Naisporukassa ulkopuoliseksi jääminen, kokemuksia?

En tiä, kun en ole missään "naisporukoissa" ollut. Ihmisporukoissa kylläkin.

En oikein käsitä, mitä ap ajaa takaa. Vaatiiko hän ihmisiä ryhtymään parhaiksi kavereiksi kanssaan väkisin? Liittyykö tähän kéhitysvamma tai Asperger?

Ymmärtääkseni ihmiset hakeutuvat yhteen itseään miellyttävien, samalla tavoin ajattelevien kanssa. Tai millä lie perusteella, paitsi ei velvollisuudesta eikä väkisin.

Eräs kaveri on nyt alkanut ottaa usein yhteyttä. Itkeskelee minulle sitä, että on jäänyt kaveriporukastaan jotenkin ulkopuolelle, häntä ei enää kutsuta mukaan, hän saa kuulla ystävän perheenlisäyksestä vasta kun lapsi jo syntyy, kaverit tapaavat somekuvien perusteella usein ilman häntä.

Kiva kuunnella tätä, koska luulin itse joskus olevani osa samaa kaveriporukkaa. Porukka tuntui jossakin vaiheessa alkavan jättää minua ulos jutuista ja tämä kaveri meni välittämättä mukana. Raportoi sitten, miten kivaa oli käydä porukan kanssa jossakin tai lähetteli heti kuvia ja viestejä, että ovat nyt koko porukalla täällä saaressa ex-tempore retkellä. Ei yritystäkään pyytää minua mukaan.

Nyt minulle tilannetta itkiessään ei vaikuta yhtään ymmärtävän, että porukka teki minulle aivan saman ja hän oli itse siihen osallisena.

On ikävä totuus, että jotkut ovat raskaita ihmisiä. Vatvovat ja vellovat, etsivät salattuja motiiveja ja syvempiä merkityksiä kaikesta.

Heille elämä on ymmärrettävästi todella vaikeaa, samoin heidän läheisilleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle käy näin jokaikisellä työpaikalla, ihan sama missä työskentelen ja kenen alaisuudessa ja millä alalla. Olen tosin omituinen ja enemmän "miesmäinen", joten ehkä se vaikuttaa. Yleensä ystävystyn toisten omituisten otusnaisten kanssa parhaiten.

Et ole miesmäinen. Kukaan nainen ei ole. Luultavasti olet huono sosiaalisissa tilanteissa, siitä se yleensä johtuu.

Onhan nyt monikin nainen miesmäinen. Siitähän koko adjektiivi on syntynytkin, kun nainen ei ole mies, mutta on miesmäinen. Möreä ääni, leveäharteinen, tumma viiksikasvu. Tai luonteeltaan kuin miehet, kiinnostunut autoista, urheilusta, tekniikasta, pornosta... Ei muista kenenkään syntymäpäiviä eikä suhteen vuosipäiviä, pesee kaikenväriset vaatteet samassa koneellisessa, ei huomaa että Pirjo on laihtunut tai ostanut uuden puseron jne.

Ei ole mitään miehen luonnetta. On vain kuvitelma että on, juuri siksi että joku selittää olevansa miesmäinen kun ajattelee tai puhuu tavalla jonka kuvittelee kuuluvan miehelle. Ei kuulu. Jos puhut ja ajattelet jotenkin ja olet nainen, se on naisen tapa. Ei miehen.

Tuolla tarkoitetaan asioita mitä normaalisti pidetään stereotypisesti miehisinä asioina. Ymmärrätkö? Sivusta

Stereotypioilla ei ole välttämättä mitään tekemistä tosiasioiden kanssa. Siksi asioiden väittäminen miehekkäiksi/naisellisiksi/suomalaisiksi/equadorilaisiksi on turhaa ja haitallista.

Ei niin, mutta sterotypian olemassaolon kieltäminen on hölmöä jo paradoksi, koska jos sitä ei ole, niin miksi puuttua sellaiseen mitä ei ole?

Kyse ei ole nyt tuosta, vaan harhaisesta ajattelusta. Kyllä siihen voi, saa ja pitää puuttua. Yksi lysti, mitä nämä harhat sitten pitävät sisällään. Hoitoa tuollainen ajattelija vaatii, tai sitten kovasti lisää sivistymistä. Lukuharrastuskin auttaa laventamaan mustavalkoista ajattelua.

