Mitä nämä nykyajan MIEHET oikein ovat?
Teen asiakaslähtöistä työtä jossa 95% ovat naisia.
Asia joka särähtää korvaan useammankin kerran kun keskustelee asiasta että seksi ei oikein luista ( miehen puolelta ). Naiset ovat valmiita heittämään öljyt pintaan ja roolileikkiä ja kokeilemaan sitomista ja vaikka mitä eri asioita niin MITEN on mahdollista että teitä miehiä ei kiinnosta omat kumppanit siinä mielessä?
Vuonna 2021 on se ongelma ennemminkin että te miehet pihtaatte siellä kotona jostai syystä? Lopettakaa se pornon katselu ja runkkailu kaikenlaisille kuville ja älkää tehkö sitä pahinta omalle rakkaalle joka JUURI sinua haluaa eniten eli panostaa seksiin ja TEIHIN. Tee sinä samoin!
Tämä ongelma on muodostunut tässä jonkin aikaa jo. Kertokaapa miehet jos tyttöystävä/avopuoliso/vaimo yms niin hän on kaikista tärkein ja maailman kaunein ja seksikkäin ja pornoin ja kaikkea siltä väliltä🤔 niin miksi välttelette seksiä?
Avatkaa miehet ne samaiset arkkuumme että onko se ei vaan jaksa ei kiinnosta, kiinnostaa muut naiset enemmän Mikä tähän on syynä?
Voi myös kertoa jos tilanne on toisinpäin että nainen on se kenelle tämä asia on ’hankalempi’ ja miehenkin näkökulma yhtä tärkeä kun naistenkin.
Kommentit (1635)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se näin miehenä on pieni turn-off jos nainen on ihan into pinkeänä haarat levällään jatkuvasti. Exällä oli usein sellainen "ei tee mieli/kerkeä tänään, tai noooh jos sitä ehkä sittenkin.." tyylinen asenne ja ai että kun teki mieli sitä koko ajan. Sitten jos sait valloituksen tehtyä niin olo oli mahtava. Se ei vaan jotenkin sytytä samalla lailla jos toinen on koko ajan haluamassa, joku saalistusvietti tai jotain sellaista. Naisen kuuluu nimellisesti laittaa vähän vastaan, vaikka haluttaisikin. Nykynaiset jotka julistaa jotain vapaamielisyyttä ja seksisekoilujaan lehdessä niin niistä ei tule sitä samaa eläimellistä himoa.
Aika surullinen ajatus, että naisen tulisi näytellä jotain näytelmää, eikä saisi olla rehellinen haluissaan.
Jep. Jos et ole huomannut niin elämässä joutuu joskus tekemään asioita, joita ei välttämättä haluaisi, että saa myöhemmin jotain muuta. Valitse kärsimyksesi.
En usko näyttelemiseen parisuhteessa. Rehellisyys ja avoimuus ovat parempi pohja. Tuossa tilanteessa ei edes ole naiselle mahdollisuutta koskaan olla avoimesti aloitteen tekijä ja esittää toivetta seksistä, jos hänen pitää aina esittää halutonta ja metsästettävää. Menee liian pitkän kaavan kautta, jos ensin pitäisi tehdä itsensä mahdollisimman viettelevän oloiseksi, että mies innostuisi seksistä ja sitten esittää, ettei itse oikeasti haluaisi seksiä ja vasta tämän jälkeen saisi innostua. Hirveä näytelmä.
En minäkään näyttelemiseen usko. Aitouteen pikemminkin. Mutta täällä puhuttiin vetovoiman häviämisestä ja miesten haluttomuudesta. Kerroin yksinkertaisesti omat kokemukseni. Minua halutti enemmän kun oli vähemmän tarjolla. Halut eivät tässä tapauksessa edes juurikaan vähentyneet pitkässä suhteessa (lähes 10v). Silloin kun seksiä sai koska halusi niin halut ei olleet niin kovat. Täytyy ymmärtää hieman psykologiaa halujen taustalla. Rolex on haluttava kello koska se maksaa ja sitä on pirun vaikea edes saada rahalla. Sitähän lähtee ihan vaan katsomaan tuota aarretta pitkänkin matkan päähän. Halpakelloja taas ei kiinnosta juurikaan katsoa kun niitä on joka paikassa, vaikka niissä on lähes identtinen toiminta.
Jokainen tehköön valintansa - usein ja laimeaa vai hieman harvinaisempaa ja kuumempaa. Tietenkin suhteen muut ongelmat on ensin hoidettava pois.
eli kumman tehtävä on olla halutava? Miehen tulee haluta niasta ja olla onnellinen kun nainen suostuu?
Nainen voisi itsekin vähän panostaa ja houkutella mies pois sen pornon parista ;)
Ai ei onnistu vaan miehet ovat koukussa pornoon ja pleikkariin? Ja ongelma on miehissä kun nainen ei pärjää pleikkarille?
Molempien tehtävä on pitää huolta itsestään. Aikuinen mies hakee apua ja hoitaa addiktionsa, pornot, pleikkarit yms. ja ottaa vastuun tunteistaan. Ne ei naisen vastuulla ole missään nimessä. Sitten voidaan katsoa vieläkö ollaan haluttomia.
Kun se porno ja pleikkari ei realisoidu koskaan jos nainen "ruokkii" miehen haluja eikä tukahduta niitä ja hauku miestä kaheliksi seksihulluksi.
Moni nuori mies on addiktoitunut pornoon jo alakouluikäisenä. Ei tästä voi naista saati vaimoa syyttää.
No miksi sitten ryhtyä parisuhteeseen?!? Sivusta
Sitähän tässä on ihmetelty, että mitä noiden miesten päässä liikkuu. Ehkä maksuton kodinhoitaja? Nainen ei voi tietää, mitä saa, jos mies seurusteluaikana salailee addiktiotaan. Kertoihan tuolla aiemmin joku nainen, miten mies r•nkkaili pornolle aina, kun nainen selkänsä käänsi. Paljastui ennen avioitumista, joten tässä nainen vältti luodin, mutta ei tämä aina näin onnellisesti pääty.
Salailee addiktiotaan... Hitto mitä selittelyä taas.
Nainen ei muuten ole miehelle maksuton tai edes edullinen.
Niinkö? Minä elätän työtöntä miestäni, mutta ilmeisesti hän silti maksaa minusta jotakin? Kerrotko mitä, missä ja miksi, kun kerran tiedät asian noin varmasti? (Ja varmaan tiedät myös sen, että miesten työttömyysprosentti on korkeampi kuin naisten, joten unohda yksittäistapaus-kortti.)
Olette tilastollisesti harvinaisempi pariskunta. Se että pariskunnan jäsenet tienaavat yhtä paljon on lähes yhtä harvinaista.
Eri sukupuolta olevien pariskuntien tulojakauma
https://www.stat.fi/tietotrendit/media/uploads/tt2021/okkonen/okkonen_n…
Kaiken kaikkiaan hieman yli 29 prosentilla pariskunnista puolisot olivat suurin piirtein samalla tulotasolla. Noin 51 prosentilla eri sukupuolta olevista pariskunnista miehen tulot olivat naisen tuloa selvästi suuremmat ja vajaalla 20 prosentilla naisen tulot olivat selvästi suuremmat.
Arvaa mikä on työttömän miehen kohtalo parisuhdemarkkinoilla? Siis normaalisti. Eli joo, kiitos kun nostit senkin esille.
Myönnän heti tässä viaheessä että ym. tilasto on siis lapsettomat.
Lapsiperheissä ero kasvaa (vain vähän) mutta en nostanut sitä esimerkiksi koska hei, sitten alkaisi ulìna kuinka äidit eivät tienaa. Onnistuu se silti 14% naisista.
