Lue keskustelun säännöt.
Erosin mielenterveysongelmaisesta puolisosta ja hän teki itsemurhan - muita saman kokeneita?
22.05.2021 |
Tämä tapahtui jo vuosia sitten. Kirjoitan tänne nyt, koska en ole löytänyt mistään kohtalotovereita (paitsi yhden vanhan Reddit-keskustelun). Arvelin, että muitakin täytyy olla ja ehkä keskustelusta on hyötyä jollekin, jolle trauma on tuore.
Lyhyesti: opiskeluaikojen avomiehelläni puhkesi äkillisesti vaikea mielenterveysongelma (vaikeat mielialaoireet kahteen suuntaan, ehkä psykoottisuuttakin). Olin rakastunut ja yritin hoitaa häntä, kunnes uuvuin itse ja opintoni keskeytyivät. Mies ilmaisi lopulta haluavansa erota. Muutin pois ja totesin pian itsekin, ettei suhteellamme olisi tulevaisuutta. Mies tuli eron suhteen katumapäälle. Osastohoidosta huolimatta hänen tilanteensa heikkeni, kunnes hän teki eräänä päivänä itsemurhan liikenteessä. Minulta kesti 6-7 vuotta päästä siihen pisteeseen, ettei tämä kokemus enää ole ensisijainen elämäntilannettani määrittävä tekijä.
Kokemani on mielestäni esimerkki ns. äänioikeudettomasta surusta, jota yhteiskunnassa ei tunnusteta tai jolle ei ole valmiita malleja. Koin, ettei suruani ymmärretty seuraavista syistä:
- olimme eronneet (myös minun aloitteestani, vaikka mies antoi erolle alkusysäyksen)
- kyseessä oli ollut avoliitto, joten minulla ei ollut mitään virallista asemaa miehen omaisena hänen kuollessaan
- en ollut jaksanut miehen rinnalla "vastamäessä" ja oma eropäätökseni oli myötävaikuttamassa miehen itsemurhapäätökseen
- mies teki kuolemansa yhteydessä vakavan väkivaltarikoksen (liikenneitsemurha)
Nyt kuulisin mielelläni, oletko sinä palstalainen kokenut jotakin vastaavaa? Koitko tulleesi kohdatuksi surusi kanssa ja miten sinulla menee? Minulla menee nykyään mukavasti: aviomies ja 2 lasta sekä työllistävä ammatti, uusi kotiseutu jne. Silloin tällöin vain tulee tarve käydä näitä kokemuksia läpi taas uudesta näkökulmasta.
Kommentit (108)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M26 kirjoitti:
Ootko kertonu nykyiselle miehelles, et entinen miehes teki itsemurhan ku erosit hänestä, jos saan udella?
Olipa outo kysymys. Miksi tuo kiinnostaa? t. Ei AP
Sitä että tietääkö nykyinen miehesti ettei hän voi luottaa sinuun tiukassa paikassa vaan hylkäät hänet? Minut on nainen hyljännyt pahalla hetkellä (kyse ei tosin ollut mt-ongelmista) ja en anna sitä ikinä anteeksi.
- eri
Kasvaisit aikuiseksi sinäkin. Aikuista ihmistä ei tarvitse holhota ja hyysätä ja samalla pilata omaa elämää sillä, että toinen sairastuu psyykkisesti ja sairastaa jopa vuosikausia. Tukena on hyvä olla tiettyyn rajaan asti, kunhan ei mene oman jaksamisen kustannuksella, mutta parisuhteessa ei tarvitse olla.
Ohis
Rakas "ohis", toivottavasti muistat kertoa tämän suhtautumisesi aina kumppanillesi, jotta hän ymmärtää ettei voi luottaa tukeesi kuin vain tiettyyn heikkoon pisteeseen asti.
Tai paras vaihtoehto tietysti on, että olet ikisinkku. Valitettavasti teissä naisissa näitä pelkureita on sankoin joukoin. Hypätän heti uudelle oksalle jos edellinen vaikuttaa katkeavan alta.
