Lue keskustelun säännöt.
Lapsi ei tottele yhtään. Mitä minun pitää tehdä?
Kyse juuri kolme täyttäneestä lapsesta. Olen aina ollut johdonmukainen asioissa eikä mankumalla tai itkemällä ole annettu lapselle periksi. Tottelemattomuudesta tulee myös seuraukset, mielestäni ikätason mukaan ihan. Toisaalta saa kyllä itse osaan asioista vaikuttaa ja niistä päättää (esim minkä värisen paidan haluaa päälle, haluaako mennä leikkikentälle vai rannalle jne). Sanon selvästi ei jis tekee jotain kiellettyä. Mutta ei tosiaan tottele yhtään, ei kaikuu aivan kuuroille korville vaikka ymmärtää hyvin puhetta kyllä. Tuntuu että tekee tahallaan koko ajan kaikkea kiellettyä vaikka saa huomiota paljon muuten.
Neuvoja?
Kommentit (242)
Vierailija kirjoitti:
Lapsi pois TV:n ääreltä. Ei tee jatkuva ruudun tuojottelu hyvää. Menette vaikka yhdessä ulkoilemaan. Voitte vaikka myös askarrella ja piirtää yhdessä. Johdonmukaisuutta kasvatukseen.
Johdonmukaisuutta kommentointiin! Aloittaja on selvästi kertonut johdonmukaisuudestaan kasvattajana ja siitä, että todellakin tekee lapsen kanssa juttuja.
Hyvä muistaa sekin, että aikuisen ei pidä liiaksi sotkeutua lasten leikkeihin. Fakta on se, että aikuinen ei osaa leikkiä. Se kyky häviää iän myötä. Lapsen ja aikuisen leikkimisessä on kyse aivan eri prosesseista. Lapsi luo kaiken aikaa leikkiessään kun taas aikuinen pyrkii mallintamaan todllisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No minulle tulee mieleen, että koetat ehkä tehdä asiat liiankin oikein. Jos olet aina täysin johdonmukainen, näytät omat tunteesi täysin hillitysti, keksit tekemistä tekemisen perään, se on lapselle ahdistavaa. Minulla oli kerran kaveri, joka hääräsi koko ajan lapsensa ympärillä, kaiken piti olla just eikä melkein, lapsi oli tosi huonokäytöksinen. Karjaise joskus väsyneenä oikein kunnolla, sano, etten nyt jaksa, leiki itse. Lapsi etsii sinusta ns. heikkoa kohtaa, näytä, että sinulla totta hemmetissä on niitä niin kuin ihmisillä aina ja silti elämä jatkuu. Jos menee piirtämään seinää, kynä pois kädestä ja sanot, että noin ei tehdä, turha puhua mistään jäähyistä, käännät selkäsi. Tietenkään en kannata mitään holtitonta vanhemmuutta, mutta kyllähän Jari Sinkkonenkin on esimerkiksi sanonut, että lapsen pitää nähdä, että vanhempi on vain ihminen, suuttuu kovasti jne. Ota lapsi mukaan tekemään ns. oikeita asioita, laittamaan ruokaa jne. Maailma ei pyöri lapsen ympärillä, eikä lapsi sitä oikeasti toivokaan.
Täällä on taas ehdotettu, että lapsi on nepsy. Minun lapsistani toinen on nepsy, nyt jo täysi-ikäinen. Kasvattaminen on silloin tosi hankalaa, mutta yhtä lailla siinä pitää rämpiä. Ei sitä diagnoosia saa yleensä kovin pienenä, eikä meille ikinä löytynyt toimivia tukikeinoja ym. paitsi ne, jotka minä itse keksin (lyhennetty koulupäivä yläkoulussa), joten samalla tavalla sitä pitää pähkiä ja kokeilla, ei se diagnoosi automaattisesti mitään helpotusta tuo.
