Miksi ette lohduta lasta mitenkään jos huutaa kaupassa

nyt vaikka tikkarikiukuttelu kyseessä). Lapselle pitää PUHUA pienestä pitäen ja SELITTÄÄ asioita. Totta kai lapsi kiukuttelee, koska ei YMMÄRRÄ, miksi ei saa tahtomaansa.



Totta kai se joskus on väsyttävää, mutta se jos mikä on vanhemman velvollisuus, että panostaa lapseensa puhumalla tälle ja selittämällä asioita, väsyksiin asti joskus.



Ja minulla on lapsia.

Meillä ei lapset hirveästi kaupassa itke, koska en kauheasti kaupassa käy niin, että molemmat on mukana. Meillä on mummola vieressä, joten lapset jäävät yleensä sinne siksi aikaa, kun käväisen.



Mutta jos nyt sattuu niin käymään, että jossakin kiukkuavat julkisesti, niin eihän se, että antaa vaan itkeä, tarkoita sitä, että suhtautuu aggressiivisesti tai mitenkään varsinaisesti ikävästi? En vaan periksi, olen kuin en olisi huomannutkaan koko episodia ja jatkan sitten eteenpäin niin, että lapsikin voi vaan unohtaa koko jutun.



Mutta sen minä sanon, että jos lähtee empaattisesti selittelemään ja lohduttelemaan, on vaikeuksissa. Siinähän nimenomaan palkitsee sitä karjumista, kun lapsi saa huomiota huutamalla. Kannattaisi lukea mm. Jo Frostin kasvatusopasta - tai ylimalkaan mitä tahanssa kasvatusopasta.

Vierailija:

Kaupassa ne itkut kyllä varmaan useimmiten ovat uhma- tai kiukkuitkuja, kun lapsi ei saa omaa tahtoaan läpi - sipsipussia tai karkkia tms.

Jos siinä nyt vielä lähtee lohduttelemaan, menee kyllä niin vikasuuntaan kuin olla ja voi.

huutanut TODELLA paljon lujempaa ja kauemmin.

jostain tälläisestakin voi siis olla kyse osallla noista jotka eivät reagoi lapsen huutoon esim. siellä kaupassa tai bussissa.

tuota taas en ole ikinä ymmärtänyt, että lapset otetaan kauppaan mukaan vasta viimeisessä pakossa. miten ne lapset oppii sen kauppakäyttäytymisen ellei siellä saa käydä?

Vierailija:

Useimmat tuon ikäiset ovat juuri iässä. Kyseissä iässä ei sanavarastokaan ole turhan laaja, lapsi ei osaa kertoa sanoin, käyttää itkua merkkinä, ettei kaikki mennyt niinkuin hän olisi halunnut.

Siksi meillä ei lapsia yleensä oteta kauppaan mukaan, mutta joskus vaan on pakko.

Meillä ainakin raivokohtaus vaan yltyy, jos lapselle ruvetaan selittämään miksi ei saa jotain. Nopeampaa menee koko kohtaus ohi, kun siihen ei kiinnitetä mitään huomiota. Tuon ikäiselle on täysin turha ruveta puhumaan järkeä, siitä ei ole mitään hyötyä. Lapsen kehitys on siinä vaiheessa, että hän ei voi ymmärtää miksi ei saa tulla kärrystä pois jos ollaan kaupassa ja vanhempien tehtävä on silloin pitää se lapsi kärryssä vaikka huutaisi maailman tappiin asti.



Olisiko ap:n mainitsemassa tapauksessa ollut parempi, että vanhemmat olis vaikka päästäneet lapsen juoksentelemaan kauppaan kun että raivoaa siinä kärryssä? Ap:lla ei todellakaan ole itsellä lapsia ja raivostuttaa nämä arvostelijat kun ei tiedetä tapauksesta enempää. Ehkä lapsi on halunnut lähteä vaeltelemaan kauppaan mutta vanhemmat ei anna? Tuon ikäinen vastaa itkulla ja raivolla tilanteeseen koska ei osaa sanoin kuvata tunteitaan. Ja vaikka osaisi, uhmaa esiintyy vielä 5-vuotiaillakin. So what? Miksi pitää ruveta silittelemään ja paijaamaan uhmaikäistä joka haluaa kaupassa tikkarin mutta ei saa? Meillä se ei auta ainakaan yhtään mitään. Jos lapsi haluaa jotain, se kanssa haluaa ja siihen ei paljon halit auta. Päin vastoin. Jos jonkun lapsella auttaa, hyvä niin. Mutta lapsetkin on erilaisia.

