UUSI pino " kevyesti lapsettomille" !

viikonloppuna näin unta että tapasin Milkan jossakin ihan oikeasti. Se oli outo tilanne, kun vain minä tiesin että Milka se on, enkä keksinyt miten olisin kehdannut paljastaa että se olen minä tässä.



Pyöriiköhän jonkun maailma nyt vähän liikaa yhden nettipalstan ympärillä? Ei vaan, mulla on ajoittain tosi villejä unijaksoja, monta yötä saattaa olla ihan ihme seikkailuja. Ehkä se oli enneuni siitä tapaamisesta, johon me kaikki sitten tullaan niiden lapsosten kanssa, vai mitä?

Hyvää ystävänpäivää siis palsta-kaverit!! :D



Mulla on täällä jännät paikat, loppuviikosta aloitan elämäni ensimmäisen ovulaatio bongauksen testitikkujen avulla!!



2 kg on nyt tupakatta tullut painoa lisää ja alkaa olemaan kriisi-tila päällä. Puntarilla juoksemista ja jatkuvaa liikkumista, ruokahalut vaan on aika mahtavat... Ei voi mittää!!



Juulija: Toi on tosi tylsää et noi lääkärit vaihtuu ja joutuu aina totutella uuteen... Jotenki se hoito-suhde katkeaa kuitenki ja joutuu tavallaan alottaan alusta. Ite oon vasta kerran naistentaudeilla ollut ja pidin lääkäristä. Toivoa vaan sopii että se myös pysyy samana!!

Hei kaikille!



Tähdenlennot ja sateenkaaret tiesivät jotain, mutta sitä kesti vain hetken... Tein muutama viikko sitten ensimmäisen plussatestini. Se oli uskomatonta, tein sen uudestaan ja uudestaan, muutamien päivien välein. Olinkin hedelmällinen! Me saisimme lapsen! En voinut uskoa, että se olisi mahdollista. Ehdin tuntea jo ensioireita, ja haaveet laukkasivat.



Kunnes viime viikolla alkoi verenvuoto. Sitä kesti viisi päivää. Yritin välttää vessassa käyntejä. Neljäntenä päivänä vuoto kesti koko päivän ja illalla lähdin lääkäriin. Siellä ultrattiin ja otettiin verikoe. Olin kauhuissani ja surullinen, kohtu oli tyhjä ja raskaushormonit todella matalalla. Odotushuoneessa oli hätätapauksia ja itkuisia ihmisiä. Mies oli työmatkalla, olin siellä yksin yhteensä neljä tuntia. Lääkäri puhui käsittämättömiä... litistynyt kysta munasarjoissa, endometrioosi... pyöristynyt kohtu. Mitä ihmettä ne tarkoittavat? Minullako? En saanut kysytyksi yhtään järkevää kysymystä.



Huomenna menen vielä verikokeeseen, jossa varmistetaan, että hormonit ovat laskeneet. Tein tänään testin itse. Negatiivinen. Keskenmeno. Kamala sana. Ja vielä kamalampi tunne. Vaikka tietoisesti olen tähän " varautunut" ja tätä pelännyt, niin silti tunteiden voimakkuus pääsi yllättämään. Suru, kiukku, itku, pelko, mikään ei nyt kiinnosta, asiasta on vaikea puhua ja ärsyttää, miksi näin kivasta asiasta tuli meidän kohdalla näin tympeää? Miksi tämä ilo pilattiin? Miksi joillekin tämä on helppoa? Pitikö työkaverin juuri tällä viikolla naljailla " kyllä sen huomaa että olet lapseton, en mä vaan ehtisi tehdä kaikkea tuota" ? En mäkään koskaan sano kenellekään että " kyllä sen huomaa että sulla on lapsia" !!



Mä olen siis aika rikki, toisaalta elämä jatkuu juuri niin kuin ennenkin, kaikki on vielä mahdollista. Pitäisi olla iloinen, että hedelmöitys onnistui. Mutta millä sen saisi pysymään siellä? Mitä jos keskenmeno tulee uudestaan? Mistä se johtuu? Olisinko voinut tehdä jotain toisin? Miksi näitä asioita ei ole tutkittu kunnolla, miksei keskenmenon syitä ole selvitetty?



Miten te kestätte, olette joutuneet vielä kovempiin paikkoihin. Kai se on vaan kestettävä, kun ei muuta vaihtoehtoa ole. Ei sitä voi kuukausikaupalla jäädä kotiinkaan murehtimaan. Pitää kaivaa esille ne iloiset asiat, keskittyä kaikkeen muuhun. Voiko tämän vain siirtää syrjään mielessään, ikään kuin sitä ei olisi tapahtunutkaan...



Voi itku!

voi miten pahoillani olen puolestasi.



En osaa kuvitellakaan, miten pahalta voi tuntua, kun ensin tulee onnellinen yllätys, haaveet ja suunnitelmat, ja sitten yhtäkkiä kaikki temmataan pois. On niin paljon helpompaa kärsiä se pettymys negatiivisesta testistä, kun ei ole mitään, mikä " olisi voinut" .



