Lue keskustelun säännöt.
Luontainen lahjakkuus vai harjoittelemalla taitavaksi?
Kun ajattelet itsellesi tuntemattoman tekijän taidokasta luomusta (kaunokirjallinen kertomus, käsityö, taidemaalaus jne.) onko ajatuksesi sen tekijästä enemmän painottunut luontaiseen lahjakkuuteen vai periksiantamattomaan harjoittelemiseen?
Uskotko itse harjoittelemisen hyödyllisyyteen? Oletko itse harjoittelemalla tullut taitavaksi jossain asiassa, jossa et alun perin ollut taitava?
Kommentit (304)
Huipuksi kehittyminen vaatii sekä lahjakkuutta että harjoittelua, mutta itse asiassa sekään ei riitä, vaan pitää olla myös motivaatio. Taitoluistelussa varsinkin näkee joskus surullisia naamoja.
Itse en ole käsistä kätevä, mutta opin neulomaan kun kovasti halusin ja siinä minusta kehittyi kohtalaisen hyvä. Mutta koska en ole lahjakas, olen aika hidas. Ompelu taas ei millään onnistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Amatöörit harjoittelee.
Lahjakkuudet senkun istuu pianon ääreen ja voila!
Vierailija kirjoitti:
Vaatii molempia. Lahjakkuutta sekä motivaation harjoitella. Ilman lahjakkuutta kukaan tuskin on pitkään kiinnostunut jostain asiasta.
No jaa, en kyllä oikein usko tuota, että kiinnostuksen yllä pysyminen välttämättä vaatisi lahjakkuutta. Mä harrastin yli 20 vuotta kallista urheilulajia, jossa en ollut tipan tippaa lahjakas. En ikinä tullut huipuksi tai edes harrastelijatasolla erityisen hyväksi, mutta asia itsessään jaksoi kiinnostaa. Lopetin, kun muuton takia harrastaminen kävi kohtuuttoman vaikeaksi.
Käsittääkseni jotkut ihmiset myös harrastaa esim. piirtämistä, maalaamista, soittamista jne. vuosikymmeniä olematta mitenkään lahjakkaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat mestarilliseksi kitaransoittajaksi/säveltäjäksi, pitää harjoitella hullunlailla, vähintään 100 000 tuntia. Sähkökitara on hankala instrumentti hallittavaksi, ja siksi juuri kaikkein paras. Moni jaksaa kyllä harjoitella hullunlailla, varsinkin jos taipuvainen hulluuteen; Mutta tämäkään ei riitä - pitää olla synnynnäisesti kaksikätinen vielä kaikenpäälle. Se että on synnynnäisesti kaksikätinen ja jaksaa harjoitella hullunlailla on harvinainen yhdistelmä.
Nykypäivän ihminen musiikkia kuunnellessaan ei osaa erottaa edes kaksikätistä soittajaa yksikätisistä soittajasta, mikä on aika surkuhupaisaa.
Jokainen joka pitää sähkökitaraa poikkeuksellisen vaikeana soittimena voi kuvitella, millaista olisi jos kitarasta otettaisiin otelaudan nauhat pois ja se pistettäisiin ilman hihnaa solisluun päälle.
Siinä ovat viulistin lähtökohdat.
Viulun vinkuttamisessa pärjää yksikätinen. Sähkökitara edellyttää synnynnäistä kaksikätisyyttä, kuten pianonsoittaminen, jos haluaa mestariksi. Mestari osaa toki myös säveltää - sellainen soittaja joka ei osaa säveltää on täysin epäluova psykologisesti. Nämä ovat kaksikätisiä, jotka ovat mestareita. Leonardo DaVinci, Einstein ... Superlahjakkuudet ovat kaksikätisiä. Kaksikätisyys sinänsä ole mitään harvinaista: Synnynnäisesti 1% länsimaissa on kaksikätisiä. Moni ei edes tiedä olevansa kaksikätinen.tu
Klassinen musiikki, jossa ei ole tapahtunut 100 vuoteen mitään merkityksellistä, on yliarvostettua kaikin puolin. Mozart on ihan tylsä, mielestäni, todettakoon. Toki klassisessa musiikassa on mestareita tai neroja - musiikki on niitä harvoja taiteen aloja jossa on ollut paljon neroja. Ja niitä on myös klassisen musiikin ulkopuolellakin, jota ei haluta elitistisistä syistä julkisesti oikein myöntää.
