UUSI pino " kevyesti lapsettomille" !
Hei!
Olisiko täällä halukkaita pinoutumaan ja vaihtamaan ajatuksia? Olemme miehen kanssa toivoneet lasta nyt n. 9 kk. Mitään tutkimuksia ei ole tehty, joten en kategorioisi meitä vielä lapsettomuudesta kärsiviksi (ja siksi nimitys " kevyesti lapseton" . Keksiikö joku paremman nimen?)
Olen kirjoitellut vauvakuume-puolella, mutta sieltä kanssasisaret siirtyvät nopeasti odotus-puolelle, ja silloin itsestä tuntuu hiukan surulliselta. Löytyisikö täältä siis muita kohtalotovereita, jotka odottavat - ja ovat ehkä odottaneet jo hetken aikaa - ihmettä tapahtuvaksi toistaiseksi luonnon keinoin? Olen ajatellut, että jos jouluun mennessä ei tärppää, menemme tutkimuksiin.
Olen siis annaliinu, ikää 28 v, mies 35 v ja asustelemme kahdestaan talossa Itä-Suomessa. Nyt menossa kp 5/27-32 ja tilasin juuri netistä elämäni ensimmäiset ovistestit. Tässä siis lyhyt esittely itsestäni. Nyt on teidän muiden vuoro! :)
Mukavaa uutta viikkoa kaikille!
Kommentit (304)
Mahtavaa tyllerö! Olen suoraan sanottuna kade, mutta positiivisella tavalla se luon myös uskoa tulevaan omalla kohdalla:) Tervetuloa katya_k,aina mahtuu uusia mukaan ja onhan täällä nyt saatu tulostakin ja he kuitenkin ehkä vähemmän kirjoittelevat jos ja kun raskaus etenee hyvin. Mukava on silti kuulla raskaana olevien mietteitä ja voinnista!!!
Meillä on hidot lähellä nyt kp25 ja Clomit pitäs alotella kun menkat alkaa 3-7 päiville ja sitten olisi eka inssi edessä. Jänskättää hieman ja on pienoinen vaara että jos ovis on puolessa välissä kiertoa niin se osuu viikonlopulle jolloin olen kaukana kotomaisemista pari päivää. Täytyy toivoa että on onnea matkassa ja että inssi voidaan tehdä pe tai ma. Toivokaamme että tämä kierto olisi n.30päivää eikä 26-27 kuin viimeksi. Mitä oireita teille on tullut Clomien syönnistä??? Mikä o merkki jostain vakavasta? Lääkäri sanoi polilla että niillä ei ole mitää sivuvaikutuksia, en oikein usko tuotakaan. kertokaa jotka olette käyttäneet!
Ollaan kuulolla kohtalotoverit armaiset!!!!
Niin sitä pitää! Tavoitehan on, että meitä muitakin onnistaa ja tämä pino häviää mahdottomuuteensa, eikös niin? Perustetaan sitten tulevaisuudessa joku kevyesti onnelliset odottajat ja lapselliset, vai mitä? Vai kevyesti huolestuneet vanhemmat?
Katselin yhtenä päivänä telkkarista sellaista lapsenteko-ohjelmaa, ja älysin minäkin, että eihän se panikoiminen siihen raskaaksi tulemiseen lopu, vaan sitten vasta ruvetaan toden teolla pelkäämään että tapahtuu jotakin kamalaa. Varmaan sinä, Rouva H, tästä jotain jo tiedätkin... Olisi kivaa olla joku sellainen intiaaninainen, joka tyynen rauhallisesti lähtisi ajan koittaessa jonnekin virran rannalle synnyttämään. Ei tarvitsisi miettiä näitä typeriä nykyvillityksiä, että jos ei tulekaan lapsia ja mitä sitten jos tulee. Tuijottaa sitä hemmetin kalenteria ja laskea, osuuko ovulaatio torstaille - voi hyvä ihme sentään.
