Mikä on kouluaikasi inhottavin liikuntamuisto?

Kaaduin pesäpalloa pelatessa ja opettaja käski vihaisena vaan jatkaa pelaamista minun lähes itkiessä, että nilkkaan sattuu. Lopulta käski näyttää jalkaa joka oli kumman värinen, muuttunut lyhyessä ajassa ihan sinertäväksi ja oli niin turvonnut että kiristi verkkarin lahderesoria. Happamana käski mennä terkkarille ja kuulin kun huusi "Katsokaa ettette kukaan muu kompuroi!" 

Sama noita-akka ei myöskään uskonut luokkakaverin migreeniä vaan pakotti hiihtämään,  raukka oksensi sitten ladunvarressa.

Yläasteella nämä. Into liikuntaan tuhottiin tehokkaasti.

Tykkäsin vain lenkeistä ja uimisesta.

Kiepin tekeminen silloin alta 10-vuotiaana 80-luvun lopulla liikuntatunnilla yli parin metrin korkeudessa olevalla rekillä. Opettaja auttoi alussa mutta kun en osannut jännittäää yläkropan lihaksia oikein, että olisin päässyt helposti riman päälle niin sitten paloivat hihat ja alkoi hirveä kiroilu ja sättiminen. Nyt varmaankin onnistuisi kieppi ja pisteenä i:n päälle kenkäisisin samalta opettajalta nenän poskelle.

Pesäpallo tuli kentän toiselta laidalta suoraan mun korvaan 10-vuotiaana. Ei puhettakaan että opettaja olisi kysynyt olenko kunnossa tai että olisin jossain näytillä käynyt. Pitkin hampain mun sallittiin istua kentän reunalle lopputunniksi. Korva soi tunteja ja siinä on nykyään kuulonalenemaa.

6lk sain 6 liikunnasta, koska en suostunut tekemään voltteja vaahtomuovialtaaseen sillä riskillä että vammaudun. Muutama vuosi myöhemmin joku näissä hommissa sitten vammautuikin. Kaikkeen muuhun osallistuin sen, mitä luokkatoverit antoivat mun osallistua. Varmaan puolet vuodesta oli tätä saat... telinevoimistelua.

Kuntopiirissä opettaja ei uskonut mun tulosta, oli liian hyvä. Käski tehdä uusiksi valvontansa alla mutta ei jaksanut keskittyä ja laskea. Käski merkkaamaan huonomman tuloksen vaikka toistin hyvän tulokseni.

Laitoin huulirasvaa ennen liikkatuntia, ihan tavallista väritöntä kuiviin huuliin. Sain jotain inhottavia kommentteja että miksi meikkaan, ei tunnilla ole poikia, ehkä se meikkaakin tyttöjä varten hahahahahaha.

Jalkapalloa pelaamaan alkaessa opettaja nimitti kapteenit joiden piti huutaa yks kaks yks kaks rivistä joukkue itselleen, ei vikana kutsumisella kiusaamista, mikä myös oli tullut tutuksi. Hätä keinot keksii, hyppäsivät minun yli kätevästi. Kun en tiennyt mihin tiimiin kuuluin ja lopen kyllästyneenä tähän pas... jäin kentän laidalle istumaan. Opettaja jaksoi aina kuittailla kuinka olen laiska, epäliikunnallinen ja asennevammainen, kun vain minut yritettiin aina jättää ulos mitä mielikuvituksellisemmilla tavoilla. Jos oli pakko ottaa mukaan niin sitten haukuttiin ja nimiteltiin koko tunti ja kaikki muiden huonosta pelaamisesta johtuneet häviöt oli mun vika, vaikka en itse ollut huono.

Jostain syystä meni 15v että liikunta alkoi taas kiinnostaa...

Salibandy turnauksen jälkeen opettaja antoi palautteen... Sanoi minun kohdallani että minä vain seisoin paikallani ja näytin epilepsia potilaalta. Oltiin 3 tai 4 luokalla... Muut nauroi... Minua hävetti ja itketti.