Aina ei tarvita psykoterapiaa vaan 1000 luettua kirjaa. Mieluummin enemmän. Mitä enemmän, sitä parempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jollet suostu juoruilemaan et kelpaa

Olen monta kertaa joutunut todistamaan, miten naisporukoissa muuten juoruillaan selän takana. En itse kuulu mihinkään porukkaan, mutta olen ollut läsnä jutuissa ja ystävystynyt kahden kesken syvällisemmin jonkun sellaisen johonkin porukkaan kuuluvan naispuolisen kanssa. Hänkin puhui selän takana heistä, vaikka oli niin kaveria, niin kaveria. Että sellaista. 

Siksi kannattaakin kaverustua miesten kanssa.

Tässä on vain se ongelma ettet ole koskaan yksi miehistä, vaikka sinusta niin tuntuisikin. Et saa osaksesi sitä miesten välistä veetuilua ja kiusaamista, koska sinua kohdellaan naisena miesten joukossa. Tästä syystä tuntuu että miesporukat ovat pääsääntöisesti parempia paikkoja. Samalla tavalla jos mies on naisporukassa, ja tekee/sanoo täsmälleen saman jutun kuin sirpa, niin miestä ymmärretään ja hänelle ei suututa, ehkä jopa nauretaan, mutta sirpa, jos nyt ei potkita ulos porukasta niin ainakin saa kuulla kunniansa ja joutuu jäähylle.

Kyllä saa. Se pitää myös kestää ja siihen ei kaikkien ego taivu. Kiukuttelu ja pikkumaisuus johtaa siihen ettei pääse porukkaan kuten se että tuo naiseuttaan esille ja koittaa siitä hyötyä. Kun toimii kuten muutkin, ei ole mitään ongelmaa. Jos sinä et ole miesporukkaan sopinut, se ei tarkoita etteikö joku muu sopisi. Meitä miehiä ja porukoita on myös monenlaisia. M

Miehet tunnistavat naisen vaikka tämä kulkisi miesten vaatteissa, joten sitä naisellisuuttaan ei tarvitse tuoda esiin. Minulla on paljonkin miehiä kavereina, ja yleisimpään kokoonpanoon kuuluu minä, mieheni, ja sitten muita miehiä. Naisia on pari kaverina, ollut jo monenkymmentä vuotta. 

Jos sinä ajattelet että teidän mieskaveriporukkaanne sopii yksi nainen, ja tämä nainen on sinulle kuin mies, niin se ei tarkoita että muut miehet näkisivät samoin. 

Toisaalta tällä ei sinänsä ole väliä, koska tiedän että olet se nainen joka kuvittelee olevansa yksi miehistä. Odota vain tuon nuoruutsesi kuvitelman ohi, niin elämä näyttää sinulle miten väärässä olit.

Olet väärässä jokaisessa asiassa mitä väität. Ensinnäkään kyse ei ole tunnistetaanko nainen, vaan siitä miten hän käyttäytyy.

Meidän kaveriporukassa on kaksi naista, ovat ihan tasavertaisia muiden kanssa ja hienoja ystäviä. Sopivat kaikkien mielestä hyvin porukkaan. En väitä että kaikki sopivat kaikkeen, vaan että naisen on mahdollista olla osa miesporukkaa, silloin se on sitten vaikka sekaporukka.

Olen mies.

Voisitko nyt olla ulottamatta omia kokemuksiasi kaikkiin naisiin ja miehiin. Katsos kun SINÄ et ole välttämättä kykeneväinen sopeutumaan miesporukkaan, se voi ihan hyvin olla niinkin, ja sitä kertoo myös ulosantisi ehdottomuus ja asennenteesi. Pysy sinä naisporukoissa kun se on SINULLE selvästi parempi ratkaisu.

Kylläpä harmittaa ja itkettää kun joku näyttää todeksi sen että sinä et ole mies miesten joukossa siinä porukassasi, vaikka hirveästi haluaisit niin olla :D

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, kokemusta on siitä että kelpaa toisten projekteihin avustajaksi, vapaaehtoiseksi jne mutta mikään muu tapaaminen ei sitten onnistukaan tai onnistuu nihkeästi. Sitten on muutama ollut, jotka eivät näe mitään vikaa ja omaa osuuttaan epäselvyyksiin vaan vierittävät ne aina toisten päälle. En jaksa enää edes yrittää normaalia kaveriutta kenenkään kanssa. Olen mieluummin yksin.