Tervetuloa, Katya! Sinulla on hirmu samanlaisia tuntemuksia kuin minulla viime syksynä ennen tutkimuksiin menoamme. On se pelottavaa, tulosten odottaminen. Mutta voin kertoa omasta puolestani, että joka tapauksessa tulosten saaminen on helpotus, vaikka uutinen sinänsä olisi huonokin. Eipähän tarvitse yksinänsä pähkäillä, mikä mahtaa olla vikana. Monille miehille (kuten naisillekin) on varmaan kova paikka, jos " vika" löytyy itsestä. Puolison suhtautuminen siinä vaiheessa ratkaisee pitkälti koko jutun. Itse olen suhtautunut asiaan niin, että lapsettomuus on tasan yhteinen ongelma, eikä ole mitään merkitystä sillä, kenen " syy" se on. Ei se ole kenenkään syy. Miehet kai harvemmin näistä asioista puhuvat, ja minäkin olen päättänyt että jos ja kun joskus muille kerromme, ei edes läheisimpien ihmisten tarvitse tietää, mikä lapsensaantivaikeuksien syy on. Perhe- ja sukukuviot ovat loppujen lopuksi aika herkkiä, ristiriitoja ja pahoja puheita tulee aina joskus, enkä ainakaan minä halua että kukaan vihjailee puolta sanaa mistään.
Kyllähän sitä joskus käy sellainen mielessä, että jonkun toisen miehen kanssa ei olisi tarvinnut niitä piikkejä mahaansa pistellä. Kai se on vain jokin normaali biologinen ajatusmekanismi, sillä missään tapauksessa en haluaisi elää kenenkään toisen miehen kanssa loppuelämääni, vaan kyllä se mies on juuri tässä. Tuli niitä lapsia tai ei - parinkymmenen vuoden päästähän me ollaan kuitenkin naamatusten kahdestaan, ja mitä sitten?
Tyynit, kysäisit adoptioseinästämme. Minusta ajatus adoptiosta omalla kohdallamme olisi todella luonnollinen ja toivottava juttu. En ole koskaan elätellyt mitään raskausmystiikka-ajatuksia, raskaus ja synnyttäminen ei ole koskaan ollut minulle mikään ensisijainen tapa saada lapsia sinänsä, eikä varsinkaan kokemus jota ilman en voisi tuntea itseäni täydeksi naiseksi. Mutta adoptio on tuskallisen pitkä, monivuotinen tie, eikä sittenkään ole mitenkään sanottua, että sitä lasta koskaan edes saa. Sen takia en ole varma, haluanko koko hommaan lähteäkään, sitten kun tämä hedelmöityshoitotie ehkä piankin on kuljettu loppuun. Toisaalta, eihän tässä vaiheessa vielä voi sanoa, miten mieli muuttuu. Perheettömäksikään en haluaisi jäädä, joten mistäs sitä koskaan tietää. Mieheni on jo 42-vuotias, joten kovin montaa vuotta meillä ei ole aikaa.
Sen perusteella, mitä olen lukenut aiheesta, joskus adoptiokiemurat ovat vielä todella mielivaltaisia - ihmisiä joutuu jonosta pois tai hyllylle jostain ihan ufosta syystä, työpaikan vaihdoksen tai uuden asunnon hankkimisen takia, koska niin suuri elämänmuutos on aivan liian suuri stressitekijä adoptiota ajatellen! Voi hyvänen aika, kun tässäkin maassa tuhannet perheet rakentavat taloja, maksavat lainojaan pätkätöillä ja hoitelevat lapsikatrastaan kaikkien mahdollisten stressitekijöiden keskellä! Ja eikö nyt adoptiovanhemmilta luulisi edellytettävän vähän enemmän sitä stressinsietokykyä kuin muilta, näin ainakin itse kuvittelisin... Enpä tiedä, meillä vielä tuo mies on sen verran kuumakalle, vaikka muuten maailman lempein ihminen onkin, että voisi epäreilusta kohtelusta suuttua jollekin typerälle sossutädille ja meidän tie adoptiovanhemmiksi olisi sitten siinä. Häneltä kun ei mielin kielin oleminen onnistu sitten yhtään, vaikka joskus sellaistakin pitäisi osata toivotun päämäärän saavuttamiseksi. Rehellisyys ei todellakaan maata peri.