Eri sukupuolta olevien puolisoiden lapsiperheissä naisista lähes 52 prosentilla puoliso kuului suurituloisimpaan viidesosaan lapsiperheissä, kun vajaalla 22 prosentilla miehistä puoliso kuului suurituloisimpaan viidennekseen. 30 prosenttia lapsiperheisiin kuuluvista eri sukupuolta olevista pariskunnista oli suurin piirtein samalla tulotasolla, mutta noin 56 prosentilla naisista ja hieman alle 14 prosentilla miehistä puolison tulot olivat selvästi suuremmat.
Ihanko oikeasti syytät naisia miesten naismausta? Tuolla on olemassa sivustoja mistä voi hakea suurituloisia sinkkuja. Enemmistö miehistä päätyy siitäkin huolimatta ottamaan pienituloisen.
Koska harmaa hiirulainen tai liian itsenäinen ei sytytä. Pienituloiset naiset pärjäävät kyllä ilman miestäkin, sillä ovathan he pärjänneet tähänkin asti.Eli syy on miehissä kun he eivät ole gold diggereitä naisten tapaan?
Sinusta myös miehen tulisi valita kumppani tulojen perusteella?
Saahan sitä yrittää mutta harva nainen ottaa elätettävää. Ovat mielummin ilman ja ulìsevat kun ei riitä hyvää miestä heille.
Huom: miehet ovat paskoja, miesten tulee kehittää itseään jotta kelpaisivat. Tässäkin miehet ovat ongelma kun miehillä on addiktio pornoon. Syytä siihen ei mietitä, todetaan vain että miehet ovat paskoja eivätkä kelpaa naisille.
51% talouksista mies tienaa huomattavasti enemmän. Tilastokeskuksen mukaan. Ja miehet ovat paskoja.
Eihän kenenkään tarvi ottaa elätettäviä. Miehillä vaikuttaa olevan kauhea hinku saada nainen vaikka sitten pienituloinen. Kunhan on joku.
Yksinkin pystyy elämään.Yksinasuvat työikäiset naiset keskituloisia, miehissä sekä suuri- että pienituloisia
Työikäiset, 18–64-vuotiaat yksinasuvat naiset ja miehet sijoittuvat tulojakaumalle hieman eri tavoin. Työikäisten henkilöiden tulojen mediaanit olivat vuonna 2019 melko lähellä toisiaan – miehillä 21 960 ja naisilla 21 370 euroa vuodessa – mutta siinä missä yksinasuvat naiset kuuluivat pääasiassa keskituloisiin ryhmiin, yksinasuvat miehet olivat selvemmin jakaantuneet pieni- ja suurituloisiin ryhmiin.
Hyvin samantasoisista mediaanituloista huolimatta yksinasuvien miesten Gini-kerroin oli 32,4 ja naisten 27,1. Tuloerot olivat siis miesten kesken suuremmat kuin naisten kesken.
Eli sinkkumiehet ovat joko köyhiä (eivät kelpaa naisille) tai varakkaita (saavat seuraa muutenkin)
Naiset taas keskituloisia.
Miksei pystytä uudelleenkouluttautumaan? Työttömänä eläminen ei pidemmän päälle ole mitään herkkua kun jatkuvasti pitää stressata rahasta.

Yksinkin pystyy elämään.Miehillä on hinku saada nainen johon rakastuvat. Naisilla tähän näyttää liittyvän lisäehto miehen hyvistä tuloista.
Rakastetulle kipataan meta-työt, urasta luopuminen, raskaus sun muu mukava toiminta.

Koska harmaa hiirulainen tai liian itsenäinen ei sytytä. Pienituloiset naiset pärjäävät kyllä ilman miestäkin, sillä ovathan he pärjänneet tähänkin asti.Ovatko naiset jotain mitä miehet voivat käydä hakemasta kaupasta eikä naisilla ole mitään sananvaltaa?
Tuossa on nyt tilastokeskuksen faktoja pariskuntien tulojakaumasta ja sen mukaan pariskunnista 56% miehen tulot ovat reilusti suuremmat ja 30% suunnilleen samalla tasolla. Minkäs minä sille voin.
Jännä muuten että naisena yhdistät varallisuuden "naismakuun".
Sitten taas tuo "pienituloiset naiset pärjäävät imlan miestä" vuodatus... Niin niitä pienituloisia miehiäkin on. Johtuu siitä ettei tulotaso ole oikea koska naisten "miesmaku" ?
Miten köyhä mies elättää perhettä? Nykyään perheen perustamiseen tarvitaan kahden ihmisen tuloja. Sikäli jännä ettei miehet mieti tätä etsiessään naista. Naisen tulisi olla sellainen joka työskentelee vakaalla alalla tai on valmis opiskelemaan uuden ammatin.
Yhtälailla naisetkin hakee omillaan toimeentulevana miestä, saman luulisi olevan miehilläkin.
Paljastit tuossa juuri että naisen olisi suotavaa olla helppo. Valitettavasti miehestä riippuvaiset ovat varsin usein niitä 'otettavissa olevia'.Ai nyt se perheen elättäminen onkin miehen homma? Eli nainen maksaa miehelle aina, tavalla tai toisella.
Miten kuvittelet naisen pääsevän töihin heti synnytettyään? Äitiysloman aikana toisen on pakko käydä töissä. Mies voi tulla äidin tilalle heti kun tämän loma on ohi. Edelleen, suosikaa työssäkäyviä naisia.
Kaiken kaikkiaan hieman yli 29 prosentilla pariskunnista puolisot olivat suurin piirtein samalla tulotasolla. Noin 51 prosentilla eri sukupuolta olevista pariskunnista miehen tulot olivat naisen tuloa selvästi suuremmat
Siinä lapsettomat pariskunnat. Lapsettomat. Siellä ei ole äitejä. LAPSETTOMAT
Köyhä mies käy herkästi kukkarolla.
Mielummin on ilman, ellei löydä ketään.Mutta naiset väittävät että pariskunnat tienaavat saman ja naiset osallistuvat yhtä paljon. Näin on alle 1/3 tapauksista.
Ehkä he eivät tiedä tarkkaa summaa mitä toinen tienaa. Meilläkin on erilliset tilit ja laskut jaetaan puoliksi. Kaupassa käydään vuoronperään.
Ja mies lähtee yksin etelänlomalle ja ostelee moottoripyöriä naisen kulkiessa vanhoissa kirpputorilta ostetuissa vaatteissa.
Torissa myydään varsin usein suuria IKEA kassillisia 10-100e sis. tarvittavan määrän vaatteita. Hullut ostaa kaupasta
Pitkät jalat ja kapea vyötärö.
Todellakin sovitan kaikki vaatteet jotka ostan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se näin miehenä on pieni turn-off jos nainen on ihan into pinkeänä haarat levällään jatkuvasti. Exällä oli usein sellainen "ei tee mieli/kerkeä tänään, tai noooh jos sitä ehkä sittenkin.." tyylinen asenne ja ai että kun teki mieli sitä koko ajan. Sitten jos sait valloituksen tehtyä niin olo oli mahtava. Se ei vaan jotenkin sytytä samalla lailla jos toinen on koko ajan haluamassa, joku saalistusvietti tai jotain sellaista. Naisen kuuluu nimellisesti laittaa vähän vastaan, vaikka haluttaisikin. Nykynaiset jotka julistaa jotain vapaamielisyyttä ja seksisekoilujaan lehdessä niin niistä ei tule sitä samaa eläimellistä himoa.
Aika surullinen ajatus, että naisen tulisi näytellä jotain näytelmää, eikä saisi olla rehellinen haluissaan.
