UUSI pino " kevyesti lapsettomille" !
Hei!
Olisiko täällä halukkaita pinoutumaan ja vaihtamaan ajatuksia? Olemme miehen kanssa toivoneet lasta nyt n. 9 kk. Mitään tutkimuksia ei ole tehty, joten en kategorioisi meitä vielä lapsettomuudesta kärsiviksi (ja siksi nimitys " kevyesti lapseton" . Keksiikö joku paremman nimen?)
Olen kirjoitellut vauvakuume-puolella, mutta sieltä kanssasisaret siirtyvät nopeasti odotus-puolelle, ja silloin itsestä tuntuu hiukan surulliselta. Löytyisikö täältä siis muita kohtalotovereita, jotka odottavat - ja ovat ehkä odottaneet jo hetken aikaa - ihmettä tapahtuvaksi toistaiseksi luonnon keinoin? Olen ajatellut, että jos jouluun mennessä ei tärppää, menemme tutkimuksiin.
Olen siis annaliinu, ikää 28 v, mies 35 v ja asustelemme kahdestaan talossa Itä-Suomessa. Nyt menossa kp 5/27-32 ja tilasin juuri netistä elämäni ensimmäiset ovistestit. Tässä siis lyhyt esittely itsestäni. Nyt on teidän muiden vuoro! :)
Mukavaa uutta viikkoa kaikille!
Kommentit (304)
Milka: Miuhun on vissiin sitten slangi tarttunu vähän turhankin nopeesti... Tätipäivä = menkat alkoi. Kellontarkasti niin kun pitikin. Ja se pco on eri sairaus kun endometrioosi, vaikka niitä voi kyllä esiintyä myös yhdellä ja samalla ihmisellä molempia. Pco = monirakkulaiset munasarjat, tuottaa hormoneja väärässä suhteessa, monia oireilemistapoja, monilla kuitenkin tätä ovuloimattomuutta ja sitä kautta lapsettomuutta. Joskus selviää vähillä hoidoilla, joskus vaatii rankempia eikä se luomulapsikaan ihan poissuljettu mahdollisuus ole. Tällanen lyhyt selitys:)
Huomenaamulla ensimmäinen Clomifen... Toivottavasti ei aiheuta kovin hirveitä sivuoireita. Tai hittolainen, jos ne toimii ja niiden avulla onnistun raskautumaan niin vähät väliä sivuoireista!
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!
Milkan tapahtunmat saivat nyt kommentoimaan: paljon tsemppiä ja voimia että kaikki menisi kuitenkin hyvin, mutta elämä raatelee toisinaan aika huolella. Pitkän matkan olet asian kanssa kulkenut ja lähes yksin asioitasi hoitanut, joten nyt kun sait kakistettua asiaa perheellesi niin joudut toiseen kiirastuleen, mutta nyt tarvitset tukea läheisiltäsi! Hyvä kun kerroit heille:)
Nyt unohdin kellä oli miehelle kertomisessa vaikeuksia; et ole yksin " ongelman" kanssa! Minulla myös ollut ajoittain erittäin vaikea keskustella miehen kanssa lapsettomuusesta saati ennen sitä hienovaraisesti painostaa että ylipäätään lapsi olisi hieno juttu. Ja toisaalta taas me ei olla käytetty mitään ehkäisyä 4v, joten kyllä asia on ollut vireillä vaikkei siitä ole jatkuvasti puhuttu saatika otettu paineita. En ole nytkään vielä kovin tarkasti kertonut miehelleni että lääkäri ehdotti hoidoksi IUI:tä jos torvet on auki, kun minä niin toivon että kun aukiolotutkimusta yritetään parin viikon päästä niin putket olis auki tai saataisiin auki ja kun joulukuussa olemme reissussa pari viikkoa niin voisin vihdoin " ihan huomaamatta" raskautua??? No katsotaan...jos tutkimus ei nyt onnaa niin sitten tehdään lararoskopia nukutuksessa ja se taas siirtyy väkisin ensi vuoteen loman takia kuten mahdollinen hoitokin.
Ajattelin esittää mahdollisen hoitoasian miehelleni niin että saisin taas " siemenet" joululahjaksi, kuten kävi kun miehen sperma piti tutkia vuosi sitten.;))) monenlaista konnankoukkuja kahdelle...toivoin niin että meidänkin ongelma hoitui esim Clomeilla...mutta ei nyt kai sitten ole niin.
Hei, liitynpä minäkin joukkoonne. Yritin pysyä näiltä sivuilta pois, mutta niinpä vain tänne eksyin.
Diagnoosini on PCO, ei ilmeisesti aivan pahimmasta päästä mutten kuitenkaan ovuloi. Olemme olleet ilman ehkäisyä toukokuusta, ja diagnoosini sain jo maaliskuussa. Hoidot aloitin siis nyt lokakuussa.
Toivon lasta kovasti, mutta emme vielä ole yrittäneet niin kauan, että kokisin kärsiväni lapsettomuudesta. Kärsin toki siitä ajatuksesta, että emme todennäköisesti voi saada ilman hoitoja lasta.