Ehkä valitset vääriä kavereita? Ihan niin kuin jotkut naiset valitsevat aina samanlaisen huonon miehen, niin sinä valitset huonon kaverin. Ehkä sinun pitää itsesi muuttaa ajatusmalliasi ja etsiytyä ihan erilaisten ihmisten seuraan kuin ennen. Sinun pitäisi oppia näkemään näitä huonoja tyyppejä yhdistävät asiat ja laajentaa itsekin omaa reviiriäsi rutkasti.

Itse olen löytänyt todella ihania ihmisiä senioreita vapaaehtoistyössä. On todella hauska, kun huomaa nauravansa vaikka jonkun 88 vuotiaan rouvan kanssa silmät vesissä, kun juttu luistaa niin hyvin. Myös tälle 88 vuotiaalle rouvalle olen ainoa vakituisesti kylässä käyvä, tuki ja turva.

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mikä on tuo vapaaehtoistyö mitä teet?

Tuota asiaa olen juuri työstämässä, että miksi aina ajaudun samankaltaiseen tilanteeseen. Yksi on se, että mulla on liiallinen vastuuntunto yhdistettynä herkästi tulevaan syyllisyydentunteeseen. Näitä nappeja kun joku oppii painamaan, niin käy niin, että toinen voi heittäytyä passiiviseksi, kun minä otan vastuun ja pyytelen anteeksi. Tämän tajusin vasta äskettäin ja toivon että asiat tulevaisuudessa muuttuu. On hirveä kriisi tajuta, miten ystävyys ei olekaan ollut ystävyyttä vaan jotain outoa jäljitelmää siitä. Apu, hyöty ym kelpaa, mutta kun kaipaa aitoa kohtaamista ja asioiden jakamista, niin toinen perääntyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kokemusta. Olen jäänyt kaikista naisporukoista aina ulkopuolelle, en oikein tiedä miksi. Olen ihan ok asian kanssa nykyään, mutta teininä tämä otti joskus vähän koville.

Minulla sama. Usein kyllä vetäydyn suosiolla "pelistä", kun huomaan, että se on käynnissä. Joillakin näkyy ihan päälle päin, miten kauhea hätä heille on yksin jäämisestä, ja alkavat toimia siten, etteivät varmasti jää yksin. Blokkaavat vaikka jonkun muun ulkopuolelle, esim. jos istumapaikkoja samalla rivillä ei ole enempää. Se pidättyväisempi, joka ei rynni ja etuile, jää sitten pikku hiljaa ulkopuolelle, kun ei käytä kyynärpäätaktiikkaa.

Varmasti on muitakin syitä, miksi jään ulkopuolelle. En edes viihdy kolmen hengen seurueessa tai isommassa, sillä ihmiset yleensä puhuvat mielellään niin paljon, ettei siihen keskeyttämättä saa sanaa väliin. Ja taas kaksi äänessä ollutta ovat sitoutuneet toisiinsa ja mielestään luoneet tunnelmaa, itse olen hiljempaa jos huomaan etten mitenkään saa sanottua väliin mitään. Usein minua ei myöskään kuunnella, vaikka jotain sanoisin. Olemuksessani täytyy olla jotain sellaista, että minut määritellään alitajuisesti vähempiarvoiseksi, jonka asiat voi sivuuttaa. Olen miettinyt tätä paljon, mutta en ole vielä keksinyt, miten pukeutuisin, liikkuisin, ilmeilisin ja puhuisin niin, että minua pidettäisiin yhtä tärkeänä kuin muitakin.

Sopivatko nämä sinuun yhtään, oletko vetäytyvä tai ainakin sillä tavalla hienostunut, ettet missään nimessä ryhdy "rynnimään"?

