UUSI pino " kevyesti lapsettomille" !
Hei!
Olisiko täällä halukkaita pinoutumaan ja vaihtamaan ajatuksia? Olemme miehen kanssa toivoneet lasta nyt n. 9 kk. Mitään tutkimuksia ei ole tehty, joten en kategorioisi meitä vielä lapsettomuudesta kärsiviksi (ja siksi nimitys " kevyesti lapseton" . Keksiikö joku paremman nimen?)
Olen kirjoitellut vauvakuume-puolella, mutta sieltä kanssasisaret siirtyvät nopeasti odotus-puolelle, ja silloin itsestä tuntuu hiukan surulliselta. Löytyisikö täältä siis muita kohtalotovereita, jotka odottavat - ja ovat ehkä odottaneet jo hetken aikaa - ihmettä tapahtuvaksi toistaiseksi luonnon keinoin? Olen ajatellut, että jos jouluun mennessä ei tärppää, menemme tutkimuksiin.
Olen siis annaliinu, ikää 28 v, mies 35 v ja asustelemme kahdestaan talossa Itä-Suomessa. Nyt menossa kp 5/27-32 ja tilasin juuri netistä elämäni ensimmäiset ovistestit. Tässä siis lyhyt esittely itsestäni. Nyt on teidän muiden vuoro! :)
Mukavaa uutta viikkoa kaikille!
Kommentit (304)
Mä olin päättänyt pyhästi pysyä toistaiseksi poissa vauva-lehdestä, että saisin mieltäni jotenkin pois näistä asioista. Mutta enhän sitten malttanut :).
Ihana kuulla ihmisistä, jotka pystyvät näkemään elämässä muutakin kuin vain tämän vauva-asian! Pyrin samaan (tosin aika huonolla menestyksellä..;). Ja nöyryys joo, se on todella asia jota on saanut oppia.
Mä olen kyllä ollut tänään taas ihan alhaalla. Sanomalehti oli niiiin lannistava: hedelmöityshoitolaki plaaplaa ja korot nousee ja asuntovelalliset (=myös minä) on pulassa plaa plaa. Taas tuntuu että mitenköhän ihmeessä tästä selviytyy...
Kaiken kukkuraksi paras ystävä vihjaili eilen yrittävänsä raskautta, ei sanonut suoraan mutta rivien välistä ei voinut muuta lukea. Pointsit hänelle siitä, että " varoitti" minua hienovaraisesti etukäteen (hän tietää mun projektista). Mutta eihän hyvältä tunnu, pakko myöntää. " Sinäkin Brutukseni" tuli ekana mieleen. Kyllä tämä on rankkaa välillä ystävyyssuhteille!
Vellottuani ja itkeskeltyäni tässä tämän aamun ajattelin taas pistää murheen karkoitus -asetuksen päälle. Pakko taas jaksaa ja uskoa!
PS Harkitsen katkaista sanomalehden tilauksen pariksi viikoksi. En kertakaikkiaan jaksaisi seurata lain kehitystä, se on raastavaa!
Säikähdin kamalasti kun huomasin että uutiseni sai tämän pinon hiljenemään. Joten luultavasti satutin joitakuita pahasti - olen pahoillani. Jotenkin kuitenkin ajattelin että kaikille tekee hyvää kuulla, että ihmeitäkin voi tapahtua: se voi tapahtua kenelle tahansa, koska minulla tilanne oli todella heikko!
Seurailen teitä, koska odotan kovasti uutisianne ja todellakin pidän teille peukkuja. Minulla vauva on vielä kyydissä, mutta pientä tuhruvuotoa on joten saas nähdä. Välillä olen ihan positiivinen (voihan tämä olla normaaliakin), välillä epätoivoinen (olisihan se ollutkin ihme jos luomuna olisi tullut). Mutta se siitä, ei kuulu tähän pinoon.
Tsemppiä edelleen teille kaikille!
Pauliina
En ole viitsinyt käydä täällä, kun tuntuu että tämä aihe ei ole nyt ollut kauhean paljon mielessä muutenkaan hetkeen. Enkä viitsi lietsoa itseäni jos kerran löytyy muutakin ajateltavaa =). Nyt kuitenkin tulin, mukava todeta että ketju pysyy kasassa ja henki hyvänä! Etenkin Juulijan tekstit osuvat minuun, olet hyvä kirjoittaja!
Sain sen vaikutelman, että monet ovat ottaneet askeleen eteenpäin, tai ainakin meinaavat ottaa pian, siis tutkimusten osalta? Tosin luin kyllä muutaman sivun vaan tosi nopeasti läpi, eli tämä vain on tällainen minun saama yleiskuva asioista.
Omaa ajankohtaisuutista: Minua vaivaa jokavuotinen piina, epäilen yleensä noin kerran vuodessa että mua vaivaa joku vakavampi sairaus =) Olen kai vähän liikaa koneella, tiedon äärellä...Kuinka vakavaa on luulosairaus ja onko siihen lääkitystä =) ?
