Naisporukassa ulkopuoliseksi jääminen, kokemuksia?

Minulle tuntuu käyvän näin aika usein. Vaikka kuinka yritän kaveerata jonkun kanssa kuitenkaan ilman että pakotan mitään, niin silti joku myöhemmin kuvioihin tullut vie sen ykköspaikan. Varmaan joku katkeruus jo paistaa minustakin ja jos niin on niin minkäs teet. Kyllähän se ottaa aivoon.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli kans kave⁸riporukka, jossa tuli useita sisäisiä klikkejä. Yhtäkkiä huomasin olevani ulkopuolinen, kaikilla oli keskenään jotain inside-juttuja ja mä olin vähän pihalla kaikesta. Kyllä se vaikutti ja lopulta mun ei enää tehnyt mieli nähdä koko porukkaa, kun en pysynyt jutuissa mukana. Alkuun yritin olla aktiivisesti mukana kaikissa yhteisissä jutuissa, mutta klikkien omiin tapaamisiin on aika vaikea änkeä, kun ei niistä puhuta etukäteen. Pikkuhiljaa jättäydyin pois porukkatapaamisista ja eipä mua kukaan sitten enää sinne kaivannutkaan.

Jos kavereiden tapaamisesta tulee enemmän pahaa kuin hyvää mieltä, en nää sellaisten kavereiden tapaamisessa mitään järkeä.

Täysin samantapainen kokemus minullakin. Tämä tuntuu olevan yleistä naisporukoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen aina se joka jätetään ulkopuolelle. Monet naiset on myös inhottavan mustasukkaisia kavereistaan, ja suhtautuvat ystävänsä toiseen kaveriin kuin johonkin kilpakosijaan. Tuntuu pahalta kun oma bestis puuttuu. Ja monesti kun olen mukana esim neljän tai viiden hengen naisporukassa, porukassa on yksi tai kaksi henkilöä jotka eivät pidä minusta. Tämä henkilö tai pari tyyppiä sitten haukkuvat minua kaikille porukan jäsenille. Sitten muutkin porukasta alkavat inhoamaan minua tai eivät halua mukaan vaikka olisivat alunperin pitäneet minusta, ja ei minua sitten lopulta enää pyydetäkään mukaan.

Nyt minulla on vaan yksi kaveri joka kyllä pitää minusta ja jos näemme, se on kahden kesken. Mutta tämä kaveri käyttää minua jonkinlaisena terapeuttina ja selittää aina vaan omia asioitaan. Minun kuulumiseni eivät kiinnosta tätä kaveria yhtään, ja jos kerron omia kuulumisiani, hän kääntää aina puheen itseensä. Olen silti iloinen tästä yhdestäkin kaverista, sillä hän on ainoa kaverini. 

Myös työpaikan porukoissa minut jätetään ulkopuolelle esim lounasporukoista, ja yhdellä työpaikalla oli kaksi naista jotka kävivät pyytämässä minun kanssani samassa työhuoneessa olevaa naista joka päivä lounaalle, mutta minua ei koskaan pyydetty. Kävivät siis kolmestaan. Kolmestaankin siis naiset voivat kyllä olla, jos heillä on joku neljäs henkilö eli siinä tapauksessa minä joka jätetään ulkopuolelle ja josta puhutaan pahaa.       

Anteeksi, mutta ei noin käyttäytyvä ihminen kyllä mikään kaveri tai ystävä ole. Hän käyttää sinua juurikin jonain ilmaisena terapeuttina. Ystävyys on tasapuolista ja molemmat tuntevat siinä itsensä tärkeiksi ja seuransa kaivatuksi.

Toimittuasi vuosikymmeniä ilmaisena terapeuttina saatkin kuulla henkilön näkemyksen, jonka mukaan hän oli toiminut sinun terapeuttina ja hänellä oli ollut niin raskasta kuunnella sinun murheitasi. Yleensä pitkätkin puhelut päättyivät siihen, kun puhe siirtyi hänestä itsestään pois. Tietenkin oli oma moka kuvitella, että murheiden kertominen olisi ollut edes jossain määrin vastavuoroista, mutta asia tuli erittäin selväksi, kun hän sanoi oman vuodatukseni jälkeen laittavansa kaiuttimen pois päältä kun hänellä on appivanhemmat kylässä.

