Naisporukassa ulkopuoliseksi jääminen, kokemuksia?

Muutto jo mielessä kirjoitti:

Taloyhtiössäni päivystää naisporukka, kaikkien menot, tulot ja vieraat kytätään pihalla tuntikausia istuen. Naamakkain ollaan kaveria, mutta se joka lähtee paikalta haukutaan armotta. Tätä jatkunut vuosia ja nyt olen erään pikkuasian takia joutunut "mustalle listalle", haukutaan nimellä FB:ssa, lähetellään yömyöhään kännitekstareita jne. Myönnän virheeni, mutta nähtävästi saan kärsiä muuttoon asti tästä. Aikuiset ihmiset, en ymmärrä. Onko tämä kateutta vai mitä?

Huokaus. Mitä väliä tuollaisilla ihmisillä on sinulle? Miksi ihmeessä stressaat muiden ihmisten takia? Laitat estot tyypeille ja jos tulee enemmän vaikeuksia, niin menet poliisin luokse juttelemaan heistä.

Okei, asia meni joillakin ihan jankuttamiseksi ja järkipuhe ei kiinnosta ollenkaan. Eipä haittaa minua kuitenkaan, yrittäkäähän pärjätä yksinäiset, enempää en jaksa enää kirjoittaa.

Minä olen aina jäänyt ulkopuolelle. Lopulta en jaksanut enää edes yrittää. Nuorena kärsin äärimmäisen paljon yksinäisyydestä, mutta nyt olen jo tottunut siihen. Ja kun en enää edes halua kuulua mihinkään kuppikuntaan, tykkään jopa ihan tarkoituksella provosoida ja järkyttää muita kertoilemalla kaikkea outoa itsestäni ja oikein näen sen kuhinan mikä siitä alkaa. Hyvä vaan kun saavat juoruilun aiheita, kun se kerran on heidän sosiaalisen elämänsä liima.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näistä kommenteista missä neuvotaan olemaan kertomatta omasta yksinäisyydestä tulee pakostikin mieleen, että pitää sensuroida itseään, jotta kelpaa muille. Ei siinä mitään, olen samaa mieltä ettei kukaan jaksa ikusesti märehtijää, mutta kuulostaa aika karulta, että sellaista ihmistä, joka tuntee itsensä jo valmiiksi ulkopuoliseksi kehotetaan olemaan hiljaa omista tuntemuksistaan. Melko pinnallista ja herkkää on tällainen "ystävyys".

Otit asian nyt pois kirjoituksistaan ja oikaisit aika reilusti. Älä tee niin enää.

Kukaan ei ole sanonut, että itseään pitäisi muuttaa, mutta jatkuva valittaminen asiasta pitää osata lopettaa. Jos ihmisellä on edessään mahdollinen ystävä, niin riittää, että kertoo asian kerran tai ilmaisee sen muulla tavoin. Toinen luultavasti kyllä vaistoaa asian ilman sanomistakin ja yksinäiselle on ihan oman pään seinään hakkaamista toistella asiaa.

On myös tylsää, että valittaa asiasta silloin, kun toinen ihminen on siinä lähellä ja on valmis tutustumaan juuri sinuun. Yksinäisyyden valittaminen siinä tilanteessa on kuin ei huomaisi toista ollenkaan ja ikään kuin yksinäinen miettisit samalla, kelpuuttaako hän toista edes kaveriksi vai jatkaako itsesäälissä rypemistä, koska eiköhän tämäkin ihminen kuitenkin jätä sinut ennemmin tai myöhemmin. Yksinäinen saattaa alkaa siis jo etukäteen murehtimaan mahdollista kaveruuden loppumista ennen kuin koko kaveruus on vielä edes muodostunut.

