Mitä koululiikunnassa pitäisi tehdä?
Viime päivinä pinnalla on pyörinyt ketju, jossa muistellaan kamalimpia muistoja koululiikunnassa ja yhdistävä tekijä kommenteissa on, että koululiikunta tuhoaa lapsilta liikunnan ilon koko loppu elämäksi. Ketjussa leimattiin suurinpiirtein kaikki liikunnanopettaja sadistisiksi pervoiksi ja koko koululiikunnan konseptia pidettiin lasten ja nuorten kannalta erittäin haitallisena. Syitä tähän oli ainakin:
- Tytöt eivät saa pelata "poikien lajeja", vaan joutuvat tanssimaan ja jumppaamaan
- Tytöt eivät saa tanssia ja jumpata, vaan joutuvat pelaamaan "poikien lajeja"
- Samat poikien näkökulmasta
- Joukkueliikunta on kamalaa
- Yksilöliikunta on kamalaa
- Uinti on kamalaa
- Hiihto on kamalaa
- Naisvoimistelu on kamalaa
- Kilpailullisuus tappaa innon
- Puuhastelu ilman kilpailullisuutta tappaa innon
- Liikkatunnin jälkeen joutuu käymään pesulla
- jne jne jne
Koululiikunnan tarkoitus on paitsi valmistaa lapsia tekemään terveellisiä valintoja aikuisena, myös huolehtia, että kaikki lapset (myös ne, jotka eivät harrasta liikuntaa vapaa-ajallaan) urheilisivat edes vähän, koska lapsena ja nuorena luodaan pohja koko loppuelämän liikkuvuudelle ja kunnolle.
Haluaisin kysyäkin vastaajilta, mitä liikunnanopettajien pitäisi mielestänne siis tehdä, että lasten ja nuorten into liikuntaan säilyisi ja että he myös liikkuisivat tunneilla. Millaisia lajeja ja harjoitteita pistäisit tuntisuunnitelmaan, että KAIKKI viihtyisivät tunneilla. En siis kysy, mitä juuri sinä olisit halunnut liikuntatunneilla tehtävän, vaan miten sinä huomioisit KAIKKI osallistujat niin, että KAIKILLA olisi tunneilla kivaa. Lähdetään siitä oletuksesta, että toimitaan ihan normaalin suomalaisen koulujärjestelmän puitteissa, eli on yksi opettaja, joka on vastuussa luokastaan ja sen opettamisesta, eli kaikille on PT ei ole mahdollinen ratkaisu. Muistetaan myös, että opettajilla on vastuu oppilaistaan ja heidän opettamisestaan, eli ei välttämättä ole hyväksi vain päästää lapsia aina "kävelylle" (eli röökille nurkan taakse), jos heitä ei huvita osallistua.
Toinen kysymys on kaikille niille, jotka ilmoittivat, että eivät ole kahteenkymmeneen vuoteen käyneet liikkumassa kertaakaan koululiikunnan vuoksi. Uskotteko tosissanne, että jos koulussa ei olisi ollut liikuntaa, olisitte tällä hetkellä huomattavasti urheilullisempia?
Kommentit (34)
Siellä joku opettaja tai opetussuunnittelija yrittää saada muut ihmiset tekemään töitä puolestaan. SINUN vastuullasi on keksiä miten tehdä liikunnan opetuksesta mielekästä ja hyödyllistä lapsille. Kilpailuttamalla ja nöyryyttämällä se ei onnistu, usko jo.
Onhan tähän ihan valtakunnallinen opettajia velvoittava opetussuunnitelma olemassa niin turha kai täällä on alkaa pyörää uudelleen keksimään.
Liikunnassa voisi olla oppilaan oman valinnan mukaan joko hyväksytty/hylätty arvio tai numeroarvosana.
Teinin yläkoulun liikunta lähinnä poisti liikunnan ilon sen sijaan, että se olisi lisännyt sitä. Paljon erilaista mittaamista,josta sitten annettiin arvosanoja.
Mitä opettajan pitäisi tehdä? No OPETTAA, eikä laittaa porukkaa 10km hiihtolenkille käymättä edes kerran läpi sitä, miten hiihdetään. Kuten siihen aiempaankin ketjun jo totesin, liikunta on ainoa kouluaine, jossa ei opeteta mitään vaan oletetaan, että kaikki automaattisesti osaa 100 eri liikuntalajia. Jopa kuviksessa ihan oikeasti opetetaan eri tekniikoita, mutta liikunnan opettaja olettaa, että kaikki osaa lentopalloa ihan vaan kun vedetään se verkko siihen liikuntasalin poikki. Ja loppuajan voikin sitten näsäviisastella sieltä kentän laidalta niille vähän kompelömmille.
