Naisporukassa ulkopuoliseksi jääminen, kokemuksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kokemusta. Olen jäänyt kaikista naisporukoista aina ulkopuolelle, en oikein tiedä miksi. Olen ihan ok asian kanssa nykyään, mutta teininä tämä otti joskus vähän koville.

Minulla sama. Usein kyllä vetäydyn suosiolla "pelistä", kun huomaan, että se on käynnissä. Joillakin näkyy ihan päälle päin, miten kauhea hätä heille on yksin jäämisestä, ja alkavat toimia siten, etteivät varmasti jää yksin. Blokkaavat vaikka jonkun muun ulkopuolelle, esim. jos istumapaikkoja samalla rivillä ei ole enempää. Se pidättyväisempi, joka ei rynni ja etuile, jää sitten pikku hiljaa ulkopuolelle, kun ei käytä kyynärpäätaktiikkaa.

Varmasti on muitakin syitä, miksi jään ulkopuolelle. En edes viihdy kolmen hengen seurueessa tai isommassa, sillä ihmiset yleensä puhuvat mielellään niin paljon, ettei siihen keskeyttämättä saa sanaa väliin. Ja taas kaksi äänessä ollutta ovat sitoutuneet toisiinsa ja mielestään luoneet tunnelmaa, itse olen hiljempaa jos huomaan etten mitenkään saa sanottua väliin mitään. Usein minua ei myöskään kuunnella, vaikka jotain sanoisin. Olemuksessani täytyy olla jotain sellaista, että minut määritellään alitajuisesti vähempiarvoiseksi, jonka asiat voi sivuuttaa. Olen miettinyt tätä paljon, mutta en ole vielä keksinyt, miten pukeutuisin, liikkuisin, ilmeilisin ja puhuisin niin, että minua pidettäisiin yhtä tärkeänä kuin muitakin.

Sopivatko nämä sinuun yhtään, oletko vetäytyvä tai ainakin sillä tavalla hienostunut, ettet missään nimessä ryhdy "rynnimään"?

Kyllä sopii, olen juurikin tuollainen. En ole ujo, en siis pelkää tai arkaile puhua porukassa, mutta en myöskään ole kovin puhelias. Sanoisin, että olen rauhallinen. Haluan antaa muille tilaa sanoa sanottavansa, en halua puhua päälle tai keskeyttää. Haluan keskittyä siihen, mistä muut puhuvat. En myöskään tykkää sellaisesta small talk -tyylisestä liibalaaba-keskustelusta, joten ehkä olemuksestani huomaa, kuinka tylsistynyt olen, jos tällainen keskustelu jatkuu pidempään. Tämä kaikki yhdessä johtaa joskus isommissa porukoissa siihen, että muut puhua pälättävät ja minä jään hieman sivustaseuraajaksi.

Tajusin jotain tuosta, kun kirjoitit että joillain on kauhea hätä yksinjäämisestä. Minulla ei sellaista hätää ole ollenkaan, etenkään nykyään. Viihdyn kaikkein parhaiten yksin omassa seurassani, joten jos huomaan merkkejä siitä, ettei minusta pidetä tai seurassani viihdytä, vetäydyn nykyään suosiolla pois porukasta. En jaksa enää yhtään sellaista kissa-hiiri-leikkiä, jossa koitan juosta muiden suosion tai hyväksynnän perässä.

Olen tullut siihen johtopäätökseen, että itsessäni on vähän vikaa näissä tilanteissa. Joskus saatan vetäytyä niin paljon, että muut todennäköisesti pitävät minua kylmänä tai tylynä. Olen parhaimmillani kahdenkeskeisissä keskusteluissa ja aktiviteeteissa, ja monet ovat sanoneetkin hieman hämmästellen, että olen loistavaa keskusteluseuraa. He ovat ennen tätä tutustuneet minuun porukassa, joten luulivat ehkä, että olen aina vähän hiljaisempi ja vetäytyvämpi.

Tai sitten olet yksi meistä jotka haluavat aitoja ihmissuhteita, jolloin et sovi tekoihmissuhteita haluavien joukkoon.

En ymmärrä vihamielisyyttäsi. Sinä et voi määritellä muiden ystävyydentasoa millään tavoin ja sanoa mikä on muiden mielestä aitoa ystävyyttä. En ymmärrä miksi haluat yrittää nostaa omat ihmissuhteesi ja itsesi muiden yläpuolelle, sillä se ei ole hyväitsetuntoisen ja ystävällisen ihmisen asia.

Jokainen on omalla tavallaan ystävä, niissä olotiloissa kuin pystyy ja on mahdollisuus ja ihmiset haluavat ystävyydeltään erilaisia asioita. Luultavasti sinun tapaasi olla ystävä moni ei ymmärtäisi, sillä ilkeys ei kuulu ystävyyteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle käy näin jokaikisellä työpaikalla, ihan sama missä työskentelen ja kenen alaisuudessa ja millä alalla. Olen tosin omituinen ja enemmän "miesmäinen", joten ehkä se vaikuttaa. Yleensä ystävystyn toisten omituisten otusnaisten kanssa parhaiten.

Et ole miesmäinen. Kukaan nainen ei ole. Luultavasti olet huono sosiaalisissa tilanteissa, siitä se yleensä johtuu.

