Lue keskustelun säännöt.
Mikä on kouluaikasi inhottavin liikuntamuisto?
Tuon musiikkiketjun innoittamana. Minut koululiikunta sai vihaamaan urheilua vuosiksi ja vasta aikuisena löysin liikunnallisen puoleni. Kaikkea piti mitata ja kaikesta kilpailla aina. Yksi pelko oli hiihtokilpailut, yksi huutojako, pesiksen ajolähtö jne.
Kommentit (1860)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ehkä itse liikunta, mutta niiden hajoavien suksipakettien ja luistimien, kypärän ja mailan raahaminen ekaksi kävellen pari kilometriä, sitten jossain ahtaassa taksissa. Pelkästään se oli liikuntasuoritus. lol
Telivoimistelu, siis miksi?! Koordinaatio ja lihasvoimat eivät todellakaan riittäneet puoleenkaan mitä olisi pitänyt tehdä! Sitten joku Aina-Kaisa, joka harrasti telinevoimistelua tuli näyttämään kuinka hommat kuuluisi toimia. Hävetti oma kömpelyys ja pelotti että tippuu päällensä.
Liikunnanopettaja teki pelaajajoukkueiden muodostamisen niin epämukavaksi kokemukseksi, että noiden pakollisten liikuntatuntien jälkeen en ole milloinkaan harrastanut mitään joukkuelajia.
Liikunnanopettajalta puuttui hienotunteisuus täysin. Hän valitsi omasta mielestään kaksi parasta oppilasta valitsemaan kukin muista oppilaista muodpstettavat joukkueet. Käytännössä tämä johti siihen, että yhdet ja samat oppilaat valittiin aina ensimmäisinä ja sitten me muut jotka jäimme ensivalinnasta ylitse sen mukaan miten kukin viitsi meitä ristikseen ottaa. Tällainen "valinta" oli niin traumaattinen kokemus, että yhä vieläkin, 40-50 vuotta myöhemmin, vältän tilanteita joissa joudun valitsemaan tai olemaan valinnan kohteena kun tiimejä esimerkiksi töissä mudostetaan. Vanhat huonot muistot nousevat heti uudelleen esiin ja uniinkin.
Ja mitäkö niistä Alfa-oppilaista tuli ? -Toinen on ollut tukityöllistettynä ex-päihteidenkäyttäjänä viimeiset 20 vuotta ja toinen päätyi talousrikollisuuden pariin. Alfa-pojat eivät ole aina Alfa-uroksia aikuisina loppuelämässään.
Itse nousin myöhemmin esimiesasemaan jossa minun piti luoda tuotantotiimejä. Toki huomioitsin ammatillisen osaamisen, mutta huomioitsin tiimejä tuotantoon muodostaessani myös sen, että tiimeistä tehtiin tasaisia siten, että niihin kuului erilaisia ihmisiä, joiden erilaisuus täydensi toisten tiimin jäsenten puutteita.
Hiihto ja hiihtokilpailut koulujen välinen kilpailu oli tärkeää, meni överiksi 60 luvulla, piti olla rohkea ja uskaltaa vietiin korkeaan rinteeseen ja ilmoitus että kaikki oppilaat laskee täältä alas, siinä sitten tärisin, jotenkin selvisin tuosta, myöhemmin olen lasketellut, mutta alussa oli pelkoa ja vapinaa,varmasti tuo kokemus oli jäänyt minuun
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yläasteen liikunnanopettajat varmaankin tarkoittavat hyvää pyrkiessään tutustuttamaan oppilaansa mahdollisimman moneen eri liikunnan lajiin. Tarkoitus on siis hyvä, mutta toteutus yleensä huono.
Eriarvoisuus kasvaa Suomessa. Yhä useampi vanhempi on yksinhuoltaja.
Kun liikunnanopettaja haluaa viedä oppilaansa urheilemaan lajissa johon tarvitaan välineitä, jo käytettyjenkin välineiden ostaminen saattaa olla yksinhuoltajalle vaativampi tilanne kuin saati sitten uusien ja kalliiden välineiden ostaminen. Murkku-teini-ikäiselle nuorelle on kauhistus "turvautua julkisesti yhteiskunnan sosiaaliapuun" pyytämällä koulusta välineitä urheilulajiin johon kotoa ei ole varaa välineistöä hankkia.
