Erosin mielenterveysongelmaisesta puolisosta ja hän teki itsemurhan - muita saman kokeneita?

Anteeksi kyynisyyteni, mutta en voi olla kysymättä: missä lehdessä tämän perusteella tehävä juttu ilmestyy ja milloin?

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi kyynisyyteni, mutta en voi olla kysymättä: missä lehdessä tämän perusteella tehävä juttu ilmestyy ja milloin?

Auts. Enpä ollut ajatellut, että tästä joku toimittaja kiinnostuisi. Itse kyllä toivoin miehen sairastamisaikana, että tämä olisi vain joku painajaisuni. t. Ap

Ei seurustelukuppani, mutta työtoveri ja toinen oli lähisukulainen. Usein puhuivat itsemurhastaan ja sitten lopulta tekivät sen. En ole ammaattiauttaja ja ajattelen, että he olisivat joka tapauksessa päätyneet samaan ratkaisuun, olisinpa tehnyt mitä tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi kyynisyyteni, mutta en voi olla kysymättä: missä lehdessä tämän perusteella tehävä juttu ilmestyy ja milloin?

Mikä pointti tässä vihjailussa oikein on? 

Vähän samansuuntaista, mutta mieheni ei onnistunut. Oli jonkin aikaa suljetulla osastolla, mutta kamppailu jatkuu. Alkoholi on hänellä ollut vahvasti mukana kuvioissa. Olen potenut huonoa omaatuntoa hänen ”hylkäämisestään”, mutta ei kai voida olettaa ihmisen jaksavan holhota toista - varsinkaan, jos ei ole omaa halua pysyä irti päihteistä? Otin oman elämäni haltuun, enkä ole katunut.

On enemmän kuin yleistä, että itsemurhan tehneiden läheiset syyttävät itseään, vaikka aihetta ei useimmiten olekaan. Me ihmiset vain olemme sellaisia.

Itsemurha on tekijän oma päätös, jota siivittää halu päästä todella pahasta olosta, ei nähdä mitään muuta ulospääsytietä. Samalla se on hyvin itsekäs teko, juuri jälkeenjääneiden itsesyytösten ja tietysti surun johdosta.

Olen kokenut läheisen ihmisen itsemurhan. Tein kaikkeni auttaakseni, mutta siitä huolimatta mietin vuosikausia, olisinko voinut tehdä vielä enemmän tai jotain muuta. Järki sanoi että en, mutta silti...

HIenoa ap, että olet kyennyt rakentamaan itsellesi hyvän elämän kokemuksestasi huolimatta.

Joskus on vain pelastettava itsensä ettei päädy samaan tilanteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi kyynisyyteni, mutta en voi olla kysymättä: missä lehdessä tämän perusteella tehävä juttu ilmestyy ja milloin?

Mikä pointti tässä vihjailussa oikein on? 

Joku iltapäivälehti kuuluu samaan konserniin kuin tämä palsta. Tekee paljon juttuja näiden keskusteluiden pohjalta. Epäilen, että useat aloitukset on tehty, että saadaan juttuun materiaalia.

Ootko kertonu nykyiselle miehelles, et entinen miehes teki itsemurhan ku erosit hänestä, jos saan udella?

Vastaavassa tilanteessa. Eihän sitä voinut ja saanut surra ja syyllistämistä tuli paljon. Terapian ja ajan kulun kautta pääsin yli ja nykyään elämäni on hyvää, enkä mieti tapahtunutta kovin paljon. Toki hänen puolestaan olen edelleen surullinen. Mutta me kaikki olemme lopulta vastuussa vain itse omasta elämästämme ja omista ratkaisuistamme, eikä kenenkään pään sisälle pääse eikä väkisin voi auttaa. 

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi kyynisyyteni, mutta en voi olla kysymättä: missä lehdessä tämän perusteella tehävä juttu ilmestyy ja milloin?

