Lapsi ei tottele yhtään. Mitä minun pitää tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeastiko te annatte lapsen piirrellä seiniin, riippua verhoissa ja kiipeillä kirjahyllyssä kun "ei sitä uhmaa tarvitse nyt niin tosissaan ottaa" ?

No ei, mut ei sitä nyt tarvi henkilökohtaisena loukkauksena ottaa ja pilata omaa päiväänsä sillä.

Sitten vähän kekseliäisyyttä peliin. Jos seiniin piirtää aina vaan, niin miksei voisi teipata seinälle vaikka paperia? Olisko joku sallittu roikkumis/kiipeilypaikka? Käytkö lapsen kanssa ulkona säännöllisesti? Moni aktiivinen liikkuvainen lapsi tarvii myös säännöllisen iltaulkoilun vaikka olisi ollut ulkona päiväkodissa aamupäivällä. Saako lapsi tarpeeksi liikuntaa?

Minusta kyse ei ole päivän pilaamisesta vaikka se tapahtuukin siinä samalla vaan rajojen opettamisesta ja lapsen turvallisuudesta.

Joskus lapset tekee tuhmia juttuja, koska haluavat aikuisesta jonkun reaktion ja huomiota. Silloin paras keino on ignoorata. Toki jos tilanne on se, että lapsi piirtää seinään, niin se tulee estää. Hirveän kovia rangaistuksia ei kannata pikkulapselle antaa, siis monen päivän jäähyjä leluille tms. Uhmaan kuuluu juuri se, ettei mitään haluta totella. Se vaihe päättyy aikanaan, ja pian huomaat, että lapsi alkaakin kuunnella. Jämäkästi aina kiellät kun tarve on.

Perheneuvola? Siellä näkevät mikä mättää teidän kommunikaatiossa ja kanssakäymisessä. Vaikutat ap tosi negatiiviselta. Suhtaudutko lapseesi myös negatiivisin ennakko-odotuksin ”ei se kuitenkaan” tai ”se kuitenkin” tai ”just joo onpa ylläri..”?

Super nanny neuvoi sanomaan lapselle, joka valittti tylsyytä :"Istuppa tohon maton reunalle ja roikottele jalkojasi." Ei kyllä sanonut, mitä siitä neuvosta seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeastiko te annatte lapsen piirrellä seiniin, riippua verhoissa ja kiipeillä kirjahyllyssä kun "ei sitä uhmaa tarvitse nyt niin tosissaan ottaa" ?

No ei, mut ei sitä nyt tarvi henkilökohtaisena loukkauksena ottaa ja pilata omaa päiväänsä sillä.

Sitten vähän kekseliäisyyttä peliin. Jos seiniin piirtää aina vaan, niin miksei voisi teipata seinälle vaikka paperia? Olisko joku sallittu roikkumis/kiipeilypaikka? Käytkö lapsen kanssa ulkona säännöllisesti? Moni aktiivinen liikkuvainen lapsi tarvii myös säännöllisen iltaulkoilun vaikka olisi ollut ulkona päiväkodissa aamupäivällä. Saako lapsi tarpeeksi liikuntaa?

Minusta kyse ei ole päivän pilaamisesta vaikka se tapahtuukin siinä samalla vaan rajojen opettamisesta ja lapsen turvallisuudesta.

Mutta miksi antaa sen pilata päivän? Kun pikkuinen lapsi kiukuttleee vähän? Aika pienestä menee silloin aikuisellakin kuppi nurin, eikö? Miksei pienellä lapsella siis menisi? Eli tavallaan vaaditaan lapselta enemmän kuin mihin itse kyetään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reagoit liian vahvasti lapsen juttuihin, ehkä. Jos piirtää väärään paikkaan, ohjaat takaisin oikeaan, ja kerrot rauhallisesti että piirtäminen loppuu jos vielä toimii noin. Jos toistaa tätä niin sitten uusi yritys huomenna. Ei mitään monien päivien jäähyjä siihen. Ennakoi, ole rauhallinen ja johdonmukainen. Älä anna lapsen provosoida itseäsi. Tuossa iässä hän sitä yrittää, kun etsii erillisyyttään ja omaa tahtoaan. Ole sinä luja peruskallio. Kun lapsi rikkoo sääntöjä, aloitat vaan uusiksi toivotun toiminnan ja kerrot, mitä lapselta odotat.