Jep. Jos et ole huomannut niin elämässä joutuu joskus tekemään asioita, joita ei välttämättä haluaisi, että saa myöhemmin jotain muuta. Valitse kärsimyksesi.
En usko näyttelemiseen parisuhteessa. Rehellisyys ja avoimuus ovat parempi pohja. Tuossa tilanteessa ei edes ole naiselle mahdollisuutta koskaan olla avoimesti aloitteen tekijä ja esittää toivetta seksistä, jos hänen pitää aina esittää halutonta ja metsästettävää. Menee liian pitkän kaavan kautta, jos ensin pitäisi tehdä itsensä mahdollisimman viettelevän oloiseksi, että mies innostuisi seksistä ja sitten esittää, ettei itse oikeasti haluaisi seksiä ja vasta tämän jälkeen saisi innostua. Hirveä näytelmä.
En minäkään näyttelemiseen usko. Aitouteen pikemminkin. Mutta täällä puhuttiin vetovoiman häviämisestä ja miesten haluttomuudesta. Kerroin yksinkertaisesti omat kokemukseni. Minua halutti enemmän kun oli vähemmän tarjolla. Halut eivät tässä tapauksessa edes juurikaan vähentyneet pitkässä suhteessa (lähes 10v). Silloin kun seksiä sai koska halusi niin halut ei olleet niin kovat. Täytyy ymmärtää hieman psykologiaa halujen taustalla. Rolex on haluttava kello koska se maksaa ja sitä on pirun vaikea edes saada rahalla. Sitähän lähtee ihan vaan katsomaan tuota aarretta pitkänkin matkan päähän. Halpakelloja taas ei kiinnosta juurikaan katsoa kun niitä on joka paikassa, vaikka niissä on lähes identtinen toiminta.
Jokainen tehköön valintansa - usein ja laimeaa vai hieman harvinaisempaa ja kuumempaa. Tietenkin suhteen muut ongelmat on ensin hoidettava pois.
eli kumman tehtävä on olla halutava? Miehen tulee haluta niasta ja olla onnellinen kun nainen suostuu?
Nainen voisi itsekin vähän panostaa ja houkutella mies pois sen pornon parista ;)
Ai ei onnistu vaan miehet ovat koukussa pornoon ja pleikkariin? Ja ongelma on miehissä kun nainen ei pärjää pleikkarille?
Molempien tehtävä on pitää huolta itsestään. Aikuinen mies hakee apua ja hoitaa addiktionsa, pornot, pleikkarit yms. ja ottaa vastuun tunteistaan. Ne ei naisen vastuulla ole missään nimessä. Sitten voidaan katsoa vieläkö ollaan haluttomia.
Kun se porno ja pleikkari ei realisoidu koskaan jos nainen "ruokkii" miehen haluja eikä tukahduta niitä ja hauku miestä kaheliksi seksihulluksi.
Moni nuori mies on addiktoitunut pornoon jo alakouluikäisenä. Ei tästä voi naista saati vaimoa syyttää.
No miksi sitten ryhtyä parisuhteeseen?!? Sivusta
Sitähän tässä on ihmetelty, että mitä noiden miesten päässä liikkuu. Ehkä maksuton kodinhoitaja? Nainen ei voi tietää, mitä saa, jos mies seurusteluaikana salailee addiktiotaan. Kertoihan tuolla aiemmin joku nainen, miten mies r•nkkaili pornolle aina, kun nainen selkänsä käänsi. Paljastui ennen avioitumista, joten tässä nainen vältti luodin, mutta ei tämä aina näin onnellisesti pääty.
Salailee addiktiotaan... Hitto mitä selittelyä taas.
Nainen ei muuten ole miehelle maksuton tai edes edullinen.
Niinkö? Minä elätän työtöntä miestäni, mutta ilmeisesti hän silti maksaa minusta jotakin? Kerrotko mitä, missä ja miksi, kun kerran tiedät asian noin varmasti? (Ja varmaan tiedät myös sen, että miesten työttömyysprosentti on korkeampi kuin naisten, joten unohda yksittäistapaus-kortti.)
Olette tilastollisesti harvinaisempi pariskunta. Se että pariskunnan jäsenet tienaavat yhtä paljon on lähes yhtä harvinaista.
Eri sukupuolta olevien pariskuntien tulojakauma
https://www.stat.fi/tietotrendit/media/uploads/tt2021/okkonen/okkonen_n…
Kaiken kaikkiaan hieman yli 29 prosentilla pariskunnista puolisot olivat suurin piirtein samalla tulotasolla. Noin 51 prosentilla eri sukupuolta olevista pariskunnista miehen tulot olivat naisen tuloa selvästi suuremmat ja vajaalla 20 prosentilla naisen tulot olivat selvästi suuremmat.
Arvaa mikä on työttömän miehen kohtalo parisuhdemarkkinoilla? Siis normaalisti. Eli joo, kiitos kun nostit senkin esille.
Myönnän heti tässä viaheessä että ym. tilasto on siis lapsettomat.
Lapsiperheissä ero kasvaa (vain vähän) mutta en nostanut sitä esimerkiksi koska hei, sitten alkaisi ulìna kuinka äidit eivät tienaa. Onnistuu se silti 14% naisista.
Eri sukupuolta olevien puolisoiden lapsiperheissä naisista lähes 52 prosentilla puoliso kuului suurituloisimpaan viidesosaan lapsiperheissä, kun vajaalla 22 prosentilla miehistä puoliso kuului suurituloisimpaan viidennekseen. 30 prosenttia lapsiperheisiin kuuluvista eri sukupuolta olevista pariskunnista oli suurin piirtein samalla tulotasolla, mutta noin 56 prosentilla naisista ja hieman alle 14 prosentilla miehistä puolison tulot olivat selvästi suuremmat.
Ihanko oikeasti syytät naisia miesten naismausta? Tuolla on olemassa sivustoja mistä voi hakea suurituloisia sinkkuja. Enemmistö miehistä päätyy siitäkin huolimatta ottamaan pienituloisen.
Koska harmaa hiirulainen tai liian itsenäinen ei sytytä. Pienituloiset naiset pärjäävät kyllä ilman miestäkin, sillä ovathan he pärjänneet tähänkin asti.Eli syy on miehissä kun he eivät ole gold diggereitä naisten tapaan?
Sinusta myös miehen tulisi valita kumppani tulojen perusteella?
Saahan sitä yrittää mutta harva nainen ottaa elätettävää. Ovat mielummin ilman ja ulìsevat kun ei riitä hyvää miestä heille.
Huom: miehet ovat paskoja, miesten tulee kehittää itseään jotta kelpaisivat. Tässäkin miehet ovat ongelma kun miehillä on addiktio pornoon. Syytä siihen ei mietitä, todetaan vain että miehet ovat paskoja eivätkä kelpaa naisille.
51% talouksista mies tienaa huomattavasti enemmän. Tilastokeskuksen mukaan. Ja miehet ovat paskoja.
Eihän kenenkään tarvi ottaa elätettäviä. Miehillä vaikuttaa olevan kauhea hinku saada nainen vaikka sitten pienituloinen. Kunhan on joku.
Yksinkin pystyy elämään.Yksinasuvat työikäiset naiset keskituloisia, miehissä sekä suuri- että pienituloisia
Työikäiset, 18–64-vuotiaat yksinasuvat naiset ja miehet sijoittuvat tulojakaumalle hieman eri tavoin. Työikäisten henkilöiden tulojen mediaanit olivat vuonna 2019 melko lähellä toisiaan – miehillä 21 960 ja naisilla 21 370 euroa vuodessa – mutta siinä missä yksinasuvat naiset kuuluivat pääasiassa keskituloisiin ryhmiin, yksinasuvat miehet olivat selvemmin jakaantuneet pieni- ja suurituloisiin ryhmiin.