LUJEMPAA ja KAUEMMIN! EI VOI vain teidän mielenrauhan vuoksi ottaa riskiä, että lapsi huutaa itsensä TAJUTTOMAKSI!

ja kyllä! meillä selitetään lapselle miksi joku meni kuten meni ja miksi esim. sitä tikkaria ei nyt saanut, mutta VASTA kun lapsi on lakannut huutamasta ja on VALMIS siihen aikuisen kanssa KONTAKTIN OTTAMISEEN!!!

Vierailija:

nyt vaikka tikkarikiukuttelu kyseessä). Lapselle pitää PUHUA pienestä pitäen ja SELITTÄÄ asioita. Totta kai lapsi kiukuttelee, koska ei YMMÄRRÄ, miksi ei saa tahtomaansa.

Totta kai se joskus on väsyttävää, mutta se jos mikä on vanhemman velvollisuus, että panostaa lapseensa puhumalla tälle ja selittämällä asioita, väsyksiin asti joskus.

Ja minulla on lapsia.

Ettekö te tunnekylmät ihmiset todellakaan välitä, jos lapsi raivoaa??? Ettekö te ota syliin??? Outoa ajatella, että syliin otto vain lisää itkua ja raivoa. Minun sydäntä raastaa lapsen itku enkä voi hyväksyä huvikseen huudattamista.



Ja mistä oikeasti 1,5-vuotias raivoaa?? Minusta tuon ikäinen on ehkä nälissään, kuuma, kylmä tms, jos itkee tosi lujaa kaupassa. Siihen tulee vanhempien reagoida.



Minä teen raivon iskiessä niin, että otan lapsen syliin ja kiinnitän huomion johonkin jännään juttuun. Lapsen itku loppuu heti. Se ei ole periksiantamista, vaan lapsen olotilan helpottamista. Tikkareilla ym:lla en lahjo enkä anna leluvinkumisissa periksi.



Terveisin suurperheen äiti

Meillä ei käydä kaupassa niin, että molemmat on mukana, ainakaan silloin, kun on vain yksi vanhempi ja tiedetään, että lapset ovat jo väsyneitä. Silloin se ei ole kivaa kenellekään.



Kaupassakäyntitapoja opettelen sitten niin, että ei oikeasti kauheasti tarvitse ostaa mitään, vaan saadaan vaan ostoskella, lapset saa maksaa kassalla jne. Päivällä on usein niin tyhjää, ettei häiritse ketään. Asutaan ostoskeskuksen vieressä ja minä olen kotona.



Ruokakauppaan voin ottaa myös jommankumman, jolloin voidaan sitten oikeasti ostaakin ihan vaikka listan mukaan ja lapsi saa hakea tavaroita ja valikoidakin esimerkiksi mehuja tai jugurtteja.



Mutta niitä semmoisia koko väsyneen perheen työlääntyneitä kaapista on kaikki lopussa -kauppareissuja inhoan ja yritän välttää!

Omalla lapsella ei ole onneksi kovin pahaa uhmaikää, mutta sen tiedän, että jos huuto alkaa, se loppuu vasta kun tilanne muuttuu toiseksi, eli kaupassa ollessa sitten, kun kaupasta päästään pois. Ja sieltähän päästään, kun hoidetaan ostokset ripeästi, eikä jäädä ihmettelemään itkua.