Ja tänään luin hedelmöityshoitolakiin liittyen vielä yhden tyhmän säädöksen: sijaissynnyttäjän käyttö kielletään. Miksi ihmeessä valitetaan että Suomen syntyvyys on liian alhainen, mutta ei kuitenkaan tueta riittävästi niitä, jotka lapsia tähän maahan haluaisivat saattaa?
Tämä nyt oli vain tällaista ajatustenjuoksua, en jaksa pohtia kovin syvällisiä. Suurin ongelmani lapsettomuuskysymyksessä on kateus, kärsimättömyydestä olen jo melkein päässyt. Se onkin ainoa positiivinen asia tässä - odottelu ja epätietoisuus lamauttaa vähitellen sellaisen kaikki-mulle-heti-tänne-asenteen. MInulla on sellainen luonne, että koen hirveän voimakkaana aina kaikki vääryydet ja epäreiluudet - siis myös muiden ihmisten kokemat. Siksipä jonkun muun raskaaksitulo iskee aina jalat alta - miksi minun pitää jäädä " ilman" !? Siitä johtuen olen kateellinen, mutta onneksi myös peruspositiivinen kyllä tämä tästä-tyyppi. Mutta mitäs luulette, käykö kateuteen sama lääkitys kuin luulotautiin? =)
Joo, jatkakaa te vakavammilla teemoilla, minä toivotan oikein hyvää alkanutta viikkoa ja lähetän piristäviä ajatuksia kaikille!
...lannisti meikäläisen. Koko syksyn onnistunut muuten säästymään kaikenmaailman lentsuilta, mutta totta kai kun sitten menee vieraaseen maahan ja vieraaseen pöpökantaan niin tarttuuhan se sitten miuhunkin. Nyt kun sai taas buranalla kuumeen laskemaan, on ihan hyvä olla - kai tästä suihkuun pitäisi tallustella.
Mie en tosiaan ymmärrä tuota hedelmöityshoitolakia parhaalla tahdollanikaan. Se sijaissynnyttäjän kieltäminen... Ei mitään järkeä.
Huoah, korkojen nouseminen kyllä kieltämättä aiheutti tässäkin osoitteessa pientä sydämentykytystä, velkaa on ja vain yhdet tulot, miun satunnaisia työpätkiä lukuunottamatta. Mutta viikko silloin tällöin nyt ei tunnu missään... Ja yläkerran remontti vielä sen verran pahasti kesken, että sieltä niitä suuria menoeriä vielä puuttuu, niin kuin villaa ja putkia ja sähköjä ja sellaista... Onneksi ei tarvitse töitä teettää kellään.
Nyt alkaa jo vähän jännitellä. Viimeisen terolut -pillerin tähän kiertoon otan tänä iltana. Ja sitten ei kuin odottelemaan tädin saapumista ja sitten ne clomit jo pitäisikin aloittaa...! Vähän jo epäilyttää valmiiksi, voiko viidestä pienestä pilleristä olla niin suurta hyötyä, lähinnä epäilen, että toimivatko ne kuitenkaan... Mutta sekin selvinnee seuraavan kierron aikana...
Kuulaita syyspäiviä ja positiivista mieltä kaikille!
sopisinkohan itse tähän pinoon?
No, olen 19v ja mieheni 22v. asumme keskisuomessa, itse vielä opiskelen mutta mies on töissä. olemme olleet naimisisssa 02/06 lähtien ja siitä sitten yritystä, eli 9kk suunnilleen.
Monlla tutuilla on heti tärpänny ja olen oman aikani ollut kateelllinen ja surullinen aiheesta.Miten maailma on NIIN epäreilu että joku narkkari tai juoppo nussii kerran ni heti on paksuna!!! miettikää, sitte joku haaveilee ja yrittää hulluna ni EI mitään.
Olen käyny gynekologilla ja kaikki pitäis olla kunnossa MUTTA kierto on auttamattoman sekaisin, elikkä kävin gynellä niinku keskiviikkona ja sitte viikonloppuna oman tiedon mukaan olisi pitäny alkaa menkat mutta ultrassa näkyi että JUST olis niinku munarakkula kypsymässä, ja sanoi myös gyne sen että saattaisi minulta tulla niinku tuplat eli kaksi munasolua yhdessä kierrossa.. onkohan ne edes sitte valmiita tai suostuvaisia hedelmöitykseen.ken tietää..
Kesälllä taisi olla jokunen kemillinen raskaus... mutta.. kärsivällisyyttä
syökö kukaan muuten FOOLIHAPPO tabletteja?? itse allotin ne tossa kk. sitte... saa nähä onko niistä hyötyä..:)
mutta, :)
Mä muistelen lukeneeni joskus viime talven kuumeiluvaiheessa, että varsinaisesti foolihappo ei vaikuta raskaaksituloon. Sikiön kehitykselle sillä kyllä on merkitystä, joten jos äidillä on sitä tarpeeksi jo raskaaksi tullessa, on sikiö vähemmän altis rakennehäiriöille.
