UUSI pino " kevyesti lapsettomille" !
Hei!
Olisiko täällä halukkaita pinoutumaan ja vaihtamaan ajatuksia? Olemme miehen kanssa toivoneet lasta nyt n. 9 kk. Mitään tutkimuksia ei ole tehty, joten en kategorioisi meitä vielä lapsettomuudesta kärsiviksi (ja siksi nimitys " kevyesti lapseton" . Keksiikö joku paremman nimen?)
Olen kirjoitellut vauvakuume-puolella, mutta sieltä kanssasisaret siirtyvät nopeasti odotus-puolelle, ja silloin itsestä tuntuu hiukan surulliselta. Löytyisikö täältä siis muita kohtalotovereita, jotka odottavat - ja ovat ehkä odottaneet jo hetken aikaa - ihmettä tapahtuvaksi toistaiseksi luonnon keinoin? Olen ajatellut, että jos jouluun mennessä ei tärppää, menemme tutkimuksiin.
Olen siis annaliinu, ikää 28 v, mies 35 v ja asustelemme kahdestaan talossa Itä-Suomessa. Nyt menossa kp 5/27-32 ja tilasin juuri netistä elämäni ensimmäiset ovistestit. Tässä siis lyhyt esittely itsestäni. Nyt on teidän muiden vuoro! :)
Mukavaa uutta viikkoa kaikille!
Kommentit (304)
Hei!
Lueskelen nyt ensimmäisiä kertoja tätä vauva-lehden lapsettomuuspalstaa ja tämä pino vaikutti heti näin ensisilmäykseltä oikealta paikalta:) Olen pyörinyt tuolla suomi24:n lapsettomuus sivuilla ihan vain taustailijana,mutta siellä ei ole kommentit kovinkaan mukavaa luettavaa(useinmiten).Toivonkin täältä löytäväni kaltaistani seuraa...
Eli siis voisin hieman esittäytyä...Olen 26-vuotias ja mieheni myös saman ikäinen.Lasta olemme yrittänee vuoden ja ylikin jo.Eli ensimmäinen lapsi olisi meille kyseessä.Tutkimukset ovat sen verran edenneet että ultrattu on ja nyt odottelen laparoskopia tutkimusta joka pitäisi tehdä ensikuussa.Pco-diagnoosin sain tutkimusten alussa.Mieheni siemennesteet pitäisi lääkärin sanojen mukaan olla ihan ok,joten taitaa vika olla minussa päin?! Terolutteja syön ja clomejakin olen jo kokeillut tuloksetta mutta taitaa olla vielä toinen clomejen kokeilu edessä...Pientä toivoa on aina ilmassa ,mutta tuskin saamme lasta aikaisiksi omin konstein:(
Että sellanen tilanne täällä päin...
ennen lääkärin yhteenvetokäyntiä meidän tutkimuksistamme ja mahdollisista hoitomuodoista. No, aivan sama... Onneksi on muuta puuhaa, johon voin suunnata ahdistuneisuustarmoni.
Tervetuloa minun puolestani, Sannamary! Hiukan tuntuu laantuneen kirjoittelu tässä ketjussa, mutta niin siinä kai käy kun pituutta tulee lisää. Ehkä joku meistä jaksaa tehdä syksyn kunniaksi uuden avauksen.
Minun on pitänyt jo monta päivää toivottaa onnea hoitoosi ja muutenkin kaikkea hyvää sinulle, milka1, mutten ole ehtinyt! Kuten Menthakin sanoi, minusta on pelottava ajatus että tuollaiset hedelmöityshoitolait menisivät läpi. Aikoinaan ajattelin (kun elin sinkkuna sata vuotta) että voisin joskus hankkia lapsen yksinkin, mutten uskonut olevani siihen tarpeeksi rohkea. Toisaalta eipä minulla mikään kellokaan tikittänyt vielä silloin. Nyttemmin olen kyllä sitä mieltä, ettei siihen mitään erityistä rohkeutta sinänsä tarvita, vain hirveästi rakkautta sitä pientä ihmistä kohtaan. Kun ajattelee, kuinka moni lapsi joka tapauksessa kasvaa vain yhden vanhemman kanssa, olipa lapsi saatettu alulle parisuhteessa tai ei, en voi käsittää minkä vuoksi hedelmöityshoidot sinkuille olisivat mikään uhka kenellekään. Ja kun hoitoihin asti on edetty, ratkaisua on taatusti perinpohjaisesti pohdittu! Niin että oikein kovasti onnea ja jaksamista sinulle, milka1!
