Naisporukassa ulkopuoliseksi jääminen, kokemuksia?

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee ap:sta kyllä vähän raskas kuva... Itse kokisin pelkästään kuormittavaksi kaveerata jonkun kanssa vain säälistä, jos ei muuten ihan synkkaa. Ja se ettei synkkaa, ei tarkoita että toisessa olisi jokin vika! Ei minunkaan seuraani kaikki kaipaa mutta mitä sitten? Toisaalta jos tämäntyyppiset kuviot toistuvat niin sitten kannattaa miettiä syytä. Pieni/ohimenevä ulkopuolisuuden tunne sinänsä on ihan inhimillistä, mutta ei siihen kannata jäädä vellomaan.

Ehkä tuollaiset asiat kolahtaa kovemmin, jos on muutenkin yksinäinen.

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee ap:sta kyllä vähän raskas kuva... Itse kokisin pelkästään kuormittavaksi kaveerata jonkun kanssa vain säälistä, jos ei muuten ihan synkkaa. Ja se ettei synkkaa, ei tarkoita että toisessa olisi jokin vika! Ei minunkaan seuraani kaikki kaipaa mutta mitä sitten? Toisaalta jos tämäntyyppiset kuviot toistuvat niin sitten kannattaa miettiä syytä. Pieni/ohimenevä ulkopuolisuuden tunne sinänsä on ihan inhimillistä, mutta ei siihen kannata jäädä vellomaan.

Sama juttu, näen ap:n vähän sellaisena naisena, joka sanomisistaan huolimatta ei oikein istu porukkaan. Tuollainen kaverimustasukkaisuus on mielestäni myös hieman outoa. En ymmärrä mustasukkaisuutta yleensäkään kovin hyvin ja tuollaisessa porukassa varsinkaan en sitä hyvällä katso. Ihan kuin ap haluaisi pomottaa koko porukkaa ja määritellä kunkin aseman ja kaveruuden määrän. Nyt kun porukan pari ihmistä ei tottelekaan hänen ajatuksiaan, niin siitähän tuli sitten itku ja poru tänne av:lle.

Ap ei omista ketään muita. Hän ei voi käskyttää muita palaamaan ruotuun ja perääntymään lähemmässä ystävyydestä. Jos siis muiden ystävyys on hänelle ylivoimainen asia, niin se on vaan voi voi hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee ap:sta kyllä vähän raskas kuva... Itse kokisin pelkästään kuormittavaksi kaveerata jonkun kanssa vain säälistä, jos ei muuten ihan synkkaa. Ja se ettei synkkaa, ei tarkoita että toisessa olisi jokin vika! Ei minunkaan seuraani kaikki kaipaa mutta mitä sitten? Toisaalta jos tämäntyyppiset kuviot toistuvat niin sitten kannattaa miettiä syytä. Pieni/ohimenevä ulkopuolisuuden tunne sinänsä on ihan inhimillistä, mutta ei siihen kannata jäädä vellomaan.

Ehkä tuollaiset asiat kolahtaa kovemmin, jos on muutenkin yksinäinen.

Niin se varmasti on, mutta oma yksinäisyys ei tarkoita sitä, että haluaisi rikkoa muiden välit.

Vierailija kirjoitti:

Minkä verran teillä miesporukoiden kehujilla on oikeasti sisäpiirin kokemusta näistä miesporukoista? Hyvinä jätkinä itseään pitäviä ei lasketa, koska he toimivat kuten miehet tässäkin asiassa ja ovat sokeita omalle toiminnalleen. 