Toisina päivinä olen niin lapsellinen, että näyttelen keskaria salaa isomahaisille naisille. Siis istun itse autossa, mutta tulee niin paha mieli että jotenkin se on purettava. Ja koska tiedän että teen väärin, näytän kesoa vaan hyvin salaisesti autonikkunan alapuolella...Onko muilla mitään pimeitä pahanmielenpurkamiskeinoja asiaan liittyen =)?
meillä hoidot, ennen joulua ehditään siis rypeä läpi yksi kokonainen raskas rupeama. Että täällä meidän suunnalla ei olla kevyesti lapsettomia ei sitten kyllä yhtään! Kävin äsken jo katsastelemassa noita pinoja icsiläisille, mutta siellä näyttää kaikkien tekstit samalta kuin lukion matikankirjassa (siis numeroita ja kirjaimia sekaisin) enkä minä tajua niistä mitään. No, onneksi se lääkäri varmaan kertoo mitä pitää sumuttaa ja mitä pistää minnekin.
Mieheni suhtautuu hoitoihin vähän minun puolestani huolestuneena, onhan hänen osuutensa loppujen lopuksi kuitenkin varsin pieni kokonaisuuteen nähden... Ja sekin on tietysti vähän ironista, että lapsettomuus johtuu kokonaan miehestäni, ja hän ei edes ole lapseton! Ja kaikki hoidot tehdään minulle, joka olen terve ja normaali. Minusta on aivan yhdentekevää kenessä " syy" on, olen valmis hoitoihin ja piste, mutta miehelle siinä tuntuu olevan enemmän sulattelemista.
Kiva kun olet palannut, Rouva H, ehdin jo sinua kaivatakin. Milka taitaa olla pimennossa tämän viikon, ymmärrettävästi, mutta minä lähetän sylikaupalla sympatioita Milkalle ja telepaattisia vetoomuksia (jo lähettämieni kirjallisten lisäksi) päättäjille ihan yötäpäivää.
Joo, minä näytän autossa keskisormea salaisesti monille - hyvä konsti purkaa frustraatioitaan! - mutta pallomahaisia naisia kohtaan minulla ei ole mitään antipatioita. Kukaan heistä ei odota minun lastani, paitsi ehkä sitten näiden hoitoyritysten jälkeen joku kiinalais- tai kolumbialaisnainen joskus tulevaisuudessa. Mutta se on ihan eri tarina sitten.
heissuli kaikille!
Olen taustaillut kyllä melko aktiivisesti mutten ole saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään pitkään aikaan. Huomenna olen menossa polille lapsettomuus-asioissa, viime vuonna tehtiin meille ekat tutkimukset ja nyt sain aikaiseksi varata ajan kun ei kotikonstein ole mitään tapahtunut. Minulla pco ja en kai sitten ovuloi kun ei lasta ole kuulunut, en ole halunnut tikutella kun se on tuntunut niin aikataulutetulta seksin suhteen....seli ...seli...
Kai sieltä saan tabletti?-hoitoa auttamaan asiaa, hieman jänskättää koska menen sinne yksin. Jään samalta reissulta töihin joten miehen ei ole järkeä lähteä suoraan yövuorosta ajamaan toisella autolla jotta pääsisi mukaan. Polin sihteeri vain ei ole ystävällisemmästä päästä asiaskaspalvelijoita joten sanomista voi tulla yksin menosta!!!! Lähden sitten pois jos en ole tervetullut vastaanotolle ja menen yksityiselle sieltä saa ainakin palvelua maksua vastaan. Tulipas nyt vuodatettua, mutta toivoisimme jotain edistystä nyt tapahtuvan, olen ollut ilman pillereitä 4v. Olen kohtalotoverien lailla täysin pihalla noista kirjainyhdistelmistä, mutta täytyy sit tutustua jos on tarpeen, asia kerrallaan edetään.
Pitäkää peukkuja jotta selviän sihteerin kynsistä;)
Selvisin tänään sihteeristä hyvin helposti:) Lääkäri oli myös mukava ja rauhallinen nainen ja selitti tosi hyvin asioita.
Minulle ei nyt puhuttu aiemmin diagnosoidusta pcosta mitään, mutta yrittävät tehdämunatorvien aukiolotutkimusta x2, ei onnistunut katetri ei uinu perille....teki kipiitä! Kahden viikon päästä seuraava yritys ja sitten jos putket auki niin tehtäsiin kirjainyhdistelmä IUI(?????) Nyt rupes oikeesti hirvittään eikä vähiten myös mieheni puolesta jonka tarvitsisi hommata siemenet purkkiin......no sulattelen itsekin näitä juttuja ja sitten keskustelen ukkokultani kanssa. Lääkäri sanoi myös että jos putket on tulossa eivätkä aukea tutkimuksessa niin keinohedelmöitys on ainoa jos siihen haluaa ryhtyä, kääk!!! Nyt tuntuu ettemme ole enää kevyesti lapsettomia:((((((((((((((( tosin luomuraskauden mahdollisuuttakaan lääkäri ei kieltänyt että se voisi tapahtua. tulipas taas purkauduttua, mutta jospa armon kohtalotoverit jaksatte lukea!
