Lue keskustelun säännöt.
Oon niin epäonnistunut äiti. Teini kohtelee mua kuin kasaa p*skaa.
27.05.2021 |
Teinillä hirveitä haasteita olemisessa. Ei mitään ongelmakäytöstä tai muuta, mutta mun kanssa on ollut ihan hemmetin vaikeaa. Huutaa ja karjuu aina kun kysyn jotain, tai sitten mököttää eikä suostu sanomaan mitään. Olen viimeisen parin viikon ajan itkenyt iltaisin tätä asiaa. Oon yrittänyt olla kiva pojalle ja jutella niitä näitä niinkuin ennen mutta ainoa mitä saan takaisin on huutoa. Viime viikollakin tein teinille kunnon aamupalan mutta ainoa mitä karjui oli että "ei v*ttu oo nälkä". Yritin pidättää mut kyyneleet tuli silmiin. Poika katsoi vähän hämillään mutta lähti sitten pois ja karjui vaan että "mitä v*ttuu mää taas tein"
Tänään ei sitten suostunut lähtemään kouluun. Oli vaan että et sä mulle mitään voi. Haluun jäädä nukkumaan. Käski häipyä h*lvettiin. Ihan hirveää miten mun lapsi nykyään puhuu mulle. Ihan kun olisin hänelle vain kasa paskaa. Olen yrittänyt aina olla kiva pojalle ja tässä on tulos. Oon vain se ämpäri johon oksentaa v*tutuksen tunteensa. On oikeasti ihan hirveän paha olo.
Kommentit (161)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus teini-ikäinen tarvitsee vain turvallisen pistorasian. Jos sinulla on hyvät suhteet lapsesi kanssa, on mahdollista, että he ovat valmiita tulemaan luoksesi olemaan kyseinen myyntipiste. Varmista, että ilmoitat heille, että olet enemmän kuin halukas kuuntelemaan heidän tuulettamistaan tarvittaessa ja että olet turvallinen paikka keskustella asioista. Jos pystyt rakentamaan tämän tyyppisen suhteen lapsesi kanssa, niin kun heillä on paljon vihaa, he voivat tulla luoksesi puhumaan siitä. Tämä voi auttaa sinua opettamaan heille, kuinka käydä läpi prosessi ja selviävätkö he selviytymään tunteistaan. Varmista kuitenkin, että tiedät oikea aika antaa neuvoja ja oikea aika vain istua ja vain kuunnella lastasi.
Päiväkirja on loistava tapa käsitellä vihaa ja muita kovia tunteita. Osta lapsellesi päiväkirja ja erityinen kynä ja kannusta häntä kirjoittamaan siihen aina, kun he haluavat. Kirjaaminen voi olla hyvä tapa lajitella ajatuksia, tunteita ja tunteita. Se on myös hieno tapa saada kaikki pois päästäsi ja paperille, joten voit siirtyä siitä eteenpäin. Haluat opettaa lapsellesi olemaan pullottamatta tunteitaan ja tunteitaan. Jos he eivät halua puhua asiasta sinulle tai jollekulle muulle, päiväkirja on loistava vaihtoehto.
Jos lapsesi kamppailee vihapuheiden kanssa, hän voi hyötyä puhumasta terapeutin kanssa tai käymällä vihanhallintatunneilla. Jos etsit terapeuttia teini-ikäiselle, varmista, että löydät ammattilaisen, joka on erikoistunut ja jolla on kokemusta työskentelystä teini-ikäisten kanssa. Haluat löytää jonkun, joka ymmärtää ikänsä ja mitä he käyvät läpi.
Aika koulukuraattorille/ koulupsykologille?
Oman empiirisen havaintoni mukaan ympärillä olevista suurimmalla osalla on jossain vaiheessa haasteita joko omien lasten tai vanhempien kanssa = on ihan normaalia. Oma lapseni ei ole vielä murkkuiässä ja tullaan hyvin juttuun, mutta kinastelee/ottaa yhteen säännöllisesti isänsä kanssa. Saattaa homma kääntyä toisinpäin parin vuoden päästä eli p*sk* mutsi vaiheeksi.