Hyvin samantasoisista mediaanituloista huolimatta yksinasuvien miesten Gini-kerroin oli 32,4 ja naisten 27,1. Tuloerot olivat siis miesten kesken suuremmat kuin naisten kesken.
Eli sinkkumiehet ovat joko köyhiä (eivät kelpaa naisille) tai varakkaita (saavat seuraa muutenkin)
Naiset taas keskituloisia.
Miksei pystytä uudelleenkouluttautumaan? Työttömänä eläminen ei pidemmän päälle ole mitään herkkua kun jatkuvasti pitää stressata rahasta.
Miksi naiset eivät kouluttaudu alalle jossa maksetaan hyvin jotta ne voivat elättää miehensä?

Kerro toki lisää lapsettomien uran luopumisesta, raskaudesta, ja kaikista metatöistä?
Haukkumatta mitään osapuolia: on sitten tilanteen takana mikä kehitys hyvänsä, ei parisuhde-elämän tulevaisuus isossa kuvassa näytä hyvältä.
Uskon, että miesten ja naisten välinen tasa-arvoisuus etenee edelleen - välillä hitaammin, välillä nopeammin. Viime vuosina on mm. Metoo -liikkeen myötä edistytty jälleen pikkuisen nopeammin.
Tasa-arvo paranee askel askeleelta työsuhdeasioissa, palkkauksessa, isien osallistumisessa lasten hoitoon, tiukoista sukupuolirooleista luopumisessa, sukupuolittuneen väkivallan tunnistamisessa, poliittisissa vaikutusmahdollisuuksissa jne.
Sen sijaan parisuhdetyytyväisyyden iso nakertaja on täällä: aikuisviihde. Se ei ole lähdössä yhtään mihinkään, vaan laajentaa markkinoitaan koko ajan. OnlyFans on vasta alkusoittoa.
Ristiriitaista on, että samaan aikaan naisiin vaikuttaneiden seksuaalisuusasenteiden uudistuessa miehet ovat koko ajan entistä suuremmissa määrin siirtymässä aikuisviihteen suurkuluttajiksi. Japanissa (joka on jatkuvasti askeleen edellä länsimaita nuorisokulttuurissaan) nuoret sōshoku danshi -miehet alkavat olla jo valtavirtaa. Eli tarkoittaa miehiä, jotka eivät ole seksuaalisesti tai kumppaneina juurikaan kiinnostuneita (oikeista) naisista; kaverisuhteet kelpaavat, mutta seksi naisten kanssa ei kiinnosta, eikä perheen perustaminen tai avioituminen. Miehet eivät ole myöskään aloitteellisia. Assertiivisuus puuttuu.

Pärjätään ilmankin miestä. Monelle mies on bonus eikä niinkään tarve.
Tässä vaiheessa miehet meneekin niiden tykö joilla pitää olla joku taloudellinen turva.

Pieni korjaus: naisilla tulot vaikuttavat rakastumiseen.
Varakkaat, kauniit ja menestyneet naiset valittelee usein etteivät miehet uskalla lähestyä heitä ja sen takia he jäävät yksin jne. Ongelma heillä on tosiasiassa se, että ne miehet jotka he kelpuuttavat... monta muutakin naista on samalla apajalla ja naisen varallisuus ei ole varakkaalle miehelle se juttu. Käyhempi mies taas? Harva nainen sellaista huolii.

Miksi luulet että nainen on miehelle jokin tarve?
Pornolla se tarve täytetään :)

Eihän lapsettomuus tarkoita pysyvää olotilaa. Osa saattaa jossain vaiheessa saadakin lapsia. Veloja on kuitenkin 15-25% eli aika vähän.

Tässä vaiheessa miehet meneekin niiden tykö joilla pitää olla joku taloudellinen turva.Miksi luulet että nainen on miehelle jokin tarve?
Pornolla se tarve täytetään :)
Ap:n tuttavilla on omat miehet ja tätä kautta näillä miehillä naiset. Niin?
Vierailija kirjoitti:
Haukkumatta mitään osapuolia: on sitten tilanteen takana mikä kehitys hyvänsä, ei parisuhde-elämän tulevaisuus isossa kuvassa näytä hyvältä.
Uskon, että miesten ja naisten välinen tasa-arvoisuus etenee edelleen - välillä hitaammin, välillä nopeammin. Viime vuosina on mm. Metoo -liikkeen myötä edistytty jälleen pikkuisen nopeammin.
Tasa-arvo paranee askel askeleelta työsuhdeasioissa, palkkauksessa, isien osallistumisessa lasten hoitoon, tiukoista sukupuolirooleista luopumisessa, sukupuolittuneen väkivallan tunnistamisessa, poliittisissa vaikutusmahdollisuuksissa jne.
Sen sijaan parisuhdetyytyväisyyden iso nakertaja on täällä: aikuisviihde. Se ei ole lähdössä yhtään mihinkään, vaan laajentaa markkinoitaan koko ajan. OnlyFans on vasta alkusoittoa.
Ristiriitaista on, että samaan aikaan naisiin vaikuttaneiden seksuaalisuusasenteiden uudistuessa miehet ovat koko ajan entistä suuremmissa määrin siirtymässä aikuisviihteen suurkuluttajiksi. Japanissa (joka on jatkuvasti askeleen edellä länsimaita nuorisokulttuurissaan) nuoret sōshoku danshi -miehet alkavat olla jo valtavirtaa. Eli tarkoittaa miehiä, jotka eivät ole seksuaalisesti tai kumppaneina juurikaan kiinnostuneita (oikeista) naisista; kaverisuhteet kelpaavat, mutta seksi naisten kanssa ei kiinnosta, eikä perheen perustaminen tai avioituminen. Miehet eivät ole myöskään aloitteellisia. Assertiivisuus puuttuu.
Kuvaus sopii ainakin minuun lähes 100%. Taustaa: olen 35 v mies, 180cm/82 kg ja hyvässä fyysisessä kunnossa (harrastan voimanostoa tavoitteellisesti). Naama korkeintaan keskiverto, mutta ulkonäköni riittää vetämään tason 4-6 naisia puoleensa, eli saan ehdotuksia toisinaan keskivertonaisilta. Oikeasti kauniille naisille olen toki näkymätön, myönnettäköön.
Ne naiset joita minä pystyn saamaan, häviää 100-0 pornolle. Porno antaa minulle juuri sellaisen visuaalisen kiihokkeen kun kullakin hetkellä haluan, ilman viivettä. Ja ilman että pitää nähdä sitä valtavaa vaivaa etukäteen jossa nainen pitää ensin saada treffeille, vietellä siellä ja sitten ehkä, ehkä saat seksiä.
Seksi tavisnaisen kanssa ei ole viimeiseen pariin vuoteen kiinnostanut minua yhtään, olen riittävän monta naista elämässäni kaatanut että tiedän mitä se on. Silloin harvoin kun haluan harrastaa seksiä oikean ihmisen kanssa, niin maksan siitä mielelläni 100-200 euroa, jolloin ainakin saan oikeasti hyvännäköisen seksikumppanin.
jos joku mies avautuis naisten pihtaamisesta samalla tavalla kuin aloittaja,niin kyllä osuis paska tuulettimeen ja rajusti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se näin miehenä on pieni turn-off jos nainen on ihan into pinkeänä haarat levällään jatkuvasti. Exällä oli usein sellainen "ei tee mieli/kerkeä tänään, tai noooh jos sitä ehkä sittenkin.." tyylinen asenne ja ai että kun teki mieli sitä koko ajan. Sitten jos sait valloituksen tehtyä niin olo oli mahtava. Se ei vaan jotenkin sytytä samalla lailla jos toinen on koko ajan haluamassa, joku saalistusvietti tai jotain sellaista. Naisen kuuluu nimellisesti laittaa vähän vastaan, vaikka haluttaisikin. Nykynaiset jotka julistaa jotain vapaamielisyyttä ja seksisekoilujaan lehdessä niin niistä ei tule sitä samaa eläimellistä himoa.
