Naisporukassa ulkopuoliseksi jääminen, kokemuksia?

Sinulla ap sentään heidän kanssa ne pari kertaa kuussa hengailut, monilla minut mukaan lukien ei sellaista lainkaan

Kuulostaa tutulta, olen koululaisesta lähtien ollut aina se, joka on se "ylimääräinen". Lienee enemmän sääntö kuin poikkeus, että porukassa jotkut ihmiset lähentyvät enemmän kuin toiset. Tiedostan kyllä olevani se ns. hiljainen ja tylsä ihminen, mutta silti tuntuu ikävältä. Kaikkein pahinta on se, kun olen joskus tutustuttanut toisilleen ennestään tuntemattomia kavereitani toisiinsa ja saan vähän ajan päästä selville, että heistä on tullut tosi hyviä ystäviä ja näkevät vain ilman minua, ellen itse ehdota tapaamista. Ja siinäkin tapauksessa olen vain kolmantena pyöränä paikalla.

Olen toki kiitollinen, että minulla ylipäätään on jotain kavereita ja myös pari sellaista, joita näen lähes pelkästään kahden kesken. He ovat samanhenkisiä "erakompia" ihmisiä, ettei tarvitse kohdata mitään ryhmädraamaa.

Ainakin itselle on käynyt muutaman kerran, että kaksi kaveria ovat luulleet, että olen perillä heidän ajatuksistaan, tunteistaan, toimistaan ja puheistaan, vaikka kukaan ei ole niistä kertonut minulle. Toisilleen läheisemmät siis kuvittelevat, että se kolmaskin tietää, missä mennään. No, ei tiedä, jos kukaan ei kerro.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulun 3 eri porukkaan. Olen itse koonnut ne ja olen selkeesti ulkopuolisin kaikissa.

Vanhin on yläasteelta asti osa kulkeneet. Nyt kaikki muut ovat vuokraamassa mökin vkonlopuksi. En pääse mukaan, koska olemme kummatkin mieheni kanssa lomautettuja.

Näillä muilla korona on tarkoittanut vain lisää työtä ja palkkaa.

Vst porukassa itse aikoinaan tein paljonkin töitä opiskelija voi tulla mukaan. Muut maksettiin majoitus, summa ei muuttunut onko 1-5 nukkujaa. Minun kohdalla tätä ei tehdä. Näin tämä menee,

Millä alalla korona on tuonut lisätyön lisäksi myös lisää palkkaa?

En tiedä aloista, mutta ainakin jo muutenkin hyvin tienaavien tulot ovat nousseet korona-aikana.

https://www.hs.fi/talous/art-2000008007278.html

Hei! Asia on jotenkin niin vastenmielinen, että minusta ei olisi perässähiihtäjäksi, eli jättäisin tämän 5-hengen porukan, valitettavasti. Sinä toki tiedät itse, missä rajasi kulkee ja paljonko siedät. Minä olen luonteeltani sellainen että joko rehellinen ja avoin peli - TAI EI OLLENKAAN. Olenkin monesti pohtinut, että mitä ystävyys käytännön tasolla oikeastaan on tai mikä on YSTÄVÄ, vähän on hakemista sen terminologian kanssa, itse väitän, että myös ystävä tai ystävät voivat puukottaa selkään, pahastikin, joten kovin helposti en ystävysty tai tarjoa seuraani. Onneksi olen luonteeltani seikkailija, pääni sisällä on niin paljon juttuja, etten joka asiaan ystävää tai seuralaista edes tarvitse. Rinkka selkään ja luontoon tai patikoimaan, suunnittelen pihaan uusia kasveja, katselen kivoja kesävaatteita, nautin, seikkailen ja tuumailen - näihin ei kavereita tarvita. Oon siis onnellinen ihan näin, ilman 5-6 hengen rinkiä.

Tosielämän kaverisuhteet eivät ole sellaisia kuin Frendeissä. Kaikki ei hengaile kaikkien kanssa tasapulisesti. Kaverisuhteet muotoutuvat enemmän sen tyyppisiksi, kuin sarjassa Solsidan on. Naisporukoissa on aina se parempi klikki, joiden naljailut on osoitettu sille "kolmannelle pyörälle". Mutta silloin pitää toimia, kuten Ove ja Anette ja "ottaa tila haltuun". Joillekin se huonoin ystävä on kuitenkin parempi kuin ei yhtään ystävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerro tarkemmin mitä se teidän viiden hengen porukka, johon kuulut, tekee yhdessä? Siinä harrastuksessa siis.