Vaikka tässä nyt puhutaankin isommista lapsista, niin kerrottakoon vielä, että meidän vauvoillamme on ollut tapana huutaa ennen nukahtamista. Unilauluksikin olen kuullut sitä nukahtamisitkua kutsuttavan. Kotona olen kyllä silitellyt ja tassutellut vauvoja uni-itkun aikana, mutta jos ollaan vaunuilla liikkeellä, niin nukahtamista tekevää vauvaa ei parane alkaa nostella vaunuista pois, sillä nukahtaminen vain lykkääntyy ja lykkääntyy, eikä sylin makuun päässyt vauva enää tahdo takaisin vaunuihin. Eli siksi ainakin itse olen joutunut hiihtelemään eteenpäin sen näköisenä, kuin en kuulisikaan vauvan itkua. Olen tiennyt, että se loppuu heti kohta, kun vauva nukahtaa.

Siinä tekee hallaa sekä itselle että lapselle jos menee uhmakohtaukseen mukaan.



Joku sanoi että ei ymmärrä miksi vauvan annetaan huutaa. Vauvan huuto kaupassa on vähän eri asia kuin 2-vuotiaan uhmaikäisen. Vauva tuskin tekee sitä tahallaan, luultavasti on kyse vatsakivusta, nälästä tai väsymyksestä. Sen sijaan 2-vuotias voi raivota jo ihan tahallaan, siis tarkoitan verrattuna vauvaan. Vauva ei osaa vaatia tikkaria mutta 2-vuotias osaa. En vertaisi kaupassa rimpuloivaa 2-vuotiasta pieneen sylivauvaan!

1-3-vuotias ei tarvitse vielä välttämättä kauppakokemuksia. ;)







tuota taas en ole ikinä ymmärtänyt, että lapset otetaan kauppaan mukaan vasta viimeisessä pakossa. miten ne lapset oppii sen kauppakäyttäytymisen ellei siellä saa käydä?

Ja uhmakohtauksen tullessa lohdutellaan tyyliin " äiti ymmärtää, että sinua tämä asia harmittaa, mutta valitettavasti et nyt saa tahtoasi läpi" . Ja mahdollisuuksien mukaan otetaan syliin tai ainakin silitetään päätä, poskea, otetaan kädestä kiinni. Välillä selitetään asiaa aika tiukkaan sävyyn ja kovalla äänellä, mutta koskettaminen on aina tärkeää. Ihminenhän se lapsikin on ja sitä pitää kohdella kuin ihmistä!

Ymmärrän kyllä, että ideologiasi on hieno, mutta ikävä kyllä, oikeassa elämässä se ei mene noin.



Minun mielestäni on jopa väärin selitellä lapselle joka asiaa tarkkaan, lapselle asetetaan silloin liian suuri vastuu. Pelkkä EI yksinkertaisesti on toisinaan aivan riittävä.



Tiedän paljon lapsia jotka vain provosoituisivat lisää jos heitä huutamisen aikana silittelisi, juttelisi jne. Niin ei itkusta tule lainkaan loppua.



Tottakai jos lapsi itkee kipua ym niin on lohduttelu paikallaan mutta ei näissä kiukku tapauksissa.



Mielestäni myös se, että ei anna lapsen itkeä ja kiukutella kertoo siitä, että lapselle ei suoda noita " kielteisiä" tunteita. Opetetaan ettei itku ja kiukku ole hyväksyttävää kun lepytellään.



Antaa lapsen vaan itkeä kiukkunsa pois, niin kauan kuin hänellä siihen on tarve. Itkun jälkeen sitten voidaan asia jutella läpi, mutta ei missään tapauksessa itkun ja kiukun aikana.



19, toivon, että mietit asiaa hiukan syvemmin. Mielestäni sinun kannattaa hiukan tarkistaa mielipidettäsi tässä asiassa.



Anna lapsesi tuntea, että kaikki tunteet ovat sallittuja ja oikeita.

vaatteita, mutta todella, NE UHMAT sai huutaa kaikessa rauhassa rattaissa/ostoskärryssä.

ja joo, useimmin kyllä vanhemmat jo erottaa tuon ikäisestä koska raivoaa uhmaa ja koska asiaa. meillä ainakin oli IHAN eri kuuloinen itku silloin lapsella! ei ollut vaikea erehtyä koska oli kuuma, nälkä, väsy tms. ja koska raivostutti kun ei saanut jotain tai päässyt pois kärryistä.

ja ei, en ole tunnekylmä VAIKKA EN JOKA ITKUUN REAGOIKAAN!!!