Hetkinen. Ihmisillä voi olla lapsiakin. Onko heidän etunsa, jos molemmat vanhemmat päätyvät samalla kertaa päättämään päivänsä, kun toinen ei jaksa olla itsetuhoisen tukena?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yritin myös parisuhdetta mt-ongelmaisen kanssa, mutta totesin että se oli tuhon tie ja olisin itse mennyt siinä mukana. Omakin mielenterveyteni alkoi järkkymään ja huomasin henkisen vointini vajoavan jatkuvasti alemmas. Minä tein eropäätöksen ja se tuli vielä vähemmän optimaalisella tavalla, kun viimeisen kerran riideltiin. Hän oli aiemmin sanonut, ettei elämä innosta ilman minua ja oli harkinnut jopa itsemurhaa. Kieltämättä tuli mietittyä, että entä jos hän nyt sen tekee. Mutta onneksi nähtävästi hankki kuitenkin pian uuden suhteen, eli en ollut kuitenkaan itsemurhan arvoinen.
Huomiotahan näistä taitaa suurin osa vaan hakea. Ovat huomanneet, että itsemurhalla kiristäminen on varsin tehokas keino sitä saada, kun sillä saa kiltit ihmiset kiinni itseensä. Mutta tämä kertoo myös heidän omasta kieroutuneesta ajatusmaailmastaan, kun eivät ymmärrä miten julmaa ja epäinhimillistä sellainen on. Kertoo mielestäni jostain persoonallisuushäiriöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin myös parisuhdetta mt-ongelmaisen kanssa, mutta totesin että se oli tuhon tie ja olisin itse mennyt siinä mukana. Omakin mielenterveyteni alkoi järkkymään ja huomasin henkisen vointini vajoavan jatkuvasti alemmas. Minä tein eropäätöksen ja se tuli vielä vähemmän optimaalisella tavalla, kun viimeisen kerran riideltiin. Hän oli aiemmin sanonut, ettei elämä innosta ilman minua ja oli harkinnut jopa itsemurhaa. Kieltämättä tuli mietittyä, että entä jos hän nyt sen tekee. Mutta onneksi nähtävästi hankki kuitenkin pian uuden suhteen, eli en ollut kuitenkaan itsemurhan arvoinen.
Huomiotahan näistä taitaa suurin osa vaan hakea. Ovat huomanneet, että itsemurhalla kiristäminen on varsin tehokas keino sitä saada, kun sillä saa kiltit ihmiset kiinni itseensä. Mutta tämä kertoo myös heidän omasta kieroutuneesta ajatusmaailmastaan, kun eivät ymmärrä miten julmaa ja epäinhimillistä sellainen on. Kertoo mielestäni jostain persoonallisuushäiriöstä.
Itsemurhauhkaus pitäisi aina ottaa tosissaan. Epätoivo voi estää ihmistä näkemästä omaa tilannettaan oikeassa valossa. Toki jos auttaja uupuu liikaa, ei toisen rinnalle pidä silloin jäädä. Viime kädessä jokainen oikeustoimikelpoinen aikuinen on vastuussa omista teoistaan.
Tässä maailmassa meidän väärät valinnat ja pahat teot ilkeys kertaantuu aina ympäristöön. Ihmistä auttaa se jos saa syntyä toivottuja ja saa tilaa elää. Pahat puheet haavoittaa ja hyvä jos vanhemmat puhuu hyviä sanoja usein. Ne luo elämää. Silti ympärillä tapahtuu kaikkea mutta muistot jää joten puhutaan hyviä sanoja toisille edelleen.