Onko siellä muita paikalla ja jos on niin miten se 5 hlöä siitä erottuu.

En halua nyt tarkemmin yksilöidä, mutta olemme alunperin opiskelukavereita ja meitä yhdistää sama harrastus. Harrastamme ja syödään yhdessä usein harrastuspäivän jälkeen. Ap

Olivatko kaikki 5 alunperin yksinäisiä paitsi harrastuksessa, vai ovatko uudet ystäväparit nyt vähentäneet muiden ystäviensä näkemistä? Sinullahan olisi nyt mahdollisuus tehdä omatoimisesti jotain, josta kerrot sitten ystävätapaamisissa. Ei kaikkea elämää kannata laittaa samojen harrastusystävien varaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maailma on nykyisin outo paikka, edes ystäviään ei saa valita.

Saa toki, mutta miksi yksi jää aina porukasta ulkopuolelle? Etenkin naisten keskuudessa.

Niin, miksi ystäviään ei saa valita? Miksi on pakko lähteä siitä, että en saa olla kivojen kavereiden kanssa, vaan on pakko ottaa mukaan myös se ärsyttävä paska, joka pilaa kaikki tapaamiset ja tunkee aina mukaan.

Ehkä se yksi porukasta voisi itsekseen miettiä, miksi muilla on yhdessä kivampaa kuin hänen kanssaan.

Mulla ei ainakaan ollut niin että olisin itse ollut tunkemassa itseäni mukaan. Kyllä ne kaverit aina kutsuivat minut mukaan tapaamisiin. Monta kertaa mietin mielessäni miksi, sillä tapaamisten aikana oli mahdotonta olla huomaamatta, kuka on joukossa se ylimääräinen.

He tarvitsevat ulkopuolisen. Se pönkittää omaa mukavaa oloa, kun tietää itse olevansa sisäpiirissä. Tällainen ihminen valitettavasti on, tai naiset ovat. Naisilla on ilmeisesti vieläkin niin vähän itseluottamusta, että he saavat buustia näin halvoista asioista. Miesten mielestä on aina sitä mukavampaa, mitä enemmän porukkaa on paikalla. Kaikki mahtuu mukaan ja uusista ollaan kiinnostuneita.

:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D

PASKAA SUOLLAT! Miehetkö muka hyväksyvät ulkomaalaiset miehet porukkaan? :D :D :D :D Nimenomaan miehet ovat kateellisia rasisteja.

Tuollaisia tapaa ajoittain, joko harrastuksissa tai työssä. Miten ihmiset alkavat nähdä vain samoja ihmisiä, joista kertovat suuremmalla porukalla tavatessa? Voi vielä muodostua illuusio, että muut, jotka tekevät jotain muuta väliajalla, ovat yksinäisempiä. Eihän kyse siitä ole, vaan piirin ulkopuolisessa elämässä muuta tekevät vain tekevät jotain muuta välillä.

Vierailija kirjoitti:

Ainahan isommat porukat jakautuvat pienempiin porukoihin. Työpaikoillakin muodostuu ensin pienempiä ryhmiä ja näiden sisällä vielä oikein työpareja. Ihminen nyt vaan lajina käyttäytyy laumassa sillä lailla.

Olit viides pyörä, jonkun oli pakko olla ja arpa osui sulle. Voihan toki olla, että ryhmän dynamiikka muuttuu joskus jotenkin ja saat jonkun toisen sydänystävän itsellesi, mutta ei voi tietää. Pidä siis tämä porukka porukkana ja jostain seuraavasta porukasta ehkä rajautuu sinullekin varsinainen pari sitten.

T. Aikanaan kolmen lukiolaisbestiksen porukasta vähitellen ulos rajautunut, ne kaksi edelleen bestiksiä 20 vuotta myöhemmin

Ei meillä ole jakautunut, mutta jos tämä jakautuminen on sukupuolisidonnaista, niin sitten voi varmaankin aina jakautua. Näkisin että naisilla olisi opittavaa miesten välisistä ystävyyssuhteista paljonkin, vaikka tämä onkin arka aihe täällä.

