Erosin mielenterveysongelmaisesta puolisosta ja hän teki itsemurhan - muita saman kokeneita?

Vierailija kirjoitti:

Ei varsinaisesti kokemusta, mutta elän tällä hetkellä sitä edeltävää tilannetta jossa päätös pitäisi tehdä. Avopuolisko kärsii vaikeista mielenterveysongelmista (ehkä jopa psykoottista), puhuu usein haluavansa kuolla ja että olisi vain kaikille parempi jos tekisi itsemurhan. Toistaiseksi on puheet jääneet uhkailun tasolle, mutta on myös ilmaissut että jos päädyn lähtemään suhteesta (oltu yhdessä yli 10 vuotta), niin hänellä ei ole enää syytä elää, ei usko että koskaan enää kykenee tutustumaan uuteen ihmiseen. Samalla myös oma mielenterveyteni kärsii tästä tilanteesta. Olo on kuin puun ja kuoren välissä.. Järki sanoo että pitäisi lähteä suojatakseni itseäni, mutta samalla koen syyllisyyttä etten kestä toisen "vastamäkeä" ja että itse edesautan pahaa oloa ja mahdollisesti toisen hengen menettämisen.

????? En tiedä mitä tekisi. Eroa mietin, mutta ei sekään tunnu hyvältä ratkaisulta. Päivä kerrallaan...

Tämä on henkistä kiristystä.

Mielestäni tällaisissa tapauksissa pitää olla ns itsekäs, kun kyse on sinunkin elämästä. Niitä on tietääkseni vain yksi.

Jos annettu tuki ei mene perille, lähde.

Pahalta voi tuntua, mutta meneekö nyt hyvin?

Vierailija kirjoitti:

Yritin myös parisuhdetta mt-ongelmaisen kanssa, mutta totesin että se oli tuhon tie ja olisin itse mennyt siinä mukana. Omakin mielenterveyteni alkoi järkkymään ja huomasin henkisen vointini vajoavan jatkuvasti alemmas. Minä tein eropäätöksen ja se tuli vielä vähemmän optimaalisella tavalla, kun viimeisen kerran riideltiin. Hän oli aiemmin sanonut, ettei elämä innosta ilman minua ja oli harkinnut jopa itsemurhaa. Kieltämättä tuli mietittyä, että entä jos hän nyt sen tekee. Mutta onneksi nähtävästi hankki kuitenkin pian uuden suhteen, eli en ollut kuitenkaan itsemurhan arvoinen.

Sääli toki seuraavaa joka hänen haaviinsa joutui. Tokkopa ongelmat kumppania vaihtamalla minnekään kuitenkaan katoaa.

Vitamiini ja hivenainepuutokset saa ihmisen sekoamaan ja maailman mustumaan.niin synkäksi, että mieli haluaa sammuttaa koko koneen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M26 kirjoitti:

Ootko kertonu nykyiselle miehelles, et entinen miehes teki itsemurhan ku erosit hänestä, jos saan udella?

Olipa outo kysymys. Miksi tuo kiinnostaa? t. Ei AP

Sitä että tietääkö nykyinen miehesti ettei hän voi luottaa sinuun tiukassa paikassa vaan hylkäät hänet? Minut on nainen hyljännyt pahalla hetkellä (kyse ei tosin ollut mt-ongelmista) ja en anna sitä ikinä anteeksi.

- eri

Hei "eri"! Huomaan, että oletat minusta asioita niiden vähäisten tietojen perusteella, mitä olen täällä kertonut. Saimaistut myös jätetyksi tulleeseen osapuoleen omien kokemuksiesi vuoksi. En siksi jaksa provosoitua kommentistasi. t. Ap

En ole kokenut tätä, mutta tämä oli pelkoni kun erosin exästäni. Viivytteli eroa kauan todella kauan kun pelkäsin mitä tapahtuu kun jätän hänet. Hän on pitkäaikaissairas ja masentunut. Tunteeni kuolivat kauan sitten häntä kohtaan, mutta pysyin suhteessa tukeakseni häntä. Kunnes en enää jaksanut. Erosin ja hän romahti. Oli kauan todella apaattinen. Otti todella eron raskaasti.

Olen edelleen hänen tukenaan kunnes hän pääsee jaloilleen. Mutta edelleen pelkään, että kun hän pääsee ns. omilleen, hän tekee itsemurhan.

