Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Naisporukassa ulkopuoliseksi jääminen, kokemuksia?
Kuulun erääseen 5 hengen porukkaan, jossa ollaan nähty erään harrastuksen merkeissä n. 1-2 kertaa kuukaudessa. Vuoden sisällä kaksi on ystävystynyt keskenään paremmin ja tavanneet paljon muutenkin. Nyt sain tietää kautta rantain että toinenkin ”pari” on löytynyt ja he näkevät useasti viikossa. Tapaamme siis edelleen myös viiden hengen porukassa.
Minäkin olisin mielelläni lähentynyt jonkun kanssa tai vaikka useampienkin kanssa. Yritän pakottaa ystävällisen hymyn kasvoille ja näyttää ilahtuneelta kun kertovat tekemisestä, mitä ovat tehneet keskenään. Olen kertonut yksinäisyydestäni. Ilmeisesti kokevat, että yhteistä on enemmän toistensa kanssa kuin minun. Olen myös ehdottanut tapaamisia mutta ne ei oikein ole ottanut tulta alleen
Mikä avuksi kun toisten lähentyneet välit viiltää? Väkisinkin sitä miettii, että miksi en kelpaa. Miten pitää naama peruslukemilla, kun toiset kertoo viikonlopun yhteisestä tekemisestä, kun itse olen ollut yksin?
Kommentit (583)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle käy näin jokaikisellä työpaikalla, ihan sama missä työskentelen ja kenen alaisuudessa ja millä alalla. Olen tosin omituinen ja enemmän "miesmäinen", joten ehkä se vaikuttaa. Yleensä ystävystyn toisten omituisten otusnaisten kanssa parhaiten.
Et ole miesmäinen. Kukaan nainen ei ole. Luultavasti olet huono sosiaalisissa tilanteissa, siitä se yleensä johtuu.
Olen se, jolle vastasit. Kaikissa psykologisissa testeissä, joissa määritellään perusperiaattein mies-nainen akseli sen mukaan, miten stereotyyppiset miehet ja naiset toimivat ja ajattelevat, saan aina korkeat pisteet maskuliinisuuden puolelle (tyyliin 70% maskuliininen 30% feminiininen). Jos Brigg-Myersin persoonallisuustesteihin on uskominen, saan niistä aina persoonan INTJ, joka on kaikkein maskuliinisin ja naisilla erittäin harvinainen, muistaakseni 0.8%. En ole ihmissuhdeorientoitunut, en hoivaava ja minusta on mielenkiintoisempaa tahkota rahaa kuin vaikka, sanotaan, hankkia lapsia ja hoitava muita.
Olen kasvanut ja elänyt lapsesta lähtien poikatyttönä. Harrastukseni, mielenkiinnon kohteeni, elämäntapani ja ostokäyttäytymiseni on edelleen enemmän miesmäistä kuin naismaista. Toki, NÄYTÄN naiselle. Rakastan mekkoja. Olen pieni ja siro rakenteeltani. Ääneni on korkea ja naismainen. Fyysisesti en ole mies.
Mutta mielellisesti? Tavoiltani? Mielenkiinnon kohteiltani? Miten toimin sosiaalisissa tilanteissa? Enemmän maskuliininen.
Tulen miesten kanssa toimeen erinomaisesti. Olen aina tullut. Ne naiset, joiden kanssa tulen parhaiten toimeen, ovat itsekin enemmän maskuliinisia sisimmältään.
En koe olevani sosiaalisesti rajoittunut. Tosin naisena varmaan olen, kun en sosialisoi samoin kuin naiset yleensä.
N40
😍 M36
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Jos Brigg-Myersin persoonallisuustesteihin on uskominen, saan niistä aina persoonan INTJ, joka on kaikkein maskuliinisin ja naisilla erittäin harvinainen, muistaakseni 0.8%."
Minäkin.
T. Tuo, joka ei huomannut kysyä Pirjon kuulumisia
Ihanaa, en ole ainoa! Jotenkin ajattelen, että jos Pirjo haluaa kertoa kuulumisiaan, hän kyllä kertoo ihan kysymättäkin. Koska teen itse niin. Tai että jos Pirjo haluaa, että ihastelen hänen takkiaan, hän huomauttaa takista, että katso, eikö ole ihana? En tietysti ole niin mölli, että menisin sanomaan, että se on ruma tai että en itse ostaisi sitä, vaan toki kehun takkia, olinpa siitä mitä mieltä tahansa.
No, onneksi on netti ja sieltä löytää helpommin sellaista seuraa, joka puhuu ns. samaa kieltä.