Kyllä sopii, olen juurikin tuollainen. En ole ujo, en siis pelkää tai arkaile puhua porukassa, mutta en myöskään ole kovin puhelias. Sanoisin, että olen rauhallinen. Haluan antaa muille tilaa sanoa sanottavansa, en halua puhua päälle tai keskeyttää. Haluan keskittyä siihen, mistä muut puhuvat. En myöskään tykkää sellaisesta small talk -tyylisestä liibalaaba-keskustelusta, joten ehkä olemuksestani huomaa, kuinka tylsistynyt olen, jos tällainen keskustelu jatkuu pidempään. Tämä kaikki yhdessä johtaa joskus isommissa porukoissa siihen, että muut puhua pälättävät ja minä jään hieman sivustaseuraajaksi.

Tajusin jotain tuosta, kun kirjoitit että joillain on kauhea hätä yksinjäämisestä. Minulla ei sellaista hätää ole ollenkaan, etenkään nykyään. Viihdyn kaikkein parhaiten yksin omassa seurassani, joten jos huomaan merkkejä siitä, ettei minusta pidetä tai seurassani viihdytä, vetäydyn nykyään suosiolla pois porukasta. En jaksa enää yhtään sellaista kissa-hiiri-leikkiä, jossa koitan juosta muiden suosion tai hyväksynnän perässä.

Olen tullut siihen johtopäätökseen, että itsessäni on vähän vikaa näissä tilanteissa. Joskus saatan vetäytyä niin paljon, että muut todennäköisesti pitävät minua kylmänä tai tylynä. Olen parhaimmillani kahdenkeskeisissä keskusteluissa ja aktiviteeteissa, ja monet ovat sanoneetkin hieman hämmästellen, että olen loistavaa keskusteluseuraa. He ovat ennen tätä tutustuneet minuun porukassa, joten luulivat ehkä, että olen aina vähän hiljaisempi ja vetäytyvämpi.

Tai sitten olet yksi meistä jotka haluavat aitoja ihmissuhteita, jolloin et sovi tekoihmissuhteita haluavien joukkoon.

En ymmärrä vihamielisyyttäsi. Sinä et voi määritellä muiden ystävyydentasoa millään tavoin ja sanoa mikä on muiden mielestä aitoa ystävyyttä. En ymmärrä miksi haluat yrittää nostaa omat ihmissuhteesi ja itsesi muiden yläpuolelle, sillä se ei ole hyväitsetuntoisen ja ystävällisen ihmisen asia.

Jokainen on omalla tavallaan ystävä, niissä olotiloissa kuin pystyy ja on mahdollisuus ja ihmiset haluavat ystävyydeltään erilaisia asioita. Luultavasti sinun tapaasi olla ystävä moni ei ymmärtäisi, sillä ilkeys ei kuulu ystävyyteen.

Aika pitkälle vietyjä johtopäätöksiä ja arveluita yhden lauseen perusteella :D Alleviivaat hienosti sen miksi yksinkin on parempi kuin huonossa seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kateus, muut ovat jostain syystä kateellisia ap:lle. Ei saa olla liian kaunis, ei saa olla hyvässä työssä, ei saa menestyä missään, ei saa olla hyvä missään, ja auta armias jos naisella on komea ja menestyvä mies, niin sekös muita kismittää.

Terveisin,

Itse saman kokenut ja jonka oma teinitytär käy läpi paraikaa samaa ulkopuolelle jäämistä

Ei se ole kateus, ei vaikka kuinka yrittäisit asiaa niin myydä. Kateutta ehdottelevat ovat usein ihmeellisen ehdottomia ja puusilmäisiä tyyppejä, jotka eivät näe sitä, että muilla asiat voivat olla ihan kivasti myös.

Kateudellahan ei sitten ole mitään tekemistä sen kanssa miten itsellä menee. Ainoastaan sillä että jollain toisellakin menee kivasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kateus, muut ovat jostain syystä kateellisia ap:lle. Ei saa olla liian kaunis, ei saa olla hyvässä työssä, ei saa menestyä missään, ei saa olla hyvä missään, ja auta armias jos naisella on komea ja menestyvä mies, niin sekös muita kismittää.

Terveisin,

Itse saman kokenut ja jonka oma teinitytär käy läpi paraikaa samaa ulkopuolelle jäämistä

Ei se ole kateus, ei vaikka kuinka yrittäisit asiaa niin myydä. Kateutta ehdottelevat ovat usein ihmeellisen ehdottomia ja puusilmäisiä tyyppejä, jotka eivät näe sitä, että muilla asiat voivat olla ihan kivasti myös.

