Naisporukassa ulkopuoliseksi jääminen, kokemuksia?

Jos se harrastuspiiriporukka edelleen jatkuu, minusta ongelmaa ei oikein ole.

Ihmisiä ei voi pakottaa haluamaan omaa seuraa. On kyse ajoituksista, pienistä huumorin nyansseista, elämöntilanteiden samankaltaisuuksista, esim lapsuustraumoista tai juuri parisuhdetilanteiden samanlaisuuksista jne. Joku haluaa purkaa surujaan tai huoliaan, toinen nimenomaan ei.

Jos ihminen odottaa harrstuspiiriporukan olevan sitoumus kaikenkattavaata ystävyydestä, tulee pettymyksiä.

Mulla on åiti, joka selkeä asperger, ja hän ei edes tajua, että ihmiset tapaa ja perheet puuhaa yhdessä ja on muitakin harrastuksia. Ei kaipaa ihmisiä elämäänsä sen piirin ulkopuolella, viihtyy yksin mainiosti. Eli käänteinen tilanne. Ihmisillä on niin erilaiset käsitykset ystävyyksistä ja kaveruukista jaerilaiset tavat viettää vapaa-aikaa.

Usein sinkut etsivät kumppania, eivät kyllä aina ja perheelliset priorisoivat muita perheellisiä ihan siksi, että lasten on saatava seuraa ja sillä tavalla on kiva tavata, jos lapsilla synkkaa. Se ei tarkoita, etteikö sinkkukaveri olisi rakas, mutta moni lapseton ei tajua, että perhelelisen kanssa mennään lasten ehdoilla, koko ajan, ei ole muuta mahdollisuutta.

Eli

Lä ota henkilökohtaisesti, nyt vain ei jotenkin mätsää, mutta joskus toiste taas mätsää.

Vierailija kirjoitti:

Näistä kommenteista missä neuvotaan olemaan kertomatta omasta yksinäisyydestä tulee pakostikin mieleen, että pitää sensuroida itseään, jotta kelpaa muille. Ei siinä mitään, olen samaa mieltä ettei kukaan jaksa ikusesti märehtijää, mutta kuulostaa aika karulta, että sellaista ihmistä, joka tuntee itsensä jo valmiiksi ulkopuoliseksi kehotetaan olemaan hiljaa omista tuntemuksistaan. Melko pinnallista ja herkkää on tällainen "ystävyys".

Kyllä omille huolille ja kipeille asioille on ystävyydessä tilaa. Mutta tuttavuuden kehittyminen ystävyydeksi vie aikaa, kuukausista vuosiin. Minä ainakin peräännyn siinä kohtaa, jos uusi tuttavuus alkaa uskoutua yksinäisyydestä. Koen, että minä en häntä voi auttaa, en tule riittämään hänelle. Uusista tuttavuuksista voi syntyä tärkeitä ystävyyssuhteita, mutta toisella täytyy olla annettavaa, eikä vain otettavaa. Annettavalla tarkoitan hauskoja keskusteluja, ideoita, mielipiteitä, oivalluksia, uusia ikkunoita maailmaan.

Yksinäinen - älä mieti mitä uusi ystävä voi tarjota sinulle. Keskity siihen, mitä itse voit antaa hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle käy näin jokaikisellä työpaikalla, ihan sama missä työskentelen ja kenen alaisuudessa ja millä alalla. Olen tosin omituinen ja enemmän "miesmäinen", joten ehkä se vaikuttaa. Yleensä ystävystyn toisten omituisten otusnaisten kanssa parhaiten.

Et ole miesmäinen. Kukaan nainen ei ole. Luultavasti olet huono sosiaalisissa tilanteissa, siitä se yleensä johtuu.

Onhan nyt monikin nainen miesmäinen. Siitähän koko adjektiivi on syntynytkin, kun nainen ei ole mies, mutta on miesmäinen. Möreä ääni, leveäharteinen, tumma viiksikasvu. Tai luonteeltaan kuin miehet, kiinnostunut autoista, urheilusta, tekniikasta, pornosta... Ei muista kenenkään syntymäpäiviä eikä suhteen vuosipäiviä, pesee kaikenväriset vaatteet samassa koneellisessa, ei huomaa että Pirjo on laihtunut tai ostanut uuden puseron jne.