Suosittelen, että voisit hakea keskusteluapua/tukea omaan jaksamiseesi esim. perheneuvolasta. Ja toinen, jos pystyisit juttelemaan rauhassa teinisi kanssa ja olemaan johdonmukainen, vaikka hän kiukkuaakin. Vanhempana sitä joutuu ottamaan enemmän vastaan niitä ikäviäkin tunteita, kuuluu ns. toimenkuvaan. Tärkeä, että saisit kuitenkin pidettyä jonkinlaisen keskusteluyhteyden poikaasi ja itsellesi mahdollisuuden purkaa tuntoja jollekin ulkopuoliselle.
Tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa suoraan sanottuna ihan mulk***a teiniltä. Oppinut, että sinua kohtaan saa käyttäytyä ihan miten päin tahtoo. Itse ottaisin yhteyttä lastensuojeluun jos olisin tilanteessasi, ja pyytäisin sieltä apua. Lapsen laittaminen vaikka vain hetkeksikin avoimien tukitoimien piiriin toisi sinulle vähintäänkin hermolomaa, ja ehkä saisi myös lapsen kerrankin miettimään omaa käytöstään ja kuinka se vaikuttaa muihin ympärillään. Tsemppiä!
Mitenköhän tuki- tai sijaisperheessä suhtaudutaan törkeyksiä päin naamaa latelevaan lapseen?
Tuskin kieltävät sitä käytöstä lapselta ainakaan, koska tuleehan lapsella kasvatussuositusten mukaisesti olla oikeus ilmaista tunteitaan? :P
No huh huh taas.
Kirjassaan Mitä minä teen tämän teinin kanssa (Minerva 2017) Janne Viljamaa toteaa, että vanhempi voi pohtia, missä on vika, vaikka hän on aina yrittänyt toimia hyvänä esimerkkinä ja kannustaa. Tästä huolimatta nuori on lipsahtanut huonoille teille.
Aikuisen tehtävänä on toimia teininsä pettymyssuodattimena, hälyttimenä ja suojaverkkona ja olla valmis puuttumaan heti, kun asiat eivät suju. Aikuisen on myös pidettävä jatkuvaa keskusteluyhteyttä teiniinsä sekä tukea ja auttaa, Viljamaa sanoo.
- Ei riitä, että on fyysisesti paikalla, täytyy olla myös henkisesti läsnä. Vaatii rohkeutta päästää irti lapsesta ja tehdä itsensä tarpeettomaksi. Täytyy luottaa, antaa tilaa ja tukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko vastassasi tulisilmäinen ja järkähtämätön tapaus, jonka edesottamukset ja käytös saavat sinut suuttumaan - ja toisaalta myös huolestumaan? Onko arjesta tullut entistä haastavampaa?
Tämä on tärkeä kysymys: Tunnetko häpeää siitä, miten lapsesi käyttäytyy? Koetko olevasi epäonnistunut, kun lapsesi ei enää tottele, puhuu kamalalla tavalla ja näyttää välillä jopa halveksivan sinua?
Koetko häpeän rinnalla myös surua?
Vaikka teinin kanssa elämisen todellisista haasteista voikin olla vaikeaa puhua muille - mahdollisen häpeän takia, kaikki tämä on täysin normaalia. Se ei mene pelkästään niin, että lapsesi käytös on suoraan suhteessa siihen, kuinka sinä henkilökohtaisesti olet onnistunut vanhempana. Murrosikä on vaikeaa ja haastavaa aikaa myös nuorelle itselleen, sanoo kirjailija ja kasvatusalan kouluttaja Anne-Mari Jääskinen.
Jokaista teinin vanhempaa pitäisi halata kunnolla ja vakuuttaa: vaikka elämästä on tullut hyvin haastavaa ja välillä hyvin negatiivisten tunteiden täyttämää, se on oikeasti täysin normaalia ja menee ohi. Aivan varmasti.
- Pahin vaihe kestää yleensä pari vuotta, useimmiten se käydään läpi yläkoulun aikana. Kun rankan ajanjakson jaksaa elää ja pusertaa läpi, nuoresta kasvaa kyllä vielä jalostuneempi yksilö, Jääskinen lohduttaa.
Anne-Mari Jääskinen sanoo, että murrosiän hormonimyrsky on niin valtava, että se näkyy väistämättä nuoren elämässä.
- Muutokset voivat tapahtua nopeasti. Jotkut sanovat, että yhdessä yössä. Vanhempi saattaa miettiä, mitä omalla lapselle on tapahtunut? Nuori on itsekin hämmentynyt itsessään tapahtuvista asioista ja muutoksista. Hänellä ei vain välttämättä ole työkaluja asioiden ja sisäisen hämmennyksen käsittelyyn, Jääskinen sanoo.