Olet oikeassa tuon viileän ja hilityn kasvatustavan kanssa. Pieni lapsi lukee ihmisiä ilmeistä ja äänenpainoista. Jos ilme ja äänen painot ovat aivan samaa "haaleaa vettä" , kun äiti toteaa "älä piirrä seinään" kuin kysyttäessä "haluatko jäätelön" ei ole kumma, jos lapsi ei pysty erottamaan kieltoa ja ehdotusta. Karjua ei tarvitse, mutta auta ihmeessä lasta ymmärtämään, mikä on kielto, mikä on ehdotus...
EI lapsi mene rikki, vaikka tuon eron teetkiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saat korottaa ääntä, saa näyttää että olet suuttunut tai mielesi on pahoittunut. Lapsi oppii tunteita ja saa esimerkin siitä, miten voimakkaan tunteen vallassa silti toimitaan järkevästi. Eli ei rikota mitään, ei heitetä mitään, ei lyödä ketään ja niin edelleen.
Omilla lapsillani toimi, että jos ei nätisti pyytäminen eikä 1-3 kieltoa auttaneet otin lujasti selin syliini istumaan. Omat kädet lapsen käsivarsien ympäri, että ei pääse raapimaan tai kääntymään, eikä ylety puremaan. Lapsi on siinä mukavasti ja turvallisesti aikuisen sylissä. Puristaa ei tarvitse, lapsi pysyy siinä helposti.
Lapsi saa purkaa sylissä pettymyksensä itkien, huutaen ja raivoten, mutta aikuinen pysyy vakaana ja turvallisena. Kun pikku raivopää lopulta on rauhoittunut (meillä huuto kesti pisimmillään 20 minuutti), lapsi tarvitsee lohduttamista, ehkä tunteiden sanoittamista (tulit hirmuisen vihaiseksi, kun minä en antanut sinun piirtää seinään) ja uudelleen selityksen, miksi kiellettyä asiaa ei sa tehdä.
Lapset on yksilöitä, mutta meillä tämä toimi molempiin lapsiin erinomaisesti. Kun lapset oppivat, että vanhemman ei on ei, kielto alkoi mennä perille ja raivarit vähenivät.
Tuo väkisin kiinnipitäminen on aivan sairasta. Lasta voi estää satuttamasta itseään tai muita, mutta tuo sylissä vankina pitäminen on ihan kauheaa. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa.
Tämä. Tuo holding on todettu äärimmäisen ahdistavaksi ja traumatisoivaksi kokemukseksi lapselle. Saahan sitä hakkaamallakin tottelevaisia lapsia, mutta sitä älytään sentään hävetä eikä mainostaa, toisin kuin väkisin sylissä pitämistä.
Ottamatta kantaa holdingiin, lapselle voi olla myös äärimmäisen ahdistavaa ja traumatisoivaa, jos äiti ei estä tekemästä kiellettyä, vaan vain lässyttää ja sanoittaa. Jotkut lapset testaavat vanhempaansa erittäin sinnikkäästi, sehän on juuri sitä uhmaikää.
En lukenut koko ketjua mutta päällimmäinen ajatus oli että onkohan kaikki lapsen toiminta liikaa aikuisen ohjaamaa ja päättämää? Ja lapsi sitten reagoi haluunsa tehdä itse omia asioitaan rikkomalla sääntöjä?
En tarkoita ettei lasta pitäisi lainkaan ohjata tai hänen kanssaan tehdä asioita mutta kyllä pitää aina jättää tilaa lapsen ihan omalle mielikuvitukselle ja luovuudelle. Aikuisen ohjauksen ja mukanaolon pitäisi olla enemmän lisä ja poikkeus kuin sääntö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saat korottaa ääntä, saa näyttää että olet suuttunut tai mielesi on pahoittunut. Lapsi oppii tunteita ja saa esimerkin siitä, miten voimakkaan tunteen vallassa silti toimitaan järkevästi. Eli ei rikota mitään, ei heitetä mitään, ei lyödä ketään ja niin edelleen.