Kateudellahan ei sitten ole mitään tekemistä sen kanssa miten itsellä menee. Ainoastaan sillä että jollain toisellakin menee kivasti.

Jankuti jankuti...

En voi käsittää näitä "naisporukat kuuluvat nuoruuteen" -kommemtteja. Mulla on edelleen kolme 4-6 hengen porukkaa joiden kanssa ollaan, myös niissä porukoissa lähes kaikkien kanssa olen niin hyvä ystävä että ollaan tekemisissä myös muuten kuin porukalla. Lapsia on tullut itselle ja muille, sairastin itse syövän, jollain on 8 kissaa muttei lapsia, toiset asuu tai asuneet ulkomailla, mutta vähintään pari kertaa vuodessa nähdään kaikki. Riippuen elämistä joskus joku on poissa. Lähinnä niiden kanssa joita vähemmän näen muuten ei elämäntavat kohtaa kovin, mutta ei esim. se hyvin introvertti, äärimmäisen fiksu kissanainen tai lapsuudenkaveri joka töissä tehdastyöläisenä kuulu näihin. Ulkomaat ja muu etäisyys lähinnä. Etämiitit/ whatsapp <3

Jos joku on luotaantyöntävää, niin takiaismainen käytös ja ajattelu, että jos tarpeeksi roikun ja mangun seuraa, pääsen mukaan. Ystävyyttä ei voi pakottaa, ystävyyssuhteet kuten rakkaus kulkevat omalla painollaan.

Eikö Ap voisi alkaa pukeutua samalla tavalla kuin ryhmän suositut naiset. Myös hiukset voisi laitaa samalla tyylillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, kokemusta on siitä että kelpaa toisten projekteihin avustajaksi, vapaaehtoiseksi jne mutta mikään muu tapaaminen ei sitten onnistukaan tai onnistuu nihkeästi. Sitten on muutama ollut, jotka eivät näe mitään vikaa ja omaa osuuttaan epäselvyyksiin vaan vierittävät ne aina toisten päälle. En jaksa enää edes yrittää normaalia kaveriutta kenenkään kanssa. Olen mieluummin yksin.

Ehkä valitset vääriä kavereita? Ihan niin kuin jotkut naiset valitsevat aina samanlaisen huonon miehen, niin sinä valitset huonon kaverin. Ehkä sinun pitää itsesi muuttaa ajatusmalliasi ja etsiytyä ihan erilaisten ihmisten seuraan kuin ennen. Sinun pitäisi oppia näkemään näitä huonoja tyyppejä yhdistävät asiat ja laajentaa itsekin omaa reviiriäsi rutkasti.

Itse olen löytänyt todella ihania ihmisiä senioreita vapaaehtoistyössä. On todella hauska, kun huomaa nauravansa vaikka jonkun 88 vuotiaan rouvan kanssa silmät vesissä, kun juttu luistaa niin hyvin. Myös tälle 88 vuotiaalle rouvalle olen ainoa vakituisesti kylässä käyvä, tuki ja turva.

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mikä on tuo vapaaehtoistyö mitä teet?

Tuota asiaa olen juuri työstämässä, että miksi aina ajaudun samankaltaiseen tilanteeseen. Yksi on se, että mulla on liiallinen vastuuntunto yhdistettynä herkästi tulevaan syyllisyydentunteeseen. Näitä nappeja kun joku oppii painamaan, niin käy niin, että toinen voi heittäytyä passiiviseksi, kun minä otan vastuun ja pyytelen anteeksi. Tämän tajusin vasta äskettäin ja toivon että asiat tulevaisuudessa muuttuu. On hirveä kriisi tajuta, miten ystävyys ei olekaan ollut ystävyyttä vaan jotain outoa jäljitelmää siitä. Apu, hyöty ym kelpaa, mutta kun kaipaa aitoa kohtaamista ja asioiden jakamista, niin toinen perääntyy.

Tekemäni vapaaehtoistyö on ihan ikioma keksintöni ja tällä hetkellä olen ystävä kahdelle vanhukselle. Vanhuksia on ollut vuosien aikana enemmänkin, mutta esimerkiksi 95 vuotias ystävärouva kuoli syksyllä.