Tätä palstaa olen lueskellut taustalla jo jonkun aikaa ja kun ajatukset ovat kuin omiani, en ole sen kummemmin tuntenut tarvetta toistaa... Nyt, näin keskellä yötä ajatuksissani, ajattelin kirjoitella teille. Olen 31-vuotias etelä-Suomen esikoista yrittävä, ja tunnen olevani kevyesti lapseton yrityskuukausiin katsoen (10kk). Emme ole missään tutkimuksissa käyneet.
Omat ajatukseni ovat lähinnä katkeruutta ja kateellisuutta muita raskautuvia kohtaan, ja huvituksekseni huomasin teidän kirjoittelevan " sormimerkeistä" autosta käsin ; teen aivan sitä samaa! Tuntuu jotenkin helpottavalta kun saa hieman purkaa turhautuneisuutta muihin onnellisiin pienten kääröjen äiteihin heidän sitä kuitenkaan huomaamatta..... Näin ei kukaan loukkaannu merkeistä.
Käpäisin Helsingissä Stockan Hulluilla päivillä ja jouduin hissiin kaksien lastenvaunujen kera (nuoret äidit olivat hehkuvan onnellisen näköisiä) ja vaunuissa suloiset todella pienet vauvat. Tunsin oloni hyvinkin ahdistuneeksi; miksei minulla ole tuollaista. Hissin sisällä oikein pursui positiivisuus ja lapsen tuoksu! Ja mitä tein? Suljin silmäni, kasvot tiukasti ovelle päin ja puristin hampaat yhteen pidättääkseni kyyneliä. Tällaista oloa en ole tuntenut pitkään aikaan, en näin voimakkaana.
Hui!
Mutta, positiivisella pyrkimyksellä eteenpäin ja muiden elämänpuolien positiivisuuden saattelemana hymy pysyy kasvoilla tänään.
Hyvää yötä!
Ansa
enkä vieläkään ehdi tarkemmin perehtyä. Oli kuitenkin pakko tulla pistäytymään, kun taisi sittenkin käydä hyvin tuon hh-lain kanssa! :)
[b]Milka[/b]: jos oot " kuulolla" , niin tulin vaan kertomaan että olit ekana mun mielessä kun uutisesta kuulin! :) Ei tarvitse sitten lähteä rapakon taakse hoitoja jatkamaan! Toivotaan plussaa sulle heti seuraavalla yrityksellä! *bd*
Moikka,
kiva huomata, että täällä on ihmiset kirjoitelleet, ja uusiakin hengenheimolaisia ilmaantunut, ja kiitos tsemppauksista, olette niin empaattisia :). Toivon teille kaikille hyvää seuraaviin koettelemuksiinne vaikka en tässä erittelekään jokaista erikseen.
Mutta siis tämä viikko on ollut tähänastisen elämäni vaikeimpia. En ole kertonut, mutta minä tulin vihdoin raskaaksi syyskuun alussa. Olen ollut niin peloissani, että jotain pahaa käy, ihan taikauskon vallassa. Voisiko olla että ehdin juuri ja juuri ennen lakia?
No maanantaina ekassa ultrassa pahimmat pelkoni osoittautuivat todeksi: lääkärin sanottua " ei hyvältä näytä" tunsin lähes irtaantuvani ruumiistani, aivot väittivät " tää ei tapahdu mulle" . Sikiö elää (eli ainakin maanantaina) mutta on liian pieni, keskenmeno 80% todennäköisyydellä, en voi kuin odottaa minä hetkenä se tapahtuu. Ensi viikon torstaina seuraava ultra.
Lisäksi lakiäänestys oli koko ajan päällä. Olen niin onnellinen että oikeus voitti tänään äänestyksessä! Mutta miten voin olla onnellinen kun mulla on tulossa keskenmeno... ja lain muotoilut spermanluovuttajien anonyymiuden purkamisesta ja sen aiheuttamista perintöongelmista ym tulee karkoittamaan luovuttajat... Mutta silti olen tästä onnellinen.
Olo on todella epätodellinen, töissä käyttäydyn käsittämättömästi.
Iso vaikutus on myös sillä, että tultuani lääkäristä päätimme siskon kanssa (hän oli mukana), että tätä ei voi enää pitää salassa meidän vanhemmilta. Menin siis itkemään äidille, suoraan klinikalta. En olisi uskaltanut toivoa niin mahtavaa, 100-prosenttista tukea jonka isä ja äiti mulle antoivat. Ja tämä salailun ja valehtelun verkosto jota on rakennettu kohta vuosi, se on nyt ohi. Helpotus siitä on suunnaton. Vanhemmat lupasivat myös auttaa rahallisesti vaikka ovat jo eläkkeellä, vakuuttivat että siihen löytyy kyllä rahat. Äiti kysyi monta kertaa miksi ei oltu kerrottu aikaisemmin ja oli järkyttynyt kun kuuli missä köyhyydessä olin elänyt...;).
Että tällaista. Mitähän kaikkea on vielä edessä...
Onnea meille kaikille tulevaan!
Milka, millainen tarina! Toivotaan nyt todella, että se 20% todennäköisyys kohdallasi voittaa... Vähän liikaa olet kyllä yhden ihmisen osalle kokenut tänä syksynä! Mutta se on ainakin hienoa, että mahdollisuuksia uuteen yritykseen on, ja että taloudelliset vaikeutesikin varmaan vähän helpottavat! Ja että olet onnistunut kuitenkin tulemaan raskaaksi, sehän on kaikkein tärkeintä!