Joka aamu koulun pakollinen yhteinen aamulenkki luokat 1-3 1km 4-6 3km ja 7-9 5km.
Sitten vapaaehtoinen liikuntatunti iltapäivällä jolloin saa valita joogaako pelaa pallopelejä vai nostelee painoja.
Vierailija kirjoitti:
Mitä opettajan pitäisi tehdä? No OPETTAA, eikä laittaa porukkaa 10km hiihtolenkille käymättä edes kerran läpi sitä, miten hiihdetään. Kuten siihen aiempaankin ketjun jo totesin, liikunta on ainoa kouluaine, jossa ei opeteta mitään vaan oletetaan, että kaikki automaattisesti osaa 100 eri liikuntalajia. Jopa kuviksessa ihan oikeasti opetetaan eri tekniikoita, mutta liikunnan opettaja olettaa, että kaikki osaa lentopalloa ihan vaan kun vedetään se verkko siihen liikuntasalin poikki. Ja loppuajan voikin sitten näsäviisastella sieltä kentän laidalta niille vähän kompelömmille.
Tämä.
Tyttöjen yläkoulun liikunnassa on edelleen eritasonojapuut. Miten niitä säädetään kun oppilaiden pituudet ovat noin 150-180 cm.
Liikunnan tavoitteena voisi olla liikunnan ilon löytäminen, ei sen kadottaminen.
Vierailija kirjoitti:
Tyttöjen yläkoulun liikunnassa on edelleen eritasonojapuut. Miten niitä säädetään kun oppilaiden pituudet ovat noin 150-180 cm.
Liikunnan tavoitteena voisi olla liikunnan ilon löytäminen, ei sen kadottaminen.
Miksi pojilla ei ole tuota?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttöjen yläkoulun liikunnassa on edelleen eritasonojapuut. Miten niitä säädetään kun oppilaiden pituudet ovat noin 150-180 cm.
Liikunnan tavoitteena voisi olla liikunnan ilon löytäminen, ei sen kadottaminen.Miksi pojilla ei ole tuota?
ei ole todellisuudessa tytöilläkään kun ehkä yksi uskaltaa luokasta kokeilla jollei satu voimistelijoita luokalle.
Tarkoitus ei varmaankaan ole, että kaikki viihtyvät kaikilla tunneilla. Ehkä enemmänkin se, että lapset saavat jonkinlaista käsitystä monista erilaisista liikuntamuodoista? Tai se, että varmistetaan heidän liikkuvan kouluviikon aikana edes sen verran että selviävät hengissä aikuisikään saakka?
En ole liikunnan tai minkään muun aineen opettaja. Ihmettelin vaan edellistä ketjua, kun aivan kaikki mitä vaan voin kuvitella liikuntatunneilla tehtävän lueteltiin kauheimmiksi mahdollisiksi asioiksi, niin mitä siellä oikein pitäisi tehdä.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttöjen yläkoulun liikunnassa on edelleen eritasonojapuut. Miten niitä säädetään kun oppilaiden pituudet ovat noin 150-180 cm.
Liikunnan tavoitteena voisi olla liikunnan ilon löytäminen, ei sen kadottaminen.Miksi pojilla ei ole tuota?
Pojilla oli aikoinaan myös telinevoimistelu, tosin ei eritasonojapuut vaan yksittäisillä telineillä ja renkailla jne. Onkohan enää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttöjen yläkoulun liikunnassa on edelleen eritasonojapuut. Miten niitä säädetään kun oppilaiden pituudet ovat noin 150-180 cm.
Liikunnan tavoitteena voisi olla liikunnan ilon löytäminen, ei sen kadottaminen.Miksi pojilla ei ole tuota?
ei ole todellisuudessa tytöilläkään kun ehkä yksi uskaltaa luokasta kokeilla jollei satu voimistelijoita luokalle.
Ei meillä aikoinaan kysytty haluatko vai etkö halua? Kaikkien piti tehdä osasi tai ei. Liikunnassa on paljon kiinni opettajan asenteesta.
Hiihto ja jopa luistelu pois koululiikunnasta, välineiden hankinta ja roudaaminen koulubussissa koetaan usein mahdottomaksi.
Helppoja joukkuepelejä, esim. jalkapallo, lentopallo, polttopallo, näitä jokainen pystyy pelaamaan. Vaikkapa koripallo on liian vaikea peli pelata jos ei tiedä sääntöjä.
Yleisurheilu, pituushyppy, kuulantyöntö, 100 m, helppoja, ei juuri välineitä.