Monet ei ole itsetuhoisia vihan takia vaan surun. On paljon surua on jouduttu uhriksi on pahoinpitelyn uhreja joten näitä NS.persoonallisuus häiriöitä ei voi niputtaa samaan laatikkoon. Toiset on pahoja toiset uhreja. Esim.raiskaus on yksi itsemurhia aiheuttava tapahtuma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei varsinaisesti kokemusta, mutta elän tällä hetkellä sitä edeltävää tilannetta jossa päätös pitäisi tehdä. Avopuolisko kärsii vaikeista mielenterveysongelmista (ehkä jopa psykoottista), puhuu usein haluavansa kuolla ja että olisi vain kaikille parempi jos tekisi itsemurhan. Toistaiseksi on puheet jääneet uhkailun tasolle, mutta on myös ilmaissut että jos päädyn lähtemään suhteesta (oltu yhdessä yli 10 vuotta), niin hänellä ei ole enää syytä elää, ei usko että koskaan enää kykenee tutustumaan uuteen ihmiseen. Samalla myös oma mielenterveyteni kärsii tästä tilanteesta. Olo on kuin puun ja kuoren välissä.. Järki sanoo että pitäisi lähteä suojatakseni itseäni, mutta samalla koen syyllisyyttä etten kestä toisen "vastamäkeä" ja että itse edesautan pahaa oloa ja mahdollisesti toisen hengen menettämisen.
????? En tiedä mitä tekisi. Eroa mietin, mutta ei sekään tunnu hyvältä ratkaisulta. Päivä kerrallaan...
Tuollainen toisen ihmisen sitominen omiin ratkaisuihin on mt-ongelman yksi oire, ei se mielestäni velvoita mihinkään. Eikä paranna mitään.
Ei uhri vahingoita toisia kirjoitti:
Monet ei ole itsetuhoisia vihan takia vaan surun. On paljon surua on jouduttu uhriksi on pahoinpitelyn uhreja joten näitä NS.persoonallisuus häiriöitä ei voi niputtaa samaan laatikkoon. Toiset on pahoja toiset uhreja. Esim.raiskaus on yksi itsemurhia aiheuttava tapahtuma.
Kyllä uhriksi joutunut voi satuttaa käytöksellään pahasti läheisiään. Eri asia taas miten tietoista tällainen toiminta on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi aloittaja haluaa aktivoida ihmisten vanhoja traumoja . Kerääkö kenties aineistoa kirjaansa toimittajan asenteella. Minä en enää halua katsoa taakseni asioihin jotka olivat tosi kipeitä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi aloittaja haluaa aktivoida ihmisten vanhoja traumoja . Kerääkö kenties aineistoa kirjaansa toimittajan asenteella. Minä en enää halua katsoa taakseni asioihin jotka olivat tosi kipeitä.
Etkö ole ihan vapaaehtoisesti mukana tässä ketjussa? Jotain muutakin tekemistä varmasti löytyisi AV:n tilalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei varsinaisesti kokemusta, mutta elän tällä hetkellä sitä edeltävää tilannetta jossa päätös pitäisi tehdä. Avopuolisko kärsii vaikeista mielenterveysongelmista (ehkä jopa psykoottista), puhuu usein haluavansa kuolla ja että olisi vain kaikille parempi jos tekisi itsemurhan. Toistaiseksi on puheet jääneet uhkailun tasolle, mutta on myös ilmaissut että jos päädyn lähtemään suhteesta (oltu yhdessä yli 10 vuotta), niin hänellä ei ole enää syytä elää, ei usko että koskaan enää kykenee tutustumaan uuteen ihmiseen. Samalla myös oma mielenterveyteni kärsii tästä tilanteesta. Olo on kuin puun ja kuoren välissä.. Järki sanoo että pitäisi lähteä suojatakseni itseäni, mutta samalla koen syyllisyyttä etten kestä toisen "vastamäkeä" ja että itse edesautan pahaa oloa ja mahdollisesti toisen hengen menettämisen.
????? En tiedä mitä tekisi. Eroa mietin, mutta ei sekään tunnu hyvältä ratkaisulta. Päivä kerrallaan...