Ei ole mitään miehen luonnetta. On vain kuvitelma että on, juuri siksi että joku selittää olevansa miesmäinen kun ajattelee tai puhuu tavalla jonka kuvittelee kuuluvan miehelle. Ei kuulu. Jos puhut ja ajattelet jotenkin ja olet nainen, se on naisen tapa. Ei miehen.

Tuolla tarkoitetaan asioita mitä normaalisti pidetään stereotypisesti miehisinä asioina. Ymmärrätkö? Sivusta

Stereotypioilla ei ole välttämättä mitään tekemistä tosiasioiden kanssa. Siksi asioiden väittäminen miehekkäiksi/naisellisiksi/suomalaisiksi/equadorilaisiksi on turhaa ja haitallista.

Ei niin, mutta sterotypian olemassaolon kieltäminen on hölmöä jo paradoksi, koska jos sitä ei ole, niin miksi puuttua sellaiseen mitä ei ole?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen aina se joka jätetään ulkopuolelle. Monet naiset on myös inhottavan mustasukkaisia kavereistaan, ja suhtautuvat ystävänsä toiseen kaveriin kuin johonkin kilpakosijaan. Tuntuu pahalta kun oma bestis puuttuu. Ja monesti kun olen mukana esim neljän tai viiden hengen naisporukassa, porukassa on yksi tai kaksi henkilöä jotka eivät pidä minusta. Tämä henkilö tai pari tyyppiä sitten haukkuvat minua kaikille porukan jäsenille. Sitten muutkin porukasta alkavat inhoamaan minua tai eivät halua mukaan vaikka olisivat alunperin pitäneet minusta, ja ei minua sitten lopulta enää pyydetäkään mukaan.

Nyt minulla on vaan yksi kaveri joka kyllä pitää minusta ja jos näemme, se on kahden kesken. Mutta tämä kaveri käyttää minua jonkinlaisena terapeuttina ja selittää aina vaan omia asioitaan. Minun kuulumiseni eivät kiinnosta tätä kaveria yhtään, ja jos kerron omia kuulumisiani, hän kääntää aina puheen itseensä. Olen silti iloinen tästä yhdestäkin kaverista, sillä hän on ainoa kaverini. 

Myös työpaikan porukoissa minut jätetään ulkopuolelle esim lounasporukoista, ja yhdellä työpaikalla oli kaksi naista jotka kävivät pyytämässä minun kanssani samassa työhuoneessa olevaa naista joka päivä lounaalle, mutta minua ei koskaan pyydetty. Kävivät siis kolmestaan. Kolmestaankin siis naiset voivat kyllä olla, jos heillä on joku neljäs henkilö eli siinä tapauksessa minä joka jätetään ulkopuolelle ja josta puhutaan pahaa.       

Kuulostaa hyvin kaukaa haetulta että "porukassa on yksi tai kaksi henkilöä jotka eivät pidä minusta. Tämä henkilö tai pari tyyppiä sitten haukkuvat minua kaikille porukan jäsenille. " Oletko paikalla ja kuulet haukkumisen? Jos näin miksi et selvitä asiaa? Vai onko tuo jokin oma vääristynyt mielikuvasi?

Lounas: sanopa naisporukalle, että olisi mukava tulla mukaan lounaalle ja lähdet mukaan.

Jutteletko työpäivän aikana sen naisen kanssa, joka työskentelee samassa tilassa? Kannattaa pitää sosiaalista kanssakäymistä yllä töissä niiden kanssa, jotka istuvat lähellä tai ovat samassa tiimissä ja näin pääsee luonnolliseksi osaksi lounasporukkaa heti ensimmäisestä päivästä alkaen.