Vierailija kirjoitti:

Me oltiin sellanen 3 naisen porukka sanotaan nyt vaikka A B ja C, mutta ne  A ja B oli tunteneet jo pidemmän aikaa toisensa ja minä uusimpana tulokkaana jäin vähän ulkopuolelle. Kerran A unohti kokonaan että mulla ja hänellä oli sovittuna tapaaminen.Hän oli muuttanut uuteen asuntoon ja jätin sitten kukkapaketin oven ulkopuolelle kun ei ollutkaan kotona. Ärsyynnyin ja annoin palautetta, sanoin että tämä ystävyys on nyt tässä, myöhemmin hän laittoi kirjeen, että hänellä on omia ongelmia joista johtuen voi käydä niin, ettei esim aikataulut pidä. No, ehkä ei oltu kauheen läheisiä kun ei kertonut aiemmin asiasta, ei alettu enää uudestaan lämmittämään "ystävyyttä"...

Ihmisiä tulee ja ihmisiä menee, jotkut ystävyydet säilyy ja jotkut ei, joittenkin kanssa ollaan etä-kavereita välimatkojen takia, sitten on pelkkiä hyvänpäivän tuttuja. Minulla on tasan 1 sellainen ystävä jolle voin kertoa asioita laidasta laitaan ja hän on samalla aaltopituudella kanssani.Olen aika vähäpuheinen nainen, sellainen ei kaikkia oikein miellytä, yleensähän naiset ovat puheliaita (kai?)  

Entäpä, jos et olisi noin dramaattiseksi heittäytynyt? Olisiko käynyt niin että olisittekin lähentyneet kun A selvästikin oli pahoillaan mokastaan ja kertoi selityksenkin? Aika luonnollista että pidempään toisensa tunteneet ovat läheisempiä, mutta tässä sinulla oli mahdollisuus lähentymiseen. Niin siinä usein käy kun jaetaan henk.koht. arkaluonteisia asioita. Sen sijaan että suhtauduit katkeruudella (eipä ollut aiemmin kertonut) olisit voinut ottaa sen luottamuksen osoituksena.

Eikös se kuvio mene niin, että ollaan ensin isompi porukka ja sieltä etsitään sopivia tyyppejä ja sitten syntyy se viiden leidin ryhmä. Joku on aina ulkopuolinen. Mutta sitten tapahtuu se, että joku daameista löytää miespuolisen kumppanin ja jää sitten neljä daamia ja se joka lähti on nyt naimisissa ja onnellinen, ehkä just sinä. Sitten pikkuhiljaa unohdat ne muut. Tai joku toinen dammeista löytää jonkun ja sitten olette te neljä, meneekö sitten kuitenkaan hyvin. Ota se IRTIOTTO ryhmästä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokemusta löytyy. Liian kaunis jätetään ulkopuolelle kateuden vuoksi.

Tai jollain lailla erottuva. Esimerkiksi itse olen as-piirteinen ja normaalit naiset välttelevät minua kuin ruttoa.

Mitä on as-piirteinen? En ole kuullut sanontaa. 

Kai se on aspergerin syndrooma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokemusta löytyy. Liian kaunis jätetään ulkopuolelle kateuden vuoksi.

Tai jollain lailla erottuva. Esimerkiksi itse olen as-piirteinen ja normaalit naiset välttelevät minua kuin ruttoa.

Mitä on as-piirteinen? En ole kuullut sanontaa. 

Kai se on aspergerin syndrooma.

Diagnoosin voi saada jos on tietyn verran voita as-piirteitä.

Eli tällä henkilöllä ei ole diagnosoitua aspergerin syndroomaa. Mutta on noita piirteitä (ja voi toki olla se syndroomakin, vaikkei diagnoosia).

Älä nyt ainakaan jää vänkäämään itseäsi heidän seuraansa. Normaaleilla sosiaalisilla taidoilla varustetut ihmiset ovat kyllä ymmärtäneet vihjeesi. Etsi selkärankasi jostain ja kokeilee vaikka uutta harrastusta jossa olisi mahdollista tutustua muihin ihmisiin.

