Naisporukassa ulkopuoliseksi jääminen, kokemuksia?

Mulla sama homma että aina olen se porukan ulkopuolinen. Henkisesti aika raskasta mutta sentään on jo tottunut.

Tuttuja kokemuksia. Itselleni on aina ollut mysteeri tämä naisten kaverihierarkia. Ei osata olla hyvä kaveri usean kanssa, koska on se bestis tai pari, johon sitoudutaan täysin. Sitten siellä ulkoreunoilla on se tyyppi tai tyypit jota voi kohdella miten tahansa ja puhua pashaa ym. ei osata olla normaalisti vain kaveri ilman, että tarvitsee jatkuvasti puntaroida ja vertailla ystävyyksiä. Olen oikeastaan vasta nyt keski-ikäisenä tajunnut tämän ja hämmästynyt, miten se pitää paikkansa. Itselläni ei ole ollut enää lapsuuden jälkeen sellaista sydänystävää, vaikka hyviä kavereita onkin. Ehkä siksi mun ei ole tarvinnut koko ajan järjestää kavereita hierarkiaan. Nyt kuitenkin olen huomannut, että nämä koko ikäni tuntemani naiset tekevät sitä yhä.

Esimerkiksi vanha opiskelijaporukka, joista enää kolme asutaan samalla paikkakunnalla. Näistä kaksi on läheisempiä ja minä se kolmas pyörä. Asia ei koskaan isommin häirinnyt , koska en kokenut heistä kumpaakaan samalla tavalla läheiseksi. Kunnes erään kerran taas sopivat tapaamisen kahdestaan yhteisessä ryhmässä. Koska mulla ei ollut mitään tekemistä, kysyin voinko liittyä seuraan. Tällöin toinen heistä ilmoitti, että ”et voi”. Ei mitään selityksiä vaan todella tylysti. Enkä siis yleensä näihin heidän juttuihinsa osallistunut, mutta eipä niitä yleensä meidän kolmen yhteisessä ryhmässä paljoa sovittukaan. Mutta se oli tuo tapa, jolla tämä ilmoitus tehtiin, jonka johdosta päätin, että enpä kysy tai esitä enää koskaan. Pian tästä ikään kuin sovinnon eleenä tämä sama kutsui erikseen meidät molemmat lapsineen kotiinsa syömään. Suostuin vain koska halusin nähdä, miten käy. Tällä kertaa toinen kaveri piti puheen katsoen merkityksellisesti toista, miten ”muille ei kuulu jos kaksi kaveria haluaa tavata kahdestaan.” Silloin totesin, että mua ei kyllä kiinnostakaan, koska aikuisiahan tässä ollaan. Mutta samalla mietin mielessäni että 20 vuoden aikana nämä ihmiset eivät ole oppineet minua tuntemaan sen vertaa, että mulle pitää oikein terottaa tällainen asia. Pidin tapaa, jolla asia hoidettiin, niin törkeänä etten ole enää juurikaan vaivautunut tapaamisiin ja nykyisin en osallistu ollenkaan. Kirjoittelen kyllä joskus yhteiseen ryhmään pitkän historiamme vuoksi, mutta kyllä tämä ”ystävyys” oli minun osaltani tässä. Kiinnostus on vain loppunut.

Charlien enkelit on hyvä teema valokuvilla jos on neljä naista, ja yksi halutaan jättää ulkopuoliseksi. Kyllähän aikuiset naiset keksivät konstit jättää yksi ihminen ulkopuoliseksi, oli se keino sitten vaikka Charlien enkeleiden leikkiminen. Aikuiset naisetkin osaavat olla kuin lapsia.    

Vierailija kirjoitti:

Charlien enkelit on hyvä teema valokuvilla jos on neljä naista, ja yksi halutaan jättää ulkopuoliseksi. Kyllähän aikuiset naiset keksivät konstit jättää yksi ihminen ulkopuoliseksi, oli se keino sitten vaikka Charlien enkeleiden leikkiminen. Aikuiset naisetkin osaavat olla kuin lapsia.    

Tämä siis viitaten tuohon viestiin, jossa pikkujouluissa otettiin Charlien enkelit-teemakuvia. 

Jos olisi esim polttariporukka jossa on kuusi naista, hyvä valokuvausidea olisi esim Spice Girls-teemainan kuvaussessio. Näin saataisiin yksi epämieluisa tyyppi kätevästi jätettyä pois kuvista.