Yksinäisyys ei saa antaa määrittää ihmistä liikaa, vaan pitää yrittää ajatella, että minä olen minä ja yritetään yhdessä ystävyyttä ilman historian mörköjä. Historiansa voi sanoittaa, mutta se ei saa viedä sinua liikaa. Itsestä voi kertoa siis jotain muita, vaikka että tykkää kissoista, yrttien kasvatuksesta ja lukemisesta. Siitä se keskustelu alkaa helposti. Mutta jos sanoo, että ei luota enää ihmisiin, kun nämä kuitenkin aina pettävät ja jättävät, on yksinäinen ja siitä hyvin surullinen, niin mitä siihen toinen voi sanoa? Että no voi sentään... Siihen keskustelu lopahtaa, kun toinen ei tiedä mitä sanoisi, kun ei edes tunne koko ihmistä ja miettii, että toinen varmasti ei luota myöskään häneen ja koko kaveruus taitaa olla turhaa edes aloittaa, koska matto vedettiin jo alta.

Taidat ite yleistää kaikki yksinäiset samaan persoonattomaan nippuun.

Millä tavalla se on jatkuvaa valittamista, jos toteaa olevansa yksinäinen? Onko vaihtoehtona ainoastaan se, että yksinäinen tekee siitä suuren numeron, eikä osaa muusta puhua tai olla muuten sosiaalisesti lahjakas?

Eli haluat olla vain se yksinäinen, et mitään muuta?

Tällä palstalla joskus ihmiset kyselevät vaikka että huolivatko miehet, jos minulla on vain yksi rinta, kun toinen piti leikata syövän takia pois. Mikä on vastaus? Tottakai huolivat, koska olet niin paljon muutakin kuin se pois leikattu rinta. Sama juttu on yksinäisyydessäkin, olet niin paljon muutakin kuin yksinäinen, joten miksi et "myy" itseäsi niillä muilla asioilla? Kirjoitinkin tuonne ehdotuksia, luitko niitä ollenkaan?

Et voi mennä työhaastatteluunkaan niin, että sanot vain olevasi työtön ja sitten istut tuppisuuna odottamassa mitä tulee. Tai että jaarittelet työttömyydestäsi vartin. Voit sanoa vaikka, että olet valmis aloittamaan työt vaikka huomenna ja sekin on jo parempi ja mielenkiintoisempi asia. Samalla tavalla voit sanoa muille yksinäisyydestäkin, eli vaikka että sinun mielestäsi olisi mukava tutustua ja oletkin etsinyt ihmistä, jonka kanssa voisi jutella ja lähteä vaikka kiertämään kansallispuistoja. Sosiaalinen lahjakkuus ei ole niin tärkeää, mutta kyllä jokaisen pitää saada suunsa auki. Sen auki saaminen ei ole muiden vastuulla. Jos et uskalla puhua, niin sinun kannattaa hankkia ystäväksi ihmisiä, joiden kanssa voi kirjoittaa. Sellaisia ihmisiä on maapallo pullollaan, kunhan vain ei itse aseta muille liikaa kriteereitä.

Huomaatko mitä ajan takaa?

Eli pitää osata avata suunsa, mutta ei voi sanoa, että on yksinäinen? Ja jos sanoo, että on yksinäinen määrittelee automaattisesti itsensä vain ja ainoastaan yksinäiseksi. Ja muuta vaihtoehtoa ei ole? Yksinäisyys ei ole synonyymi kaverittomuudelle. Eikä se ole luonteenpiirre. Se ei myöskään näy ulospäin, esim. yksirintaisuutena ( esimerkkiäsi käyttäen).

Olen huomannut , kuinka ainakin naisvaltaisissa , pitkään samassa työssä olleet, "kotkat"  vierastavat uutta taloon  tullutta! Sain kokea suorastaan vihamielisyyttä, kyyläämista, ja hiljaisuutta kun tulin tauolle!

Ammatt-ihmisenä en välittänyt moisesta, tein vain työni. Olin yli 50v. leski, ja kompsakka nainen vieläkin!

Tosin en viitsinyt pitkään ahtaassa työilmapiirissä" viihtyä", vaan hakeuduin itseäni fiksumpien seuraan, ja olen ollut tyytyväinen.

Siellä ne edelleen nämä tekee työyhteisössä hallaa, nuorillekkin vasta työhönsa tutustujille.