Ja todettakoon, ilminen ei ymmärrä mitään hyvästä musiikista ilman aistiyliherkkyyttä: "Pitää olka korvat korvienkin takana!" Muutoin musiikin tuntemus on pillapiiparitasolla, jota musiikkikriitikot tyypillisesti edustavat. Tämä ei ole elistinen häkemys, vaan peruspsykologiaa.
Ei vaadi. Se vaatii kahden käden välistä koordinaatiota, joka löytyy harjoittelun kautta, ja ilmeisesti tieteen näkökulmasta hyvää aivopuoliskojen välistä yhteistyötä.
Se, mitä virtuoosinen kitaran tai viulun soitto vaatii, jos puhutaan esim. supernopeasta soittamisesta, on nopea hermotus ja hyvä hienomotoriikka. Kaksikätinen olisi sellainen ihminen, joka pystyisi soittamaan sekä oikea- että vasenkätisten kitaraa tai viulua yhtä hyvin, jos harjoittelisi.
Snooker-pelaaja ja poikkeuslahjakkuus Ronny O'Sullivan on varmaankin tällainen kaksikätinen, hän lyö välillä vasemmalla kädellä kilpaotteluissakin.
Snooker on ehkä sikäli ontuva vertaus, että siinä lyönti tapahtuu pääosin yhdellä kädellä.
Soitossa taas kummankin käden täytyy omaksua erilainen, hienomotorisesti omalla tavallaan vaativa tehtävä. Eli periaatteessa olipa kumpi tahansa vahvempi kätesi, joudut tekemään myös sillä heikommalla todella vaativia hienomotorisia suorituksia - periaatteessa aivan vastaavia kuin että opettelisit kirjoittamaan heikommalla kädelläsi.
Tästä johtuen musiikki kehittää aivoja monipuolisesti. Kaikkein eniten aivot kehittyvät rumpaleilla ja urkureilla, jotka joutuvat soittamaan jaloillaankin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletteko että Mozart ei ollut luontaisesti lahjakas? Miksi täytyy vähätellä lahjakkuuksia? Viereinen kaveri olisi saanut harjoitella elämänsä eikä koskaan olisi oppinut.
Mozartin isä opetti poikaansa soittamaan pienestä asti. On siinä varmaan lahjakkuuttakin ollut, mutta vaikea sanoa, kuinka paljon ja millaista.
Maailmassa on ollut miljoonia lapsia, joita on opetettu pienestä pitäen soittamaan, mutta vain muutama Mozartin kaltainen säveltäjänero.
Eikä soittamalla tule säveltäjäksi - suurin osa soittajista ei osaa säveltää, ei ainakaan hyviä teoksia/kappaleita. Säveltämisessä voi kyllä kehittyä, mutta jos siihen ei ole valmiiksi lahjakkuutta, niin ei siitä vain tule mitään. Säveltäminen ei ole samalla tavalla mekaaninen asia kuin soittaminen, eikä väkisin vääntämällä yleensä synny mitään oivaltavaa. Suuri osa säveltämisestä perustuu oivalluksiin, jotka tulevat ikään kuin tyhjästä tai "vahingossa", kun säveltäjä soittaa jotain instrumenttia. Usein säveltäjän päässä alkaa vain soimaan joku uusi kappale tai sellaisen intro tai kertosäe.
Mozartilla oli valtavasti lahjakkuutta, ei kukaan lahjaton pysty koskaan säveltämään niin paljon niin hienoja teoksia. Samaa pätee Bachiin, jota pidän suurempana säveltäjänä kuin Mozartia. Mozart on ehkä hieman yliarvostettu joihinkin muihin säveltäjäsuuruuksiin nähden, vaikka onkin yksi historian suurimmista musiikkineroista.
Nykyään keinoäly voi säveltää musiikkia, jota ei erota ihmisen säveltämästä. Silti tietokoneella ei ole mitään lahjakkuutta, jota kehitetään, vaan sille on syötetty paljon dataa, josta se muokkaa uusia ideoita. En oikein näe, miksei ihmissäveltäjänkin kohdalla olisi niin, että "päässä vaan alkaa soimaan", kun musiikkia on pienestä pitäen tullut joka tuutista koko ajan. Eli en osta väitettä siitä, että säveltämisestä "ei vain tule mitään" jos ei ole jotenkin lahjakas, ja että harjoittelun rooli olisi jotenkin pieni. Eri asia on toki se, että harjoitteluun vaadittavaa kiinnostuneisuutta voi halutessaan kutsua lahjakkuudeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos oikeasti haluaa erinomaiseksi jossain jutussa, oli se sitten fyysikko, taiteilija tai urheilija niin pitää olla lahjakas, kuka vaan voi oll hyvä, mutta ilman lahjakkuutta ei voi olla erinomainen vaikka kuinka hinkkaisi.