Juttelin kyllä sille naiselle joka oli samassa huoneessa, mutta hän tiuski minulle aika paljon. Ja jos työhuoneessa on minä ja vaikka Mirkku, ja huoneen ovelle ilmestyy aina kaksi naista jotka kysyvät: lähteekö se Mirkku lounaalle? En kehtaa tupata seuraan, kun vaikuttaa selvästi että naiset ei halua mua mukaan. Joskus ne naiset vielä käskivät mun kertoa "Mirkulle" minne menivät lounaalle kun Mirkku ei ollut sillä hetkellä huoneesa.

Ei aloittajan tarvitse murehtia, tuo on ihan normaalia jos henkilökemiat toisen kanssa on paremmat kuin sinun kanssasi.

Tiedän, koska olen itse vastaavassa tilanteessa ollut koko elämäni.

Tiedän, etten ole niitä seurallisimpia ihmisiä ja siksi paljon muista erilleen joutunut, mutta osin myös tietoisesti valinnut osani.

Vierailija kirjoitti:

Ei aloittajan tarvitse murehtia, tuo on ihan normaalia jos henkilökemiat toisen kanssa on paremmat kuin sinun kanssasi.

Tiedän, koska olen itse vastaavassa tilanteessa ollut koko elämäni.

Tiedän, etten ole niitä seurallisimpia ihmisiä ja siksi paljon muista erilleen joutunut, mutta osin myös tietoisesti valinnut osani.

Näin se on ja tulee aina olemaan. Ap:n omat tunnelmat ovat hänen päänsä sisäisiä ongelmia ja muiden tekemiset eivät kuulu hänelle yhtään mitenkään. Yksikään ihminen ei ole ap:lle tilivelvollinen millään tavoin ja yhdenkään ihmisen ei tarvitse mielistellä häntä. Ap voi hallita vain itseään ja jos se on vaikeaa tai jopa ylivoimaista, niin hän voi hakea apua itselleen.

Facebookissa oli samaa. Tiivis kaveripiirini tykkäili ahkeraan toistensa päivityksistä ja heil oli niin vilkasta keskustelua keskenään. Mun päivitykset kaikki sujuvasti vain ohittivat. En mä ollut mikään suosittu edes kouluaikoina. Mä jättäidyin pois fb.stä.

Monesti kaikenlaiset kaveriporukat muuttuvat ajan saatossa enempi vähempi myrkyllisiksi. En näe tässä eroja mies- ja naisporukoiden välillä, koska molemmat voivat olla hengeltään ikäviä ja sisäänpäinlämpiäviä. Toisaalta jotkut meistä eivät vain ole luonnostaan mitään ryhmäihmisiä eivätkä siksi istu kovin hyvin mihinkään kaveriporukkaan. Itse olen tällainen mutta olen iän myötä oppinut pitämään tätä piirrettä ennemmin vahvuutena kuin heikkoutena. Antaa huomattavasti liikkumatilaa, kun ei liian tiiviisti samastu mihinkään tiettyyn ryhmään. Pidän rikkautena sitä, että ystäväni ovat kaikki eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia sekä erilaisissa elämäntilanteissa olevia. Sen olen välillä huomannut, että jotkut eivät oikein sulata sitä, mikäli nainen on enemmän oman tiensä kulkija. Se tulkitaan helposti ylimielisyydeksi ja kylmyydeksi.

Vierailija kirjoitti:

Monesti kaikenlaiset kaveriporukat muuttuvat ajan saatossa enempi vähempi myrkyllisiksi. En näe tässä eroja mies- ja naisporukoiden välillä, koska molemmat voivat olla hengeltään ikäviä ja sisäänpäinlämpiäviä. Toisaalta jotkut meistä eivät vain ole luonnostaan mitään ryhmäihmisiä eivätkä siksi istu kovin hyvin mihinkään kaveriporukkaan. Itse olen tällainen mutta olen iän myötä oppinut pitämään tätä piirrettä ennemmin vahvuutena kuin heikkoutena. Antaa huomattavasti liikkumatilaa, kun ei liian tiiviisti samastu mihinkään tiettyyn ryhmään. Pidän rikkautena sitä, että ystäväni ovat kaikki eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia sekä erilaisissa elämäntilanteissa olevia. Sen olen välillä huomannut, että jotkut eivät oikein sulata sitä, mikäli nainen on enemmän oman tiensä kulkija. Se tulkitaan helposti ylimielisyydeksi ja kylmyydeksi.