Oikeastiko kuvittelet, että kaikki mitä suomessa tapahtuu julkaistaan iltalehdissä? :D

M26 kirjoitti:

Ootko kertonu nykyiselle miehelles, et entinen miehes teki itsemurhan ku erosit hänestä, jos saan udella?

Olipa outo kysymys. Miksi tuo kiinnostaa? t. Ei AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi kyynisyyteni, mutta en voi olla kysymättä: missä lehdessä tämän perusteella tehävä juttu ilmestyy ja milloin?

Mikä pointti tässä vihjailussa oikein on? 

Joku iltapäivälehti kuuluu samaan konserniin kuin tämä palsta. Tekee paljon juttuja näiden keskusteluiden pohjalta. Epäilen, että useat aloitukset on tehty, että saadaan juttuun materiaalia.

Jep. Kerran vähän järkytyin, kun oma kommenttini oli iltalehdessä.

Aina itsetuhoisuus ei näy päällepäin. Lukioaikainen kaverini lähti oman käden kautta. Positiivinen ja iloinen tyyppi, josta ei olisi masennusta uskonut (eikä puheetkaan koskaan viitanneet siihen suuntaan). Ykskaks sanoi vaihtavansa iltalukion puolelle, erosi tyttöystävästään ja lopetti kokonaan yhteydenpidon. Kaverin vanhemmat sitten ilmoittivat lukiolle mitä oli lopulta käynyt ja saatiin kriisiapua.

Eli kannattaa huolestua, jos masentunut yhtäkkiä ottaa irtioton kaikesta (eroaa töistä tai kumppanista, lopettaa yhteydenpidon jne). Silloin on päätös tehty ja halutaan tehdä omaisten kuolintyö mahdollisimman helpoksi. AP, et olisi voinut asialle mitään, mies oli jo päätöksensä tehnyt ennen eroa.

Ei varsinaisesti kokemusta, mutta elän tällä hetkellä sitä edeltävää tilannetta jossa päätös pitäisi tehdä. Avopuolisko kärsii vaikeista mielenterveysongelmista (ehkä jopa psykoottista), puhuu usein haluavansa kuolla ja että olisi vain kaikille parempi jos tekisi itsemurhan. Toistaiseksi on puheet jääneet uhkailun tasolle, mutta on myös ilmaissut että jos päädyn lähtemään suhteesta (oltu yhdessä yli 10 vuotta), niin hänellä ei ole enää syytä elää, ei usko että koskaan enää kykenee tutustumaan uuteen ihmiseen. Samalla myös oma mielenterveyteni kärsii tästä tilanteesta. Olo on kuin puun ja kuoren välissä.. Järki sanoo että pitäisi lähteä suojatakseni itseäni, mutta samalla koen syyllisyyttä etten kestä toisen "vastamäkeä" ja että itse edesautan pahaa oloa ja mahdollisesti toisen hengen menettämisen.

????? En tiedä mitä tekisi. Eroa mietin, mutta ei sekään tunnu hyvältä ratkaisulta. Päivä kerrallaan...

M26 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M26 kirjoitti:

Ootko kertonu nykyiselle miehelles, et entinen miehes teki itsemurhan ku erosit hänestä, jos saan udella?

Olipa outo kysymys. Miksi tuo kiinnostaa? t. Ei AP

Mitetin vaa nykyisen miehen turvallisuutta, that's all.