656 jatkaa. Lukiossa olin aivan puulla päähän lyöty, kun opettaja ei ollut sadisti eikä kukaan ollut ketään vastaan liikunnassa. Vaikka olisi munannut miten, kukaan ei suuttunut tai kuittaillut. Kaikkeen otettiin ilolla mukaan, mutta ei pakotettu tekemään verenmaku suussa tai nilkka nyrjähtäneenä. Aivan toisesta maailmasta! Opettajan asenteella on todellakin väliä.

Täällä monet ovat kirjoittaneet inhonneensa sitä, että liikuntatuntien jälkeistä suihkussakäyntiä valvottiin. Minä olisin päinvastoin toivonut, että opettaja olisi ollut paikalla valvomassa.

Nuoruudessani teini-iässä nuo liikuntatuntien jälkeiset minuutit tyttöjen pukuhuoneessa olivat yhtä painajaista. Mikään muu ihmislaji ei voi olla yhtä ilkeä toistaan kohtaan kuin keskenkasvuinen nainen.

Siellä suihkussa ja pukuhuoneessa kiusaaminen näyttäytyi rajusti. Toisten tyttöjen rinnat, ruumiinrakenne, ulkonäkö ja varsinkin paino oli yleinen puheenaihe.

Minulle naurettiin, koska olin muiden mielestä liian laiha. Niinpä aloin lihottaa itseäni ja sillä tiellä olen edelleenkin...

Liikunnasta ei saanut mitään palautetta, pelkän todistusnumeron. Ei ollut mitään tietoa, miten numeroa olisi voinut parantaa ja mistä numero muodostui. Lapsillani tilanne on sama. Muista aineista tulee suoritusmerkintöjä Wilmaan mutta liikunta ja kuvis on ainoat aineet, joista vain todistusnumero.

Kaikista eniten on jäänyt ärsyttämään kun juoksin Cooperin vapaaehtoisesti liikuntatunnilla etukäteen. Opettaja silloin sanoi, että jos juoksee nyt, ei tarvitse uudestaan juosta sitten kun virallinen juoksupäivä on. Kun virallinen juoksupäivä koitti, opettaja perui puheensa ja sanoi että kaikkien on juostava. Me jo aiemmin juosseet protestoimme kävelemällä koko homman, ja sen takia opettaja pudotti numeroa.

Telinevoimistelu ja pesäpallo.

Lapsena äitini oli köyhä yksinhuoltaja joten uusia kenkiä tai vaatteita en saanut usein, olin 2 lk kävellyt kenkäni puhki ja minulla oli velieni vanhat kengät jotka oli 2 kokoa liian isot.

Liikuntatunnilla oli juoksua ja kengilläni ei pystynyt kunnolla juoksemaan, opettaja haukkui minut kun en ollut tuonut sopivia kenkiä . Minun syy se tietysti oli ja kerran kun tarjouduin vapaaehtoisesti hippaksi yms opetaja totesi koko luokalle että en saa heitä kuitenkaan kiinni kun minulla on huonot kengät taas.

Uimataidottomana ala-asteen uintitunnille osallistuminen, hur! Nykyään osaan jo uida ja nautin siitä.

Juoksulenkki, jonka koko muu luokka jaksoi juosta. Itse kävelin puolet. Muistan sen häpeän tunteen, koska pidin itseäni ihan hyväkuntoisena. Tuolloin en vielä tiennyt pahasta anemiastani.

En IKINÄ päässyt sen pukkihyppytelineen yli ja aina sellainen oli temppuradalla 🤦‍♀️

Opettaja antoi aina luokan etevimpien tehdä joukkueiden huutoäänestyksen. Olin aina yksi niistä, jotka valittiin viimeisten joukossa. Ihan hirvee muisto. Kesti kauan aikuisiällä löytää liikunnan oikea ilo.

Jos hävisin. Harvoinhan minä karpaasina hävisin. Ei ollu minussa pehmoosia. Peljäsivät lakeuksilta Savon korpiin.

Tämä voi kuulostaa uskomattomalta mutta on täysin totta.

Tämä tapahtui 1990--luvulla kun olin ehkä seitsemännellä luokalla. Pojilla oli miesopettaja ja tytöillä naisopettaja liikunnassa eli tytöt ja pojat olivat erillään liikuntatunneilla.