Omilla lapsillani toimi, että jos ei nätisti pyytäminen eikä 1-3 kieltoa auttaneet otin lujasti selin syliini istumaan. Omat kädet lapsen käsivarsien ympäri, että ei pääse raapimaan tai kääntymään, eikä ylety puremaan. Lapsi on siinä mukavasti ja turvallisesti aikuisen sylissä. Puristaa ei tarvitse, lapsi pysyy siinä helposti.
Lapsi saa purkaa sylissä pettymyksensä itkien, huutaen ja raivoten, mutta aikuinen pysyy vakaana ja turvallisena. Kun pikku raivopää lopulta on rauhoittunut (meillä huuto kesti pisimmillään 20 minuutti), lapsi tarvitsee lohduttamista, ehkä tunteiden sanoittamista (tulit hirmuisen vihaiseksi, kun minä en antanut sinun piirtää seinään) ja uudelleen selityksen, miksi kiellettyä asiaa ei sa tehdä.
Lapset on yksilöitä, mutta meillä tämä toimi molempiin lapsiin erinomaisesti. Kun lapset oppivat, että vanhemman ei on ei, kielto alkoi mennä perille ja raivarit vähenivät.
Tuo väkisin kiinnipitäminen on aivan sairasta. Lasta voi estää satuttamasta itseään tai muita, mutta tuo sylissä vankina pitäminen on ihan kauheaa. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa.
Tämä. Tuo holding on todettu äärimmäisen ahdistavaksi ja traumatisoivaksi kokemukseksi lapselle. Saahan sitä hakkaamallakin tottelevaisia lapsia, mutta sitä älytään sentään hävetä eikä mainostaa, toisin kuin väkisin sylissä pitämistä.
Joo, olisipa näin ajateltu jo silloin yli kymmenen vuotta sitten, kun lapseni oli pieni. Koetin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan sen aikaisia järkevän kasvatuksen konsteja kuten jäähypenkkiä ja "sylissä rauhoittumista". Jäähypenkiltä käveli pois yhden kerran enemmän kuin jaksoin kantaa takaisin, kymmeniä kertoja, sylissä ei ikinä rauhoittunut, meni aivan hysteeriseksi ja oli tajunnan rajamailla. Vähän oli itsellä epäkelpo olo. Onneksi lopetin nuo hullutukset, enkä kuopukselle ikinä yrittänytkään. Normaaleja niistä tuli kummastakin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saat korottaa ääntä, saa näyttää että olet suuttunut tai mielesi on pahoittunut. Lapsi oppii tunteita ja saa esimerkin siitä, miten voimakkaan tunteen vallassa silti toimitaan järkevästi. Eli ei rikota mitään, ei heitetä mitään, ei lyödä ketään ja niin edelleen.
Omilla lapsillani toimi, että jos ei nätisti pyytäminen eikä 1-3 kieltoa auttaneet otin lujasti selin syliini istumaan. Omat kädet lapsen käsivarsien ympäri, että ei pääse raapimaan tai kääntymään, eikä ylety puremaan. Lapsi on siinä mukavasti ja turvallisesti aikuisen sylissä. Puristaa ei tarvitse, lapsi pysyy siinä helposti.
Lapsi saa purkaa sylissä pettymyksensä itkien, huutaen ja raivoten, mutta aikuinen pysyy vakaana ja turvallisena. Kun pikku raivopää lopulta on rauhoittunut (meillä huuto kesti pisimmillään 20 minuutti), lapsi tarvitsee lohduttamista, ehkä tunteiden sanoittamista (tulit hirmuisen vihaiseksi, kun minä en antanut sinun piirtää seinään) ja uudelleen selityksen, miksi kiellettyä asiaa ei sa tehdä.
Lapset on yksilöitä, mutta meillä tämä toimi molempiin lapsiin erinomaisesti. Kun lapset oppivat, että vanhemman ei on ei, kielto alkoi mennä perille ja raivarit vähenivät.