Ovat ne varmaan oikeassa, jotka sanovat että onnistunut hedelmöityskin on jo paljon. Olen kai minä itsekin joskus niin sanonut, mutta eipä se taida siinä tilanteessa paljonkaan lohduttaa. Älä kuitenkaan ajattele, että olisit voinut tehdä jotain toisin - et sinä olisi, sillä eivät nämä asiat riipu siitä mitä teet tai olet tekemättä. Suru kannattaa surra pois, ei sitä pidä sysätä ainakaan sivuun ajatellen, että se sieltä itsekseen jonnekin häviää. Ei se varmaan koskaan kokonaan katoa, mutta haalistuu ajan mittaan. Elämä jatkuu kyllä, ja hyviä ja ihania asioita tapahtuu.



Minäkään en kyllä jaksa olla kovin positiivisella mielellä aina, tuntuu että iso osa minusta on jo luovuttanut, kun klinikan pakastimessa pinta alenee... Seuraavien kahden jälkeen ei ole kuin sitä seuraavat kaksi, ja mitä sitten? Olen kyllä koettanut ajatella, että vaikka alkioiden kannalta minun toiveikkuudellani ei olekaan mitään merkitystä, oman itseni kannalta positiivinen ajattelu olisi terveellisempää. Tuntuu pahalta herätä joka aamu se sama pala kurkussa, raahautua läpi työpäivän ja palata kotiin rättiväsyneenä. Todelliset härkäviikot menossa, ja kevääseen on vielä niin pitkä aika!



En oikein tiedä, mitä tästä seuraavasta siirrosta (huomenna tai ylihuomenna) oikein tulee, kun jouduin ovistikkuonnettomuuteen ja kaikki on vähän heikun keikun. Lääkäri sanoi maanantaina, että on jo iso follikkeli joka varmasti irtoaa pian, ja aloita testaaminen heti huomenna. Mutta unohdin ostaa hyviä ovistestejä ja tyhmänä turvauduin kylppärissä ajelehtiviin ammoin ostettuihin halpisversioihin. Testasin jo samana iltana ekan kerran, negaa näytti. Seuraavana aamuna edelleen negaa, mutta sitten löysin onnekseni yhden hyvän ovistestin kun oikein pengoin. Sepä näytti kahta viivaa, ei ihan yhtä tummaa mutta melkein! Koko päivän oli kaikki tutut vatsaoireet, mutta illalla halpistestillä taas puhdas nega. Soitin klinikalle, ja hoitajan kanssa yhdessä pähkäiltiin, että kyllä se nyt varmaan oli se ovis tiistaina. Kun ei kai sellaistakaan tapahdu, että ihan valmis follikkeli lillittelisi ultrassa ja sitten se ei ikinä puhkeaisikaan. Ja kun ne viivat siinä hyvässä testissä nyt kuitenkin olivat lähes yhtä tummat. Tiedä nyt näistä...



Pieleen se varmaan menee, mutta menköön. Toisaalta, onhan siinä monen päivän vaihtelua että koska se alkio kiinnittyy (jos niikseen jne...) joten onko se nyt niin ehdottoman tarkkaa että se on se tietty päivä. Tai kai se on. Tyhmä minä, ikinä en enää käytä niitä idioottitestejä. Voihan niiden kanssa harjoitella silloin, kun ei ole mitään hoitoja, mutta ihan urveloa minulta kun nyt kuitenkin oli ihan tosi kyseessä!

Kiitos Juulija, sinulla on kyllä sydän paikallaan. Sanoit juuri ne oikeat sanat. Ja voi kurja niiden tikkujen kanssa, toisaalta on vaikea keskittyä pikkuasioiden muistamiseen kun isommat asiat myllertävät mielessä.



Eilen kiukuttelin sitä, että miksi tästä ei löydy tietoa. No, tänään olen onnistunut löytämään tietoa. http://metku.net/~pesu/keskenmeno.php osoite oli kullanarvoinen, siellä oli kirjoitettu asiasta empaattisesti ja asiallisesti. Nämä sivut kolahtivat.



Tänään myös kävin labrassa, hoitaja siinä iloisesti tokaisi, että jaaha sitten otetaankin raskaustesti. Sanoin, että ei kun keskenmenotesti. Hän oli kovin pahoillaan, ja minäkin pystyin melkein olemaan itkemättä.



Mulla oli lääkärille soittoaika huomiseksi, mutta lääkäri soittikin yllättäen tänään jo. Hcg oli pudonnut viime viikon 260:sta kolmeentoista. Eli ei enää siis mitään. Sitä pitää kuitenkin seurata niin että arvo on alle 10, joten ensi viikolla vielä verikokeisiin. Paha juttu tässä oli vaan se, että olin töissä ja palaverissa. Kävin omassa huoneessani puhumassa, ja itkuhan siinä tuli. Sitten piti mennä takaisin ja olin itkuinen. Sanoin vaan, että mä en halua tästä puhua, en ole ihan kunnossa, mutta tämä menee ohi. Asia oli onneksi sillä selvä. Tältä erää. Nyt sitten siellä osa tietää, että mua vaivaa jokin. Mutta mä en haluaisi keskustella asiasta sen enempää. Toisaalta ehkä hyvä että tietävät jotain, että miksi olen niin huonolla tuulella. Kun en näköjään sitä pysty peittämään.