Kyllä tuntui hyvältä ja helpottavalta minustakin kuulla lakiäänestyksen lopputulos. En muista milloin olisin jonkin lain etenemistä seurannut yhtä suurella mielenkiinnolla. Minusta oli hirveän pelottava vaihtoehto, että esitetty versio olisi voittanut - se olisi ollut todella julmaa ja eriarvoista holhoamista, pakottanut ihmiset hoitoihin ulkomaille tai sekalaisiin omatoimisiin yrityksiin ties missä. Kun kuitenkin kyse on niin hirveän pienestä porukasta - pari prosenttia kaikista hedelmöityshoidoilla syntyvistä lapsista - on aivan naurettavaa esittää että jotkut yhteiskunnan " arvot" ovat siinä vaakalaudalla. Kuinka paljon lapsia hylätään, kohdellaan huonosti, jätetään huolehtimaan itsestään ja pienemmistä sisaruksistaan...
Tervetuloa muuten minunkin puolestani uudet ihmiset tänne poppooseen vain, Ninnuliina ja Ansa (olikohan muitakin?), ja kiva että vanhoja " taustailleita" on taas ilmestynyt kertomaan kuulumisiaan. Näistä asioista kun ei niin helposti juttele muille ihmisille niitä näitä... Olen itsekin vähän kahden vaiheilla, kertoako vanhemmilleni, sisaruksille, lähimmille ystäville. Toistaiseksi en ole puhunut mitään, paitsi ystäville epämääräisesti että kyllä jossain vaiheessa ehkä haluttaisiin lapsia. Kesällä syntynyt veljentyttöni, jonka kummi olen, varasti shown siinä määrin etten ole viitsinyt vanhemmilleni mitään puhua ainakaan vielä. En jotenkin halua himmentää heidän isovanhemmuusonneaan, veljeni perheen onnesta puhumattakaan... Mutta tosihan on, että jos meillä olisi heti tärpännyt (kuten heillä ilmeisesti kävi) olisi meidän vauvamme kyllä serkkuaan aika paljon vanhempi.
Ehkä kerron sitten kun ensimmäinen hoito on käyty läpi. Asumme aika kaukana toisistamme, joten emme kovin usein näe, silloinhan sitä helpommin panisi merkille jotain hoidoista johtuvia pömpötyksiä tai muita oireita ja minä joutuisin selittelemään. Se on sitten eri juttu, miten töissä sujuu. Meillä on tosi pieni työpaikka, sairauspoissaolot menevät vain yhden ihmisen, pomoni kautta, enkä haluaisi hänen tietävän. Hassua, sillä olen ihan varma että hän ymmärtäisi, mutta jotenkin en vain halua. Niinpä luultavasti pidän palkatonta " syyslomaa" muutaman päivän sen punktion liepeillä, niin vältyn selittelemästä. Miksi tästä pitää tehdä väkisin vielä vaikeampaa kuin se jo on?!?
Iloista viikonloppua kaikille!
tuesta! Sulla on siis eka ivf tulossa, milloin? Anteeksi olen ollut niin sekopäinen, etten nyt saa päähäsi tarkkaa tilannettasi.
Läheisille ja duunissa kertomisesta: kun alunperin päätin etten kerro asiasta vanhemmille, en kuvitellut että hoitoprosessini olisi näin pitkä (tiedän kyllä monilla on vielä paljon pidempi, enkä tietysti tiedä kauanko omani vielä kestää..). Ajattelin että säästän heitä ja kerron sitten ne iloiset uutiset - ja valmistaudun myös puolustautumaan järkyttyneiden kommenttien edessä: " mitä, yksinkö aiot pärjätä" tms.
Kyllä vanhemmat osaa yllättää:), pitää muistaa, anteeksi kielenkäyttöni mutta " älä opeta mutsias nussimaan" . Eli kyllä he ovat itse monenlaista kokeneet ja nähneet.
Mutta tottakai riippuu vanhemmista, ja jos sinun vanhempasi asuvat kauempana, niin helppo tosiaan olla kertomatta ilman että joutuu valehtelemaan. Tosin et sinä varmasti enää heidän isovanhemmuuden iloaan pilaa vaikka kertoisit tästä - sehän on heille ilo että heille voisi olla tulossa lisää lapsenlapsia.
Minä halusin myös säilyttää paikkoja ja ihmisiä, joiden seurassa olen rauhassa, siis jotka eivät tiedä tilanteestani eivätkä katso minua myötätuntoisesti, tiedustele hienovaraisesti tilannetta tms. Mutta kyllä on sanottava, että tämän salailun lopettaminen on kyllä niin helpottavaa, että sitä kannattaa harkita, siis tietyille tärkeille ihmisille kertomista.