- Murrosiässä stressihormoni kortisoli on huipussaan. Se aiheuttaa jatkuvan stressitilan, tavallaan nuori on tietynlaisessa taistelu- ja hätätilassa. 11-17 - vuotiailla heikkenee myös kasvojen ilmeiden tulkitsemisen taito, he saattavat tulkita huolen ja surun vihaksi, Jääskinen sanoo.
Jääskisen mukaan murrosikäinen kokee myös uhkaa paljon herkemmin. Päällimmäiseksi nousee omien kasvojen säilyttämisen tarve, erityisesti kaveripiireissä.
Myös muilla hormoneilla on vaikutuksensa nuoren käytökseen. Se selittää myös tunteiden vuoristoradan.
- Dopamiinia tulee sykäyksittäin. Nuori tylsistyy, mutta myös innostuu helposti, Anne-Mari Jääskinen kertoo.
Anne-Mari Jääskinen on kirjoittanut kirjan Mitä sä rageet? Tunteita sikanolosta sairaan siistiin, jossa nuorelle kerrotaan tunteista ja niiden kanssa selviytymisestä. Kirja tarjoaa työkaluja tunteiden käsittelyyn ja itsensä hyväksymiseen. Aikuisten olisi syytä käydä läpi samoja asioita, jotta myös nuorten tunteita olisi helpompi ymmärtää.
- Aikuisen malli nousee nuoren kanssa tärkeäksi, sekä se, millainen suhde aikuisella on omiin tunteisiinsa ja tunnekipuihinsa, Jääskinen painottaa.
Nuori peilaa itseään aikuiseen. Vanhempien taidoilla käsitellä omia tunteitaan on siis valtava merkitys.
NEUVOA TEININ VANHEMMALLE
1. Muista, että murrosikäinen käy läpi hormonimyrskyä, mikä vaikuttaa käytökseen
2. Nuori kokee uhkaa herkemmin
3. Aikuisen malli on tärkeä: Se vaikuttaa, millainen suhde aikuisella on omiin tunteisiinsa ja tunnekipuihinsa
4. Oma perhe voi tuntua nuoresta sellaiselta, johon he eivät halua liittää itseään. Se on osa itsenäistymistä, erilliseksi kasvamista.
5. Ole myötätuntoinen nuorta ja itseäsi kohtaan.
6. Jos mokaat, näytä, että asia voidaan korjata.
7. Älä valita kaikesta - se ei tehoa: valitse taisteluista tärkeimmät.
8. Näe nuoressa se hyvä, mikä hänessä kaikesta huolimatta on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Viime viikollakin tein teinille kunnon aamupalan mutta ainoa mitä karjui oli että "ei v*ttu oo nälkä".
Tällaisilta tilanteilta välttyy sillä, että kysyy teiniltä "haluatko, että teen sulle aamiaista?" tai ilmoittaa "tuossa on aamiaista, jos haluat". Teini hermostui jo etukäteen, kun arvasi, että kieltäytymisestä on tiedossa itkuinen marttyyrikohtaus. Ala kohdella teiniä kuin aikuista ja lopeta kaikki "voisuahöpsönpöpsönäidinmussukka"-höösääminen, niin teinikin alkaa kohdella sinua kuin aikuista.
Niin tai tekee leivät valmiiksi pakettiin jääkaappiin ja ilmoittaa vaan oven takaa tylyllä äänellä, että jos on nälkä, jääkaapissa on valmiiksi tehtyjä voileipiä.
Toinen keino on toki se, ettei tee enää teinille valmiiksi asioita. Tehköön itse, jos on niin epäkiitollista touhua.
Taustalla voi olla joku muu ongelma, mutta itse en varmaan puhuttelisi ennen kuin oppisi puhumaan mulle kunnioittavasti. Ilmoittaisin myös, että lastensuojeluilmoitus on mahdollisuus, jos kotona on noin huono olla.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli pojan kanssa sama vaihe. Mies oli sitten kova kovaa vastaan. Jos poika karjui tai muuta niin sanktioita sateli. Ymmärrän että naisena ei samalla tavalla voi. Minäkään en voinut.