Työnantajan pitäisi kiinnittää enempi huomiota, jos vaihtuvuus työntekijöissä, piäiskö kiinnittää työhyvinvointiin enempi huomiota!!

Vierailija kirjoitti:

Muutto jo mielessä kirjoitti:

Taloyhtiössäni päivystää naisporukka, kaikkien menot, tulot ja vieraat kytätään pihalla tuntikausia istuen. Naamakkain ollaan kaveria, mutta se joka lähtee paikalta haukutaan armotta. Tätä jatkunut vuosia ja nyt olen erään pikkuasian takia joutunut "mustalle listalle", haukutaan nimellä FB:ssa, lähetellään yömyöhään kännitekstareita jne. Myönnän virheeni, mutta nähtävästi saan kärsiä muuttoon asti tästä. Aikuiset ihmiset, en ymmärrä. Onko tämä kateutta vai mitä?

Huokaus. Mitä väliä tuollaisilla ihmisillä on sinulle? Miksi ihmeessä stressaat muiden ihmisten takia? Laitat estot tyypeille ja jos tulee enemmän vaikeuksia, niin menet poliisin luokse juttelemaan heistä.

Oikeassa olet, mitä väliä heillä on mulle? No kunnia mennyt, maine kasvaa, estot päällä jo. Ehkä päällimmäisenä pettymys siitä, että kuvitelmani saada uusia ystäviä hävisi tämän naurettavan pikkuasian takia. No, oppia ikä kaikki: pysyn erossa ihmisistä jotka oksentavat omaa pahaa oloaan muille. Herran haltuun...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle käy näin jokaikisellä työpaikalla, ihan sama missä työskentelen ja kenen alaisuudessa ja millä alalla. Olen tosin omituinen ja enemmän "miesmäinen", joten ehkä se vaikuttaa. Yleensä ystävystyn toisten omituisten otusnaisten kanssa parhaiten.

Et ole miesmäinen. Kukaan nainen ei ole. Luultavasti olet huono sosiaalisissa tilanteissa, siitä se yleensä johtuu.

Onhan nyt monikin nainen miesmäinen. Siitähän koko adjektiivi on syntynytkin, kun nainen ei ole mies, mutta on miesmäinen. Möreä ääni, leveäharteinen, tumma viiksikasvu. Tai luonteeltaan kuin miehet, kiinnostunut autoista, urheilusta, tekniikasta, pornosta... Ei muista kenenkään syntymäpäiviä eikä suhteen vuosipäiviä, pesee kaikenväriset vaatteet samassa koneellisessa, ei huomaa että Pirjo on laihtunut tai ostanut uuden puseron jne.

Ei ole mitään miehen luonnetta. On vain kuvitelma että on, juuri siksi että joku selittää olevansa miesmäinen kun ajattelee tai puhuu tavalla jonka kuvittelee kuuluvan miehelle. Ei kuulu. Jos puhut ja ajattelet jotenkin ja olet nainen, se on naisen tapa. Ei miehen.

Tuolla tarkoitetaan asioita mitä normaalisti pidetään stereotypisesti miehisinä asioina. Ymmärrätkö? Sivusta

Ymmärrän. Ja sinä olet pöyristynyt, kun en suostu tulkitsemaan ihmisiä noiden ihanien stereotypioiden kautta.

"Eihän niin voi tehdä! Stereotypioita kuuluu vahvistaa, ei kyseenalaistaa!"

Miksi lainasit noin, koska laitat sanoja suuhuni, ja liität minut johonkin stereotypiaan, vaikka samassa viestissä retostelet että et tee niin. Pitäisikö sinun hetki miettiä omia motiivejasi ja kaksinaismoralismia mitä viljelet?

En pöyristynyt, vaan tunnistan mistä puhutaan, mutta sinä canceloit koko ilmiön. Vaikka minäkään en tulkitse ihmisiä stereotypioiden kautta, niin teidän stereotypioiden olevan olemassa. En myöskään tee rikoksia, mutta tiedän että on olemassa rikoksia. Tuolla logiikalla sinä sen sijaan kiellät ettei rikoksia ole olemassa jos SINÄ et niitä tee. Pää pensaaseen vaan.