Onhan nyt monikin nainen miesmäinen. Siitähän koko adjektiivi on syntynytkin, kun nainen ei ole mies, mutta on miesmäinen. Möreä ääni, leveäharteinen, tumma viiksikasvu. Tai luonteeltaan kuin miehet, kiinnostunut autoista, urheilusta, tekniikasta, pornosta... Ei muista kenenkään syntymäpäiviä eikä suhteen vuosipäiviä, pesee kaikenväriset vaatteet samassa koneellisessa, ei huomaa että Pirjo on laihtunut tai ostanut uuden puseron jne.

naiset kelpuuttavat miehistäkin vain parhaat, joten ei ole ihme että naiset naisporukoissakin valikoivat vain parhaat yksilöt kaverikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhden yksinäisen ja samalla tavalla ulkopuolisen kokemuksesta: ei välttämättä ole paras idea valitella yksinäisyyttään tällaisessa tilanteessa. Tämä on toki vain yksi kokemus ja tilanteita on yhtä paljon kuin ihmisiä, mutta kerrompa kuitenkin ajatukseni jos se jotakuta vastaavassa tilanteessa olevaa auttaa, ajatuksen siemenen kun sain itsekin tältä palstalta yksinäisten ketjusta. 

Itselläni ei oikein ole ollut aikoihin läheisiä ihmissuhteita entisten viilennyttyä vuosien varrella. Olen lapseton ja perheen perustaneet tuttavat viihtyvät mielummin muiden perheellisen kanssa ja moni ystävä on muuttanut toiselle puolelle Suomea tai ulkomaille asti. Kun tuttavat näkevät naisporukalla tai järjestävät talkoita ym, jään usein ulkopuolelle. Olen sanonut että tulen mielelläni mukaan ja toki yrittänyt itsekin järjestää menoja ja kutsua muita mukaan. Yleensä eivät tule, joten parin vuoden yrittämisen jälkeen lopetin tämänkin.

Valittelin yksinäisyyttä useita vuosia tuttavilleni ja olin hämmentynyt kun tunnuin ajautuvan aina vain kauemmaksi niistäkin ihmisistä jotka asuvat lähistöllä. Tajusin sentään olla valittamatta heille suoraan, mutta ihmettelin mielessäni että minähän kerroin heille olevani yksinäinen, miksi eivät kutsu mukaan?!

Lueskelin tältä palstalta yksinäisten kirjoituksia ja tuli vastaan yhden ei-yksinäisen ajatuksia siitä miksi hän huomaa usein valitsevansa seuransa ihan muista ihmisistä kuin näistä yksinäisistä. Koki yksinäiset raskaaksi, koska heille jokainen näkeminen ja kirppiskäynti toisen ihmisen kanssa on niin iso juttu, että siitä tulee iso velvollisuus. Jos lapsi sairastuu tai mies lähteekin työreissulle ja kirppiskäynti peruuntuu, se on yksinäiselle iso juttu, mistä tulee itsellekin harmi ja paha mieli, kun ei toki haluaisi yksinäiselle tehdä ohareita. Kun taas ihmiselle jonka elämässä tapahtuu paljon tuollainen on ihan normaalia elämän kommellusta ja ohitetaan olankohauksella, uusia kirppisreissuja ja menoja tulee.

Ymmärsin että yksinäisyydesta valittelu voi käydä raskaaksi ystäville. Ihmiset kokevat helposti vastuuta heikommasta, tässä tapauksessa yksinäisestä, ja saattavat kokea että heillä on velvollisuus muistaa aina tämä yksinäinen, ottaa aina mukaan, pitää huolta, kohdella muutenkin eri tavalla kuin omilla jaloillaan seisovia ystäviään. 

Ihmisillä on kiireiset ja stressaavat elämät, ollaan vastuussa töistä, perheestä, kodista, remonteista, harrastuksista, itsensä kehittämisestä, lemmikeistä, ehkä omista vanhenevista vanhemmistaan. Se aika mitä jää ystäville halutaan viettää rennosti, ei silloin haluta olla vastuussa taas yhdestä ihmisestä. Vaikka ihmiset tykkäisivät sinusta, tuo pienikin vastuullisuuden tunne saattaa olla kaikkien muiden elämän vastuiden päälle liikaa ja on helppo kääntyä niiden ihmisten puoleen, jotka eivät mene rikki siitä jos heitä ei aina oteta mukaan eikä heitä aina huomioida. Näiden ihmisten kanssa on rento olla tasa-arvoisena.

Tämän ymmärrettyäni lopetin valituksen yksinäisyydestä. Itkin yksinäisyyttäni yksikseni ja ihmisille puhuin positiivisempia asioita elämästä. Kerroin harrastuksista, lenkillä käynneistä, matkoista, remonteista kotona, grillailuista ym. En vain maininnut että tein tämän kaiken yksin. Aikaa kului ehkä vajaa vuosi, ja huomasin että tilanne alkaa hiljalleen muuttua. Yksi tuttava alkoi pistäytyä kahvilla aina välillä. Toinen kutsui talkoisiin kavereiksi. Yhden porukan kanssa järkätään illallisia kerran kuussa. 

Ymmärsin että ihmiset haluavat lähipiirinsä ihmisiä jotka tuovat heidän elämäänsä jotain positiivista. Yritän olla sellainen ja yllättäen yksinäisyyteni onkin väistymässä. 