Sain vihdoin kyseltyä asioita lääkäriltä. Kysyin että mitä ne tarkoittivat kun kuulin tutkimuksen aikana. Litistynyt kysta tarkoitti kuulemma ihan normaalia asiaa, niitä tulee menee kuukautisten mukana. Endometrioosi sanasta lääkäri vähän hymyili, ja sanoi että olen kuullut sen väärin. Se olikin endometrium, joka tarkoittaa kohdun normaalia limakalvoa. Hih! Onneksi kuulin väärin, tästä tiedosta olen vaan iloinen.



Kysyin myös keskenmenoriskin periytyvyydestä ja tutkimuksista. Kuulemma se on epätodennäköistä ja yleensä niitä aletaan tutkia vasta kolmen keskenmenon jälkeen. Multa lipsahti että kolmen, miten joku kestää sen. Lääkäri vastasi tosi empaattisesti, että niin, se onkin kova paikka, kun jo yksikin on. Mutta että yleensä niistä tutkimuksista ei ole mitään varmuutta, ja syitä löytyy todella harvoin. Sen takia niitä ei aloiteta aikaisemmin, kun niillä ei yleensä voida todeta mitään. Kuulostaa ihan järkevältä, mutta että kolmen! Aika hurjaa, etenkin jos kyseessä on esim. keltarauhashormonin puute, joka voitaisiin korjata ilmeisesti jo aika helposti ensimmäisenkin raskauden jälkeen. Mutta tästä ei ilmeisesti ole yksimielisyyttä tutkijoiden parissakaan.



Ja kysyin vielä että miten, onko uudelleen yrittäminen mahdollista ja vastaus oli että kannattaa odottaa yhdet menkat, ja sen jälkeen vasta. Sitten elimistö on palautunut normaaliin tilaan.



Ihanaa tässä on se, että sain kysytyksi, sain vastauksia ja pahat ennakkoaavistukset eivät kokonaan olleet tosia. Toisaalta tieto verikokeesta varmisti sen, että mitään epäselvää ei enää ole. Se on totta, ja se on vain surullista, mutta ei enää epäselvää.

Voi Tyynit!! Miten lohduttaa kun ei osaa? Jjos se nyt yhtään auttaa, minä ajattelen että tämä oli tosiaan osoitus siitä että voit tulla raskaaksi. Juulija sen taas muotoili niin hyvin - että annetaan lupaus jostain joka olisi voinut olla! Olen ymmärtänyt että netissä on tosiaan aika hyvä vertaistuki keskenmenon kokeneille? Lähetän sinulle oikein lämpimiä ajatuksia!!



Olen kuullut muiltakin, että lääkäri on kehottanut odottamaan yhden kierron ennen uutta yritystä. Liekö sillä vaikutusta sekä fyysisesti että henkisesti? Toisaalta ei kai lääkärikään voi suoraan kieltää jos joku haluaa heti yrittää uudelleen?





Minussa nousee hirveä kapina joka kyllä kohtaa suuren muurin kun en kerran voi tehdä asialle mitään. Mutta siis harmittaa teidän puolesta, jotka olette minusta todella lapsen ansainneet mutta kohtaatte vastoinkäymisen toisensa jälkeen. Nyt tarvitsee mennä, mutta voikaahan hyvin!



Juulija, jos jaksat niin kerro ihmeessä jossain vaiheessa miten siirto meni tällä viikolla ja muutenkin tuntemuksia!



Mariskalle tsemiä, voisiko ajatella niin, että vaikka paino nousee niin terveyskäyräkin nousee samalla mitä pidempään olet polttamatta =) ?

nyt on kaikki hyvät merkit ilmassa, mutta saapa nähdä!



Tänään on pp2. Minulla piti olla siirto perjantaina siinä tapauksessa, että vain toinen alkioista selviäisi sulatuksesta. Mutta molemmat selvisivät (tähän asti siis 100% sulatusonni meillä), joten niitä jatkoviljeltiin vuorokausi. Lauantaina toinen oli jakaantunut (huikeasti 2-soluisesta 3-soluiseksi...) mutta toinen ei. Siispä lauantaina sitten siirrettiin yksi urhea yrittäjä.



Klinikalla oli lauantaina aamuvarhaisella lisäksemme toinenkin pariskunta kyytiläistään hakemassa, ja me siinä odotushuoneessa toivottelimme toisillemme onnea matkaan. Olipa melkoinen ihme, kun muutamaa tuntia myöhemmin sama pariskunta käppäili vastaan eräässä ruokamarketissa aivan toisella puolen pääkaupunkiseutua. Siis mikä on tällaisen tapahtuman todennäköisyys?! Varmaan jotain promillen osia! Mitäs sanotte tästä, te taikauskojat - minusta se on erittäin hyvä enne. Ja jos nyt tuo kyseinen pariskunta sattuu tämänkin viestin lukemaan, niin edelleen kovasti onnistumista teillekin!