Olen juuri syönyt ekan clomi-kuurini, ja ilmeisesti ne auttoivat irrottamaan munasolun. Nyt jännitän, tärppääkö ensi kerrasta. Tuntuu ihanalta, kun on toivoa!
Milka: puhuin juuri tilanteestasi työkaverini kanssa. Hänellekin oli uusi ja positiivisesti yllättävä asia, että joku on valmis yksinään hankkimaan lapsen " vastuuntuntoisesti" ja itsenäisesti, hoidoilla. Suomessakin kun on luultavasti tapauksia, joissa lapsi on hankittu yhdenyönsuhteilla, mikä on minusta aika epäilyttävä ja vastuuton keino. Tai vaikka se olisi ihan harkittukin ja onnistunut ratkaisu niin pidimme sinua erityisen rohkeana naisena! Lämpimiä ajatuksia ja voimia siis meiltä täältä töistä sinulle =)
No sitten vain omaa pohdintaa, ei ole pakko lukea =)
Tilanteeni tuntuu jotenkin toivottomalta lähinnä siitä syystä, että ovulaatio osuu aina keskelle viikkoa. No, tämähän nyt ei varsinaisesti ole ongelma, hyvä vaan että on edes ovulaatio! Problemo onkin mieheni, joka ei tajua, että ASIALLE pitäisi tehdä jotain. Arki painaa päälle, ei voi rentoutua jne. Jos lähdemme hoitoihin ja siellä kysytään olemmeko olleet tarpeeksi aktiivisia yrityksessämme, niin vastaus on että emme todellakaan ole...
En edes tiedä millaisia hoitoja meille mahdollisesti voitaisiin suositella? Olen oikeasti sitä mieltä että ensin hommaan pitäisi panostaa kunnolla ihan kahden kesken. Entäs jos toisen aika on kuitenkin niin tiukalla että säännöllinen seksi on ihan mahdotonta? Siis olen surullinen, koska lapsettomuutemme voikin olla kiinni vain seksin määrästä...
Vaahtoanpa vähän hedelmöityshoitolaista: menin ihan pitkin seiniä kun kävin vilkaisemassa yhtä keskustelua suomi24:llä. Siis miten voikin olla niin suvaitsematonta ja ahdasmielistä porukkaa? Siis lapsesta tuskin kasvaa syrjäytynyttä tai sekopäistä koska sillä on 2 äitiä? Tai vain yksi äiti? Eiköhän kaikki ole kiinni siitä ilmapiiristä ja rakkauden määrästä jonka lapsi saa osakseen? Oikein ihmettelen sitä, miten ihmiset eivät tajua ettei ahdasmielisyys ainakaan tule poistumaan jos opetetaan jo pienestä pitäen mikä on " oikea" perhe ja että lesbot ovat " sairaita" . Huhhuh.
Ja loppukaneetti: ajatus jonkun mainitsemasta esiäitien ketjusta on ihana. Toisaalta siihen liittyy eräs pelko: entä jos minusta ei tule koskaan osa tuota ketjua?
Kiitos taas että sain avautua! Olette mukavaa porukkaa! Ja VihervaaranAnna tervetuloa! Sulle täytyy keksiä joku lempinimi kun tuo on niin pitkä =)
RouvaH, kiitos tervetulotoivotuksesta! Mua voi kutsua vaikka V. Annaksi tai Anna V:ksi tai miksi tahansa! Oli vaikea löytää rekisteröimätöntä nimeä...
RouvaH: ymmärrän tuskasi, kun mies ei ole yhtä sitoutunut asiaan. Mun mielestä tossa on vakavan keskustelun paikka. Piru vie, jos te meinaatte saada lapsia, pitää tosiaan yrittää!
Itse nostan hattua omalle miehelleni, joka suoriutui viikonlopun vauvantekomaratonista mainiosti. Ei jäänyt määrästä kiinni, mutta jos ei tärppää, oli varmaan vain väärä ajoitus... Mutta ei kyllä tunnu kivalta " painostaa" toista kauhean usein yhdyntään. Siitä menee helposti ilo itseltäkin.
Surffaan täällä työiltana, olen hermostunut jos joku työkaveri yhtäkkiä hyökkää selkäni taa ja näkee missä liikun. Siitä sitten voisi fiksu päätellä, että vauvakuumettahan täällä on... En kuitenkaan työpaikalla haluaisi juorujen liikkuvan.
Jeps, nyt on sen verran trafiikkia täällä että poistun foorumilta vähin äänin.
Kiitos teille kaikille runsaasta tuesta, se on tosi lohdullista!! Rouva H, liikutuin ihan että olitte töissä musta puhuneet..:). Tilanne on se, että eilen alkoi pieni tuhruvuoto, en tiedä onko tämä nyt sitä, toisaalta nyt on kalenterin mukaan menkka-aika, ja joskus kai voi olla sitäkin vuotoa. En pystynyt vuodon alettua olemaan enää töissä enkä uskalla olla kotona yksin jos käy jotain dramaattista, olen täällä vanhemmilla ja yritän kuluttaa aikaa ennen huomisaamuista ultraa...