Aika surullinen ajatus, että naisen tulisi näytellä jotain näytelmää, eikä saisi olla rehellinen haluissaan.
Jep. Jos et ole huomannut niin elämässä joutuu joskus tekemään asioita, joita ei välttämättä haluaisi, että saa myöhemmin jotain muuta. Valitse kärsimyksesi.
En usko näyttelemiseen parisuhteessa. Rehellisyys ja avoimuus ovat parempi pohja. Tuossa tilanteessa ei edes ole naiselle mahdollisuutta koskaan olla avoimesti aloitteen tekijä ja esittää toivetta seksistä, jos hänen pitää aina esittää halutonta ja metsästettävää. Menee liian pitkän kaavan kautta, jos ensin pitäisi tehdä itsensä mahdollisimman viettelevän oloiseksi, että mies innostuisi seksistä ja sitten esittää, ettei itse oikeasti haluaisi seksiä ja vasta tämän jälkeen saisi innostua. Hirveä näytelmä.
En minäkään näyttelemiseen usko. Aitouteen pikemminkin. Mutta täällä puhuttiin vetovoiman häviämisestä ja miesten haluttomuudesta. Kerroin yksinkertaisesti omat kokemukseni. Minua halutti enemmän kun oli vähemmän tarjolla. Halut eivät tässä tapauksessa edes juurikaan vähentyneet pitkässä suhteessa (lähes 10v). Silloin kun seksiä sai koska halusi niin halut ei olleet niin kovat. Täytyy ymmärtää hieman psykologiaa halujen taustalla. Rolex on haluttava kello koska se maksaa ja sitä on pirun vaikea edes saada rahalla. Sitähän lähtee ihan vaan katsomaan tuota aarretta pitkänkin matkan päähän. Halpakelloja taas ei kiinnosta juurikaan katsoa kun niitä on joka paikassa, vaikka niissä on lähes identtinen toiminta.
Jokainen tehköön valintansa - usein ja laimeaa vai hieman harvinaisempaa ja kuumempaa. Tietenkin suhteen muut ongelmat on ensin hoidettava pois.
eli kumman tehtävä on olla halutava? Miehen tulee haluta niasta ja olla onnellinen kun nainen suostuu?
Nainen voisi itsekin vähän panostaa ja houkutella mies pois sen pornon parista ;)
Ai ei onnistu vaan miehet ovat koukussa pornoon ja pleikkariin? Ja ongelma on miehissä kun nainen ei pärjää pleikkarille?
Molempien tehtävä on pitää huolta itsestään. Aikuinen mies hakee apua ja hoitaa addiktionsa, pornot, pleikkarit yms. ja ottaa vastuun tunteistaan. Ne ei naisen vastuulla ole missään nimessä. Sitten voidaan katsoa vieläkö ollaan haluttomia.
Kun se porno ja pleikkari ei realisoidu koskaan jos nainen "ruokkii" miehen haluja eikä tukahduta niitä ja hauku miestä kaheliksi seksihulluksi.
Moni nuori mies on addiktoitunut pornoon jo alakouluikäisenä. Ei tästä voi naista saati vaimoa syyttää.
No miksi sitten ryhtyä parisuhteeseen?!? Sivusta
Sitähän tässä on ihmetelty, että mitä noiden miesten päässä liikkuu. Ehkä maksuton kodinhoitaja? Nainen ei voi tietää, mitä saa, jos mies seurusteluaikana salailee addiktiotaan. Kertoihan tuolla aiemmin joku nainen, miten mies r•nkkaili pornolle aina, kun nainen selkänsä käänsi. Paljastui ennen avioitumista, joten tässä nainen vältti luodin, mutta ei tämä aina näin onnellisesti pääty.
Salailee addiktiotaan... Hitto mitä selittelyä taas.
Nainen ei muuten ole miehelle maksuton tai edes edullinen.
Niinkö? Minä elätän työtöntä miestäni, mutta ilmeisesti hän silti maksaa minusta jotakin? Kerrotko mitä, missä ja miksi, kun kerran tiedät asian noin varmasti? (Ja varmaan tiedät myös sen, että miesten työttömyysprosentti on korkeampi kuin naisten, joten unohda yksittäistapaus-kortti.)
Olette tilastollisesti harvinaisempi pariskunta. Se että pariskunnan jäsenet tienaavat yhtä paljon on lähes yhtä harvinaista.
Eri sukupuolta olevien pariskuntien tulojakauma
https://www.stat.fi/tietotrendit/media/uploads/tt2021/okkonen/okkonen_n…
Kaiken kaikkiaan hieman yli 29 prosentilla pariskunnista puolisot olivat suurin piirtein samalla tulotasolla. Noin 51 prosentilla eri sukupuolta olevista pariskunnista miehen tulot olivat naisen tuloa selvästi suuremmat ja vajaalla 20 prosentilla naisen tulot olivat selvästi suuremmat.
Arvaa mikä on työttömän miehen kohtalo parisuhdemarkkinoilla? Siis normaalisti. Eli joo, kiitos kun nostit senkin esille.
Myönnän heti tässä viaheessä että ym. tilasto on siis lapsettomat.
Lapsiperheissä ero kasvaa (vain vähän) mutta en nostanut sitä esimerkiksi koska hei, sitten alkaisi ulìna kuinka äidit eivät tienaa. Onnistuu se silti 14% naisista.
Eri sukupuolta olevien puolisoiden lapsiperheissä naisista lähes 52 prosentilla puoliso kuului suurituloisimpaan viidesosaan lapsiperheissä, kun vajaalla 22 prosentilla miehistä puoliso kuului suurituloisimpaan viidennekseen. 30 prosenttia lapsiperheisiin kuuluvista eri sukupuolta olevista pariskunnista oli suurin piirtein samalla tulotasolla, mutta noin 56 prosentilla naisista ja hieman alle 14 prosentilla miehistä puolison tulot olivat selvästi suuremmat.
Ihanko oikeasti syytät naisia miesten naismausta? Tuolla on olemassa sivustoja mistä voi hakea suurituloisia sinkkuja. Enemmistö miehistä päätyy siitäkin huolimatta ottamaan pienituloisen.
Koska harmaa hiirulainen tai liian itsenäinen ei sytytä. Pienituloiset naiset pärjäävät kyllä ilman miestäkin, sillä ovathan he pärjänneet tähänkin asti.Eli syy on miehissä kun he eivät ole gold diggereitä naisten tapaan?
Sinusta myös miehen tulisi valita kumppani tulojen perusteella?
Saahan sitä yrittää mutta harva nainen ottaa elätettävää. Ovat mielummin ilman ja ulìsevat kun ei riitä hyvää miestä heille.
Huom: miehet ovat paskoja, miesten tulee kehittää itseään jotta kelpaisivat. Tässäkin miehet ovat ongelma kun miehillä on addiktio pornoon. Syytä siihen ei mietitä, todetaan vain että miehet ovat paskoja eivätkä kelpaa naisille.
51% talouksista mies tienaa huomattavasti enemmän. Tilastokeskuksen mukaan. Ja miehet ovat paskoja.
Eihän kenenkään tarvi ottaa elätettäviä. Miehillä vaikuttaa olevan kauhea hinku saada nainen vaikka sitten pienituloinen. Kunhan on joku.