Törkein liikunnanopettajan järjestämä tilanne johon olen törmännyt oli se kun muu luokka katseli vanhempiensa ostamissa välineissä vierestä kun pienituloinen yksinhuoltaja kävi varustamassa lapsensa koulun varastosta löytynein vanhoilla ja osin rikkinäisillä välineillä. -Liikunnanopettaja järjesti siis eräänlaisen näytöksen nuorille siitä miltä näyttää köyhyys ja puute nykyajan Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pesiksessä pahinta oli se että lyödessä kaikki muut katsovat. En osunut kertaakaan koko 12 vuoden aikana kun menin aina niin puihin tossa tilanteessa. Edelleenkin alisuoriudun kaikessa missä joku katsoo. En vaan pysty.
Itse opin yläasteen viimeisessä pelissä, että miten sitä palloa pitäisi lyödä. Aiemmin tuli joko huti tai tuurilla saatoin saada hyvin lyhyen lennon palloon. Sattui olemaan tuuraava opettaja, joka antoi pari vikkiä ja oho! Pallohan lensi kaaressa. Vieläkin muistan sen hämmennyksen
Itse ketjuun liittyen trauma tuli ekaluokalla jo telinevoimisteluun. Opettaja pakotti menemään tangolle tekemään kiepin ja samalla väänsi ranteen kipeäksi. En enää tämän jälkeen pystynyt tekemään mitään, missä pitäisi mennä ns. pää edellä. Kuperkeikkoja pystyin tekemään takaperin, mutten etuperin.
Pari vuotta myöhemmin samainen opettaja piti karsinnat maastojuoksukisoihin koko luokalle. Voitin nämä kirkkaasti ja palkinnoksi pääsin kuulemaan, kun tämä ope haukkui kaikki luokan pojat, koska hävisivät tytölle. Näin ysärillä!
No just tässä tulee esille se, mikä lähes kaikista kauheista muistoista puuttuu ja joka on tehnyt liikunnasta kamalaa. Kai sitä liikuntaa ja eri lajeja on mahdollista opettaa!
Pahinta oli itselleni ja näköjään monelle muullekin tässä ketjussa ollut se oletus, että jokainen - ihan jokainen - osaa kyllä potkia jalkapalloa ja lyödä pesäpalloa. Mutta kun ei se mene niin. Itse en muista saaneeni yhtä ainutta kertaa yhtään mitään neuvoa tai niksiä tai muuta. Jos edes pari minuuttia tunnin alusta olisi vaikka kerrottu, millä eri tavoilla jalkapalloa potkitaan. Tai miten siihen pesäpalloon osutaan. Tai miten koriksessa tehdään kori. Tai millaisia uimatekniikoita on. Mutta ei.
Vähän sama kuin kielten tunneilla sanottaisiin että kaikkihan jo osaa englantia/ruotsia/saksaa, sitähän on telkkari väärällään. Joten puhukaa kieltä keskenänne, siinähän opitte. Parhaat osaa jo ja heikoimmat ei pääse jyvälle. Ei muuten olisi kielten opettaja pitkään virassaan tällä tekniikalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sonja kirjoitti:
Kiltti mies 39v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiltti mies 39v kirjoitti:
Yläasteen uimahallissa käynnit ja kun joutui olemaan alasti muiden poikien edessä suihkussa ja pukuhuoneella. Minulla oli ilmeisesti isoimpi penis kun kenelläkään muulla ja minua kiusattiin sen vuoksi. Myös tytöt saivat tietää asiasta ja kiusasivat hekin minua esim. huutelemalla, että näyttäisin heillekin sen "jättikokoisen kaluni".
Tai sitten se oli sarkasmia kun asia oli juuri päinvastoin. Lapset on julmia.
Kyllä minun penikseni on aina ollut tavallista isompi. Nyt se on erektiossa 26cm ja lepotilassakin tavallista isompi.