Joo se esiäideistä alkaneen naisten ketjun ajatus tuli multa, ja kyllä me kaikki naisina siihen kuulutaan! Me ollaan naisia ja me saadaan elämässämme kokea onnen lisäksi monia raskaitakin juttuja, ja kärsiä. Mutta meidät on rakennettu niin, että me kestetään, se on osa inhimillistä elämää.
Me ollaan naisten ketjussa vaikka se ei suoraan meistä alenevassa polvessa jatkuisikaan (mutta uskomme ja toivomme että niin tietysti käy, ja pian!), meillä on meidän sisarusten ja serkkujen jälkeläiset, ystävien, meidän yhteisössä elävien, ja niiden jälkeläisten jälkeläiset. Siis jaettua kokemusta, yhteistä elämää.
Rouva H ja Nitrosid, toivottavasti saatte miestenne kanssa juteltua seksistä, voin todella uskoa että asiasta voi tulla vaikea aihe, mutta kyllä siitä on mahdollisuus selvitä, asiat menevät kausittain, ja lukemattomat muutkin ovat selvinneet. Tsemppiä siis!
Mentha: kiitos slangikäännöksistä;). Onnea clomeihin, eikö ole ihanaa kun asialle voi tehdä jotain konkreettista!!
Killalle: varmasti ajatus luomun mahdottomuudesta tuntuu raskaalta, mutta jos niin kävisi (tsemppiä että vielä tärppäisi luomusti, tätä vuotta on vielä yli 2 kk jäljellä!), niin usko pois, ihminen on uskomattoman sopeutuvainen. Mä en ole poikaystävästäni erottuani kuvitellut että lisääntyisin luomusti (vaikka tapaisin jonkun uudenkin miehen), joten mulle hoidot näyttäytyvät myönteisenä mahdollisuutena, josta olen kiitollinen.
Anna V (kävisikö tämä lemppari ;): joo mäkin olen todella paranoidi työkavereitten suhteen kuten kirjoitin aiemmin. Mutta katsooko kukaan todella toisten olkien takaa? Tai ehkä katsookin jos itse vaikuttaa hermostuneelta ja yrittää peitellä ruutua ;).
Muutaman viestin olen tainnut ihan alkuvaiheessa tänne kirjoittaa mutta nyt on tullut lähinnä taustailtua. Kiva lukea täältä myös niistä positiivista uutisista - antaa pienen pientä toivoa omaankin tilanteeseen. Lomailtiin syys-lokakuun vaihteessa miehen kanssa ja tutustuttiin samalla uuteen asuinpaikkaan. Paluu Suomeen ja tylsään arkeen tuntuu hieman rankalta. Aktiiviset vauva-ajatukset on yritetty työntää taka-alalle taas vaihteeksi ja siinä onnistun (-mme) vaihtelevalla menestyksellä.
Musta on käsittämätöntä miten itse lapsettomuuden kanssa painiskelleet ystävämme (saivat kyllä sitten molemmat ihan luomusti useamman vuoden yrityksen jälkeen) ovat tykkänään unohtaneet, että niitä lapsia ei tosta noin vain maailmaan pykätä. Taas tuli kuultua hehkutuksia ihanasta lapsiarjesta (" ... meidän elämä on ollut niin vajaata ilman lapsia, kyllä ne lapset on elämän suola, miten ollaankin voitu elää ilman lapsia jne jne...." ) ja samaan syssyyn tietysti vielä meillekin kehoitus tehdä lapsia. En ole heille kyllä jaksanut kertoa, että tässä on jo yritystä ollut takana eli sikäli ehkä oma vika. Itseasiassa meidän tilanteesta tietää ainoastaan yksi läheinen ystävä, joka on itse ollut samassa tilanteessa. Ehkä sitä pitäisi jossain välissä kertoa läheisille missä mennään, mutta toisaalta kun ei itsekään vielä tiedä miten tässä edetään...
Mukavaa viikon jatkoa kaikille!
Jäi vaivaamaan tuo oma eilinen viestini, se oli niin negatiivinen! Oli pakko tulla kertomaan, että olen oikeasti luonteeltani optimistinen mutta kun tämä on niin mainio purkautumisväylä niin helposti sitä sitten kaataa " tuntemattomien" niskaan murheet.
Tänään on aivan ihana syyssää, en malta odottaa että pääsen töistä ja kävelylle!
Sain myös eilen puhuttua miehen kanssa tuosta seksiasiasta, ja asia on kuten epäilinkin eli hän tuntee että hänellä on arkisin niin paljon muitakin vaatimuksia ettei kertakaikkiaan pysty sellaiseen suunniteltuun seksiin. Ok, kunnioitan tätä enkä painosta enää...Ainakaan ennen ensi kuuta =) Meillä on ihan mahdotonta puhua vakavasti mistään, joten tuokin meni vitsailuksi mutta tulipahan edes puhuttua! Hän kyllä ymmärtää ettei niitä lapsia itsestään tule ja voihan tässä olla isompiakin ongelmia taustalla kuin liian vähäinen seksimäärä...Mutta sitähän ei tiedä jos ei edes kokeile!