Itsellä on vuosikymmenien kokemus. Kaksi tekniikan alan koulutusta, mutta olen ollut myös työpaikoilla, joissa on tasaisesti naisia ja miehiä sekä jonkin aikaa sellaisellakin, missä on naisenemmistö. Miesporukoissa haukkumista on enemmän ja se on todella raakaa.  Esimerkiksi yhdessä insinööriporukassa muutamat eivät pitäneet yhdestä, joka oli hieman erikoinen, mutta ihan mukava tyyppi minusta. Kun koulussa tuli palohälytys, yksi mies lähti hakemaan reppuaan. Toinen totesi "sattuuko tuossa nyt suuri vahinko, jos tuo jää sinne".  Ylipäätään luokkahenki ei ole ollut kummassakaan tekniikan alan ryhmässä hyvä, vaan miehet ovat haukkuneet toinen toisiaan - nyt puhutaan siis aikuiskoulutuksesta, jossa nuorimmat olivat lähes kolmekymppisiä! Hyvä jätkä -tyyppiset naiset hakeutuvat siihen ydinryhmään, joiden mielestä me ollaan hyvä miesporukka, mutta siitä todellakin jätetään porukkaa pois ja raaoilla tavoilla. Nämä naiset ovat mukana haukkumassa muut naiset, liian nörtit miehet jne. Mutta sitä ei pidetä juoruiluna, koska kyseessä ei ole naiset. 

Tätä samaa on ollut myös miesvaltaisilla työpaikoilla. Itse olen työpaikassa, jossa on töissä kolme miestä ja minä. Kyllä ne miehet jaksaa juoruta ja jopa siitä yhdestä, joka ei ole paikalla, koska tekee enimmäkseen etätyötä jauhavat kaksi muuta välillä paskaa. Nämä kaksi ovat sukua keskenään, perheyritys, joten toisiaan he eivät yleensä hauku. 

Kyllä juu jotkut miesporukat tätä harrastaa. Ja yleensä on vielä ihan avointa kiusaamista ja pilkkaamista, jolloin tämä uhri kyllä huomaa sen. "Hauskaa läppää", kuten he asian ilmaisisivat. Naisilla on ainakin oman kokemuksen mukaan enemmän tuota, että jos joku henkilö koetaan raskaaksi tai ei haluta mukaan, niin selän takana yritetään keksiä kuinka voidaan salata yhteiset illanvietot ja pohditaan miten saadaan se yksi pois porukasta... Kuitenki f2f ollaan niin mielinkielin ja iloisia ja heitetään small talkina kuinka olisi kiva taas nähdä pitkästä aikaa, kun taas näissä miesten jutuissa se ärsytys kyllä näytetään.

Juuri löysin tähän ketjuun. Minulla on vuosikymmenten kokemus vastaavista mutta myös päinvastaisista tilanteista joissa olen tullut hyväksytyksi erilaisissa porukoissa. Niin paljon kokemusta että pystyn jo erittelemään miten eri asetelmat syntyvät.

Yksi selitys on ollut se, etten ole itse ollut tarpeeksi sosiaalinen tai joustava. Aikuisena näitä on vain murto-osa niistä tapauksista joissa minut on eristetty, teininä niitä oli suuri osa. En ollut silloin vielä löytänyt ketään samanhenkisiä, minkä vuoksi sosiaalisten sääntöjen oppiminen vähän viivästyi kun en vaivautunut teeskentelemään.

Aikuisena tavallisin syy yksinjäämistilanteilleni on ollut se, että minuun on kohdistunut erilaisia ennakkoluuloja. Suurimmassa osassa näistä ennakkoluuloista on ollut virheellisiä taustakäsityksiä mutta pystyn ymmärtämään kuinka ne ovat syntyneet. En alennu oikomaan niitä, koska kyse ei ole tilanteista joissa oikeasti olisin tehnyt jotain väärin tai loukannut jotakuta tai ollut joustamaton tai elänyt ”eri maailmassa” niin ettei mitään yhteistä olisi muiden kanssa. Minut on keitetty niin monessa liemessä että pystyn samaistumaan lähes kehen tahansa joka on vähänkin elänyt tynnyrien ulkopuolella.

Harvinaisempi syy on ollut se, että ryhmä on edustanut jotain sellaista missä en edes halua olla mukana tai sitten se että olen ollut itse liian kuormittunut tms., eikä yhteyttä siksi synny.