Juuri näin. Ihmiset haluavat ympärilleen vahvoja, itsenäisiä ihmisiä. Iloisia, positiivisia, toimeliaita. Se, että lähes ensimmäisenä kertoo olevansa yksinäinen saa muut kavahtamaan. Lisäksi tietysti varmaan jotenkin alitajunnassa käy looginen päättely: jos tuo ihminen on yksinäinen, kukaan muu ei häntä kelpuuta, niin miksi minun pitäisi? Mikä hänessä on vikana?

Iloiset, positiiviset ja toimeliaat ihmiset on aika helkkarin rasittavia. Minä olen onnekseni saanut ystävikseni samanlaisia jankuttajia kuin itse olen, epäluuloisia, märehtiviä, minun ystävyyttäni tarvitsevia. Vaikka tällaiset ihmiset voivat olla neuroottisia tai pahansuopia joillekin toisille, ei ole heitä uskollisempaa ystävää jos heidät ystäväkseen saa. Sen sijaan nämä hyvän päivän positiivarit ei muista vanhoja ystäviään, vaan porskuttavat elämässään ja hankkivat paritaloja ja muuta krääsää, ja uusia ihmisiäkin elämäänsä kuin tavaraa. He ovat lopulta aika itsekeskeisiä ihmisiä kaikessa iloisuudessaan ja toimeliaisuudessaan.

Tämä on vain minun kokemukseni, toki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle käy näin jokaikisellä työpaikalla, ihan sama missä työskentelen ja kenen alaisuudessa ja millä alalla. Olen tosin omituinen ja enemmän "miesmäinen", joten ehkä se vaikuttaa. Yleensä ystävystyn toisten omituisten otusnaisten kanssa parhaiten.

Et ole miesmäinen. Kukaan nainen ei ole. Luultavasti olet huono sosiaalisissa tilanteissa, siitä se yleensä johtuu.

Onhan nyt monikin nainen miesmäinen. Siitähän koko adjektiivi on syntynytkin, kun nainen ei ole mies, mutta on miesmäinen. Möreä ääni, leveäharteinen, tumma viiksikasvu. Tai luonteeltaan kuin miehet, kiinnostunut autoista, urheilusta, tekniikasta, pornosta... Ei muista kenenkään syntymäpäiviä eikä suhteen vuosipäiviä, pesee kaikenväriset vaatteet samassa koneellisessa, ei huomaa että Pirjo on laihtunut tai ostanut uuden puseron jne.

Niin on, mutta tuolla jota lainasit on oma agendansa mitä hän jyrää esille. Ei hän ole kiinnostunut mikä on totta ja mikä ei, vain agendastaan ja canceloi kaikki muut vaihtoehdot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle käy näin jokaikisellä työpaikalla, ihan sama missä työskentelen ja kenen alaisuudessa ja millä alalla. Olen tosin omituinen ja enemmän "miesmäinen", joten ehkä se vaikuttaa. Yleensä ystävystyn toisten omituisten otusnaisten kanssa parhaiten.

Et ole miesmäinen. Kukaan nainen ei ole. Luultavasti olet huono sosiaalisissa tilanteissa, siitä se yleensä johtuu.

Onhan nyt monikin nainen miesmäinen. Siitähän koko adjektiivi on syntynytkin, kun nainen ei ole mies, mutta on miesmäinen. Möreä ääni, leveäharteinen, tumma viiksikasvu. Tai luonteeltaan kuin miehet, kiinnostunut autoista, urheilusta, tekniikasta, pornosta... Ei muista kenenkään syntymäpäiviä eikä suhteen vuosipäiviä, pesee kaikenväriset vaatteet samassa koneellisessa, ei huomaa että Pirjo on laihtunut tai ostanut uuden puseron jne.

Eikä muista kysyä, että mitä Pirjolle kuuluu eikä Pirjo osaa kertoa kuulumisiaan ilman, että niitä kysytään. Seurauksena mykkäkoylu ja verinen loukkaantuminen, josta Pirjo avautuu vauvapalstalle otsikolla "Kaverini ei ole kiinnostunut kuulumisistani!"

Kateus, muut ovat jostain syystä kateellisia ap:lle. Ei saa olla liian kaunis, ei saa olla hyvässä työssä, ei saa menestyä missään, ei saa olla hyvä missään, ja auta armias jos naisella on komea ja menestyvä mies, niin sekös muita kismittää.

Terveisin,

Itse saman kokenut ja jonka oma teinitytär käy läpi paraikaa samaa ulkopuolelle jäämistä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle käy näin jokaikisellä työpaikalla, ihan sama missä työskentelen ja kenen alaisuudessa ja millä alalla. Olen tosin omituinen ja enemmän "miesmäinen", joten ehkä se vaikuttaa. Yleensä ystävystyn toisten omituisten otusnaisten kanssa parhaiten.

Et ole miesmäinen. Kukaan nainen ei ole. Luultavasti olet huono sosiaalisissa tilanteissa, siitä se yleensä johtuu.

Onhan nyt monikin nainen miesmäinen. Siitähän koko adjektiivi on syntynytkin, kun nainen ei ole mies, mutta on miesmäinen. Möreä ääni, leveäharteinen, tumma viiksikasvu. Tai luonteeltaan kuin miehet, kiinnostunut autoista, urheilusta, tekniikasta, pornosta... Ei muista kenenkään syntymäpäiviä eikä suhteen vuosipäiviä, pesee kaikenväriset vaatteet samassa koneellisessa, ei huomaa että Pirjo on laihtunut tai ostanut uuden puseron jne.