Joskus tuntuu, että nuoret ihmiset (kuten Mentha mainitsi opiskelukavereistaan), joiden elämä on ollut varsin helppoa, ovat pärjänneet koulussa jne, ovat niitä kaikkein ahdasmielisimpiä! Juuri tuollainen " homous on valinta" ja pitäisi kieltää tuo ja tämä niiltä ja näiltä... Mutta miten parikymppisen maailma voi olla niin mustavalkoinen, kun on netit ja telkkarit ja tietoa saatavana vaikka mistä, ja on reissattu ulkomailla pienestä pitäen ihmettelemässä kaikenlaista eksoottista. Jos tuntuu mahdottomalta ajatella itseään sinkkuäitinä, saati lesbosuhteessa, miksi ihmeessä se pitäisi kieltää kaikilta muiltakin?
Toinen suvaitsemattomuusilmiö, johon olen viime aikoina nettipalstoilla törmännyt, liittyy ulkomaalaisiin adoptiolapsiin. Meillä tuo adoptio on tässä rinnalla vähän niin kuin ajatuksena koko ajan. Minulle itselleni ei tulisi mieleenkään että lapseni olisi jotenkin vähemmän oma, jos hänellä olisi musta tukka ja ruskeat silmät. Mutta olisiko hän suvulle samanarvoinen lapsenlapsi, serkku tai siskontyttö, kuin ne pikku pellavapäät? Vielä toistaiseksi, kun ulkomailta adoptoituja lapsia ei näe ihan joka kylässä, on tietysti ymmärrettävää, että ihmiset kyselevät ja ihmettelevät, mutta aikaa myöten luulisi että asia asettuisi uomiinsa ja tulisi hyväksytyksi. En ole vielä lukenut Anu Myllärin kirjaa, mutta sen perusteella, mitä olen hänestä lehdistä lukenut ja telkkarista nähnyt, en kyllä samanlaista ulkopuolisten ihmisten suhtautumista haluaisi omalle lapselleni, jos hän sattuisi olemaan vähän eksoottisemman näköinen. Toisaalta Anu oli niin harvinainen ilmiö Pohjanmaan peräkylässä parikymmentä vuotta sitten, etten voi uskoa sellaista olevan enää nykypäivänä. Mene tiedä...
Jaksakaahan kirjoitella kuulumisianne! Ja iloista viikonloppua kaikille!
tsekkaamassa onko uusia viestejä! En vain kehtaa koko ajan olla kirjoittamassa omista jutuistani..:). Kiitos paljon Juulija, ja muut tuesta! Ja koita jaksaa Juulija odottaa se viikko niin olet viisaampi, tiedän todella miltä odottaminen epätietoisena tuntuu... pakko YRITTÄÄ ajatella aktiivisesti muuta.
Sannamary tervetuloa munkin puolesta mukaan, tämä on paras pino :) !
RouvaH: mulla on toi sama juttu, että pelkään että jään veneestä. Äsken vielä oltiin kaikki opiskelijoita, biletettiin jne. Nyt kaveri toisensa jälkeen äitiytyy/isäytyy ja minä huomaan jääneeni johonkin menneeseen elämänvaiheeseen... Tai en edes siihen, vaan johonkin epämääräiseen välitilaan jossa ei esim. ole rahaa käydä ulkona. Suhteet raskaudestaan ilmoittaviin kavereihin vääristyy jne, kaikillahan vissiin on tämä sama kokemus.
Mentha ei ollut tarkoitus alkaa kurjuuskilpailuun eikä " hyökätä" sinua vastaan! Jokaisella on oikeus omiin murheisiinsa, jotka jokaiselle ovat itselleen isoja. Olen karmaisevan itsekeskeiseksi mennyt :(.
Teillä on varmaan monilla sellainen haaste, jota mulla ei sitten ole: nimittäin parisuhteen hoitaminen tämän kaiken keskellä.
En muista kirjoitinko tästä, mutta mulla tosiaan meni parisuhde poikki koska mies ei halunnut lasta. No, nyt tunnen häpeää ja epäonnistumista ja toivon ettei hän saa kuulla lapsettomuusongelmasta - ihan tyhmää, mutta siltä tuntuu kun lähdin vähän korskeasti tähän projektiini, että ota tai jätä, minä hankin lapsen. " Hankin" ! Vähänpä silloin tiesin!