Työporukassa se on ihan sama mistä ne ovat kunhan ne ovat hyviä työntekijöitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

, kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos asiallisista vastauksista! Jotkut taas ovat ymmärtäneet aloituksen todella väärin. En yritä määräillä muita ja ymmärrän, että muilla synkkaa paremmin, enkä voi sille mitään. Minä pidän heistä kovasti ihmisenä ja minulle olisi ”kelvannut” lähempikin ystävyys. Kysymys oli, kuinka käsitellä ulkopuoliseksi jäämistä ja niitä ikäviä tunteita muiden kertoessa yhteisistä tekemisistä? Ap

Jotenkin ihan kamala taas tuo, että sinulle oli "kelvannut" heidän ystävyys. Minulla ainakin nousee karvat tuosta pystyyn. Sitten kun se on vielä lainausmerkeissä, niin näen ap:n asenteen ystävyyttä ja muita naisia kohtaan olevan lähes negatiivinen

Sinulle olisi siis "kelvannut" lähempi ystävyys paremman puutteessa, eli olisit voinut ehkä tyytyä ystävyyteen tai se olisi menetellyt sinulle juuri ja juuri. Näen sanan tuossa vain kielteisenä, en ollenkaan mukavana.

Aivan ihmeellistä kiusaajien saivartelua, huhhuh. Ap sanoi aiemmin, että pitää näitä kavereita ihanina ihmisinä.

Hän olisi voinut sitten asettaa sanansa toisella tavoin. Jos hän on naamatustenkin yhtä köyhä kuin kirjoittaessakin, niin ymmärrän hyvin muiden haluttomuuden lähempään ystävyyteen.

Ja sitten vielä kerran, kaikista ihmisistä ei vai voi tulla läheisiä ystäviä. Minulla on muutama läheinen ystävä mieheni lisäksi ja näiden läheisten ystävien lisäksi ystäviä ja hyviä kavereita on paljon. Läheiseksi ystäväksi tuleminen vaatii paljon molemminpuolista yhteensopivuutta ja sellaista suhdetta ei saa vain haluamalla.

Olen tavannut elämäni aikana satoja mukavia naisia, mutta vain kolmen kanssa olen läheinen ystävä. Sama juttu se oli miehenikin kanssa 25 vuotta sitten, eli hänen kanssaan liksahti jutut ja kaikki heti yhteen. Juttumme ja kaikki ajatuksemme menevät vieläkin tosi hyvin yhteen. Olen tavannut muuta kautta, esimerkiksi työssäni, satoja miehiä, mutta heidän kanssaan olen ollut vain kaveri ja se riittää. Kaveruuden mukavana jatkumisen pitäisi mielestäni nyt olla ap:n tavoite tai jos se ei kelpaa hänelle, niin eivät kaveritkaan sille voi enempää. He saavat tehdä yksityiselämässään mitä haluavat ja muille he eivöt ole siitä tilivelvollisia. Heidän ei tarvitse myöskään hyväksyä mustasukkaisuutta ap:n puolelta.

Ymmärsitkö?

Minusta ap vain kertoi että häntä harmittaa tämä tilanne, ja kysyi miten kannattaisi toimia jatkossa. Sinä tulkitset rivien välistä jotain ihan omiasi.

Tulee taas mieleen, että mitenköhän porukan muut tytöt kirjoittaisivat tilanteesta. Voi olla, että ap ei olisikaan mikään paras kaveri.

Häh? Eihän Ap luule olevansa paras kaveri. Siitähän tässä on kyse. Ap tietää, ettei ole niin hyvä ystävä muille ja ulkopuolelle jääminen harmittaa, koska kyseiset ihmiset on Ap:n mielestä mukavia

Ap saa tuntea juuri niitä tunteita kuin haluaa, mutta hän kertoo vain omasta kokemuksestaan. Koko muu porukka saattaa kokea aivan toisin eli ap on siinä harrastuksessa ihan OK, mutta muuten liian ripustautuva, liian omistushaluinen, liian tyrkky - ja kaiken lisäksi sellainen, että hän kokee tavallisen kohteliaan käytöksen ystävyytenä.