Vierailija kirjoitti:
Näistä kommenteista missä neuvotaan olemaan kertomatta omasta yksinäisyydestä tulee pakostikin mieleen, että pitää sensuroida itseään, jotta kelpaa muille. Ei siinä mitään, olen samaa mieltä ettei kukaan jaksa ikusesti märehtijää, mutta kuulostaa aika karulta, että sellaista ihmistä, joka tuntee itsensä jo valmiiksi ulkopuoliseksi kehotetaan olemaan hiljaa omista tuntemuksistaan. Melko pinnallista ja herkkää on tällainen "ystävyys".
Samaa mieltä. En ikimaailmassakaan pysty kuvittelemaan tilannetta jossa ystävät hyvlkäisivät ystävän siksi että tämä on yksinäinen. Se on aika jona ystäviä juuri tarvitaan ja aika jona ystävä tuetaan! M36
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle käy näin jokaikisellä työpaikalla, ihan sama missä työskentelen ja kenen alaisuudessa ja millä alalla. Olen tosin omituinen ja enemmän "miesmäinen", joten ehkä se vaikuttaa. Yleensä ystävystyn toisten omituisten otusnaisten kanssa parhaiten.
Et ole miesmäinen. Kukaan nainen ei ole. Luultavasti olet huono sosiaalisissa tilanteissa, siitä se yleensä johtuu.
Onhan nyt monikin nainen miesmäinen. Siitähän koko adjektiivi on syntynytkin, kun nainen ei ole mies, mutta on miesmäinen. Möreä ääni, leveäharteinen, tumma viiksikasvu. Tai luonteeltaan kuin miehet, kiinnostunut autoista, urheilusta, tekniikasta, pornosta... Ei muista kenenkään syntymäpäiviä eikä suhteen vuosipäiviä, pesee kaikenväriset vaatteet samassa koneellisessa, ei huomaa että Pirjo on laihtunut tai ostanut uuden puseron jne.
Eikä muista kysyä, että mitä Pirjolle kuuluu eikä Pirjo osaa kertoa kuulumisiaan ilman, että niitä kysytään. Seurauksena mykkäkoylu ja verinen loukkaantuminen, josta Pirjo avautuu vauvapalstalle otsikolla "Kaverini ei ole kiinnostunut kuulumisistani!"
No tää just :-D Olen iän myötä oppinut tän, että naispuolisilta ystäviltä pitää erikseen tiedustaa kuulumisia, muuten loukkaannutaan (ei kaikki toki, jotkut hyväksyvät mut tällaisena kuin olen). Miesten kanssa kun juttelee, niin he aktiivisesti itse kertovat kuulumisensa, tai jos eivät kerro, eivät kuitenkaan loukkaannu siitä etten kysynyt!
Mun äiti on just tällanen loukkaantuja, häneltä pitää nyhtää kaikki ja saattaa siltikin olla nyreä kun selvästi ei hänen asiat taas kiinnostaneet tarpeeksi, en ollut tarpeeksi innostunut tai muistanut viime kerran kuulumisia yksityiskohtia myöten tms.
Minusta on ihan vaan kohteliasta kysyä, mitä toiselle kuuluu. Samalla kun tervehtii, voi kysyä, miten sulla menee nykyään. Ei vaadi paljon.
Sama juttu. Teen sen kysymyksen niin miehille kuin naisillekin, vanhoille ja nuorille. Se on hyvin helppo kysymys ja olen myös kiinnostunut vastauksesta, sillä ihminen, jolta sen kysyn, on minulle jollakin tavalla tärkeä. Olen hyvä keskustelemaan ja kuuntelemaan, olen ollut aina. Olin ehkä noin neljä vuotias, kun menin juttelemaan naapurimummojen ja muiden ystävällisten ihmisten kanssa. Autoin heitä missä vain pystyin ja ystävystyin helposti.
Minulle on ihan sama kysyykö muut minulta kuulumisia, mutta yksikään ihminen ei ole pahoittanut mieltään, kun olen tervehtimisen jälkeen kysynyt hänen kuulumisia ja katsonut silmiin. Päinvastoin miehetkin ovat tykänneet vastata kysymykseen. N47
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle käy näin jokaikisellä työpaikalla, ihan sama missä työskentelen ja kenen alaisuudessa ja millä alalla. Olen tosin omituinen ja enemmän "miesmäinen", joten ehkä se vaikuttaa. Yleensä ystävystyn toisten omituisten otusnaisten kanssa parhaiten.
Et ole miesmäinen. Kukaan nainen ei ole. Luultavasti olet huono sosiaalisissa tilanteissa, siitä se yleensä johtuu.