Nonniin, miksi tämä aina menee nyyhkyksi, pääsinpä taas rypemään omassa suuuuunnattomassa surkeudessani :), nyt teen vähän töitä, mukavaa viikonloppua kaikille, ihana kirpeä syyssää ulkona!
Vähän vähemmälle kaikenkaikkiaan jäänyt tämä palstailu viimeaikoina. Johtunee yleisahdistuksesta tämän " projektin" suhteen. Kamalia pelkotiloja ja huoli ettei me lasta (/lapsia) koskaan saada... Hoitoihin ei näillä näkymin ihan heti olla lähdössä edelleenkään, mieheltä en ole kunnon vastausta asiaan saanut se osaltaan ahdistusta lisää.
Olen kuitenkin lueskellut keskustelujanne. Kiva, että on tällainenkin pino jossa voi näitä asioita pohdiskella vähän vakavamminkin. Mua ei varsinaisesti ärsytä, mutta en oikein enää jaksa noita nippailu ja lima-juttuja siihen malliin kuin aiemmin, vaikka kyllä itsekin niistä saatan tuolla kuumeilupuolella mainita. Ymmärrän kyllä [b]RouvaH[/b]:ta asian suhteen! Ja samanlaisia huolia tuon " ulkopuolelle jäämisen" suhteen, kun lähes kaikilla kavereilla on jo lapsia.
Tuohon [b]hedelmoityshoitolaki-keskusteluun/b]: minä toivon myös, että hoidot sallitaan jatkossa myös yksinäisille naisille ja naispareille. Itsellä on aikanaan ollut vaihe, jolloin tiesin haluavani lapsen, mutta miestä ei näköpiirissä ollut. Silloin päätin, että jos en sopivaan miestä löydä, jonka kanssa lapsia haluaisin, tekisin ne mieluummin yksin. No onneksi en sitten tuohon tilanteeseen joutunut kuitenkaan. Lähipiirissä on pienten lasten yksinhuoltajia, eikä heillä mitenkään liian helppoa ole. VAikka luullakseni meillä minä tulen olemaan se joka arkea pyörittää, niin voi kuitenkin asiat jakaa miehen kanssa. Uskon kuitenkin, niin kuin moni muukin, että lapsettomuushoitojen avulla lapsen saaneet ovat miettineet homman tarkkaan. Toisin kuin useimmat työssäni tapaamani lastensuojelulasten vanhemmat... :(
[b]Milka[/b]: tosiaan kurjalta tuntuu tuo epäoikeudenmukaisuus näissä asioissa. Onko tosiaan niin, että et saa kelalta korvausta noista lääkkeistä etkä lääkärikäynneistä? Vaikka meitä on kaksi näitä maksamassa, niin silti tuntuu tiukalta saada kasaan hoitoihin tarvittavia rahoja. Tosin tuntuu myös vaikealta luopua elämäntavastamme, johon kuuluu hyvä ruoka, matkustelu, jne sillä niistä on luovuttava, jos hoitoihin joudutaan. Tulomme eivän nimittäin ole mitenkään erityisen suuret. Tähän ikään mennessä on tainnut oppia vähän liian itsekkääksi... Yksityiselle on sitten myös melkein pakko hoitoihin mennä, sillä mun on todella vaikea päästä töistä lähtemään kesken päivän ja olen käsittänyt, että julkisella noita aikoja ei juurikaan saa valikoida.
Uskomatonta sinällään, ettei menkkojen alkaminen tällä kertaa masentanutkaan ihan niin paljon kuin aikaisemmin. Kai se clomiresepti taskussa vaikuttaa kuitenkin niin, että sitä miettii, josko sitten niillä paremmalla onnella...
Häitäkin aloin järjestellä ihan tosissaan. On sellaista epämääräistä puhetta ollut naimisiin menosta ensi keväänä, mutta nyt se on sitten päätetty. Kirkko ja pappi varattu sekä juhlapaikastakin tehty alustava varaus. Ompelijan kanssa kävin jo puvustakin juttelemassa. Jännittää jo nyt:) Ja aika jännä oli se tunne kun sen kirkon varasi; tuli sellainen " Naimisiin? Minä? Apua!?" -olo... Heh.
