Mikä on kouluaikasi inhottavin liikuntamuisto?

Vierailija kirjoitti:

Joukkueen valinta.

Etkö ollut koskaan jomman kumman joukkueen kapteenina?

Ala-asteella köyttä pitkin kiipeäminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joukkueen valinta.

Etkö ollut koskaan jomman kumman joukkueen kapteenina?

Ainakin meillä näihin valittiin aina samat, liikunnassa parhaimmat, tyypit.

Muistoni kouluaikojen liikunnasta ovat suurelta osin sellaisia joita ei mielellään enää kelaisi. Eli liikunta oli vastenmielistä, se tehtiin tympeäksi esim hiihto- ja juoksukilpailuilla. Toisaalta persoonassani se vika että en tykännyt yhtään joukkuepeleistä. Niissäkin tämä kilpailuasetelma että joukkue vastaan toinen joukkue.

Olin kömpelö, pysyin juuri ja juuri luistimien päällä pystyssä - mitä sellaisesta nauttii? Telinevoimistelusta muistan että putosin kerran telineen päältä mätkähtäen lattialle. Vieläkin kuulen ivanaurut.

Myöhemmin kun kaikki pakko oli poissa, innostuin pyöräilystä, kävelystä, hölkkäämisestä ja erityisesti rakastin uintia. Sain liikunnasta kaiken ilon mikä kouluvuosina oli jäänyt pakon ja kilpailun varjoon. 

Nyttemmin hyötyliikuntaa tietenkin. Huono se päivä, jos ei ollenkaan liiku. Mutta en vieläkään tee mitään pakosta. En kilpaile edes itseni kanssa.

Meillä ala-asteella liikunnan opettaja valitsi aina joukkueen kokoamaan ns. parhaat oppilaat. Aina sai jännittää onko viimeinen vai jopa toiseksi huonoin. Joskus opettaja vitsaili ja otti huonoimmat valitsemaan joukkueen. Silloin muut nauroivat ja hetken päästä opettaja sanoi, ei voiskaan menkää takaisin riviin. Välillä vielä nimitteli pilkkanimillä joukon huonoimpia.

Sain inhon joukkuelajeja kohtaan. Yläasteella oli kiva liikunnan opettaja joka arvosti myös yksilölajeja ja sai urheilu/liikunta kipinän itseen. Ei tosin joukkuelajiin.

Ei ihme että Suomessa on niin paljon lihavia kun jotkut jaksavat vieläkin muistella katkerina koulun liikuntatunteja. Olen ollut aina urheilullinen ja olin koulussa hyvä ns. lukuaineissa mutta liikunnassa vakionumeroni oli aina 8. En tiedä mikä siinä liikuntanumerossa sitten ratkaisi, mutta olin lähinnä kiinnostunut joukkuepeleistä enkä ainakaan telinevoimistelusta.

Harrastin liikuntaa huomattavasti enemmän vapaa-aikana omien kavereitten kanssa kuten pelasimme jalkapalloa hiekkakentällä ja olin hyvä luistelija kun pelasimme jääkiekkoa ulkukaukalossa minimivarusteissa. Niillä koulun liikuntatunneilla oli hyvin marginaalinen merkitys ja opin esimerkiksi uimaan koska vanhemmillani oli kesämökki järven rannalla. Lukiossa kävimme pelaamassa sählyä omilla joukkueilla koulun liikuntasalissa kouluajan jälkeen. Aikuisella iällä aloin sitten harrastamaan aktiivisesti kestävyysjuoksua, sillä sitä pystyi tekemään itsenäisesti eikä tarvinnut olla aina värväämässä pelikavereita.

Yläasteella 90- luvulla kun mentiin uimaan, kieltäydyin uimasta kun minulla oli kuukautiset. Opettaja ei uskonut ennen kuin oli vessassa tarkistanut asian. Todella nöyryyttävää, kun koko luokka odotti oven ulkopuolella.

Erityisen paljon mieleeni on jäänyt yläasteelta koulun liikuntatunnilla pelattu jalkapallo ottelu. 

Liikuntatunnit olivat muutaman luokan yhteiset, koulussa oli useita käsittääkseni varsin kovalla tasolla pelanneita poikia (taisivat olla muutama ihan SM tasoa) ja vaikka olin kohtuullisen hyvä, parhaimmistoa niiden joukoissa jotka eivät varsinaisesti harrastaneet nämä naapuriluokan pojat päättivät ottaa minut silmätikukseen koska on ymmärtänyt kaikkia taktisia hienouksia tai aina saanut palloa haltuun kovasta syötöstä yhtä nätisti kun he.

Tätä päänaukomista oli ollut jo aiemmissakin peleissä mutta tällä kertaa erehdyin sanomaan jotain takaisin. No tämä alfauroshan otti nokkiinsa ja tuli tönimään. Ilman varoitusta mottasin suoraan nenään sillä seurauksella että se taisi murtua. Hänen koko kaveriporukkansa hyppäsi kumppuuni ja sain aika pahasti siipeeni. Pahinta oli, että opettaja vain kentänlaidalta varovasti vikisi, että "pojat hei. lopettakaa". 

No eivät lopettaneet. Jälkikäteenkään he eivät saaneet mitään seuraamuksia, mutta minä sain tunnin jälki-istuntoa kun olin aloittanut ja kehdannut lyödä opettajan lemmiurheilijaa josta oli niin ylpeä. 

Mutta enpä minäkään kehdannut edes kotona kertoa totuutta, väitin kaatuneeni pyörällä kovassa vauhdissa vaikka silmät oli mustat ja huuli aivan turvoksissa, hädin tuskin pystyin kävellä.