Kun oli työpaikan pikkujoulut joskus ennen korona-aikaa, kävelin muutaman itseni ikäisen työpaikan naisen kanssa yhtä matkaa pikkujoulun viettopaikalle. Pikkujoulun viettopaikassa naiset alkoivat ottaa kaverikuvia, tai pyysivät yhtä työpaikan miestä ottamaan kaverikuvia heistä. He ottivat kolmestaan Charlien enkelit-tyylisiä poseerauskuvia. Minua ei pyydetty yhteenkään kuvaan, vaan kaikki kuvat esittivät näitä kolmea naista. Tuntui pahalta, ja he ovat muutenkin jättäneet minua usein ulkopuoliseksi eri tavoin. Mulla on muitakin kavereita, jotka esim julkaistessaan kuvan Facebookissa jossa ovat minun kanssa, leikkaavat minut kuvasta pois. En käsitä mistä tämä johtuu, olen ihan tavallisen näköinen ja -kokoinen. Pukeudun melko tavallisiin vaatteisiin. En siis ole suohirviön näköinen mutta en mikään Miss Universumikaan.

Naisten ois parempi pysyä ihan omassa perhepiirissään, se olisi kaikille parasta, Tytöt oppivat juuri näiltä naisporukoissa viihtyviltä äideiltään toisten asioiden ruotimisen ja juoruilemisem ”taidon” ja siitä monet koulukiusaamisetkin saavat alun. Aikuiset opettavat, että toisten ihmisten arvosteleminen ja ulkopuolelle jättäminen on ihan OK, jos oma etu sitä vaatii.

Luontaista, että ihmiset joilla klikkaa ja on enemmän yhteistä lähentyvät ja ystävyys syvenee.

Itse tiedän olevani aika vakava ja tavallani varautunut. Oma taustani ja lapsuus alkoholistiperheessä jättivät ison aukon sosiaalisiin taitoihin.

Toisaalta olen huumorintajuinen ja iloinen, mutta tutustuessa pidän tietyn suojakuoren, jolla suojaan itseäni ja annan vakavan/totisen kuvan itsestäni.

En ole mihinkään porukkaan päässyt koskaan sisään ja varsinkin lasten juttuihin liittyvät vanhempien porukat ovat sellaisia, joissa haluaisin olla mukana, mutta en vaan sinne sujahda joukkoon ja tunnen itseni vähempiarvoiseksi ja ulkopuoliseksi.

Porukat eivät ole se mun luontainen juttu ja ymmärrän erottuvani muista. Kahdenkeskiset syvemmät ystävyyssuhteet taas ovat sellaisia joita vaalin.

Montaa ystävää ei ole, mutta ne muutamat elämän varrelta löytyneet ihmiset, joiden kanssa ollaan samalla aaltopituudella.

Mulla on yks kaveri kans kenen kanssa tunnen AINA oloni ulkopuoliseksi jos siis ollaqn porukalla jossain ja on muita. En mä oikeen tiedä edes miks. Jotku ihmiset on vaan sellasia et pitää heti ns liittoutua jonku kanssa eikä osata olla porukalla kaikki yhdessä. Mut ap älä anna ton kaataa sun maailmaa!

Kyllä, nykyisessä työporukassa ihan näkyvästi. He esimerkiksi viettävät yhdessä viini-iltoja mihin mua ei kutsuta ja salaa lipsautetaan miten hauskaa on ollut. Sitten esim. jonnekin aamupalaveriin odotetaan muita että mennään yhdessä, mutta aina kun mua pitäis odottaa niin tuli muka kova kiire mennä jo ja saan tallustaa sinne yksin. Kerran myös oltiin sovittu että kävellään töistä porukalla yhdessä illanviettoon. No kas kummaa minä jäin kävelemään yksin kun ei maltettu enää odottaa ja tuli viestiä että mentiin jo. Enpä siellä illanvietossa sitten kauaa viihtynytkään. Täytin pyöreitä vuosia niin mitenkään ei muistettu kun sattui loman ajalle (muille kerätty rahaa ja annettu lahja ja joskus jossain asiayhteydessä sanottiin että pärstäkerroin vaikuttaa).

Olen miettinyt että vaikuttaako tähän käytökseen se että sain vakipaikan suoraan, mitä toiset ovat odottaneet vuosia. Tai sitten olen vain tylsää seuraa. Aiemmin olen kuitenkin aina päässyt työporukkaan mukaan.

Olen kohta 47v. ja luovutin jo aikoja sitten kaikenlaiset oletukset naisten välisestä ystävyydestä kahta ihmistä suuremmissa ryhmissä. Ei toimi joten en edes odota mitään. Jos joku yrittää töissä hieroa tuttavuutta, olen ystävällinen mutta se siitä. En jaksa sitä kaikkea turhaa sotkua ja draamaa.