Olen 100% tasa-arvoihminen, jopa feministi. Mutta olen kyllä ollut NIIN tyytyväinen, että meillä kolmen teinipojan kanssa on ollut isä perheessä koko ajan läsnä ja osallistuu kasvatukseen.
Yksi pojista on ollut kovasti kapinallinen ja jääräpäinen murrosiässä ja on ollut suureksi avuksi se, että vanhemmat on voineet ottaa vähän erilaista roolia. Isä on pistänyt parissa merkittävässä asiassa kovan kovaa vastaan ja sanonut viimeisen sanan ja poika on taipunut. Ja minä sitten taas olen se, joka on myrskyjen keskelläkin osoittanut hoivaa ja ymmärrystä. Koska murrosikäinen tarvitsee myös sitä, riippumatta miten käyttäytyy.
Varmaan vastaavat roolit voisivat mennä toisin päinkin ja saman sukupuolen vanhemmat ottaa eri rooleja. Mutta väittäisin, että luontevimmin menee monilla just noin päin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kirjassaan Mitä minä teen tämän teinin kanssa (Minerva 2017) Janne Viljamaa toteaa, että vanhempi voi pohtia, missä on vika, vaikka hän on aina yrittänyt toimia hyvänä esimerkkinä ja kannustaa. Tästä huolimatta nuori on lipsahtanut huonoille teille.
Aikuisen tehtävänä on toimia teininsä pettymyssuodattimena, hälyttimenä ja suojaverkkona ja olla valmis puuttumaan heti, kun asiat eivät suju. Aikuisen on myös pidettävä jatkuvaa keskusteluyhteyttä teiniinsä sekä tukea ja auttaa, Viljamaa sanoo.
- Ei riitä, että on fyysisesti paikalla, täytyy olla myös henkisesti läsnä. Vaatii rohkeutta päästää irti lapsesta ja tehdä itsensä tarpeettomaksi. Täytyy luottaa, antaa tilaa ja tukea.
Lievää liioittelua.
Ap:n teini on ihan normaali teini, eikä hän ole millekään huonoille teille haksahtanut.
Vierailija kirjoitti:
No, suoraan sanottuna en hyväksyisi tuollaisat käytöstä lapselta. Minulla on pieni lapsi mutta en siedä hänenkään käyttäytyä typerästi. Jos puhuu vaikka rumia, jää se herkku ostamatta kaupasta. Näin juurikin eilen.
Hymyittää nää leikki-ikäisten lasten vanhempien varmat mielipiteet siitä, miten murrosikäisiä kasvatetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaalia teinin käytöstä. Eri perheissä on tietysti eri tavat, mutta meillä tuollaisesta ei oltaisi moksiskaan. Ajattelisin vain, että teinillä on hormoonimyrsky tai muuten paha olo, ja hän purkaa sitä sivullisiin. Keskittyisin enemmän omiin asioihini ja antaisin nuorelle tilaa ja rauhaa ja sen tunteen, että hän on tervetullut luokseni kun siltä tuntuu. Kehityspsykologiassa kerrotaan myös että lapsen pitää tehdä irtiotto vanhemmista. Se että teiniltä tulee paskaa on luonnon laki. Jos on kauhean tiukka kuri, niin teini saattaa käyttäytyä kohteliaammin, mutta sitten huonoa käytöstä saattaa tulla muualla sitäkin enemmän. Äidin pitäisi nyt nostaa omaa arvoaan omissa silmissään. Ei ole mikään itkun asia jos teini tiuskii ja mököttää. Voi vain tyynesti ja napakasti sanoa, että mene omaan huoneeseen jos et osaa olla kunnolla tai ole hyvä ja puhu kauniimmin. Ei niihin teinien draamoihin pidä lähteä mukaan.
Ja luulet, että käskystä menee omaan huoneeseen?..
No jos ei mene, niin voin mennä itse toiseen huoneeseen. Niin kauan kuin ei ole mitään pelottavia tilanteita tai väkivaltaa, niin en näe miksi tällaisesta tarvitsee tehdä mikään kauhea arvovaltataistelu. Näyttää vain omalla käytöksellään ihan rauhallisesti, että missä omat rajat menevät.
Pojalla varmaan persoonallisuushäiriö kun käyttäytyy noin ja ei yhtään empatiaa.