Vierailija kirjoitti:
Huipuksi kehittyminen vaatii sekä lahjakkuutta että harjoittelua, mutta itse asiassa sekään ei riitä, vaan pitää olla myös motivaatio. Taitoluistelussa varsinkin näkee joskus surullisia naamoja.
Itse en ole käsistä kätevä, mutta opin neulomaan kun kovasti halusin ja siinä minusta kehittyi kohtalaisen hyvä. Mutta koska en ole lahjakas, olen aika hidas. Ompelu taas ei millään onnistu.
Luistelu aj aneulominen ovat ihan mekaanista harjoitusta vaativia ei rakettitiedettä mutta esim oikeat muusikot ja taidemaalarit eivät voi saavuttaa paljoa tuollakaan määrällä harjoittelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletteko että Mozart ei ollut luontaisesti lahjakas? Miksi täytyy vähätellä lahjakkuuksia? Viereinen kaveri olisi saanut harjoitella elämänsä eikä koskaan olisi oppinut.
Mozartin isä opetti poikaansa soittamaan pienestä asti. On siinä varmaan lahjakkuuttakin ollut, mutta vaikea sanoa, kuinka paljon ja millaista.
Maailmassa on ollut miljoonia lapsia, joita on opetettu pienestä pitäen soittamaan, mutta vain muutama Mozartin kaltainen säveltäjänero.
Eikä soittamalla tule säveltäjäksi - suurin osa soittajista ei osaa säveltää, ei ainakaan hyviä teoksia/kappaleita. Säveltämisessä voi kyllä kehittyä, mutta jos siihen ei ole valmiiksi lahjakkuutta, niin ei siitä vain tule mitään. Säveltäminen ei ole samalla tavalla mekaaninen asia kuin soittaminen, eikä väkisin vääntämällä yleensä synny mitään oivaltavaa. Suuri osa säveltämisestä perustuu oivalluksiin, jotka tulevat ikään kuin tyhjästä tai "vahingossa", kun säveltäjä soittaa jotain instrumenttia. Usein säveltäjän päässä alkaa vain soimaan joku uusi kappale tai sellaisen intro tai kertosäe.
Mozartilla oli valtavasti lahjakkuutta, ei kukaan lahjaton pysty koskaan säveltämään niin paljon niin hienoja teoksia. Samaa pätee Bachiin, jota pidän suurempana säveltäjänä kuin Mozartia. Mozart on ehkä hieman yliarvostettu joihinkin muihin säveltäjäsuuruuksiin nähden, vaikka onkin yksi historian suurimmista musiikkineroista.
Nykyään keinoäly voi säveltää musiikkia, jota ei erota ihmisen säveltämästä. Silti tietokoneella ei ole mitään lahjakkuutta, jota kehitetään, vaan sille on syötetty paljon dataa, josta se muokkaa uusia ideoita. En oikein näe, miksei ihmissäveltäjänkin kohdalla olisi niin, että "päässä vaan alkaa soimaan", kun musiikkia on pienestä pitäen tullut joka tuutista koko ajan. Eli en osta väitettä siitä, että säveltämisestä "ei vain tule mitään" jos ei ole jotenkin lahjakas, ja että harjoittelun rooli olisi jotenkin pieni. Eri asia on toki se, että harjoitteluun vaadittavaa kiinnostuneisuutta voi halutessaan kutsua lahjakkuudeksi.
Tietokone ei yllä lähellekään ihmisen säveltämään musiikkiin, kyllä ne kipaleet erottaa.