Lisäksi lauantainahan oli uusi kuu. Sekin on erittäin hyvä asia maailmankaikkeuden kannalta.



Ihan itseänikin huvittaa, miten hyvällä tuulella olen. Viime viikolla oli vielä niin toivottomat tunnelmat, en yhtään jaksanut ajatella koko hoitoa ja sitä että taas pitää piinailla ja piinailla ne tuskaiset kaksi viikkoa, vain saadakseen sen negan testistä... Tosin kokemuksesta tiedän, että aina tämä ensimmäinen piinaviikko on kuitenkin mukavaa aikaa, sillä kaikki on vielä mahdollista. Jos on oireita suuntaan tai toiseen, se on aina vain hyvä merkki, ja jos ei ole mitään oireita, eihän niitä vielä tarvitse ollakaan, koska kiinnittyminen ei varmaan ole vielä tapahtunut... Vasta toisella viikolla alkaa se hermojaraastava osuus.



Tyynit, ihan hyvä juttu että olet saanut asioita selvitettyä ja kysyttyä. Varmaan sekin vähän helpottaa oloa, ja ainakaan ei siis ole mitään huolestuttavaa häikkää missään.



Hienoa, Mariska, että lakkosi pitää. Kaipa tuo painonnousu on yleinen juttu, miehellenikin kävi samoin kun hän pari vuotta sitten lopetti tupakoinnin. Tosin minäkin lihoin siinä sivussa, kun seuraksi popsin herkkuja...



Mukavaa viikon alkua, nauttikaa aurinkoisesta pakkassäästä!

Päätin tulla nostaan keskustelua ja kertomaan että tänään oli eka nla käynti ja siellä näkyi syke sekä vilkas sikiö. :)

Pikaisesti nostamassa ketjua...



Tyllerö, multa on mennyt jotenkin ohi että olet plussannut! Onnea siis matkaan!



Juulijan puolesta jännitän täällä, kenties liikaakin kun eihän me " tunneta" edes =)



Olin lomalla, oli ihanat pakkassäät ja aurinkoiset maisemat, mutta silti viikon loma meni liian äkkiä - halusin sukuloida kun se ei joululomalla onnistunut.



Mitäs muille kuuluu?

Moikka kaikille!



Kirjoittelin tuossa n. kuukausi sitten tälle palstalle ja pitelin sitten taas pettymyksen johdosta hetken palstahiljaisuutta...

Meillä nyt uusia uutisia AVA:lta. Elikkäs mies kävi spermatutkimuksessa ja siellä todettin huomattavasti heikentynyt hedelmöityskyky, A-luokan siittiöitä ei ollut lainkaan, B:tä oli jonkin verran ja loput olikin liikkumattomia (kaiken kaikkiaan melkein puolet siis). Ei hyviä uutisia.



Lääkäri kuitenkin sanoi, että inssistä voisi olla meille apua, mutta ovulaatio osui viikonloppuun jota ennen mulle oli tehty aukiolotutkimus ja normaalisti sitten vaan harrastettiin seksiä sillon eikä ollut mitään odotuksia onnistumisesta.



Lopullisessa sprematutkimuksen vastauksessa oli löytynyt paljon valko-eli tulehdussoluja, jonka vuoksi otettiin bakteeriviljely. Siitä löytyi alfa hemolyyttinen streptokokki, jonka mahdollinen aiheuttaja on vuosia piilevänä ollut klamydia...:( Myöskin suurini osa liikkuvista siittiöistä olivat " epämuodostuneita" tulehduksen vuoksi! Tässä kohtaa lääkäri totesi inssien olevan turhia ja sanoi, että koeputkihedelmöitys on meidän vaihtoehto.....



Jostain kumman syystä kuitenkin kuukautiset jäivät tulematta ja testi näytti plussaa!!! Olen siis raskaana... Nyt kuitenkin kova huoli siitä voimmeko saada tervettä lasta " epämuodostuneilla" siittiöillä??? En osaa ollenkaan nyt iloita tästä kauan odotetusta raskautumisesta vaan koko ajan odotan jotain kamalaa tapahtuvaksi ja pelottavia uutisia lääkäriltä...:( Tänään soitan lapsettomuuslääkärillemme ja toivon, että raskaus jatkuu normaalisti ja voimme saada terveen lapsen!!



Huomasin, että täälläkin oli tapahtunut kaikenlaista " poissaollessani" ... Sympatiat, empatiat ja kaikki muut lämpimät ajatukset teille kaikille!!!!! Palaan asiaan jahka saan tohtorin hyppysiini:)



Terveisin katya

Ihanaa Katya!! Tiedän JUST millaista on kun ei oikein voi luottaa siihen että kaikki menisi hyvin. Asiaa ei yhtään helpota se, että ns. riskiviikkojen yli odottelu kestää monta viikkoa. Toivoin itse, että jossain olisi joku taho, joka voisi antaa mulle jonkun lapun käteen todistukseksi siitä että juuri mun raskaus menee mallikkaasti...Paras saamani neuvo näin jälkikäteen oli se todella kliseinen " päivä kerrallaan" , eihän sitä ihminen todella voi elää kuin nykyhetkessä! Toisaalta keskenmenoahan ei kuulemma voi itse aiheuttaa, joten pitäisi yrittää elää mahdollisimman normaalisti...