Yksinkin pystyy elämään.Yksinasuvat työikäiset naiset keskituloisia, miehissä sekä suuri- että pienituloisia
Työikäiset, 18–64-vuotiaat yksinasuvat naiset ja miehet sijoittuvat tulojakaumalle hieman eri tavoin. Työikäisten henkilöiden tulojen mediaanit olivat vuonna 2019 melko lähellä toisiaan – miehillä 21 960 ja naisilla 21 370 euroa vuodessa – mutta siinä missä yksinasuvat naiset kuuluivat pääasiassa keskituloisiin ryhmiin, yksinasuvat miehet olivat selvemmin jakaantuneet pieni- ja suurituloisiin ryhmiin.
Hyvin samantasoisista mediaanituloista huolimatta yksinasuvien miesten Gini-kerroin oli 32,4 ja naisten 27,1. Tuloerot olivat siis miesten kesken suuremmat kuin naisten kesken.
Eli sinkkumiehet ovat joko köyhiä (eivät kelpaa naisille) tai varakkaita (saavat seuraa muutenkin)
Naiset taas keskituloisia.
Miksei pystytä uudelleenkouluttautumaan? Työttömänä eläminen ei pidemmän päälle ole mitään herkkua kun jatkuvasti pitää stressata rahasta.
Miksi naiset eivät kouluttaudu alalle jossa maksetaan hyvin jotta ne voivat elättää miehensä?
Pärjätään ilmankin miestä. Monelle mies on bonus eikä niinkään tarve.
Tässä vaiheessa miehet meneekin niiden tykö joilla pitää olla joku taloudellinen turva.
Moni miehenkipeä nainen onkin fyysisesti/henkisesti sairas, työkyvytön ja hädintuskin selviää normaalista arjesta. En usko sitä sattumaksi, että netissä törmäsin useampaan tällaiseen peräjälkeen, lähes kuin toistensa kopioita vaivoineen ja ongelmineen. Siihen kaipaillaan sitä miestä, joka voisi auttaa ja tukea henkisesti ja mahdollisesti autollaan kuskailla naista asioille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä kaikille nettipornon "uhreille"
Miehet ovat vapautuneet ja sekös syö naisia
Mies vapautuu istumalla muna pystyssä kotona?
Tämä selvä.Mielenkiintoinen tulkinta mutta tarvittaessa näin. Vähän sama kun nainen vapautuu polttamalla rintsikat.
Liittyy siihen nyt ehkä jotian muutakin?
Mutta katkeruus paistaa läpi ja se on jotenkin kaunista.
Ei tuo ole tulkinta vaan ihan se viesti minkä miehet täällä kertoo eli että ähåkutti, mepäs istutaankin kotona muna kädessä.
missä sitä pitäisi sitten istua ja mikä kädessä. Poken parissa voi viettää 10-15 min päivässä ja purkaa paineet eikä tarvitse sen jälkeen kummemmin miettiä naisia , jää paljon aikaa omiin juttuihin ja voi rauhassa rakentaan tulevaisuuttaan. En ymmärrä mikä hinku kaikilla on parisuhteeseen. Paljon järkevämpää muuten sijoittaa kaikki ylimääräiset rahat kun tuhlata johonkin hemmetin deittailuun pillun toivossa, suosittelen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se näin miehenä on pieni turn-off jos nainen on ihan into pinkeänä haarat levällään jatkuvasti. Exällä oli usein sellainen "ei tee mieli/kerkeä tänään, tai noooh jos sitä ehkä sittenkin.." tyylinen asenne ja ai että kun teki mieli sitä koko ajan. Sitten jos sait valloituksen tehtyä niin olo oli mahtava. Se ei vaan jotenkin sytytä samalla lailla jos toinen on koko ajan haluamassa, joku saalistusvietti tai jotain sellaista. Naisen kuuluu nimellisesti laittaa vähän vastaan, vaikka haluttaisikin. Nykynaiset jotka julistaa jotain vapaamielisyyttä ja seksisekoilujaan lehdessä niin niistä ei tule sitä samaa eläimellistä himoa.
Aika surullinen ajatus, että naisen tulisi näytellä jotain näytelmää, eikä saisi olla rehellinen haluissaan.
Jep. Jos et ole huomannut niin elämässä joutuu joskus tekemään asioita, joita ei välttämättä haluaisi, että saa myöhemmin jotain muuta. Valitse kärsimyksesi.
En usko näyttelemiseen parisuhteessa. Rehellisyys ja avoimuus ovat parempi pohja. Tuossa tilanteessa ei edes ole naiselle mahdollisuutta koskaan olla avoimesti aloitteen tekijä ja esittää toivetta seksistä, jos hänen pitää aina esittää halutonta ja metsästettävää. Menee liian pitkän kaavan kautta, jos ensin pitäisi tehdä itsensä mahdollisimman viettelevän oloiseksi, että mies innostuisi seksistä ja sitten esittää, ettei itse oikeasti haluaisi seksiä ja vasta tämän jälkeen saisi innostua. Hirveä näytelmä.
En minäkään näyttelemiseen usko. Aitouteen pikemminkin. Mutta täällä puhuttiin vetovoiman häviämisestä ja miesten haluttomuudesta. Kerroin yksinkertaisesti omat kokemukseni. Minua halutti enemmän kun oli vähemmän tarjolla. Halut eivät tässä tapauksessa edes juurikaan vähentyneet pitkässä suhteessa (lähes 10v). Silloin kun seksiä sai koska halusi niin halut ei olleet niin kovat. Täytyy ymmärtää hieman psykologiaa halujen taustalla. Rolex on haluttava kello koska se maksaa ja sitä on pirun vaikea edes saada rahalla. Sitähän lähtee ihan vaan katsomaan tuota aarretta pitkänkin matkan päähän. Halpakelloja taas ei kiinnosta juurikaan katsoa kun niitä on joka paikassa, vaikka niissä on lähes identtinen toiminta.
Jokainen tehköön valintansa - usein ja laimeaa vai hieman harvinaisempaa ja kuumempaa. Tietenkin suhteen muut ongelmat on ensin hoidettava pois.
eli kumman tehtävä on olla halutava? Miehen tulee haluta niasta ja olla onnellinen kun nainen suostuu?
Nainen voisi itsekin vähän panostaa ja houkutella mies pois sen pornon parista ;)
Ai ei onnistu vaan miehet ovat koukussa pornoon ja pleikkariin? Ja ongelma on miehissä kun nainen ei pärjää pleikkarille?
Molempien tehtävä on pitää huolta itsestään. Aikuinen mies hakee apua ja hoitaa addiktionsa, pornot, pleikkarit yms. ja ottaa vastuun tunteistaan. Ne ei naisen vastuulla ole missään nimessä. Sitten voidaan katsoa vieläkö ollaan haluttomia.
Kun se porno ja pleikkari ei realisoidu koskaan jos nainen "ruokkii" miehen haluja eikä tukahduta niitä ja hauku miestä kaheliksi seksihulluksi.
Moni nuori mies on addiktoitunut pornoon jo alakouluikäisenä. Ei tästä voi naista saati vaimoa syyttää.
No miksi sitten ryhtyä parisuhteeseen?!? Sivusta
Sitähän tässä on ihmetelty, että mitä noiden miesten päässä liikkuu. Ehkä maksuton kodinhoitaja? Nainen ei voi tietää, mitä saa, jos mies seurusteluaikana salailee addiktiotaan. Kertoihan tuolla aiemmin joku nainen, miten mies r•nkkaili pornolle aina, kun nainen selkänsä käänsi. Paljastui ennen avioitumista, joten tässä nainen vältti luodin, mutta ei tämä aina näin onnellisesti pääty.