Vierailija kirjoitti:

Jään aina ulkopuoliseksi, ihan aina. Olen päätellyt, erittäin menestyksekkäästi, että se johtuu minusta. Minä en ole helposti lähestyttävä, enkä yhtään sellainen, että olisin luonnollinen ja oma itseni ihmisten kanssa. Ehkä se vain on niin, että introverttien, arkojen, ujojen jne on määrä ollakin yksin. Ystävyyssuhteet perustuvat aina siihen, että molemmat osapuolet antavat itsestään saman verran, ja koska minun on vaikea introverttina olla luonnollinen ja aloitteellinen ihmisten kanssa, jään luonnollisesti yksin. On ihan selvää, ettei kömpelyys ihmissuhteissa ole kovin kannustava tekijä sosiaalisissa suhteissa.

Ihmiset kaipaavat tasavertaisuutta ja sitä, että toinen on siinä ihmissuhteessa ihan samalla tavalla kuin itsekin. Koska sosiaaliset ihmiset kurottavat muita kohti enemmän, he etsivät itsensä kaltaisia ystäviä. Minä epäsosiaalisempana jään yksin. 

Niin. Vaikeaahan se on yrittää tutustua ihmiseen, joka ei halua keskustella mitään, on vaan hiljaa ja pitää sellaista suojamuuria yllä. Vastaa vaan, jos jotain kysytään ja muuten vaan on hiljaa vieressä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi käsittää näitä "naisporukat kuuluvat nuoruuteen" -kommemtteja. Mulla on edelleen kolme 4-6 hengen porukkaa joiden kanssa ollaan, myös niissä porukoissa lähes kaikkien kanssa olen niin hyvä ystävä että ollaan tekemisissä myös muuten kuin porukalla. Lapsia on tullut itselle ja muille, sairastin itse syövän, jollain on 8 kissaa muttei lapsia, toiset asuu tai asuneet ulkomailla, mutta vähintään pari kertaa vuodessa nähdään kaikki. Riippuen elämistä joskus joku on poissa. Lähinnä niiden kanssa joita vähemmän näen muuten ei elämäntavat kohtaa kovin, mutta ei esim. se hyvin introvertti, äärimmäisen fiksu kissanainen tai lapsuudenkaveri joka töissä tehdastyöläisenä kuulu näihin. Ulkomaat ja muu etäisyys lähinnä. Etämiitit/ whatsapp <3

Meidän porukassa yksi sairasti syövän, hoidot onneksi tehosivat ja sai lopulta puhtaat paperit. Kerrottuaan ensi kertaa diagnoosistaan meille muille ja lähdettyään aikaisin illanvietosta kotiin, ensimmäiset kommentit olivat kuinka ko. henkilö ”kerjää huomiota” ja ”ratsastaa nyt sillä diagnoosillaan”... :D

Tuollaiset kommentit eivät yleensä synny ihan tyhjästä. Ettei vaan olisi aiemmin kerännyt huomiota usein ja sitten kun tulee tällainen tositilanne, niin se luetaan samaan huomionkerjäykseen?

Kyllä ne syntyy nimenomaan tyhjästä! Kokemusta on. Joku kertoo jonkun jutun, joka on vähän isompi juttu omasta elämästään ja kun tämä kertoja on poissa paikalta, niin joku keksii jotain negatiivista siitäkin.

Itsellä oli pitkään elämässä ystävä, jota pidin tärkeänä minulle. Tunnen kuitenkin ihmisiä eri yhteyksistä, ja kaikki ovat omalla tavallaan yhtä tärkeitä minulle. Nämä ihmiset eivät tunne toisiaan, olen nähnyt heitä yleensä kahdestaan. Asuvat eri puolilla Suomeakin. Ollaan tavattu eri vaiheissa elämää, eli yksi on vaikka ollut opiskelukaveri, yksi matkailukaveri, yksi lapsuudenkaveri, yksi tavattu alun perin teininä harrastuspiirissä jne. En ole näitä tärkeysjärjestykseen laittanut. Bestistä minulla ei ole koskaan oikein ollut, edes koulussa. Olin aina sellainen luokan jämäpala. Varmasti sekin on vaikuttanut että en ole aikuisenakaan bestistä hakenut. Tai ehkä tavallaan jos koulussa hengaan lähinnä yhden ihmisen kanssa, hän on sillä tavalla bestis siellä, mutta ei muuten. Tai siis en vain ajattele että okei tässä on paras kaverini, ja nuo muut on huonompia joille voi tehdä ohareita tms. Ei missään nimessä.