Tuo adoptioasiakin on aika kaksipiippuinen juttu, lähinnä siis ulkomainen adoptio. Paras ystävättäreni on adoptoitu Intiasta ja oli aikoinaan oman kaupunkimme ensimmäinen tummaihoinen lapsi. Hänelläkään elämä ei ole ollut mitenkään helppoa, mutta hän kritisoi melko rankasti Anu Myllärin antamaa kuvaa ulkomaisesta adoptiosta (ko. ystäväni tuntee Anun). Ystäväni suku on ottanut hänet ja hänen siskonsa osaksi sukua todella hyvin eikä mitään vierauden tunnetta ole siltä suunnalta. Ympäristöstä tietysti aina tulee kommenttia jos jonkinlaista, mutta on hänellä aina ollut niitäkin ihmisiä, joiden mielestä hänessä ei ole mitään ihmeellistä. Hän sanookin, että on hyvä, että ulkomaisella adoptiolla on kasvot, mutta pitääkö niiden aina olla ne samat negatiivissävyiset kasvot! Hän haluaisi ihmisten ymmärtävän, ettei kaikkien, itse asiassa suurimman osan, adoptoitujen näkemys ole sama kuin A. Myllärillä. Ei sillä, kirja on hyvä ja antaa varmasti adoptiota suunnitteleville miettimisen aihetta, mutta ei sen pitäisi ketään pelottaa pois adoptiosta.
Hei, ei todellakaan ollut tarkoitus antaa kirjoituksestani kuvaa " kurjuuskilpailusta" tms. Oikeasti, pyydän anteeksi, jos siitä sen kuvan sai! Lähinnä tarkoitin, että tuleva laki on persiistä ja toivottavasti sinua onnistaa! Joskus mie kai vaan saan kirjoituksiini melko katkeran sävyn huolimatta siitä, että itsellä on asiat kuitenkin suhteellisen hyvin... *voimia*
Tunteiden surffaustahan tämä on kaikilla:).
Ja ONNEA hääsuunnitelmien johdosta! Valmisteluista saat hyvin muuta ajateltavaa seuraavaa kiertoa odotellessa - eikö olekin " hupaisaa" , miten paljon voi alkaa vihata menkkoja! Mutta hyvä että pettymys ei ollut liian kova. Tosin tässäkin taas pitää muistaa, että joillakin ei ole menkkoja ollenkaan tms, joten pitänee olla iloinen siitä, että itsellään sellaiset on...
Killa toivottavasti miehesi kypsyy ajatukseen hoidoista, on varmasti kovaa kun toinen on asiasta jumissa :( . Mutta kaikkeen sopeutuu, sehän ihmisissä on se voima.
Mäkin olen sopeutunut aste asteelta tähän tilanteeseeni, esim. köyhyyteen. Alkuvuonna kun klinikalla aloitin, olisi ollut omituista ajatella, että ei vaikka koskaan voi mennä leffaan tai lasilliselle (hoitojen vaiheen niin salliessa tietty) - nyt ne ovat jotain kaukaista menneisyyttä ja olen opetellut uudella tavalla iloitsemaan maksuttomista asioista kuten siskon pikkupojan kanssa leikkimisestä tai kävelystä syysauringossa. Välillä naurattaakin kun olen palannut opiskeluaikaisiin keinoihin kuten vessapaperin näpistämiseen työpaikalta tai ilmaantumiseen vanhemmille käymään juuri päivällisaikaan:).
En tosiaan saa Kelasta mitään, koska klinikkani katsoo, että tämä ei ole sairauden hoitoa, koska olen alle 12 kk yrittänyt. Alkututkimuksista tosin sain alkuvuonna, mutta inseminaatioista, lääkkeistä ja muista en saa. Kun 12 kk on täynnä, saatetaan politiikkaa muuttaa, mutta siinä vaiheessa täällä on varmaan se h****tin laki jo.
Eniten mua raivostuttaa se, että olen tämän kaiken takia niin mielettömän stressaantunut, että se varmaan estää hedelmöittymisen!! Esim. mulla on naamakin täynnä finnejä nykyään, mitä ei ollut edes teinivuosina... Olisi pitänyt hakeutua klinikalle aiemmin ennen kuin tämä lakiasia tuli päälle, mutta silloin olin vielä parisuhteessa eikä asia tuntunut niin kiireelliseltä... no turha jossitella, tämä on nyt näin!