Tämä 88 vuotiaan rouvan olen tuntenut jo ainakin kahdeksan vuotta ja myös lapseni ja mieheni tuntevat rouvan, sillä oikeastaan koko perheemme auttaa häntä, jos vain osaamme. Tutustuimme aikanaan kauppareissulla, kun aloimme juttelemaan jostakin ihan ostoksiin liittyvästä asiasta.

Toinen ystäväni on kilometrin päässä asuva noin 85 vuotias pappa, jonka olen tietänyt jo 45 vuotta, mutta tuntenut noin viitisen vuotta. Hän oikein odottaa, kun tulen käymään ja on miettinyt kaikkia puheenaiheita valmiiksi. Olemme pesseet yhdessä ikkunoita, siivoilleet, käyneet kävelemässä ja juttua riittää helposti pariksi tunniksi. Pappa on minulle kuin toinen isä ja pidän häntä ystävänäni.

Olen oppinut näiltä vanhuksilta paljon ja he ovat minulle ainakin yhtä tärkeitä kuin minä olen heille. Suosittelen muitakin laajentamaan ystäväpiiriään tavanomaisia ikäisiään laajemmalle. Minulla on myös pari suurinpiirtein ikäistäni ystävää ja myös heillä on tällaisia vanhusystäviä.

Vierailija kirjoitti:

En voi käsittää näitä "naisporukat kuuluvat nuoruuteen" -kommemtteja. Mulla on edelleen kolme 4-6 hengen porukkaa joiden kanssa ollaan, myös niissä porukoissa lähes kaikkien kanssa olen niin hyvä ystävä että ollaan tekemisissä myös muuten kuin porukalla. Lapsia on tullut itselle ja muille, sairastin itse syövän, jollain on 8 kissaa muttei lapsia, toiset asuu tai asuneet ulkomailla, mutta vähintään pari kertaa vuodessa nähdään kaikki. Riippuen elämistä joskus joku on poissa. Lähinnä niiden kanssa joita vähemmän näen muuten ei elämäntavat kohtaa kovin, mutta ei esim. se hyvin introvertti, äärimmäisen fiksu kissanainen tai lapsuudenkaveri joka töissä tehdastyöläisenä kuulu näihin. Ulkomaat ja muu etäisyys lähinnä. Etämiitit/ whatsapp <3

Kuka porukasta on parhaillaan eristämisvuorossa?

Vierailija kirjoitti:

Eikö Ap voisi alkaa pukeutua samalla tavalla kuin ryhmän suositut naiset. Myös hiukset voisi laitaa samalla tyylillä.

Tuollainen ajattelu on yläkouluikäisten ajattelua. Ei ystävyys ole oikeaa ystävyyttä, jos pitää alkaa muuttamaan itseään muiden kaltaiseksi ulkoisesti.

Vierailija kirjoitti:

Jos joku on luotaantyöntävää, niin takiaismainen käytös ja ajattelu, että jos tarpeeksi roikun ja mangun seuraa, pääsen mukaan. Ystävyyttä ei voi pakottaa, ystävyyssuhteet kuten rakkaus kulkevat omalla painollaan.

Näin se on. Joskus niitä takiaisia tulee ja koska olo ei ole mukava heidän kanssaan, niin pidän välit vain kaverillisina.

Ihan parasta. Ei tarvinnut enää kommentoida porukkaan kuuluvien tyhjiä postauksia, eikä istua tuntikausia teeskennellen kiinnostusta täysin yhdentekeviin ja merkityksettömiin asioihin.

Vierailija kirjoitti:

En voi käsittää näitä "naisporukat kuuluvat nuoruuteen" -kommemtteja. Mulla on edelleen kolme 4-6 hengen porukkaa joiden kanssa ollaan, myös niissä porukoissa lähes kaikkien kanssa olen niin hyvä ystävä että ollaan tekemisissä myös muuten kuin porukalla. Lapsia on tullut itselle ja muille, sairastin itse syövän, jollain on 8 kissaa muttei lapsia, toiset asuu tai asuneet ulkomailla, mutta vähintään pari kertaa vuodessa nähdään kaikki. Riippuen elämistä joskus joku on poissa. Lähinnä niiden kanssa joita vähemmän näen muuten ei elämäntavat kohtaa kovin, mutta ei esim. se hyvin introvertti, äärimmäisen fiksu kissanainen tai lapsuudenkaveri joka töissä tehdastyöläisenä kuulu näihin. Ulkomaat ja muu etäisyys lähinnä. Etämiitit/ whatsapp <3