Oletteko ihmiset varmoja, että ette vain halua hyväksyntää ja sekoita sitä yksinäisyyteen?

Vierailija kirjoitti:

Oletteko ihmiset varmoja, että ette vain halua hyväksyntää ja sekoita sitä yksinäisyyteen?

Tuota minäkin mietin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle käy näin jokaikisellä työpaikalla, ihan sama missä työskentelen ja kenen alaisuudessa ja millä alalla. Olen tosin omituinen ja enemmän "miesmäinen", joten ehkä se vaikuttaa. Yleensä ystävystyn toisten omituisten otusnaisten kanssa parhaiten.

Et ole miesmäinen. Kukaan nainen ei ole. Luultavasti olet huono sosiaalisissa tilanteissa, siitä se yleensä johtuu.

Onhan nyt monikin nainen miesmäinen. Siitähän koko adjektiivi on syntynytkin, kun nainen ei ole mies, mutta on miesmäinen. Möreä ääni, leveäharteinen, tumma viiksikasvu. Tai luonteeltaan kuin miehet, kiinnostunut autoista, urheilusta, tekniikasta, pornosta... Ei muista kenenkään syntymäpäiviä eikä suhteen vuosipäiviä, pesee kaikenväriset vaatteet samassa koneellisessa, ei huomaa että Pirjo on laihtunut tai ostanut uuden puseron jne.

Niin on, mutta tuolla jota lainasit on oma agendansa mitä hän jyrää esille. Ei hän ole kiinnostunut mikä on totta ja mikä ei, vain agendastaan ja canceloi kaikki muut vaihtoehdot.

Minä en kyllä näe mitään agendaa tai cancelointia tuossa viestissä:

"Mulle käy näin jokaikisellä työpaikalla, ihan sama missä työskentelen ja kenen alaisuudessa ja millä alalla. Olen tosin omituinen ja enemmän "miesmäinen", joten ehkä se vaikuttaa. Yleensä ystävystyn toisten omituisten otusnaisten kanssa parhaiten."

Itselläni on sama kokemus, miesten porukassa olen pärjännyt paremmin. Naisten kanssa on vaikeampaa.

Tässä sitä sitten olisi "Et ole miesmäinen. Kukaan nainen ei ole."

Mistä tiedät, että noissa on sama kirjoittaja (kun kerran tuota yhtä kirjoittajaa juuri syytettiin agendasta)?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen aina jäänyt ulkopuolelle. Lopulta en jaksanut enää edes yrittää. Nuorena kärsin äärimmäisen paljon yksinäisyydestä, mutta nyt olen jo tottunut siihen. Ja kun en enää edes halua kuulua mihinkään kuppikuntaan, tykkään jopa ihan tarkoituksella provosoida ja järkyttää muita kertoilemalla kaikkea outoa itsestäni ja oikein näen sen kuhinan mikä siitä alkaa. Hyvä vaan kun saavat juoruilun aiheita, kun se kerran on heidän sosiaalisen elämänsä liima.

Minä olen tehnyt töissä samaa. Lyön lisää pökköä pesään, kun ovat kerran päätelleet, että minulla on ongelma alkoholin kanssa (endokrinologinen sairaus oikeasti). No, herkuttelen tarjoilemalla oikein mehukkaita vihjeitä ja ruokin heidän juoruilun nälkäänsä :-) Perversio tämäkin.

Mulla oli joskus hyvä työkaveri josta tuli läheinen ystävä. No menin hölmönä tutustuttamaan toisenkin työkaverin ja tämän ystävän keskenään. Käytiin sitten kolmestaan ravintoloissa syömässä ja tavattiin myös kotonani. Siinä menetin kivan ihmisen kun he alkoivat hengailla ihan kahdestaan. On kyllä harmittanut monta kertaa, että noin kävi. Nykyisin olen t y ö t ö n, ja kaikki entiset ystävät ovat kaikonneet, aivan kuin minulla olisi rutto.