Tuo väkisin kiinnipitäminen on aivan sairasta. Lasta voi estää satuttamasta itseään tai muita, mutta tuo sylissä vankina pitäminen on ihan kauheaa. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa.
Tämä. Tuo holding on todettu äärimmäisen ahdistavaksi ja traumatisoivaksi kokemukseksi lapselle. Saahan sitä hakkaamallakin tottelevaisia lapsia, mutta sitä älytään sentään hävetä eikä mainostaa, toisin kuin väkisin sylissä pitämistä.
Ottamatta kantaa holdingiin, lapselle voi olla myös äärimmäisen ahdistavaa ja traumatisoivaa, jos äiti ei estä tekemästä kiellettyä, vaan vain lässyttää ja sanoittaa. Jotkut lapset testaavat vanhempaansa erittäin sinnikkäästi, sehän on juuri sitä uhmaikää.
On niin jäänyt ikuisesti mieleen kun perhekerhossa ylipainoinen hikinen mamma likisti lastaan. Lapsi parka oli aivan paniikissa, huusi henkensä hädässä. Ja äipyli sanoittilässytti siinä sitten että ”sinä et osaa rauhoittua niin ollaan tässä niin kauan että rauhotut”. Sitten se lapsi rukka lopulta uuvahti ihan nujerrettuna. Se oli ihan hirveää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mietin vielä noita päiväunia. Jos et jaksa käydä sitä taistelua että päiväunet tulisi uudelleen rutiiniksi, niin se on tottakai ihan okei. Mutta, myös meidän nyt 3v yritti 2v:nä jättää päiväunet pois. Pari kuukautta oli aivan hirveää se päiväunille nukuttaminen, oli tosi pimeitä hetkiä itsellä. Mutta sovittiin miehen kanssa että lapsen pitää ainakin hetki levähtää sängyssä/rattaissa vaikkei nukahtaisi. Kärsimys tuotti tulosta ja parin kuukauden sekoilun jälkeen lapsi alkoi taas nukkua päiväunet. Nykyään nukkuu kotona päiväunia 1-3h, päiväkodissa 1h luokkaa. Me laitetaan lapsi kuitenkin päiväunille selvästi myöhemmin kuin ennen, noin puoli kahden, kahden aikaan. Jos on herännyt kuudelta, on silloin jo tosi väsynyt. Jos on herännyt vasta kahdeksalta niin kuin joskus käy, saattaa olla että nukahtaminen on vaikeaa. Mutta kuitenkin siis yhdeksänä kertana kymmenestä nykyään nukahtaa melko helposti rattaisiin. Se on ollut henkireikä ainakin mulle, että lapsi nukkuu. Eli yhteenvetona: jos jaksat, mitä jos kokeilisit vielä ottaa kärryttelyunet kokeiluun esim klo 14 maissa?