Ratkaistavaksi ongelmaksi jää siis oikeastaan vain ihmismieli. Korostan sitä, että ylipääsemättömien ennakkoluulojen syntymiseksi riittää jokin täysin tyhjän päälle rakennettu ajatuskuvio. Yksi tavallisimmista on se, että kun joku toinen menestyy liian hyvin jossain asiassa, hänen uskotaan saavuttaneen asemansa jollain vippaskonsteilla, ja niiden vatvominen ja jo pelkkä epäily jostain sellaisesta voi herättää vihaa asianomaista kohtaan. Ei auta edes esimerkiksi tieto siitä, että - esim. jos kyse on jostain kilpailusta - osallistuminen on tapahtunut anonyymisti. Silloinkin epäillään, että henkilö on luikerrellut raadin suosioon jollain arveluttavilla keinoilla niin että nimettömänäkin hän onnistuu päihittämään kaikki muut, ehkä etukäteen hankkimansa sisäpiiritiedon ansiosta. Selityksiä löytyy aina, koska muuten näiden ihmisten maailmankuva järkkyisi liikaa siitä etteivät he itse olekaan aina voittajia vaikka olisivat huippuhyviä.

Toinen tavallinen ennakkoluulo on seurausta hyvin kapeasta ihmiskäsityksestä joka on ainakin suomalaisten, ainakin naisten, keskuudessa enemmän sääntö kuin poikkeus. Ajatellaan että toisen on pakko olla jollain lailla viallinen, jos hänen elämänratkaisunsa ovat erilaiset kuin itsellä. Esim. äiti, joka ei ole biologinen äiti, syrjäytetään joukosta armotta, vaikka ainoa silminnähtävä ero olisi se, ettei hän ole synnyttänyt lastaan itse. Tällaisen äidin ei kannata yrittääkään sopeutua muiden äitien joukkoon, sillä sitä asennetta ei mikään muuta. Synnyttäjän rooli menee kaiken muun edelle, tämä on luonnonlaki.

Kapea ihmiskäsitys vaikuttaa myös muita teitä. Se liittyy myös siihen että keskivertoihmisillä on taipumus stereotyyppiseen ajatteluun. Syereotyyppisesti ajattelemalla voidaan yksinkertaistaa elämää avoimen mielen kustannuksella. Ajatellaan esim. että jos joku on hyvä teoreettisessa ajattelussa, hänen on pakko olla surkimus käytännön elämässä, tai jos joku ei nauti alkoholista, häntä ei voi kutsua juhliin ilonpilaajaksi - ihan mikä tahansa hyväkin ominaisuus, iso tai pieni asia, riittää syyksi syrjäyttää pieni ihminen.

Mut on naiset jättäneet aina jossain vaiheessa ulkopuolelle. Jos on enemmän naisia kuin minä ja se toinen nainen, niin ei onnistu, kolmas ei koskaan tykkää minusta vaan haluaa omia kuin pikkulapsi sen toisen ihmisen. Siihen kun lisää sen että toinen ihminen on semmoinen joka lähtee tuohon yhden pudottamiseen pois, niin ei voi todeta muuta kuin olkaa hyvä vain. Tämä alkoi jo ala-asteella, eikä ole loppunut tänne reiluun neljäänkymppiin. Naiset ovat mustasukkaisia kavereistaan ja haluavat äkkiä työntää ylimääräiset pois etteivät itse vain tulisi poistyönnetyksi. En oikeastaan halua olla kummankaan osapuolen lähempi kaveri, koska en siedä ihmissuhdepelejä. Minulla on kaksi naispuolista ystävää ja kaksi miespuolista ystävää, joista jokaista näen kahdestaan tai mieheni kanssa, ja näin on oikein hyvä.

Minut on myös jätetty ulkopuolelle aikaa sitten entisestä työporukasta (näimme myös vapaa-ajalla.) Olimme silloin nuoria, noin 25v. ”Ystäväni” suuttuivat, kun siirryin toiseen tehtävään toiselle osastolle saman yrityksen sisällä. He eivät siis edes osoittaneet mitään kiinnostusta koko tätä uutta työpaikkaa kohtaan tai hakeneet itse siihen, mutta kun selvisi, että minut oli valittu siihen hommaan, alkoi hirveä marmatus ja ihmettely miksi minut. Olipa tosi mieltä ylentävää kuunnella sitä.