Hei M26! Leikinpä hetken, että alkuperäinen kysymyksesi olisi vilpitön. Kyllä kerroin nykyiselle miehelleni heti kun aloimme lähentyä. Itsemurhasta oli silloin puolitoista vuotta ja olin vielä aika hajalla. Itkin kertoessani. Mieskin itki hiukan, empatiasta. Hän on hyvä mies ja on paljolti hänen ansiotaan että olen nykyisin onnellinen. Eikä hän ollut paljoa vanhempi tavatessamme kuin sinä olet nyt, M26. Sinullakin on mahdollisuus päättää jokainen päivä, millaisen jäljen haluat jättää ympärilläsi oleviin ihmisiin. t. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ei varsinaisesti kokemusta, mutta elän tällä hetkellä sitä edeltävää tilannetta jossa päätös pitäisi tehdä. Avopuolisko kärsii vaikeista mielenterveysongelmista (ehkä jopa psykoottista), puhuu usein haluavansa kuolla ja että olisi vain kaikille parempi jos tekisi itsemurhan. Toistaiseksi on puheet jääneet uhkailun tasolle, mutta on myös ilmaissut että jos päädyn lähtemään suhteesta (oltu yhdessä yli 10 vuotta), niin hänellä ei ole enää syytä elää, ei usko että koskaan enää kykenee tutustumaan uuteen ihmiseen. Samalla myös oma mielenterveyteni kärsii tästä tilanteesta. Olo on kuin puun ja kuoren välissä.. Järki sanoo että pitäisi lähteä suojatakseni itseäni, mutta samalla koen syyllisyyttä etten kestä toisen "vastamäkeä" ja että itse edesautan pahaa oloa ja mahdollisesti toisen hengen menettämisen.

????? En tiedä mitä tekisi. Eroa mietin, mutta ei sekään tunnu hyvältä ratkaisulta. Päivä kerrallaan...

Ap tässä. Tunnen syvää myötätuntoa sinua kohtaan. Olethan hakenut itsellesi apua?

Vierailija kirjoitti:

Ei varsinaisesti kokemusta, mutta elän tällä hetkellä sitä edeltävää tilannetta jossa päätös pitäisi tehdä. Avopuolisko kärsii vaikeista mielenterveysongelmista (ehkä jopa psykoottista), puhuu usein haluavansa kuolla ja että olisi vain kaikille parempi jos tekisi itsemurhan. Toistaiseksi on puheet jääneet uhkailun tasolle, mutta on myös ilmaissut että jos päädyn lähtemään suhteesta (oltu yhdessä yli 10 vuotta), niin hänellä ei ole enää syytä elää, ei usko että koskaan enää kykenee tutustumaan uuteen ihmiseen. Samalla myös oma mielenterveyteni kärsii tästä tilanteesta. Olo on kuin puun ja kuoren välissä.. Järki sanoo että pitäisi lähteä suojatakseni itseäni, mutta samalla koen syyllisyyttä etten kestä toisen "vastamäkeä" ja että itse edesautan pahaa oloa ja mahdollisesti toisen hengen menettämisen.

????? En tiedä mitä tekisi. Eroa mietin, mutta ei sekään tunnu hyvältä ratkaisulta. Päivä kerrallaan...

Onko sun miehellä psyk. polin asiakkuus? Ja / tai diagnoosi? Jos, mikä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei varsinaisesti kokemusta, mutta elän tällä hetkellä sitä edeltävää tilannetta jossa päätös pitäisi tehdä. Avopuolisko kärsii vaikeista mielenterveysongelmista (ehkä jopa psykoottista), puhuu usein haluavansa kuolla ja että olisi vain kaikille parempi jos tekisi itsemurhan. Toistaiseksi on puheet jääneet uhkailun tasolle, mutta on myös ilmaissut että jos päädyn lähtemään suhteesta (oltu yhdessä yli 10 vuotta), niin hänellä ei ole enää syytä elää, ei usko että koskaan enää kykenee tutustumaan uuteen ihmiseen. Samalla myös oma mielenterveyteni kärsii tästä tilanteesta. Olo on kuin puun ja kuoren välissä.. Järki sanoo että pitäisi lähteä suojatakseni itseäni, mutta samalla koen syyllisyyttä etten kestä toisen "vastamäkeä" ja että itse edesautan pahaa oloa ja mahdollisesti toisen hengen menettämisen.