Olen sitä mieltä että lapsen olisi hyvä nukkua päiväunet. Olen käynyt yli puolen vuoden ajan sitä taistelua että nukuttava on. Olen yrittänyt nukuttaa niin omaan sänkyyn, viereeni minun sänkyyn, paikallaan oleviin rattaisiin ja kävelyllä liikkuviin rattaisiin. Hän ei yksinkertaisesti vain millään nukahda. Ei vaikka yrittäisin kolme tuntia. Ei vaikka lupaisin uuden lelun palkinnoksi nukahtamisesta. En ole puolen vuoden yrittämisellä saanut häntä nukahtamaan kertaakaan joten siksi sanon että hän ei nuku vaikka miten yrittäisin. Ap
Meillä kumpikin lapsi lopetti päikkärit alle kaksivuotiaina, kun nukuttamiseen meni noin tunti ja unet kestivät kymmenen minuuttia. Sitten meni jonkin aikaa niin, että lapset nukahtivat illalla tosi aikaisin, mutta samalla yöunet rauhoittuivat eli heräilyt jäivät kokonaan pois. Jotkut lapset tarvitsevat päikkäreitä pidempään, osa paljon lyhyemmän aikaa, mutta erilaisiahan me ollaan kaikki. Silloin aikanaan oli hirveästi pelottelua siitä, miten nukkumattomuus suurin piirtein tuhoaa lapsen aivot, mutta ihan tasapainoisia, älykkäitä teinejä heistä on tullut. Jännä, että sillä ei olevinaan ollut mitään vaikutusta aivoihin, että lapsi nukkui tosi levottomasti ja monta kertaa heräten yöllä, vain se päikkärien nukkumattomuus vaikutti...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saat korottaa ääntä, saa näyttää että olet suuttunut tai mielesi on pahoittunut. Lapsi oppii tunteita ja saa esimerkin siitä, miten voimakkaan tunteen vallassa silti toimitaan järkevästi. Eli ei rikota mitään, ei heitetä mitään, ei lyödä ketään ja niin edelleen.
Omilla lapsillani toimi, että jos ei nätisti pyytäminen eikä 1-3 kieltoa auttaneet otin lujasti selin syliini istumaan. Omat kädet lapsen käsivarsien ympäri, että ei pääse raapimaan tai kääntymään, eikä ylety puremaan. Lapsi on siinä mukavasti ja turvallisesti aikuisen sylissä. Puristaa ei tarvitse, lapsi pysyy siinä helposti.
Lapsi saa purkaa sylissä pettymyksensä itkien, huutaen ja raivoten, mutta aikuinen pysyy vakaana ja turvallisena. Kun pikku raivopää lopulta on rauhoittunut (meillä huuto kesti pisimmillään 20 minuutti), lapsi tarvitsee lohduttamista, ehkä tunteiden sanoittamista (tulit hirmuisen vihaiseksi, kun minä en antanut sinun piirtää seinään) ja uudelleen selityksen, miksi kiellettyä asiaa ei sa tehdä.
Lapset on yksilöitä, mutta meillä tämä toimi molempiin lapsiin erinomaisesti. Kun lapset oppivat, että vanhemman ei on ei, kielto alkoi mennä perille ja raivarit vähenivät.
Tuo väkisin kiinnipitäminen on aivan sairasta. Lasta voi estää satuttamasta itseään tai muita, mutta tuo sylissä vankina pitäminen on ihan kauheaa. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa.
Tämä. Tuo holding on todettu äärimmäisen ahdistavaksi ja traumatisoivaksi kokemukseksi lapselle. Saahan sitä hakkaamallakin tottelevaisia lapsia, mutta sitä älytään sentään hävetä eikä mainostaa, toisin kuin väkisin sylissä pitämistä.
Ottamatta kantaa holdingiin, lapselle voi olla myös äärimmäisen ahdistavaa ja traumatisoivaa, jos äiti ei estä tekemästä kiellettyä, vaan vain lässyttää ja sanoittaa. Jotkut lapset testaavat vanhempaansa erittäin sinnikkäästi, sehän on juuri sitä uhmaikää.
On niin jäänyt ikuisesti mieleen kun perhekerhossa ylipainoinen hikinen mamma likisti lastaan. Lapsi parka oli aivan paniikissa, huusi henkensä hädässä. Ja äipyli sanoittilässytti siinä sitten että ”sinä et osaa rauhoittua niin ollaan tässä niin kauan että rauhotut”. Sitten se lapsi rukka lopulta uuvahti ihan nujerrettuna. Se oli ihan hirveää.
Toisaalta on lapsia, jotka alkavat kiukuissaan satuttamaan itseään ja muita jos heistä ei pidä kiinni. Ja tällöin on vähän pakko pitää väkisin sylissä kiinni jotta lapsi ei pääsisi vahingoittamaan itseään.