Samaan aikaan hieman sattumalta elämässäni tapahtui paljon muuta hyvää; muutimme mieheni kanssa uuteen vuokra-asuntoon ja menimme kihloihin. Ehkä heistä elämäni oli liian ”täydellistä” ja katkeroituvat siitä. Mutta eihän kenenkään elämä ole, harva vaan tietää niitä synkempiä asioita. Tämä porukka vietti aikaa lähinnä siis viini-illoissa muiden työkavereiden asioista juoruten ja toisistaan pahaa selän takana puhuen. Itse en enää jaksanut sellaista joten jättäydyin pois kuvioista. Ja siitäkin sain myöhemmin huudot, olinko tosiaan niin ylimielinen etten halunnut enää olla heidän kaverinsa.

Kiitos asiallisista vastauksista! Jotkut taas ovat ymmärtäneet aloituksen todella väärin. En yritä määräillä muita ja ymmärrän, että muilla synkkaa paremmin, enkä voi sille mitään. Minä pidän heistä kovasti ihmisenä ja minulle olisi ”kelvannut” lähempikin ystävyys. Kysymys oli, kuinka käsitellä ulkopuoliseksi jäämistä ja niitä ikäviä tunteita muiden kertoessa yhteisistä tekemisistä? Ap

Vierailija kirjoitti:

Kiitos asiallisista vastauksista! Jotkut taas ovat ymmärtäneet aloituksen todella väärin. En yritä määräillä muita ja ymmärrän, että muilla synkkaa paremmin, enkä voi sille mitään. Minä pidän heistä kovasti ihmisenä ja minulle olisi ”kelvannut” lähempikin ystävyys. Kysymys oli, kuinka käsitellä ulkopuoliseksi jäämistä ja niitä ikäviä tunteita muiden kertoessa yhteisistä tekemisistä? Ap

Ihmettelen miksi heidän pitää kertoa sinulle yhteisistä tekemisistään? Jos/kun sinua ei ole pyydetty mukaan, niin mitä sinä heidän mielestään sillä tiedolla teet mitä he tekivät siellä ja täällä? Yritä ohjata keskustelua muihin asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos asiallisista vastauksista! Jotkut taas ovat ymmärtäneet aloituksen todella väärin. En yritä määräillä muita ja ymmärrän, että muilla synkkaa paremmin, enkä voi sille mitään. Minä pidän heistä kovasti ihmisenä ja minulle olisi ”kelvannut” lähempikin ystävyys. Kysymys oli, kuinka käsitellä ulkopuoliseksi jäämistä ja niitä ikäviä tunteita muiden kertoessa yhteisistä tekemisistä? Ap

Omalta kohdaltani olen käsitellyt asian sillä tavalla, että olen irtautunut sellaisten ihmisten "kaveruudesta".

En näe mitään syytä miksi minun pitäisi olla sinut sen kanssa että jotkut eivät huoli minua porukkaan mukaan, ja silti pyöriä siellä porukassa orpona.

Olen ulkopuolinen ihminen, ja thats it. Kaikki tuo "toisilla vain synkkaa paremmin, ja sinä vain määräilet" on just sitä naisten kiusaamista ja kanalauman nokkimisjärjestyksessä ylöspäin pyrkimistä. Miesten porukkaan olen kelvannut aina, ja meidän porukka ei jätä sitä hiljaisinta tai äänekkäintä päsmäriäkään ulkopuolelle, vaan kaikki kuuluvat porukkaan, vaikka heidän luonteissaan olisikin joku rasittava yksittäinen piirre. Pidämme myös huolta toisistamme, eli jos jotain ei näy, tai hänestä ei kuulu mitään, alkaa mylly pyörimään sen selvittämiseksi onko hänellä kaikki hyvin. Ei ole kauaa kun soiteltiin ihan naisystävää myöten kun kaveri ei ollut edes lukenut viestiään moneen päivään. Selvisi että puhelin oli tipahtanut kalareissulla. Tämä mies on sellainen että alkoholi maistuu usein vähän liikaakin, ja silti hän osallistuu illanvietotihin. Me vain laitetaan hänet sitten taksilla kotiin kun sen aika on. 