Tulin hirmuisen iloiseksi puolestasi, ja miehesi puolesta tietysti myös! Olette taas yksi pari mun alati kasvavaan listaani niistä, joilla on tärpännyt itsestään vaikka hoitoja on harkittukin. Otahan rauhassa vaan, lepäilet ja hämmästelet =)



Nyt mulla taas karkaa mopo käsistä tämän palstailun kanssa, taidan palata vasta ensi viikolla " katsomaan" teitä =) Kaikille kevyemmille ja raskaammille mahtavat keväthalaukset!

Onnea vaan Katya!

Onhan se niinkin että luonto korjaa pois, jos alkio on ihan mahdottoman sairas, mutta toivotaan parasta.

Jos läheskään kaikki siittiöt eivät liikkuneet ja osa epämuodostuneita niin luulisi että sinne on uiskennelut joku terve hyväkuntoinen yksilö ;)

Onnea hirmuisesti, Katya!



Älä turhia huoli, että lapsessa olisi mitään vikaa epämuodostuneiden siittiöiden vuoksi. Eihän se epämuodostuneisuus tietääkseni tarkoita muuta kuin että niiden " pää" on väärän mallinen ja siksi huonosti läpäisee munasolun kuoren, tai jotain sen tapaista. Ja varmaan se kisan voittaja kuitenkin oli joku nopea ja filmaattinen hemmo (eihän meilläkään ollut kuin 1 milj. siittiötä millilitrassa, kun pitäisi olla monikymmenkertaisesti. Ja niistä vähistäkin vain pieni osa ylipäätään liikkui, mutta icsi-hedelmöityshän onnistui ihan hyvin. Onhan minulla tietty pieni pelko siitä, että kun on väkisin hedelmöitetty, niin onko alkioilla sitten kaikki kunnossa vai ei...)



Täällä on nyt sellaiset fiilikset, ettei tämäkään PAS onnistunut. Nyt on meneillään joku pp11 tai sinnepäin, ja oireettomuudesta tiedän että samoin on käymässä kuin viimeksikin. No, olisihan se ihan ihme ollutkin sellaisella 3-soluisella rupuluokan alkiolla. Maltan nyt kuitenkin olla vielä kamalasti surematta, katsotaan viikonloppuna.



Mutta oikeasti olen kyllä viime päivinä alkanut suhtautua niin, että ihan turha näihin PASseihin on ladata mitään toiveita. Ei niistä tule hullua hurskaammaksi, ainoastaan köyhtyy nelisensataa euroa kuukaudessa. Silläkin rahalla olisi kyllä huushollissa käyttöä.



Koetan siis valmistautua henkisesti jo seuraavaan hoitokierrokseen. Yhteen siirtoon on vielä alkiot pakkasessa, mutta eiköhän sekin ole ihan läpihuutojuttu vain.



Ei näihin asioihin, hoitoihin ja kaikkeen henkiseen ja fyysiseen prässiin, voi kyllä etukäteen valmistautua millään. Ainakin minulle nämä jutut ovat tulleet ihan puun takaa - en ollut todellakaan ikinä kuvitellut törmääväni lapsettomuuteen, ja kun hoidoissa käy, niin vaikeahan se on hyväksyä mahdollisesti kuuluvansa siihen pieneen vähemmistöön, joka ei hoitojenkaan avulla lasta koskaan saa.



Olen ajatellut nyt pikkuhiljaa ryhtyä ottamaan selvää kuntamme adoptiokäytännöstä. Asumme pienessä maalaispitäjässä, joten mitään omaa neuvontaa kunnalla ei ole, joten kai sen joku pela tai vastaava hoitaa ostopalveluna. Voisi ehkä kuvitella, ettei ensimmäistä neuvontaa tarvitsisi odotella vuosikausia, mutta eihän sitä voi tietää. Mies juuri täytti 43, joten ei me voida näiden asioiden kanssa kauaa turhan päiten hapantua. Se on minusta kyllä tosi omituinen juttu, että ikäraja määritellään vanhemman vanhemman mukaan - jos olisin yksinhakija, ei minulla olisi homman kanssa mikään kiire! Muutenkin nuo ikärajajutut ovat minusta vain suuren luokan simputusta, koska kyllähän moni mies tulee isäksi vielä yli viisikymppisenäkin. Ja ehtii silti mitä todennäköisimmin kasvattaa lapsensa täysi-ikäiseksi ennen kuin kupsahtaa.