Onhan nyt monikin nainen miesmäinen. Siitähän koko adjektiivi on syntynytkin, kun nainen ei ole mies, mutta on miesmäinen. Möreä ääni, leveäharteinen, tumma viiksikasvu. Tai luonteeltaan kuin miehet, kiinnostunut autoista, urheilusta, tekniikasta, pornosta... Ei muista kenenkään syntymäpäiviä eikä suhteen vuosipäiviä, pesee kaikenväriset vaatteet samassa koneellisessa, ei huomaa että Pirjo on laihtunut tai ostanut uuden puseron jne.
Ei ole mitään miehen luonnetta. On vain kuvitelma että on, juuri siksi että joku selittää olevansa miesmäinen kun ajattelee tai puhuu tavalla jonka kuvittelee kuuluvan miehelle. Ei kuulu. Jos puhut ja ajattelet jotenkin ja olet nainen, se on naisen tapa. Ei miehen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etsi muita kavereita. Jos ovat sosiaalisesti näin rajoittuneita, että olet kertonut yksinäisyydestäkin, eivätkä siltikään pyydä, niin tilanne ei tule muuttumaan.
Yksinäistä pidetään taakkana. Sillä ei ole väliä, vaikka olisi kaveriksi sopivampikin kuin toiset. Mieluummin valitaan ystäväksi se joka on kelvannut muidenkin ystäväksi.
Onpa outo kommentti. Yleensä ystäväksi tulee se, kenen kanssa synkkaa.
Ulkomailla sitten miehetkin on naisia jos kuulumisten kysely on muka naismaista. Ja kyllä Suomessakin kohteliasta on kysyä kuulumisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle käy näin jokaikisellä työpaikalla, ihan sama missä työskentelen ja kenen alaisuudessa ja millä alalla. Olen tosin omituinen ja enemmän "miesmäinen", joten ehkä se vaikuttaa. Yleensä ystävystyn toisten omituisten otusnaisten kanssa parhaiten.
Et ole miesmäinen. Kukaan nainen ei ole. Luultavasti olet huono sosiaalisissa tilanteissa, siitä se yleensä johtuu.
Onhan nyt monikin nainen miesmäinen. Siitähän koko adjektiivi on syntynytkin, kun nainen ei ole mies, mutta on miesmäinen. Möreä ääni, leveäharteinen, tumma viiksikasvu. Tai luonteeltaan kuin miehet, kiinnostunut autoista, urheilusta, tekniikasta, pornosta... Ei muista kenenkään syntymäpäiviä eikä suhteen vuosipäiviä, pesee kaikenväriset vaatteet samassa koneellisessa, ei huomaa että Pirjo on laihtunut tai ostanut uuden puseron jne.
Ei ole mitään miehen luonnetta. On vain kuvitelma että on, juuri siksi että joku selittää olevansa miesmäinen kun ajattelee tai puhuu tavalla jonka kuvittelee kuuluvan miehelle. Ei kuulu. Jos puhut ja ajattelet jotenkin ja olet nainen, se on naisen tapa. Ei miehen.
Tuolla tarkoitetaan asioita mitä normaalisti pidetään stereotypisesti miehisinä asioina. Ymmärrätkö? Sivusta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle käy näin jokaikisellä työpaikalla, ihan sama missä työskentelen ja kenen alaisuudessa ja millä alalla. Olen tosin omituinen ja enemmän "miesmäinen", joten ehkä se vaikuttaa. Yleensä ystävystyn toisten omituisten otusnaisten kanssa parhaiten.
Et ole miesmäinen. Kukaan nainen ei ole. Luultavasti olet huono sosiaalisissa tilanteissa, siitä se yleensä johtuu.
Onhan nyt monikin nainen miesmäinen. Siitähän koko adjektiivi on syntynytkin, kun nainen ei ole mies, mutta on miesmäinen. Möreä ääni, leveäharteinen, tumma viiksikasvu. Tai luonteeltaan kuin miehet, kiinnostunut autoista, urheilusta, tekniikasta, pornosta... Ei muista kenenkään syntymäpäiviä eikä suhteen vuosipäiviä, pesee kaikenväriset vaatteet samassa koneellisessa, ei huomaa että Pirjo on laihtunut tai ostanut uuden puseron jne.
Eikä muista kysyä, että mitä Pirjolle kuuluu eikä Pirjo osaa kertoa kuulumisiaan ilman, että niitä kysytään. Seurauksena mykkäkoylu ja verinen loukkaantuminen, josta Pirjo avautuu vauvapalstalle otsikolla "Kaverini ei ole kiinnostunut kuulumisistani!"