Yksi juttu tuosta kirjoituksen loppuosasta: aika harvoin, jos koskaan, ihmiset ehtivät ajattelemaan muiden tekemisiä ja olemisia. Jokaisella on itsellään tekemistä omassa elämässään ihan tarpeeksi ja muiden ihmisten asioiden tai luonteen miettimiseen ei todellakaan riitä kiinnostusta.

Porukoiden myrkyllisyysasiaa en myöskään oikein ymmärrä. Jos joku porukka ei ole omaan mieleen, niin sitten siihen ei kannata hukata aikaa, vaan siirtyä muualle ja unohtaa heidät. Tuskinpa heistä tuleekaan koskaan mitään ystäviä, joten sitä voi ihan mutta mutkitta itseään kiusaamatta mennä sinne missä on mukavampaa. Tämän asian nyt pitäisi jokaisen ymmärtää jo alakouluikäisenä.

Myös minun ystäväni ovat hyvin erilaisia keskenään ja en pyri yhdistämään heitä millään tavoin. En tarvitse ympärilleni mitään ystäväjoukkoa, vaan jokainen on minulle ystävä omana itsenään. Näin se toimii hyvin, on toiminut jo kauan.

Vierailija kirjoitti:

AP, onko siellä teidän yhteisessä harrastuksessa muitakin kuin vain te viisi? Voisitko miettiä löytyisitkö näiden muiden joukosta joku, joka sopisi mukaan porukkaanne? Mielellään tietysti joku sellainen, josta voisi tulla sinulle läheisempi ystävä? Jos sellainen löytyisi, ehkä voisit tavata tätä henkilöä kahdestaan, ja sen jälkeen ehdottaa muille hänen kutsumista mukaan yhteisiin tapaamisiinne?

Hyvä idea. Tosin voin kuvitella, että jos minä (ei-Ap) noudattaisin tätä vinkkiä, niin pian kuulisin näiden harrastuskavereideni ja löytämäni uuden tyypin tapaavan harrastuksen ulkopuolella ilman minua...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monesti kaikenlaiset kaveriporukat muuttuvat ajan saatossa enempi vähempi myrkyllisiksi. En näe tässä eroja mies- ja naisporukoiden välillä, koska molemmat voivat olla hengeltään ikäviä ja sisäänpäinlämpiäviä. Toisaalta jotkut meistä eivät vain ole luonnostaan mitään ryhmäihmisiä eivätkä siksi istu kovin hyvin mihinkään kaveriporukkaan. Itse olen tällainen mutta olen iän myötä oppinut pitämään tätä piirrettä ennemmin vahvuutena kuin heikkoutena. Antaa huomattavasti liikkumatilaa, kun ei liian tiiviisti samastu mihinkään tiettyyn ryhmään. Pidän rikkautena sitä, että ystäväni ovat kaikki eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia sekä erilaisissa elämäntilanteissa olevia. Sen olen välillä huomannut, että jotkut eivät oikein sulata sitä, mikäli nainen on enemmän oman tiensä kulkija. Se tulkitaan helposti ylimielisyydeksi ja kylmyydeksi.

Yksi juttu tuosta kirjoituksen loppuosasta: aika harvoin, jos koskaan, ihmiset ehtivät ajattelemaan muiden tekemisiä ja olemisia. Jokaisella on itsellään tekemistä omassa elämässään ihan tarpeeksi ja muiden ihmisten asioiden tai luonteen miettimiseen ei todellakaan riitä kiinnostusta.

Porukoiden myrkyllisyysasiaa en myöskään oikein ymmärrä. Jos joku porukka ei ole omaan mieleen, niin sitten siihen ei kannata hukata aikaa, vaan siirtyä muualle ja unohtaa heidät. Tuskinpa heistä tuleekaan koskaan mitään ystäviä, joten sitä voi ihan mutta mutkitta itseään kiusaamatta mennä sinne missä on mukavampaa. Tämän asian nyt pitäisi jokaisen ymmärtää jo alakouluikäisenä.

