Mikä on kouluaikasi inhottavin liikuntamuisto?

Cooperin testi. Veren maku suussa ja mahaa pisti. Väkisin runnottiin läpi ja olin viimeisiä. 1990 lukua.

Nyt neljäkymmentävuotiaana olen kuukauden aikana juossut muutaman cooperin oma aloitteisesti.Keskiverto tuloksia.

Vierailija kirjoitti:

Tamburiinin rytmissä kävely, kun samalla piti ojennella nilkkoja ja heitellä hernepussia ilmaan.

Tämä. Ja ope hakkas rumpuansa.

Ope vei meidät liikuntatunneilla museoihin!

Tanssiminen. Ekalla kerralla olin mukana, mut sen jälkeen lintsasin joka kerta.

PKoululiikunta kaikkine hirveyksineen tappoi totaalisesti kaiken kiinnostuksen liikuntaa kohtaan koko elämäkseni (olen nyt 75 v). Juuri tuo, että mitään ei opetettu, ei sääntöjä, ei tekniikkaa, ei mitään - kaikki olisi pitänyt osata ja tietää ennestään. Ynnä tietysti tuo ikuinen kilpaileminen.

Ainoa liikunta, mistä olen aikuisena saanut jotain mielihyvää, on pyöräily. Sitä ei koululiikunnassa ollut, joten se ei mennyt pilalle.

Luistelu! En koskaan saanut luistimia enkä siten oppinut luistelemaan.  Luistelutunneilla me, joilla ei

ollut välineitä, jouduttiin kävelemään melko pitkä matka.

Vierailija kirjoitti:

Olin piirikunnan paras kaikissa lajeissa, niin odotin liikuntunteja oikein innolla.

Mikä tässä oli niin inhottavaa? Luithan kysymyksen?

Ylipäätään kaikki pelit! Kyllä rasahteli,kun pelleiltiin ja venytettiin sääntöjä kun olisin vaan halunnut pelata. No siihen jäi urheilu ura ,en jaksanut enää mennä koko pelleily tunnille vaan menin tupakkarinkiin ja sille tielle jäin.

Vierailija kirjoitti:

Olin usein kehkoistani sairas, toipuminen oli hidasta ja taudit saattoi alkaa hetkessä.

Jostain syystä minua ei uskottu ja usein jouduin toipilaana liikuntatunnille. Oksensin ja yskin vuoronperään. Monesti myös yritin sanoa että olo ei ole hyvä, ei mitään reaktiota. Olin monella liikuntatunnilla jopa 40 asteen kuumeessa.

En ymmärrä edelleen tuota suhtautumista koska minulla ei muina aikoina ollut mitään vaikeutta osallistua liikunnantunneille. Ehkä se etten ollut hyvän perheen kasvatti vaikutti. Olin aina lapsena keuhkoistani sairas, syyksi löytyi myöhemmin infektioastma. Vieläkin tuntuu ajalle se että ikinä uskottu edes sen vertaa että terveydenhoitajalle olisi päässyt.

Miksi ylipäätään menit kouluun 40 asteen kuumeessa, yskivänä ja oksentelevana?

Vierailija kirjoitti:

Minun ikävin muistoni koululiikunnasta on ironista kyllä se, etten saanut osallistua siihen. Minulla oli ja on harvinaislaatuinen vamma polvessa (ei siis telottu tai muuta, lääkärit eivät osaa sanoa vaivan syytä mutta geneettisiä tekijöitä ei ole suljettu pois), enkä saanut esimerkiksi juosta tai hyppiä lainkaan. Jouduin kuitenkin olemaan liikuntatunneilla läsnä ja harmitti aivan vietävästi katsella, kun toiset juoksivat ja hyppivät nokan edessä kun itse piti istua jossain kentän laidalla katselemassa.

Kaiken hyvän lisäksi minulle on sanottu, että olen onnekas, kun ei tarvitse osallistua. Ymmärrän, että koululiikunta ei ole ehkä se kivoin juttu ja monella täällä on ihan oikeasti ollut aivan kamala opettaja tms. ja on täysin ymmärrettävää, että sitä liikuntaa on inhottu. Mutta en kyllä koskaan koenut itseäni kovin onnekkaaksi päivittäisten kipujeni vuoksi ja se tietenkin ulottui myös kaikkiin harrastuksiin ja elämän muille osa-alueille. Joten kyllä se tuntui (ja tuntuu, mutta nykyään huomautan asiasta) aika pahalta, kun minua sanotaan onnekkaaksi. Joo, niinkin onnekas että nyt 25-vuotiaana pystyn hädintuskin kävelemään ja kunto on romahtanut koronan myötä, kun en pääse uimahalliin eli tekemään sitä ainoaa liikunnan muotoa, jota voin tehdä ilman rajoitteita. Salilla olen välillä käynyt ihan pakosta, jotta saan pidettyä toimintakykyni. Ja niillä liikuntatunneilla, joita katsoin, oli ihan normaali opettaja eikä mikään ollut liian kilpailullista ja niin edelleen. Ymmärrän kyllä niitä, joilla oli kamalaa koulun liikuntatunneilla, kiusaaminen ja opettaja tekevät niin paljon.

Miksei liikunnanopettajasi lähettänyt sinua uimahalliin liikuntatuntien aikaan?

Eipä oikeastaan mikään. Hauskaa oli eri lajeja harrastella kouluajalla. Minulle liikunta oli aina vähän kuin sellainen tylsien oppiaineiden iloinen tilanviejä. Samoin musiikki ja tietotekniikka.