No tää just :-D Olen iän myötä oppinut tän, että naispuolisilta ystäviltä pitää erikseen tiedustaa kuulumisia, muuten loukkaannutaan (ei kaikki toki, jotkut hyväksyvät mut tällaisena kuin olen). Miesten kanssa kun juttelee, niin he aktiivisesti itse kertovat kuulumisensa, tai jos eivät kerro, eivät kuitenkaan loukkaannu siitä etten kysynyt!
Mun äiti on just tällanen loukkaantuja, häneltä pitää nyhtää kaikki ja saattaa siltikin olla nyreä kun selvästi ei hänen asiat taas kiinnostaneet tarpeeksi, en ollut tarpeeksi innostunut tai muistanut viime kerran kuulumisia yksityiskohtia myöten tms.
Samoin pitää muistaa ihastella uusi kampaus, uusi vaate, uudet kengät ymv. mutta minä nainen pölvästi en ihan oikeasti huomaa mitään tällaista. En huomaa, jos joku on laihtunut tai lihonnut, jos eroa ei ole 30kg. En huomaa, jos jollain on uusi takki, koska en muista millaisia ne edelliset takit olivat. En huomaa uusia kenkiä samasta syyystä, enkä muista millainen hiustyyli jollakulla oli, jos muutos ei ole tosi raju esim. hirvittävän pitkästä tukasta lyhyeen.
Ystävät ovatkin oppineet itse tuomaan nämä asiat esiin minulle itsenäisesti; katso, ostin uuden huivin! Katso, löysin uudet kengät! Mitä pidät uudesta hiustyylistäni?
Sitten ihastelen niitä innokkaasti, koska olen tietysti iloinen, että ystävä on löytänyt tai tehnyt jotain häntä ilahduttavaa. Mutta en edelleenkään muista millaiset ne edelliset kengät olivat tai se edellinen huivi :D
Huomaan heti, jos joku on hankkinut uuden kännykän, lisää pelejä, uudet kuulokkeet, toisenlaisen auton ymv. tekniikkaan liittyvää. Ne jäävät miesmäisesti mieleen.
Nykyään yritän kysellä kuulumisia ja toimia enemmän "naismaisesti" sosiaalisissa tilanteissa, vaikka se tuntuukin huijaamiselle.
Miesten kanssa olen tullut juttuun aina ongelmitta. Ehkä mulla on vaan miesmäiset aivot :D
"Not like other girls!!!"
Ei sinulla ole miesmäisiä aivoja! Jos olet nainen, sinun ajatuksesi ovat naisen ajatuksia. Et ole erilainen. Et ole erityinen. Olet nainen joka ajattelee kuten nainen. Sinä luulet että olet erityinen, kun olet niellyt kaikki stereotypiat ja tulkitset omaa ajatteluasi typerien stereotypioiden kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle käy näin jokaikisellä työpaikalla, ihan sama missä työskentelen ja kenen alaisuudessa ja millä alalla. Olen tosin omituinen ja enemmän "miesmäinen", joten ehkä se vaikuttaa. Yleensä ystävystyn toisten omituisten otusnaisten kanssa parhaiten.
Et ole miesmäinen. Kukaan nainen ei ole. Luultavasti olet huono sosiaalisissa tilanteissa, siitä se yleensä johtuu.
Onhan nyt monikin nainen miesmäinen. Siitähän koko adjektiivi on syntynytkin, kun nainen ei ole mies, mutta on miesmäinen. Möreä ääni, leveäharteinen, tumma viiksikasvu. Tai luonteeltaan kuin miehet, kiinnostunut autoista, urheilusta, tekniikasta, pornosta... Ei muista kenenkään syntymäpäiviä eikä suhteen vuosipäiviä, pesee kaikenväriset vaatteet samassa koneellisessa, ei huomaa että Pirjo on laihtunut tai ostanut uuden puseron jne.
Ei ole mitään miehen luonnetta. On vain kuvitelma että on, juuri siksi että joku selittää olevansa miesmäinen kun ajattelee tai puhuu tavalla jonka kuvittelee kuuluvan miehelle. Ei kuulu. Jos puhut ja ajattelet jotenkin ja olet nainen, se on naisen tapa. Ei miehen.
Tuolla tarkoitetaan asioita mitä normaalisti pidetään stereotypisesti miehisinä asioina. Ymmärrätkö? Sivusta
Ymmärrän. Ja sinä olet pöyristynyt, kun en suostu tulkitsemaan ihmisiä noiden ihanien stereotypioiden kautta.