Me emme voi hallita muita ihmisiä, vaikka miten niin haluaisimme tehdä! Muut ympärillämme saavat ystävystyä ihan niin kuin haluavat, vaikka se antaisi meille itsellemme tunteen hylätyksitulemisesta. Eden mukavaksikoettujen ihmisten ei tarvitse uhrata elämäänsä toisen egojen pönkittämiseen.

Oon onnellinen näin! kirjoitti:

Hei! Asia on jotenkin niin vastenmielinen, että minusta ei olisi perässähiihtäjäksi, eli jättäisin tämän 5-hengen porukan, valitettavasti. Sinä toki tiedät itse, missä rajasi kulkee ja paljonko siedät. Minä olen luonteeltani sellainen että joko rehellinen ja avoin peli - TAI EI OLLENKAAN. Olenkin monesti pohtinut, että mitä ystävyys käytännön tasolla oikeastaan on tai mikä on YSTÄVÄ, vähän on hakemista sen terminologian kanssa, itse väitän, että myös ystävä tai ystävät voivat puukottaa selkään, pahastikin, joten kovin helposti en ystävysty tai tarjoa seuraani. Onneksi olen luonteeltani seikkailija, pääni sisällä on niin paljon juttuja, etten joka asiaan ystävää tai seuralaista edes tarvitse. Rinkka selkään ja luontoon tai patikoimaan, suunnittelen pihaan uusia kasveja, katselen kivoja kesävaatteita, nautin, seikkailen ja tuumailen - näihin ei kavereita tarvita. Oon siis onnellinen ihan näin, ilman 5-6 hengen rinkiä.

Mitä ihmeen sietämistä on siinä, että harrasteporukassa muilla on oma elämä?

Ap kirjoitti:

"Kuulun erääseen 5 hengen porukkaan, jossa ollaan nähty erään harrastuksen merkeissä n. 1-2 kertaa kuukaudessa. Vuoden sisällä kaksi on ystävystynyt keskenään paremmin ja tavanneet paljon muutenkin. Nyt sain tietää kautta rantain että toinenkin ”pari” on löytynyt ja he näkevät useasti viikossa. Tapaamme siis edelleen myös viiden hengen porukassa.

Minäkin olisin mielelläni lähentynyt jonkun kanssa tai vaikka useampienkin kanssa. Yritän pakottaa ystävällisen hymyn kasvoille ja näyttää ilahtuneelta kun kertovat tekemisestä, mitä ovat tehneet keskenään. Olen kertonut yksinäisyydestäni. Ilmeisesti kokevat, että yhteistä on enemmän toistensa kanssa kuin minun. Olen myös ehdottanut tapaamisia mutta ne ei oikein ole ottanut tulta alleen

Mikä avuksi kun toisten lähentyneet välit viiltää? Väkisinkin sitä miettii, että miksi en kelpaa. Miten pitää naama peruslukemilla, kun toiset kertoo viikonlopun yhteisestä tekemisestä, kun itse olen ollut yksin?"

Ap on kurja feikki. Hän pakottaa ystävällisen hymyn naamalleen ja yrittää näyttää ilahtuneelta muiden kuulumisia kuunnellessa. Hän valittaa yksinäisyydestä, mutta ei ole kiinnostunut kuitenkaan muiden asioista, vaan vain valittaa. Valittajia ei kukaan jaksa, kateellisuutta vielä vähemmän.

Hetkinen, et halua yksilöidä tarkemmin. Jos ihmisellä on hitusenkaan älyä päässään, voi otsikon ja tekstisi perusteella jo hyvin tunnistaa, kuka tai ketkä ovat 5-hengen porukka. Vaikutat jotenkin aika yksinkertaiselta, sori vaan!

Vierailija kirjoitti:

Oon onnellinen näin! kirjoitti:

Hei! Asia on jotenkin niin vastenmielinen, että minusta ei olisi perässähiihtäjäksi, eli jättäisin tämän 5-hengen porukan, valitettavasti. Sinä toki tiedät itse, missä rajasi kulkee ja paljonko siedät. Minä olen luonteeltani sellainen että joko rehellinen ja avoin peli - TAI EI OLLENKAAN. Olenkin monesti pohtinut, että mitä ystävyys käytännön tasolla oikeastaan on tai mikä on YSTÄVÄ, vähän on hakemista sen terminologian kanssa, itse väitän, että myös ystävä tai ystävät voivat puukottaa selkään, pahastikin, joten kovin helposti en ystävysty tai tarjoa seuraani. Onneksi olen luonteeltani seikkailija, pääni sisällä on niin paljon juttuja, etten joka asiaan ystävää tai seuralaista edes tarvitse. Rinkka selkään ja luontoon tai patikoimaan, suunnittelen pihaan uusia kasveja, katselen kivoja kesävaatteita, nautin, seikkailen ja tuumailen - näihin ei kavereita tarvita. Oon siis onnellinen ihan näin, ilman 5-6 hengen rinkiä.