Tässä on hyviä ohjeita. Yritä etäännyttää itsesi äläkä ota henkilökohtaisesti. Et ole huono äiti etkä ole tehnyt mitään väärin eikä lapsessakaan ole mitään vikaa. Uhmaikä on juuri tuollaista.

Oman lapseni reaktiot varsinkin mukaviin juttuihin olivat ihan absudreja, mitä kivempi asia sitä isommat kilarit. Opittiin sitten että ei yllätyksiä, kivojakaan, vaan mieluiten tavallista rutiinia.

Joku päivä teillä sitten on hauska ja mukava 4-vuotias.

En ota henkilökohtaisesti mutta väsyn siihen kun yritän tehdä päivistä mukavia ja se ei millään onnistu kun kivat asiat menee minuutissa pelkäksi uhmaamiseksi, kiukuksi, tahalliseksi tottelemattomuudeksi ja sotkemiseksi. Minulla olisi muutakin tekemistä kuin kiinnittää takaisin tahallaan alasrevittyjä verhoja, pestä vuokra-asuntomme seiniä liiduista jne. Ja kun kaikki päivät on tätä. Ulkona vielä asian kruunaa muiden katseet, joista en välittäisi jos niitä vain joskus tulisi mutta ei ole todellakaan mukavaa kun niin usein kivat jutut menee ihan hetkessä pelkäksi taisteluksi. Ap

Ai vai olisi muuta tekemistä!? Anteeksi mutta tuota olisi kannattanut miettiä ennen sitä lapsentekoa. Aika paljon joutuu tekemään sellaista mikä ei oikein nappaisi, sehän sinulle on tässä nyt valkenemassa.

Älä nyt sentään viitsi. Halusit tahallasi ymmärtää kommenttini väärin ja provosoitua. Olen antanut lapselleni kaikkeni, kantanut yöt pitkät itkuja, lohduttanut ja puhaltanut jokaikisen pipin, kannustanut, kehunut, ollut tukena jokaisen uhmakiukun. En ole kertaakaan jättänyt lasta yksin kiukun hetkellä ja joka kerta olen jaksanut jälkikäteen käydä tilannetta läpi lapsen kanssa. Verhojen kiinnittämisen ja seinien pesun sijasta olisi parempaa tekemistä tehdä lapsen kanssa jotain mistä hän nauttii.

Ap

Sellaista se vaan on, ei ole vaaleanpunaista ja pullantuoksua. Et voi hyväksyä sitä että lapsen kanssa ei ole kivaa. Uhmaikäisen kanssa ei ole useinmiten kivaa. Käskyt, neuvot ja kehotukset eivät mene läpi, saat sanoa 100 000 kertaa päivässä ja aloittaa taas huomenna alusta. Se on vanhemman homma, ihan selvästi kyllä neuvolan brosyyreissäkin tämä kerrotaan jos ei aikaisemmin ollut tuttua.

Ymmärrän ja tiedän tämän, tiesin jo ennen kuin tulin raskaaksi. Mutta toivoisin että edes joskus, vaikkapa kerran kuussa olisi hyvä päivä, tai vaikka edes hyvä puolipäiväinen. Ei kai se kohtuuton toive ole.

Ap

Kyllä se uhmaikäisen kanssa on. Tarvitset vähän zeniä, lakkaa tekemästä oletuksia siitä, millaista lapsen kanssa pitäisi olla. Huolehdi hänen perustarpeistaan kuten olet tähänkin asti tehnyt, mutta anna lapsen itsensä ratkaista se, millaiseksi toiminta muodostuu. Lapsen päivä ei mene pilalle yhdestä raivokohtauksesta, älä sinäkään anna sen pilata omaasi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeastiko te annatte lapsen piirrellä seiniin, riippua verhoissa ja kiipeillä kirjahyllyssä kun "ei sitä uhmaa tarvitse nyt niin tosissaan ottaa" ?

No ei, mut ei sitä nyt tarvi henkilökohtaisena loukkauksena ottaa ja pilata omaa päiväänsä sillä.