Löytyykö suorokselta paksuutta vai onko ohut tanko?
Voisitko pervo mennä johonkin muualle fantasioimaan niistä alaikäisten pippeleistä.
Vierailija kirjoitti:
Aivan kaikki. Sadistista touhua. Meillä myös marssittiin esivalmennuksena armeijaan. Unelmoin aina konekivääristä jolla saisin ampua liikunnanopettajan ja olisi hiljaista.
En tiedä kuinka laillista tai opetussuunnitelman mukaista se oli, mutta meillä liikunnanopettaja piti sulkeisia vielä 1970/80-luvun vaihteissa liikunnantunneilla. Meillä seistiin asennossa, poistuttiin taakse ja otettiin tuntumalle ojennusta ja kaikkea muuta mitä armeijassa tehtiin. -Ja me olimme 10-16 -vuotiaita nuoria, siis lapsia.
Jos joku ei pärjännyt sulkeisissa, sai kutsun joukon eteen ja haukut siitä, että hän on yhteistyökyvytön, yhteiskunnan pohjasakkaa ja tuleva sosiaaliapua nostava yhteiskunnan elätti.
En tiedä mikä laskuvarjojääkärikouluttaja hän kuvitteli (tai halusi) olevansa, mutta kaikki joukkuelajit olivat sellaisia että meidät laitettiin kilpailemaan toisiamme vastaan, ei koskaan yhdessä samaan tavoitteeseen pyrkien. Minä kun en ole koskaan ollut kilpailuhenkinen, sanomattakin selvää on, että jouduin tämän sotahullun silmätikuksi ja sain moneen kertaan mennä kyykkyyn ja ylös porukan edessä, amerikkalaisista sotaelokivista tuttujen rangaistuspunnerrusten lisäksi.
Pidin kyllä liikunnasta liikunnan itsensä ja sen tuoman hyvän olon vuoksi, mutta en kilpailemisesta kavereita vastaan. Moni yllättyikin kun porukan pituudeltani pienimpänä ja laihana kuin oljenkorsi juoksin intissä komppanian ennätyksen Cooperin testissä ja tein saman uimalla. -Kaikki omaehtoisen urheilun harrastamisen seurausta ja huolimatta liikunnanopettajalta saamasta "kasvatuksesta".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välikysymys: joko tästä on ollut juttu Ilta-Sanomissa ?
Tää on yksi harvoista ketjuista, joiden toivoisin päätyvän iltasanomien sivulle. Jospa edes yksi liikunnanope tuntisi piston sydämessään ja tulevat opet ottaisivat vinkkiä miten ei toimita.
Koululiikunnasta minulle jäi mieleen lähinnä se, että se oli traumatisoivaa alistamista ja nöyryyttämistä, henkistä väkivaltaa, joka ei suinkaan kannustanut tai ohjannut kokeilemaan eri urheilulajeja tai liikuntamuotoja, vaan vei ilon ja oppimisen halun koko liikunnasta ja urheilusta ylipäätäänkin.
Liikuin seuraavan kerran vasta aikuisiällä löydettyäni lenkkeilyn ja uinnin. Kilpailen vain itseäni vastaan ja kehityn vuosi vuodelta paremmaksi itse valitsemissani lajeissa.
On se kummallista, että koululiikunta voi jättää niin kauhean muistijäljen, että seuraavan kerran harkitsee liikuntaa ja urheilua harrastuksenaan vasta vuosikymmeniä myöhemmin.
Työkeikalla Norjassa seurasin paikallista koululiikuntakasvatusta. Erona suomalaiseen "nyrkillä päähän ja haukutaan paskaksi" -koulutukseen oli se, että opettajat kannustivat nuoria. Jos joku oli hidas juoksemaan tai kiipeäminen aiheutti vaikeuksia, opettaja juoksi rinnalle kannustamaan, tai meni köyden viereen ja alle antamaan kiipeämisohjeita. Opettajan rooli Norjassa oli valmentajan, ohjaajan ja kannustajan rooli, ei sillä tavalla murskaava, alistava ja nöyryyttämisen kautta pakkoliikuntaan pakottava kuin Suomessa on.