Tuntuu että monilla on ongelmia lähipiirille tai ystäville kertomisen kanssa. Tässä mielessä mulla on kyllä ihana ystäväpiiri, eivät utele tai painosta. Vaikka monet on tulleet helposti raskaaksi, äitinikin! Kyllähän se tietysti vaikuttaa että he tietävät myös mun hormoniongelmista ja menkattomuudesta ja siitä kuinka kauan olemme jo yrittäneet. Luottavat että kerron jos/kun uutisia on. Ja kun olen niin yltiösosiaalinen että puhun aina kaikki asiani niin en ole osannut tätäkään jättää kertomatta =)
Pitäisin kyllä asian omana tietonani jos tietäisin jonkun esim. vähättelevän lapsettomuutta tai jatkuvasti vihjailevan kuinka elämä ei ole elämisen arvoista ilman lapsia. Monet on valitettavasti täysin sokeita sille, kuinka iso asia lapsettomuus on sille joka siitä kärsii. Haluaisin jotain tutkimustuloksia siitä, kuinka helppoa se raskaaksitulo nykyään oikeasti on! Vai vaikuttaako se vaan helpolta kun se on itselle vaikeaa?
Milka: puhut viisauden sanoja =) Kyllähän me tosiaan kuulutaan " naisten ketjuun" ja ollaan osaltamme toivottavasti vielä jatkamassa sitä! Ja naisena oleminen ei mielestäni saa olla vain äitinä olemista! Harmittavan usein naista käsitellään vain äitiyden kautta ja yhä edelleen lapseton nainen on jotenkin kummallinen (myös minun mielestäni, outoa...).
Aika monet palstailee työajalla =) Minäkin! Kun tuolta sivun ylälaidasta poistettaisi tuo vauva-logo niin tää ei pistäisi niin silmään...
Anna V -lempinimi sopii hyvin mulle!
Rouva H: älä pyytele anteeksi purkautumistasi. Olet ihan syystä ahdistunut. Hyvä että saitte juteltua asiasta. Ei toista tosiaan voi pakottaa mihinkään seksiin, mutta pieni painostaminen taitaa olla ainoa keino saada mies tajuamaan että kyseessä on tärkeä juttu...
Mä itse vaan odottelen että nämä epävarmat päivät ois ohi. Siihen asti kun kuukautiset tulee, kuvittelen ja toivon että entä jos olisinkin raskaana. Onneksi aika kuluu ja viikon päästä ehkä olen jo viisaampi. Typerää tämä tällainen neuroottinen omien tuntemustensa kyttääminen raskauden toivossa! Onneksi sitä taitaa tehdä muutkin kuin minä.
Ja tervetuloa vaan, Anna V.
Nyt alkavat ne vuoden kamalimmat ajat - kaksi pimeää vastakkain. Toivottavasti kuullaan sitten edes hyviä uutisia pinolaisiltamme syksyn piristykseksi, eihän tätä muuten kestä.
Olen ollut tosi alamaissa viime päivät. En kyllä tiedä miksi, kun vihdoin hoidot lähestyvät ja edes jonkinlaista valoa näkyy tunnelin päässä. Tai ehkä se on vain sitten jonkinlaista jännitystä, miten hoito tepsii, ja ihan hirveää kärsimättömyyttä, kun aika kuluu niin hitaasti. Toisaalta aika kuluu myös nopeasti, aina välillä sitä huomaa ettei ole nähnyt vanhaa ystävää puoleen vuoteen tai muuta sellaista, kun on vaan pörrännyt oman napansa ympärillä.
Hetken aikaa jo ehdin ajatella, että ollaan me yksiä hulluja kun lähdetään icsi-rumbaan vielä joulun alla. Jos kaikki meneekin pieleen, on kyllä tosi vaikeaa ajatella millaista jouluna on. Meidän molempien perheet, mieheni poika tyttöystävineen ja minun vanhempani ja sisarukset perheineen, ja siis tietenkin se pieni vauvatyttönen tulevat meille joulunviettoon. En jaksa ajatella koko asiaa... Ja niin kuin jostain palstalta juuri luin, kelan lääkekorvausten omavastuu on aina vuosikohtainen, eli jos tekee useampia hoitoja samana vuonna, jälkimmäisten hoitojen hormonit ovat käytännössä ilmaisia. Ei me kuitenkaan ehditä ennen vuodenvaihdetta tehdä kuin se yksi hoito...
Toisaalta en minä VOI ajatella että siirretään ensi vuoteen niin sitten on varaa tehdä useampia hoitoja. Pakkohan minun on edes yrittää uskoa, että yksi hoito riittää!
Onnea teille kotikonstein yrittäjille miestenne vokotteluun! Se ei aina ole helppoa, työkiireet ja syyspimeät aiheuttavat väsymystä vähän kaikille. Minä en luomuyritystemme aikaan koskaan kertonut miehelleni mitään kiertoni vaiheista ja tikuttelin oviksiani salaa, ja koetin kovasti juonia selän takana... Huomasin ettei painostaminen yksinkertaisesti auttanut, vaikka joskus saatoin jotain kyllä vihjailla. Kieroileminen kyllä onnistui, sillä puolentoista vuoden aikana eivät tainneet tärppipäivät mennä " hukkaan" yhtäkään kertaa! Joten ihan ilman tutkimuksiakin olisin osannut aika hyvin arvata, mistä meidän tärppäämättömyys kiikasti.