Niin on, mutta tuolla jota lainasit on oma agendansa mitä hän jyrää esille. Ei hän ole kiinnostunut mikä on totta ja mikä ei, vain agendastaan ja canceloi kaikki muut vaihtoehdot.

Minä en kyllä näe mitään agendaa tai cancelointia tuossa viestissä:

"Mulle käy näin jokaikisellä työpaikalla, ihan sama missä työskentelen ja kenen alaisuudessa ja millä alalla. Olen tosin omituinen ja enemmän "miesmäinen", joten ehkä se vaikuttaa. Yleensä ystävystyn toisten omituisten otusnaisten kanssa parhaiten."

Itselläni on sama kokemus, miesten porukassa olen pärjännyt paremmin. Naisten kanssa on vaikeampaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhden yksinäisen ja samalla tavalla ulkopuolisen kokemuksesta: ei välttämättä ole paras idea valitella yksinäisyyttään tällaisessa tilanteessa. Tämä on toki vain yksi kokemus ja tilanteita on yhtä paljon kuin ihmisiä, mutta kerrompa kuitenkin ajatukseni jos se jotakuta vastaavassa tilanteessa olevaa auttaa, ajatuksen siemenen kun sain itsekin tältä palstalta yksinäisten ketjusta. 

Itselläni ei oikein ole ollut aikoihin läheisiä ihmissuhteita entisten viilennyttyä vuosien varrella. Olen lapseton ja perheen perustaneet tuttavat viihtyvät mielummin muiden perheellisen kanssa ja moni ystävä on muuttanut toiselle puolelle Suomea tai ulkomaille asti. Kun tuttavat näkevät naisporukalla tai järjestävät talkoita ym, jään usein ulkopuolelle. Olen sanonut että tulen mielelläni mukaan ja toki yrittänyt itsekin järjestää menoja ja kutsua muita mukaan. Yleensä eivät tule, joten parin vuoden yrittämisen jälkeen lopetin tämänkin.

Valittelin yksinäisyyttä useita vuosia tuttavilleni ja olin hämmentynyt kun tunnuin ajautuvan aina vain kauemmaksi niistäkin ihmisistä jotka asuvat lähistöllä. Tajusin sentään olla valittamatta heille suoraan, mutta ihmettelin mielessäni että minähän kerroin heille olevani yksinäinen, miksi eivät kutsu mukaan?!

Lueskelin tältä palstalta yksinäisten kirjoituksia ja tuli vastaan yhden ei-yksinäisen ajatuksia siitä miksi hän huomaa usein valitsevansa seuransa ihan muista ihmisistä kuin näistä yksinäisistä. Koki yksinäiset raskaaksi, koska heille jokainen näkeminen ja kirppiskäynti toisen ihmisen kanssa on niin iso juttu, että siitä tulee iso velvollisuus. Jos lapsi sairastuu tai mies lähteekin työreissulle ja kirppiskäynti peruuntuu, se on yksinäiselle iso juttu, mistä tulee itsellekin harmi ja paha mieli, kun ei toki haluaisi yksinäiselle tehdä ohareita. Kun taas ihmiselle jonka elämässä tapahtuu paljon tuollainen on ihan normaalia elämän kommellusta ja ohitetaan olankohauksella, uusia kirppisreissuja ja menoja tulee.

Ymmärsin että yksinäisyydesta valittelu voi käydä raskaaksi ystäville. Ihmiset kokevat helposti vastuuta heikommasta, tässä tapauksessa yksinäisestä, ja saattavat kokea että heillä on velvollisuus muistaa aina tämä yksinäinen, ottaa aina mukaan, pitää huolta, kohdella muutenkin eri tavalla kuin omilla jaloillaan seisovia ystäviään. 

Ihmisillä on kiireiset ja stressaavat elämät, ollaan vastuussa töistä, perheestä, kodista, remonteista, harrastuksista, itsensä kehittämisestä, lemmikeistä, ehkä omista vanhenevista vanhemmistaan. Se aika mitä jää ystäville halutaan viettää rennosti, ei silloin haluta olla vastuussa taas yhdestä ihmisestä. Vaikka ihmiset tykkäisivät sinusta, tuo pienikin vastuullisuuden tunne saattaa olla kaikkien muiden elämän vastuiden päälle liikaa ja on helppo kääntyä niiden ihmisten puoleen, jotka eivät mene rikki siitä jos heitä ei aina oteta mukaan eikä heitä aina huomioida. Näiden ihmisten kanssa on rento olla tasa-arvoisena.

Tämän ymmärrettyäni lopetin valituksen yksinäisyydestä. Itkin yksinäisyyttäni yksikseni ja ihmisille puhuin positiivisempia asioita elämästä. Kerroin harrastuksista, lenkillä käynneistä, matkoista, remonteista kotona, grillailuista ym. En vain maininnut että tein tämän kaiken yksin. Aikaa kului ehkä vajaa vuosi, ja huomasin että tilanne alkaa hiljalleen muuttua. Yksi tuttava alkoi pistäytyä kahvilla aina välillä. Toinen kutsui talkoisiin kavereiksi. Yhden porukan kanssa järkätään illallisia kerran kuussa. 