En ihmettele Suomen itsemurhalukuja.Olemme ainakin siinä lajissa euroopan kärkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan kaikki. Sadistista touhua. Meillä myös marssittiin esivalmennuksena armeijaan. Unelmoin aina konekivääristä jolla saisin ampua liikunnanopettajan ja olisi hiljaista.
En tiedä kuinka laillista tai opetussuunnitelman mukaista se oli, mutta meillä liikunnanopettaja piti sulkeisia vielä 1970/80-luvun vaihteissa liikunnantunneilla. Meillä seistiin asennossa, poistuttiin taakse ja otettiin tuntumalle ojennusta ja kaikkea muuta mitä armeijassa tehtiin. -Ja me olimme 10-16 -vuotiaita nuoria, siis lapsia.
Jos joku ei pärjännyt sulkeisissa, sai kutsun joukon eteen ja haukut siitä, että hän on yhteistyökyvytön, yhteiskunnan pohjasakkaa ja tuleva sosiaaliapua nostava yhteiskunnan elätti.
En tiedä mikä laskuvarjojääkärikouluttaja hän kuvitteli (tai halusi) olevansa, mutta kaikki joukkuelajit olivat sellaisia että meidät laitettiin kilpailemaan toisiamme vastaan, ei koskaan yhdessä samaan tavoitteeseen pyrkien. Minä kun en ole koskaan ollut kilpailuhenkinen, sanomattakin selvää on, että jouduin tämän sotahullun silmätikuksi ja sain moneen kertaan mennä kyykkyyn ja ylös porukan edessä, amerikkalaisista sotaelokivista tuttujen rangaistuspunnerrusten lisäksi.
Pidin kyllä liikunnasta liikunnan itsensä ja sen tuoman hyvän olon vuoksi, mutta en kilpailemisesta kavereita vastaan. Moni yllättyikin kun porukan pituudeltani pienimpänä ja laihana kuin oljenkorsi juoksin intissä komppanian ennätyksen Cooperin testissä ja tein saman uimalla. -Kaikki omaehtoisen urheilun harrastamisen seurausta ja huolimatta liikunnanopettajalta saamasta "kasvatuksesta".
Meillä oli sama armeijakoulutus, kirjoitinkin siitä aiemmin. Joskus 70-luvun loppupuolella. Onkohan tuo mahtanut olla mitenkä yleistä. Yksityiskohtia en muista, ainoastaan että opettajasta jäi fiilis, että haluaisi olla armeijan kapiainen. Ei varmaan menisi nykyaikana läpi...oltiin jotain 10 vuotiaita suunnilleen.
Luistelu. En koskaan sitä oppinut, koska en lapsena vapaaehtoisesti luistellut. Jostain syystä jalkapohjat tulee JÄRJETTÖMÄN kipeiksi siinä hommassa. Alle 10min luistinten päällä ja hirveä, polttava kipu iskee jalkapohjan ulkosyrjään.
Yläasteen liikuntatunneilla leikittiin mustaa miestä niin, että olisi pitänyt luistella takaperin. Opettaja ihan hermona säksätti vieressä, kun käskystä yritin. Ei uskonut, että joku vaan ei OSAA tätä elintärkeää taitoa. Lopulta alkoi työntää minua taaksepäin. Lensin tietenki ahterilleni siinä hommassa ja satutin häntäluun pahasti. Kaikki muut rivissä seisoi ja tuijotti esitystä. Ihan kamala kokemus...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiusaaminen liikuntatunneilla9
Vierailija kirjoitti:
Tamburiinin rytmissä kävely, kun samalla piti ojennella nilkkoja ja heitellä hernepussia ilmaan.
Joo, sama. Me kyllä useimmiten juostiin rinkiä tamburiinin tahdissa. Joskus oli hernepussitkin. Opettaja oli älyttömän ihastunut lentopalloon. Sitä sitten. Mä olin lyhyt, mutta tykkäsin koripallosta. Ehdotin sitä, mutta ei. Lentiksestä kuulemma tykättiin enemmän.