Sitten vähän kekseliäisyyttä peliin. Jos seiniin piirtää aina vaan, niin miksei voisi teipata seinälle vaikka paperia? Olisko joku sallittu roikkumis/kiipeilypaikka? Käytkö lapsen kanssa ulkona säännöllisesti? Moni aktiivinen liikkuvainen lapsi tarvii myös säännöllisen iltaulkoilun vaikka olisi ollut ulkona päiväkodissa aamupäivällä. Saako lapsi tarpeeksi liikuntaa?

Me asutaan maalla ja oltiin ulkona joka päivä tuntikausia ja silti uhmaikäinen roikkui verhoissa, repi kaiken ja tuhosi talon muutamassa minuutissa.

Eri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puistossa ja kerhoissa näkee paljon huoltajia, jotka kieltävät tai pyytävät jotain lapseltaan, mutta eivät vaadi asiaa loppuunsaakka. Aloituksestasi kuitenkin sain sen käsityksen, että tästä ei ole kyse. Noin pienen kanssa kuitenkin jäähyt ja tavaroiden takavarikoinnit on vielä turhaa.

Kuulostaa, että teet tosi paljon lapsesi eteen ja nyt olisi aika alkaa tukemaan lasta myös itsenäiseen tekemiseen. Alkuun laita hänelle esimerkiksi päiväunien aikana leikki valmiiksi. Valmistelet hienon maatilan eläimineenn odottamaan, teet autoradan tmv valmiiksi(esim pinterestistä löytyy paljon ideoita). Nämä auttaa lasta pääsemään leikissä alkuun jonka jälkeen hän alkaa käyttämään omaa luovuuttaan.

On myös ok joskus hermostua. Älä pyri äitiydestä täydellisyyteen. Mieti minkä mallin sinun täydellisyytesi antaa lapsellesi. On parempi, että hän näkee epätäydellisyyttä, myös sinun pahaamieltäsi, anteeksipyyntöä jne.

Kyllä minä vaadin lapselta asiat loppuun saakka ja johdonmukaisesti. Paitsi jos huomaan että tilanne on oikeasti liian vaikea (oman virhearvioni takia), mutta harvemmin niin on.

Miksi jäähyt ja tavaroiden takavarikoinnit on turhia tämän ikäisellä? Toki jos näin oikeasti on niin lopetan ne mutta löin ajatellut että joku seuraus tottelemattomuudesta pitää olla. Jäähylle en laita lasta koskaan yksin vaan menen aina mukaan ja puhun siitä mikä meni pieleen ja miten olisi pitänyt toimia.

Voin kyllä yrittää laittaa leikkejä valmiiksi ehdotuksesi mukaan mutta lapsi siis ei nuku päiväunia, lopetti ne vähän yli vuosi sitten. En pidä nukkumattomuutta ollenkaan hyvänä mutta hän ei kertakaikkiaan nukahda päiväunille, ei missään eikä minkään temppujenkaan avulla.

Ap

Leikin voi laittaa valmiiksi illallakin niin on aamulla sitten odottamassa. :)

Teillä on ollut hyvä kontrolli ruudun kanssa, mikä on tosi hyvä, mutta entä jos otat teidän päivittäiseen ohjelmaan esimerkiksi pikkukakkosen. Sellaisen rauhallisen hetken missä molemmat rentoudutte ja makoilette sohvalla (kun hän ei enää päiväuniakaan nuku niin olisi joku rauhoittumishetki).

Paras on, että tämä hetki tulisi aina samaan aikaan päivästä ja silloin katsotaan jotain tiettyä lastenohjelmaa ja syvennytään siihen, eikä kesken kaiken selata ohjelmasta toiseen (mihin helposti aivomme opetamme).

Tsemppiä! Olet hyvä äiti jo nyt ja jossain vaiheessa onneksi helpottaa :)

Pakkasakka kirjoitti:

No onhan toi ihan outoa, muuta meilläkin on lapsenlapsi 4v. Ei usko vanhempiaan,  mutta "mummilla" ei temppuile vaikka en todellakaan karju hänelle (sen enempää kuin äitinsäkään) kun ei tarvitse.