Täällä siis vaihteeksi vähän alavireisempää meininkiä, mutta oikein mukavia talvipäiviä kaikille silti toivottelen! Aion tempaista itseni ja koirani hiihtoladulle, viimeistään viikonloppuna. Olen keksinyt konstin, jolla homma on vähemmän hikistä: koiralle vaan valjaat ja niistä naru omaan vyöhön - eipä tarvitse itse lykkiä vauhtia niin paljon!

Heippurei!

T ja K, hyvä hyvä! En vielä onnittele tämän enempää, pidän peukkuja että kaikki sujuu hyvin.



Tänne kuuluu ihan rauhallista, eilen sain vielä tietää viimeisen verikokeen tulokset, hcg oli säälittävät 3. Eli siis lähes nolla, ja menkkojen alkua tässä sitten vaan odotellaan. Yksi hyvä puoli tästä pitää löytää ja se on se, että onneksi iho on palautunut normaaliksi. Mulle tuli ihan kauheita finnejä, joita ei yleensä ole. Epäreilua, tulee raskauden huonot oireet vaan, mutta ei mitään hyvää lopputulosta!



Netistä löysin Iltalehden sivuilta pari lehtijuttua, ja sitä kautta löysin myös yhden kirjan nimeltä Syntymättömät. Se kertoo ilmeisesti pelkästään keskenmenoista, en tiedä vielä sen tarkemmin. Mutta tilasin sen itselleni, olen sellainen lukutoukka.



Töissä on hirveä kiire, ja toisaalta välillä tulee sellainen olo ettei mikään kiinnosta. Kun töitä on niin paljon niin ei tiedä mihin tarttuisi, ja sit tekis mieli vaan työntää pää pensaaseen ja olla tekemättä mitään. No, onneksi tämä on varmaan ohimenevää, ja kohta pusketaan taas niin kuin ei mitään.



Nyt koira kainaloon ja Idolsia jännäämään!

maakerrostumien alta... Tsempataanpas nyt vähäsen! Tai ehkäpä meidän pinomme ongelma on nyt se, että moni on lakannut olemasta lapseton, ja loputkaan eivät ole enää kovin kevyitä. Niin, no, aika lyhyt vaihe elämästähän tuo " kevyt lapsettomuus" taitaa loppujen lopuksi olla, sillä ainakaan minä en ihan koko aikaa enää jaksa olla kepeä. En yhtään.



Puoli vuotta ja ylikin tämä pino on sentään sinnitellyt listoilla. Ihan hyvä saavutus! Ja mitä kaikkea sinä aikana onkaan tapahtunut!



Viime aikojen kuulumisista sen verran, että tosiaankin testasin tuossa viikonloppuna sen " odotetun" negan, enkä ole tällä kertaa joutunut kovin syviin epätoivon syövereihin. Pakkasessa meillä on enää 2 alkiota, jotka ovat molemmat 4-soluisia eli juuri sen kokoisia kuin sen ikäisten pitää ollakin. Viimeksihän oli vain 2-soluisia. Sitä olen vähän ihmetellyt, että kun pyrkimys on aina siirtää vain yksi kerrallaan, niin miksiköhän parit ovat aina hyvin samanlaiset keskenään - siis yhdessä oljessa kaksi hyvää, toisessa kaksi huonoa? Minusta ne olisi ollut fiksumpaa laittaa niin, että on hyvä ja huono aina yhdessä, niin on todennäköisempää, että se parempi niistä sitten selviää. Harmi jos hyvistä alkioista joutuu toisen heittämään sitten hukkaan turhan päiten, jos vaikka molemmat selviäisivät. Minulla on kuulemma hertanmuotoinen kohtu, joka saattaa lisätä keskenmenoriskiä kaksosraskaudessa (viimekertainen lääkäri kertoi tämän, aikaisemmin siitä ei ollut puhetta, mikä on sinänsä ihmeellistä kun ekassa passissa kuitenkin siirrettiin 2 alkiota). Mutta mitä sekin nyt sitten tarkoittaa - tiedä häntä!



Minua ihan oikeasti tympii koko juttu ihan sikana. Jos lääkäriltä kysäisee mistä tahansa - kiinnittymisongelmista, alkioiden laadusta, yrityskertojen määrästä - aina kaivetaan esiin se onnistumisprosenttitaulukko. Kyllä minä olen lukenut tilastomatematiikkaa sen pakollisen lukiokurssin ja suurin piirtein ymmärrän, mitä ne luvut taulukossa tarkoittavat. Mutta mitä ne tarkoittavat omalla kohdallani? Onhan lääkäreillä käytettävissä kaikki tutkimusaineisto, joka meistä on saatu selville, veriarvot ja muut, mutta aina vaan tuijotetaan niitä valtakunnallisia todennäköisyyksiä.



Meillä hajosi toinen auto ja siihen tulee nyt melko kallis remontti. Täällä maalla kun asutaan ja molemmilla on melko pitkät työmatkat, ei vaan voi olla ilman autoakaan. Ollaan aika tiukoilla, mutta koetamme kuitenkin sinnitellä kaikki passit putkeen ja ehkä vielä seuraavan icsi-hoidon ennen kesää. Minusta tuntuisi hirveältä pitää nyt pitkä tauko, mieluummin kaikki yhteen menoon ja sitten kesän ajan voisi levätä näistä jutuista ja miettiä, haluammeko enää ollenkaan jatkaa näissä merkeissä.