Tsemppiä meille:)
Milka, mikä tuo 12kk sääntö kelan korvauksen saamiseen on? Emme itse nimittäin sellaiseen törmänneet kun olimme IVF-hoidoissa. Minulla toki oli taustaa eli endometrioosi, mutta ei oltu todettu sen olevan syypää lapsettomuuteen. Täysin selvää syytä lapsettomuuteen ei siis löydetty ja olimme yrittäneetkin vain puolisen vuotta lasta ennen hoitoja. Lääkäri vain sanoi, että laaja-alainen endometrioosi luultavasti voi haitata tai vaikeuttaa asiaa, joten lähdimme hoitoihin aika nopeasti. Ja kaipa se oli oikea tie, kun heti ekasta IVF:stä ja ekasta alkionsiirrosta tuli tytär. Mutta meille ei siis ikinä puhuttu mistään 12kk säännöstä. Ja nyt siis toistakin luultavasti ryhdytään tekemään lähikuukausina pakastetuilla alkioilla vaikka 12kk luomuyritystä tulee täyteen vasta loppuvuodesta.
Onnea hääsuunnitelmiin niitä suunnitteleville! Muistan itse miten ihanaa ja jännittävää aikaa se oli. Kaiken vapaa-aikansa sai hyvin kulumaan miettimällä niitä asioita. Me hoidimme koko suunnittelun itse, hääpaikan pitopalvelu toki suunnitteli ja teki ruoat. Mutta ihania muistoja on niistä ajoista, hui siitähän on jo yli viisi vuotta!
Mittasin tässä kuussa pitkästä aikaa ovulaatiota ja se osui kerrankin aika aikaiseen eli kp 11. Yleensä se on vasta kp 15 ja kierto on lyhyt eli mahdollisuudet alkion kiinnittymiseen aika huonot. Nyt taas toivo heräsi kun ovulaatio oli periaatteessa oikealla paikalla ajatellen 23 päivän kuukautiskiertoa, mutta en jaksa oikein uskoa. Toinen rinta on kyllä ollut kipeä ja nännitkin hieman, mutta näin voi olla tuhannesta syystä. Ainahan sitä saa toivoa, mutta liikaa en ikinä uskalla kun sitten kuitenkin toiveet romahtavat.
Tuosta asiasta että miten usein tähän pinoon viitsisi kirjoittaa ja mitä. Mielestäni tänne voi kirjoitella just niitä omiakin asioita jos mieli vaan tekee kirjoittaa! Olisi kiva lueskella teidän toisienkin mielialoja useamminkin.
Kauniita syyspäiviä teille kaikille ja pitäkää mieli korkealla kaikesta huolimatta!
Pauliina
Tulinpa vähän pinoa kasvattamaan vaikka vähiin on jäänyt kirjoittelut osaltani nyttemmin.
Killa sulla tuntuu olevan samanmoisia mietteitä kuin täälläkin, mua vaa jotenkin on alkanu ahistaan koko vauva touhu. Tietenkin ovuloimattomuus lisää tätä mun oloa koska tietää, että luomusti raskautuminen on hyvin epätodennäköistä. Kuumeilupuolella en oikein jaksa enää kirjoitella, koska ei oo mitä kirjoittaa. limat ja nippailut ovat käyneet niin joka päiväiseksi aiheeksi ja itellä kaikenmaailman tuntoja on kierron vaiheesta riippumatta. Ehkäpä sitä on jo niin kauan tahkonu etteenpäin ettei sitä jaksa tutkia enää itteesä.
Meillä mies kanssa ollu aika nihkeänä noista hoidoista, mutta helmikuulle ollaan nyt laitettu aikaraja alotan sillon ne clomit ja sit kattellaan eteenpäin..
Toivottelen sulle parempaa mieltä ja " ressivapaata" yritystä!
Kaikille muillekkin oikein mukavata ja positiivista syksyä, tää jatkaa pakkaamista jotta päästään muuttaan ekaan yhteiseen OMAAN kotiin!
palaan taas joskus höpinöineni
käärö
on tällainen politiikka. Heidän mukaansa " lapsettomaksi" luokitellaan vasta kun on 12 kk yrittänyt (eivät kuulemma ota pariskuntiakaan hoitoon ennen kuin vuosi on luomuna yritetty). Vetoavat tilastollisiin todennäköisyyksiin hedelmöittyä.