Toinen erikoinen havainto, jonka tein tässä taannoin, on että saman puolentoista vuoden aikana emme ole harrastaneet seksiä illalla kuin ihan muutaman kerran. Aina aamulla! Kyllä hyvin nukuttu yö saa ihmeitä aikaan, sitä voin todellakin suositella! Tietysti jos joka päivä menee töihin kuudeksi, niin ei välttämättä ole ihan otollisin systeemi, mutta viikonloppuisin ainakin toimii ihanasti.
Pitäkää päät kylmänä ja jalat lämpimänä! Ja Milka, onnea huomiseen ultraan.
Hyvä Juulija ja Anna V että teillä on nyt toiveet korkealla, peukut pystyyn!
Mulle ei valitettavasti kuulu hyvää. Tänäaamuna ultrassa varmistui: sikiö ei elä enää. Eilen kun tuhruvuodon mukana alkoi tulla limakalvon kappaleita ja veri kirkastua, arvasin että näin on, ja päällimmäinen tunne oli - helpotus. Piinallinen odottaminen loppuisi eikä tarvitsisi pelätä että menisi kesken myöhemmin kun sikiö näyttäisi jo joltain, ajatus tuntui tukehduttavalta.
Kun alusta asti meni vikaan, niin epäreilusti ajattelin että kivempi aloittaa (taas kerran) puhtaalta pöydältä. Eettisesti ongelmallinen ajatus, varsinkin kun sisko työskentelee vammaisten ihmisten parissa ja mäkin olen kaverustunut heistä monen kanssa.
Mutta sitä en ollut tajunnut että ei sieltä tule vain 5 mm piste ulos, vaan iso köntti, ja tuskallisesti. Sain lähetteen lääkinnälliseen tyhjennykseen synnytyslaitokselle (vasta ensi viikolle koska jonoja..), jos ei itsestään tyhjene viikonloppuna. Joka tapauksessa pitää mennä jälkitarkastukseen että kaikki on tullut ulos.
En tiedä mitä ajatella, miten kovia kipuja on tiedossa, miten kestän nähdä sen mitä sieltä tulee (jos vain onnistun, yritän olla katsomatta) jne. Päätettiin että jään toistaiseksi vanhemmille asumaan, en uskalla olla yksin jos tulisi niin kovat paikat, etten pystyisi rapun alaovea avaamaan ambulanssimiehille tms...
Lääkäri olisi passittanut mut töihin odottamaan milloin alkaa todella tapahtua! Äidinkin mielestä se oli kummallista (hän oli mukana). Sanoin lekurille että töihin en voi mennä, kirjoitti hän sairaslomaa tai ei. Sitten hän kirjoitti.
Täytynee tässä keksiä miten kulutan aikaa.. Kysyin lääkäriltä onko se lääkinnällinen tyhjennys sama kuin abortissa. Hän sanoi että on, ja lohdutti että abortti on " luonnonvastainen" ja siksi henkisesti tuskallisempi... Outoa kuulla tuollaista luonnonlakipuhetta hed.hoitolääkäriltä mutta ymmärrän kyllä mitä hän tarkoitti.
Tiedän että kahdelle mun ystävälle on aikoinaan tehty abortti, mutta en taida kummiskaan kysyä miltä se tuntui. Ja toinen heistä synnytti äskettäin, toinen synnyttää pian. Yritä nyt tässä iloita heidän kanssaan... Toinen heistä tietää mun tilanteen, toinen ei tiedä koko projektista.
Joulunpyhiä mäkin olen miettinyt, mutta siltä kannalta että miten pääsen inseminaatioon jos ovis osuu siihen... mahkut hedelmöittyä ovat kuulemma korkealla heti km:n jälkeisessä kierrossa. Ottaa päähän että tollaistakin ongelmaa tulee. Pitääkö mun jallittaa joku äijä jouluaattona jostain baarista jos ei muuten vai???? Vitsi... mutta siis on tää hankalaksi joillekin tämä lisääntyminen tehty, siis meille kaikille.
Mutta uskokaamme parempaan ja miksi emme uskoisi, kaikki mahdollisuudet on:)
Juulija: tsemppiä syksyyn, kyllä pimeys väsyttää, mutta eikö päivisin ulkona olekin kaunista! (Olen ollut iltavuoroissa ja siksi päässyt ulos valoisaan aikaan, mukavaa.)
Milka1: kurja tilanne sulla, toivottavasti et joudu kovasti kärsimään nyt viikonloppuna. Tsemppiä sullekin. Ei varmasti ole helppoa...
Itselleni ei kuulu muuta kuin piinallista odotusta, jota ei onneksi varjosta mitkään isot huolet. Kaikki on tavallisesti, viikon päästä varmaan jo tiedän, raskauduinko jo vai en. Sitä on turha arvailla ennen sitä.