Salailee addiktiotaan... Hitto mitä selittelyä taas.
Nainen ei muuten ole miehelle maksuton tai edes edullinen.
Niinkö? Minä elätän työtöntä miestäni, mutta ilmeisesti hän silti maksaa minusta jotakin? Kerrotko mitä, missä ja miksi, kun kerran tiedät asian noin varmasti? (Ja varmaan tiedät myös sen, että miesten työttömyysprosentti on korkeampi kuin naisten, joten unohda yksittäistapaus-kortti.)
Olette tilastollisesti harvinaisempi pariskunta. Se että pariskunnan jäsenet tienaavat yhtä paljon on lähes yhtä harvinaista.
Eri sukupuolta olevien pariskuntien tulojakauma
https://www.stat.fi/tietotrendit/media/uploads/tt2021/okkonen/okkonen_n…
Kaiken kaikkiaan hieman yli 29 prosentilla pariskunnista puolisot olivat suurin piirtein samalla tulotasolla. Noin 51 prosentilla eri sukupuolta olevista pariskunnista miehen tulot olivat naisen tuloa selvästi suuremmat ja vajaalla 20 prosentilla naisen tulot olivat selvästi suuremmat.
Arvaa mikä on työttömän miehen kohtalo parisuhdemarkkinoilla? Siis normaalisti. Eli joo, kiitos kun nostit senkin esille.
Myönnän heti tässä viaheessä että ym. tilasto on siis lapsettomat.
Lapsiperheissä ero kasvaa (vain vähän) mutta en nostanut sitä esimerkiksi koska hei, sitten alkaisi ulìna kuinka äidit eivät tienaa. Onnistuu se silti 14% naisista.
Eri sukupuolta olevien puolisoiden lapsiperheissä naisista lähes 52 prosentilla puoliso kuului suurituloisimpaan viidesosaan lapsiperheissä, kun vajaalla 22 prosentilla miehistä puoliso kuului suurituloisimpaan viidennekseen. 30 prosenttia lapsiperheisiin kuuluvista eri sukupuolta olevista pariskunnista oli suurin piirtein samalla tulotasolla, mutta noin 56 prosentilla naisista ja hieman alle 14 prosentilla miehistä puolison tulot olivat selvästi suuremmat.
Ihanko oikeasti syytät naisia miesten naismausta? Tuolla on olemassa sivustoja mistä voi hakea suurituloisia sinkkuja. Enemmistö miehistä päätyy siitäkin huolimatta ottamaan pienituloisen.
Koska harmaa hiirulainen tai liian itsenäinen ei sytytä. Pienituloiset naiset pärjäävät kyllä ilman miestäkin, sillä ovathan he pärjänneet tähänkin asti.Eli syy on miehissä kun he eivät ole gold diggereitä naisten tapaan?
Sinusta myös miehen tulisi valita kumppani tulojen perusteella?
Saahan sitä yrittää mutta harva nainen ottaa elätettävää. Ovat mielummin ilman ja ulìsevat kun ei riitä hyvää miestä heille.
Huom: miehet ovat paskoja, miesten tulee kehittää itseään jotta kelpaisivat. Tässäkin miehet ovat ongelma kun miehillä on addiktio pornoon. Syytä siihen ei mietitä, todetaan vain että miehet ovat paskoja eivätkä kelpaa naisille.
51% talouksista mies tienaa huomattavasti enemmän. Tilastokeskuksen mukaan. Ja miehet ovat paskoja.
Eihän kenenkään tarvi ottaa elätettäviä. Miehillä vaikuttaa olevan kauhea hinku saada nainen vaikka sitten pienituloinen. Kunhan on joku.
Yksinkin pystyy elämään.Miehillä on hinku saada nainen johon rakastuvat. Naisilla tähän näyttää liittyvän lisäehto miehen hyvistä tuloista.
Rakastetulle kipataan meta-työt, urasta luopuminen, raskaus sun muu mukava toiminta.
Kerro toki lisää lapsettomien uran luopumisesta, raskaudesta, ja kaikista metatöistä?
Eihän lapsettomuus tarkoita pysyvää olotilaa. Osa saattaa jossain vaiheessa saadakin lapsia. Veloja on kuitenkin 15-25% eli aika vähän.
Hyvä hyvä, sitten voidaankin lopettaa kaikki puheet syntyvyysvajeesta.

Oikeasti pistää ärsyttämään tämä uhriutuminen! Meta-työ on automaatiolla tapahtuvaa ajattelua, eikä se kuormita enempää kuin kirjan lukeminen. Nainen 3 lasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se näin miehenä on pieni turn-off jos nainen on ihan into pinkeänä haarat levällään jatkuvasti. Exällä oli usein sellainen "ei tee mieli/kerkeä tänään, tai noooh jos sitä ehkä sittenkin.." tyylinen asenne ja ai että kun teki mieli sitä koko ajan. Sitten jos sait valloituksen tehtyä niin olo oli mahtava. Se ei vaan jotenkin sytytä samalla lailla jos toinen on koko ajan haluamassa, joku saalistusvietti tai jotain sellaista. Naisen kuuluu nimellisesti laittaa vähän vastaan, vaikka haluttaisikin. Nykynaiset jotka julistaa jotain vapaamielisyyttä ja seksisekoilujaan lehdessä niin niistä ei tule sitä samaa eläimellistä himoa.
Aika surullinen ajatus, että naisen tulisi näytellä jotain näytelmää, eikä saisi olla rehellinen haluissaan.
Jep. Jos et ole huomannut niin elämässä joutuu joskus tekemään asioita, joita ei välttämättä haluaisi, että saa myöhemmin jotain muuta. Valitse kärsimyksesi.
En usko näyttelemiseen parisuhteessa. Rehellisyys ja avoimuus ovat parempi pohja. Tuossa tilanteessa ei edes ole naiselle mahdollisuutta koskaan olla avoimesti aloitteen tekijä ja esittää toivetta seksistä, jos hänen pitää aina esittää halutonta ja metsästettävää. Menee liian pitkän kaavan kautta, jos ensin pitäisi tehdä itsensä mahdollisimman viettelevän oloiseksi, että mies innostuisi seksistä ja sitten esittää, ettei itse oikeasti haluaisi seksiä ja vasta tämän jälkeen saisi innostua. Hirveä näytelmä.
En minäkään näyttelemiseen usko. Aitouteen pikemminkin. Mutta täällä puhuttiin vetovoiman häviämisestä ja miesten haluttomuudesta. Kerroin yksinkertaisesti omat kokemukseni. Minua halutti enemmän kun oli vähemmän tarjolla. Halut eivät tässä tapauksessa edes juurikaan vähentyneet pitkässä suhteessa (lähes 10v). Silloin kun seksiä sai koska halusi niin halut ei olleet niin kovat. Täytyy ymmärtää hieman psykologiaa halujen taustalla. Rolex on haluttava kello koska se maksaa ja sitä on pirun vaikea edes saada rahalla. Sitähän lähtee ihan vaan katsomaan tuota aarretta pitkänkin matkan päähän. Halpakelloja taas ei kiinnosta juurikaan katsoa kun niitä on joka paikassa, vaikka niissä on lähes identtinen toiminta.
Jokainen tehköön valintansa - usein ja laimeaa vai hieman harvinaisempaa ja kuumempaa. Tietenkin suhteen muut ongelmat on ensin hoidettava pois.
eli kumman tehtävä on olla halutava? Miehen tulee haluta niasta ja olla onnellinen kun nainen suostuu?
Nainen voisi itsekin vähän panostaa ja houkutella mies pois sen pornon parista ;)
Ai ei onnistu vaan miehet ovat koukussa pornoon ja pleikkariin? Ja ongelma on miehissä kun nainen ei pärjää pleikkarille?