"Eihän niin voi tehdä! Stereotypioita kuuluu vahvistaa, ei kyseenalaistaa!"
Vierailija kirjoitti:
Näistä kommenteista missä neuvotaan olemaan kertomatta omasta yksinäisyydestä tulee pakostikin mieleen, että pitää sensuroida itseään, jotta kelpaa muille. Ei siinä mitään, olen samaa mieltä ettei kukaan jaksa ikusesti märehtijää, mutta kuulostaa aika karulta, että sellaista ihmistä, joka tuntee itsensä jo valmiiksi ulkopuoliseksi kehotetaan olemaan hiljaa omista tuntemuksistaan. Melko pinnallista ja herkkää on tällainen "ystävyys".
Otit asian nyt pois kirjoituksistaan ja oikaisit aika reilusti. Älä tee niin enää.
Kukaan ei ole sanonut, että itseään pitäisi muuttaa, mutta jatkuva valittaminen asiasta pitää osata lopettaa. Jos ihmisellä on edessään mahdollinen ystävä, niin riittää, että kertoo asian kerran tai ilmaisee sen muulla tavoin. Toinen luultavasti kyllä vaistoaa asian ilman sanomistakin ja yksinäiselle on ihan oman pään seinään hakkaamista toistella asiaa.
On myös tylsää, että valittaa asiasta silloin, kun toinen ihminen on siinä lähellä ja on valmis tutustumaan juuri sinuun. Yksinäisyyden valittaminen siinä tilanteessa on kuin ei huomaisi toista ollenkaan ja ikään kuin yksinäinen miettisit samalla, kelpuuttaako hän toista edes kaveriksi vai jatkaako itsesäälissä rypemistä, koska eiköhän tämäkin ihminen kuitenkin jätä sinut ennemmin tai myöhemmin. Yksinäinen saattaa alkaa siis jo etukäteen murehtimaan mahdollista kaveruuden loppumista ennen kuin koko kaveruus on vielä edes muodostunut.
Yksinäisyys ei saa antaa määrittää ihmistä liikaa, vaan pitää yrittää ajatella, että minä olen minä ja yritetään yhdessä ystävyyttä ilman historian mörköjä. Historiansa voi sanoittaa, mutta se ei saa viedä sinua liikaa. Itsestä voi kertoa siis jotain muita, vaikka että tykkää kissoista, yrttien kasvatuksesta ja lukemisesta. Siitä se keskustelu alkaa helposti. Mutta jos sanoo, että ei luota enää ihmisiin, kun nämä kuitenkin aina pettävät ja jättävät, on yksinäinen ja siitä hyvin surullinen, niin mitä siihen toinen voi sanoa? Että no voi sentään... Siihen keskustelu lopahtaa, kun toinen ei tiedä mitä sanoisi, kun ei edes tunne koko ihmistä ja miettii, että toinen varmasti ei luota myöskään häneen ja koko kaveruus taitaa olla turhaa edes aloittaa, koska matto vedettiin jo alta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en yleensä ystävysty kovin helposti kenenkään kanssa. Mulla on ollut se yksi paras kaveri, jonka kanssa on samanlaiset arvot, mutta asumme kovin kaukana. Eräässä harrastuksessa 1-3 kertaa vuodessa tapaan sielunsiskoja, mutta välimatka on silloinkin ongelma ja aina en harrastuksen tapahtumiin pääse, toki viimeiset 14 kuukautta ne ovat olleet paussilla ja vuosikokouskin oli etänä.
Tiedostan itsekin sen, että vaikka minusta pidetään, olen varovainen ja vetäytyvä porukoissa. Eikä niitä samanhenkisiä löydy. Kukaan ei lähde kanssani marjaan tai luontopolulle. Minä taas en jaksa kierrellä kaupoissa, jos ei oikeasti ole jotain ostettavana. Teatteriin olen joskus saanut kaverin, mutta muuten yhteistä tekemistä ei löydy. Olen enemmän hevi- ja rokkihenkinen, tutut on taas enemmän pop- ja iskelmätyyliä, joten konserttikavereitakaan ei oikein ole. Nämä siis kun unohdetaan korona. Enkä jaksa olla kuuntelevana korvana, toisaalta omassa elämässä on murheita, joita en jaksa jakaa kuin samanhenkisten kanssa. Minulla oli vanhojen nettifoorumeiden aikaan vertaistukea ja tavattiinkin, mutta nekin on jääneet vähitellen pois kun kaikki siirtyi facebookin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näistä kommenteista missä neuvotaan olemaan kertomatta omasta yksinäisyydestä tulee pakostikin mieleen, että pitää sensuroida itseään, jotta kelpaa muille. Ei siinä mitään, olen samaa mieltä ettei kukaan jaksa ikusesti märehtijää, mutta kuulostaa aika karulta, että sellaista ihmistä, joka tuntee itsensä jo valmiiksi ulkopuoliseksi kehotetaan olemaan hiljaa omista tuntemuksistaan. Melko pinnallista ja herkkää on tällainen "ystävyys".