Kun joku haukkuu paskaksi, siihen kuuluu ärähtää heti ja jylähtää että mulle ei puhuta noin. Ja sitten kysyä mikä oikein vaivaa kun käyttäydyt yhtäkkiä noin. Pitää oikeasti pistää stoppi ja selvittää asia. Paikalta ei anneta liueta.
Sen sijaan sinä olet vain ilmeisesti hiljentynyt ja alkanut pidätellä itkua, ja toivonut että poika huomaa että aiheutti pahan mielen. Valitettavasti se ei riitä. Ymmärrän kyllä että se on luonnollinen reaktio varsinkin jos olet kiltti ihminen, mutta valitettavasti teinille pitää kunnolla jyrähtää. Se myös helpottaa ajan kanssa, mutta ei ilman jyrähtämistä.
Ja tosiaan jos et pistä stoppia tuolle, lapselle kehittyy joku häiriö, kuten nyt on käymässä. Empatiakyvyn puute viittaa persoonallisuushäiriöön. Mutta kasvatuksella lapsia ohjataan parempaan päin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keneen lapsi purkaisi kuormituksensa kuin kaikkein rakkainpaansa? Olet hyvä äiti.
Kenenkään ei kuulu purkaa mitään "kuormitusta" toiseen tuolla tavalla kuin mitä ap:n viestissä kerrotaan.
Kyllä saa purkaa. Teinin aivot eivät ole aikuisen aivot. Pitääkö teininä olemisestakin rankaista? Ei mikään ihme, että nuoret voivat huonosti kun kotonakin pitää olla enkeli.
Teini-ikä ei pakota käyttäytymään törkeästi ja lintsaamaan koulusta. Jotain rajaa noille höpöjutuille.
Meillä oli kanssa poika yläkoulussa usein tyly ja sulkeutunut. Ei saanut mitään vastausta,tiuskimista ja oven paiskontaa vain. kysyä ei olisi saanut ja se vähäkin kommunikaatio oli valittamista ruuasta tms.
Nyt on iloinen ja vastuullinen lukiolainen. Jutellaan kaikki asiat. Kuin eri ihminen.
Mun mielestä raja menee siinä että koulu hoidetaan edes jotenkuten ja yhteiset sopimukset pidetään, kotiintulot jne. Nimittelyä ei myöskään ole hyvä sallia.
Mulla on murahteleva teini, törkeyksiä ei sentään puhu. Ei vastaa oikein kysymyksiin eikä oikein tunnu ns. kasvatuspuhe tehoavan (esim. keväällä koulu ei ole oikein kiinnostanut ja motivaation puute näkynyt numeroissa, keskustelut menneen vähän niin ja näin). Koska lapsi ei tee mitään sinällään väärää, seillä huonolla tuulella olemisesta ei minusta voi vaikkapa puhelinta laittaa takavarikkoon, niin tuntui, että keinot on nollissa (sinällään huolestuttavaa itseni kannalta, että aluksi ajattelin, että rankaiseminen on ainoa keino. Aikuisen pitää pystyä parempaan).
Joka tapauksessa, ihan mahdotonta tuntui olevan yhdessä vaiheessa, mutta sitten tajusin että annanpa olla. En puuttunut murahteluun, jätin innokkaat "miten koulussa meni tänään?" kyselyt pois ja keskityin siihen, että kommunikaatio tapahtui teinin ehdoilla. Olin siis paikalla ja tarvittaessa läsnä. Vaikutus oli tyrmäävä ja nopea. Parissa viikossa lapsi alkoi ihan itse tulla juttelemaan ja jopa haluaa katsoa telkkaria yhdessä. Viikonloppuna mökillä istuttiin pitkään yhdessä ja bongailtiin lintuja.
Edelleen toki on lapsen äänensävy usein äkäinen ja murahteluakin kuuluu, mutta keskustellessa on selvinnyt, että hän ei aina tajua, että miten epäystävälliseltä kuulostaa. Ilmeisesti joku suodatin aivoissa on murrosiän myötä nyt vähän epäkunnossa. En siis ota niin itseeni, jos äänensävy ei ole ystävällinen, mutta jos epäkohteliaisuus menee liian pitkälle huomautan asiasta. Luotan tässä siihen, että koska olen itse normaalisti käyttäytyvä aikuinen, niin vuosien esimerkkinä olo kyllä kantaa hedelmää sitten vuoden parin päästä, kun pahin epäjärjestys aivoissa on ohi.