Vierailija:

Ettekö te tunnekylmät ihmiset todellakaan välitä, jos lapsi raivoaa??? Ettekö te ota syliin??? Outoa ajatella, että syliin otto vain lisää itkua ja raivoa. Minun sydäntä raastaa lapsen itku enkä voi hyväksyä huvikseen huudattamista.

Ja mistä oikeasti 1,5-vuotias raivoaa?? Minusta tuon ikäinen on ehkä nälissään, kuuma, kylmä tms, jos itkee tosi lujaa kaupassa. Siihen tulee vanhempien reagoida.

Minä teen raivon iskiessä niin, että otan lapsen syliin ja kiinnitän huomion johonkin jännään juttuun. Lapsen itku loppuu heti. Se ei ole periksiantamista, vaan lapsen olotilan helpottamista. Tikkareilla ym:lla en lahjo enkä anna leluvinkumisissa periksi.

Terveisin suurperheen äiti

luulisi sinun tietävän, että lasten temperamentit on erilaisia. Meillä jos ottaa protestoivan lapsen syliin (jos on alkanut esim. huutaa kaupan ostoskärryssä), poika rimpuilee kahta kauheammin ja raivo yltyy. Sylissä on mahdoton pitää tai suunnata huomiota muualle - SE EI AUTA. Kokeiltu on! Mitäs siihen sanot? Meillä tuon huomion suuntaaminen muualle (esim. katsopa mitä tuolla on) tehosi kun poika oli alta 1.5v. Nyt kun on 1v9kk niin raivokohtaukseen ei auta mikään muu kuin odottaa että se menee ohi. Ehkä tuntuu jonkun mielestä välinpitämättömältä, mutta miksi ei saisi niin toimia jos se on vain ja ainoa keino saada MEIDÄN LAPSEN kohtaus ohi? Toki jos syli auttaisi niin sitä käytettäis, mutta jos ei niin mitä muuta voi tehdä kun antaa olla? Kerro vaan jos tiedät. Niin, ja lapsethan itkee eri asioista. Jos ollaan juuri syöty ja nukuttu, ollaan terveitäkin, ja mennään kauppaan ja lapsi haluaa siellä jotain mitä ei saa niin kyllä se itku on pelkkää protestia. Et varmaan koskaan ole kuullut uhmasta? Pikkuvauvan itkua selitetään nälälllä, väsyllä jne. mutta kyllä 1.5-vuotias itkee jo pelkästä tahtomisen tuskasta.

Kyllä on kylmää kohtelua..



Mulla on " vaan" kaksi pientä lasta. Neuvolassa oon jutellu ja viimeksi luin neuvolan lehtistä että lapselle PITÄÄ jutella, lasta pitää huomioida kun ei saa mitä uhmassa haluaa!!



Mulle ei tule pieneen mieleenikään jättää kommunikoimasta lapselleni -sanoi joku kasvatusopas mitä tahtoo -aina löytyy toinen opas joka neuvoo toisin!! Siksi en kasvatusoppaita lue, jokanen kertoo vaan oman mielipiteensä ja kumoaa toisten ajatukset.. Kun kaikki tekee niin saadaan kokoon kiva sekametelisoppa. Ei ihme että ihmiset on sekasin miten kasvattaa lastaan!



Minusta lapselle pitää opettaa ja lasta pitää tukea. Ei jäädä tietenkään lässyttämään tai antaa periksi lapselle. Musta oli hauskaa että joku jättää lapsensa mummolaan että pääsee rauhassa kauppaan.. Mitenköhän mää oon selvinny hengissä lasteni kanssa kaupassa YKSIN? Ja huomioida lapseni kiukut siinä samalla??