Olen surffaillut vaihteeksi adoptiosivuilla netissä, hoitojen aikana se aihepiiri on painunut vähän taustalle. Nyt kuitenkin tuntuu taas siltä, että voisin ajatella asiaa, eikä parin-kolmen vuoden odotus ehkä kuitenkaan olisi niin kestämätön juttu. Työkuvioissa pitäisi sitten vain ryhtyä toimenpiteisiin, nyt olen roikottanut sitä asiaa jo jonkin aikaa ajatellen, että jotenkin joskus pääsen äitiyslomalle ja sitten se homma muka lutviutuu itsestään. Tuskinpa se sittenkään sitä tekee... Mutta on tässä kaikenlaisia taloudellisiakin käytännön kiemuroita, tavallisia köyhiksiä kun ollaan. Ei voi oikein tehdä suuria suunnitelmia nyt, kun kaikki on niin auki. Se rassaa, ja pahasti.



Onneksi muuten meillä menee hyvin, mies on hirveän ihana ja osaa olla tukevana olkapäänä silloin kun sitä tarvitaan. Ja jaksaa sanoa, että totta kai me yritetään, että niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Itse en aina jaksa sitä uskoa, mutta hyvä että edes toinen jaksaa. Sekin auttaa tosi paljon, että on kevät ja valoisampaa, ja kaunis talvinen maisema jonne painua silloin kun kaikkein pahiten ahdistaa. Vuodenajat ovat aina vaikuttaneet minuun tosi voimakkaasti, varsinkin syystalven pimeys, mutta kaupungista maalle muuttaminen vähensi kyllä radikaalisti kaamosmasennusta!



Pahoittelen tätä omanapaista tilitystä, mutta juuri nyt ei taida olla oikein rahkeita muuhun.



Keväistä viikkoa teille kaikille!

Olen 27v ja mieheni on 28v ja ollaan kohta vuoden yritetty saada lasta. Lääkärillä olen sen verran käynyt,että pco:ta on ja terolutia syön,että saan menkat pysymään säännöllisinä. Klomejakin oon kokeillut 4kk:ta, mutta ilman mitään tulosta. Nyt mieheni on käynyt siemennestetutkimuksissa ja tuloksia ootellaan. Mitään muita tutkimuksia ei ole vielä tehty,mutta jotain kai on kohta tehtävä jollei raskaus ala normaalein keinoin. Toivoani en ole vielä menettänyt vaikka ikävältä välillä tuntuukin,kun kaikki vaan kyselee ja ihmettelee,et miksette jo hanki perheenlisäystä. Emme ole meinaan vielä puhunneet asiasta kenellekkään. Siksi tää onkin ihanaa,että voin keskustella asiasta jonkun kanssa ja jakaa kokemuksia.

Luulen,että kuulun tähän seuraan mukaan. Olen 27v ja mieheni 28v ja ollaan kohta vuoden yritetty saada lasta. Sen verran olen lääkärillä käynyt,että pco:ta mulla on ja terolutia syön,että menkat pysyisivät normaalina. Olen itse jo sen ikäinen ,et melkein kaikilla kavereilla alkaa olla omia lapsia. Tää tuntuu vain niin väärältä,että toiset saavat lapsia noin vain ja toiset sitten taas ei vaikka kuinka yrittää. Emme ole puhuneet asiasta vielä kenellekkään ja siksi onkin niin ihanaa,että on joku kenen kanssa voi keskustella asiasta. Ihana tietää,et en ole ainut kenellä on ongelma tulla raskaaksi.

Tervetuloa kir-si,

täällä on hyvä kirjoitella silloin kun tuntuu ikävältä eikä ole muita joille asiasta puhua. Välillä kevyesti ja välillä vähän vähemmän kevyemmin, mutta perusvire on yleensä positiivinen.



Mä olen eilen reippaana lukenut sen Syntymättömät -kirjan. Se oli hyvä, ainoa huono puoli oli se, että se oli kovin lyhyt. Se oli mukavasti kirjoitettu, eikä mua itkettänyt yhtään sen lukeminen. Ajattelinkin että alan olla aika - no en nyt sanoisi vahvoilla - mutta kuitenkin paremmalla mielellä koko asian suhteen. Asia alkoi painua taka-alalle muutenkin. Toki mielessä nakuttaa se ajatus, että mitä jos tämä onkin toistuvaa. Kirjassa haastatellut kertoivat, että se ensimmäinen keskenmeno on ollut aina rankin. Se on toisaalta lohdullista, jos tästä nyt selvitään niin sitten kestetään se mitä on tulossakin. Toisaalta mua pelottaa nää mun aavistukset, aavistin että tästä ei tule meille helppoa, aavistan että tämä ei ole ensimmäinen eikä viimeinen keskenmeno, aavistan kyllä että lapsia joskus saamme, mutta siihen menee aikaa.