Vierailija kirjoitti:
On niin jäänyt ikuisesti mieleen kun perhekerhossa ylipainoinen hikinen mamma likisti lastaan. Lapsi parka oli aivan paniikissa, huusi henkensä hädässä. Ja äipyli sanoittilässytti siinä sitten että ”sinä et osaa rauhoittua niin ollaan tässä niin kauan että rauhotut”. Sitten se lapsi rukka lopulta uuvahti ihan nujerrettuna. Se oli ihan hirveää.
Hirveä tilanne sille äidillekin, jos lapsi saa oikeasti pahoja raivareita, joihin ei auta muu kuin kiinni pitäminen, jos haluaa ettei lapsi satuta itseään tai muita. Päälle vielä muiden mammojen tuomisevat katseet. Kaikki sivustaseuraajat kyllä varmasti omasta mielestään tietävät, miten esimerkiksi autistisen lapsen raivokohtaukset pitäisi käsitellä, mutta kukaan ei koskaan vaivaudu auttamaan ja jakamaan niitä viisauksiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saat korottaa ääntä, saa näyttää että olet suuttunut tai mielesi on pahoittunut. Lapsi oppii tunteita ja saa esimerkin siitä, miten voimakkaan tunteen vallassa silti toimitaan järkevästi. Eli ei rikota mitään, ei heitetä mitään, ei lyödä ketään ja niin edelleen.
Omilla lapsillani toimi, että jos ei nätisti pyytäminen eikä 1-3 kieltoa auttaneet otin lujasti selin syliini istumaan. Omat kädet lapsen käsivarsien ympäri, että ei pääse raapimaan tai kääntymään, eikä ylety puremaan. Lapsi on siinä mukavasti ja turvallisesti aikuisen sylissä. Puristaa ei tarvitse, lapsi pysyy siinä helposti.
Lapsi saa purkaa sylissä pettymyksensä itkien, huutaen ja raivoten, mutta aikuinen pysyy vakaana ja turvallisena. Kun pikku raivopää lopulta on rauhoittunut (meillä huuto kesti pisimmillään 20 minuutti), lapsi tarvitsee lohduttamista, ehkä tunteiden sanoittamista (tulit hirmuisen vihaiseksi, kun minä en antanut sinun piirtää seinään) ja uudelleen selityksen, miksi kiellettyä asiaa ei sa tehdä.
Lapset on yksilöitä, mutta meillä tämä toimi molempiin lapsiin erinomaisesti. Kun lapset oppivat, että vanhemman ei on ei, kielto alkoi mennä perille ja raivarit vähenivät.
Tuo väkisin kiinnipitäminen on aivan sairasta. Lasta voi estää satuttamasta itseään tai muita, mutta tuo sylissä vankina pitäminen on ihan kauheaa. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa.
Tämä. Tuo holding on todettu äärimmäisen ahdistavaksi ja traumatisoivaksi kokemukseksi lapselle. Saahan sitä hakkaamallakin tottelevaisia lapsia, mutta sitä älytään sentään hävetä eikä mainostaa, toisin kuin väkisin sylissä pitämistä.
Ottamatta kantaa holdingiin, lapselle voi olla myös äärimmäisen ahdistavaa ja traumatisoivaa, jos äiti ei estä tekemästä kiellettyä, vaan vain lässyttää ja sanoittaa. Jotkut lapset testaavat vanhempaansa erittäin sinnikkäästi, sehän on juuri sitä uhmaikää.
On niin jäänyt ikuisesti mieleen kun perhekerhossa ylipainoinen hikinen mamma likisti lastaan. Lapsi parka oli aivan paniikissa, huusi henkensä hädässä. Ja äipyli sanoittilässytti siinä sitten että ”sinä et osaa rauhoittua niin ollaan tässä niin kauan että rauhotut”. Sitten se lapsi rukka lopulta uuvahti ihan nujerrettuna. Se oli ihan hirveää.