En ymmärrä miksi aikuiset ihmiset haluavat sitoa itsensä kuppikuntiin, joissa ilmeisesti käyttäydytään kuin yläasteella.

Itse olen onnellinen, kun minulla on työ, jossa tapaan ihmisiä ja asiakkaita, vapaa-ajalla pyöritän perhettä ja sivutöideni / harrastusteni kautta tapaan ihan tarpeeksi mielenkiintoisia ihmisiä enkä ole sidottu mihinkään kuvioon, joka velvoittaa minut johonkin vapaa-ajallani.

Moni ihmissuhde rajoittaa ja vie energiaa.

Meillä työporukassa tällaisten nuorekkaiden ihmisten lauma, jotka vapaa-ajalla vetävät keittoa 3 päivää putkeen ja aina tiettyjen työkavereiden läsnäollessa aloittavat tämän kotkotuksen siitä milloin tapaavat ja mitä tekevät seuraavaksi. Luulevat kai, että kaikki haluavat olla osa heidän porukkaa ja tulevat kateellisiksi, kun eivät ole mukana. Itse terveydestäni ja kunnostani välittävänä nuorena ihmisenä en edes haluaisi päästä ”sisälle” johonkin juoppoporukkaan ja otan aina oman roolini näissä ryyppykeskusteluissa ”valistavana aikuisena, joka ei ryyppää” - ja ai että, aina näen naamasta, että heitä alkaa ärsyttämään 😂

Olen tosi menevä vapaa-ajalla, mutta eri asioissa: liikun paljon, minulla on kaksi sivutyötä ja harrastus, jossa tapaan saman henkisiä ihmisiä ja pääsen myös etenemään siinä. Elämäni on täyteläistä ilman ryyppyporukoitakin 😂

Kerroit yksinäisyydestäsi,olet siis VALITTAJA.Siinä syy.

Etsi itsellesi jotain muuta kuin tuo porukka. Niin minä teen. Nyt porukka on sulle negatiivista energiaa, eikö niin? Ole siellä, missä on hyvä olla. Et voi muuttaa heitä, mutta oman tekemisesi voit itse päättää. Maailma on täynnä ihmisiä. Miksi roikut heissä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulun 3 eri porukkaan. Olen itse koonnut ne ja olen selkeesti ulkopuolisin kaikissa.

Vanhin on yläasteelta asti osa kulkeneet. Nyt kaikki muut ovat vuokraamassa mökin vkonlopuksi. En pääse mukaan, koska olemme kummatkin mieheni kanssa lomautettuja.

Näillä muilla korona on tarkoittanut vain lisää työtä ja palkkaa.

Vst porukassa itse aikoinaan tein paljonkin töitä opiskelija voi tulla mukaan. Muut maksettiin majoitus, summa ei muuttunut onko 1-5 nukkujaa. Minun kohdalla tätä ei tehdä. Näin tämä menee,

Millä alalla korona on tuonut lisätyön lisäksi myös lisää palkkaa?

Minun alalla ainakin, olen yrittäjä vanhuspuolella.

Miten käsitellä? No niin, että mietit hyväksytkö tilanteen ja porukan sellaisena kuin se nyt on, vai et. Jos hyväksyt, asia selvä. Jos et hyväksy, sitten tilanne on se, että voit vaikuttaa vain omaan käyttäytymiseesi. Voit jättäytyä pois, tai sitten voit kehystää porukan mielessäsi eri tavalla kuin tähän asti.

Jos nyt ajattelet, että olette "ystäväporukka", ajattelet että kyseessä on vain harrastus/hengausporukka. Riippumatta siitä mitä muut siellä tekevät, sinulle porukka tarjoaa seuraa vain tiettyyn pisteeseen asti. Sinulla ei ole tuossa porukassa läheisiä ystäviä. Jos sellaisia haluat, heidät täytyy etsiä muualta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jollet suostu juoruilemaan et kelpaa

Olen monta kertaa joutunut todistamaan, miten naisporukoissa muuten juoruillaan selän takana. En itse kuulu mihinkään porukkaan, mutta olen ollut läsnä jutuissa ja ystävystynyt kahden kesken syvällisemmin jonkun sellaisen johonkin porukkaan kuuluvan naispuolisen kanssa. Hänkin puhui selän takana heistä, vaikka oli niin kaveria, niin kaveria. Että sellaista. 