Ja koska mulla ei ole löytynyt mitään " vikaa" , he eivät ensinnäkään halua siirtyä ivf:ään eivätkä tulkita hoitojani sairaudenhoidoksi. Kela ei (toistaiseksi) syrji ketään siviilisäädyn perusteella, tämä on klinikkani omaa politiikkaa.
Olenkin ottanut selvää yhdestä toisesta klinikasta, jonne saatan vaihtaa jos ja kun tässä kierrossa ei tärppää - siellä suostuisivat ivf:ään. Samaten Virossa, jos sinne joudun lähtemään, siellä ivf:ää jopa suositeltiin.
On tämä vaikeaa kyllä tehdä päätös. Mulla nyt kp 31 ja menkkatuntemuksia koko ajan. Eli tänään tai huomenna varmaan taas alkaa menkat ja sitten pitäisi muutaman päivän sisällä päättää, jatkanko omalla klinikalla kevyillä hormoneilla vai siirrynkö toisaalle. Jos siirryn toisaalle ivf:ään, joudun pitämään yhden kierron taukoa - ehtiikö laki tulla sillä välillä? Ja onko liioittelua mennä ivf:ään, kun tosiaan mun klinikan mielestä mä en vielä ole virallisesti lapseton?
Tämä toinen suomalainen klinikka on ihan eri mieltä ja pitää ivf:ää oikeana ratkaisuna mulle, mutta nykyisen klinikkani mielestä sellainen on vain rahastusta... Virossa - luvalla sanoen - rahastuksesta varmaan on kyse, sillä eihän Suomen hintatasoiselle klinikalle tavallinen kansa siellä edes voi mennä...
Mulla on nyt takana 5 inssiä luonnonkierrolla ja tämä yksi nyt hormoneilla.
Mitä tehdä?? Kääks.
Tsemppiä kiertoosi Pauliina, hieno ovis!!
Hei,
ei se laki nyt ihan kuukaudessa, kahdessa tule voimaan. Sehän on vasta valiokuntakierroksilla eduskunnassa ja niiden jälkeen on muistaakseni kaksi koko eduskunnan käsittelyä. Sen jälkeen presidentin on vahvistettava se.
Usein laissa määritellään joku aika, jolloin se sitten vasta astuu voimaan. Eli jos laki käsitellään vaikka alkuvuodesta, niin voidaan päättää että se astuu voimaan vaikka seuraavan vuoden alusta tms. Voimaantuloaika riippuu ihan laista. En tiedä mitä tämän kohdalla on ajateltu, mutta kiirettä pitää päättäjien pitää jos se nyt voimaan astuisi vielä tämän vuoden puolella. Varmaan siis menee pitemmälle ensi vuoteen sikäli kuin se nyt eduskunnassa ensin läpi menee, mikä ei ole mielestäni mikään itsestäänselvyys.
Olen siis tässä tänään etsinyt täältä sopivaa pinoa itselleni. Olen pyörinyt kanssa jonkin verran tuolla vauvakuume-puolella. Meillä takana 3 km:a alle vuoden sisällä eli yritys aloitettu 08/05. Km siis 11/05, 02/06 ja 06/06 jouduttiin tekemään lääkkeellinen tyhjennys, muut meni itsestään kesken.
Elokuussa oltiin molemmat erilaisissa kokeissa, kromosomit, hormoonit ja hyytymistekijät. Viimeisestä on vielä tulokset tulematta, mutta tähän asti kaikki kunnossa.
Lääkäri sanoi, et on saattanut olla vaan huonoa tuuria... Ja jos hyytymistekijöissä jotain, niin on kuulemma korjattavissa mini-aspiriinilla.
Elokuussa olin vielä sitä mieltä, että en jaksa enää, mut nyt on taas mieli muuttunut ja ovistestit laitoin tänään tilaukseen...
ovikello soi, jatkan huomenna!!!
Maria69, hyvä kun jaksat taas tsemppailla, välillä pitää antaa psyyken (ja kropan) levätä ja sitten taas jaksaa. Tietysti on tervellistä myös miettiä, että ovatko lapset ihan koko maailma vai olisiko muitakin ihania asioita elämässä.
Wannabemummy: olet aivan oikeassa, ettei laki heti astu voimaan ja toivoa sen muodostakin (vähän) vielä on. Mutta valiokuntakierrokset on kyllä jo käsittääkseni tehty, viimeinen mitä tarvittiin oli viime juhannuksen perustuslakivaliokunnan lausunto, ja lakivaliokuntahan on omansa (hoidot kieltävän) aikoja sitten antanut.