Muutto jo mielessä kirjoitti:

Taloyhtiössäni päivystää naisporukka, kaikkien menot, tulot ja vieraat kytätään pihalla tuntikausia istuen. Naamakkain ollaan kaveria, mutta se joka lähtee paikalta haukutaan armotta. Tätä jatkunut vuosia ja nyt olen erään pikkuasian takia joutunut "mustalle listalle", haukutaan nimellä FB:ssa, lähetellään yömyöhään kännitekstareita jne. Myönnän virheeni, mutta nähtävästi saan kärsiä muuttoon asti tästä. Aikuiset ihmiset, en ymmärrä. Onko tämä kateutta vai mitä?

Se on sitä naisten tunneälykkyytä.  Eikö ole mukava kun nähdään erilaisia puolia,  huonojakin, vaikka eihän sillä tarvitse olla merkitystä kohteelle.  Ehkä joillakin lipsahtaa  vilkkaan mielikuvituksen puolelle.

Vierailija kirjoitti:

Yhden yksinäisen ja samalla tavalla ulkopuolisen kokemuksesta: ei välttämättä ole paras idea valitella yksinäisyyttään tällaisessa tilanteessa. Tämä on toki vain yksi kokemus ja tilanteita on yhtä paljon kuin ihmisiä, mutta kerrompa kuitenkin ajatukseni jos se jotakuta vastaavassa tilanteessa olevaa auttaa, ajatuksen siemenen kun sain itsekin tältä palstalta yksinäisten ketjusta. 

Itselläni ei oikein ole ollut aikoihin läheisiä ihmissuhteita entisten viilennyttyä vuosien varrella. Olen lapseton ja perheen perustaneet tuttavat viihtyvät mielummin muiden perheellisen kanssa ja moni ystävä on muuttanut toiselle puolelle Suomea tai ulkomaille asti. Kun tuttavat näkevät naisporukalla tai järjestävät talkoita ym, jään usein ulkopuolelle. Olen sanonut että tulen mielelläni mukaan ja toki yrittänyt itsekin järjestää menoja ja kutsua muita mukaan. Yleensä eivät tule, joten parin vuoden yrittämisen jälkeen lopetin tämänkin.

Valittelin yksinäisyyttä useita vuosia tuttavilleni ja olin hämmentynyt kun tunnuin ajautuvan aina vain kauemmaksi niistäkin ihmisistä jotka asuvat lähistöllä. Tajusin sentään olla valittamatta heille suoraan, mutta ihmettelin mielessäni että minähän kerroin heille olevani yksinäinen, miksi eivät kutsu mukaan?!

Lueskelin tältä palstalta yksinäisten kirjoituksia ja tuli vastaan yhden ei-yksinäisen ajatuksia siitä miksi hän huomaa usein valitsevansa seuransa ihan muista ihmisistä kuin näistä yksinäisistä. Koki yksinäiset raskaaksi, koska heille jokainen näkeminen ja kirppiskäynti toisen ihmisen kanssa on niin iso juttu, että siitä tulee iso velvollisuus. Jos lapsi sairastuu tai mies lähteekin työreissulle ja kirppiskäynti peruuntuu, se on yksinäiselle iso juttu, mistä tulee itsellekin harmi ja paha mieli, kun ei toki haluaisi yksinäiselle tehdä ohareita. Kun taas ihmiselle jonka elämässä tapahtuu paljon tuollainen on ihan normaalia elämän kommellusta ja ohitetaan olankohauksella, uusia kirppisreissuja ja menoja tulee.

Ymmärsin että yksinäisyydesta valittelu voi käydä raskaaksi ystäville. Ihmiset kokevat helposti vastuuta heikommasta, tässä tapauksessa yksinäisestä, ja saattavat kokea että heillä on velvollisuus muistaa aina tämä yksinäinen, ottaa aina mukaan, pitää huolta, kohdella muutenkin eri tavalla kuin omilla jaloillaan seisovia ystäviään. 