Mielestäni tuo aivokirurgiesimerkki tiivisti ajatukseni hyvin. Ne jotka pärjäävät laadullisesti ovat yleensä hyvin itsekriittisiä, mistä monille toki seuraa ongelmia, mutta se myös ajaa kehitystä. Menestyminen ei kuitenkaan automaattisesti takaa laatua, kuten vaikkapa menestyminen siinä mielessä mitä se levy-yhtiöiden ulkonäköön perustuvassa kaupallisessa tuotteessa musisoimisena tarkoittaa, erinomaisesti osoittaa. Osa ihmisistä on myös kovempia tyrkyttämään vaikkapa aika laadullisesti keskinkertaista taidettaan esille, joten he myös saavat tällöin huomiota. Yleensäkin elämässä jotkut imevät huomion itseensä keskinkertaisilla taidoilla tai vaikkapa ulkomusiikillisilla seikoilla (näyttävä pukeutuminen, yksityiselämän sekoilut lehdissä jne.), kun taas joku aidosti hyvä jää pimentoon itsekkyyden puutteen ja ehkä liiallisenkin itsekritiikin vuoksi.
Todellisia tasoeroja on ihan oikeasti olemassa. Jokainen kitaristi ei ole ihan oikeasti yhtä hyvä, vaikka kuinka soittaa nuoteista ja harrastaa vuosia. Jokainen piirtäjä ei ole yhtä hyvä, vaikka kuinka kuuluu taideyhdistykseen. Nykypäivänä tätä ei vain saa sanoa ääneen, vaan jokainen nuotteja lukemaan kykenevä on tasahyvä, kun muu olisi vaan kateutta. Todellisia tasoeroja on olemassa esimerkiksi musiikin ymmärryksessä, tekniikassa, sävelkorvassa, improvisointikyvyssä jne. Sen päälle on turha maalata aina mitään psykologista hapatusta kateudesta tms. Itse en ole hyvä kaikessa mitä teen, ja missään en paras. Sen toteaminen, että toinen soittaa kitaraa paremmin kuin toinen ei ole mikään kateuskortti vaan elämän spektriä. Taso vaihtelee huimasti samatkin vuodet soittaneilla ja se on fakta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lahjakas oppii 10 kertaa keskinkertaista nopeammin. Siinä se ero oikeastaan on.
Opiskelin aikuisiällä huvikseen pianonsoittoa aivan alkeista lähtien. Vuoden harjoittelun jälkeen osasin soittaa pianoa taitavammin kuin tyttöystäväni, joka oli soittanut pianoa neljä vuotiaasta alkaen hyvin tavoitteellisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat mestarilliseksi kitaransoittajaksi/säveltäjäksi, pitää harjoitella hullunlailla, vähintään 100 000 tuntia. Sähkökitara on hankala instrumentti hallittavaksi, ja siksi juuri kaikkein paras. Moni jaksaa kyllä harjoitella hullunlailla, varsinkin jos taipuvainen hulluuteen; Mutta tämäkään ei riitä - pitää olla synnynnäisesti kaksikätinen vielä kaikenpäälle. Se että on synnynnäisesti kaksikätinen ja jaksaa harjoitella hullunlailla on harvinainen yhdistelmä.
Nykypäivän ihminen musiikkia kuunnellessaan ei osaa erottaa edes kaksikätistä soittajaa yksikätisistä soittajasta, mikä on aika surkuhupaisaa.
Jokainen joka pitää sähkökitaraa poikkeuksellisen vaikeana soittimena voi kuvitella, millaista olisi jos kitarasta otettaisiin otelaudan nauhat pois ja se pistettäisiin ilman hihnaa solisluun päälle.
Siinä ovat viulistin lähtökohdat.
Viulun vinkuttamisessa pärjää yksikätinen. Sähkökitara edellyttää synnynnäistä kaksikätisyyttä, kuten pianonsoittaminen, jos haluaa mestariksi. Mestari osaa toki myös säveltää - sellainen soittaja joka ei osaa säveltää on täysin epäluova psykologisesti. Nämä ovat kaksikätisiä, jotka ovat mestareita. Leonardo DaVinci, Einstein ... Superlahjakkuudet ovat kaksikätisiä. Kaksikätisyys sinänsä ole mitään harvinaista: Synnynnäisesti 1% länsimaissa on kaksikätisiä. Moni ei edes tiedä olevansa kaksikätinen.tu
Klassinen musiikki, jossa ei ole tapahtunut 100 vuoteen mitään merkityksellistä, on yliarvostettua kaikin puolin. Mozart on ihan tylsä, mielestäni, todettakoon. Toki klassisessa musiikassa on mestareita tai neroja - musiikki on niitä harvoja taiteen aloja jossa on ollut paljon neroja. Ja niitä on myös klassisen musiikin ulkopuolellakin, jota ei haluta elitistisistä syistä julkisesti oikein myöntää.