Tiedän, että jos näin tapahtuisi, tuntisin syyllisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Ei varsinaisesti kokemusta, mutta elän tällä hetkellä sitä edeltävää tilannetta jossa päätös pitäisi tehdä. Avopuolisko kärsii vaikeista mielenterveysongelmista (ehkä jopa psykoottista), puhuu usein haluavansa kuolla ja että olisi vain kaikille parempi jos tekisi itsemurhan. Toistaiseksi on puheet jääneet uhkailun tasolle, mutta on myös ilmaissut että jos päädyn lähtemään suhteesta (oltu yhdessä yli 10 vuotta), niin hänellä ei ole enää syytä elää, ei usko että koskaan enää kykenee tutustumaan uuteen ihmiseen. Samalla myös oma mielenterveyteni kärsii tästä tilanteesta. Olo on kuin puun ja kuoren välissä.. Järki sanoo että pitäisi lähteä suojatakseni itseäni, mutta samalla koen syyllisyyttä etten kestä toisen "vastamäkeä" ja että itse edesautan pahaa oloa ja mahdollisesti toisen hengen menettämisen.

????? En tiedä mitä tekisi. Eroa mietin, mutta ei sekään tunnu hyvältä ratkaisulta. Päivä kerrallaan...

Kannustan tämän kirjoittajaa eroamaan ja hankkimaan itselleen ammattiapua. Olet liian raskaassa tilanteessa ja se on jo sairastuttavat myös sinut. Kaikkea hyvää tulevaisuuteesi, ja tosiaan pelasta itsesi kun vielä voit.

Hän on ollut itsetuhoinen ja päätynyt samaan ratkaisuun vaikka olisitte olleet yhdessä.

Hoitoon pääsee niin huonosti että tää on valitettavasti usein se kohtalo mihin ajaudutaan..

Vierailija kirjoitti:

En ole kokenut tätä, mutta tämä oli pelkoni kun erosin exästäni. Viivytteli eroa kauan todella kauan kun pelkäsin mitä tapahtuu kun jätän hänet. Hän on pitkäaikaissairas ja masentunut. Tunteeni kuolivat kauan sitten häntä kohtaan, mutta pysyin suhteessa tukeakseni häntä. Kunnes en enää jaksanut. Erosin ja hän romahti. Oli kauan todella apaattinen. Otti todella eron raskaasti.

Olen edelleen hänen tukenaan kunnes hän pääsee jaloilleen. Mutta edelleen pelkään, että kun hän pääsee ns. omilleen, hän tekee itsemurhan.

Tiedän, että jos näin tapahtuisi, tuntisin syyllisyyttä.

Hyvä ihminen hanki vihdoin oma elämä. Olet pahasti läheisriippuvainen ja tarvitset terapiaa tai vastaavaa. Ex puolisosi ei ikinä toivu kun hyysäät höntä jatkuvasti etkö myöskään itse pääse elämässä eteenpäin ennenkuin päästävä irti vanhasta.

Minulla avopuoliso kuoli itsemurhaan. Suhde masentuneen kanssa oli raskas ja harkitsin niihin aikoihin eroamista. Voimat eivät tuntuneet riittävän, kun yötkin menivät toisen purkaessa murheitaan. Sitten suhde päättyi itsemurhaan. Itsemurhayrityksiä ei hänellä tietääkseni ollut aiemmin ollut. Se oli kerralla menoa, kun tekotapa oli suunniteltu varman päälle. Kokemus oli kamala ja se on vaikuttanut elämääni paljon, vaikka aikaa on kulunut runsaasti. Elämä kuitenkin jatkuu tästä huolimatta.

Näin jälkikäteen pidän itseäni jopa onnekkaana verrattuna niihin, joilla puoliso yrittää useaan otteeseen itsemurhaa. Tunnen yhä suuttumusta puolison teon takia, mutta ainakaan minun ei tarvinnut esittää kenellekään ettei tapahtunut haittaisi minua. Monella asiat ovat toisin: usein vakavasti masentuneen kanssa elävä joutuu elämään vuosia pelossa sekä traumatisoituu kumppanin itsemurhayritysten todistamisesta. Ja vaikka oma olo olisi tukala, ei tuossa tilanteessa välttämättä uskalla edes puolisoa jättää, koska pelottaa onko lopputuloksena taas uusi itsemurhayritys. Ei millään tavalla hyvä lähtökohta.