Ihmisillä on kiireiset ja stressaavat elämät, ollaan vastuussa töistä, perheestä, kodista, remonteista, harrastuksista, itsensä kehittämisestä, lemmikeistä, ehkä omista vanhenevista vanhemmistaan. Se aika mitä jää ystäville halutaan viettää rennosti, ei silloin haluta olla vastuussa taas yhdestä ihmisestä. Vaikka ihmiset tykkäisivät sinusta, tuo pienikin vastuullisuuden tunne saattaa olla kaikkien muiden elämän vastuiden päälle liikaa ja on helppo kääntyä niiden ihmisten puoleen, jotka eivät mene rikki siitä jos heitä ei aina oteta mukaan eikä heitä aina huomioida. Näiden ihmisten kanssa on rento olla tasa-arvoisena.

Tämän ymmärrettyäni lopetin valituksen yksinäisyydestä. Itkin yksinäisyyttäni yksikseni ja ihmisille puhuin positiivisempia asioita elämästä. Kerroin harrastuksista, lenkillä käynneistä, matkoista, remonteista kotona, grillailuista ym. En vain maininnut että tein tämän kaiken yksin. Aikaa kului ehkä vajaa vuosi, ja huomasin että tilanne alkaa hiljalleen muuttua. Yksi tuttava alkoi pistäytyä kahvilla aina välillä. Toinen kutsui talkoisiin kavereiksi. Yhden porukan kanssa järkätään illallisia kerran kuussa. 

Ymmärsin että ihmiset haluavat lähipiirinsä ihmisiä jotka tuovat heidän elämäänsä jotain positiivista. Yritän olla sellainen ja yllättäen yksinäisyyteni onkin väistymässä. 

Tämä oli todella hyvä ja valaiseva kirjoitus!

Ehdota hyvin suoraan jotain uutta yhteistä tapaamista kaikille. Jos seurauksena on vaivaantunutta kiertelyä niin tiedät että sinusta ei vaan pidetä ja siirry toiseen porukkaan.  Suomalaiset on sosiaalisilta taidoiltaan heikkoja, itse pidän reilun rotaation niin ei tarvitse haukotella.

Osittainen kokemus on, oli viiden hengen porukka jonka kanssa nähtiin tasaisesti useamman vuoden ajan. Jossain vaiheessa aloin kiinnittää huomiota, kun kaksi naisista alkoivat puhua asioista ja tapahtumista, joista muilla ei ollut tietoakaan, sitten hieman nolostellen kertoivat että olivat käyneet keskenään kahvilla ja yrittivät selitellä sitä jollain syyllä. Eipä siinä, lähinnä nolotti heidän puolestaan, kun sitä niin selittelivät aivan kuin olisivat tehneet jotain suunnilleen syntistä...kaikki muutkin olivat jotenkin vaivautuneita. Toki siinä ryhmässä oli ollut sellainen "kirjoittamaton sääntö", että pyritään näkemään aina vain porukalla, ja nyt se oli rikottu, mutta kyllä se selittely oli silti kiusaannuttavaa. Siitä lähtien joukon tapaamiset alkoivatkin harveta ja harveta ja nyt ei olla nähty enää moneen vuoteen eikä juuri kirjoiteltu viestejäkään. En tiedä näkeekö osa porukasta toisiaan yhä vai ei, eikä suoraan sanottuna kiinnostakaan. 

Tällaiseen vaikuttaa esim parisuhdestaus ja odotukset sen suhteet. Esim jos on kaksi sinkkua, he saattavat haluta juhlia niin, että etsivät kumppania samoista paikoista.

Jos on itsellä esim tietynlainen musiikkimaku ja tapa juhlia, se yhdistää ja sellaisen illan "pilaa" henkilö, joka ei saa samaa irti ja jolle juhliminen on erilaista. Esim jos juo/ei juo tai tykkää erkoilla/ei tykkää, olla jatkoilla/ei mennä jatkoille. Joidenkin kanssa on tietyn klubin kantis samalla kun kaveri ei pääse edes sisään eli muuten päästään jonon ohi, mutta kaverin kanssa ei. Mulla on moni arakkaita ystäviä, jotka ei ikinö haluaisi lähteä ns yöhön mun kanssa enkä mä heidän, silti meillä on omat yhteiset jutut esim koirien kanssa tai muuten laatuaikaa kaksistaan.