Lisäksi jotkut klinikat tekivät aikoinaan (edellisen hallituksen aikana ennen kuin esitys jäi pöydälle) niin, että jäädyttivät hoidot koko lakiprosessin ajaksi - pelkään siis, että nyt klinikkojen hallitukset saattavat päätyä jäädyttämään hoidot jo lain säätämisen jälkeen osoittaakseen, etteivät toimi " lain henkeä" vastaan - siis jo ennen kuin laki varsinaisesti astuu voimaan.
Mutta toivoa on niin kauan kuin elämää vai miten se menikään, hehe...:)
epäempaattiselta tai tylyltä! Kirjoitin viestin niin kiireessä. Piti ihan palata kun jäi vaivaamaan mieltä. Siis todella kurjaa ja rankkaa että sulla on ollut keskenmenoja.
Nyt peukut pystyssä:)
Ajattelin kirjoitella tänne nyt kun ottaa niin päähän nämä lapsenteko-jutut! No ei me olla kun vuosi ja vähän päälle yritetty mutta kun tulosta ei näytä tulevan ja pettymyksiä tulee kerta kerran jälkeen...ärsyttää! Miten asiat voikin olla niin vaikeita?tuntuu että joillain ihmisillä kaikki asiat käyvät sen matalimman aidan kautta ja itse joutuu ties minkälaisissa hoidoissa hyppiä.
No minkäs teet.Onkos teillä muuten tietoa miten noissa lapsettomuushoidoissa edetään.Mulle on tehty kaiken näkösiä ultria ja laparoskopiakin.Ajattelin vaan että onkohan mahdollisuus mennä suoraan vaikka IVF-hoitoihin vai aloitellaanko niillä pistoksilla ensin? Luulen että joka paikassa ne pistokset tulee ensin,mutta herää vain epäilys että miten tehokkaita ne on?
no nyt loppuu jo työaika joten pistän pillit pussiin ja hipsin kotia!
Terv.Sannamary
Luulisin, että klinikoilta suositetaan aina sitä hoitotapaa, joka tilanteeseen nähden on a) halvinta b) järkevintä.
Aluksi siis tutkitaan ja tulosten perusteella tehdään päätös jatkosta. Tai siis niin meillä ainakin toimittiin. Epäiltiin munanjohtimien osittaista tukkeutumista jolloin mitkään inseminaatiot tai pistoshoidot ja kotona tapahtuvat yhdynnät eivät luultavasti olisi auttaneet pätkääkään. Siksi heti IVF. En siis tiedä miten toisenlaisessa tapauksessa toimitaan. Kaipa se on aina tapauskohtaista.
Sitä en tiedä että voiko klinikoilla kieltäytyä tutkimuksista ja vaatia suoraan IVF-hoitoa?
Pauliina
En ole ehtinyt kuulumisia kertoilla viime aikoina, vaikkakin lukemassa olen käynyt lähes joka päivä. Nyt ajattelin kuitenkin muutavan rivin kirjoitella heti näin työpäivän alkuun ;-) Asiat tärkeysjärjestykseen....
Muuta taustaa kertoilinkin jo esittelytekstissä ja viimeksi, kun menkat alkoivat, soitin saman tien ajan gynelle, samalle, jonka luona olen käynyt aikaisemminkin samojen asioiden puitteissa. Tuloksena on nyt clomiresepti laukussa eli en ovuloi.... Tätä epäilin kyllä itsekin, kun kierrot on niin pitkiä ja pari kiertoa tikuttelinkin ilman tulosta. Että näin. No, toivottavasti nyt tällä selvitään eikä varsinaisia hoitoja tarvitse aloittaa. Jotenkin on helpottunut olo, kun asia vähän eteni, mutta toisaalta taas ahdistaa, mitäs jos ei tämä toimikaan.
Miten voikin maailman luonnollisin asia olla näin vaikeaa.
Nyt ei taas ehdi enempää, tsemppiä ja onnea kaikille tasapuolisesti ja mitä hedelmöityshoitolakiin tulee, olen ehdottomasti vastaan sitä, että se joltakulta kiellettäisiin.
ohjaa suoraan ivf:ään, osa ei ivf:ään suostu ennen kuin " kaikki muu" on kokeiltu (esim. mun klinikka: en pääse siellä ivf:ään vaikka pyysin).