Vierailija kirjoitti:

Minulla avopuoliso kuoli itsemurhaan. Suhde masentuneen kanssa oli raskas ja harkitsin niihin aikoihin eroamista. Voimat eivät tuntuneet riittävän, kun yötkin menivät toisen purkaessa murheitaan. Sitten suhde päättyi itsemurhaan. Itsemurhayrityksiä ei hänellä tietääkseni ollut aiemmin ollut. Se oli kerralla menoa, kun tekotapa oli suunniteltu varman päälle. Kokemus oli kamala ja se on vaikuttanut elämääni paljon, vaikka aikaa on kulunut runsaasti. Elämä kuitenkin jatkuu tästä huolimatta.

Näin jälkikäteen pidän itseäni jopa onnekkaana verrattuna niihin, joilla puoliso yrittää useaan otteeseen itsemurhaa. Tunnen yhä suuttumusta puolison teon takia, mutta ainakaan minun ei tarvinnut esittää kenellekään ettei tapahtunut haittaisi minua. Monella asiat ovat toisin: usein vakavasti masentuneen kanssa elävä joutuu elämään vuosia pelossa sekä traumatisoituu kumppanin itsemurhayritysten todistamisesta. Ja vaikka oma olo olisi tukala, ei tuossa tilanteessa välttämättä uskalla edes puolisoa jättää, koska pelottaa onko lopputuloksena taas uusi itsemurhayritys. Ei millään tavalla hyvä lähtökohta.

Tunsin joskus yhden tällaisen, myöhemmin eronneen pariskunnan. Pariskunnan ei-itsetuhoinen osapuoli oli todella kovilla. Ei uskaltanut kuitenkaan ottaa eroa. Lopulta useita itsemurhayrityksiä tehnyt osapuoli otti eron, kun halusi vapaammin etsiä itseään. Toivottavasti kumpikin on saanut ammattiapua myöhemmin, jotta menneistä asioista ei jäisi liian raskaita taakkoja elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M26 kirjoitti:

Ootko kertonu nykyiselle miehelles, et entinen miehes teki itsemurhan ku erosit hänestä, jos saan udella?

Olipa outo kysymys. Miksi tuo kiinnostaa? t. Ei AP

Sitä että tietääkö nykyinen miehesti ettei hän voi luottaa sinuun tiukassa paikassa vaan hylkäät hänet? Minut on nainen hyljännyt pahalla hetkellä (kyse ei tosin ollut mt-ongelmista) ja en anna sitä ikinä anteeksi.

- eri

Niimpä. Itse olen seissyt puolison rinnalla paskamyeskyn. Miten kävi? Muistutin olemassaolollani huonoista ajoista ja minut korvattiin toisella. Nyt kysellään mitä tein väärin tai miksi olen huono kun minut jätettiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla avopuoliso kuoli itsemurhaan. Suhde masentuneen kanssa oli raskas ja harkitsin niihin aikoihin eroamista. Voimat eivät tuntuneet riittävän, kun yötkin menivät toisen purkaessa murheitaan. Sitten suhde päättyi itsemurhaan. Itsemurhayrityksiä ei hänellä tietääkseni ollut aiemmin ollut. Se oli kerralla menoa, kun tekotapa oli suunniteltu varman päälle. Kokemus oli kamala ja se on vaikuttanut elämääni paljon, vaikka aikaa on kulunut runsaasti. Elämä kuitenkin jatkuu tästä huolimatta.

Näin jälkikäteen pidän itseäni jopa onnekkaana verrattuna niihin, joilla puoliso yrittää useaan otteeseen itsemurhaa. Tunnen yhä suuttumusta puolison teon takia, mutta ainakaan minun ei tarvinnut esittää kenellekään ettei tapahtunut haittaisi minua. Monella asiat ovat toisin: usein vakavasti masentuneen kanssa elävä joutuu elämään vuosia pelossa sekä traumatisoituu kumppanin itsemurhayritysten todistamisesta. Ja vaikka oma olo olisi tukala, ei tuossa tilanteessa välttämättä uskalla edes puolisoa jättää, koska pelottaa onko lopputuloksena taas uusi itsemurhayritys. Ei millään tavalla hyvä lähtökohta.

Tunsin joskus yhden tällaisen, myöhemmin eronneen pariskunnan. Pariskunnan ei-itsetuhoinen osapuoli oli todella kovilla. Ei uskaltanut kuitenkaan ottaa eroa. Lopulta useita itsemurhayrityksiä tehnyt osapuoli otti eron, kun halusi vapaammin etsiä itseään. Toivottavasti kumpikin on saanut ammattiapua myöhemmin, jotta menneistä asioista ei jäisi liian raskaita taakkoja elämään.