Mulla on kans pieni työpaikka ja kaikkein kamalimmalta tuntui ajatus " kärähtää" siellä. Pakonomaisesti poistelin koneeltani kaikkea klinikoihin liittyvää, ettei joku huomaisi (ja teen niin kyllä yhä;), epäilin jopa atk-ylläpitäjää, ihan kuin häntä kiinnostaisi... juoksentelen läheisessä puistossa soittelemassa klinikkapuheluni ettei joku kuulisi työhuoneeni seinien läpi jne.
Nyt mun oli pakko kertoa pomolle ja alkuhäpeän jälkeen tajuan, että se oli ainoa vaihtoehto. Mun piti tämän k-menoasian takia mm. perua tähänastisen urani tärkein työmatka, joka on meidän puljulle myös tosi tärkeä. Pomo suhtautui niin ymmärtäväisesti kuin 45-vuotias lapseton mies voi;) (mistä tuli mieleen: mistä minä tiedän hänen historiaansa aiheesta? Hän on naimisissa ollut vuosikymmenet).
Juulija kannattaa siis harkita kertoa ennen kuin paikat käy liian kuumiksi, ei sillä ole oikeutta potkuja antaa (sitä mä pelkäsin ja tavallaan pelkään vieläkin mutta siis eihän sillä ole).
Uskouduin myös yhdelle kollegalle, koska mulla on tosi morkkis siitä että käyttäydyn niin mielisairaasti toimistolla. Se ei oikein löytänyt oikeita sanoja ensin, olisin voinut vetää sitä kuonoon, niin pahalta se tuntui.. Mutta nyt hänkin tukee mua, ja hän on myös kokenut keskenmenon, sellaista se on.
Hyvää viikonloppua!
Olen saanut niin hirveästi tukea viime aikoina, myös teiltä, että tunnen itseni inhottavan itsekeskeiseksi. Nyt keskityn siis teihin! (ja yritän kirjoittaa vähän lyhyemmin kuin äsken...)
Rouva H ja Ansa: kateus on tuttu juttu. Tällä palstalla on se hyvä, että siitä saa luvalla puhua! Kaikki eivät oikeastikaan kadehdi, mutta sitten on hirveästi niitä jotka eivät myönnä sitä edes itselleen. Eikös alkoholisteillakin ensimmäinen askel paranemiseen ole asian myöntäminen itselleen...;) Kadehtia voi eri juttuja. Mä voin kadehtia teitä kaikkia esim. teidän parisuhteista ja Kela-korvauksista. Joku varmasti kadehtii mua siitä, että pystyin näköjään tulemaan raskaaksi.
Ninnuliina: elämä on todellakin epistä! Mun serkku on opettanut sen ainoana elämänohjeenaan lapsilleen pienestä lähtien.
Mentha: anteeksi kun kysyn tyhmiä, mutta mihin terolutia käytetään?
Killa, mikä sun tilanne olikaan?
P_auliina: tietenkin sut halutaan pitää tällä listalla jos itse haluat täällä vielä olla, en usko että kukaan sua missään tapauksessa pois olisi ajamassa :) (ei kai muakaan..).
Nitrosid: hyvä että sihteeri ja doktori olikin kivoja! Se tekee aina hoidot vähemmän kurjiksi.
Juulija sulta mä kysyinkin jo, että mikä oli sun ivf-tilanne...
Unohdin tässä varmasti monta hienoa naista, anteeksi siitä... rauhallista viikonloppua!
etten voinutkaan ryhtyä tänään pihahommiin. Niin että täällä sitä taas ollaan...
Milka, anteeksi kun silloin taannoin utelin sinulta uutisia, toivottavasti se ei ollut tunkeilevaa! En olisi arvannutkaan, mitä kaikkea mielessäsi silloin pyöri.
Nitrosid, toivottavasti sinulta saadaan ne putket auki ettei uhkakuvat mutkikkaammista kirjainyhdistelmistä toteudu! Sinullakin jatkoa seuraa siis parin viikon päästä, samaan aikaan kuin oma hoitomme alkaa.
Kyllä tuntui silloin muutama viikko sitten lääkärin vastaanotolla vähän hassulta, kun oli etukäteen miettinyt kaikki mahdolliset vaihtoehdot ja selvittänyt mitä kaikki maksaa ja mitkä ovat onnistumisprosentit... Ja sitten lääkäri alkoi ladella, että se ainoa mahdollisuus on juuri se kaikkein vaikein ja kallein hoito. Vähän siinä ikään kuin hiukset nousi pystyyn. Lääkäri kertoi sitä juttua niin kuin se olisi ollut mikäkin maailman paras ilouutinen, hymyili oikein leveästi, vaikka itse oli ihan kauhusta jäykkänä. No, toisaalta aloin kyllä aika nopeasti jo siinä vastaanotolla istuessani ajatella, että meitä sentään voidaan hoitaa, ja että syyt ovat tiedossa. Kaikkein pahinta olisi ollut, ettei mitään olisi selvinnyt, ja meidät olisi vain lähetetty kotiin jatkamaan yritystä. Ja sitten olisi ihmetelty kenties vuosikausia...