Yksi näistä ystävistäni on kuitenkin sellainen että hänellä on bestis, ja se en ole minä. Ja hän alkoi käyttäytyä myös juuri niin että en ole hänelle enää tärkeä. Oli kai lähentynyt tämän bestiksensä kanssa jotenkin enemmän. Sitten alkoi perua tapaamisiamme ja muutenkin kohdella minua vähän vähempiarvoisena kaverina. Sen vaan jotenkin huomasi, mutta en tajunnut mikä mättää. Joskus sitten vahingossa paljastui että hän pitää tätä yhtä ihmistä ihan bestiksenään. Kerran sitten tavattiin isommalla porukalla niin että mukana oli ekaa kertaa myös minun muita ystäviäni. Tämän tapaamisen jälkeen kaverin into pitää mitään yhteyksiä minuun lässähti täysin. Olin tosi hämmentynyt. Tuntuu että hän oli jotenkin ajatellut että minä pidän häntä jonain bestiksenä, ja hän nautti siitä että minä en ole kuitenkään hänen ykkösihminen. Siis jotain outoa mustasukkaisuutta. Mielestäni en ollut antanut aihetta tällaiselle, mutta sopi jotenkin kuvioon kun tiesin hänen taipumuksesta arvottaa kavereita eri lailla. Se kaveruus sitten kuivahti jotenkin tuon jälkeen. Yritin vielä pitää yhteyksiä mutta häntä ei enää yhtään kiinnostanut. Ehkä hän on nykyään sitten vain tuon bestiksensä kanssa. Minua ärsyttää että tilanteen piti mennä noin. Miksei oltaisi vieläkin voitu olla hyviä kavereita vaan. 

Kyllä kuviot myös muuttuvat ihan luonnostaankin. Meilläkin opiskelukavereiden kanssa on ollut monenlaista sen jälkeen, kun valmistuimme 15 vuotta sitten. Nykyään olen töiden kautta tekemisissä yhden kanssa. Yksi asuu meillä päin ja hänen kanssa joskus lenkkeilemme. Jossain vaiheessa olimme yhden kanssa yhtä aikaa kotiäitinä. Tiedän, että 2 porukasta suorittaa keskenään samaa jatkokoulutusta. 2 on ollut samassa työpaikassa, 3 oli kerran yhdellä kurssilla...

Vierailija kirjoitti:

Yksi näistä ystävistäni on kuitenkin sellainen että hänellä on bestis, ja se en ole minä. Ja hän alkoi käyttäytyä myös juuri niin että en ole hänelle enää tärkeä. Oli kai lähentynyt tämän bestiksensä kanssa jotenkin enemmän. Sitten alkoi perua tapaamisiamme ja muutenkin kohdella minua vähän vähempiarvoisena kaverina. Sen vaan jotenkin huomasi, mutta en tajunnut mikä mättää. Joskus sitten vahingossa paljastui että hän pitää tätä yhtä ihmistä ihan bestiksenään. Kerran sitten tavattiin isommalla porukalla niin että mukana oli ekaa kertaa myös minun muita ystäviäni. Tämän tapaamisen jälkeen kaverin into pitää mitään yhteyksiä minuun lässähti täysin. Olin tosi hämmentynyt. Tuntuu että hän oli jotenkin ajatellut että minä pidän häntä jonain bestiksenä, ja hän nautti siitä että minä en ole kuitenkään hänen ykkösihminen.

Tämäkin on tuttu huomio, että osa nauttii jotenkin sellaisesta vallan tunteesta luullessaan, että toinen on jotenkin riippuvainen ystävyydestä ja voi tällöin näyttää hänelle, että itsellä on joku tärkeämpi ja toinen on vähempiarvoinen. Oma kokemus on myös vähän vastaava. Useamman kerran pari "ystävää" ovat luulleet, että minulla ei ole ketään heidän lisäkseen ja olen jotenkin heistä riippuvainen (mikä oikeuttaa huonoon käytökseen ja ulkopuolisuuden osoittamiseen). On ollut hämmentävää huomata ne suorastaan pettyneet ilmeet, kun on kaupungilla tullut vastaan muita kavereita, jotka tulevat halaamaan ja ehdottavat tapaamista näiden nenän edessä. Yhteen väliin tuntui, että aina kun kerroin olleeni esim. bändin keikalla, sain epäuskoisia hymyjä ja jopa ylimielisiä kyselyitä, että "kenen kanssa muka?" Kuitenkin olemme vahvasti aikuisikäisiä, joten tämä on ollut todella erikoista käytöstä.