Meillä sataa lunta! Talvisempaa tammikuuta toivottelen!
Kiva kuulla, Nitrosid, että kuuri alkaa. Toivottavasti alkaa myös tapahtua, kovasti onnea matkaan sinulle!
No, minä nyt sitten täällä pinoudun itseni kanssa taas vaihteeksi. Kertokaahan nyt muutkin kuulumisia! Nitrosid, joko clomien napsiminen alkoi? Katya, miten sujuu miehen tutkimuksiin suostuttelu?
Lueskelin päivänä muutamana jonkun ivf-hoidoissa käyvän ihmisen blogia ohimennen, ja siellä tuli eteen sellainen juttu, jota en ollut tullut ajatelleeksikaan oman hoitomme yhteydessä viime marraskuussa. Nimittäin tuo kyseinen ihminen oli juuri alkionsiirron jälkeen sairastunut kovaan flunssaan ja arveli, että se oli yksi syy, miksi tuloksena oli negaa. Ja ihan järkeenkäyvältähän hänen perustelunsa kuulosti: eihän kroppa voi tietää, että se irtonaisena kohdussa palloileva alkio on missään määrin ainutlaatuinen - sehän olettaa, että ensi kuussa tulee kuitenkin uusi. Siksi elimistö keskittyy parantamaan flunssaa ja jättää alkion sillä kertaa oman onnensa nojaan.
Tämä nosti ainakin pikkiriikkisen minun toivoani seuraavan alkionsiirron suhteen, sillä minähän olin viime siirron jälkeen puolitoista viikkoa ihan kanttuvei kovassa flunssassa. Tietysti aina niiden pakastettujen kanssa todennäköisyydet ovat vähän huonommat kuin tuoreeltaan, mutta jos muuten olosuhteet ovat kaikin puolin ok, niin miksi ei? Nämä ovat niin hirveän herkkiä ja monimutkaisia juttuja, miljoona asiaa vaikuttaa yhtäaikaa toisiinsa.
Aika hassua, että avaruus on täynnä kaiken maailman luotaimia etsimässä älyllistä elämää muualta, kun vieläkään ei tiedetä kuin ehkä murto-osa siitä, mitä edes ihmiskropassa tapahtuu.
No, tällä kertaa pidemmittä puheitta toivottelen kaikille mukavaa alkanutta viikkoa!
Ihan ensin suuret onnittelut plussanneille!!!!
Täällä taas makoilen sohvan pohjalla flunssan kourissa. Ollut jo kuukauden kipeenä ja nyt sitten poskiontelotulehdus ja korvatulehdus...
Viime viikonloppuna oli siis viimeinen kerta kun yriteltiin luomuna ja ens kuussa AVAlle. Toiveet on korkeella, et josko nyt ois sit kuitenkin tärpänny. On ainakin yritetty oikein tosissaan, jossain kierroissa on menny ovis harakoille kun ei oikeen kumpaakaan huvita " pakosti" pupuilla...:) Kun ei toi flunssa vaikuttais vaan negatiivisesti plussautumiseen!
Mieheni on nyt ainakin varautunut AVA vierailuun, joten ens kuussa tiedämme toivottavasti enemmän. Viime aikoina on ollut kotona iloinen ja jotenkin helpottunut fiilis ja on ollut pitkästä aikaa molemmilla positiivinen mieliala. Johtuneeko hetkellisestä paineiden helpottumisesta, kun tietää että saa aammattiapua=D
Nyt meneillään kp15, joten toivokaamme parasta.
Kävin tuolla kaksplussan lapsettomien keskustelupalstoilla ja löysin sieltä jotain todella kaunista! Laitan lainauksen tähän päätteeksi antamaan meille kaikille voimia jaksaa:)
Syntymättömän lapsen rukous:
Rakas Taivaan Isä.
Miksi äiti itkee?
Miksi isällä on niin raskaat askeleet?