Mitä ihmeen sietämistä on siinä, että harrasteporukassa muilla on oma elämä?

Mieti sitä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jollet suostu juoruilemaan et kelpaa

Olen monta kertaa joutunut todistamaan, miten naisporukoissa muuten juoruillaan selän takana. En itse kuulu mihinkään porukkaan, mutta olen ollut läsnä jutuissa ja ystävystynyt kahden kesken syvällisemmin jonkun sellaisen johonkin porukkaan kuuluvan naispuolisen kanssa. Hänkin puhui selän takana heistä, vaikka oli niin kaveria, niin kaveria. Että sellaista. 

Siksi kannattaakin kaverustua miesten kanssa.

Tässä on vain se ongelma ettet ole koskaan yksi miehistä, vaikka sinusta niin tuntuisikin. Et saa osaksesi sitä miesten välistä veetuilua ja kiusaamista, koska sinua kohdellaan naisena miesten joukossa. Tästä syystä tuntuu että miesporukat ovat pääsääntöisesti parempia paikkoja. Samalla tavalla jos mies on naisporukassa, ja tekee/sanoo täsmälleen saman jutun kuin sirpa, niin miestä ymmärretään ja hänelle ei suututa, ehkä jopa nauretaan, mutta sirpa, jos nyt ei potkita ulos porukasta niin ainakin saa kuulla kunniansa ja joutuu jäähylle.

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä aiemmassa viestissä sanottiin, että jos ei ole joustava, niin voi tulla jätetyksi ulkopuolelle ryhmästä. Kertokaa esimerkkejä tilanteista, kun joku ei ole mielestänne joustanut ryhmässä tarpeeksi. Missä asioissa mielestänne täytyy joustaa ryhmässä ja kuinka paljon? Joku raja kai joustavuudellakin täytyy olla. Eihän nyt kenenkään kannata ainakaan omista arvoistaan alkaa luopumaan joustavuuden nimissä.  

Tuo joustavuus on tekosyy sille että tätä yhtä haluttaisiin mielellään käyttää hyväksi, ja jos uhri ei siihen taivu, niin hän on joustamaton.

Vierailija kirjoitti:

Etsi muita kavereita. Jos ovat sosiaalisesti näin rajoittuneita, että olet kertonut yksinäisyydestäkin, eivätkä siltikään pyydä, niin tilanne ei tule muuttumaan.

Yksinäistä pidetään taakkana. Sillä ei ole väliä, vaikka olisi kaveriksi sopivampikin kuin toiset. Mieluummin valitaan ystäväksi se joka on kelvannut muidenkin ystäväksi.

Mulla on myös huonoja kokemuksia naisporukoista, jossa on ollut mun lisäksi 2 tai 3 henkilöä. Se menee lähes aina niin, että jos on kolme, niin jostakin tulee kolmas pyörä (kuten musta on aina tullut) tai sitten jos on 4 hengen porukka, niin se jakautuu pareihin. Naisilla on jotenkin todella vaikeaa hengata porukalla, vaikka alussa kaikki olisi jotenkin olevinaan hyvin.

Mitä minä opein, niin toisten naisten kateus on yleensä syypää ollut ainakin minun kohdallani. Sanottiin päin naamaa, että mulla kuulemma menee liian hyvin elämässä, niin ei sun kanssa jaksa enää olla tekemisissä. Just joo. Ystävien pitäisi kannustaa toisiaan, mutta olen törmännyt vain kateellisiin ja katkeriin ihmisiin. Sen takia ei ole kavereita nytkään, kun on mennyt maku ihmisiin. Näin on tapahtunut mun elämässä koko mun iän, eli kyse ei ole mistään yhdestä huonosta kerrasta, vaan tämä on tapahtunut monta kertaa.