoavansa kahvit, oltiin Robertsin tiskillä ja sanoin haluavani jonkun erikoiskahvin, jonka hinta oli 4 euron paikkeilla. Mies siinä pokkana, että ei käy, otetaan tavalliset suodatinkahvit eikä mitään leipiä.

Ravintoloissa emme käy, elokuvissa emme käy, synttäri/joululahjoja en ole saanut kuin ensimmäisenä yhteisvuotena (itse kyllä muistan aina miehen merkkipäivät ja olen muutenkin ostanut hänelle välillä pieniä yllätyksiä).

Siis jotenkin risoo ja satuttaa henkisesti, että kun itse tykkää ilahduttaa toista välillä pienellä lahjalla tai vaikka herkkukahvilla, niin hänellä ei ole mitään vastaavia tunteita minua kohtaan. Ja kun yritykseni ei aina tuota hyvin, jolloin minulle jää rahaa muutama kymppi kuussa ja mies sen tietää, IKINÄ ei tarjoudu taloudellisesti auttamaan tai maksamaan edes niitä yhteisiä juttuja. Olen kestänyt tilannetta 4 vuotta, mutta nyt aloin miettimään, että en varmaan pysty olemaan yhdessä tuollaisen ihmisen kanssa. Se on liian erilainen kuin minä, enkä vaan ymmärrä tuollaista pihiyttä. Mihinkään tiettyyn hän ei säästä, ja itselle kyllä ostelee kalliita juttuja, vaihtaa puhelinta puolen vuoden välein, mutta vaimon kanssa ei voi jakaa sitä hyvinvointia.

Ei kai hän tuollaisesta käytöksestä enää parane? Ollaan nelikymppisiä, ei lapsia.