Minäkö heille olen surua tuottanut,
kun vain katselen täältä kaukaa
enkä tule vaikka he odottavat niin kovasti,
että raskain sydämin käyvät iltaisin nukkumaan.
Voitko, Taivaan Isä,
äitiä lohduttaa,
pyyhkiä kyyneleet hiljaa pois?
Voitko isän olkaa taputtaa,
ettei niin kumarassa hän ois?
Kerro heille, Taivaan Isä,
etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan.
Kerro, että jotkut lapset taivaassa
niin rakkaita Luojalleen on,
ettei heitä malttaisi millään antaa pois.
Huomaisipa äiti,
kun hänen luokseen
lennän perhosena ikkunaan.
Tietäisipä isä,
miten tuulen mukana
hänen poskeaan silittää saan.
Vielä joskus saan
siemenenä kasvaa äidin vatsassa
ja isän vahvat käsivarret ympärilläni tuntea.
Ja kun vihdoin kohtaamme,
löytää tarkoituksensa pettymys jokainen.
Ne on kestettävä, jotta juuri minä syntyisin.
Niin ikävä on kaukana täällä äitiä ja isää.
Koska saan mennä, Taivaan Isä,
joko pian pääsen omaan kotiin?
Kiitoksia vaan onnitteluista!
Tällähetkellä olen rv. noin 5+5 ja elämä hymyilee ainakin vielä.
Olen siirtynyt tuonne Plussanneet lapsettomat: LA SYYSKUUSSA 07
kirjoittelemaan.
Toivottavasti muutkin täällä olijat saisivat plussa uutisia piakkoin.
Pitää käydä aina välillä vilkuilemassa kuulumisia täällä. ;)
Nyt sitte hieman huonompia uutisia. viimeyönä alkoi vaalean ruskea niukka vuoto. Jatkunut koko päivän. toivottavasti tää nyt ei ollut sitte taas tässä.
Heippa!
Nyt on sitten palailtu sairaslomalta ja ainakin suht kunnossa:)
Tyllerö: Kerro kuulumisia, mitä se sun vuoto oli? Peukkuja sulle ja toukalle!
Sitten kysymys: Mulla on nyt oviksen jälkeen koko ajan juilinut munasarjojen ja kohdun seudulta (enemmän munasarjojen). Meneillään kp18. Onko kellään muulla ollut samanlaisia tuntemuksia??? Ennen ei ole ollut tälläista ongelmaa... Tosin mulla aika herkkä tuo alavatsan seutu ja herkästi tunnen kaiken toiminnan.
En nyt taas haluaisi kuvitella ja etsiä mitään olemattomia raskausoireita, mutta ei voi mitään! Jostain syystä olen nyt ihan sillä kutinalla, että ois vihdoin tärpänny, ja vaikka yritän ajatella pessimistisesti, että " enhän mä kuitenkaan ole, ei tästä tuu koskaan mitään" , niin sekään ei saa mun mieltäni muuttumaan! Kiva olla pitkästä aikaa näinkin positiivisella mielellä liikkeellä=D Ei edes miehen kiukuttelu saa mun mieltäni alas;)
Mitä muille kuuluu, kovin on ollut hiljaista tässä pinossa viime aikoina...? Missä vaiheissa menette ja millä fiiliksillä??
Hyvää viikonloppua!
Heissuli!
En ole ehtinyt käydä täällä aikoihin, ollut paljon muuhun asiaan liittyviä ongelmaa lähinnä asuntoasioihin liittyvää. Me päätettiin nyt keskittyä tähän yhteen stressitekijään kerrallaan ja sitten taas palata asiaan. Myös mieheni ehto hoitoihin on että pudotan painoa, hän perustelee sitä minun terveydellä sekä raskauden mahdollisilla ongelmilla ja sen tuomilla lisäkiloilla. Me juteltiin asiasta nätisti, ei hän pahalla, olemme erittäinkin onnellisia tällä hetkellä nämä vaikeudet vain ovat yhdistäneet meitä entisestään ja avanneet puheyhteyttä paljonkin!! Eli viimestään syksyllä palaan asiaan, toivotan teille plussaonnea sydämestänä sillä aikaa, kuten tietty toivon sitä myöskin meille!!! Saatan välillä eksyä tänne, mutta poistun siis takavsemmalle kuitenkin.
