Vanhemmissa sukupolvissa on paljon onnellisia pareja, joissa mies on ihan tavallisen näköinen ja kiltti eikä sosiaalisesti kovin taitava.

Ei kuvailemasi kaltainen mies ole mitenkään epäkelpo. Silti naisten asema ja odotukset elämälle ovat muuttuneet. Esimerkiksi minun parikymppinen tyttöni ei mitenkään automaattisesti aio päätyä parisuhteeseen miehen kanssa ja kyllä lähtee suhteesta hyvin äkkiä, jos ei ole tyytyväinen. Tämä on muuttunut. Moni nainen on onnellisempi ilman miestä.

Pariutuminen ei ole ihmisoikeus, ei naisille eikä miehille.

Vierailija kirjoitti:

Silloin pariuduttiin samalta tai naapurikylältä löytyneen miehenalun kanssa. Ei käyty läpi koko maan tarjontaa Tinderissä.

Mun appivanhemmat ovat eri puolelta maata. Appiukko yritti aikoinaan löytää kotipaikkakunnalta morsianta mutta kaikki kieltäytyivät koska hän oli liian köyhästä perheestä.

Ennen nainen tarvitsi miestä elääkseen, selvitäkseen ja saadakseen perheen. Nykyisin ei enää tartte niin ei viitsi tyytyä. Avioliitto tutkimuksen mukaan heikentää naisen hyvinvointia ja onnellisuutta. Miehillä päinvastoin vaikka palstaulien jutuista voisi muuta päätellä.

Suurin osa vanhoista ukoista on viinaan meneviä naistenhakkaajia, jotka kiristää vaimoaan rahalla. Ei tosiaan kateeksi käy.

Teidät kilttimiehet kyllä tiedetään. Opetelkaa käytöstavat!

"Moi! Oot kaunis."

"Ööh kiitos?"

"sulla on ihana hymykin"

"hmmm okei..."

"Pannaanko? ;))))"

"Mitä vittua, EI!"

"Taas ei kiltti mies kelvannu :(((("

Entisaikoihin myös suhteet kestivät pidempään, jopa kuolemaan saakka. Ihastelen aina kun näen yhdessä semmoisen vanhemman sukupolven pariskunnan. Olen vähän kade, että he ovat syntyneet eri aikakaudella. 

Ei ole mahdotonta. Isäni on juuri tuollainen, vanhempani ovat olleet yhdessä lukioajoista asti. Mutta isäni onkin kunnon mies, ei mikään katkeroitunut sovinisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silloin pariuduttiin samalta tai naapurikylältä löytyneen miehenalun kanssa. Ei käyty läpi koko maan tarjontaa Tinderissä.

Mun appivanhemmat ovat eri puolelta maata. Appiukko yritti aikoinaan löytää kotipaikkakunnalta morsianta mutta kaikki kieltäytyivät koska hän oli liian köyhästä perheestä.

Ennen liikuttiin myös työn perässä. Oma isoäitini päätyi pääkaupunkiseudulle Savosta töiden perässä. Samoin isoisäni liikkui töiden perässä. Mutta ei sitä lähdetty useinkaan puolisoa etsimään kaukaa. Toisaalta edettiin myös nopeammin. Jos sopiva puolisoehdokas löytyi, niin ei sitä vuosikausia odoteltu ja katseltu tai saattoi käydä niin, että sussu lähti toisen matkaan.

Nuo tädit ovat yleensä aina hoitaneet puhumisen.

Vierailija kirjoitti:

Entisaikoihin myös suhteet kestivät pidempään, jopa kuolemaan saakka. Ihastelen aina kun näen yhdessä semmoisen vanhemman sukupolven pariskunnan. Olen vähän kade, että he ovat syntyneet eri aikakaudella. 

Joo, sama! Ei sellaisia liikutuksen tunteita oikein saa nykyisistä vaihtuvista ja hedonistisista merkityksellisten ihmissuhteiden irvikuvista.

No justiinsa kiltin, rauhallisen ja introvertin miehen itsekin olisin halunnut jo nuorena, mutta ikisinkuksi jäin, koska nämä tällaiset miehet ei minua lähestyneet eikä myöskään innostuneet aloitteellisesta naisesta vaan ovat ilmeisesti tässä asiassa aika perinteisiä.

Nuorena tuli kokeiltua parisuhdetta parinkin ekstrovertin ja sosiaalisen suupaltin kanssa ja ei todellakaan onnistu ainakaan multa sopeutuminen jatkuvaan pajatukseen ja siihen, että kokoajan ollaan menossa ja tulossa ja vieraita kulkee kylässä harva se päivä. Tuollainen parisuhde oli ihan hlvettiä koska mä kaipaan rauhaa, hiljaisuutta ja omaa aikaa. Haluan että yhdessä voidaan olla välillä ihan hiljaakin eikä toinen hoe kuin papukaija "ootsä suuttunut?, miksi mökötät?, pidätsä mykkäkoulua?" Aaargh!!!

Vierailija kirjoitti:

Entisaikoihin myös suhteet kestivät pidempään, jopa kuolemaan saakka. Ihastelen aina kun näen yhdessä semmoisen vanhemman sukupolven pariskunnan. Olen vähän kade, että he ovat syntyneet eri aikakaudella. 

Tuollaista aitoa elämänkumppanuutta ei enää juurikaan näe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä ap tietää, että nämä pitkäaikaiset parisuhteet ovat onnellisia? Monet pitävät vain kulissia vieraille, koska niin kuuluu tehdä.