Ei sille voi mitään, että jonkun kanssa klikkaa eri tavalla, ei se tarkoita, että paremmin. Meillä oli kolmen tytön porukka, joissa vietin aikaa molempien tyttöjen kanssa erikseen, mutta toisen kanssa meillä oli todella läheiset välit lopulta.

Jokainen ystävyys on erilaista, meillä oli sen toisen kanssa erilaiset jutut ja toisen kanssa toisenlaiset. Porukassa kolmestaan taas omanlaiset.

Tämä toinen tyttö sitten koki jotenkin jäävänsä paitsi, kun vietimme aikaa kahdestaan sen toisen kanssa enemmän tai juttelimme kahdestaan netissä. Ja siitäkös draamaa tuli, eikä oikein osannut tehdä mitään toisin, koska ei itse kokenut tekevänsä väärin. Ymmärsin kyllä hänen tunteitaankin, mutta se oli raskasta aikaa, kun hän koki jäävänsä ulkopuolelle ja syytti meitä siitä.

Ymmärrän ap, että sinua harmittaa, ettet ole löytänyt sitä tiettyä klikkiä kenenkään kanssa, mutta eivät ne ystäväsi sitä tahallaan tai ilkeyttään tee. Voit pyytää joitakin heistä viettämään aikaa kanssasi kahden, mutta se ei ole koskaan samalla tavalla aitoa, jos se ei tule luonnostaan.

Ei sinusta pidetä yhtään sen vähempää kuin muistakaan, joskus ne kummalliset ystävyyskemiaklikit vain menevät näin :) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi käsittää näitä "naisporukat kuuluvat nuoruuteen" -kommemtteja. Mulla on edelleen kolme 4-6 hengen porukkaa joiden kanssa ollaan, myös niissä porukoissa lähes kaikkien kanssa olen niin hyvä ystävä että ollaan tekemisissä myös muuten kuin porukalla. Lapsia on tullut itselle ja muille, sairastin itse syövän, jollain on 8 kissaa muttei lapsia, toiset asuu tai asuneet ulkomailla, mutta vähintään pari kertaa vuodessa nähdään kaikki. Riippuen elämistä joskus joku on poissa. Lähinnä niiden kanssa joita vähemmän näen muuten ei elämäntavat kohtaa kovin, mutta ei esim. se hyvin introvertti, äärimmäisen fiksu kissanainen tai lapsuudenkaveri joka töissä tehdastyöläisenä kuulu näihin. Ulkomaat ja muu etäisyys lähinnä. Etämiitit/ whatsapp <3

Meidän porukassa yksi sairasti syövän, hoidot onneksi tehosivat ja sai lopulta puhtaat paperit. Kerrottuaan ensi kertaa diagnoosistaan meille muille ja lähdettyään aikaisin illanvietosta kotiin, ensimmäiset kommentit olivat kuinka ko. henkilö ”kerjää huomiota” ja ”ratsastaa nyt sillä diagnoosillaan”... :D

Tuollaiset kommentit eivät yleensä synny ihan tyhjästä. Ettei vaan olisi aiemmin kerännyt huomiota usein ja sitten kun tulee tällainen tositilanne, niin se luetaan samaan huomionkerjäykseen?

Ettei vain olisin niin päin, että tuo huomion kerjäämisestä syyttelevä itse olettaa kaikkien muidenkin vain liioittelevan vaivojaan ja kerjäävän huomiota, koska itse tekee niin.

Ei, kyllä se on ne kaikesta valittajat ja vatvojat, ketkä sitten sairastuttuaan vakavasti jatkavat sitä samaa jankutusta, mutta paremmasta syystä. Näitä on ihan kaveripiirissä ja ovat olleet jo vuosia ennen sitä vakavaa tilannetta tosi raskasta kuunneltavaa pikkuasioistakin.

Mahdollista se on toisinkinpäin, mutta silloin porukassa on joku yks sosiopaatti, joka ei jaksa kuunnella toisen hätää sekuntiakaan. Ei ainakaan useita päivittelijöitä.

Jään aina ulkopuoliseksi, ihan aina. Olen päätellyt, erittäin menestyksekkäästi, että se johtuu minusta. Minä en ole helposti lähestyttävä, enkä yhtään sellainen, että olisin luonnollinen ja oma itseni ihmisten kanssa. Ehkä se vain on niin, että introverttien, arkojen, ujojen jne on määrä ollakin yksin. Ystävyyssuhteet perustuvat aina siihen, että molemmat osapuolet antavat itsestään saman verran, ja koska minun on vaikea introverttina olla luonnollinen ja aloitteellinen ihmisten kanssa, jään luonnollisesti yksin. On ihan selvää, ettei kömpelyys ihmissuhteissa ole kovin kannustava tekijä sosiaalisissa suhteissa.