Nitrosid, älä nyt minnekään kauas ikuisesti poistu! Tai tekeehän se välillä hyvää itse kullekin vältellä näitä juttuja hetkittäin, ymmärrän kyllä halusi keskittyä välillä muihinkin juttuihin. Kaikkea hyvää sinne siis, ja tapaamisiin!
Tulipa mieleeni, että ennen muinoin täällä aktiivisesti pyörinyt Mentha on hävinnyt teille tietymättömille. Mihin ihmeeseen on mahtanut mennä, kun ei meille mitään kertonut?
Ja minne katosi Milka? Voi ystävät, kun teidän kanssa on tullut jo jollain tasolla niin tutuiksi, ja sitten huolestuttaa kun ei kuulu mitään.
Onneksi pino on kaikesta huolimatta pysynyt pystyssä ja on tätä nykyä jo komeasti varmaan tämän palstan pisin. Saavutus sinänsä, mutta vähän kyseenalainen... Minulle tämä on kuitenkin jonkinlainen terapiajuttu, sillä emme ole edelleenkään kertoneet hoidoistamme kenellekään läheisille. Minulla on vain yksi ystävä, joka tietää, mutta tämän alkuvuoden aikataulumme olen päättänyt pitää vain omana tietonani. On hän selvillä, että PASsiin ollaan menossa jossain vaiheessa, muttei sen tarkemmin. Viime syksynä ystävä tiesi testipäivänkin, tällä kertaa en halua vastata mihinkään " no?" -uteluihin herkkänä hetkenäni.
Enkä halua mennä edes mihinkään ivf/icsi viikolla se ja se -pinoihin, siellä kaikki vaan kirjoittavat omista oireistaan eikä kukaan kommentoi mihinkään asia-avauksiin. Varmaan kukaan ei lue kenenkään muun tekstejä, kirjoittaa vain omiaan. Ja sitten pitää hehkuttaa hirveästi plussanneille, vaikka itsellä on seuraavana päivänä testipäivä ja pelottaa niin vietävästi. Ja plussanneet lähettävät maireita tsemppitervehdyksiä neganneille, jotka ovat katkeria mutta eivät voi sanoa sitä ääneen.
No, ehkä minunkin asenteeni noita pinoja kohtaan olisi toisenlainen, jos olisin plussannut silloin syksyllä... Minusta meillä on täällä vaan ollut niin hirmu mukava meininki ja tosi hyvää keskustelua. Se on ihan erilaista kuin joku nippailujen vertaileminen. Ja kun täällä " tuntee" ihmisiä jo vähän pidemmältä ajalta, on ihan erilaista tsempata ja lohduttaa kuin jotain vieraita ihmisiä. Sitäpaitsi minulla oli sellainen olo, että mitäs jos joku saman pinon ihminen istuukin siellä odotushuoneessa yhtä aikaa kanssani, kun kaikki menevät hoitoja suunnilleen samoissa aikatauluissa. Se ei ollut kovin kiva ajatus myöskään.
Tyllerö, mikä on tilanteesi? Kuulosti huolestuttavalta tuo tuhru, toivon kovasti ettei ollut mitään vakavaa. Kerrohan ihmeessä!
Katya, missä mennään? Ovatko tuntemukset lisääntyneet? Toivotaan kovasti, että ovat, siinä toivotussa mielessä tietysti!
Pakkasviikkoa toivottelee Juulija
Olihan se väärä hälytys, olihan?
Toivottavasti sulla ja toukalla on kaikki hyvin..
Minäkin käyn aina katsomassa, olisiko joku vanha tuttavuus palannut ketjuun, mutta ei. Juulijalle silti kiitos että jaksaa pitää ketjua pystyssä =)
Olen potenut pahaa mieltä ja syyllisyyttä tämän ketjun vuoksi, koska tuntuu että mun plussauutisen jälkeen keskustelu lamaantui aika lailla. Olen pahoillani jos näin on! Toivottavasti kuitenkin edes joku vanhoista " naamoista" tulee kertomaan mitä kuuluu...