Toisaalta on lapsia, jotka alkavat kiukuissaan satuttamaan itseään ja muita jos heistä ei pidä kiinni. Ja tällöin on vähän pakko pitää väkisin sylissä kiinni jotta lapsi ei pääsisi vahingoittamaan itseään.
Se on kuitenkin eri asia. Ei tarvitse tukehduttaa siihen äidinpoveen, vaan ottaa vaikka kädestä kiinni ettei voi lyödä. Aika harva lapsi satuttaa oikeasti itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On niin jäänyt ikuisesti mieleen kun perhekerhossa ylipainoinen hikinen mamma likisti lastaan. Lapsi parka oli aivan paniikissa, huusi henkensä hädässä. Ja äipyli sanoittilässytti siinä sitten että ”sinä et osaa rauhoittua niin ollaan tässä niin kauan että rauhotut”. Sitten se lapsi rukka lopulta uuvahti ihan nujerrettuna. Se oli ihan hirveää.
Hirveä tilanne sille äidillekin, jos lapsi saa oikeasti pahoja raivareita, joihin ei auta muu kuin kiinni pitäminen, jos haluaa ettei lapsi satuta itseään tai muita. Päälle vielä muiden mammojen tuomisevat katseet. Kaikki sivustaseuraajat kyllä varmasti omasta mielestään tietävät, miten esimerkiksi autistisen lapsen raivokohtaukset pitäisi käsitellä, mutta kukaan ei koskaan vaivaudu auttamaan ja jakamaan niitä viisauksiaan.
Se lapsi ei saanut sen pahempia raivareita kuin muutkaan sen ikäiset. Mamma oli päättänyt että nyt vedetään tämä holdingsessio finaaliin vaikka lapselta lähtisi taju. No melkein taisi lähteäkin. Ei pätkääkään sensitiivisyyttä, viesti on se että jos sinä kiukuttelet niin minä lähestulkoon tukehdutan sinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeastiko te annatte lapsen piirrellä seiniin, riippua verhoissa ja kiipeillä kirjahyllyssä kun "ei sitä uhmaa tarvitse nyt niin tosissaan ottaa" ?
No ei, mut ei sitä nyt tarvi henkilökohtaisena loukkauksena ottaa ja pilata omaa päiväänsä sillä.
Sitten vähän kekseliäisyyttä peliin. Jos seiniin piirtää aina vaan, niin miksei voisi teipata seinälle vaikka paperia? Olisko joku sallittu roikkumis/kiipeilypaikka? Käytkö lapsen kanssa ulkona säännöllisesti? Moni aktiivinen liikkuvainen lapsi tarvii myös säännöllisen iltaulkoilun vaikka olisi ollut ulkona päiväkodissa aamupäivällä. Saako lapsi tarpeeksi liikuntaa?
Musta tuntuu, että tämän kirjoittaja ei ihan hahmottanut mistä on kyse. Onko sinulla omia lapsia ollenkaan? Kolmevuotias ei piirrä seinille kerrasta toiseen kielloista huolimatta siksi, että on innostunut piirtämään seinille, vaan siksi, että tietää sen olevan kiellettyä. Jos äiti teippaa paprun seinälle ja näyttää piirtelyn olevan sallittua, kiinnostus siihen kohtaan piirtelyyn loppuu heti. Kyllä aina löytyy paperiton kohta, johon piirtämällä saa äidin nappuloita paineltua. Tässä on kyseessä uhma, normaali kehitysvaihe.
Juu kolme lasta on ja hyvin olen heidän kanssaan aina pärjännyt ihan maalaisjärjellä.
Jos vuoraa seinät paperilla ja lapsi alkaa piirtää lattiaan, niin varmaan sit voi ottaa hetkeksi kynät pois ja suunnata toiminta johonkin muuhun.
Ja sitten kun piirtää taas paperiin niin KEHUU, ylitsevuotavasti kuinka lapsi on niin taitava kun hienosti osaa piirtää paperiin...