Lapsi yleensä kiukuttelee niille kaikkein läheisimmille ja rakkaille. On hyvä, että pieni lapsi uskaltaa kiukutella vanhemmilleen, se on merkki siitä, että häm luottaa heidän rakkauteensa. Vähän vieraammille ei sitten kiukutellakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaa mennä sinne niin kovin erityisten joukkoon tämäkin lapsi. 

Ei normaali kolmevuotias käyttäydy kuin mielenvikainen paviaani. 

Tai sitten on ihan vaan huonosti kasvatettu?

Ns. uhmaikä on normaali vaihe lapsen kehityksessä. Sen aikana lapsi opettelee tahtomista ja omia mahdollisuuksia vaikuttaa ympärillä olevaan maalmaan. Sillä ei ole mitään tekemistä ”huonon kasvatuksen” kanssa.

Lapsi kuulostaa kyllä jopa ikäisekseen todella lyhytpinnaiselta ja impulsiiviselta. Toisaalta hänen geeneistään on puolet isältä, ja tämän resilienssin tason jo tiedämmekin, kun ei vuotta enempää kestänyt lapsiperhe-elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saat korottaa ääntä, saa näyttää että olet suuttunut tai mielesi on pahoittunut. Lapsi oppii tunteita ja saa esimerkin siitä, miten voimakkaan tunteen vallassa silti toimitaan järkevästi. Eli ei rikota mitään, ei heitetä mitään, ei lyödä ketään ja niin edelleen.

Omilla lapsillani toimi, että jos ei nätisti pyytäminen eikä 1-3 kieltoa auttaneet otin lujasti selin syliini istumaan. Omat kädet lapsen käsivarsien ympäri, että ei pääse raapimaan tai kääntymään, eikä ylety puremaan. Lapsi on siinä mukavasti ja turvallisesti aikuisen sylissä. Puristaa ei tarvitse, lapsi pysyy siinä helposti.

Lapsi saa purkaa sylissä pettymyksensä itkien, huutaen ja raivoten, mutta aikuinen pysyy vakaana ja turvallisena. Kun pikku raivopää lopulta on rauhoittunut (meillä huuto kesti pisimmillään 20 minuutti), lapsi tarvitsee lohduttamista, ehkä tunteiden sanoittamista (tulit hirmuisen vihaiseksi, kun minä en antanut sinun piirtää seinään) ja uudelleen selityksen, miksi kiellettyä asiaa ei sa tehdä.

Lapset on yksilöitä, mutta meillä tämä toimi molempiin lapsiin erinomaisesti. Kun lapset oppivat, että vanhemman ei on ei, kielto alkoi mennä perille ja raivarit vähenivät.

Ehkä se lapsi huusi siksi 20 minuuttia, että olisi tuossa tilanteessa kaivannut omaa tilaa ja rauhaa eikä sitä että aikuinen koskee väkisin ja estää liikkumisen.

No varmasti kaipaa omaa tilaa ja rauhaa jatkaa kiellettyä puuhaa! Meinaatko nyt oikeasti, että kolmenkin kiellon jälkeen olisi vain pitänyt antaa lapsen jatkaa kiellettyä toimintaa ja kädettömänä toistella kieltoja vieressä?

Lapselle on erittäin hyvä opetus, että jos ei tee kiellettyjä juttuja, saa olla rauhassa. Simple as. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeastiko te annatte lapsen piirrellä seiniin, riippua verhoissa ja kiipeillä kirjahyllyssä kun "ei sitä uhmaa tarvitse nyt niin tosissaan ottaa" ?

No ei, mut ei sitä nyt tarvi henkilökohtaisena loukkauksena ottaa ja pilata omaa päiväänsä sillä.

Sitten vähän kekseliäisyyttä peliin. Jos seiniin piirtää aina vaan, niin miksei voisi teipata seinälle vaikka paperia? Olisko joku sallittu roikkumis/kiipeilypaikka? Käytkö lapsen kanssa ulkona säännöllisesti? Moni aktiivinen liikkuvainen lapsi tarvii myös säännöllisen iltaulkoilun vaikka olisi ollut ulkona päiväkodissa aamupäivällä. Saako lapsi tarpeeksi liikuntaa?