Samaa mieltä. En ikimaailmassakaan pysty kuvittelemaan tilannetta jossa ystävät hyvlkäisivät ystävän siksi että tämä on yksinäinen. Se on aika jona ystäviä juuri tarvitaan ja aika jona ystävä tuetaan! M36
Mikä on hylkäämistä? Onko hylkäämistä se, että tällä ystävällä on töissä kiirettä ja on pakko painaa ylitöitä ja sen jälkeen on kotona kolme nälkäistä suuta ja kotityöt, nukkuakin pitäisi, joten juuri nyt ei oikeasti kykene antamaan sitä kahden tunnin keskusteluterapiaa toiselle, vaikka tämä sitä ehkä tarvitsisikin? Että juuri nyt ei jaksa tsempata toista, kuunnella hänen itkuaan yksinäisyyden takia ja lohduttaa, kun itsekin on pinna kireällä?
Ymmärtääkö yksinäinen toista ihmistä ollenkaan vai ovatko kaikki muut asiat hänelle vain tekosyitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näistä kommenteista missä neuvotaan olemaan kertomatta omasta yksinäisyydestä tulee pakostikin mieleen, että pitää sensuroida itseään, jotta kelpaa muille. Ei siinä mitään, olen samaa mieltä ettei kukaan jaksa ikusesti märehtijää, mutta kuulostaa aika karulta, että sellaista ihmistä, joka tuntee itsensä jo valmiiksi ulkopuoliseksi kehotetaan olemaan hiljaa omista tuntemuksistaan. Melko pinnallista ja herkkää on tällainen "ystävyys".
Otit asian nyt pois kirjoituksistaan ja oikaisit aika reilusti. Älä tee niin enää.
Kukaan ei ole sanonut, että itseään pitäisi muuttaa, mutta jatkuva valittaminen asiasta pitää osata lopettaa. Jos ihmisellä on edessään mahdollinen ystävä, niin riittää, että kertoo asian kerran tai ilmaisee sen muulla tavoin. Toinen luultavasti kyllä vaistoaa asian ilman sanomistakin ja yksinäiselle on ihan oman pään seinään hakkaamista toistella asiaa.
On myös tylsää, että valittaa asiasta silloin, kun toinen ihminen on siinä lähellä ja on valmis tutustumaan juuri sinuun. Yksinäisyyden valittaminen siinä tilanteessa on kuin ei huomaisi toista ollenkaan ja ikään kuin yksinäinen miettisit samalla, kelpuuttaako hän toista edes kaveriksi vai jatkaako itsesäälissä rypemistä, koska eiköhän tämäkin ihminen kuitenkin jätä sinut ennemmin tai myöhemmin. Yksinäinen saattaa alkaa siis jo etukäteen murehtimaan mahdollista kaveruuden loppumista ennen kuin koko kaveruus on vielä edes muodostunut.
Yksinäisyys ei saa antaa määrittää ihmistä liikaa, vaan pitää yrittää ajatella, että minä olen minä ja yritetään yhdessä ystävyyttä ilman historian mörköjä. Historiansa voi sanoittaa, mutta se ei saa viedä sinua liikaa. Itsestä voi kertoa siis jotain muita, vaikka että tykkää kissoista, yrttien kasvatuksesta ja lukemisesta. Siitä se keskustelu alkaa helposti. Mutta jos sanoo, että ei luota enää ihmisiin, kun nämä kuitenkin aina pettävät ja jättävät, on yksinäinen ja siitä hyvin surullinen, niin mitä siihen toinen voi sanoa? Että no voi sentään... Siihen keskustelu lopahtaa, kun toinen ei tiedä mitä sanoisi, kun ei edes tunne koko ihmistä ja miettii, että toinen varmasti ei luota myöskään häneen ja koko kaveruus taitaa olla turhaa edes aloittaa, koska matto vedettiin jo alta.
Taidat ite yleistää kaikki yksinäiset samaan persoonattomaan nippuun.
Millä tavalla se on jatkuvaa valittamista, jos toteaa olevansa yksinäinen? Onko vaihtoehtona ainoastaan se, että yksinäinen tekee siitä suuren numeron, eikä osaa muusta puhua tai olla muuten sosiaalisesti lahjakas?