Myös minun ystäväni ovat hyvin erilaisia keskenään ja en pyri yhdistämään heitä millään tavoin. En tarvitse ympärilleni mitään ystäväjoukkoa, vaan jokainen on minulle ystävä omana itsenään. Näin se toimii hyvin, on toiminut jo kauan.

Itse kasvoin maaseudulla ja luokalla oli alle 10 tyttöä. Kovasti sitä yritti päästä mukaan ja saada kavereita heistä, vaikka se ei oikein onnistunut koskaan kunnolla. Oli tuota ulkopuolelle jättämistä välillä yms muuta että välillä kiusataan, välillä esitetään kaveria. Siinä voi kasvaa ajatellen että tällaista se on ja aikuisena pyrkii samalla lailla olemaan väkisin jossain porukassa mikä on lähellä. Että ihan vaan ota huomioon eri tilanteet. Jos itse saan koskaan lapsia aion asua kaupungissa ja opettaa että jos ei oman luokan tytöt huoli, ei kannata heidän seuraa halutakaan, vaan aina on harrastuksia, rinnakkaisluokkia yms. On valinnanvaraa.

Joo, kokemusta on siitä että kelpaa toisten projekteihin avustajaksi, vapaaehtoiseksi jne mutta mikään muu tapaaminen ei sitten onnistukaan tai onnistuu nihkeästi. Sitten on muutama ollut, jotka eivät näe mitään vikaa ja omaa osuuttaan epäselvyyksiin vaan vierittävät ne aina toisten päälle. En jaksa enää edes yrittää normaalia kaveriutta kenenkään kanssa. Olen mieluummin yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monesti kaikenlaiset kaveriporukat muuttuvat ajan saatossa enempi vähempi myrkyllisiksi. En näe tässä eroja mies- ja naisporukoiden välillä, koska molemmat voivat olla hengeltään ikäviä ja sisäänpäinlämpiäviä. Toisaalta jotkut meistä eivät vain ole luonnostaan mitään ryhmäihmisiä eivätkä siksi istu kovin hyvin mihinkään kaveriporukkaan. Itse olen tällainen mutta olen iän myötä oppinut pitämään tätä piirrettä ennemmin vahvuutena kuin heikkoutena. Antaa huomattavasti liikkumatilaa, kun ei liian tiiviisti samastu mihinkään tiettyyn ryhmään. Pidän rikkautena sitä, että ystäväni ovat kaikki eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia sekä erilaisissa elämäntilanteissa olevia. Sen olen välillä huomannut, että jotkut eivät oikein sulata sitä, mikäli nainen on enemmän oman tiensä kulkija. Se tulkitaan helposti ylimielisyydeksi ja kylmyydeksi.

Yksi juttu tuosta kirjoituksen loppuosasta: aika harvoin, jos koskaan, ihmiset ehtivät ajattelemaan muiden tekemisiä ja olemisia. Jokaisella on itsellään tekemistä omassa elämässään ihan tarpeeksi ja muiden ihmisten asioiden tai luonteen miettimiseen ei todellakaan riitä kiinnostusta.

Porukoiden myrkyllisyysasiaa en myöskään oikein ymmärrä. Jos joku porukka ei ole omaan mieleen, niin sitten siihen ei kannata hukata aikaa, vaan siirtyä muualle ja unohtaa heidät. Tuskinpa heistä tuleekaan koskaan mitään ystäviä, joten sitä voi ihan mutta mutkitta itseään kiusaamatta mennä sinne missä on mukavampaa. Tämän asian nyt pitäisi jokaisen ymmärtää jo alakouluikäisenä.

Myös minun ystäväni ovat hyvin erilaisia keskenään ja en pyri yhdistämään heitä millään tavoin. En tarvitse ympärilleni mitään ystäväjoukkoa, vaan jokainen on minulle ystävä omana itsenään. Näin se toimii hyvin, on toiminut jo kauan.

