Mikä on kouluaikasi inhottavin liikuntamuisto?

Hiihtäminen! En hiihdä vielä tänäkään päivänä vaikka ikää on jo 47. Ja Cooperin testi pelotti joka kerta.

Pesäpallostakaan en niin perustanut, sen sijaan uiminen oli mun lemppari.

Yläasteella jokainen liikuntatunti oli enemmänkin urheilutunti. Tunnit perustui täydelliselle suorittamiselle, ja oli aina pieniä kilpailuja, kuka yksilö tai joukkue on paras. Koska en harrastanut opettajan arvostamaa urheilulajia vapaa-ajalla (vain ratsastusta ja lenkkeilyä, mitkä ei hänen mielestään olleet oikeaa liikuntaa) sain arvosanaksi aina 7. Samoilla suorituksilla luokan luistelijatytöt ja muut opettajalle mieluista harrastusta harrastavat saivat 10, puhtaalla pärstäkertoimella. Tämä epäreiluuden kokemus jäänyt mieleen.

Koulujen kapea-alainen käsitys liikunnasta harmittaa. Myöhemmin löysin liikunnan iloa omin päin mm. kamppailulajeista, pyöräilystä ja tanssista, joista ei koulussa ollut puhettakaan.

Nyt näitä lueskeltuani muistan sen että joukkuelajeissa oli tympeää jos ei itse oikein muistanut/tiennyt sääntöjä ja siellä oli aina mukana jotain lajinharrastajia jotka huusi raivona ohjeita meille jotka ei ymmärretty. Esim. pesiksessä "juokse!", "älä juokse!", "takasin", "lyö näppy".......

Mullakin koulun liikuntatunnit aiheuttivat totaalisen inhon liikuntaa kohtaan ja aloin liikkumaan vasta nelikymppisenä.

Erityisesti inhosin hiihtoa ja uimista. Oltiin köyhiä, joten mulla oli ikivanhat puusukset, joilla eteneminen oli yhtä tuskaa. Hiihtokisoissa kaikki painelivat ohi vasemmalta ja oikealta ja olin aina viimeinen. Lisäksi mua kiusattiin juurikin noista suksista.

Toinen inhokki oli uiminen. En osannut uida, mutta altaaseen olisi pitänyt hypätä. Jotenkin rupesin sitten pelkäämään vettä tuon pakkouimisen takia ja yläasteella kieltäydyin ja sain palkaksi jälki-istuntoa. Ihan kuin se istuminen olisi opettanut mut uimaan.

Muistan liikuntatunnit yhtenä nöyryytyksen jatkumona ja liikuntainnostuksen täydellisenä lannistajana. Itse tykkäsin monestakin liikuntamuodosta esim. pesäpallosta, luistelusta ja koripallosta, mutta tuo pakolla tekeminen sai mut inhoamaan liikkumista. Osansa oli myös p*skoilla opettajilla, jotka ilmeisesti nauttivat nöyryyttämisestä.

Liikunta: vaihtoaskel hyppy, vaihtoaskel, laukka ja laukka...... Olen 66v enkä vieläkään voi sietää mitään ohjattua liikuntaa.  

Opettaja hakkasi tamburiinia piirin keskellä ja me tytöt juostiin ympyrää hänen ympärillän, tunnista toiseen, vuodesta toiseen, aina samaan suuntaankin. Koululiikunta 80-luvun ala-asteella.

Uiminen ihan yleisesti.

Se kun tyttöjen liikunnassa mitään lajia ei voinut pelata oikeilla säännöillä, vaan aina helpotettiin ihan päiväkotitasolle (tämä ala-asteelta lukioon).

Kaiken huippuna: harrastin luistelua ihan kilpatasolla, eli en saanut osallistua jääkiekkoon tai luisteluun ennen kuin lukiossa. Peruskoulussa kävelin kenttää ympäri.

Lukiossa onneksi opettaja yritti tukea urheiluharrastuksia, eli uimarit ui omalla radallaan matkaa, yleisurheilijat treenasivat omia matkojaan lenkillä ja itse sain tehdä askelsarjoja, piruetteja ym mistä nyt oli itselleni eniten hyötyä samalla kun muut kävivät luistelun perusteita läpi.