No, tänään sitten kuulin että läheiselle kaveripariskunnalle on tulossa vauva. En voi sille mitään, mutta ensimmäinen ajatus oli että voi surku. Yllätyin omia tunteita taas, musta tuntui ihan hirveän pahalta.



Samoissa ajoissa oltaisiin oltu, ellei meille olisi tullut keskenmenoa. Nyt sitten onkin itkettänyt ja mietityttänyt koko illan, kuinka ihminen voi olla näin surullinen ja kateellinen ja surkea ja alhainen ja ilkeä ja miksi niille ja miksei meille.



Pitäisi olla iloinen, mutta se ei olekaan niin helppoa. Olen päättänyt olla iloinen, tottakai, mutta en ole lähettänyt onnitteluja. Olokin on sellainen, että toivottavasti asia ei tule puheeksi. Mitä sitten kun se hetki tulee, mitä jos alan itkeä kun pitäisi onnitella. Ei kai tässä auta kuin surra ja itkeä, paha olo varmaan helpottaa ajan kanssa ja sit olen vahvempi tapaamaan heidät. Tai sit rupean puuhaamaan jotain ihan muuta enkä ajattele asiaa enää yhtään. Katsotaan miten käy!

hiihtolomalla, vai?



Tervetuloa Kir-si, hienoa saada uutta porukkaa kehiin kun ei täällä taida enää olla oikein ketään... Ikävää, että teilläkin on lapsensaamisongelma, mutta täällä siitä saa puhua ihan luvan kanssa ja ainakin minä lupaan kuunnella.



Olen uponnut jonnekin adoptioasioiden syövereihin. Kerron teillekin todella ihanan blogin osoitteen,



http://adoptiomatka.blogspot.com/



jos jotakuta muutakin kiinnostaa aihepiiri. Siinä kiinalaista adoptiolasta odottava nainen kirjoittaa niiiiin kauniisti, että kannattaa lukea ihan vaan senkin takia.



Vaikka adoptio on niin vaikea ja hankala ja vuosikausia kestävä prosessi, olen nyt kuitenkin taas (hetkellisesti) sitä mieltä että se on meille vaihtoehto. Jopa niin vahvasti, etten juuri uhraa ajatusta viimeiselle PASsillemme parin päivän päästä. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että vaikka kuinka kauan kestäisi, niin adoptiossa kuitenkin tietäisin että joskus se lapsi kuitenkin tulee, jos nyt ei mitään hirveän kamalaa estettä jostakin putkahda.



Kun vain jaksaa odottaa ja vastata oikein kaikkiin kysymyksiin - tällaiselle kuin minä, joka oli aina hyvä koulussa, se on jotenkin kestettävissä oleva tapa tulla äidiksi ja perheeksi. Näissä hedelmöityshoidoissa asia on ihan toisin, niissähän on kyse vain biologiasta ja sattumasta ja taikauskosta, eikä mikään sellainen ole oikein kovin luotettavaa. Eikä mihinkään voi itse mitenkään vaikuttaa.



Olen pitkään kaivannut teitä kaikkia täällä, ilmoittautukaa, olkaa niin kiltit! Milka, RouvaH, Katya (miten sujuu?), Mariska, kaikki muutkin joita en nyt muista. Käytkö vielä täällä, Nitrosid?

Juulija - tiedän niin tarkasti sen taikauskon! Mulla menee vieläkin välillä vähän (paljon!!) yli: jos huomaan esim roskan lattialla enkä ota sitä, mun on palattava takaisin koska muuten se voi vaikuttaa jotenkin epäsuotuisasti raskauteen..Tiedän, ihan viriviritöötööt. Onneksi tällaisia hetkiä on aika harvoin, mutta ihmettelen mitä " kaupankäyntiä" kohtalon kanssa se on?



Mun on myös vaikea ymmärtää niitä, jotka ostelee jo etukäteen tai raskauden alussa vauvanvaatteet ja muut, tai että heti positiivisen testin jälkeen hehkutetaan kaikille. No, se sopii joillekin, itse olen sellainen hermokimppu että täristessä menee koko elämä =)



Etkä sinä ole ollenkaan vielä vanha! Ei miehesikään! Isäni oli 43 kun veljeni syntyi ja vielä olisi halunnut lisää lapsia =) Älä missään nimessä ala masentua! Olet niin järkevä ja jalat maassa-tyyppi, että jos jokin korkeampi voima tai määräävä taho jossain on, niin niiden on pakko nähdä mikä mahtava äiti sinussa piilee =)





Mariska: varmaan itse kukin on tuolla arsenaalilla joskus valmistautunut taisteluun, mutta varo ettei mene välineurheiluksi =) Mulla meinasi mennä aika överiksi kaikkien mehujen ja vitamiinien kanssa kun aikaa vaan kului. Ei sillä että teillä välttämättä menisi kauan! Toivottavasti ei menekään ja ainakin sulla on sitten foolihapot kunnossa =)



Katya: käyhän aina välillä kertomassa kuulumisia vaikka taustailetkin. Sanot vaan vaikka että hengissä ollaan!