Olin ehkä seisemännellä luokalla koulussa. Erään liikuntatunnin lopussa opettaja pyysi meidät pojat kaikki tulemaan luokseen ja kysyi meiltä aivan yllättäen, että "Runkkaako teistä jo kukaan". Hän tosiaan käytti tosiaan sanaa runkata. Me pojat katselimme noloina ja kysymystä ihmetellen toisiamme ja opettajaa. Kun kukaan ei vastannut, niin opettaja yritti rohkaista sanomalla, että "Myöntäkää poid vain. Se on ihan luonnollista. Minä ainakin teen niin". Opettaja jatkoi aiheesta kyselemistä vielä vähän aikaa mutta kun ei saanut vastausta, niin hän totesi, että hän on varma ainakin siitä, että joku meistä on homo. Siihenkään kukaan ei vastannut mitään ja opettaja jatkoi siitäkin aiheestä kyselemistä vielä vähän aikaa todeten, että sekin on ihan normaalia. Lopulta hän päästi meidät pois todeten, että olisi edes joku meistä saanut tunnustaa homoutensa ja että hän varma, että me kaikki runkkaamme.

Opettaja oli reilu 30v mies enkä vieläkään tajua, että miksi hän yllättäen alkoi kyselemään tuollaisia. Ihan kuin kukaan sen ikäinen olisi luokkatoverien edessä myöntänyt olevansa homo tai harrastavansa itsetyydytystä. Se olisi taatusti johtanut kiusaamiseen muiden poikirn taholta minkä opettajan olisi minusta pitänyt tajuta. Näin jälkikäteen ajateltuna asiasta olisi ehkä pitänyt ilmoittaa rehtorille tai vaikka luokanvalvojalle. Ties mikä kaappipedofiili tämä opettaja oli.

'Nahka vs. paidat' on inhottavin muisto. Vieläkö tuota tehdään koululiikunnassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan kaikki. Sadistista touhua. Meillä myös marssittiin esivalmennuksena armeijaan. Unelmoin aina konekivääristä jolla saisin ampua liikunnanopettajan ja olisi hiljaista.

En tiedä kuinka laillista tai opetussuunnitelman mukaista se oli, mutta meillä liikunnanopettaja piti sulkeisia vielä 1970/80-luvun vaihteissa liikunnantunneilla. Meillä seistiin asennossa, poistuttiin taakse ja otettiin tuntumalle ojennusta ja kaikkea muuta mitä armeijassa tehtiin. -Ja me olimme 10-16 -vuotiaita nuoria, siis lapsia.

Jos joku ei pärjännyt sulkeisissa, sai kutsun joukon eteen ja haukut siitä, että hän on yhteistyökyvytön, yhteiskunnan pohjasakkaa ja tuleva sosiaaliapua nostava yhteiskunnan elätti.

En tiedä mikä laskuvarjojääkärikouluttaja hän kuvitteli (tai halusi) olevansa, mutta kaikki joukkuelajit olivat sellaisia että meidät laitettiin kilpailemaan toisiamme vastaan, ei koskaan yhdessä samaan tavoitteeseen pyrkien. Minä kun en ole koskaan ollut kilpailuhenkinen, sanomattakin selvää on, että jouduin tämän sotahullun silmätikuksi ja sain moneen kertaan mennä kyykkyyn ja ylös porukan edessä, amerikkalaisista sotaelokivista tuttujen rangaistuspunnerrusten lisäksi.

Pidin kyllä liikunnasta liikunnan itsensä ja sen tuoman hyvän olon vuoksi, mutta en kilpailemisesta kavereita vastaan. Moni yllättyikin kun porukan pituudeltani pienimpänä ja laihana kuin oljenkorsi juoksin intissä komppanian ennätyksen Cooperin testissä ja tein saman uimalla. -Kaikki omaehtoisen urheilun harrastamisen seurausta ja huolimatta liikunnanopettajalta saamasta "kasvatuksesta".