Pariskunnan ollessa yhdessä muille kuin itsetuhoiselle osapuolelle ei tarjottu ammattiapua, mikä oli minusta todella hämmentävää. Pitäisi olla automaatio, että apua tarjotaan myös sille, joka on löytänyt kumppanin itsemurhayrityksen jälkeen ja hankkinut tälle apua. Harva selviää tuollaisesta ilman pahoja traumoja, varsinkin jos kokemus toistuu useaan kertaan parisuhteen aikana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M26 kirjoitti:

Ootko kertonu nykyiselle miehelles, et entinen miehes teki itsemurhan ku erosit hänestä, jos saan udella?

Olipa outo kysymys. Miksi tuo kiinnostaa? t. Ei AP

Sitä että tietääkö nykyinen miehesti ettei hän voi luottaa sinuun tiukassa paikassa vaan hylkäät hänet? Minut on nainen hyljännyt pahalla hetkellä (kyse ei tosin ollut mt-ongelmista) ja en anna sitä ikinä anteeksi.

- eri

Niimpä. Itse olen seissyt puolison rinnalla paskamyeskyn. Miten kävi? Muistutin olemassaolollani huonoista ajoista ja minut korvattiin toisella. Nyt kysellään mitä tein väärin tai miksi olen huono kun minut jätettiin.

Näin se vain valitettavasti voi mennä.

Asun junanradasn varrella ja esim eilen pohdin näitä asoita kun taas kerran joku päätti päivänsä junan alle.

Omalla asemallakin on ollut vaikka kuinka monta surullista kohtaloa.

Miten julmaa on näitä junankuljettajia,rekkakuskeja,bussikuskeja kohtaan päättää päivänsä heidän työpaikallaan! Erittäin itsekästä. Itsemurha,jos se on ainoa ratkaisu,eikö sitä voi suunnitella niin etteivät läheiset siitä kärsi tai ammattiaan tekevät.

Puhutaanko tästä asiasta mielenterveyskuntoutujien piirissä ollenkaan.

Varmaan tuo ettei apua saa jos ei ole omainen,on totta.

Ystäväni kärsi mielenterveysongelmista,yritti ja yritti kunnes onnistui.

Oli aika vaikeaa päästä yli,mutta...hyvä nyt on jälkeenpäin sanoa,aika parantaa haavat. Kaipaan häntä kuitenkin edelleen.

Ekassa epäterveessä suhteessa yritin pelastaa parhaan kaverini masennuksen ja itsetuhoisuuden syövereistä. Järjestin hoitopaikan ja vein kädestä pitäen avo-osastolle, jonne ei sitten suostunut jäämään. Tuli riitaisa ero ja kaverini joutui syöksykierteeseen. Sitten tuli raskaaksi ja tajusi ottaa oman elämänsä hallintaansa. Toinen oli avopuolisoni jota kävin tapaamassa suljetulla, jäin pois koulusta hoitaakseni hänen ahdistusta. Voin suhteessa huonosti vaikka hyviä puoliakin oli. Alkoholin käyttö oli päivittäistä. No, pidin muutaman kuukauden etäisyyttä ja rakastuin toiseen tasapainoiseen ihmiseen. Ex- avopuolisoni sai kuitenkin elämänsä hallintaan ja opiskeli itselleen ammatinkin. Kyllä jokainen on ihan itse vastuussa elämästään. Yksin jääminenkin voi laukaista jotain posiitivista kuten minun esimerkkitapauksissa. Ei kannata uhriutua. Yksi elämä meillä kaikilla on.

Itsemurhalla uhkaaminen olisi minulle peruste jättää ko ihminen, oli syy mikä hyvänsä. Jos ihminen on kanssani niin onneton, että tuollaisia ajatuksia pyörii mielessä, on sekä hänellä että minulla parempi elämä ilman häntä.

Minusta tuollainen uhkailu ja kiristys on henkistä väkivaltaa, jota harjoitetaan joko sairaudesta johtuen ja varmaan usein myös ilman sitä.