????? En tiedä mitä tekisi. Eroa mietin, mutta ei sekään tunnu hyvältä ratkaisulta. Päivä kerrallaan...

Ap tässä. Tunnen syvää myötätuntoa sinua kohtaan. Olethan hakenut itsellesi apua?

Kävin jonkin aikaa juttelemassa psyk. hoitajan luona kun yhdessä vaiheessa tuntui tosiaan kuuppa hajoavan tilanteeseen, mutta siinäpä se sitten oli. Sain toki neuvoja, päällimmäisenä niistä eroaminen, ohjeet turvakotiin jos tilanne sitä vaatii, ja lähinnä samat mitä täälläkin jo kerrottu, että jokainen on itse vastuussa itsestään, mutta muuta he eivät oikein voi tilanteelle tehdä, ja samoin koen itsekin "turhaksi" kuormittaa systeemiä ongelmalla joka voisi ratketa erolla. Tällä hetkellä kumpikaan ei ole avun piirissä, mikä tekee tilanteesta ahdistavamman.

Mutta se tajuton syyllisyys. Entä jos, entä jos. Olen vain jäänyt paikalleni tilanteeseen, koska en halua tietää mitä tapahtuu eron jälkeen. Voihan olla että mitään ei tapahdukaan, mutta kun, mutta kun. :/

Olen myös pahoillani sinun AP:n puolesta, mutta myös todella iloinen että olet päässyt jollain lailla eteenpäin. Tällaiset tarinat antaa sitä pientä toivoa.

Vierailija kirjoitti:

Mutta se tajuton syyllisyys. Entä jos, entä jos. Olen vain jäänyt paikalleni tilanteeseen, koska en halua tietää mitä tapahtuu eron jälkeen. Voihan olla että mitään ei tapahdukaan, mutta kun, mutta kun. :/

Olen myös pahoillani sinun AP:n puolesta, mutta myös todella iloinen että olet päässyt jollain lailla eteenpäin. Tällaiset tarinat antaa sitä pientä toivoa.

Kiitos ja kaikkea hyvää sinulle, kanssakulkija.

Syyllisyyden tunteesta: traumaa käsitellessäni tulin siihen tulokseen, että jotkut tilanteet ovat vain niin vaikeita, ettei niihin osalliseksi joutunut vaan voi selvitä puhtain paperein. Aina olisi voinut sanoa jotain toisin tai toimia eri tavalla. Niin olisin itsekin voinut toimia toisin - vaatia miehelle hoitoa ponnekkaammin, jakaa vastuuta muillekin miehen läheisille, odottaa hänen toipumistaan pidempään, ehkä jopa erota ennen miehen sairastumista jonkin tavanomaisen parisuhdekriisin yhteydessä jne. jne. Mutta ei sillä ole loppupeleissä paljon väliä. Tein kuitenkin paljon ns. oikein, eikä lopputulos ollut silti sen parempi.

Ajattelen, että syyllisyyden tunne syntyy tarpeesta välttää haitallisia kokemuksia. Sen avulla yritetään oppia tapahtuneesta, jotta ei joutuisi samaan tilanteeseen uudestaan. Siksi on ihan luonnollista tuntea syyllisyyttä läheisen itsemurha(uha)n yhteydessä, vaikkei olekaan vastuussa toisen ratkaisuista. Toisaalta on mahdotonta ennakoida aukottomasti, tuleeko vaikka tuore kumppani myöhemmin sairastumaan. Siinä mielessä syyllisyys on myös turhaa. Kaiken kaikkiaan: mielestäni ei ole väärin tuntea syyllisyyttä tai olla tuntematta sitä. Sen haluaisin silti sinulle sanoa, että syyllisyyden tunteen kanssa oppii elämään, vaikka ns. pahin tapahtuisi. Tänä päivänä olen ehdottomasti sitä mieltä, että eropäätös oli siinä tilanteessa oikea ratkaisu.

t. Ap