Ainoa ikävä muisto liikunnasta on jäänyt kun telinevoimistelussa jättiläistä harjoitellessa lipesi ote ja lukkoliinat käsistä. Sieltä sitten n.2m korkeudesta, ilmavoltin jostakin hämärästä vaiheesta ja asennosta mätkähdin patjan ohi suoraan puulattialle. Sattui kuitenkin niin hyvä tuuri että tulin pääosin maha kohti lattiaa ja suurimman osan iskusta otti reidet ja varpaat. Oli kyllä muutaman viikon kipeänä mutta mitään ei murtunut eikä lopulta edes hidastanut menoa. Silti jonkun 10min jouduin haukkoa henkeä ja hieroa varpaita & reisiä kun niin ihanan kivasti kirveltävään tyyliin pakotti paikkoja.

Kaikista ikävimmät muistot on niistä liikuntatunneista, joissa opettaja päätti tehdä eräänlaisen kuntopiirin, jossa jokaisen tytön suoritus mitattiin ja laskettiin yksitellen, ja opettaja merkkasi tuloksen vihkoonsa.

Kaikki muut tytöt tuijottavat siinä vieressä toisen suoritusta. Oli esim joku tämmöinen venyvyystesti, että piti mittanauhan kanssa mitata, kuinka pitkälle saa sormet penkkiä pitkin, kun jalat olivat penkin päädyn alla. 

Huonosti meni.

Vihasin kaikkia liikuntatunteja, koska olin ylipainoinen ja jäykkä ja minulla oli sosiaalista ahdistusta, ja olin liikuntatunneilla yleensä aika huono. Vatsakivut ja päänsärky alkoivat yleensä viimeistään edellisenä päivänä. Sanomattakin kai selvää, että minua kiusattiin. 

Mulla pääsi vatsalihastestissä pitkä, soinnikas pieru. Koko lopun yläkoulun ajan lempinimeni oli tyyliä Pörinä-Pirkko. Muutenkaan en ollut kovin itsevarma enkä suosittu...

Se, kun joukkueet valittiin nimiä huutamalla vielä lukiossakin. Muistan vieläkin sen nöyryyttävän tunteen pesäpallokentän laidalla, kun jäi viimeiseksi. Liikunnan iloa se ei vienyt, mutta vei viimeiset itsetunnon rippeet ja vahvisti ikuista ulkopuolisuuden kokemusta. Olen aina ulkopuolinen, hyväksynyt sen jo, mutta raskasta se on joka kerta huomata jäävänsä ulkopuolelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina valittiin viimeisenä joukkueeseen. Koskaan opettajat ei opettaneet miten pelataan mitäkin peliä, olisi pitänyt vaan itse osata.

Sama. Myös tuo että opettaja ei opettanut mitkä on säännöt ja miten pelataan. Esim pesäpallo ei oikein avautunut minulle koko kouluaikana. Koripallo vielä vähemmän. Enkä kiusattuna uskaltanut kysyäkään keneltäkään.

Minut lähetettiin kylmiltään koulujen välisiin kilpailuihin hyppäämään korkeutta, vaikka en ollut mitenkään hyvä urheilemaan. No hyppäsin sitten tasajalkaa ja minulle naurettiin. Ihmettelivät kuitenkin miten hyppäsin niinkin korkealle tais olla 80 cm peräti.

No just tätä. Varmasti sinne liikuntamaikkakouluun hakukriteerit ovat jotain muuta kuin järkeä vaativaa, ja koulutuskin keskittynee enemmän urheiluhullujen omaan liikuttamiseen kuin pedagogisten valmiuksien kehittämiseen. Sairasta porukkaa.

Ala-asteella tamburiinin paukkeessa DDR vaihtoaskel-hyppy. Se hirveä trikoinen jumppapuku ja reikätossut.

Telinevoimistelun pukin yli hyppy.

Uinti, jossa aina palelin kun pyyhettâ ei saanut ottaa altaalle.

Pakolliset hiihtokisat, joita koko kylä kyyläsi ja kuuma mehu poltti myös häviäjän kielen.

Nöyryyttävävä joukkuejako, jossa jämäpaloille naureskeltiin.

Taitoluistelun pakollinen oma ohjelma, mikä piti esittää.

Koripallo, joka iski rintakehään eikä kukaan syöttänyt, vaikka meni korin lähelle.

Lentopallo, joka sattui ranteisiin.

Aidat, joihin piti uskaltaa venyttää, että neljännellä pääsi yli.

Paritanssi, jossa pojat yökkäili ja kähmi.

Pesäpallosta osuma kaulaan.

M26 kirjoitti:

Tanssiminen. Ekalla kerralla olin mukana, mut sen jälkeen lintsasin joka kerta.

Lukiossa tanssiminen hirveetä.

Näen vieläkin unia etten ole käynyt jonkun aineen tunneilla, vaikka oikeesti kaiken suoritin.

Koulujen välisissä ala-asteen hiihdin varmaan ainoana puusuksilla, enkä tietenkään ollut tutustunut reittiin etukäteen. Lopussa vahingossa oikaisin maaliin.

Uinnissa ainoana vapaauinnin uin sammakkoa jääden viimeiseksi.

Kuulasta sain sentään mitalin

Tyhmänrohkeana osallistuin noihin kun ei muut. Enää en osallistu yhtään mihkään.

Missä koululiikunnassa tehdään jättiläisiä telineissä? Tuota en usko