Siitä juoruillaan kuka ta kenen elämäntilanne/valinnat tmv kiinnostaa.

Sellaista porukkaa en ole tavannut missä ei juoruiltaisi, ihan mies- kuin naisporukassakin yleistä ajanvietettä.

Ihmiset puhuu ja ihmettelee. Niin on ollut aina.

Siinäpä jutskaavat, lämpimikseen.

Kunhan eivät vahingoita puheillaan ketään.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos asiallisista vastauksista! Jotkut taas ovat ymmärtäneet aloituksen todella väärin. En yritä määräillä muita ja ymmärrän, että muilla synkkaa paremmin, enkä voi sille mitään. Minä pidän heistä kovasti ihmisenä ja minulle olisi ”kelvannut” lähempikin ystävyys. Kysymys oli, kuinka käsitellä ulkopuoliseksi jäämistä ja niitä ikäviä tunteita muiden kertoessa yhteisistä tekemisistä? Ap

Jotenkin ihan kamala taas tuo, että sinulle oli "kelvannut" heidän ystävyys. Minulla ainakin nousee karvat tuosta pystyyn. Sitten kun se on vielä lainausmerkeissä, niin näen ap:n asenteen ystävyyttä ja muita naisia kohtaan olevan lähes negatiivinen

Sinulle olisi siis "kelvannut" lähempi ystävyys paremman puutteessa, eli olisit voinut ehkä tyytyä ystävyyteen tai se olisi menetellyt sinulle juuri ja juuri. Näen sanan tuossa vain kielteisenä, en ollenkaan mukavana.

Vierailija kirjoitti:

Juuri löysin tähän ketjuun. Minulla on vuosikymmenten kokemus vastaavista mutta myös päinvastaisista tilanteista joissa olen tullut hyväksytyksi erilaisissa porukoissa. Niin paljon kokemusta että pystyn jo erittelemään miten eri asetelmat syntyvät.

Yksi selitys on ollut se, etten ole itse ollut tarpeeksi sosiaalinen tai joustava. Aikuisena näitä on vain murto-osa niistä tapauksista joissa minut on eristetty, teininä niitä oli suuri osa. En ollut silloin vielä löytänyt ketään samanhenkisiä, minkä vuoksi sosiaalisten sääntöjen oppiminen vähän viivästyi kun en vaivautunut teeskentelemään.

Aikuisena tavallisin syy yksinjäämistilanteilleni on ollut se, että minuun on kohdistunut erilaisia ennakkoluuloja. Suurimmassa osassa näistä ennakkoluuloista on ollut virheellisiä taustakäsityksiä mutta pystyn ymmärtämään kuinka ne ovat syntyneet. En alennu oikomaan niitä, koska kyse ei ole tilanteista joissa oikeasti olisin tehnyt jotain väärin tai loukannut jotakuta tai ollut joustamaton tai elänyt ”eri maailmassa” niin ettei mitään yhteistä olisi muiden kanssa. Minut on keitetty niin monessa liemessä että pystyn samaistumaan lähes kehen tahansa joka on vähänkin elänyt tynnyrien ulkopuolella.

Harvinaisempi syy on ollut se, että ryhmä on edustanut jotain sellaista missä en edes halua olla mukana tai sitten se että olen ollut itse liian kuormittunut tms., eikä yhteyttä siksi synny.