Valitettavasti on melko paljon ihmisiä, joiden elämänsisältö koostuu pitkälti toisten asioiden ja luonteenpiirteiden ruotimisesta. Usein tämä naamioidaan "välittämiseksi", vaikka tosiasiassa kyse on puhtaasti vallankäytöstä.

Sama vallankäyttö näkyy myös näissä myrkyllisissä kaveriporukoissa. Epävarma ihminen tarvitsee toisia pönkittämään omaa itsetuntoaan mutta ei osaa olla aidosti ystävä. Aikuisetkin voivat olla yllättävän epäkypsiä ja sietävät huonosti erilaisuutta. Eivät kaikki kaveriporukat ole toksisia mutta aika moni on ja mielestäni on vain hyvä asia, että ilmiö tunnistetaan ja siitä puhutaan. Monesti tällaisia porukoita romantisoidaan ja sitä pidetään itsestäänselvyytenä, että normaalilla ihmisellä kuuluu olla kaveriporukka.

Vierailija kirjoitti:

Joo, kokemusta on siitä että kelpaa toisten projekteihin avustajaksi, vapaaehtoiseksi jne mutta mikään muu tapaaminen ei sitten onnistukaan tai onnistuu nihkeästi. Sitten on muutama ollut, jotka eivät näe mitään vikaa ja omaa osuuttaan epäselvyyksiin vaan vierittävät ne aina toisten päälle. En jaksa enää edes yrittää normaalia kaveriutta kenenkään kanssa. Olen mieluummin yksin.

Ehkä valitset vääriä kavereita? Ihan niin kuin jotkut naiset valitsevat aina samanlaisen huonon miehen, niin sinä valitset huonon kaverin. Ehkä sinun pitää itsesi muuttaa ajatusmalliasi ja etsiytyä ihan erilaisten ihmisten seuraan kuin ennen. Sinun pitäisi oppia näkemään näitä huonoja tyyppejä yhdistävät asiat ja laajentaa itsekin omaa reviiriäsi rutkasti.

Itse olen löytänyt todella ihania ihmisiä senioreita vapaaehtoistyössä. On todella hauska, kun huomaa nauravansa vaikka jonkun 88 vuotiaan rouvan kanssa silmät vesissä, kun juttu luistaa niin hyvin. Myös tälle 88 vuotiaalle rouvalle olen ainoa vakituisesti kylässä käyvä, tuki ja turva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monesti kaikenlaiset kaveriporukat muuttuvat ajan saatossa enempi vähempi myrkyllisiksi. En näe tässä eroja mies- ja naisporukoiden välillä, koska molemmat voivat olla hengeltään ikäviä ja sisäänpäinlämpiäviä. Toisaalta jotkut meistä eivät vain ole luonnostaan mitään ryhmäihmisiä eivätkä siksi istu kovin hyvin mihinkään kaveriporukkaan. Itse olen tällainen mutta olen iän myötä oppinut pitämään tätä piirrettä ennemmin vahvuutena kuin heikkoutena. Antaa huomattavasti liikkumatilaa, kun ei liian tiiviisti samastu mihinkään tiettyyn ryhmään. Pidän rikkautena sitä, että ystäväni ovat kaikki eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia sekä erilaisissa elämäntilanteissa olevia. Sen olen välillä huomannut, että jotkut eivät oikein sulata sitä, mikäli nainen on enemmän oman tiensä kulkija. Se tulkitaan helposti ylimielisyydeksi ja kylmyydeksi.

Yksi juttu tuosta kirjoituksen loppuosasta: aika harvoin, jos koskaan, ihmiset ehtivät ajattelemaan muiden tekemisiä ja olemisia. Jokaisella on itsellään tekemistä omassa elämässään ihan tarpeeksi ja muiden ihmisten asioiden tai luonteen miettimiseen ei todellakaan riitä kiinnostusta.