Voisiko joku avata, että mitä tällaisen käytöksen takana on?

Vierailija kirjoitti:

Jos olisi esim polttariporukka jossa on kuusi naista, hyvä valokuvausidea olisi esim Spice Girls-teemainan kuvaussessio. Näin saataisiin yksi epämieluisa tyyppi kätevästi jätettyä pois kuvista.

Mitä mä luenkaan? Juuri tällaisen penikkatautisen temppuilun takia en ole ollut missään naisporukoissa. Miesten kanssa tulen hyvin toimeen, ovat reiluja eikä tuollaista typeryyttä esiinny. Aikanaan sorrettiin koska olen tavallista kauniimpi, eikä tosiaan mikään älyvapaa Spaissariteema tulisi mieleenikään! Kaikenlaista kanamaisuutta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi näistä ystävistäni on kuitenkin sellainen että hänellä on bestis, ja se en ole minä. Ja hän alkoi käyttäytyä myös juuri niin että en ole hänelle enää tärkeä. Oli kai lähentynyt tämän bestiksensä kanssa jotenkin enemmän. Sitten alkoi perua tapaamisiamme ja muutenkin kohdella minua vähän vähempiarvoisena kaverina. Sen vaan jotenkin huomasi, mutta en tajunnut mikä mättää. Joskus sitten vahingossa paljastui että hän pitää tätä yhtä ihmistä ihan bestiksenään. Kerran sitten tavattiin isommalla porukalla niin että mukana oli ekaa kertaa myös minun muita ystäviäni. Tämän tapaamisen jälkeen kaverin into pitää mitään yhteyksiä minuun lässähti täysin. Olin tosi hämmentynyt. Tuntuu että hän oli jotenkin ajatellut että minä pidän häntä jonain bestiksenä, ja hän nautti siitä että minä en ole kuitenkään hänen ykkösihminen.

Tämäkin on tuttu huomio, että osa nauttii jotenkin sellaisesta vallan tunteesta luullessaan, että toinen on jotenkin riippuvainen ystävyydestä ja voi tällöin näyttää hänelle, että itsellä on joku tärkeämpi ja toinen on vähempiarvoinen. Oma kokemus on myös vähän vastaava. Useamman kerran pari "ystävää" ovat luulleet, että minulla ei ole ketään heidän lisäkseen ja olen jotenkin heistä riippuvainen (mikä oikeuttaa huonoon käytökseen ja ulkopuolisuuden osoittamiseen). On ollut hämmentävää huomata ne suorastaan pettyneet ilmeet, kun on kaupungilla tullut vastaan muita kavereita, jotka tulevat halaamaan ja ehdottavat tapaamista näiden nenän edessä. Yhteen väliin tuntui, että aina kun kerroin olleeni esim. bändin keikalla, sain epäuskoisia hymyjä ja jopa ylimielisiä kyselyitä, että "kenen kanssa muka?" Kuitenkin olemme vahvasti aikuisikäisiä, joten tämä on ollut todella erikoista käytöstä.

Voisiko joku avata, että mitä tällaisen käytöksen takana on?

Joo, voin avata koska olen nähnyt sitä niin paljon että uskon tietäväni. Olet liian suuri uhka heidän egoilleen, joko vaarallinen tai vähintään liian varteenotettava kilpailija. Miksi pitää naistenkin kesken taistella suosiosta, sitä sen sijaan en ymmärrä. Koska en ole kokenut vastaavaa ulkomailla, epäilen että täällä moni saa jo kotoa kieroutuneen mallin ihmissuhteisiin: toinen ihminen on jotain mikä joko omistetaan tai ei omisteta. Miehilläkin sellaista ajattelua ilmenee mutta vähän eri yhteyksissä. Joskus kuitenkin oikeasti pätee se että jakamalla hyvää mieltä muille saa sitä entistä enemmän itsekin. Sanonnankin mukaan omistat linnun vain jos päästettyäsi sen lentoon se palaa luoksesi vapaaehtoisesti. Itse toimin tämän mukaan enkä ole sen vuoksi menettänyt mitään.