Jos itse "kuuluu" osana kaupunkinsa yöelämään ja toinen ei edes ymmärrä, mitä yöelämä on ja ei ole siitä kiinnostunut, ei näe mitään eroa esim eri skenejen ja genrejen kesken, niin iltamenoja ei kannata yhdistää, on vain kummallakin tylsää. Näö siis kaikki ajalta ennen ja jälkeen koronan, nyt on mulla kaikki iltameno paussilla.

Harrastusporukka on harrastuporukka. Sitä ei voi pakottautua ystäväksi, jos ei voi. Jos toiset viihtyy pikku huppelissa ja toiset taas ei, niin siinä ei ole kellään oikeen kivaa, kun toinen haluaisi laadukasta keskustelua, joka ei päissään onnistu ja toiset haluaa sen kuplivan nousun ja hassut läpät ja riekkumisen, joka ei selvin päin kulttuurikeskustelu-moodissa onnistu. Jos noita väkisin yhdistää, kaikilla on kurjaa.

Joillekin kaikki iltameno on ihan samanlaista paikasta riippumatta, ketään ei erityisemmin tunneta eikä keneenkään tutustutua eikä musiikki anna mitään erityistä, silloin vain ei voi "tuppautua" sellaisen mukaan, jolle yöelämä on antoisa ja oma hobbynsa.

En tiedä, liittyykö teillä yhtään yöelämään nämä jutut. Ihmisten jaksamiset ja ehtimiset on aina rajallisia. Itse esim en jaksa työhöni liittyen seurata omaa alaani sen ulkopuolisten kanssa. Tyyliin jos olisin näyttelijä (en ole), en ehkä jaksaisi käydä teatterissa alan ulkopuolisten kanssa, koska itselleni se olisi työasioihin liittyvää ja toisaalta niin rakasta ja toisaalta ala, jonka niin tuntisin, että keskustelu toisen alan ihmisen kanssa perusasioista olisi piinallista siinä tilassa, jossa itse olisin.

Selitän nyt kyllä tosi epäselvästi. Sinussa tuskin on mitään vikaa, heidänkään mielestään, mutta joskus vaan löytyy tietty yteinen sävel ja jotkut ei ymmärrä sitä. Jos vaikka kaksi on intohimoista jonkun asian harrastajaa, sitä yhteistä hommaa ei jaksa "laimentaa" Muiden kanssa, kun kerrankin löytynyt joku, joka tajuaa kaiken ja kontirbuoi siihen omaan juttuun.

Mutta minusta joku harrastuspiiri ei tarkoita, että aina pitäisi olla yhdessä ja kutsua koko lössi. Löydät omia kavereita omiin menoihisi vielä muualta. Älä kuumota ja syyllistä ainakaan siitä, ettei sinua ole kutsuttu. Minulla on paljon vastaavia ja joskus vaan spontaniteetti on myös se, minulta ei kysytä, kun tiedetään, että en pienen vauvan äitinä pääse viikonlopuksi jonnekin ja se on ihan ok ja itse vastaavasti en esitä suurituloiselle ystävälle kutsua johonkin halpisjuttuun ja joskus sitö vain sopii ekan vapaana olevan frendin kanssa. Mutta jos ei ollenkaan tajua,miksi kaksi muuta tapaa ilman sinua, silloin voi olla myös vähän sellaista asperger-juttua, että ei just tajua ja siinä se ongelma onkin. Silti sinusta pidetään.

Minusta mikään harrastuspiiri ei ole velvoite jakaa koko elämäÄ tai määrätä miten tavataan.

Minun ystäväpiireissä todellakin tavataan toisinaan kaksistaan, milloin mitenkin eikä ole käynyt mielessä, että se olisi jotenkin väärin. Ystävyys ei tarkoita, että on koko ajan jotenkin pakko priorisoida ystäviään ajankäytössään.