Aikanaan venytin eroa kun puoliso uhkaili itsemurhalla. Lopulta totesin hänelle että se on ihan sun oma päätös. Otin lapsen mukaani ja lähdin. Ei tehnyt itsemurhaa. Vaikeaa oli tuollainen päätös tehdä, mutta piti ajatella lasta ja omaakin elämäänsä. Itsemurha on aina yksilön oma päätös, johon eivät muut lopulta pysty vaikuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin myös parisuhdetta mt-ongelmaisen kanssa, mutta totesin että se oli tuhon tie ja olisin itse mennyt siinä mukana. Omakin mielenterveyteni alkoi järkkymään ja huomasin henkisen vointini vajoavan jatkuvasti alemmas. Minä tein eropäätöksen ja se tuli vielä vähemmän optimaalisella tavalla, kun viimeisen kerran riideltiin. Hän oli aiemmin sanonut, ettei elämä innosta ilman minua ja oli harkinnut jopa itsemurhaa. Kieltämättä tuli mietittyä, että entä jos hän nyt sen tekee. Mutta onneksi nähtävästi hankki kuitenkin pian uuden suhteen, eli en ollut kuitenkaan itsemurhan arvoinen.
Huomiotahan näistä taitaa suurin osa vaan hakea. Ovat huomanneet, että itsemurhalla kiristäminen on varsin tehokas keino sitä saada, kun sillä saa kiltit ihmiset kiinni itseensä. Mutta tämä kertoo myös heidän omasta kieroutuneesta ajatusmaailmastaan, kun eivät ymmärrä miten julmaa ja epäinhimillistä sellainen on. Kertoo mielestäni jostain persoonallisuushäiriöstä.
Itsemurhauhkaus pitäisi aina ottaa tosissaan. Epätoivo voi estää ihmistä näkemästä omaa tilannettaan oikeassa valossa. Toki jos auttaja uupuu liikaa, ei toisen rinnalle pidä silloin jäädä. Viime kädessä jokainen oikeustoimikelpoinen aikuinen on vastuussa omista teoistaan.
Eikö tämä kommentti nyt ollut vähän kuin omaa häntäänsä syövä käärme. Ota uhkaus tosissaan, mutta lähde kuitenkin pois jos ei pää kestä ja tehköön kukin mitä itse tykkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus itsemurhan tehneen ihmisen vanhemmat ja sisarukset voivat syyttää itsetuhoisesta ihmisestä eronnutta puolisoa tai seurustelukumppania. Pahimmillaan perheenjäsenet, tai jotkut heistä, syyttävät eronnutta kumppania toisen hylkäämisestä ja tämän sydämen särkemisestä ja toivovat oikein rangaistusta näin julmalle jättäjälle.
Vierailija kirjoitti:
Itsemurhalla uhkaaminen olisi minulle peruste jättää ko ihminen, oli syy mikä hyvänsä. Jos ihminen on kanssani niin onneton, että tuollaisia ajatuksia pyörii mielessä, on sekä hänellä että minulla parempi elämä ilman häntä.
Minusta tuollainen uhkailu ja kiristys on henkistä väkivaltaa, jota harjoitetaan joko sairaudesta johtuen ja varmaan usein myös ilman sitä.
Kai sä jollain tavalla ymmärrät että kyse ei ole siitä, että hän on nimenomaan sinun kanssasi onneton. Hänellä on paha olo itsensä kanssa.
Usein hyvä suhde on se asia mikä pitää pinnalla vaikeina aikoja. Jos itsekin olisin joutunut olemaan yksin viime vuodet en usko että olisin enää täällä.
Kyllä, olen muutamaan otteeseen puhunut itsemurhan mahdollisuudesta seurustelukumppanille. En tosin mitenkään uhkaillen tai kiristäen, vaan faktana kertoen että näin voi joku päivä käydä jos oloni ei parane - eikä hänellä ole osaa eikä arpaa tähän asiaan tai minun mielialaani, onnettomuuteen tai mielenterveyteeni. Jostain syystä on vielä kanssani, siitä olen kiitollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole omakohtaista kokemusta mutta tiedän erään tapauksen että ero tuli ja mies teki itsemurhan ja koko suku syytti naista. En tiedä sitten muuta miten otti senc syyllisyyden, oli hyvin korkeasti koulutettu nainen.