Ymmärsin että ihmiset haluavat lähipiirinsä ihmisiä jotka tuovat heidän elämäänsä jotain positiivista. Yritän olla sellainen ja yllättäen yksinäisyyteni onkin väistymässä. 

Juuri näin. Ihmiset haluavat ympärilleen vahvoja, itsenäisiä ihmisiä. Iloisia, positiivisia, toimeliaita. Se, että lähes ensimmäisenä kertoo olevansa yksinäinen saa muut kavahtamaan. Lisäksi tietysti varmaan jotenkin alitajunnassa käy looginen päättely: jos tuo ihminen on yksinäinen, kukaan muu ei häntä kelpuuta, niin miksi minun pitäisi? Mikä hänessä on vikana?

Näin se on. Aina ei ole myöskään aikaa olla ystävä. Vaikka toinen olisi kuinka mukava, niin perhe, työ ja muut asiat ovat ensimmäisinä hoidettavia asioita ja sitten, jos aikaa jää, voi alkaa miettimään sitä toista ihmistä.

Täällä aina joku kirjoittelee, että kyllä pitää löytyä aikaa ystävälle ja ystävyyttä ei ole, jos ei nähdä naamatusten vähintään kerran viikossa ja laiteta kymmenen viestiä siinä välissä. Mutta ei se noin mene. Perheetön ihminen ei pysty ehkä asettumaan perheellisen housuihin ollenkaan, työtön ei taas ymmärrä työssä käyvän kiireisyyttä jne. Toinen voi jo sen takia tuntea itsensä yksinäiseksi, että toisella on muita asioita ennen häntä ja että se kiireinen ihminen ei oikein jaksa keskittyä toisen yksinäisyydestä kertomiseen ja ehkä jopa valittamiseen. Yksinäisestä ihmisestä voi tulla riippakivi, jota pitäisi miellyttää ja silloin toisen yksinäisyys saattaa muodostua toiselle yhdeksi lisätyöksi.

Usein on kuitenkin myös niin, että hyvä saa aikaan lisää hyvää, eli jos yksinäinen löytää kivan kiinnostuksen kohteen tai asian, minkä kanssa puuhata, niin hänestä tulee erilainen, avoimempi, iloisempi ja helpompi kaikin puolin. Yksinäisyys ei ole silloin se ainoa asia mitä hän märehtii, vaan hän pääsee pois siitä ojasta.

Vierailija kirjoitti:

Kateus, muut ovat jostain syystä kateellisia ap:lle. Ei saa olla liian kaunis, ei saa olla hyvässä työssä, ei saa menestyä missään, ei saa olla hyvä missään, ja auta armias jos naisella on komea ja menestyvä mies, niin sekös muita kismittää.

Terveisin,

Itse saman kokenut ja jonka oma teinitytär käy läpi paraikaa samaa ulkopuolelle jäämistä

Ei se ole kateus, ei vaikka kuinka yrittäisit asiaa niin myydä. Kateutta ehdottelevat ovat usein ihmeellisen ehdottomia ja puusilmäisiä tyyppejä, jotka eivät näe sitä, että muilla asiat voivat olla ihan kivasti myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle käy näin jokaikisellä työpaikalla, ihan sama missä työskentelen ja kenen alaisuudessa ja millä alalla. Olen tosin omituinen ja enemmän "miesmäinen", joten ehkä se vaikuttaa. Yleensä ystävystyn toisten omituisten otusnaisten kanssa parhaiten.

Et ole miesmäinen. Kukaan nainen ei ole. Luultavasti olet huono sosiaalisissa tilanteissa, siitä se yleensä johtuu.

Onhan nyt monikin nainen miesmäinen. Siitähän koko adjektiivi on syntynytkin, kun nainen ei ole mies, mutta on miesmäinen. Möreä ääni, leveäharteinen, tumma viiksikasvu. Tai luonteeltaan kuin miehet, kiinnostunut autoista, urheilusta, tekniikasta, pornosta... Ei muista kenenkään syntymäpäiviä eikä suhteen vuosipäiviä, pesee kaikenväriset vaatteet samassa koneellisessa, ei huomaa että Pirjo on laihtunut tai ostanut uuden puseron jne.

Eikä muista kysyä, että mitä Pirjolle kuuluu eikä Pirjo osaa kertoa kuulumisiaan ilman, että niitä kysytään. Seurauksena mykkäkoylu ja verinen loukkaantuminen, josta Pirjo avautuu vauvapalstalle otsikolla "Kaverini ei ole kiinnostunut kuulumisistani!"

No tää just :-D Olen iän myötä oppinut tän, että naispuolisilta ystäviltä pitää erikseen tiedustaa kuulumisia, muuten loukkaannutaan (ei kaikki toki, jotkut hyväksyvät mut tällaisena kuin olen). Miesten kanssa kun juttelee, niin he aktiivisesti itse kertovat kuulumisensa, tai jos eivät kerro, eivät kuitenkaan loukkaannu siitä etten kysynyt!

Mun äiti on just tällanen loukkaantuja, häneltä pitää nyhtää kaikki ja saattaa siltikin olla nyreä kun selvästi ei hänen asiat taas kiinnostaneet tarpeeksi, en ollut tarpeeksi innostunut tai muistanut viime kerran kuulumisia yksityiskohtia myöten tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle käy näin jokaikisellä työpaikalla, ihan sama missä työskentelen ja kenen alaisuudessa ja millä alalla. Olen tosin omituinen ja enemmän "miesmäinen", joten ehkä se vaikuttaa. Yleensä ystävystyn toisten omituisten otusnaisten kanssa parhaiten.