Meillä oli sama armeijakoulutus, kirjoitinkin siitä aiemmin. Joskus 70-luvun loppupuolella. Onkohan tuo mahtanut olla mitenkä yleistä. Yksityiskohtia en muista, ainoastaan että opettajasta jäi fiilis, että haluaisi olla armeijan kapiainen. Ei varmaan menisi nykyaikana läpi...oltiin jotain 10 vuotiaita suunnilleen.

Olen selvitellyt asiaa myöhemmin. Vielä 1970/80-luvun vaihteessa kouluissa oli uransa loppuvaiheessa ja pian eläköitymisiässä olevia 50-60-vuotiaita liikunnanopettajia jotka olivat itse asiassa joko sotaveteraaneja tai sodanaikaisen sukupolven kasvatteja itse. -He siis toimivat 1930-40-lukulaisen maailmankuvan ja arvomaailman mukaisesti, kuvitellen kasvattavansa "lujaa suomalaista rotua", jossa kasvatusmallina toimi Armeija. -Ja kuten armeijassa tehdään, nöyryyttämistä, alistamista ja kaikkea sadismia mahtuu mukaan kun yhdelle ihmiselle annetaan ehdoton valta vailla vastuuta. Kyseessä oli siis muka "kovettaminen" kestämään sodan rasituksia, tuskaa ja kärsimystä. Vielä 1940-luvun nuorison suhteen pohdittiin Suomessakin mahdollisuutta aloittaa sotilaallinen aseellinen koulutus lapsille jo kansakoulussa.

Lasten sotilaallisesta kasvatuksesta liikunnan kautta on olemassa jopa kirjakin suomeksi: "Nuoriso Aseissa", ja se on julkaistu juuri viime sotiemme vuosina. Kirjassa pidetään Mussolinin italian "Balilla" -lapsijärjestöä ja Hitlerin Saksan "Hitlerjugend"-järjestöä esimerkillisinä kasvatukselliisina systeemeinä joista pitäisi muka laatia suomalainen järjestöversio. -Kirja julkaistiin 1940-luvulla siksi, että sotilaallinen kasvatus toivottiin aloitettavan mahdollisimman varhain jo kansakoulussa.

Meidän 1960-luvulla syntynyt sukupolvemme maksoi siis siitä mitä edeltävät sukupolvet olivat itse kokeneet.

Toivon, että tuo meitä liikuntaan ja sotimiseen opettanut sukupolvi ei olisi opettanut samoja kouluttamisen ja kasvatuksen taitoja edelleen. -Ja jos on, toivon, että 2000-luvun liikuntakasvatuksessa ei käytettäisi enään nöyryyttämistä, alistamista tai nolaamista kasvatuksellisena välineenä. Jokainen nykyajan liikunnanopettaja voi itse valita kasvatukselliset metodinsa tai ainakin ohjata toimintaansa.

Erikoinen kuriositeetti on se, että sotilaallinen kasvatus on palannut koulujen oppiaineisiin Putinin Venäjällä, jossa jo 15/16-vuotiaat raplaavat rynnäkkökivääreitä ja ahrjoittelevat sulkeisia. Ei kiitos. Ei meille.

Kiltti mies 39v kirjoitti:

Yläasteen uimahallissa käynnit ja kun joutui olemaan alasti muiden poikien edessä suihkussa ja pukuhuoneella. Minulla oli ilmeisesti isoimpi penis kun kenelläkään muulla ja minua kiusattiin sen vuoksi. Myös tytöt saivat tietää asiasta ja kiusasivat hekin minua esim. huutelemalla, että näyttäisin heillekin sen "jättikokoisen kaluni".

Minulla tyttönä oli vastaava kurjuus, kun sain rinnat, kuukautiset ym ensimmäisenä, 11 vuotiaana. Tätä sitten tuotiin esiin joka tilanteessa. En yhtään nauttinut naiseudestani vaikka toiset tytöt sanoivat toivovansa samaa. No, aloin rukoilla etten saisi aikuisena suuria rintoja. Rukous kuultiin :-) Olen nyt siro ja vähäkurvinen. Nyt kookkaammat naiset huomauttelevat siitä...

Kiusata ei saisi. Kotona kaikille pitää opettaa nämä lähimmäisen kunnioittamisen asiat.