66 tuon tamburiinin hakkaamisen unohdin mainita tuossa vaihtoaskel..........

Pallopelit. Minun oli vaikea oppia sääntöjä, koska kotona ei seurattu eikä harrastettu mitään pallopelejä. Lentopallo menetteli jotenkin, mutta koripalloa inhosin ja pesäpalloa pelkäsin. Olin niissä järkyttävän huono. Muita pallopelejä meillä ei ollutkaan, onneksi.

Se kun jaettiin joukkueita. Ja kaikki joukkuelajit. Olin pahasti kiusattu koulussa ja tuollaisissa tilanteissa sai kiusata ihan "opettajan luvalla".

Pesäpallo, telinevoimistelu, juoksukilpailut, hiihtokilpailut, uinti. Inhosin liikuntaa. Vain suunnistuksesta syksyisinä aamuina on jäänyt mukavia muistoja.

Vierailija kirjoitti:

Lentopallo. Opettajalle oli jostain syystä tosi tärkeää, että kaikki oppivat pelaamaan hyvin lentopalloa. Jos ei ollut tarpeeksi hyvä, joutui ylimääräisiin lentopalloharjoituksiin, jotka pidettiin joko aamulla ennen koulun alkua tai iltapäivällä koulun jälkeen. 

Lentopallo oli hirveää. Sitä raskasta palloa piti lyödä käsivarsilla, ja se sattui.

Hiihtäminen. *vilunväreitä*

Kaikki mahdollinen liikuntatunnilla testattiin, kilpailutettiin ja otettiin aika. Edes uimahallissa ei voinut rauhassa uida, vaan sielläkin piti ottaa aika uintimatkalta. Cooperin testiä, lihaskuntotestiä... kai se oli opettajalle helpompaa antaa numero testien perusteella, kun ei tuntunut millään muistavan oppilaidensa nimiä (paitsi niiden, jotka olivat urheiluseurassa). Aika napakasti se kuitenkin tappoi liikunnan ilon, kun kaikki oli aina vain kilpailua. Selvästi näki, että vähemmän liikunnalliset luokkakaverit vihasivat sitä touhua.

Tanssi, liikuntatunnit olivat yhteiset tytöillä ja pojilla. Vaikka olin kiinnostunut toisesta sukupuolesta, olin pohjiltani ujo ja arka

En ole kovin urheilullinen. Kamalin koulun liikuntamuisto liittyy siihen aikaan kun vaihdoin koulua. Uudessa koulussa oli opetettu pelaamaan koripalloa, minä en ollut koskaan pelannut sitä. Ope sanoi ainoastaan että pallon kanssa ei saa juosta, pitää pompottaa. Sinne mut sitten tuupattiin kylmiltään pelin keskelle. Olin ihan paniikissa joka kerta kun joku heitti mulle pallon ja unohdin säännöt välittömästi. Ope oli vihainen, oma joukkue oli vihainen. Kuinka olisin voinut pärjätä vaikka olisin osannut säännöt kun muut oli pelanneet jo vuoden.

78 jatkaa. Olisin tykännyt sellaisesta liikunnasta missä olisi harjoiteltu omien tulosten parantamista. Eikä kilpailtu toisia vastaan.

Kaikki oli ok. Olin aika hyvä kaikessa. Olin usein se, joka valitsi joukkueen. Kyllä mua kai vähän säälitti ne, jotka jäivät viimeisiksi, mutta valitsin tietenkin aina parhaat ensin. Olinhan lapsi itsekin. Opettajat eivät koskaan puuttuneet näihin jakotilanteisiin. 1980-luvulla tämä.

Vierailija kirjoitti:

Olin piirikunnan paras kaikissa lajeissa, niin odotin liikuntunteja oikein innolla.

Sitähän tässä kysyttiin.

Vierailija kirjoitti:

Aina valittiin viimeisenä joukkueeseen. Koskaan opettajat ei opettaneet miten pelataan mitäkin peliä, olisi pitänyt vaan itse osata.

Tämä! Ei meilläkään mitään opetettu, oletettiin vaan että kaikki osaa säännöt. Vähänkö olin pihalla etenkin pesiksessä joka oli vielä joku muunnelma, ”pitsku”?