Et ole miesmäinen. Kukaan nainen ei ole. Luultavasti olet huono sosiaalisissa tilanteissa, siitä se yleensä johtuu.

Onhan nyt monikin nainen miesmäinen. Siitähän koko adjektiivi on syntynytkin, kun nainen ei ole mies, mutta on miesmäinen. Möreä ääni, leveäharteinen, tumma viiksikasvu. Tai luonteeltaan kuin miehet, kiinnostunut autoista, urheilusta, tekniikasta, pornosta... Ei muista kenenkään syntymäpäiviä eikä suhteen vuosipäiviä, pesee kaikenväriset vaatteet samassa koneellisessa, ei huomaa että Pirjo on laihtunut tai ostanut uuden puseron jne.

Eikä muista kysyä, että mitä Pirjolle kuuluu eikä Pirjo osaa kertoa kuulumisiaan ilman, että niitä kysytään. Seurauksena mykkäkoylu ja verinen loukkaantuminen, josta Pirjo avautuu vauvapalstalle otsikolla "Kaverini ei ole kiinnostunut kuulumisistani!"

No tää just :-D Olen iän myötä oppinut tän, että naispuolisilta ystäviltä pitää erikseen tiedustaa kuulumisia, muuten loukkaannutaan (ei kaikki toki, jotkut hyväksyvät mut tällaisena kuin olen). Miesten kanssa kun juttelee, niin he aktiivisesti itse kertovat kuulumisensa, tai jos eivät kerro, eivät kuitenkaan loukkaannu siitä etten kysynyt!

Mun äiti on just tällanen loukkaantuja, häneltä pitää nyhtää kaikki ja saattaa siltikin olla nyreä kun selvästi ei hänen asiat taas kiinnostaneet tarpeeksi, en ollut tarpeeksi innostunut tai muistanut viime kerran kuulumisia yksityiskohtia myöten tms.

Samoin pitää muistaa ihastella uusi kampaus, uusi vaate, uudet kengät ymv. mutta minä nainen pölvästi en ihan oikeasti huomaa mitään tällaista. En huomaa, jos joku on laihtunut tai lihonnut, jos eroa ei ole 30kg. En huomaa, jos jollain on uusi takki, koska en  muista millaisia ne edelliset takit  olivat. En huomaa uusia kenkiä samasta syyystä, enkä muista millainen hiustyyli jollakulla oli, jos muutos ei ole tosi raju esim. hirvittävän pitkästä tukasta lyhyeen.

Ystävät ovatkin oppineet itse tuomaan nämä asiat esiin minulle itsenäisesti; katso, ostin uuden huivin! Katso, löysin uudet kengät! Mitä pidät uudesta hiustyylistäni?

Sitten ihastelen niitä innokkaasti, koska olen tietysti iloinen, että ystävä on löytänyt tai tehnyt jotain häntä ilahduttavaa. Mutta en edelleenkään muista millaiset ne edelliset kengät olivat tai se edellinen huivi :D

Huomaan heti, jos joku on hankkinut uuden kännykän, lisää pelejä, uudet kuulokkeet, toisenlaisen auton ymv. tekniikkaan liittyvää. Ne jäävät miesmäisesti mieleen.

Nykyään yritän kysellä kuulumisia ja toimia enemmän "naismaisesti" sosiaalisissa tilanteissa, vaikka se tuntuukin huijaamiselle.

Miesten kanssa olen tullut juttuun aina ongelmitta. Ehkä mulla on vaan miesmäiset aivot :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle käy näin jokaikisellä työpaikalla, ihan sama missä työskentelen ja kenen alaisuudessa ja millä alalla. Olen tosin omituinen ja enemmän "miesmäinen", joten ehkä se vaikuttaa. Yleensä ystävystyn toisten omituisten otusnaisten kanssa parhaiten.

Et ole miesmäinen. Kukaan nainen ei ole. Luultavasti olet huono sosiaalisissa tilanteissa, siitä se yleensä johtuu.

Onhan nyt monikin nainen miesmäinen. Siitähän koko adjektiivi on syntynytkin, kun nainen ei ole mies, mutta on miesmäinen. Möreä ääni, leveäharteinen, tumma viiksikasvu. Tai luonteeltaan kuin miehet, kiinnostunut autoista, urheilusta, tekniikasta, pornosta... Ei muista kenenkään syntymäpäiviä eikä suhteen vuosipäiviä, pesee kaikenväriset vaatteet samassa koneellisessa, ei huomaa että Pirjo on laihtunut tai ostanut uuden puseron jne.

Eikä muista kysyä, että mitä Pirjolle kuuluu eikä Pirjo osaa kertoa kuulumisiaan ilman, että niitä kysytään. Seurauksena mykkäkoylu ja verinen loukkaantuminen, josta Pirjo avautuu vauvapalstalle otsikolla "Kaverini ei ole kiinnostunut kuulumisistani!"

Niin, ja sitten kun Pirjo kertoo kysymättä, se puhuu muiden naisten mielestä aina vain itsestään.