Porukoiden myrkyllisyysasiaa en myöskään oikein ymmärrä. Jos joku porukka ei ole omaan mieleen, niin sitten siihen ei kannata hukata aikaa, vaan siirtyä muualle ja unohtaa heidät. Tuskinpa heistä tuleekaan koskaan mitään ystäviä, joten sitä voi ihan mutta mutkitta itseään kiusaamatta mennä sinne missä on mukavampaa. Tämän asian nyt pitäisi jokaisen ymmärtää jo alakouluikäisenä.

Myös minun ystäväni ovat hyvin erilaisia keskenään ja en pyri yhdistämään heitä millään tavoin. En tarvitse ympärilleni mitään ystäväjoukkoa, vaan jokainen on minulle ystävä omana itsenään. Näin se toimii hyvin, on toiminut jo kauan.

Valitettavasti on melko paljon ihmisiä, joiden elämänsisältö koostuu pitkälti toisten asioiden ja luonteenpiirteiden ruotimisesta. Usein tämä naamioidaan "välittämiseksi", vaikka tosiasiassa kyse on puhtaasti vallankäytöstä.

Sama vallankäyttö näkyy myös näissä myrkyllisissä kaveriporukoissa. Epävarma ihminen tarvitsee toisia pönkittämään omaa itsetuntoaan mutta ei osaa olla aidosti ystävä. Aikuisetkin voivat olla yllättävän epäkypsiä ja sietävät huonosti erilaisuutta. Eivät kaikki kaveriporukat ole toksisia mutta aika moni on ja mielestäni on vain hyvä asia, että ilmiö tunnistetaan ja siitä puhutaan. Monesti tällaisia porukoita romantisoidaan ja sitä pidetään itsestäänselvyytenä, että normaalilla ihmisellä kuuluu olla kaveriporukka.

Kuka pitää itsestäänselvyytenä kaveriporukkaa? Ehkä joku 16 vuotias, mutta eipä juuri sitä vanhemmat. Ei ainakaan minun elämässäni ja olen lähelle 50 vuotias. Tosin teinityttönikään ei porukoissa ole, teinipojalla on porukkansa, mutta se ei ole millään tavoin kiinteä.

Jos haluat oikein hyviä ystäviä, ne kannattaa tehdä itse. Lapseni on hyvä tyyppi.

Vierailija kirjoitti:

Monesti kaikenlaiset kaveriporukat muuttuvat ajan saatossa enempi vähempi myrkyllisiksi. En näe tässä eroja mies- ja naisporukoiden välillä, koska molemmat voivat olla hengeltään ikäviä ja sisäänpäinlämpiäviä. Toisaalta jotkut meistä eivät vain ole luonnostaan mitään ryhmäihmisiä eivätkä siksi istu kovin hyvin mihinkään kaveriporukkaan. Itse olen tällainen mutta olen iän myötä oppinut pitämään tätä piirrettä ennemmin vahvuutena kuin heikkoutena. Antaa huomattavasti liikkumatilaa, kun ei liian tiiviisti samastu mihinkään tiettyyn ryhmään. Pidän rikkautena sitä, että ystäväni ovat kaikki eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia sekä erilaisissa elämäntilanteissa olevia. Sen olen välillä huomannut, että jotkut eivät oikein sulata sitä, mikäli nainen on enemmän oman tiensä kulkija. Se tulkitaan helposti ylimielisyydeksi ja kylmyydeksi.

Pystyn samaistumaan. En ole luonteeltani mikään laumaeläin. Tulen hyvin ihmisten kanssa toimeen erilaisissa kohtaamisissa ja 1:1 -tilanteissa, mutta inhoan kaikenlaista laumakäyttäytymistä. Laumassa oma päätäntävalta ja vapaus annetaan "johtohahmolle", joka ollessaan väärässäkin ja jopa kaikkien sen tietäessä määrittelee kuitenkin, minne mennään, kuka menee, mitä ajatellaan ja kenestä. Porukoissa ihmiset todellakin menevät joukkopsykoosiin, esimerkkinä nuoren pojan Koskelassa tapahtunut surma. Tehdään asioita, jotka yksin jäisivät tekemättä.