Musta tuntuu, että tämän kirjoittaja ei ihan hahmottanut mistä on kyse. Onko sinulla omia lapsia ollenkaan? Kolmevuotias ei piirrä seinille kerrasta toiseen kielloista huolimatta siksi, että on innostunut piirtämään seinille, vaan siksi, että tietää sen olevan kiellettyä. Jos äiti teippaa paprun seinälle ja näyttää piirtelyn olevan sallittua, kiinnostus siihen kohtaan piirtelyyn loppuu heti. Kyllä aina löytyy paperiton kohta, johon piirtämällä saa äidin nappuloita paineltua. Tässä on kyseessä uhma, normaali kehitysvaihe. 

Eilen vantaalaisen rautakaupan kassajonossa n. 5 v utelias tyttönen meni tutkimaan kassahyllykön tuotteita. Äiti, obeesi 30+ riuhtaisi voimalla kädestä ja alkoi rähjätä lapselle joka paikkaan koskettamisesta. Isä jonossa ostoksineen ei reagoinut mihinkään. Motkotus jatkui, äippä komensi nöyryyttämänsä lapsen seinustalle 4 metrin päähän. Alistettu tyttönen seisoi erillään surkeana ja nolattuna pariskunnan kassa-asioinnin ajan. Näky ja tilanne oli säälittävä. Minkälaisia vanhempia ja äiti-lapsisuhteita voi ollakaan!

Ap kuulostaa omistautuneelta ja pohtivalta äidiltä ja on mielestäni toiminut jo paremmin kuin suurin osa vanhemmista; aika moni heittäisi tuossa vaiheessa älylaitteen kehiin. Ei ttäällä av:llä tietenkään, täällä olemme kaikki pyhimyksiä. 

Mutta yksi mitä mietin, oletko jo liian paneutuva? Jos yrität joka päivä kaikin voimin tehdä päivästä lapselle kivan ja järjestää kivaa puuhaa jonka lapsi sitten sabotoi, mitä jos lakkaisit yrittämästä. Nyt tilanne on mennyt jotenkin siihen, että lapsen mielestä sinun homma on yrittää hulluna viihdyttää häntä ja hän voi testailla miten saa sinut menettämään hermosi.

Tee niitä omia hommia ihan rauhassa. Lapsen on ihan hyvä huomata, ettei kaikki pyöri hänen ympärillään. Sitten kun hommat on hoidettu, voit keksiä jotain kivaa lapsen kanssa. Voit vaikka odotta, että lapsi pyytää sinua tekemään kanssaan jotain. Lapsen pitää oppia arvostamaan myös sinua ja sitä, miten panostat kivoihin hetkiin. 

Ap, mietin vielä noita päiväunia. Jos et jaksa käydä sitä taistelua että päiväunet tulisi uudelleen rutiiniksi, niin se on tottakai ihan okei. Mutta, myös meidän nyt 3v yritti 2v:nä jättää päiväunet pois. Pari kuukautta oli aivan hirveää se päiväunille nukuttaminen, oli tosi pimeitä hetkiä itsellä. Mutta sovittiin miehen kanssa että lapsen pitää ainakin hetki levähtää sängyssä/rattaissa vaikkei nukahtaisi. Kärsimys tuotti tulosta ja parin kuukauden sekoilun jälkeen lapsi alkoi taas nukkua päiväunet. Nykyään nukkuu kotona päiväunia 1-3h, päiväkodissa 1h luokkaa. Me laitetaan lapsi kuitenkin päiväunille selvästi myöhemmin kuin ennen, noin puoli kahden, kahden aikaan. Jos on herännyt kuudelta, on silloin jo tosi väsynyt. Jos on herännyt vasta kahdeksalta niin kuin joskus käy, saattaa olla että nukahtaminen on vaikeaa. Mutta kuitenkin siis yhdeksänä kertana kymmenestä nykyään nukahtaa melko helposti rattaisiin. Se on ollut henkireikä ainakin mulle, että lapsi nukkuu. Eli yhteenvetona: jos jaksat, mitä jos kokeilisit vielä ottaa kärryttelyunet kokeiluun esim klo 14 maissa?