Ei oo helppoo olla Pirjo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle käy näin jokaikisellä työpaikalla, ihan sama missä työskentelen ja kenen alaisuudessa ja millä alalla. Olen tosin omituinen ja enemmän "miesmäinen", joten ehkä se vaikuttaa. Yleensä ystävystyn toisten omituisten otusnaisten kanssa parhaiten.

Et ole miesmäinen. Kukaan nainen ei ole. Luultavasti olet huono sosiaalisissa tilanteissa, siitä se yleensä johtuu.

Olen se, jolle vastasit. Kaikissa psykologisissa testeissä, joissa määritellään perusperiaattein mies-nainen akseli sen mukaan, miten stereotyyppiset miehet ja naiset toimivat ja ajattelevat, saan aina korkeat pisteet maskuliinisuuden puolelle (tyyliin 70% maskuliininen 30% feminiininen). Jos Brigg-Myersin persoonallisuustesteihin on uskominen, saan niistä aina persoonan INTJ, joka on kaikkein maskuliinisin ja naisilla erittäin harvinainen, muistaakseni 0.8%. En ole ihmissuhdeorientoitunut, en hoivaava ja minusta on mielenkiintoisempaa tahkota rahaa kuin vaikka, sanotaan, hankkia lapsia ja hoitava muita.

Olen kasvanut ja elänyt lapsesta lähtien poikatyttönä. Harrastukseni, mielenkiinnon kohteeni, elämäntapani ja ostokäyttäytymiseni on edelleen enemmän miesmäistä kuin naismaista. Toki, NÄYTÄN naiselle. Rakastan mekkoja. Olen pieni ja siro rakenteeltani. Ääneni on korkea ja naismainen. Fyysisesti en ole mies.

Mutta mielellisesti? Tavoiltani? Mielenkiinnon kohteiltani? Miten toimin sosiaalisissa tilanteissa? Enemmän maskuliininen.

Tulen miesten kanssa toimeen erinomaisesti. Olen aina tullut. Ne naiset, joiden kanssa tulen parhaiten toimeen, ovat itsekin enemmän maskuliinisia sisimmältään.

En koe olevani sosiaalisesti rajoittunut. Tosin naisena varmaan olen, kun en sosialisoi samoin kuin naiset yleensä.

N40

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle käy näin jokaikisellä työpaikalla, ihan sama missä työskentelen ja kenen alaisuudessa ja millä alalla. Olen tosin omituinen ja enemmän "miesmäinen", joten ehkä se vaikuttaa. Yleensä ystävystyn toisten omituisten otusnaisten kanssa parhaiten.

Et ole miesmäinen. Kukaan nainen ei ole. Luultavasti olet huono sosiaalisissa tilanteissa, siitä se yleensä johtuu.

Onhan nyt monikin nainen miesmäinen. Siitähän koko adjektiivi on syntynytkin, kun nainen ei ole mies, mutta on miesmäinen. Möreä ääni, leveäharteinen, tumma viiksikasvu. Tai luonteeltaan kuin miehet, kiinnostunut autoista, urheilusta, tekniikasta, pornosta... Ei muista kenenkään syntymäpäiviä eikä suhteen vuosipäiviä, pesee kaikenväriset vaatteet samassa koneellisessa, ei huomaa että Pirjo on laihtunut tai ostanut uuden puseron jne.

Täh?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle käy näin jokaikisellä työpaikalla, ihan sama missä työskentelen ja kenen alaisuudessa ja millä alalla. Olen tosin omituinen ja enemmän "miesmäinen", joten ehkä se vaikuttaa. Yleensä ystävystyn toisten omituisten otusnaisten kanssa parhaiten.

Et ole miesmäinen. Kukaan nainen ei ole. Luultavasti olet huono sosiaalisissa tilanteissa, siitä se yleensä johtuu.

Onhan nyt monikin nainen miesmäinen. Siitähän koko adjektiivi on syntynytkin, kun nainen ei ole mies, mutta on miesmäinen. Möreä ääni, leveäharteinen, tumma viiksikasvu. Tai luonteeltaan kuin miehet, kiinnostunut autoista, urheilusta, tekniikasta, pornosta... Ei muista kenenkään syntymäpäiviä eikä suhteen vuosipäiviä, pesee kaikenväriset vaatteet samassa koneellisessa, ei huomaa että Pirjo on laihtunut tai ostanut uuden puseron jne.

Niin on, mutta tuolla jota lainasit on oma agendansa mitä hän jyrää esille. Ei hän ole kiinnostunut mikä on totta ja mikä ei, vain agendastaan ja canceloi kaikki muut vaihtoehdot.

Minä en kyllä näe mitään agendaa tai cancelointia tuossa viestissä:

"Mulle käy näin jokaikisellä työpaikalla, ihan sama missä työskentelen ja kenen alaisuudessa ja millä alalla. Olen tosin omituinen ja enemmän "miesmäinen", joten ehkä se vaikuttaa. Yleensä ystävystyn toisten omituisten otusnaisten kanssa parhaiten."

Itselläni on sama kokemus, miesten porukassa olen pärjännyt paremmin. Naisten kanssa on vaikeampaa.

Tässä sitä sitten olisi "Et ole miesmäinen. Kukaan nainen ei ole."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle käy näin jokaikisellä työpaikalla, ihan sama missä työskentelen ja kenen alaisuudessa ja millä alalla. Olen tosin omituinen ja enemmän "miesmäinen", joten ehkä se vaikuttaa. Yleensä ystävystyn toisten omituisten otusnaisten kanssa parhaiten.