Ratkaistavaksi ongelmaksi jää siis oikeastaan vain ihmismieli. Korostan sitä, että ylipääsemättömien ennakkoluulojen syntymiseksi riittää jokin täysin tyhjän päälle rakennettu ajatuskuvio. Yksi tavallisimmista on se, että kun joku toinen menestyy liian hyvin jossain asiassa, hänen uskotaan saavuttaneen asemansa jollain vippaskonsteilla, ja niiden vatvominen ja jo pelkkä epäily jostain sellaisesta voi herättää vihaa asianomaista kohtaan. Ei auta edes esimerkiksi tieto siitä, että - esim. jos kyse on jostain kilpailusta - osallistuminen on tapahtunut anonyymisti. Silloinkin epäillään, että henkilö on luikerrellut raadin suosioon jollain arveluttavilla keinoilla niin että nimettömänäkin hän onnistuu päihittämään kaikki muut, ehkä etukäteen hankkimansa sisäpiiritiedon ansiosta. Selityksiä löytyy aina, koska muuten näiden ihmisten maailmankuva järkkyisi liikaa siitä etteivät he itse olekaan aina voittajia vaikka olisivat huippuhyviä.

Toinen tavallinen ennakkoluulo on seurausta hyvin kapeasta ihmiskäsityksestä joka on ainakin suomalaisten, ainakin naisten, keskuudessa enemmän sääntö kuin poikkeus. Ajatellaan että toisen on pakko olla jollain lailla viallinen, jos hänen elämänratkaisunsa ovat erilaiset kuin itsellä. Esim. äiti, joka ei ole biologinen äiti, syrjäytetään joukosta armotta, vaikka ainoa silminnähtävä ero olisi se, ettei hän ole synnyttänyt lastaan itse. Tällaisen äidin ei kannata yrittääkään sopeutua muiden äitien joukkoon, sillä sitä asennetta ei mikään muuta. Synnyttäjän rooli menee kaiken muun edelle, tämä on luonnonlaki.

Kapea ihmiskäsitys vaikuttaa myös muita teitä. Se liittyy myös siihen että keskivertoihmisillä on taipumus stereotyyppiseen ajatteluun. Syereotyyppisesti ajattelemalla voidaan yksinkertaistaa elämää avoimen mielen kustannuksella. Ajatellaan esim. että jos joku on hyvä teoreettisessa ajattelussa, hänen on pakko olla surkimus käytännön elämässä, tai jos joku ei nauti alkoholista, häntä ei voi kutsua juhliin ilonpilaajaksi - ihan mikä tahansa hyväkin ominaisuus, iso tai pieni asia, riittää syyksi syrjäyttää pieni ihminen.

Kunpa voisin yläpeukuttaa tätä sata kertaa, niin kertakaikkisen hyvin kirjoitettu viesti!

Luulen, että tuo on aika tyypillistä, että tulee niitä pienempiä klikkejä. Minulle kävi noin töissä, yhtäkkiä vain tajusin, että siitä ”meidän porukasta” joku vaikka vaihtoikin tehtävää ja asia tuli minulle ihan yllätyksenä, mutta hän oli toisen porukan jäsenen kanssa keskustellut siitä aikaisemminkin. Ja siis tietty saa keskustella, nöitä samoja juttuja tuli sitten useampi, missä tajusin, että asiat oli jaettu muiden kesken, muttei minulle. Tuli vähän hölmö olo itselle, kun olin omia juttujani jakanut ihan avoimesti kaikille siinä porukassa, että jotkut siellä jakaa samat asiat vain valittujen kanssa. Mietin myös, että pitäisikö itsekin sitten olla vaan hiljaa, tai miksi itse sitten jaan ne saman tasoiset asiat siinä ryhmässä, kun samaa ei tehdä minulle.

Ja siis, tietenkin saa puhua asioistaan just sen kanssa kenen haluaa, ei ole pakko kertoa minulle, mutta tuli tuo ap:n mainitsema viiltävä tunne, kun tajusi, että itse olen höpötellyt esimerkiksi tehtävän vaihdosta kiinnostuksia siellä pienellä porukalla omasta mielestäni luottamuksellisesti, mutta sitten selviää, että siellä on osa istunut hiljaa samantapaisella aikeella ja kertonut niistä sitten vielä pienemmässä porukassa. Tunsin itseni tyhmäksi, että miksi minä nyt sitten kerroin näitä omia asioitani.