Niin kuin oliko se nyt Juulija sanoi, se on totta että välillä aika kuluu piinallisen hitaasti, mutta välillä huomaa että jotain kaveria ei ole nähnyt kuukausiin... Oman navan pyöriminen ei aina tee kyllä kovin hyvää!
Itse olen saanut tänään ja eilen nauttia ystäväni ja hänen suloisen pikkutyttönsä seurasta. Vauvakuume siinä sen kuin kovenee...
Milka: Olen kovasti ajatellut sinua täällä! Lähipiirissä oli juuri keskenmeno, vahinkoraskauden (!) jälkeen. Sitähän sanotaan, että luonto " karsii" pois sellaiset, joilla ei ole mahdollisuuksia elää, joten ehkä sinunkin sikiösi tapauksessa kävi niin? En tiedä haluatko nähdä mitään positiivista asiassa, mutta jotain lohdullista kai on siinä että voit tulla raskaaksi! Olet rohkea nainen, useimmilla on kai puoliso tukemassa sekä raskauden yrittämisessä että sen aikana...
Juulija: sehän se juuri onkin, että kun jotain alkaa tapahtua niin ei malttaisi odottaa enää yhtään =) Ja kun teillä todella on jo melko selvää, että luomusti et kovin helposti tule raskaaksi niin miksi enää sitten odotella? Tai no, onhan nuo kela-korvaukset sun muut ihan käypiä syitä jarrutteluun. Tätä vuotta on kuitenkin vielä 2 kk jäljellä, maltatko odottaa =)?
Minua painaa moni asia, joista haluaisin teille kertoa, koska emme oikeasti tunne. Olisi jotenkin helpompi jakaa nekin teidän kanssanne. Ongelma onkin se, että olen tosiaan kertonut kavereille tästä meidän " projektista" , ja jotkut heistä tietävät minun nimimerkkini vauva-palstalla. En siis voi oikeasti kertoa ihan kaikkea täällä...
Olen miettinyt, että onko vauvakuumeilu tosiaan kohdallani ihan nollissa vai pidänkö sitä alitajuisesti poissa? Välillä tuntuu että olen rakentanut sellaisen kuoren joka " aktivoituu" kun tulee puhe lapsista tai kun näen äitejä tai perheitä lasten kanssa. Olen tekopirteä, en pysty katselemaan vieraita ihmisiä lastensa kanssa onnellisena. Ystävien lapset eivät aiheuta tätä, he ovat rakkaita minulle!
Ihmettelen aina, miten vuosia lasta toivoneet jaksavat. Omalla kohdallani en ihmettelisi jos parinkin vuoden päästä päällimmäinen tunne olisi katkeruus. Joskus nimittäin tuntuu että se on seuraava vaihe tuon suojakuoren jälkeen.
... itsesuojelumekanismeja ja se on tärkeää. Sun tapasi suojata itseäsi on " tekopirteys" niin kuin sanot, eikä se kaikkien huonoin tapa ole. Katkeruutta tulee kaikille enemmän tai vähemmän mutta tärkeää yrittää, ettei siitä tulisi pysyvää. Ja miksei onnistuisikin, onhan kaikilla oikeasti on joku murhe, meillä nyt tämä. Äiti sanoi että ne jotka eivät joudu kokemaan vaikeuksia elämässään kokevat sitten pienet vastoinkäymiset raskaina.
Ja kiitos lämpimistä ajatuksista Rouva H:). (jos sun nimimerkki on " paljastunut" , voisit harkita tulla tänne uudella nimimerkillä oikeasti incognito, kyllä me sut sitten sieltä takaa tunnistetaan:).
Mutta tiedän miten ylikierroksilla tässä voi mennä. Mä olen tämän keskenmenojutun aikana ymmärtänyt, etten voi enää elää niin että ajattelen vain hoitoja, sillä tässä voi mennä vaikka kuinka kauan.
(sorry kertausta omaakin psyykkaustani varten:) Tilanne on muuttunut, koska epätoivoisena odotettu laki on nyt säädetty (hyvine ja huonoine puolineen), koska vanhemmat tukee, koska pomo tietää, koska voin toivoa (pliis) ettei tämä raskautuminen ollut käsittämätön kosminen sattuma, ja koska mulla on vanhempien ansiosta taas rahaa tehdä edes jotain. Kun piti elää niin ettei voinut ostaa edes ruokaa vaan piti syödä puuroa ja roikkua siskolla ruoka-aikaan, kun rahaa ei ollut edes teekuppiin kahvilassa puhumattakaan vaikka leffalipusta, se ei ollut kunnon elämää se. Nyyhnyyh Milka-parka;).
Eli yritän olla myönteinen vaikka oikeasti olen hyvin huolissani siitä miten ja missä jatkan hoitoja, riittääkö sperma, osuuko jouluun ym. Soittelen ja meilaan maanisesti joka suuntaan. Kai pakko tehdä jotain tässä odotuksessa.
Yöllä alkoivat kivut, eivät vielä sietämättömät mutta 3 tuntia pyörittyäni piti ottaa kasa buranaa. Vuodan koko ajan verta ja hyytymiä mutta nyt ei satu ja isoin juttu antaa odottaa itseään. Toivon etten joudu tyhjennykseen joka kuulemma tuskallinen ja rankkaa kohdulle.