Minulla alkaa siis ensimmäinen hoito vajaan kahden viikon päästä. En vielä tiedä meneekö se " pitkän vai lyhyen kaavan" mukaan, mitä ne sitten tarkoittavatkin, mutta joskus marraskuun puolivälin jälkeen pitäisi päästä itse alkionsiirtoon käsittääkseni. Ja meillä on kyseessä icsi, jossa siittiöt injektoidaan " väkisin" sinne munasoluihin. Kuulemma tavalliseen koeputkihedelmöitykseen siittiöitä on liian vähän ja ne ovat hitaita. Toisaalta on meillä kenties joku puolen promillen mahdollisuus luomuraskauteen, mutta sellaisen varaan ei oikein viitsi mitään laskea...
Laiskaa lauantaita!
Monen teidän kirjoituksista voi tuntea jonkinlaisen toivosta luopumisen. Totta kai kun aikaa kuluu (eikä ole syytä siihen miksei tule raskaaksi), niin se on aika tavallista. Mutta älkää luopuko toivosta edes siinä vaiheessa, kun lääkäri sanoo " hyvin epätodennäköistä tulla spontaanisti raskaaksi" . KAIKKI ON MAHDOLLISTA! Olen nyt itse mietiskellyt, että olisiko eka lapsi tullut luomunakin (tuli IVF-hoidon avulla), jos oltaisiin vaan pantu jäitä hattuun vähäksi aikaa. Mutta silloin tuntui että on niin kiire... Ja nyt olemme hyvin ihmeissämme siitä, että olen luomuraskaana vaikka näin ei pitänyt todellakaan käydä. Olimme jo antaneet periksi - ehkä juuri siitä syystä se tapahtui? Stressi poistui...?
Milkalle paljon voimia. Toivon sydämestäni että vauvasi selviää ja kaikki menee hyvin. Mutta jos näin ei käy niin muista että jos tulit kerran raskaaksi, niin tulet varmasti uudelleenkin. Ja hyvä että puhuit vanhemmillesi ja työpaikalla, se helpottaa stressiä ja rahallista tilannettasi. Olit muuten ensimmäisenä mielessäni, kun kuulin hedelmöityshoitolakipäätöksen. Minulle tuli kyyneleet silmiin, kun olin niin onnellinen tuosta päätöksestä. Kyyneleet tulivat kaikkien niiden äidiksi haluavien yksinäisten naisten ja naisparien vuoksi - ihanaa, että se on edelleen mahdollista (vaikkakin luovuttajia saattaa olla vähemmän tarjolla).
Kaikille hoitoihin lähteville (kuten Juulijalle): Hoidot saattavat olla helpompia kuin nyt ajattelette. Itselläni ei hormonit (jarrut eikä munasoluja kypsyttävät) tuntuneet missään henkisesti eikä fyysisesti. Helppoa kuin mikä. Piikittäminen oli aluksi jännittävää, mutta se ei satu ollenkaan. Munasolupunktion voi ottaa nukutuksessa (kuten minä), jos pelkää kipua. Hyviä kipulääkkeitäkin siinä voi kyllä saada. Alkionsiirtoa en tuntenut lainkaan - ihan tavanomaisen alatietutkimuksen tuntuinen juttu. joten pelot pois! Ikävintä on päivän aikatauluttaminen lääkkeiden ja piikkien mukaan ja töistä poissaolojen selittäminen. Itse sanoin silloin pari vuotta sitten, että on naistenvaivoja ja olen menossa leikkaukseen liittyen niihin. Työkaverit miehiä, joten tarkempia kysymyksiä ei tullut :-) Jos olisi tullut, niin olisin sanonut jotain endometrioosista. Nyt en ole vielä töissä kertonut raskaudestani. Salailu vaikeutuu päivä päivältä, koska voin pahoin,
Toivorikasta viikonloppua kaikille ja edelleen pidän teille kaikille peukkuja!
Pauliina
Upeaa, se eduskunta sittenkin näytti vanhoillisille keskustan äijille, mistä se kana pissii! Hah!
Ja tervetuloa joukkoon kaikki uudet ja mukava kuulla taustailijoistakin välillä:)
Milka: Apua. Pitäiskö nyt onnitella vai pahoitella? Ehkä molempia. Toivotaan, ettei sitä keskenmenoa kaikesta huolimatta tule. (Kaikki sormet ja varpaat niin ristissä kuin ne vain saa.) Eikö vanhemmat olekin upeita otuksia, ainakin useimmiten? Ja kysymykseen teroluteista (ei ollenkaan tyhmä kysymys, mistä sitä voi tietää, ellei niitä itse tarvitse...), eli ne ovat keltarauhashormonia (no sen synteettistä sukulaista, mutta kuitenkin) ja meikäläinen syö niitä menkkojen aikaansaamiseksi. Miulla kun ei normaalisti - kiitos pco:n - olis kun ehkä parit menkat vuoteen, jos niitäkään. Eli kun muistaa popsiskella teroja, saa säännölliset menkat. Niitä määrättänee myös luteaalivaiheen tukihoidoksi tms., mutta siitä en tiedä tarkemmin.