Ja todettakoon, ilminen ei ymmärrä mitään hyvästä musiikista ilman aistiyliherkkyyttä: "Pitää olka korvat korvienkin takana!" Muutoin musiikin tuntemus on pillapiiparitasolla, jota musiikkikriitikot tyypillisesti edustavat. Tämä ei ole elistinen häkemys, vaan peruspsykologiaa.
Ei vaadi. Se vaatii kahden käden välistä koordinaatiota, joka löytyy harjoittelun kautta, ja ilmeisesti tieteen näkökulmasta hyvää aivopuoliskojen välistä yhteistyötä.
Se, mitä virtuoosinen kitaran tai viulun soitto vaatii, jos puhutaan esim. supernopeasta soittamisesta, on nopea hermotus ja hyvä hienomotoriikka. Kaksikätinen olisi sellainen ihminen, joka pystyisi soittamaan sekä oikea- että vasenkätisten kitaraa tai viulua yhtä hyvin, jos harjoittelisi.
Snooker-pelaaja ja poikkeuslahjakkuus Ronny O'Sullivan on varmaankin tällainen kaksikätinen, hän lyö välillä vasemmalla kädellä kilpaotteluissakin.
Snooker on ehkä sikäli ontuva vertaus, että siinä lyönti tapahtuu pääosin yhdellä kädellä.
Soitossa taas kummankin käden täytyy omaksua erilainen, hienomotorisesti omalla tavallaan vaativa tehtävä. Eli periaatteessa olipa kumpi tahansa vahvempi kätesi, joudut tekemään myös sillä heikommalla todella vaativia hienomotorisia suorituksia - periaatteessa aivan vastaavia kuin että opettelisit kirjoittamaan heikommalla kädelläsi.
Tästä johtuen musiikki kehittää aivoja monipuolisesti. Kaikkein eniten aivot kehittyvät rumpaleilla ja urkureilla, jotka joutuvat soittamaan jaloillaankin.
Niin, mutta ei siinä ole kysymys kaksikätisyydestä. Kätisyys ei ole vain sitä, mitä käsi tekee, vaan koko oikea tai vasen puoli ylävartalosta. Siinä mielessä on vähän harhaanjohtavaa puhua kätisyydestä ja voisi puhua myös puolisuudesta. Eli on vasen- ja oikeapuolisia ihmisiä.
Ei ole sama asia opetella kirjoittamaan vasemmalla kädellä hyvin kuin opetella soittamaan esim. kitara tai viulua, jossa tarvitaan kahden käden yhteistyötä. Kaikki käyttävät molempia käsiä monissa toiminnoissa, siinä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä. Se että oikeakätinen opettelisi soittamaan kitaraa hyvin niin, että vasen käsi näppäilee ja oikealla kädellä otetaan otteet, olisi jo aivan toisen luokan haaste, suurimmalle osalle oikeakätisistä käytännössä mahdoton. Koska kyse on tosiaan oikeapuolisuudesta, ei vain oikeakätisyydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se ongelmahan tässä on, että ei voida varmuudella tietää, millainen joku ihminen olisi, jos hän olisi kasvanut toisenlaisissa olosuhteissa ja harrastanut toisenlaisia asioita elämänsä aikana. Tiedetään vain, että perimä vaikuttaa jotenkin ja myös ympäristö vaikuttaa jotenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletteko että Mozart ei ollut luontaisesti lahjakas? Miksi täytyy vähätellä lahjakkuuksia? Viereinen kaveri olisi saanut harjoitella elämänsä eikä koskaan olisi oppinut.
Mozartin isä opetti poikaansa soittamaan pienestä asti. On siinä varmaan lahjakkuuttakin ollut, mutta vaikea sanoa, kuinka paljon ja millaista.
Maailmassa on ollut miljoonia lapsia, joita on opetettu pienestä pitäen soittamaan, mutta vain muutama Mozartin kaltainen säveltäjänero.