Miehenä kerron, että en ole kovinkaan kiinnostunut toisten miesten seurasta, hyvin hava joiden kanssa on yhteistä kiinnostusta. Minua ei kiinnosta formulat, ei moottoripyöräily eikä koneiden rassaaminen. Ei kaljan juonti, eikä navan alusvitsit.

Minua kiinnostaa talousasiat, politiikka, luonto, jne.

Naisten kanssa olen aina tullut paremmin toimeen, mutta siinäkin on se hankaluus, että ei oikein voi vaikka haluaisi, olla kaveria naisen kanssa. Aina joku katsoisi kieroon ja ymmärtäisi väärin vaikka mitään seksuaalisävytteistä ei olisikaan.

Minusta olisi mukava olla vaikka kasvimaalla istuttamassa kasveja, kitkemässä tms. mutta oma vaimoni ei puolestaan ole niistä kiinnostunut yhtään.

Rauhallisia kävelylenkkejä ja samalla jutella mistä tahansa aiheesta.

Vaimoni taas ei ymmärrä sitäkään, sitä pitää mennä lujaa, mieluiten juosten.

Joten, yksinäänhän tässä näitä tulee tehtyä.

Tutulta kuulostaa. Minulle on käynyt samoin useasti, mutta monesti myös omasta aloitteesta, sillä elämä vain mennyt eteenpäin ja tilanteet vaihtuneet ystävien myötä. Olen sitten myöhemmin saanut tietää, että vanhat kaverit edelleen tapaavat toisiaan, mutta tämä ei ole minua häirinnyt sillä minulla on ollut tuolloin muita itselleni tärkeämpiä ja läheisempiä ystäviä.

Kuitenkin sain kokea viime vuosien aikana tuon, että minut jätettiin tarkoituksella pois porukasta ja tehtiin myös tarkoituksellisesti ulkopuolinen olo, kun välillä velvollisuudesta kutsuttiin mukaan. Tilanne oli yllättävän kivulias henkisesti ja minulla kesti vuosia päästä asiasta yli. Minulla paraneminen lähti vasta, kun lähdin porukasta lopullisesti ja keskitin energian uusien ihmisten löytämiseen. Nykyään on ihanaa tuntea vuosien kärsimyksen jälkeen taas se sama elämänilo ja positiivinen suhtautuminen tulevaisuutta kohtaan. 

Edelleen olen kuitenkin tavannut harvakseltaan yhtä tuosta yllä mainitusta porukasta ja hänellä on ihmeellinen tarve jokainen kerta puhua heistä ja heidän tekemisistään. Noina hetkinä tunnen edelleen sen saman kivun, mutta paljon laimeampana kuin aiemmin. Tässä suhteessa hänellä kuitenkin on jonkinlainen tarve etsiä minusta vikoja ja hienovaraisesti lytätä, joten olen oman mielenterveyteni vuoksi poistamassa häntäkin elämästäni. 

Tsemppiä AP:lle! Muistan tuon tunteen edelleen. Siitä on kuitenkin seurannut hyvääkin, sillä osaan arvostaa ihan eri tavalla jokaista ihmistä elämässäni ja varsinkin jokaista positiivista kohtaamista.

Vmp, miksi te pahastutte että toiset ovat läheisempiä? Tämän vuoksi itse en jatka yli kaveritason, heti alkaa omiminen ja valitus, että miksi minua ei kutsuttu, vaikka y kutsuttiin. No ehkä ei haluttu!

Creep kirjoitti:

Luontaista, että ihmiset joilla klikkaa ja on enemmän yhteistä lähentyvät ja ystävyys syvenee.

Itse tiedän olevani aika vakava ja tavallani varautunut. Oma taustani ja lapsuus alkoholistiperheessä jättivät ison aukon sosiaalisiin taitoihin.

Toisaalta olen huumorintajuinen ja iloinen, mutta tutustuessa pidän tietyn suojakuoren, jolla suojaan itseäni ja annan vakavan/totisen kuvan itsestäni.