Arvostan sitä että minua pidetään rohkeana, mutta en osaa ajatella sitä niin. Tämä on minulle niin itsestäänselvää ettei miestä tässä projektissa ole. Olen kyllä vakaumuksellinen feministi ja tunnen paljon vahvoja naisia (teidän lisäksenne;), ehkä se tekee tämän luonnollisemmaksi.
Pari kertaa tajuntaani on kyllä pamahtanut että hei, jotkuthan tekevät tätä rakastamansa miehen kanssa, joka koko ajan tukee heitä eivätkä he ole yksin kotona pelkäämässä omia ajatuksiaan (sillä minä pelkään voi niin montaa asiaa!) tai tekemässä siskoaan hulluksi, herranjumala sehän kuulostaa uskomattomalta onnelta, paratiisilta, ei todelliselta!
Mutta ei, se ei ole mun maailmaa. Sitä paitsi vaaleanpunaiset kuvitelmat eivät aina pidä paikkaansa (älkää ymmärtäkö väärin, en halua mustamaalata teidän suhteitanne!). Parisuhde joutuu varmasti koetukselle tällaisessa, ja jos en olisi eronnut miehestäni, olisiko hän muka kaikki illat halailemassa mua kotona? Paskanmarjat, hän olisi takuulla baarissa ja sitten olisi riidelty;) !
Mutta kyllä minä olen itkenyt sitä eroakin sillä todella rakastin häntä. Kun lasta ei alkanut kuulua, korskea alkuintoni antoi tilaa erosurulle, ja myös häpeän ja epäonnistumisen tunteille. Viime viikolla näin pitkästä aikaa jopa unta exästäni. Erosta on kumminkin aikaa alle vuosi.
Lueskelin pitkästä aikaa taas kirjoituksianne ja paljon onkin tapahtunut... En muista kommentoida varmastikaan kaikille, joten kaikille teille yhteisesti ILOISET SYYSTERVEISET!
Milka sä tunnut olevan uskomattoman vahva persoona. Tsemppiä sinulle edelleenkin!
RouvaH (olitkohan se sinä?) kertoi seksijuttelusta (tai sen hankaluudesta) miehen kanssa.. Meillä kävi aikoinaan selväksi kun vihdoin saatiin nostettua seksin ajoittamis asia puheeksi, että mies luuli koko ajan ovulaation tapahtuvan tasan 9päivää sen jälkeen kun kuukautisvuoto on loppu. Aina kellon tarkasti 9 päivän kuluttua, ei aiemmin, ei myöhemmin, kierrosta kiertoon. (Vuotopäiväni vaihtelee 3-7pvään). Ja minä hömppä ihmettelin kun hän jatkuvasti kyseli vuodon loppumispäivää. Tästä on jo aikaa kun tämä keskustelu käytiin, ja nyt vauva- ja ovulaatiopuheet tulee käsiteltyä selkeällä kielellä yhdessä . Myös meillä meni alku juttelut vitsin puolelle mutta nyt ollaan pystytty keskustelemaan asiasta oikein kunnolla. Mies sanoi ettei alussa pystynyt kekustelemaan vakavalla naamalla asiasta kun ei tiennyt faktoja juuri lainkaan, vain " äijien" puheista oli tehnyt omat yhteenvedot.
Joku puhui ex-lapsettomuudesta kärsivien unohtuneista tunteista. Meillä on yksi pariskunta jotka esikoista yrittivät 3vuotta ja toistakin reilut2. Eli nyt he siis ovat 4henkinen onnellinen perhe. Mutta tämä perheen äiti muistaa kyllä kaiken sen tuskan ja kateuden ja muut tunteet asiaan liittyen. Otin asian puheeksi hänen kanssaan viime viikolla ja oli ihana jutella asiasta toisen naisen kanssa jolla ymmärrystä riitti omaan tuskastumiseeni. Olen muutenkin papupata, eli kerron hyvinkin helposti asioita mitkä ilostuttaa tai vihastuttaa. Eli ympärilläni on ihmisiä paljon jotka tietävät yrityksemme, ja vaikka olenkin todella kevyesti lapseton oli ihana saada puhua asiasta lapsettomuudesta kärsineen kanssa joka ymmärsi paapatukseni....
" Naisten ketju" keskusteluun liittyen hermoni meni häränpyllyä kun töissä naiskolleegani ilmoitti kovaan ääneen että nainen ei ole Nainen ennenkuin on äitiyden kokenut..... huh huh!
No joo, kyllä tänne iloisiakin asioita riittää. Tänään vietämme mieheni syntymäpäiviä ja ensi viikolla olemme suunnitelleet äidin kanssa " äiti-tytär" -illan, teemme kasvohoidon toisillemme, saunomme ja teemme yhdessä hyvää ruokaa.
Nyt siis kakun koristeluun!
Ansa
Ansa toivottavasti oli mukavat synttärit!
Mihin olette kadonneet kaikki muut, hyvät ihmiset :)?