Molempien tehtävä on pitää huolta itsestään. Aikuinen mies hakee apua ja hoitaa addiktionsa, pornot, pleikkarit yms. ja ottaa vastuun tunteistaan. Ne ei naisen vastuulla ole missään nimessä. Sitten voidaan katsoa vieläkö ollaan haluttomia.
Kun se porno ja pleikkari ei realisoidu koskaan jos nainen "ruokkii" miehen haluja eikä tukahduta niitä ja hauku miestä kaheliksi seksihulluksi.
Moni nuori mies on addiktoitunut pornoon jo alakouluikäisenä. Ei tästä voi naista saati vaimoa syyttää.
No miksi sitten ryhtyä parisuhteeseen?!? Sivusta
Sitähän tässä on ihmetelty, että mitä noiden miesten päässä liikkuu. Ehkä maksuton kodinhoitaja? Nainen ei voi tietää, mitä saa, jos mies seurusteluaikana salailee addiktiotaan. Kertoihan tuolla aiemmin joku nainen, miten mies r•nkkaili pornolle aina, kun nainen selkänsä käänsi. Paljastui ennen avioitumista, joten tässä nainen vältti luodin, mutta ei tämä aina näin onnellisesti pääty.
Salailee addiktiotaan... Hitto mitä selittelyä taas.
Nainen ei muuten ole miehelle maksuton tai edes edullinen.
Niinkö? Minä elätän työtöntä miestäni, mutta ilmeisesti hän silti maksaa minusta jotakin? Kerrotko mitä, missä ja miksi, kun kerran tiedät asian noin varmasti? (Ja varmaan tiedät myös sen, että miesten työttömyysprosentti on korkeampi kuin naisten, joten unohda yksittäistapaus-kortti.)
Olette tilastollisesti harvinaisempi pariskunta. Se että pariskunnan jäsenet tienaavat yhtä paljon on lähes yhtä harvinaista.
Eri sukupuolta olevien pariskuntien tulojakauma
https://www.stat.fi/tietotrendit/media/uploads/tt2021/okkonen/okkonen_n…
Kaiken kaikkiaan hieman yli 29 prosentilla pariskunnista puolisot olivat suurin piirtein samalla tulotasolla. Noin 51 prosentilla eri sukupuolta olevista pariskunnista miehen tulot olivat naisen tuloa selvästi suuremmat ja vajaalla 20 prosentilla naisen tulot olivat selvästi suuremmat.
Arvaa mikä on työttömän miehen kohtalo parisuhdemarkkinoilla? Siis normaalisti. Eli joo, kiitos kun nostit senkin esille.
Myönnän heti tässä viaheessä että ym. tilasto on siis lapsettomat.
Lapsiperheissä ero kasvaa (vain vähän) mutta en nostanut sitä esimerkiksi koska hei, sitten alkaisi ulìna kuinka äidit eivät tienaa. Onnistuu se silti 14% naisista.
Eri sukupuolta olevien puolisoiden lapsiperheissä naisista lähes 52 prosentilla puoliso kuului suurituloisimpaan viidesosaan lapsiperheissä, kun vajaalla 22 prosentilla miehistä puoliso kuului suurituloisimpaan viidennekseen. 30 prosenttia lapsiperheisiin kuuluvista eri sukupuolta olevista pariskunnista oli suurin piirtein samalla tulotasolla, mutta noin 56 prosentilla naisista ja hieman alle 14 prosentilla miehistä puolison tulot olivat selvästi suuremmat.
Ihanko oikeasti syytät naisia miesten naismausta? Tuolla on olemassa sivustoja mistä voi hakea suurituloisia sinkkuja. Enemmistö miehistä päätyy siitäkin huolimatta ottamaan pienituloisen.
Koska harmaa hiirulainen tai liian itsenäinen ei sytytä. Pienituloiset naiset pärjäävät kyllä ilman miestäkin, sillä ovathan he pärjänneet tähänkin asti.Eli syy on miehissä kun he eivät ole gold diggereitä naisten tapaan?
Sinusta myös miehen tulisi valita kumppani tulojen perusteella?
Saahan sitä yrittää mutta harva nainen ottaa elätettävää. Ovat mielummin ilman ja ulìsevat kun ei riitä hyvää miestä heille.
Huom: miehet ovat paskoja, miesten tulee kehittää itseään jotta kelpaisivat. Tässäkin miehet ovat ongelma kun miehillä on addiktio pornoon. Syytä siihen ei mietitä, todetaan vain että miehet ovat paskoja eivätkä kelpaa naisille.
51% talouksista mies tienaa huomattavasti enemmän. Tilastokeskuksen mukaan. Ja miehet ovat paskoja.
Eihän kenenkään tarvi ottaa elätettäviä. Miehillä vaikuttaa olevan kauhea hinku saada nainen vaikka sitten pienituloinen. Kunhan on joku.
Yksinkin pystyy elämään.Yksinasuvat työikäiset naiset keskituloisia, miehissä sekä suuri- että pienituloisia
Työikäiset, 18–64-vuotiaat yksinasuvat naiset ja miehet sijoittuvat tulojakaumalle hieman eri tavoin. Työikäisten henkilöiden tulojen mediaanit olivat vuonna 2019 melko lähellä toisiaan – miehillä 21 960 ja naisilla 21 370 euroa vuodessa – mutta siinä missä yksinasuvat naiset kuuluivat pääasiassa keskituloisiin ryhmiin, yksinasuvat miehet olivat selvemmin jakaantuneet pieni- ja suurituloisiin ryhmiin.
Hyvin samantasoisista mediaanituloista huolimatta yksinasuvien miesten Gini-kerroin oli 32,4 ja naisten 27,1. Tuloerot olivat siis miesten kesken suuremmat kuin naisten kesken.
Eli sinkkumiehet ovat joko köyhiä (eivät kelpaa naisille) tai varakkaita (saavat seuraa muutenkin)
Naiset taas keskituloisia.
Miksei pystytä uudelleenkouluttautumaan? Työttömänä eläminen ei pidemmän päälle ole mitään herkkua kun jatkuvasti pitää stressata rahasta.
Miksi naiset eivät kouluttaudu alalle jossa maksetaan hyvin jotta ne voivat elättää miehensä?
Pärjätään ilmankin miestä. Monelle mies on bonus eikä niinkään tarve.
Tässä vaiheessa miehet meneekin niiden tykö joilla pitää olla joku taloudellinen turva.Miksi luulet että nainen on miehelle jokin tarve?
Pornolla se tarve täytetään :)
Ap:n tuttavilla on omat miehet ja tätä kautta näillä miehillä naiset. Niin?
Ja noilla naisilla ei ole mitään tarvetta miehiin vaan ne ovat bonus?
Miksi sitten valittaa asiasta?
Huomaatteko että kierrämme kehää? Keksitte vain jatkuvasti jonkin perustelun miksi mies on ongelma ja kuinka naisilla ei ole miehille mitään käyttöä. Silti tilastot todistavat ylöspäin pariutumisen (51% huomattavat tuloerot) ja se porno on teille ongelma. Mikä ongelma se nyt sitten on kun miehet ovat pelkkä bonus eikä naisille ole miehille mitään käyttöä.
Vierailija kirjoitti:
jos joku mies avautuis naisten pihtaamisesta samalla tavalla kuin aloittaja,niin kyllä osuis paska tuulettimeen ja rajusti
Ketju poistettaisiin nopeammin kuin ehdit sanoa "palstalla ei ole miesv ihaa"
Miehillä on hinku saada nainen johon rakastuvat. Naisilla tähän näyttää liittyvän lisäehto miehen hyvistä tuloista.