(.) Tätipäivä. Ihanata. Eli ei, mutta toisaalta, ois ehkä ollu liikaa vaadittu, että olis tärpänny ikään kuin vahingossa ilman mitään tikutteluita tms. Maanantaina pitäsi aloittaa ensimmäisen kerran Clomifenit. Ja se jos mikä jänskättää. Lähinnä toivon, että niistä olisi oikeasti jotain iloa tähän ovuloimattomuuteen... Ja jos siihen toiseenkin testiin sitten voisi saada ne kauan kaivatut kaksi viivaa... *huokaus*
No mutta hienoa että tuohonkin asiaan on lääke! Olen ton pco-sanan nähnyt täällä tiuhaan.. liittyykö endometrioosiin (lisää untoja kysymyksiä)? Joo mä söin luteaalivaiheeseen progesteronia (eikös ole sama asia?) 2 viikkoa inseminaation jälkeen.
Mitä tarkoittaa tätipäivä? Mä olen aika pihalla tästä slangista näköjään;). Toivotaan ja uskotaan että nyt auttavat nuo tropit!
Joku " hyvis" -kansanedustaja vastasi ihan hauskasti eduskuntakeskustelussa jollekin raamatulla päähänhakkaajalle joka sanoi, ettei jumala ole luonut ihmisiä lisääntymään muuten kuin naisen ja miehen välisestä seksistä (en tässä halua rienata uskontoa enkä uskovaisia mutta arvostelen fundamentalisteja). Hyvis vastasi että ei kai jumala olisi luonut ihmisille sellaisia aivoja, että keksitään hedelmöityshoidot, jos jumala ei niitä itse sallisi...
Mulla on todella kamala ahdistus joka paheni eilen kun menin lukemaan ihmisten kriisikokemuksia (virhe). Paljon keskenmenoakin pelottavammalta ajatukselta tuntuu, että kehityshäiriöinen sikiö vaan jatkaisi kasvuaan ja mun pitäisi lopulta itse päättää keskeytetäänkö raskaus vai ei...
Sellaisiakin ajatuksia pyörii mielessä että miksi ryhdyin koko hommaan, että täähän on ihan kamalaa, koko ajan pitää pelätä (ja mitä loppuelämäni? vammaisen lapsen yksinhuoltaja? voinko käydä enää töissä? asunto menee alta? en voi ikinä enää yrittää lasta?). Mutta ei, joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Mua lohduttaa ajatus, että olen osa esiäideistämme alkanutta ikiaikaista naisten ketjua. Kyllä me kestämme.
on mennyt kokonainen viikko ja olemme hautautuneet jonon hännille! Vaikka ilouutisiakin on kuultu - kyllä ainakin Pauliinan viestistä tuli minulle tosi hyvä mieli! Onnea vaan, jos vielä täällä joskus piipahdat, Pauliina! Eiköhän me muutkin yksi kerrallaan päästä noita samoja uutisia muille kertomaan.
En muista oliko se tämä vauva-lehden vai mikä lapsettomuuspalsta, mutta joskus männäviikolla joku puuskahti että menkää (en nyt viitsi sanoa minne mutta vaikkapa) alimpaan maanrakoon täältä kaikki te plussaajat, kun sitä otti päähän kun ei ollut vissiin siinäkään kuussa tärpännyt. Mitähän se ihminen oikein ajatteli? Minusta tämä ei ainakaan saa olla mikään kerho, jossa vertaillaan katkeruuden eri asteita, ikään kuin olisi tehty joku pyhä päätös olla ikinä tulematta raskaaksi - kun sehän voi suututtaa jonkun jolla ei onnistunut! Minulle jokainen onnistuminen antaa toivoa, varsinkin kun on kyse ihmisistä, jotka ovat käyneet läpi hoitoja, surua, toivoa ja kaikenlaisia asioita vaikka kuinka kauan.
Tosin olen myös Menthan kanssa vähän samoilla linjoilla tuosta optimistisuus-pessimistisyysasiasta. Tässä omien hoitojen alkamista odotellessa (ei olla vielä päästy sopimaan ajankohdasta klinikan kanssa, mutta toivoisin että päästäisiin yrittämään jo ennen joulua, tuossa marraskuun aikana) olen kovasti miettinyt, kuinka paljon uskallan toivoa hoitojen onnistumista, etten sitten tule ryminällä alas kovin korkealta. Tähän mennessä olen päätynyt sellaiseen kompromissiin, etten keskity ollenkaan siihen lapsen saamisen onnistumiseen vielä. Sitähän edeltää niin suuri määrä muita vaiheita: kaikki ne hormonihoidot, punktiot, injektiot, viljelyt ja alkionsiirrot... kaikenlaista pitää hommailla ennen kuin päästään vauvaan asti. Niinpä minä en tällä hetkellä toivokaan vauvaa, en ollenkaan, vaan nöyrästi ja pelkästään alkioita. Olisi tosi kiva saada alkioita meidän perheeseen!
Mutta kyllähän sitä rautaista optimismia tarvitaan, uskoa että se lapsi vaan antaa odotuttaa itseään mutta kyllä se sieltä joskus tulee - eihän meistäkään täällä varmaan kukaan muuten hengailisi. Mehän otettaisiin aurinkoa jossain atollisaarella drinksulasi kourassa eikä hassattaisi aikaamme ja rahojamme johonkin perheenlisäykseen...