Meidän porukassa yksi sairasti syövän, hoidot onneksi tehosivat ja sai lopulta puhtaat paperit. Kerrottuaan ensi kertaa diagnoosistaan meille muille ja lähdettyään aikaisin illanvietosta kotiin, ensimmäiset kommentit olivat kuinka ko. henkilö ”kerjää huomiota” ja ”ratsastaa nyt sillä diagnoosillaan”... :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi käsittää näitä "naisporukat kuuluvat nuoruuteen" -kommemtteja. Mulla on edelleen kolme 4-6 hengen porukkaa joiden kanssa ollaan, myös niissä porukoissa lähes kaikkien kanssa olen niin hyvä ystävä että ollaan tekemisissä myös muuten kuin porukalla. Lapsia on tullut itselle ja muille, sairastin itse syövän, jollain on 8 kissaa muttei lapsia, toiset asuu tai asuneet ulkomailla, mutta vähintään pari kertaa vuodessa nähdään kaikki. Riippuen elämistä joskus joku on poissa. Lähinnä niiden kanssa joita vähemmän näen muuten ei elämäntavat kohtaa kovin, mutta ei esim. se hyvin introvertti, äärimmäisen fiksu kissanainen tai lapsuudenkaveri joka töissä tehdastyöläisenä kuulu näihin. Ulkomaat ja muu etäisyys lähinnä. Etämiitit/ whatsapp <3

Meidän porukassa yksi sairasti syövän, hoidot onneksi tehosivat ja sai lopulta puhtaat paperit. Kerrottuaan ensi kertaa diagnoosistaan meille muille ja lähdettyään aikaisin illanvietosta kotiin, ensimmäiset kommentit olivat kuinka ko. henkilö ”kerjää huomiota” ja ”ratsastaa nyt sillä diagnoosillaan”... :D

Tuollaiset kommentit eivät yleensä synny ihan tyhjästä. Ettei vaan olisi aiemmin kerännyt huomiota usein ja sitten kun tulee tällainen tositilanne, niin se luetaan samaan huomionkerjäykseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi käsittää näitä "naisporukat kuuluvat nuoruuteen" -kommemtteja. Mulla on edelleen kolme 4-6 hengen porukkaa joiden kanssa ollaan, myös niissä porukoissa lähes kaikkien kanssa olen niin hyvä ystävä että ollaan tekemisissä myös muuten kuin porukalla. Lapsia on tullut itselle ja muille, sairastin itse syövän, jollain on 8 kissaa muttei lapsia, toiset asuu tai asuneet ulkomailla, mutta vähintään pari kertaa vuodessa nähdään kaikki. Riippuen elämistä joskus joku on poissa. Lähinnä niiden kanssa joita vähemmän näen muuten ei elämäntavat kohtaa kovin, mutta ei esim. se hyvin introvertti, äärimmäisen fiksu kissanainen tai lapsuudenkaveri joka töissä tehdastyöläisenä kuulu näihin. Ulkomaat ja muu etäisyys lähinnä. Etämiitit/ whatsapp <3

Meidän porukassa yksi sairasti syövän, hoidot onneksi tehosivat ja sai lopulta puhtaat paperit. Kerrottuaan ensi kertaa diagnoosistaan meille muille ja lähdettyään aikaisin illanvietosta kotiin, ensimmäiset kommentit olivat kuinka ko. henkilö ”kerjää huomiota” ja ”ratsastaa nyt sillä diagnoosillaan”... :D

Tuollaiset kommentit eivät yleensä synny ihan tyhjästä. Ettei vaan olisi aiemmin kerännyt huomiota usein ja sitten kun tulee tällainen tositilanne, niin se luetaan samaan huomionkerjäykseen?

Ettei vain olisin niin päin, että tuo huomion kerjäämisestä syyttelevä itse olettaa kaikkien muidenkin vain liioittelevan vaivojaan ja kerjäävän huomiota, koska itse tekee niin.