Minä olen myös ollut aina ulkopuolinen naisporukoissa. Olen miettinyt että muut aistivat minusta sen että olen erilainen, kun minulla ei ollut äitiä eikä naishahmoa kotona/lapsuudessa, olen isän kasvattama. (Olen siis ulkopuolinen, vaikka eivät tiedä tätä) Meillä kävi aina isän kavereita kylässä, kaikki ympärillä oli aina miehiä. Isä oli sellainen vähän juro mutta kiltti. En varmaan oikein osaa olla naisten seurassa, en esimerkiksi juoruile, en edes osaa, en tajua miksi joitain kiinnostaa muiden asiat niin paljon.
Sitten minua on joskus loukattu väittämällä että haluan huomiota tai jotain, kun viihdyn miesporukoissa. En vain voi sille mitään, että se on luontevampaa. Mutta ei sellaiset joilla on ollut naisen malli kotona voi sitä ymmärtää.
Teininä oli raskasta näiden asioiden kanssa, nykyään minulla on yksi rakastaja ja kaksi kaveria, toinen mies ja toinen nainen, kaikkia näen erikseen. Olen tyytyväinen enkä koe että minun pitäisi kuulua mihinkään porukkaan näin aikuisiällä mutta tiedän että nuorempana se voi tuntua todella tärkeältä.
Taloyhtiössäni päivystää naisporukka, kaikkien menot, tulot ja vieraat kytätään pihalla tuntikausia istuen. Naamakkain ollaan kaveria, mutta se joka lähtee paikalta haukutaan armotta. Tätä jatkunut vuosia ja nyt olen erään pikkuasian takia joutunut "mustalle listalle", haukutaan nimellä FB:ssa, lähetellään yömyöhään kännitekstareita jne. Myönnän virheeni, mutta nähtävästi saan kärsiä muuttoon asti tästä. Aikuiset ihmiset, en ymmärrä. Onko tämä kateutta vai mitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näistä kommenteista missä neuvotaan olemaan kertomatta omasta yksinäisyydestä tulee pakostikin mieleen, että pitää sensuroida itseään, jotta kelpaa muille. Ei siinä mitään, olen samaa mieltä ettei kukaan jaksa ikusesti märehtijää, mutta kuulostaa aika karulta, että sellaista ihmistä, joka tuntee itsensä jo valmiiksi ulkopuoliseksi kehotetaan olemaan hiljaa omista tuntemuksistaan. Melko pinnallista ja herkkää on tällainen "ystävyys".
Otit asian nyt pois kirjoituksistaan ja oikaisit aika reilusti. Älä tee niin enää.
Kukaan ei ole sanonut, että itseään pitäisi muuttaa, mutta jatkuva valittaminen asiasta pitää osata lopettaa. Jos ihmisellä on edessään mahdollinen ystävä, niin riittää, että kertoo asian kerran tai ilmaisee sen muulla tavoin. Toinen luultavasti kyllä vaistoaa asian ilman sanomistakin ja yksinäiselle on ihan oman pään seinään hakkaamista toistella asiaa.
On myös tylsää, että valittaa asiasta silloin, kun toinen ihminen on siinä lähellä ja on valmis tutustumaan juuri sinuun. Yksinäisyyden valittaminen siinä tilanteessa on kuin ei huomaisi toista ollenkaan ja ikään kuin yksinäinen miettisit samalla, kelpuuttaako hän toista edes kaveriksi vai jatkaako itsesäälissä rypemistä, koska eiköhän tämäkin ihminen kuitenkin jätä sinut ennemmin tai myöhemmin. Yksinäinen saattaa alkaa siis jo etukäteen murehtimaan mahdollista kaveruuden loppumista ennen kuin koko kaveruus on vielä edes muodostunut.
Yksinäisyys ei saa antaa määrittää ihmistä liikaa, vaan pitää yrittää ajatella, että minä olen minä ja yritetään yhdessä ystävyyttä ilman historian mörköjä. Historiansa voi sanoittaa, mutta se ei saa viedä sinua liikaa. Itsestä voi kertoa siis jotain muita, vaikka että tykkää kissoista, yrttien kasvatuksesta ja lukemisesta. Siitä se keskustelu alkaa helposti. Mutta jos sanoo, että ei luota enää ihmisiin, kun nämä kuitenkin aina pettävät ja jättävät, on yksinäinen ja siitä hyvin surullinen, niin mitä siihen toinen voi sanoa? Että no voi sentään... Siihen keskustelu lopahtaa, kun toinen ei tiedä mitä sanoisi, kun ei edes tunne koko ihmistä ja miettii, että toinen varmasti ei luota myöskään häneen ja koko kaveruus taitaa olla turhaa edes aloittaa, koska matto vedettiin jo alta.