Et ole miesmäinen. Kukaan nainen ei ole. Luultavasti olet huono sosiaalisissa tilanteissa, siitä se yleensä johtuu.

Onhan nyt monikin nainen miesmäinen. Siitähän koko adjektiivi on syntynytkin, kun nainen ei ole mies, mutta on miesmäinen. Möreä ääni, leveäharteinen, tumma viiksikasvu. Tai luonteeltaan kuin miehet, kiinnostunut autoista, urheilusta, tekniikasta, pornosta... Ei muista kenenkään syntymäpäiviä eikä suhteen vuosipäiviä, pesee kaikenväriset vaatteet samassa koneellisessa, ei huomaa että Pirjo on laihtunut tai ostanut uuden puseron jne.

Eikä muista kysyä, että mitä Pirjolle kuuluu eikä Pirjo osaa kertoa kuulumisiaan ilman, että niitä kysytään. Seurauksena mykkäkoylu ja verinen loukkaantuminen, josta Pirjo avautuu vauvapalstalle otsikolla "Kaverini ei ole kiinnostunut kuulumisistani!"

No tää just :-D Olen iän myötä oppinut tän, että naispuolisilta ystäviltä pitää erikseen tiedustaa kuulumisia, muuten loukkaannutaan (ei kaikki toki, jotkut hyväksyvät mut tällaisena kuin olen). Miesten kanssa kun juttelee, niin he aktiivisesti itse kertovat kuulumisensa, tai jos eivät kerro, eivät kuitenkaan loukkaannu siitä etten kysynyt!

Mun äiti on just tällanen loukkaantuja, häneltä pitää nyhtää kaikki ja saattaa siltikin olla nyreä kun selvästi ei hänen asiat taas kiinnostaneet tarpeeksi, en ollut tarpeeksi innostunut tai muistanut viime kerran kuulumisia yksityiskohtia myöten tms.

Minusta on ihan vaan kohteliasta kysyä, mitä toiselle kuuluu. Samalla kun tervehtii, voi kysyä, miten sulla menee nykyään. Ei vaadi paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle käy näin jokaikisellä työpaikalla, ihan sama missä työskentelen ja kenen alaisuudessa ja millä alalla. Olen tosin omituinen ja enemmän "miesmäinen", joten ehkä se vaikuttaa. Yleensä ystävystyn toisten omituisten otusnaisten kanssa parhaiten.

Et ole miesmäinen. Kukaan nainen ei ole. Luultavasti olet huono sosiaalisissa tilanteissa, siitä se yleensä johtuu.

Olen se, jolle vastasit. Kaikissa psykologisissa testeissä, joissa määritellään perusperiaattein mies-nainen akseli sen mukaan, miten stereotyyppiset miehet ja naiset toimivat ja ajattelevat, saan aina korkeat pisteet maskuliinisuuden puolelle (tyyliin 70% maskuliininen 30% feminiininen). Jos Brigg-Myersin persoonallisuustesteihin on uskominen, saan niistä aina persoonan INTJ, joka on kaikkein maskuliinisin ja naisilla erittäin harvinainen, muistaakseni 0.8%. En ole ihmissuhdeorientoitunut, en hoivaava ja minusta on mielenkiintoisempaa tahkota rahaa kuin vaikka, sanotaan, hankkia lapsia ja hoitava muita.

Olen kasvanut ja elänyt lapsesta lähtien poikatyttönä. Harrastukseni, mielenkiinnon kohteeni, elämäntapani ja ostokäyttäytymiseni on edelleen enemmän miesmäistä kuin naismaista. Toki, NÄYTÄN naiselle. Rakastan mekkoja. Olen pieni ja siro rakenteeltani. Ääneni on korkea ja naismainen. Fyysisesti en ole mies.

Mutta mielellisesti? Tavoiltani? Mielenkiinnon kohteiltani? Miten toimin sosiaalisissa tilanteissa? Enemmän maskuliininen.

Tulen miesten kanssa toimeen erinomaisesti. Olen aina tullut. Ne naiset, joiden kanssa tulen parhaiten toimeen, ovat itsekin enemmän maskuliinisia sisimmältään.

En koe olevani sosiaalisesti rajoittunut. Tosin naisena varmaan olen, kun en sosialisoi samoin kuin naiset yleensä.

N40

Minkälainen ihminen tekee tuollaisia naurettavia testejä? :D

"Jos Brigg-Myersin persoonallisuustesteihin on uskominen, saan niistä aina persoonan INTJ, joka on kaikkein maskuliinisin ja naisilla erittäin harvinainen, muistaakseni 0.8%."

Minäkin.

T. Tuo, joka ei huomannut kysyä Pirjon kuulumisia

Näistä kommenteista missä neuvotaan olemaan kertomatta omasta yksinäisyydestä tulee pakostikin mieleen, että pitää sensuroida itseään, jotta kelpaa muille. Ei siinä mitään, olen samaa mieltä ettei kukaan jaksa ikusesti märehtijää, mutta kuulostaa aika karulta, että sellaista ihmistä, joka tuntee itsensä jo valmiiksi ulkopuoliseksi kehotetaan olemaan hiljaa omista tuntemuksistaan. Melko pinnallista ja herkkää on tällainen "ystävyys".