Vähän sivuava kokemus; lapsuudessa kummisetäni teki itsemurhan kun avioliitto päättyi eroon. Kaikkia taustoja en edes tiedä ja koko tapahtumaa ei todellakaan osattu käsitellä perheessä. Itsemurhan tehneen äiti suri ja syyllisti itseään tapahtumasta loput 40 vuotta elämästään, asiasta vaiettiin ja salailtiin jne. Lopputulema on hirveän painostava ilmapiiri, jossa kaikki voivat huonosti vuosikymmeniä.

Joten minusta näistä pitäisi puhua enemmän ja avoimemmin. Ap:lle hatun nosto että tuo asian esille ja samassa tilanteessa eläville; hakekaa apua, puhukaa, kertokaa asiasta ja tilanteesta. Itsemurha on vain tuskan ja ahdistuksen siirtoa.... yhdeltä tuska ehkä loppuu mutta se siirtyy vaan muille.

Vierailija kirjoitti:

Vähän sivuava kokemus; lapsuudessa kummisetäni teki itsemurhan kun avioliitto päättyi eroon. Kaikkia taustoja en edes tiedä ja koko tapahtumaa ei todellakaan osattu käsitellä perheessä. Itsemurhan tehneen äiti suri ja syyllisti itseään tapahtumasta loput 40 vuotta elämästään, asiasta vaiettiin ja salailtiin jne. Lopputulema on hirveän painostava ilmapiiri, jossa kaikki voivat huonosti vuosikymmeniä.

Joten minusta näistä pitäisi puhua enemmän ja avoimemmin. Ap:lle hatun nosto että tuo asian esille ja samassa tilanteessa eläville; hakekaa apua, puhukaa, kertokaa asiasta ja tilanteesta. Itsemurha on vain tuskan ja ahdistuksen siirtoa.... yhdeltä tuska ehkä loppuu mutta se siirtyy vaan muille.

Valitettavasti edes ammattilaiset eivät välttämättä osaa suhtautua asiallisesti, jos omaisen itsemurhan ottaa puheeksi. Suosittelen siksi tarkkaa harkintaa ennen kuin asian nostaa esiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän sivuava kokemus; lapsuudessa kummisetäni teki itsemurhan kun avioliitto päättyi eroon. Kaikkia taustoja en edes tiedä ja koko tapahtumaa ei todellakaan osattu käsitellä perheessä. Itsemurhan tehneen äiti suri ja syyllisti itseään tapahtumasta loput 40 vuotta elämästään, asiasta vaiettiin ja salailtiin jne. Lopputulema on hirveän painostava ilmapiiri, jossa kaikki voivat huonosti vuosikymmeniä.

Joten minusta näistä pitäisi puhua enemmän ja avoimemmin. Ap:lle hatun nosto että tuo asian esille ja samassa tilanteessa eläville; hakekaa apua, puhukaa, kertokaa asiasta ja tilanteesta. Itsemurha on vain tuskan ja ahdistuksen siirtoa.... yhdeltä tuska ehkä loppuu mutta se siirtyy vaan muille.

Valitettavasti edes ammattilaiset eivät välttämättä osaa suhtautua asiallisesti, jos omaisen itsemurhan ottaa puheeksi. Suosittelen siksi tarkkaa harkintaa ennen kuin asian nostaa esiin.

Ainakin on hyvä tiedostaa etukäteen etteivät reaktiot välttämättä ole asiallisia, jos tällaisesta kokemuksesta kertoo jollekin. Mielellään siis asia puheeksi silloin, jos on voimavaroja jotenkin käsitellä sitä, ettei reaktio välttämättä ole toivottu. Omaista saatetaan esimerkiksi syyllistää toisen itsemurhasta, jos joku järkyttyy pahasti kuulemastaan. Se taas voi läheistä traumatisoida lisää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi kyynisyyteni, mutta en voi olla kysymättä: missä lehdessä tämän perusteella tehävä juttu ilmestyy ja milloin?

Mikä pointti tässä vihjailussa oikein on? 

En ole tuo nimenomainen kyyninen, mutta oletko huomannut, että iltapäivälehtien nettisivuilla on säännöllisesti artikkeleita, joihin on lainattu tällekin palstalle vaikeista kokemuksistaan avautuneiden kertomuksia. Täysin lupaa kysymättä.

Moni ajattelee kertovansa tänne asioita luottamuksella, että tuskinpa kukaan tuttu vauvapalstaa lukee, eikä arvaa, että kohta kirjoituksensa komeilee jossain iltalehdessä. Jonkin kerran on ollut myös epäilys, että koko ketjun aloitusviesti onkin ollut toimittajan tekemä kalasteluviesti.