Juulija, toivottavasti voit pitää tätä ketjua edelleenkin jonkinlaisena tuuletuskanavana. Joku on niin avoin, että pystyy kertomaan hoidoista ja vauvahaaveista muille, mutta mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle.
Vuotoa oli muutama päivä ja nyt se on loppunut!
Alamaha kipuja on ja supistuksia välillä, mutta ne taitaa kuulua asiaan.
Että ihan hyvin näillä näkymin menee. Ilmestynyt raskausoireina pahoinvointia :) Mikä on kyl kamalaa, mutta iloinen asia kuitenkin että jotain omassa massussa on.
Tällä hetkel mennään päivissä 6+6
vaikka muille jakaa, vatsaa juilii edelleen. Nyt tosin muuttunut enemmän menkkamaiseks ku ovismaiseks... Lämmöt koholla, tissit arat, nälkä ja vaikka mitä.
Miehellekin kerroin jo epäilyistä ja hän heti kumos kaiken... Ethän sä nyt voi varma olla... Aloin jo itsekin epäileen noita oireitani, mutta kun ei oo ikinä ennen tällästä ollu, niin ei voi kun ihmetellä mihin tää maailma on menossa jos se tätsy taas kurvaa kylään!!!! Että sormet ristissä odotellaan meillä, nyt kp 24/26-28:) Toivon, että ei tarvis mennä sinne AVA:lle muuta kuin aikaseen ultraan korkeintaan. Ahdistaa valmiiks jo ajatus siitä jos taas menee mönkään, nyt on paljon henkisesti pelissä...
Ihanaa tyllerö, että sulla ja toukalla kaikki kunnossa!! Oon koittanu sua seurailla sieltä plussanneitten puolelta:)
Oon kirjotellu tonne kuumeilevien puolelle kans, mutta käyn täällä myös valillä kurkistelemassa:) En nyt muista, mutta olikos meillä muita plussanneita kuin tyllerö?? Kuinkas Juulija sen sun tilanteen laita?
No, jos nyt kävis syömään aamupalaa, ihan hirvee nälkä!! Tänään vapaapäivä ja aattelin ottaa ihan relax:) Makoilin puolille päivin...
katya kp24/26-28 yk n.15.
Kävin välillä täällä lukaisemassa teidän tilannetta ja olipa kiva huomata uusia plussanneita! Hirmuisesti onnea teille!
Ja kovasti toki tsemppiä kaikille joilla plussa on vielä tulevaisuutta. Toivon sen kuitenkin teillä kaikilla olevan lähellä :-) Itse en oikein vieläkään usko, että tämä meidän tuleva lapsonen tuli meille luomuna, toivottavasti kaikki sujuu hyvin... Mutta nyt olen sitten jo välillä miettinyt, että mitä tehdä niille 5 alkiolle, jotka ovat vielä Väestöliitossa...?
Oikein hyvää talvenjatkoa teille kaikille! Ja jatkakaa hyvien ajatusten vaihtoa hyvässä hengessä!
Marjo rv 21+4
Hei,
ja iltaa. Olen ollut reissuamassa työasioissa ja en ole ehtinyt tänne lukemaankaan. Onnea Tyllerölle, hieno juttu, että olet onnistunut.
Oma fiilis on tällä hetkellä aika rauhallinen, tyyni. Matkustelu katkaisi hyvin normaalin arjen, joten ajatukset olivat viikon ajan ihan muissa asioissa. Kierron loppuvaiheita mennään nyt ja toiveet tietenkin heräilevät. Ikään kuin olo olisi erilainen - näin tähdenlennon - näin sateenkaaren - hieman heikottikin tänään...