Eikä soittamalla tule säveltäjäksi - suurin osa soittajista ei osaa säveltää, ei ainakaan hyviä teoksia/kappaleita. Säveltämisessä voi kyllä kehittyä, mutta jos siihen ei ole valmiiksi lahjakkuutta, niin ei siitä vain tule mitään. Säveltäminen ei ole samalla tavalla mekaaninen asia kuin soittaminen, eikä väkisin vääntämällä yleensä synny mitään oivaltavaa. Suuri osa säveltämisestä perustuu oivalluksiin, jotka tulevat ikään kuin tyhjästä tai "vahingossa", kun säveltäjä soittaa jotain instrumenttia. Usein säveltäjän päässä alkaa vain soimaan joku uusi kappale tai sellaisen intro tai kertosäe.
Mozartilla oli valtavasti lahjakkuutta, ei kukaan lahjaton pysty koskaan säveltämään niin paljon niin hienoja teoksia. Samaa pätee Bachiin, jota pidän suurempana säveltäjänä kuin Mozartia. Mozart on ehkä hieman yliarvostettu joihinkin muihin säveltäjäsuuruuksiin nähden, vaikka onkin yksi historian suurimmista musiikkineroista.
Mutta mistä se tiedetään, jos vaikka Mozartin isä oli poikkeuksellisen hyvä musiikinopettaja.
Vierailija kirjoitti:
Tähän liittyy hieman sekin, että jotkut toisinaan arvioivat itseään hieman ylikanttiin. Esimerkiksi piirustuskursseilla olen nähnyt ihmisiä, jotka aidosti pitävät itseään miltei taiteilijoina (noh, titteli se on joka tapauksessa vaan), mutta rehellisesti arvioiden he eivät ole kovin taitavia. Toisilla ihmisillä on ehkä epärealistisempi tapa arvioida itseään ja he ottavat tosissaan toisten kohteliaisuudet. Itse pidän saamiani kehuja lähinnä käänteisenä pilkkana, mutta pysyn ainakin lähinnä totuutta. 😂
Olen laiska harjoittelemaan yleensäkään mitään, mutta näkisin että juuri tämä itsekritiikki on toisaalta ponnistusvoima kaikelle harjoittelulle ja työnteolle. Se myös tekee ne virtuoosit ja mestarit. Jos ajattelee olevansa huippu, ei ole enää mitään huippua tavoitettavana.
Uskon, että moni myös kärsii samasta ongelmasta kuin minä ja se on, että AIVAN KAIKKI kiinnostaa, jolloin mihinkään ei ajallisesti riitä aikaa kunnolla. Haluan opiskella yliopistossa kaikki alat, haluan hallita kaikki taiteet liikunnallisia lukuun ottamatta, haluan lukea kaikkea, tutkia kaikkea jne. Ihan vain koska kiinnostaa.
Joskus myös se, mitä pidämme lahjakkuutensa, on kapea siivu jonkun todellisesta repertuaarista ja yleistaidoista. Yksi ihminen soitti klassista kitaraa ja ajattelin, että onhan tuo hyvä, kunnes tajusin, että kyseinen henkilö renkutti sitä samaa klassista biisiä, jonka oli hionut, mutta soittaessaan nuoteista jotain poprenkutusta ei sitten korvakuulolta kyennyt jatkamaan kappaletta kääntämättä sivua ja soittoon tuli tauko. Oletin, että vuosia soittanut ja klassisia kappaleita soittava pystyisi. Eli mikä osuus sitten on lahjakkuutta ja mikä vain harjoittelua?
Niin, ei asia ole yksinkertainen. Itse osaan piirtää esim. ihmisiä mallista niin, että kuvista tulee näköisiä, mutta en oikeastaan ymmärrä kuvataidetta. Voin pitää jostain kuvasta, mutta en osaa sanoa onko se taiteellisesti korkeatasoinen vai ei.
Mozart sävelsi ensimmäiset sinfoniat jo teini-ikäisenä. Sinfonia ei siihen aikaan tarkoittanut vielä puolen tunnin kappaletta, mutta kuitenkin moniosaista laajamuotoista orkesteriteosta, jossa on tietynlainen rakenne.
Pelkästään jo orkesterille kirjoittaminen, orkestraatio on oma taitolajinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän liittyy hieman sekin, että jotkut toisinaan arvioivat itseään hieman ylikanttiin. Esimerkiksi piirustuskursseilla olen nähnyt ihmisiä, jotka aidosti pitävät itseään miltei taiteilijoina (noh, titteli se on joka tapauksessa vaan), mutta rehellisesti arvioiden he eivät ole kovin taitavia. Toisilla ihmisillä on ehkä epärealistisempi tapa arvioida itseään ja he ottavat tosissaan toisten kohteliaisuudet. Itse pidän saamiani kehuja lähinnä käänteisenä pilkkana, mutta pysyn ainakin lähinnä totuutta. 😂
Olen laiska harjoittelemaan yleensäkään mitään, mutta näkisin että juuri tämä itsekritiikki on toisaalta ponnistusvoima kaikelle harjoittelulle ja työnteolle. Se myös tekee ne virtuoosit ja mestarit. Jos ajattelee olevansa huippu, ei ole enää mitään huippua tavoitettavana.