Tällaista 80-luvun lopussa 

Vierailija kirjoitti:

Muistoni kouluaikojen liikunnasta ovat suurelta osin sellaisia joita ei mielellään enää kelaisi. Eli liikunta oli vastenmielistä, se tehtiin tympeäksi esim hiihto- ja juoksukilpailuilla. Toisaalta persoonassani se vika että en tykännyt yhtään joukkuepeleistä. Niissäkin tämä kilpailuasetelma että joukkue vastaan toinen joukkue.

Olin kömpelö, pysyin juuri ja juuri luistimien päällä pystyssä - mitä sellaisesta nauttii? Telinevoimistelusta muistan että putosin kerran telineen päältä mätkähtäen lattialle. Vieläkin kuulen ivanaurut.

Myöhemmin kun kaikki pakko oli poissa, innostuin pyöräilystä, kävelystä, hölkkäämisestä ja erityisesti rakastin uintia. Sain liikunnasta kaiken ilon mikä kouluvuosina oli jäänyt pakon ja kilpailun varjoon. 

Nyttemmin hyötyliikuntaa tietenkin. Huono se päivä, jos ei ollenkaan liiku. Mutta en vieläkään tee mitään pakosta. En kilpaile edes itseni kanssa.

Joukkuepelin idea on juuri siinä että pelaatte omana joukkueena sitä toista joukkuetta vastaan sovittujen pelisääntöjen mukaisesti. Joukkueen sisällä sovitaan yleensä alkeellisesti työnjaosta kuten kuka sopii maalivahdiksi, puolustuksen lukoksi, keskikentän pelinrakentajakso tai hyökkääväksi kärkipelaajaksi. Kun ottelu on ohi, niin sitten kaikki ovat taas kavereita, sillä kyse on vain pelistä, johon tulee amatööritasolla soveltaa ns. herrasmiessääntöjä ilman tarpeettomian kolhuja.

6. luokalla talvella pelattiin sählyä (sitä se silloin oli, ei salibandya). Olin unohtanut liikuntavarusteet kotiin ja oli kylmä pakkaspäivä minkä johdosta jalassa oli pitkät kalsarit. Sanoin opettajalle etten voi pelata kun ei ole vaatteita. 

Hän sitten pakotti minut pelaamaan niillä kirjavilla pitkillä alushousuilla mitä minulla oli. Jo pelkästään se että jouduin tunnustamaan käyttäväni pitkiä kalsareita oli noloa, supernöyryyttävää oli pelata ne jalassa kaikkien nauraessa ja huudellessa nöyryytyksiä läpi tunnin. Ja vielä pitkään sen jälkeenkin.

Piti osallistua liikuntatunnille pitkissä kalsareissa (talvi kun oli) kun luulin liikuntatunnin olevan pihaliikuntaa eikä liikuntasalijumppailua. Oli vakio-opettaja sairaana ja tilapäisenä opettajana toimi uskovainen himoliikkuja, joka kirjaimellisesti testasi vatsalihasten olemassaolon kävelemällä päältä... 

Mitään ei opetettu ja silti kaikesta tehtiin kilpailu. Miten pärjäät jossain, jota et ole koskaan kokeillut? Oli aika lannistavaa, ja jäi selkärankaan sellainen tunne että ei kannata edes kokeilla koska en kuitenkaan pärjää tai osaa riittävästi.

Kaikki.

Ihan kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Mitään ei opetettu ja silti kaikesta tehtiin kilpailu. Miten pärjäät jossain, jota et ole koskaan kokeillut? Oli aika lannistavaa, ja jäi selkärankaan sellainen tunne että ei kannata edes kokeilla koska en kuitenkaan pärjää tai osaa riittävästi.

Sepä olisikin hauskaa jos matematiikka "opetettaisiin" samalla tavalla.

Mitään ei opetettaisi eikä kerrottaisi. Pistettäisiin vaan kilpailu pystyyn ja jokaisen tulokset koulun ulko-oveen kaikkien nähtäville.

70-luvulla yksi vuosi. Meillä oli vuoden ajan liikunnanopettaja nimeltä Salmi, joka tuhosi täysin kiinnostukseni liikuntaan. Olen viimeksi luistellut silloin. Koulu tappoi kaiken liikunnan iloin. Jälkeenpäin luin Lauttasaaren yhteiskoulun matrikkelia, josta näin, että tämä opettaja oli ollut siellä vain yhden vuoden. Pitikin osua kohdalle!

Ala-asteen pakolliset suihkussa käynnit :( Kehityin hyvin nopeasti jo viidennellä ja alakertani oli huomattavasti kookkaampi ja karvaisempi kuin muilla. Ei helpottanut yhtään, että tuossa iässä se välillä nousi itsekseen pystyyn väärään aikaan. Sain siitä sitten liikanimenkin, jota en mielelläni muistele :(

Vierailija kirjoitti:

Piti osallistua liikuntatunnille pitkissä kalsareissa (talvi kun oli) kun luulin liikuntatunnin olevan pihaliikuntaa eikä liikuntasalijumppailua. 

Tätä en voinut koskaan ymmärtää. Useamman kohdalla tehtiin näin. Jopa alushousuissa juoksutettiin, että "muistaa sitten ensi kerralla". Onneksi tälläinen ei menisi enää läpi.

Uinnit ja suihkussa käynnit oli yhtä helvettiä.

Karmeinta olivat tunnit joilla tytöt ja pojat tanssivat yhdessä valssia, tangoa ja muuta paskaa. 

Ei mikään, koska olin kaikissa aika hyvä. Ehkä telinevoimistelu ihan pienenä. Kun piti hypätä hevosen yli haarahypyllä eikä ope ottanutkaan vastaan ja putosin.