Lueskelin matkalla Anna-Leena Härkösen Heikosti positiivinen -kirjan ja vaikka se oli paikoitellen aika rankka, niin toisaalta se oli jotenkin lohduttava. Kaiken sen hankalan jälkeenkin se on mahdollista. Ja totta Juulija, siinä kyllä kuvataan sitäkin realistisesti mitä tapahtuu jos synnytys ei sujukaan niin kuin itse toivoisi tai jos masentuu lapsen saatuaan.
Töissä on aika hurja tilanne, siellä on nyt melko yllättäen neljä naista jäämässä äitiyslomalle ja yksi mies isyyslomalle. Se tulee aika kalliiksi työnantajalle tämmöinen kertapaukku. Niin, naisen työnantajalle.
Huomenna on edessä hauska päivä, lähden kummipoikani kanssa ensimmäistä kertaa teatteriin. Saas nähdä kuinka tästä selvitään, taitaa tätiä jännittää enemmän kuin poikaa!
Jaksua!
Moi kaikille tutuille ja uusille!! Onpa kiva huomata, että tämä pino on eloisasti toiminnassa (vaikka se tarkottaisikin, että joillakin menee vielä hetki ennen tavoitteen saavuttamista), koska tämä on PARAS pino, plussauutisiakin tylleröllä, onnea!
Olen pysynyt kauan poissa, asiat meni mun päässä liian neuroottiseksi vatvomiseksi ja oli saatava muuta ajateltavaa:(. Mutta olette usein olleet mielessäni, ja nyt tulin kurkkaamaan:).
Harmi jos nitrosid juuri livahti kans pois mutta isot halaukset Rouva H:lle ja Juulijalle!! Rouva H:llahan on jo riskiviikot ohi, hienoa! Juulija milloin sulla on seuraava hoito? Hirveästi tsemppiä siihen, sulla on hyvät mahkut nyt napata se plussa, olet niin tehokkaissa hoidoissa!
Mulla menee toistaiseksi hyvin. Pääsin tosiaan marraskuussa takaisin hoitoihin toivuttuani fyysisesti km:stä ja kävi niin onnellisesti, että raskauduin uudestaan. Nyt on rv 10 + 3, toissapäivänä lääkäri totesi että so far kaikki hyvin.
Luoja olin taas sitäkin lääkärikäyntiä pelännyt. En vielä uskalla olla onnellinen, lapsettomuus ja km erityisesti jättivät jälkeensä sellaisen trauman että kuljen koko ajan pelko sydämessä, vaikea uskoa, että tämä voisi joskus onnistua. Jos selviän rv 12 asti ja np-ultrassa olisi kaikki hyvin, niin sitten voisin uskaltaa vihdoin hengähtää. Mutta päivä kerrallaan siihen asti, tai vessassakäynti kerrallaan :).
Tosi paljon halauksia teille kaikille, ja pinon uudet ihmiset vaikuttaa just oikeilta tyypeiltä meidän porukkaan!
terveisin Milka
Hyvin kuulosti pitkälti omiltakin mietteiltä noi asiat mitä ootte käyneet läpi tässä.
1 ½ v. noin ollaan kanssa yritetty sitä nyyttiä saada aikaseksi, mutta eipä se ihan niin vaan onnistukkaan...
Oon siis 32 ja mies 33. Seurusteltu on hamasta menneisyydestä eli kohta alkaa 15 v. olla yhteistä matkaa takana. Juu kävi tää klassinen ensin opiskellaan, sitten tehdään koti, pitää olla vakituinen työpaikka (huh,huh, ei ihan järkeväkään ajatus hoitajana...) ja nyt kaikki on valmiina, mutta kuis kävikään?!?!?!?
Kunnallisella puolella on tutkimukset takana, isännän sotajoukko on ok, mulla hormonikokeet suht viitealueella. Eilen oli sit ensimmäinen käynti naistentautien pkl:lla. Eipä se niin helppoa ollu ku ajattelin. Hyvin coolina kävelin tutun sairaalan käytäviä, mut kyllä odotushuoneessa oli päässä sellanen myllerrys että!!! UÄ:ssä ainakin toinen munasarja ilm. toimii niin ku pitääkin (joo meni lääkärin puheesta hiukka ohi... Oli mulla SH-ihmisenä paljoki valmisteltuja kysymyksiä ja fiksuja ajatuksia, mut johonki ne kummasti katos siinä vaiheessa ku lääkäri oli vastassa...).