Ihmiset kaipaavat tasavertaisuutta ja sitä, että toinen on siinä ihmissuhteessa ihan samalla tavalla kuin itsekin. Koska sosiaaliset ihmiset kurottavat muita kohti enemmän, he etsivät itsensä kaltaisia ystäviä. Minä epäsosiaalisempana jään yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Miesvaltaisilla työpaikoilla juorutaan ihan samalla lailla, ellei jopa enemmän. Kokemusta on.

Totta. 90 % miesten jutuista ainakin meillä tekniikan alalla on juoruilua. itse olen alkanut tauoilla selailla kännykkää, kun ei jaksa sitä juoruilua tai mulla on aina liian kiire, etten kerkee samaan aikaan, vaikkei olisikaan. En ymmärrä, miten jotkut ovat niin sokeita tälle. Miehiä myös pudotetaan porukasta, mutta se tapahtuu jo tosi aikaisessa vaiheessa, aiemmin jo kirjoitin tuolla että ovat hyvin raakoja ja hyvä jätkä naiset ovat sokeita toiminnalle, jossa ovat itse mukana. En ole kyllä yhdenkään aikuisen naisen suusta porukassa kuullut "tapa ittes" kommenttia, miesten porukassa olen eikä kyse ole teineistä edes. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me oltiin sellanen 3 naisen porukka sanotaan nyt vaikka A B ja C, mutta ne  A ja B oli tunteneet jo pidemmän aikaa toisensa ja minä uusimpana tulokkaana jäin vähän ulkopuolelle. Kerran A unohti kokonaan että mulla ja hänellä oli sovittuna tapaaminen.Hän oli muuttanut uuteen asuntoon ja jätin sitten kukkapaketin oven ulkopuolelle kun ei ollutkaan kotona. Ärsyynnyin ja annoin palautetta, sanoin että tämä ystävyys on nyt tässä, myöhemmin hän laittoi kirjeen, että hänellä on omia ongelmia joista johtuen voi käydä niin, ettei esim aikataulut pidä. No, ehkä ei oltu kauheen läheisiä kun ei kertonut aiemmin asiasta, ei alettu enää uudestaan lämmittämään "ystävyyttä"...

Ihmisiä tulee ja ihmisiä menee, jotkut ystävyydet säilyy ja jotkut ei, joittenkin kanssa ollaan etä-kavereita välimatkojen takia, sitten on pelkkiä hyvänpäivän tuttuja. Minulla on tasan 1 sellainen ystävä jolle voin kertoa asioita laidasta laitaan ja hän on samalla aaltopituudella kanssani.Olen aika vähäpuheinen nainen, sellainen ei kaikkia oikein miellytä, yleensähän naiset ovat puheliaita (kai?)  

Entäpä, jos et olisi noin dramaattiseksi heittäytynyt? Olisiko käynyt niin että olisittekin lähentyneet kun A selvästikin oli pahoillaan mokastaan ja kertoi selityksenkin? Aika luonnollista että pidempään toisensa tunteneet ovat läheisempiä, mutta tässä sinulla oli mahdollisuus lähentymiseen. Niin siinä usein käy kun jaetaan henk.koht. arkaluonteisia asioita. Sen sijaan että suhtauduit katkeruudella (eipä ollut aiemmin kertonut) olisit voinut ottaa sen luottamuksen osoituksena.

Kyllä siinä aika dramaattiseksi heittäytyy kun tilaa ensin lapsenvahdin ja matkustaa kahdella kulkuneuvolla tapaamaan, ja sitten toinen ei ole edes kotona, kun ongelmista johtuen aikataulut heittää.Takasin taas kahdella kulkuneuvolla ja hämmästyneelle lapsenvahdille korvaus, no kyllähän näitä sattuu, mutta pienen lapsen äitinä sitä ei jaksanut. Kiva kuitenkin että laittoi sen kirjeen, toivon että on saanut apua ongelmiinsa.Ja huom, tämä oli sitä aikaa kun ei ollut kännyköitä, eikä voinut esim tekstailla että missä sä oot, kun et oo kotona ja piti nähdä?

Tää on totta.