Muakin kylmää miten jotkut vanhemmat jättää lapsen vailla huomiota. Toinen on kun ollaan jossain kahvilla ja lapsi tulee selittään jotain juttua silmät innosta hehkuen ja vanhempi ei mitenkään noteeraa lastaan vaan jatkaa omaa juttuaan.. Todella noloa käytöstä -mää siinä vaiheessa keskeytän aikuisen jutun (sen tosi tärkeen kun ei voi lastaan kuunnella) ja annan lapselle hetken mahdollisuuden kertoa asiansa ja lapsi lähtee pois kerrottuaan asiansa. Inhottaa kun lasta ei oteta tasavertasena ihmisenä vaan poljetaan myttyyn. Miltä susta tuntuisi jos sua ei mitenkään noteerattaisi??



Musta lasta pitää kasvattaa heti pienestä alkaen niinkuin ihmisten pitäisi olla: kuunnella toisia, pyytää anteeksi jos toiseen sattuu (tai silittää toista jos ei osaa puhua; niinkuin meijän 2- vuotias tekee), ihan normaalia olemista ja elämistä. Siitä on todella kaukana se että ei kuuntele mitä toinen sanoo -joku voisi kasvatusoppaassaan puhua että se on henkistä väkivaltaa. Koska sitä se on aikuiselle, miksei lapselle??

Karmeaa ajatella, että jotkut vanhemmat ei anna lapsen itkeä ja raivota, vaikka se kuuluu ja sen pitäisi kuulua jokaisen lapsen normaaliin kehitykseen. Kieltämällä toisen itkun annat lapselle sen käsityksen, että koskaan ei saa tuntea mielipahaa. Se on sitä curling-vanhemmuutta ja sekö on ihanne?

" ei sen ja sen ikäinen lapsi voi ymmärtää" - ei varmasti voikaan, jos silloin vasta ruvetaan selittämään. Selittää voi jo ihan vauvalle. Vauva ymmärtää äänensävyistäkin paljon, ja pikku hiljaa myös sanoja ja asian. Totta kai ihan vauvalle selittäminen on erilaista kuin 2-3-vuotiaalle, mutta kannattaa aloittaa varhain.

Vierailija:

Tuon ikäiselle on täysin turha ruveta puhumaan järkeä, siitä ei ole mitään hyötyä. Lapsen kehitys on siinä vaiheessa, että hän ei voi ymmärtää miksi ei saa tulla kärrystä pois jos ollaan kaupassa ja vanhempien tehtävä on silloin pitää se lapsi kärryssä vaikka huutaisi maailman tappiin asti.

Vierailija:

Olisiko ap:n mainitsemassa tapauksessa ollut parempi, että vanhemmat olis vaikka päästäneet lapsen juoksentelemaan kauppaan kun että raivoaa siinä kärryssä?

ei tietenkään. On tiukasti vaadittava pysymään kärryissä, ja selitettävä ja selitettävä, miksi kärryissä on pysyttävä. Taaperoikäinen, joka ei vielä itse puhu, ymmärtää kuitenkin monin verroin enemmän.

Vierailija:

Mutta lapsetkin on erilaisia.

No tuo on kyllä totta. Voi olla, että en tiedä, millaista on olla todella temperamenttisen lapsen äiti (vaikka omallakin sitä temperamenttia on toisinaan vanhempien uuvuttamiseen asti).

Mutta usein tuntuu, että vanhemmat aliarvioivat lapsen oppimis- ja omaksumiskyvyn, ja vetoavat siihen, että " lapsella ei ole vielä järkeä" . Ei sitä järkeä mistään tyhästä ilmesty, sitä pitää opettaa, ja etenkin ns. päättelyä varsinkin puhumalla.

Etää maailmaan mahtuu ääntä..

Minä olin se, joka jätän mummolaan. Meillä on elämäntilanne sellainen, että on kaksi pientä lasta, minä hoidan heidät kotona, pyöritän omaa firmaa ja mies on matkatöissä. Eli kyllä saan venyä arjen sankaruuteen ihan joka päivä, ei hätää!



Se luksus minulla on, että iäkäs äitini sattuu asumaan naapurissa ja todellakin jätän lapset hänelle, kun käyn kaupassa. Voi olla viikossa ne ainoat hetket, jolloin saan olla hetken ilman lapsia.