En ole mihinkään porukkaan päässyt koskaan sisään ja varsinkin lasten juttuihin liittyvät vanhempien porukat ovat sellaisia, joissa haluaisin olla mukana, mutta en vaan sinne sujahda joukkoon ja tunnen itseni vähempiarvoiseksi ja ulkopuoliseksi.

Porukat eivät ole se mun luontainen juttu ja ymmärrän erottuvani muista. Kahdenkeskiset syvemmät ystävyyssuhteet taas ovat sellaisia joita vaalin.

Montaa ystävää ei ole, mutta ne muutamat elämän varrelta löytyneet ihmiset, joiden kanssa ollaan samalla aaltopituudella.

Nämä on kyllä jänniä juttuja, koska itse katson aina että kaikki pääsevät mukaan, eli minun "porukkaani" saa kaikki tulla. Ihmettelen näitä että joku on erilainen, joten on ok työntää hänet pois joukosta, ja että itseensä pitäisi mennä jos joutuu aina porukasta ulospotkituksi. Mitä ihmettä nyt ihmiset???? Tuohan on kiusaamista!  Jatkuvasti on eri medioissa koulukiusaamisesta juttua, pidättekö sitäkin vain uhrin vikana? Että koskelan tapaus sun muut on ihan niiden uhrien omaa vikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi näistä ystävistäni on kuitenkin sellainen että hänellä on bestis, ja se en ole minä. Ja hän alkoi käyttäytyä myös juuri niin että en ole hänelle enää tärkeä. Oli kai lähentynyt tämän bestiksensä kanssa jotenkin enemmän. Sitten alkoi perua tapaamisiamme ja muutenkin kohdella minua vähän vähempiarvoisena kaverina. Sen vaan jotenkin huomasi, mutta en tajunnut mikä mättää. Joskus sitten vahingossa paljastui että hän pitää tätä yhtä ihmistä ihan bestiksenään. Kerran sitten tavattiin isommalla porukalla niin että mukana oli ekaa kertaa myös minun muita ystäviäni. Tämän tapaamisen jälkeen kaverin into pitää mitään yhteyksiä minuun lässähti täysin. Olin tosi hämmentynyt. Tuntuu että hän oli jotenkin ajatellut että minä pidän häntä jonain bestiksenä, ja hän nautti siitä että minä en ole kuitenkään hänen ykkösihminen.

Tämäkin on tuttu huomio, että osa nauttii jotenkin sellaisesta vallan tunteesta luullessaan, että toinen on jotenkin riippuvainen ystävyydestä ja voi tällöin näyttää hänelle, että itsellä on joku tärkeämpi ja toinen on vähempiarvoinen. Oma kokemus on myös vähän vastaava. Useamman kerran pari "ystävää" ovat luulleet, että minulla ei ole ketään heidän lisäkseen ja olen jotenkin heistä riippuvainen (mikä oikeuttaa huonoon käytökseen ja ulkopuolisuuden osoittamiseen). On ollut hämmentävää huomata ne suorastaan pettyneet ilmeet, kun on kaupungilla tullut vastaan muita kavereita, jotka tulevat halaamaan ja ehdottavat tapaamista näiden nenän edessä. Yhteen väliin tuntui, että aina kun kerroin olleeni esim. bändin keikalla, sain epäuskoisia hymyjä ja jopa ylimielisiä kyselyitä, että "kenen kanssa muka?" Kuitenkin olemme vahvasti aikuisikäisiä, joten tämä on ollut todella erikoista käytöstä.

Voisiko joku avata, että mitä tällaisen käytöksen takana on?

Mulle tehtiin nuorempana niin että ei otettu mukaan (eli väisteltiin/kukaan ei muka vastannut puhelimeen kuin soitin, jos kysyin onko etkoja jne) illanviettoihin joista oli tarkoitus lähteä myöhemmin baariin.  

Heidän ajatus oli ett äsiinäpä istun yksin kotona kun muilla on kivaa. Silloin oli kaikista hirveintä olla yksin ravintolassa, aina piti olla kaveri mukana tai ei voinut lähteä. Tosi paljon oli muutenkin sitä että kaverin kanssa tehtiin, ja mielestäni siitä kyllä nautittiin että minut jätettiin ulos.

Aloin sitten käymään baarissa yksin, ja voi miten mukavaa se olikaan alun jännityksen jälkeen! Tapasin mahtavia tyyppejä joista sain useita eri kaveriporukoita lisää, ja jätin tuon alkuperäisen poppoon kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Creep kirjoitti:

Luontaista, että ihmiset joilla klikkaa ja on enemmän yhteistä lähentyvät ja ystävyys syvenee.