Uskon, että moni myös kärsii samasta ongelmasta kuin minä ja se on, että AIVAN KAIKKI kiinnostaa, jolloin mihinkään ei ajallisesti riitä aikaa kunnolla. Haluan opiskella yliopistossa kaikki alat, haluan hallita kaikki taiteet liikunnallisia lukuun ottamatta, haluan lukea kaikkea, tutkia kaikkea jne. Ihan vain koska kiinnostaa.
Joskus myös se, mitä pidämme lahjakkuutensa, on kapea siivu jonkun todellisesta repertuaarista ja yleistaidoista. Yksi ihminen soitti klassista kitaraa ja ajattelin, että onhan tuo hyvä, kunnes tajusin, että kyseinen henkilö renkutti sitä samaa klassista biisiä, jonka oli hionut, mutta soittaessaan nuoteista jotain poprenkutusta ei sitten korvakuulolta kyennyt jatkamaan kappaletta kääntämättä sivua ja soittoon tuli tauko. Oletin, että vuosia soittanut ja klassisia kappaleita soittava pystyisi. Eli mikä osuus sitten on lahjakkuutta ja mikä vain harjoittelua?
Niin, ei asia ole yksinkertainen. Itse osaan piirtää esim. ihmisiä mallista niin, että kuvista tulee näköisiä, mutta en oikeastaan ymmärrä kuvataidetta. Voin pitää jostain kuvasta, mutta en osaa sanoa onko se taiteellisesti korkeatasoinen vai ei.
Silmä harjaantuu, kun katsoo paljon kuvia. Näkee, onko työssä omaa ilmaisua. Kuvataide on ideoiden keksimistä ja tiettyä herkkyyttä mennä rajan yli uuden äärelle. Luovuus ei ole varman päälle ottamista ja olemassa olevan toistamista.
Ikävästi sanoen taide on roska silmässä, haava ja virhe. Jokin asia, joka rikkoo kaavan. Joillakin ihmisillä on synnynnäinen kyky havaita ja tuottaa noita ”virheitä”. Poikkeamia.
Jos piirrät muotikuvasta kopion ja värität sen, se ei ole mielenkiintoinen. Jos sen sijaan suttaat piirtämästäsi kuvasta naaman ja vedät ristin pään ylle. Silloin kuva on huomattavasti mielenkiintoisempi. Siinä on reaktio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat mestarilliseksi kitaransoittajaksi/säveltäjäksi, pitää harjoitella hullunlailla, vähintään 100 000 tuntia. Sähkökitara on hankala instrumentti hallittavaksi, ja siksi juuri kaikkein paras. Moni jaksaa kyllä harjoitella hullunlailla, varsinkin jos taipuvainen hulluuteen; Mutta tämäkään ei riitä - pitää olla synnynnäisesti kaksikätinen vielä kaikenpäälle. Se että on synnynnäisesti kaksikätinen ja jaksaa harjoitella hullunlailla on harvinainen yhdistelmä.
Nykypäivän ihminen musiikkia kuunnellessaan ei osaa erottaa edes kaksikätistä soittajaa yksikätisistä soittajasta, mikä on aika surkuhupaisaa.
Jokainen joka pitää sähkökitaraa poikkeuksellisen vaikeana soittimena voi kuvitella, millaista olisi jos kitarasta otettaisiin otelaudan nauhat pois ja se pistettäisiin ilman hihnaa solisluun päälle.
Siinä ovat viulistin lähtökohdat.