Se olisi outoa, että siihen itse harrastukseen olisi kutsuttu kaikki muut ja jätetty yksi ulkopuolelle. Se olisi ulosjöttömistö ja kurjaa. Mutta muuten harrastustapaamisten välillä on todella oikeus tavata ketä huvittaa.

Vierailija kirjoitti:

Näistä kommenteista missä neuvotaan olemaan kertomatta omasta yksinäisyydestä tulee pakostikin mieleen, että pitää sensuroida itseään, jotta kelpaa muille. Ei siinä mitään, olen samaa mieltä ettei kukaan jaksa ikusesti märehtijää, mutta kuulostaa aika karulta, että sellaista ihmistä, joka tuntee itsensä jo valmiiksi ulkopuoliseksi kehotetaan olemaan hiljaa omista tuntemuksistaan. Melko pinnallista ja herkkää on tällainen "ystävyys".

Minä olen se joka kertoi kokemuksensa siitä että yksinäisyys alkoi helpottamaan kun lopetin valittamisen yksinäisyydestä ja aloin keskittymään asioihin jotka tekivät minusta mukavampaa seuraa.

En koe että ystävyyssuhteeni olisivat pinnallisia, päinvastoin puhumme todella herkistä asioista ja tuemme toisiamme elämän ongelmissa. Kenellekään en kuitenkaan kerro ihan jokaista yksityiskohtaa elämästäni ja tämä yksinäisyys oli sellainen asia, jonka valitsin aikoinaan jättää kertomatta.

Kieltämättä tuntui itsestäkin paradoksaaliselta, että valitin yksinäisyydestä juuri silloin kun niitä kipeästi kaipaamiani muita ihmisiä oli lähellä. Ehkä se sai heidät tuntemaan olonsa kurjaksi, ehkä miettivät miksi eivät "kelpaa" minulle yksinäisyyden helpotukseen kun valitan vain? Ehkä ottivat tämän takia etäisyyttä?  Muillakin ihmisillä kun on tunteet, ei vain sillä yksinäisellä. 

Minua muutos omassa käyttäytymisessäni auttoi saamaan näitä läheisiä ihmissuhteita. Välillä ihmisten kanssa vaan tarvitaan sosiaalista pelisilmää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle käy näin jokaikisellä työpaikalla, ihan sama missä työskentelen ja kenen alaisuudessa ja millä alalla. Olen tosin omituinen ja enemmän "miesmäinen", joten ehkä se vaikuttaa. Yleensä ystävystyn toisten omituisten otusnaisten kanssa parhaiten.

Et ole miesmäinen. Kukaan nainen ei ole. Luultavasti olet huono sosiaalisissa tilanteissa, siitä se yleensä johtuu.

Onhan nyt monikin nainen miesmäinen. Siitähän koko adjektiivi on syntynytkin, kun nainen ei ole mies, mutta on miesmäinen. Möreä ääni, leveäharteinen, tumma viiksikasvu. Tai luonteeltaan kuin miehet, kiinnostunut autoista, urheilusta, tekniikasta, pornosta... Ei muista kenenkään syntymäpäiviä eikä suhteen vuosipäiviä, pesee kaikenväriset vaatteet samassa koneellisessa, ei huomaa että Pirjo on laihtunut tai ostanut uuden puseron jne.

Ei ole mitään miehen luonnetta. On vain kuvitelma että on, juuri siksi että joku selittää olevansa miesmäinen kun ajattelee tai puhuu tavalla jonka kuvittelee kuuluvan miehelle. Ei kuulu. Jos puhut ja ajattelet jotenkin ja olet nainen, se on naisen tapa. Ei miehen.

Tuolla tarkoitetaan asioita mitä normaalisti pidetään stereotypisesti miehisinä asioina. Ymmärrätkö? Sivusta

Stereotypioilla ei ole välttämättä mitään tekemistä tosiasioiden kanssa. Siksi asioiden väittäminen miehekkäiksi/naisellisiksi/suomalaisiksi/equadorilaisiksi on turhaa ja haitallista.