Koen elämäni hyvin vapaaksi ja nautin juuri riippumattomuudestani tavattomasti. On totta, että laumakäytökseen ja siten muiden määrittelemään paikkaan ja ajatusmaailmaan alistuvat saattavat kokea tällaisen riippumattomuuden uhkana. Ihmisen vahvuus kasvaa kuitenkin sitä mukaa, mitä enemmän sitä harjoittaa.

Porukoissa ollaan monesti tietyllä tapaa enemmän yksin, sillä aito luottamus puuttuu, kuten aloittajakin kuvaa. Ja uskokaa vaan, ne muutkin epäilevät sanoin omaa asemsansa. Lauman pohjimmainen tehtävä on selvitä yhteisistä vihollisista (siksi niitä vihollisia laumassa aina ollaan luomassa ja puolipakolla kuvittelemassa). Lauma vaatii vihollisen, muuten ei vaadita laumaa. Kun karhu on poissa, sudet sitten laumassaan kähisevät keskenään - huijataan, petetään, alistetaan. Siinä mielessä karhulla on helpompaa. Se selviää yksittäisistä kohtaamisista eikä sen muutoin tarvi asemaansa miettiä. Laumassa sen sijaan kähinät ja -kiistat ovat jatkuvia. Jokaisen kannattaa opetella vapaus kävellä paikalta pois ainakin silloin, kun touhu porukassa menee negatiiviseksi viholliskuvien maalailuksi tai porukka on johtamassa sinua tekemiseen, johon et yksilönä mukaan lähtisi. Koska kun hommasta jäädään kiinni, jokainen porukassa taatusti pettää sinut.

Sudet yhteistuumin ryöstävät haaskan karhulta, koska ilman laumaa se ei onnistuisi. Mutta jaetaanko se haaska hankintaan osallistuneiden kesken tasan? Ehei.

Kouluaikana oli kaikenlaista kavereiden varaamista, että "minä olen Tiinan kanssa tänään", mikä tarkoitti, että joku kaveriporukan jäsen jäi yksin. Tai "me ollaan tänään sitten Tiinan, Elinan ja Ninnin kanssa neljästään" ja taas joku jäi yksin. Ulkopuolelle jättämisen syynä saattoi olla se, että kaikilla muilla oli sinä päivänä jenkkihuivi päässä ja nämä kaverit olivat muka päättäneet olla tänään jenkkihuivikerho.

Ketjua lukiessa on ollut surullista huomata, että tämä sama pelleily näkyy jatkuvan monilla ihmisillä myös aikuisena.

Itse olen ollut aina hieman ulkopuolinen omissa työporukoissani. (kaikki miehiä, kuten minäkin) Useimmiten olen ollut ulkopaikkakuntalainen verrattuna muihin. Nyt en ole sitä enää, mutta silti yhä ulkopuolinen. Johtuu siitä, että omat harrastukseni, musiikkimakuni, tyylini, mielipiteeni ja kiinnostuksen kohteeni poikkeavat niin huomattavasti muista. Ensimmäiset kymmenen vuotta (ollessani vielä nuori työelämässä) asia harmitti, mutta nyttemmin olen siihen tottunut. Mieluummin olen 100%:sti oma itseni kuin että "myisin" sieluni muiden tähden. Tähän kun lisätään vielä harrastukset, jotka hoituvat yksin, on aika selvää ettei "laumaan" pääse kuin ainoastaan muodollisesti. Kiusatuksi en ole koskaan joutunut, sillä omaan melko vahvan persoonan. 

Vierailija kirjoitti:

Etsi muita kavereita. Jos ovat sosiaalisesti näin rajoittuneita, että olet kertonut yksinäisyydestäkin, eivätkä siltikään pyydä, niin tilanne ei tule muuttumaan.

Sosiaalisesti rajoitteinen on tämä ap, eivät tietenkään ne keskenään ystävystyneet muut. Eihän HEILLÄ ongelmaa ole.

Kivirekeä on ikävä kiskoa. Älä ole kivireki. Samaistut aika paljastavasti tähän ap:hen.

Uskot kritiikittömästi yksipuolisen, subjektiivisen kokemuksen.