Viulun vinkuttamisessa pärjää yksikätinen. Sähkökitara edellyttää synnynnäistä kaksikätisyyttä, kuten pianonsoittaminen, jos haluaa mestariksi. Mestari osaa toki myös säveltää - sellainen soittaja joka ei osaa säveltää on täysin epäluova psykologisesti. Nämä ovat kaksikätisiä, jotka ovat mestareita. Leonardo DaVinci, Einstein ... Superlahjakkuudet ovat kaksikätisiä. Kaksikätisyys sinänsä ole mitään harvinaista: Synnynnäisesti 1% länsimaissa on kaksikätisiä. Moni ei edes tiedä olevansa kaksikätinen.tu
Klassinen musiikki, jossa ei ole tapahtunut 100 vuoteen mitään merkityksellistä, on yliarvostettua kaikin puolin. Mozart on ihan tylsä, mielestäni, todettakoon. Toki klassisessa musiikassa on mestareita tai neroja - musiikki on niitä harvoja taiteen aloja jossa on ollut paljon neroja. Ja niitä on myös klassisen musiikin ulkopuolellakin, jota ei haluta elitistisistä syistä julkisesti oikein myöntää.
Ja todettakoon, ilminen ei ymmärrä mitään hyvästä musiikista ilman aistiyliherkkyyttä: "Pitää olka korvat korvienkin takana!" Muutoin musiikin tuntemus on pillapiiparitasolla, jota musiikkikriitikot tyypillisesti edustavat. Tämä ei ole elistinen häkemys, vaan peruspsykologiaa.
Ei vaadi. Se vaatii kahden käden välistä koordinaatiota, joka löytyy harjoittelun kautta, ja ilmeisesti tieteen näkökulmasta hyvää aivopuoliskojen välistä yhteistyötä.
Se, mitä virtuoosinen kitaran tai viulun soitto vaatii, jos puhutaan esim. supernopeasta soittamisesta, on nopea hermotus ja hyvä hienomotoriikka. Kaksikätinen olisi sellainen ihminen, joka pystyisi soittamaan sekä oikea- että vasenkätisten kitaraa tai viulua yhtä hyvin, jos harjoittelisi.
Snooker-pelaaja ja poikkeuslahjakkuus Ronny O'Sullivan on varmaankin tällainen kaksikätinen, hän lyö välillä vasemmalla kädellä kilpaotteluissakin.
Snooker on ehkä sikäli ontuva vertaus, että siinä lyönti tapahtuu pääosin yhdellä kädellä.
Soitossa taas kummankin käden täytyy omaksua erilainen, hienomotorisesti omalla tavallaan vaativa tehtävä. Eli periaatteessa olipa kumpi tahansa vahvempi kätesi, joudut tekemään myös sillä heikommalla todella vaativia hienomotorisia suorituksia - periaatteessa aivan vastaavia kuin että opettelisit kirjoittamaan heikommalla kädelläsi.
Tästä johtuen musiikki kehittää aivoja monipuolisesti. Kaikkein eniten aivot kehittyvät rumpaleilla ja urkureilla, jotka joutuvat soittamaan jaloillaankin.
Niin, mutta ei siinä ole kysymys kaksikätisyydestä. Kätisyys ei ole vain sitä, mitä käsi tekee, vaan koko oikea tai vasen puoli ylävartalosta. Siinä mielessä on vähän harhaanjohtavaa puhua kätisyydestä ja voisi puhua myös puolisuudesta. Eli on vasen- ja oikeapuolisia ihmisiä.
Ei ole sama asia opetella kirjoittamaan vasemmalla kädellä hyvin kuin opetella soittamaan esim. kitara tai viulua, jossa tarvitaan kahden käden yhteistyötä. Kaikki käyttävät molempia käsiä monissa toiminnoissa, siinä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä. Se että oikeakätinen opettelisi soittamaan kitaraa hyvin niin, että vasen käsi näppäilee ja oikealla kädellä otetaan otteet, olisi jo aivan toisen luokan haaste, suurimmalle osalle oikeakätisistä käytännössä mahdoton. Koska kyse on tosiaan oikeapuolisuudesta, ei vain oikeakätisyydestä.
Mutta hyvin moni vasenkätinen osaa soittaa auttavasti oikeakätistä kitaraa - itsekin osaan. Samoin hyvin moni vasenkätinen osaa virkata oikealla kädellä. Vielä vuosisata sitten lähes kaikki vasenkätiset oppivat kirjoittamaan oikealla kädellä.
Ovatko vasenkätiset lahjakkaampia kuin oikeakätiset?
Rytmitaju on melkein yhtä tärkeä kuin sävelkorva, ei pelkästään rumpalille, vaan myös esim. kitaristille. Kitaransoitossa on paljon rytmiikkaa, myös soolojen soittamisessa.