Kyllä siihen on joku syy että lapsi uhmaa niin kamalan paljon. Ap yrittää ehkä kontrolloida liikaa, mutta yksi mitä mietin myös on että saako lapsi tarpeeksi positiivista palautetta kun toimii ”oikein”. Kun se nyt vaan on niin, että lapsi tekee tasan sitä mistä saa eniten huomiota.
Eli paras kasvatusneuvoni: huomaa hyvä lapsessasi. Vaikka se olisi vaikeaa,kun tuntuu siltä että kaikki menee pieleen, mutta aina täytyy löytää jotain hyvää mistä kehua, suorastaan ylistää. Ja se helpottaa sitten kun se alkaa tuottaa tulosta ja kehuttavaa löytyykin yhtäkkiä paljon enemmän 👍🏻
Tänään meni kaikki lelut jäähylle, kun leikkimisestä ei tullut mitään. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen temperamentti kiivas ja tulinen?!
Jos on myös neurologisia häiriöitä, esim adhd tai asperger, kiellot ei välttämättä autta.
Vaikka vanhempi yrittää muna pystyssä kieltää asioita, se vaan ehkä lisää vettä myllyyn.
Neurologisiin juttuihin ei välttämättä auta ”normaalit” kasvatuskeinot.
Joidenki vanhempien pitäisi katsoa peiliin, ja miettiä että mikä on tälle lapselle parasta, ja miten aikuinen voi helpottaa lapsen oloa. Sekä kannustaa lasta sanoittamaan tunteitansa.
Jos antais vaan lapsen piirtää seinään.. Siis ettei kieltäisi joka asiaa.
Ei lapsi siitä rikki mene jos korotat äänesi ja annat suuttumuksen näkyä!
Ärsyttävää seurata lässyttäjävanhempia jotka hymistelevät että älä nyt viitsi tehdä noin!
Totta kai lapsi jatkaa tekemistä jos ei mistään huomaa että ihan oikeasti on epätoivottua.
Meillä sama juttu. Puoliso valittaa, että 3v lapsen kanssa mahdotonta olla ja molemmat raivoaa ja kitisee toisilleen.
Sitten, kun olen itse lapsen kanssa, niin ei koskaan mitään riitoja ja aina vaan kivaa. En tiedä mistä johtuu. En koskaan hermostu ja kiinnitän huomiota lapseen, enkä näppäile samalla kännykällä tai yritä ottaa lavastettuja kuvia instaan. Käytän myös vain vähän kieltosanoja, kun puolisolla taas joka toinen sana saattaa olla "EI". Lapset voi olla vilkkaita ja on ihan normaalia, että piirretään minuutti ja sitten ajellaan kaksi minuuttia lelutraktorilla ja sitten taas piirretään.
Puolisolla on välillä asenne kuin jollakin opettajalle ja jos piirretään, niin sitten piirretään ja taas tulee "EI" -komentoa, kun kynä tippuu kädestä ja olisi haluja ajella traktorilla. Ehkä siinä syy tuollaiselle kapinoinnille.
Vierailija kirjoitti:
Tänään meni kaikki lelut jäähylle, kun leikkimisestä ei tullut mitään. Ap
"Leikkimisestä ei tullut mitään"
Miten leikkimisestä ei tule mitään? Mitä tuo tarkoittaa? Lapsi ei leiki, kuten sinä ohjeistat tai tahdot? Ehkäpä siinä syy riehumiselle..?
Kannattaa opetella lukemaan. Tosi outo ehdotuksesi, kun aloittaja juuri kertoi esimerkin piirtämisestä.
Vähän enemmän ajattelua, kiitos, eikä aina tätä typerää "älylaitteet pois ja tee jotain ...." ja päälle nykyvanhempien mollaaminen. Kuule, ei ne vanhemmat ennenkään mitään erinomaisia olleet. Päinvastoin, lasten psykiatrien mukaan on menty valtavasti eteenpäin.