Taidat ite yleistää kaikki yksinäiset samaan persoonattomaan nippuun.
Millä tavalla se on jatkuvaa valittamista, jos toteaa olevansa yksinäinen? Onko vaihtoehtona ainoastaan se, että yksinäinen tekee siitä suuren numeron, eikä osaa muusta puhua tai olla muuten sosiaalisesti lahjakas?
Eli haluat olla vain se yksinäinen, et mitään muuta?
Tällä palstalla joskus ihmiset kyselevät vaikka että huolivatko miehet, jos minulla on vain yksi rinta, kun toinen piti leikata syövän takia pois. Mikä on vastaus? Tottakai huolivat, koska olet niin paljon muutakin kuin se pois leikattu rinta. Sama juttu on yksinäisyydessäkin, olet niin paljon muutakin kuin yksinäinen, joten miksi et "myy" itseäsi niillä muilla asioilla? Kirjoitinkin tuonne ehdotuksia, luitko niitä ollenkaan?
Et voi mennä työhaastatteluunkaan niin, että sanot vain olevasi työtön ja sitten istut tuppisuuna odottamassa mitä tulee. Tai että jaarittelet työttömyydestäsi vartin. Voit sanoa vaikka, että olet valmis aloittamaan työt vaikka huomenna ja sekin on jo parempi ja mielenkiintoisempi asia. Samalla tavalla voit sanoa muille yksinäisyydestäkin, eli vaikka että sinun mielestäsi olisi mukava tutustua ja oletkin etsinyt ihmistä, jonka kanssa voisi jutella ja lähteä vaikka kiertämään kansallispuistoja. Sosiaalinen lahjakkuus ei ole niin tärkeää, mutta kyllä jokaisen pitää saada suunsa auki. Sen auki saaminen ei ole muiden vastuulla. Jos et uskalla puhua, niin sinun kannattaa hankkia ystäväksi ihmisiä, joiden kanssa voi kirjoittaa. Sellaisia ihmisiä on maapallo pullollaan, kunhan vain ei itse aseta muille liikaa kriteereitä.
Huomaatko mitä ajan takaa?
Vierailija kirjoitti:
Minä olen myös ollut aina ulkopuolinen naisporukoissa. Olen miettinyt että muut aistivat minusta sen että olen erilainen, kun minulla ei ollut äitiä eikä naishahmoa kotona/lapsuudessa, olen isän kasvattama. (Olen siis ulkopuolinen, vaikka eivät tiedä tätä) Meillä kävi aina isän kavereita kylässä, kaikki ympärillä oli aina miehiä. Isä oli sellainen vähän juro mutta kiltti. En varmaan oikein osaa olla naisten seurassa, en esimerkiksi juoruile, en edes osaa, en tajua miksi joitain kiinnostaa muiden asiat niin paljon.
Sitten minua on joskus loukattu väittämällä että haluan huomiota tai jotain, kun viihdyn miesporukoissa. En vain voi sille mitään, että se on luontevampaa. Mutta ei sellaiset joilla on ollut naisen malli kotona voi sitä ymmärtää.
Teininä oli raskasta näiden asioiden kanssa, nykyään minulla on yksi rakastaja ja kaksi kaveria, toinen mies ja toinen nainen, kaikkia näen erikseen. Olen tyytyväinen enkä koe että minun pitäisi kuulua mihinkään porukkaan näin aikuisiällä mutta tiedän että nuorempana se voi tuntua todella tärkeältä.
No ok, sinä olet sitten miesporukassa ja sillä siisti. Älä sitten kuitenkaan syyttele naisia siitä, että he eivät löydä sinua niistä porukoista. Ole onnellinen siitä mitä sinulla on kuin siitä mitä et halua.
Kokemus on ulkopuoliseksi jättämisestä enimmäkseen näin, etten paljoa edes halunnutkaan, kuitenkin toistuvasti tuotiin esille kuinka tärkeää on kaverien tykkääminen. Sitten suututtiin kun sanoin etten olisi mennytkään. En vain jaksanut. Lopulta muutkin sanoivat samaa. Ystävyys tärkeämpää kun on tunne se joltain pois mukamas.
Alue: Aihe vapaa
Minkälainen ihminen kommentoi tyhmiä?
Älkää kysykö, jos ette halua vastauksia.