Itse onnistuin eroprosessin aikana pitämään pääni kiinni enkä uhkaillut i-m koska kuitenkin rakastin miestä, vaikka olin ollut jo pitkään masentunut. Mutta nyt kun erosta on kulunut vuosia, miehellä menee hyvin uuden täydellisen naisensa kanssa, hän sai olla onnellinen kun pääsi minusta eroon, minulla menee vain huonommin. Elämä meni aika lailla pilalle eron myötä ja en ole enää kovin pidetty ihminen tuon eron jälkeen. Ei tässä oikein enää mitään syitä ole kitua täällä kauaa, kaikki on mennyt vain huonommaksi. Olen laatinut exälle kirjeen ja pidän huolta että se toimitetaan hänelle sen jälkeen jos päätän päiväni. Tuskinpa se kovin suuri särö olisi hänen täydelliseen elämäänsä täydellisen naisen kanssa, mutta voisi edes hetkeksi tulla hieman huono omatunto että hylkäsi toisen vaikealla hetkellä.
Tiedän että olen itsekäs ja katkera. Ja hvetin masentunut. Mielessä pyörii vain viha ja kosto.
Olen kokenut saman, tekstisi voisi olla omasta kynästäni.
Paitsi että minulle oli yllättävän helppo päästä asiasta yli, tai sitten aika tosiaan kultaa muistot.
Se oli hänen päätöksensä ja tavallaan kunnioitan sitä, mikä minä olen sitä tuomitsemaan. Enkä koe siitä myöskään syyllisyyttä, parhaani yritin tukea. Ei voi omaa elämää hukata toisen takia, uppoavasta laivasta on paras pelastaa edes itsensä eikä parisuhteen kuulu olla mikään mikään terapiasuhde.
On tosi kauheata syyttää itsemurhan tehneen ihmisen ex-puolisoa tai -seurustelukumppania ja toivoa hänelle vielä kostoa ja rangaistusta. Tällaistakin ikävä kyllä tapahtuu.
Monesti tällainen ex-kumppani on aivan nääntynyt tehtyään aivan kaikkensa auttaakseen itsetuhoista ja itsemurhalla uhkaillutta kumppaniaan. Itsetuhoinen puoliso/seurustelukumppani ei tosiaan aina ole mikään ihana enkeli käytökseltään. Pahimmillaan hän on yrittänyt kaikin tavoin tuhota myös häntä auttaneen kumppanin elämän.
Aina ei ole täysin selvää, onko itsemurhaa hautoneen ihmisen kuolema itsemurha vai sairauskohtaus. Eli onko kyseessä esim. liialla juomisella ja huonoilla elintavoilla aiheutettu "pitkitetty itsemurha" sydämen pettäminen lopulta. Kiva sitten ex-puolison elää tällaisen epävarmuuden ja sukulaisten syytösten kanssa.
Kyllä se on jokaisen oma asia tekeekö itšemurhăn vai ei, eikä ole kenenkään muun vastuulla. Siitä ei kenenkään pitäisi ketään muuta koskaan syyttää, jos ei nyt joku ole ajanut toista siihen jatkuvalla henkisellä väkivallalla tms. Ei toista voi parantaa, ja jos puoliso on tehnyt lopullisen teon itselleen niin tottakai sen kanssa on vaikea elää mutta pitää yrittää ajatella, että se oli sen ihmisen oma ratkaisu. Mullakin voi olla edessä se että poistun tästä maailmasta parin vuoden sisään, vähän riippuen miten elämä menee. Yksi tekijä siinä on se että jos jään yksin, mutta en usko että voisin sitä suoraan puolisolle sanoa. Jos hän päättää lähteä, tuskin enää pärjään enkä edes jaksa yrittää pärjätä. Elämä on vähän liikaa. Mutta eipä se lopulta sitten ole sen (ex) puolison ongelma.
Tuo pelle M26 trollailee täällä isäukkonsa kanssa ja poistattelee viestejä missä mainitaan siitä lol Luuleeko tuo aikuinen(?) olmi ettei kukaan muu ole huomannut sitä kuviota..aina niin helkkarin typeriä ja lapsellisia vastauksia vakaviin aiheisiin.