Vierailija kirjoitti:

Ap, mietin vielä noita päiväunia. Jos et jaksa käydä sitä taistelua että päiväunet tulisi uudelleen rutiiniksi, niin se on tottakai ihan okei. Mutta, myös meidän nyt 3v yritti 2v:nä jättää päiväunet pois. Pari kuukautta oli aivan hirveää se päiväunille nukuttaminen, oli tosi pimeitä hetkiä itsellä. Mutta sovittiin miehen kanssa että lapsen pitää ainakin hetki levähtää sängyssä/rattaissa vaikkei nukahtaisi. Kärsimys tuotti tulosta ja parin kuukauden sekoilun jälkeen lapsi alkoi taas nukkua päiväunet. Nykyään nukkuu kotona päiväunia 1-3h, päiväkodissa 1h luokkaa. Me laitetaan lapsi kuitenkin päiväunille selvästi myöhemmin kuin ennen, noin puoli kahden, kahden aikaan. Jos on herännyt kuudelta, on silloin jo tosi väsynyt. Jos on herännyt vasta kahdeksalta niin kuin joskus käy, saattaa olla että nukahtaminen on vaikeaa. Mutta kuitenkin siis yhdeksänä kertana kymmenestä nykyään nukahtaa melko helposti rattaisiin. Se on ollut henkireikä ainakin mulle, että lapsi nukkuu. Eli yhteenvetona: jos jaksat, mitä jos kokeilisit vielä ottaa kärryttelyunet kokeiluun esim klo 14 maissa?

Olen sitä mieltä että lapsen olisi hyvä nukkua päiväunet. Olen käynyt yli puolen vuoden ajan sitä taistelua että nukuttava on. Olen yrittänyt nukuttaa niin omaan sänkyyn, viereeni minun sänkyyn, paikallaan oleviin rattaisiin ja kävelyllä liikkuviin rattaisiin. Hän ei yksinkertaisesti vain millään nukahda. Ei vaikka yrittäisin kolme tuntia. Ei vaikka lupaisin uuden lelun palkinnoksi nukahtamisesta. En ole puolen vuoden yrittämisellä saanut häntä nukahtamaan kertaakaan joten siksi sanon että hän ei nuku vaikka miten yrittäisin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Lapsi pois TV:n ääreltä. Ei tee jatkuva ruudun tuojottelu hyvää. Menette vaikka yhdessä ulkoilemaan. Voitte vaikka myös askarrella ja piirtää yhdessä. Johdonmukaisuutta kasvatukseen.

I see what you did there xD

Vierailija kirjoitti:

Ap kuulostaa omistautuneelta ja pohtivalta äidiltä ja on mielestäni toiminut jo paremmin kuin suurin osa vanhemmista; aika moni heittäisi tuossa vaiheessa älylaitteen kehiin. Ei ttäällä av:llä tietenkään, täällä olemme kaikki pyhimyksiä. 

Mutta yksi mitä mietin, oletko jo liian paneutuva? Jos yrität joka päivä kaikin voimin tehdä päivästä lapselle kivan ja järjestää kivaa puuhaa jonka lapsi sitten sabotoi, mitä jos lakkaisit yrittämästä. Nyt tilanne on mennyt jotenkin siihen, että lapsen mielestä sinun homma on yrittää hulluna viihdyttää häntä ja hän voi testailla miten saa sinut menettämään hermosi.

Tee niitä omia hommia ihan rauhassa. Lapsen on ihan hyvä huomata, ettei kaikki pyöri hänen ympärillään. Sitten kun hommat on hoidettu, voit keksiä jotain kivaa lapsen kanssa. Voit vaikka odotta, että lapsi pyytää sinua tekemään kanssaan jotain. Lapsen pitää oppia arvostamaan myös sinua ja sitä, miten panostat kivoihin hetkiin. 

Tässä on kyllä pointti. Jään tätä miettimään.

Ap

Normaalia. Ei 3-vuotiaalla ole vielä kummempaa keskittymiskykyä tai johdonmukaista suunnittelutaitoa. Jos ei haluakaan piirtää niin ihan fine, sitten tehdään jotain muuta. Ei ole vakavaa.