Itse tiedän olevani aika vakava ja tavallani varautunut. Oma taustani ja lapsuus alkoholistiperheessä jättivät ison aukon sosiaalisiin taitoihin.

Toisaalta olen huumorintajuinen ja iloinen, mutta tutustuessa pidän tietyn suojakuoren, jolla suojaan itseäni ja annan vakavan/totisen kuvan itsestäni.

En ole mihinkään porukkaan päässyt koskaan sisään ja varsinkin lasten juttuihin liittyvät vanhempien porukat ovat sellaisia, joissa haluaisin olla mukana, mutta en vaan sinne sujahda joukkoon ja tunnen itseni vähempiarvoiseksi ja ulkopuoliseksi.

Porukat eivät ole se mun luontainen juttu ja ymmärrän erottuvani muista. Kahdenkeskiset syvemmät ystävyyssuhteet taas ovat sellaisia joita vaalin.

Montaa ystävää ei ole, mutta ne muutamat elämän varrelta löytyneet ihmiset, joiden kanssa ollaan samalla aaltopituudella.

Nämä on kyllä jänniä juttuja, koska itse katson aina että kaikki pääsevät mukaan, eli minun "porukkaani" saa kaikki tulla. Ihmettelen näitä että joku on erilainen, joten on ok työntää hänet pois joukosta, ja että itseensä pitäisi mennä jos joutuu aina porukasta ulospotkituksi. Mitä ihmettä nyt ihmiset???? Tuohan on kiusaamista!  Jatkuvasti on eri medioissa koulukiusaamisesta juttua, pidättekö sitäkin vain uhrin vikana? Että koskelan tapaus sun muut on ihan niiden uhrien omaa vikaa. 

Vmp taas, tapatko sinä ne ihmiset, joiden kanssa et halua olla läheinen ystävä, vai mitä toi viittaus Koskelaan on? Kaikkia ei tarvitse sietää, ei ole mitään kiusaamista jos ei haluta ikävää ihmistä roikkumaan mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi näistä ystävistäni on kuitenkin sellainen että hänellä on bestis, ja se en ole minä. Ja hän alkoi käyttäytyä myös juuri niin että en ole hänelle enää tärkeä. Oli kai lähentynyt tämän bestiksensä kanssa jotenkin enemmän. Sitten alkoi perua tapaamisiamme ja muutenkin kohdella minua vähän vähempiarvoisena kaverina. Sen vaan jotenkin huomasi, mutta en tajunnut mikä mättää. Joskus sitten vahingossa paljastui että hän pitää tätä yhtä ihmistä ihan bestiksenään. Kerran sitten tavattiin isommalla porukalla niin että mukana oli ekaa kertaa myös minun muita ystäviäni. Tämän tapaamisen jälkeen kaverin into pitää mitään yhteyksiä minuun lässähti täysin. Olin tosi hämmentynyt. Tuntuu että hän oli jotenkin ajatellut että minä pidän häntä jonain bestiksenä, ja hän nautti siitä että minä en ole kuitenkään hänen ykkösihminen.

Tämäkin on tuttu huomio, että osa nauttii jotenkin sellaisesta vallan tunteesta luullessaan, että toinen on jotenkin riippuvainen ystävyydestä ja voi tällöin näyttää hänelle, että itsellä on joku tärkeämpi ja toinen on vähempiarvoinen. Oma kokemus on myös vähän vastaava. Useamman kerran pari "ystävää" ovat luulleet, että minulla ei ole ketään heidän lisäkseen ja olen jotenkin heistä riippuvainen (mikä oikeuttaa huonoon käytökseen ja ulkopuolisuuden osoittamiseen). On ollut hämmentävää huomata ne suorastaan pettyneet ilmeet, kun on kaupungilla tullut vastaan muita kavereita, jotka tulevat halaamaan ja ehdottavat tapaamista näiden nenän edessä. Yhteen väliin tuntui, että aina kun kerroin olleeni esim. bändin keikalla, sain epäuskoisia hymyjä ja jopa ylimielisiä kyselyitä, että "kenen kanssa muka?" Kuitenkin olemme vahvasti aikuisikäisiä, joten tämä on ollut todella erikoista käytöstä.