Jos molemmat mummoni totesivat 80-vuotiaana, että olivat onnellisia, niin kai heitä pitää uskoa?

Ulkopuolisin silmin on vaikea uskoa, kun tietää kaikki vastamäet, mutta niitähän elämässä meillä kaikilla on.

Eri

Ysikymppinen sukulaisnaiseni on alkanut kertoa miten hänellä oli lopulta oikein hyvä avioliitto. No muut sukulaiset muistavat miehen tuurijuoppona ja äreänä miehenä joka ramppasi vieraissa naisissa. Poikaansakin kuritti aika raa'asti.

Käsitys hyvästä on siis aika suhteellinen.

Ennen aviopuolisoa ei valittu ulkonäön perusteella, vaan kyllä muut tekijät olivat paljon tärkeämpiä, kuten esim. kunnollisuus, raittius, luonne jne. Kannattais nykyisten nuorten naistenkin muistaa, että ne komeat nuoret miehet rapistuva iän myötä eivätkä sitten enää olekaan komeita, vaan näyttävät ihan tavallisilta äijiltä, joilla hartiat alkavat painua kumaraa, tukka lähteä tai harmaantua ja askel alkaa lyhetä, kunnes pitää hankkia rollaattori tai pyöräkelkka. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaatimukset olivat erilaiset, tennarimerkillä ei ollut väliä.

Kunhan ei ollut juoppo, kunnollinen. Toisilla vaikutti kovasti esim. tanssitaito. Myös kiltteys oli vahva pointti, myös pelko vanhaksipiiaksi, -pojaksi jäämisestä oli kova (verotuskin nousi, kun täytti 24, ellei ole aviossa).

Vanhanpiianvero poistui vasta 1975.

Otettiin, mitä saatiin, karrikoidusti sanoen. Mutta, siinä päätettiin pysyä - ero olisi häpeä.

Olisipa kiva tietää, kumpi keskimäärin johtaisi parempaa lopputulokseen. Tämä menetelmä, vai satojen tindertreffien jälkeen seuloutunut täydellinen mätsi.

Tinder-aikakauteen kuuluu olennaisesti epävarmuus siitä, olisiko se vielä täydellisempi mätsi odottanut parin pyyhkäisyn päässä.

Hyvät nuoret miehet ja miksei naisetkin. Laittakaa ne Tinderit sun muut höpötykset kiinni ja lähtekää suureen maailmaan. Siellä ei swaipata mihinkään suuntaan vaan tutustutaan tavallisesti ihmisiin. Opiskelupaikassa, töissä, harrastuksissa, kavereiden kautta. Kukaan ei tule vastaan minkään vaatimuslistan kanssa ja ulkonäöstäkin saa samantien totuudenmukaisen kuvan.

Näin me ennenvanhaan pariuduttiin, ja kaikki vakat löysivät kantensa. Se vaatii sitä että tutustuu ensin. Ei että listaa itsensä johonkin epätoivon markkinoille tyrkylle.

Minun isäni oli ihan komea mies aikoinaan, fiksu ja karismaattinen. Nyt se on ihan tavallinen, huonokuuloinen, keskivartalolihava eläkeläinen. Äiti on edelleen ikäisekseen oikein simpsakka leidi.

Tutustuessaan olivat ns. samalla levelillä, hyvännäköinen ja elämässä eteenpäin pyrkivä pariskunta. Nykyisin ovat yhdessä pääasiassa vanhasta tottumuksesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaatimukset olivat erilaiset, tennarimerkillä ei ollut väliä.

Kunhan ei ollut juoppo, kunnollinen. Toisilla vaikutti kovasti esim. tanssitaito. Myös kiltteys oli vahva pointti, myös pelko vanhaksipiiaksi, -pojaksi jäämisestä oli kova (verotuskin nousi, kun täytti 24, ellei ole aviossa).

Vanhanpiianvero poistui vasta 1975.

Otettiin, mitä saatiin, karrikoidusti sanoen. Mutta, siinä päätettiin pysyä - ero olisi häpeä.

Olisipa kiva tietää, kumpi keskimäärin johtaisi parempaa lopputulokseen. Tämä menetelmä, vai satojen tindertreffien jälkeen seuloutunut täydellinen mätsi.

Jonkun jenkkitutkimuksen vuosia sitten luin missä oli vertailtu järjestettyjä avioliittoja ja rakkausavioliittoja ja siinä lopputulema oli että rakkausavioliitot ovat selkeästi onnellisempia ensimmäiset viisi vuotta ja kymmenen vuoden jälkeen tilanne on kääntynyt päinvastoin.

Järjestetyt avioliitot tuossa tutkimuksessa olivat juutalaisen/intialaisen perinteen tyyliin järjestettyjä eli vanhemmat ja erityinen järjestelijä etsivät ihan ajatuksella sopivaa kumppania, eivät siis mitään 12 vuotiaan naittamista naapuriheimon päällikölle.

Sekin tiedetään, että vaimon onnellisuus riippuu siitä, onko aviomies vastaushetkellä samassa huoneessa. Naiset kertovat avioliiton laskevan onnellisuuttaan, kunhan he voivat kertoa sen aviomiehen tietämättä.

Minun on vaikea uskoa, että tutkitut naiset olisivat saaneet kertoa mielipiteensä ilman vastauksiaan sabotoivia miehiään.

Nainen voi nykyisin lisääntyä eli perheellistyä ilman vakituista miesvauvaa. Miksipä sellaista siis ottaa hoidettavaksi. Siemenet pankista ja äidiksi.