Sitten sellainen tummansininen voimistelupuku, perintö isosiskolta. Naisope seuraamassa että kaikki tosiaan mentiin suihkuun. Kävin kai kerran-kaksi. Mulla on sellainen ominaisuus, että hiki ei haise. Hikoan normaalisti, mutta hiki ei haise.
Koripallo. Kun kaksi kaveria syöttelee vain toisilleen ja vastakkaistiimissä sama juttu. Me muut lampsittiin sitten tunti muuten vaan ja kaksoistunnilla kaksi tuntia. Opettajan panos oli heittää pallo kentälle pelatkaa sillä. Tuli tuntien jälkeen hakemaan pallon pois ja laski oppilaat, että kukaan ei lintsannut.
Onneksi aikuisena löytyi oikea itselle sopiva laji.
Vierailija kirjoitti:
Kiltti mies 39v kirjoitti:
Yläasteen uimahallissa käynnit ja kun joutui olemaan alasti muiden poikien edessä suihkussa ja pukuhuoneella. Minulla oli ilmeisesti isoimpi penis kun kenelläkään muulla ja minua kiusattiin sen vuoksi. Myös tytöt saivat tietää asiasta ja kiusasivat hekin minua esim. huutelemalla, että näyttäisin heillekin sen "jättikokoisen kaluni".
Itse jouduin pienimunaisena menemään suihkuun. Eipä ollut herkkua sekään.
Minunkin "rippikoulukaverini" on keskimääräistä kookkaampi ja on luomu. Aikoinaan yhteiskoulussa uimahallissa pari pienillä vehkeillä "siunattua" hyypiötä rupesi huutelemaan: hei, tuppikulli! Tätä jatkui ja jatkui.
Ole siinä sitten kehopositiivinen murrosiän jälkivaiheissa!
Kaikki liikuntatunnit olivat helvettiä koska minua kiusattiin kaikin mahdollisin tavoin. Tappaisin kaikki liikunnanopettajani jos vielä heidät näkisivät kun antoivat tälläisen tapahtua. Liikuntaa en harrasta vieläkään lainkaan näin 35vuotiaana. Tyttöjen liikuntatunnit olisivat olleet minulle ehkä ihan mukavia ja aktiviteetit kivempia, mutta poikien tunnit kamalia ja inhottaa kaikki jatkuvat pallopelit ja aina tulin viimeisenä valituksi joukkueeseen.
Yläasteen ja lukion liikunnan opettaja suosi niitä, jotka kävivät koulun jälkeen hänen harrastuskerhoissaan tai olivat muuten suosittua tyttöporukkaa. En kuulunut näihin.
Opettaja pakotti luistelemaan tunnin loppuun asti, vaikka kerroin sen sattuvan. Tunnin jälkeen oli sukat veressä, kun jalat oli hiertyneet hajalle.
Opettaja arvosteli liikuntavarusteitani kaikkien kuullen.
Joukkueisiin jako, sen sai aina tehdä ne suosikit, jotka jätti meidät tietyt viimeiseksi. Miksi opettaja itse ei ottanut reilusta jaosta vastuuta.
Kaikki joukkuepelit ja ryhmäliikunta.
Tanssimaan pakottaminen.
Onhan näitä.
Juuri näin. Jos opettaja ei itse siihen syyllistynyt, ei myöskään puuttunut.
Olin kasin liikkuja, harrastin vapaa-ajalla tanssia, erilaisia jumppia ja talvisin hiihdin. Koulussa pelkäsin telinevoimistelua, enkä suostunut kiipeämään puomille. Uimahallireissut ahdistivat myös. Joukkuelajit menettelivät, ja suoriuduin kohtalaisesti. Koska olin open lellikki, sain kerran valita oman joukkueeni pesiksessä. Valitsin kaikki ne, jotka yleensä jätettiin viimeisiksi. Opettaja raivosi: "Ethän sinä nyt kaikkia surkeita voi joukkueeseesi valita, hyvänen aika sentään!"
Että tällaisia pedagogeja.... Tämä oli siis luokanvalvojan vetämä liikuntatunti liikunnanopen sairastuttua.