Voisiko joku avata, että mitä tällaisen käytöksen takana on?

Mulle tehtiin nuorempana niin että ei otettu mukaan (eli väisteltiin/kukaan ei muka vastannut puhelimeen kuin soitin, jos kysyin onko etkoja jne) illanviettoihin joista oli tarkoitus lähteä myöhemmin baariin.  

Heidän ajatus oli ett äsiinäpä istun yksin kotona kun muilla on kivaa. Silloin oli kaikista hirveintä olla yksin ravintolassa, aina piti olla kaveri mukana tai ei voinut lähteä. Tosi paljon oli muutenkin sitä että kaverin kanssa tehtiin, ja mielestäni siitä kyllä nautittiin että minut jätettiin ulos.

Aloin sitten käymään baarissa yksin, ja voi miten mukavaa se olikaan alun jännityksen jälkeen! Tapasin mahtavia tyyppejä joista sain useita eri kaveriporukoita lisää, ja jätin tuon alkuperäisen poppoon kokonaan.

Eipäs, heidän ajatus oli, että sinä haluat seuraa uskaltaaksesi mennä baariin, et oikeasti edes halunnut tavata näitä ihmisiä, tarvitsit vaan tukihenkilön baariin. 

Mikä vimma teillä on tuntea tilanteisiin, joissa ette ole tervetulleita? Varsinaisia riippakiviä.

Vierailija kirjoitti:

Creep kirjoitti:

Luontaista, että ihmiset joilla klikkaa ja on enemmän yhteistä lähentyvät ja ystävyys syvenee.

Itse tiedän olevani aika vakava ja tavallani varautunut. Oma taustani ja lapsuus alkoholistiperheessä jättivät ison aukon sosiaalisiin taitoihin.

Toisaalta olen huumorintajuinen ja iloinen, mutta tutustuessa pidän tietyn suojakuoren, jolla suojaan itseäni ja annan vakavan/totisen kuvan itsestäni.

En ole mihinkään porukkaan päässyt koskaan sisään ja varsinkin lasten juttuihin liittyvät vanhempien porukat ovat sellaisia, joissa haluaisin olla mukana, mutta en vaan sinne sujahda joukkoon ja tunnen itseni vähempiarvoiseksi ja ulkopuoliseksi.

Porukat eivät ole se mun luontainen juttu ja ymmärrän erottuvani muista. Kahdenkeskiset syvemmät ystävyyssuhteet taas ovat sellaisia joita vaalin.

Montaa ystävää ei ole, mutta ne muutamat elämän varrelta löytyneet ihmiset, joiden kanssa ollaan samalla aaltopituudella.

Nämä on kyllä jänniä juttuja, koska itse katson aina että kaikki pääsevät mukaan, eli minun "porukkaani" saa kaikki tulla. Ihmettelen näitä että joku on erilainen, joten on ok työntää hänet pois joukosta, ja että itseensä pitäisi mennä jos joutuu aina porukasta ulospotkituksi. Mitä ihmettä nyt ihmiset???? Tuohan on kiusaamista!  Jatkuvasti on eri medioissa koulukiusaamisesta juttua, pidättekö sitäkin vain uhrin vikana? Että koskelan tapaus sun muut on ihan niiden uhrien omaa vikaa. 

Mä olisin myös itse sellainen, että mielelläni tutustuttaisin ihmisiä toisiinsa ja yhdistäisin porukoita, the more the merrier. Käytännössä kantapään kautta olen kuitenkin oppinut, että naisilla tämä ei vain toimi vaan aina alkaa se nokittelu ja ihmissuhteiden uudelleenjärjesteleminen. Ei sillä etteikö porukassa saisi ihmiset keskenään ystävystyä tai viettää aikaa keskenäänkin, mutta kahdesti on käynyt niin että yksi ihminen alkaakin työntämään minua pois näistä porukoista, joissa hän on uusi ja minä ollut vuosia. Eka kerralla väsyin tämän ihmisen ja yhden liittolaisensa sekoiluun ja lähdin, vaikka moni yritti jälkikäteen pyytää takaisin. Toisella kerralla pulautin tällaisen ihmisen pois nopeasti tuttavapiiristäni ennen kuin hän ehti tehdä tihutöitään. Huomasin hänen yrittävän aloittaa samaa peliä kuin ensimmäinen aikanaan.