Mut maaliskuulle nyt olis sit HSSG ohjelmoituna ja verikokeetkin lääkäri toivo uusittavan (ei joko luottanu kunnalliseen lab. tai mun kierron laskuuni...).
Et kyl se nyt taitaa ikävä kyllä olla paikka myöntää tää " vajavaisuus" , heh! Nyt on sit ongelmana tupakka mistä pitäis nyt ensimmäisenä tottakai luopua. Motivaatiota EI puutu, sen voin kertoa... Täytyy vissiin vaan keksiä joku toinen addiktio tilalle...
Tuntuu jotenkin ihan helpottavalta purkaa itteensä, kaikki lapsia omaavat ystävät on kyllä ymmärtäväisiä ja tukee kovasti, mut ihan mukava oli lukea teidän kohtalon siskojen ajatuksia myös.
Ok, työpäivä pulkassa! Hauskaa vkonloppua! (Vietän omani opiskelemalla nikotiini-inhalaattorin käyttöä...)
Siis todella mukavaa että pitkästä aikaa niin moni on käymässä palstalla =)
Milka, aivan hirveästi onnea matkaan ja kiitos onnitteluista =) Olet ollut mielessä varmaan tuhat kertaa ja toivon sinulle kaikkea hyvää !! Arvelinkin että halusit vähän irtaantua näistä kuvioista ja pidit siksi taukoa, mukava kuulla nyky-kuulumisiasi!
Meillä on tosiaan " riskiviikot" ohi, mutta edelleen koko homma tuntuu toisinaan epätodelliselta. Vauva ei vielä liikuskele kovin paljon, joten odotan rauhattomana niitä pieniäkin elonmerkkejä. Tämä on tällaista askel kerrallaan-elämää. En halua hankkia mitään vauvajuttuja, odottelen vaan aina seuraavaa neuvolaa tai lääkäriä tai ultraa...Onneksi edes talven selkä taittui ja ollaan kevääseen päin menossa, aurinko paistaa just nyt ja olo on aika normaali =)
En ehdikään nyt enempää turista, mutta paljon positiivisia ajatuksia kaikille täältä Treelta!
Ja uusia mahtuu tottakai mukaan niin paljon kuin on tulossa!
Tervetuloa Katya!
Onnittelut Tyllerölle! Kauankos te ehdittekään yrittää? Tuntuuko sinusta että oli vaivan takana vai kävikö helposti? Minä ainakin tunnen että meillä olikin suhteellisen helppoa vaikka menikin yli vuosi. Johtuu varmaan siitä, että tiedän paljon tapauksia joissa on mennyt kauemminkin, joten raskaista päivistä ja huonosta olosta huolimatta olen tosi kiitollinen ettei meillä mennyt KUIN vuosi.
Katya: Luulen että monilla naisillakin on sellaisia pelkotuntemuksia tutkimuksiin lähdön suhteen - pelätään että paljastuu joku perustavanlaatuinen ongelma, ja varmaan varsinkin miehelle se on kova paikka. Olen kuitenkin ymmärtänyt että näissä lapsettomuusasioissa hoitoja tai tutkimuksia ei tehdä millään määrätyllä aikataululla vaan ihan parin/henkilön omien tuntemusten mukaan. Eli saa aikaa miettiä tutkimustuloksia ja etenemistä. Itse ainakin murehdin syksyllä tutkimuksiin lähtöä, mutta tein sellaisia aikataulupäätöksiä, että odotan siihen ja siihen asti ja jos en ole vielä raskaana, mennään lääkäriin. Koin että jonkinlainen aikataulutus helpotti sitä epämääräistä ja raskasta yrittämistä ja odottelua.
Paljon positiivisia ajatuksia kaikille! Kaikki vaan tuntuu edelleen luuraavan jossain...