Vaikuttaa tosiaan yksilön/parin oma tilanne, mutta vastakkain ovat myös lääketieteelliset perusteet, joista on monta koulukuntaa, sekä raha(stus) ja " kiire" (Virossa minua ihmeteltiin kun sanoin, että haluaisin kokeilla vielä kevyellä hormonihoidolla - muut asiakkaat eivät kuulemma malta odottaa vaan haluavat heti nostaa todennäköisyydet mahd. ylös, vaikka kevyemminkin raskaus olisi mahdollista).
MILKA1: Kerroit että käyt Virossa hoidoissa. Onko sinne miten mahdollista päästä ja missä hinnoissa siellä nämä hoidot pyörii? Ootko ollut tyytyväinen siellä hoitoon?
Mä oon noilta yksityisiltä klinikoilta kokeillu kattoa mikä vaikuttais hyvältä ja tietysti edulliselta kun ei sitä rahaa siellä puussa näytä kasvavan :(. Me ollaan kyllä tällä hetkellä vielä hoidoissa tuolla julkisen sektorin puolella, mutta nyt mulla on tiedossa lähete Helsingin naistenklinikalle kun täällä missä asun ei voida näitä lapsettomuushoitoja tehdä.Olenkin kuullut, että sinne naistenklinikalle on jonoa sellanen puolvuotta/vuosi joten odottelua riittää jos sinne sitten päädynkin menemään.
Mites teillä muilla...Kuinka ootte jaksanut tätä lapsettomuutta? Se on varmasti todella kovaa aikaa tai niin ainakin mulla on. Kavereille ja sukulaisille sen kun tulee vauvoja perä perään, mutta itse voi vaan haaveilla.
Terv.Sannamary
Minua on lähiaikoina alkanut taas kerran risoa sellainen nippailujen ja vihlontojen tarkkailu ja limantutkiskelu, joita vauvakuumepalstoilla näkee jatkuvasti. ARGH!! En tarkoita, ettei vauvanyrittämisestä saisi olla innoissaan, ja onhan oireet monesti toisille todella merkki raskaudesta, eikä niistä minun takiani tarvitse vaieta, mutta haluaisin kuitenkin ihmisten suhtautuvan vähän vakavammin tähän asiaan. Hassua että silti jaksan silloin tällöin käydä lukemassa vauvakuumeketjuja, itseäänhän sitä kai vain saa syyttää jos siellä tulee paha mieli, vai mitä?
Vauvakuumepalstoilta ei tunnu sitäpaitsi löytyvän yhtään näin järkevää ketjua kuin tämä meidän pikku light weight-lapsettomuusketjumme =)
Joku sanoi mainiosti, että sellaiset " lapset kannattaa tehdä nuorina" yms. -kehotukset on ikäänkuin kertoisi vankilassa olevalle miten paljon päivässä pitää ulkoilla! Tuo vankila onkin oikeastaan aika osuva vertauskuva! Tämähän on toisinaan niinkuin olisi häkissä, josta ei pääse pois tai ainakaan ei tiedä omaa " tuomiota" . Tänään ahdistaa, arvaatte varmaan syynkin: vauvoja tuntuu olevan tulossa kaikkiin muihin suuntiin paitsi ei meille.
Vielä yhdestä asiasta haluan marista: minusta ei ole toisinaan ollenkaan mukavaa tietää, että kaverit ovat samassa tilanteessa. Yleensä kyllä, mutta joskus ahdistaa ihan tosissaan kun " pelkään" että jään lopulta ihan ilman raskauskokemuksia. Että minut ikäänkuin suljetaan pois kuvioista! Kun vieras ihminen on raskaana, sen voi ikäänkuin unohtaa, mutta lähipiirissä raskaus muistuttaa aina siitä mistä itse jää paitsi.
Nyt on ihana syyssää, joten marina loppuu tähän! Aurinkoista loppuviikkoa kaikille!
p.s. Niin, ja minäkin toivon todella, ettei lapsettomuushoitoja evätä keltään, joka on niihin valmis menemään, elämäntilanteesta tai seksuaalisesta suuntaumuksesta viis! Oikeasti, hoitoihin lähtevä on todennäköisesti tuhat kertaa enemmän miettinyt asiaa kuin vahingossa raskaaksi tullut. Ylipäänsä hoidot ovat raskaita joka suhteessa, joten ei niihin kukaan huvikseen lähde!