Kiitos jos olette jaksaneet lukea mun piiiiitkiä vuodatuksia, mulla ei ole ollut muuta tekemistä kuin kuluttaa aikaa neljän seinän sisällä ja odottaa että keskenmeno saataisiin päätökseen. No, tilanne tulee vielä jatkumaan, tänään sairaalassa tutkittiin ja vielä voi tulla kaavinta ensi viikolla, ja sitten joka tap. vuotoa viikkokausia, menkat ja jatkohoidot ties milloin... Töihin käskivät mennä takaisin joten sinne kai huomenna.
Kiitos teille tuesta ja kertokaahan taas omista kuulumisistanne!
Täällä ollaan joka päivä tosin olen ajoittain laiska kirjottelemaan! Toivottavasti milka1 kaikki menee hyvin lopulta:) Huomaan etten viitsi kirjoittaan kun ei tällä rintamalla nyt tapahtumia, kuun lopussa menen toiseen yritykseen aukiolotutkimusta, joten huilaan ajatuksieni puolesta välillä. Muuten alan surra lapsettomuutta liikaa! Joskus mielleen tulee että mitäs jos hoito ei auta, se asia saa karvani pystyyn vaikka meillä mieheni ja koirani kanssa mukavaa onkin. Kyllä tämän ajan varmasti muistaa aina vaikka olisi liuta lapsia.
Miullakin ollu nyt vähän hiljasta tää raapustelu... Odottelen. Ja odottelen. Ja odottelen. Eli perjantaina otin viimeisen clomifenin ja nyt senkun oottelen, että josko jotain tapahtuis. Vaan niinhän ne sanoo, että 7-12 vrk vikan tabletin jälkeen vasta alkaa tapahtua... Ja koko ajan pääkopassa, että entäs jos ne ei toimikaan... En ole edes ultraan menossa, pitäisi ovulaatio bongata testeillä ja käydä sitten verikokeessa loppukierrosta. Karmeeta tää oottelu. Ja entä jos ne ei kuitenkaan toimi...
Vaan aina välistä alavatsassa nipistelee niin, että siellä ehkä voisi joku yksinäinen rohkea munasolu kasvaa. Vaan kuka tietää. Ehkä se on vaan se aamuinen ruisleipä.
Voimia kaikille tasapuolisesti.
Milka: olipas kurjia kuulumisia sulla! :( Tuntuu pahalta, ettei ehtinyt onnitella, kun jo pitää pahoitellakin! On tämä elämä joskus liian julmaa, kun luulee että suurin huolenaihe on kuinka tulla raskaaksi, mutta sitten kun se onni koittaa, seuraakin jotain aivan kamalan surullista! Toivon todella sulle parasta ja jaksamista! Voi vaan yrittää kuvitella mitä sä joudut tässä läpikäymään! Kuten joku kuitenkin sanoikin, niin jos tämä raskaus nyt päättyy, niin ainakin olet onnistunut raskaaksi tulemaan. Tämä tieto ei ehkä sinua nyt lohduta, mutta toivottavasti joskus. Tietysti mun on paha sanoa, kun en itse keskenmenoa ole kokenut. Muuta positiivista tilanteesta on vaikea keksiä.
Meillä tilanne on se, että luomusti yritetään edelleen. Olen itse ajatellut, että hoitoihin lähtisimme ensi vuoden alussa, mutta en saa miehelle puhuttua tästä asiasta: viimeksi alkusyksystä kun yritin, hän ei halunnut keskustella asiasta ollenkaan. Silloin oli kyllä muista syistä vähän ryppyjä rakkaudessa. Nyt pelkään ettei hän halua asiasta kuullakaan, vaikka parisuhteessa on asiat kohdallaan. Pitäisi vaan koittaa rohkaista itsensä, sillä vaikka vastaus olisi mikä, niin eipähän sitten tarvitsisi itsekseen näitä miettiä. Se on vaan niin outoa, että tutkimuksiin tuo lähti ihan helposti, mutta hoidoista ei ole halunnut vielä lainkaan keskustella.
Onnea Pauliinalle plussasta! Antaa vähän toivoa, että jos vaikka itsekin tässä vielä yllättyisi ihan luomusti! :)
Tervetuloa vaan mukaan Ansa ja muutkin! Nuo kateuden tunteet ovat niin tuttuja! Itse olen viime aikoina painiskellut sellaisen asian kanssa, kun jumpassa jossa käyn, naiset vuoron perään kasvattavat vatsojaan ja pienen tauon jälkeen taas palaavat treenaamaan ilman sitä ihanaa isoa mahaa! Viime kerralla taas yksi pitkään käynyt ei saanut mahaansa enää paidan allakaan piiloon. Kamalaa, miten ihminen voikin olla ihan vieraille ihmisille kateellinen! Mistä minä kuitenkaan heidän vaikeuksistaan tiedän, ties vaikka olisivat lapsettomuudesta kärsineet! No kai nuo tunteet kuitenkin ovat ihan luonnollisia, kun niin monet niistä täällä ovat kertoneet (enkä itse muualla kehtaisi edes tunnustaakaan...).
Tsemppiä hoitoihin teille, jotka ette enää niin " kevyitä" olekaan! Toivotaan plussaa heti ekasta yrityksestä!
Killa