Maastojuoksu, missä vain mahdollista
Kuntotesti pari kertaa vuodessa, punnerrus, istumaannousu jne.
Yläkoululaisten motivointi on kyllä haasteellista..
En ole koskaan kuullut väitettä, että puuhastelu ilman kilpailullisuutta koululiikunnassa tappaisi innon. Niillä, jotka haluavat kilpailla, riittää kyllä into liikkua vapaa-ajallakin ja siellähän sitä kilpailullisuutta kyllä on tarjolla. Ei kai koulussa olekaan tarkoitus opettaa, että liikunnan kuuluu olla kilpailua. Eihän muissakaan oppiaineissa kilpailla toisia vastaan, joten miksi liikunnassa pitäisi? Itseä vartenhan se liikkuminen pitäisi olla eikä sijoituksia varten. Ne, joita kiinnostaa sitten kehittää itseään kilpailullisesti, voivat hakeutua urheiluseuroihin, laulukilpailuihin ja tietovisoihin vapaa-ajallaan. Sen ei pitäisi olla koulun tehtävä.
Vierailija kirjoitti:
Hiihto ja jopa luistelu pois koululiikunnasta, välineiden hankinta ja roudaaminen koulubussissa koetaan usein mahdottomaksi.
Helppoja joukkuepelejä, esim. jalkapallo, lentopallo, polttopallo, näitä jokainen pystyy pelaamaan. Vaikkapa koripallo on liian vaikea peli pelata jos ei tiedä sääntöjä.
Yleisurheilu, pituushyppy, kuulantyöntö, 100 m, helppoja, ei juuri välineitä.
Maastojuoksu, missä vain mahdollista
Kuntotesti pari kertaa vuodessa, punnerrus, istumaannousu jne.
Yläkoululaisten motivointi on kyllä haasteellista..
Joo, mutta pikkuisen ohjausta ennen pelaamisen aloittamista ei tekisi kyllä pahaa noissakaan lajeissa. Lentopallokin on paljon kivempaa, jos osaa sen lyönnin ja syötöt edes perustasolla. Samoin jalkapallo on kivempaa, jos on edes hieman kuljettamista ensin harjoitellut. Itse asiassa koripallo on noista melkein helpoin.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan kuullut väitettä, että puuhastelu ilman kilpailullisuutta koululiikunnassa tappaisi innon. Niillä, jotka haluavat kilpailla, riittää kyllä into liikkua vapaa-ajallakin ja siellähän sitä kilpailullisuutta kyllä on tarjolla. Ei kai koulussa olekaan tarkoitus opettaa, että liikunnan kuuluu olla kilpailua. Eihän muissakaan oppiaineissa kilpailla toisia vastaan, joten miksi liikunnassa pitäisi? Itseä vartenhan se liikkuminen pitäisi olla eikä sijoituksia varten. Ne, joita kiinnostaa sitten kehittää itseään kilpailullisesti, voivat hakeutua urheiluseuroihin, laulukilpailuihin ja tietovisoihin vapaa-ajallaan. Sen ei pitäisi olla koulun tehtävä.
No itse on poika (tai mies varmaan nykyään) ja voit olla varma, että jos opettaja aikanaan ehdotti, että pelaillaan vaan futista, mutta ei lasketa maaleja, niin siitä tuli huutoa. Ihan sama homma, kun joskus valmentelin pikkupoikien futista, niin kaikkein tärkeintä oli laskea maalit. Jos ei seurattu tilannetta, kukaan ei jaksanut yrittää.
-ap
Koululiikunnassa on paljonkin pielessä. Se tappaa liikunnan ilon suurimmalta osalta. Meillä ei selitetty pelien sääntöjä tai vaikkapa pituushypyn tekniikkaa edes ala-asteella ja piti heti vain kilpailla kylmiltään ja "kapteenit" valitsivat parhausjärjestyksessä joukkueet (loppupään henkilöille nöyryyttävää).
Suihkutilat olivat haisevat ja likaiset ja loppupäivä koulussa oli hikinen olo silti. Tosiaan hyväksytty/hylätty-merkintä toisi siihen enemmän iloa ja terveystieto voisi olla jotenkin integroitu siihen (siellä käytäisiin vaikka pelien sääntöjä joillain tunneilla läpi ihan luokkatilassa).
Nykyään liikuntanumeroon kuuluu myös toisten kannustaminen ja huomioon ottaminen. Ja eri lajien alkeiden opettelu. Jotkut vain ovat oppineet olemaan hikareita ja jos liikunnassa eivät onnistu, niin saavat siitä traumoja.
Älä nyt edes viitsi.