Lue keskustelun säännöt.
Luontainen lahjakkuus vai harjoittelemalla taitavaksi?
Kun ajattelet itsellesi tuntemattoman tekijän taidokasta luomusta (kaunokirjallinen kertomus, käsityö, taidemaalaus jne.) onko ajatuksesi sen tekijästä enemmän painottunut luontaiseen lahjakkuuteen vai periksiantamattomaan harjoittelemiseen?
Uskotko itse harjoittelemisen hyödyllisyyteen? Oletko itse harjoittelemalla tullut taitavaksi jossain asiassa, jossa et alun perin ollut taitava?
Kommentit (304)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän liittyy hieman sekin, että jotkut toisinaan arvioivat itseään hieman ylikanttiin. Esimerkiksi piirustuskursseilla olen nähnyt ihmisiä, jotka aidosti pitävät itseään miltei taiteilijoina (noh, titteli se on joka tapauksessa vaan), mutta rehellisesti arvioiden he eivät ole kovin taitavia. Toisilla ihmisillä on ehkä epärealistisempi tapa arvioida itseään ja he ottavat tosissaan toisten kohteliaisuudet. Itse pidän saamiani kehuja lähinnä käänteisenä pilkkana, mutta pysyn ainakin lähinnä totuutta. 😂
Olen laiska harjoittelemaan yleensäkään mitään, mutta näkisin että juuri tämä itsekritiikki on toisaalta ponnistusvoima kaikelle harjoittelulle ja työnteolle. Se myös tekee ne virtuoosit ja mestarit. Jos ajattelee olevansa huippu, ei ole enää mitään huippua tavoitettavana.
Uskon, että moni myös kärsii samasta ongelmasta kuin minä ja se on, että AIVAN KAIKKI kiinnostaa, jolloin mihinkään ei ajallisesti riitä aikaa kunnolla. Haluan opiskella yliopistossa kaikki alat, haluan hallita kaikki taiteet liikunnallisia lukuun ottamatta, haluan lukea kaikkea, tutkia kaikkea jne. Ihan vain koska kiinnostaa.
Joskus myös se, mitä pidämme lahjakkuutensa, on kapea siivu jonkun todellisesta repertuaarista ja yleistaidoista. Yksi ihminen soitti klassista kitaraa ja ajattelin, että onhan tuo hyvä, kunnes tajusin, että kyseinen henkilö renkutti sitä samaa klassista biisiä, jonka oli hionut, mutta soittaessaan nuoteista jotain poprenkutusta ei sitten korvakuulolta kyennyt jatkamaan kappaletta kääntämättä sivua ja soittoon tuli tauko. Oletin, että vuosia soittanut ja klassisia kappaleita soittava pystyisi. Eli mikä osuus sitten on lahjakkuutta ja mikä vain harjoittelua?
Jos henkilö soittaa nuoteista, niin totta kai hän kääntää nuottivihkon sivua tarvittaessa, ja tietysti tällä kohdalla tulee tauko, jos kukaan ei auta. On aivan älytön ajatus, että joku aloittaisi kappaleen nuoteista soittaen, ja sivun kääntämisen kohdalla alkaisisikin vetää korvakuulolta. Vähän sama kuin että laittaisit ruokaa keittokirjasta, ja sitten sivun kääntämisen vaivan välttämiseksi keksisitkin itse ruokalajin loppuosan.
Mikset muuten kääntänyt sivua hänen puolestaan?
Siis tarkoitin sitä, että jos kykenee soittamaan klassista kitaraa, luulin, että kykenisi jotain yksinkertaista poppirenkutusta soittamaan ilman nuoteissa täysin kiinni olemista tai ainakin soittamaan siten, että kääntää sivua luontevasti sopivassa kohdassa kuten muusikot tekevät siten, ettei soitto katkea. Eihän se nyt ole yhtään mahdotonta, jos osaa soittaa...?! Itse en osaa, mutta paljon on konserteissa tullut käytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Urheilussa ei riitä lahjakkuuskaan,pitää olla myös oikeanlainen ruuminrakenne ,siis pituus yms.
Harjoittelemalla kyllä oppii voltin mutta ei siitä välttämättä saa tyylipisteitä kaikki koskaan.
Joo totta, näitä tämäntyyppisiä rajoitteita on toki olemassa. Lyhyestä ei tule huippukoripalloilijaa eikä lyhytraajaisesta ja rotevaluisesta prima ballerinaa. Joskus vanhoina aikoina on voinut tullakin ja esimerkkejä löytyy, mutta nykyään esim. urheilumaailma on paljon kilpaillumpaa joten käytännössä huipulle tarvitaan lajiin sopiva ruumiinrakenne ja muut fysiologiiset ominaisuudet yhdistettynä harjoitteluunn ammattimaisen valmentajan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän liittyy hieman sekin, että jotkut toisinaan arvioivat itseään hieman ylikanttiin. Esimerkiksi piirustuskursseilla olen nähnyt ihmisiä, jotka aidosti pitävät itseään miltei taiteilijoina (noh, titteli se on joka tapauksessa vaan), mutta rehellisesti arvioiden he eivät ole kovin taitavia. Toisilla ihmisillä on ehkä epärealistisempi tapa arvioida itseään ja he ottavat tosissaan toisten kohteliaisuudet. Itse pidän saamiani kehuja lähinnä käänteisenä pilkkana, mutta pysyn ainakin lähinnä totuutta. 😂
Olen laiska harjoittelemaan yleensäkään mitään, mutta näkisin että juuri tämä itsekritiikki on toisaalta ponnistusvoima kaikelle harjoittelulle ja työnteolle. Se myös tekee ne virtuoosit ja mestarit. Jos ajattelee olevansa huippu, ei ole enää mitään huippua tavoitettavana.
Uskon, että moni myös kärsii samasta ongelmasta kuin minä ja se on, että AIVAN KAIKKI kiinnostaa, jolloin mihinkään ei ajallisesti riitä aikaa kunnolla. Haluan opiskella yliopistossa kaikki alat, haluan hallita kaikki taiteet liikunnallisia lukuun ottamatta, haluan lukea kaikkea, tutkia kaikkea jne. Ihan vain koska kiinnostaa.
Joskus myös se, mitä pidämme lahjakkuutensa, on kapea siivu jonkun todellisesta repertuaarista ja yleistaidoista. Yksi ihminen soitti klassista kitaraa ja ajattelin, että onhan tuo hyvä, kunnes tajusin, että kyseinen henkilö renkutti sitä samaa klassista biisiä, jonka oli hionut, mutta soittaessaan nuoteista jotain poprenkutusta ei sitten korvakuulolta kyennyt jatkamaan kappaletta kääntämättä sivua ja soittoon tuli tauko. Oletin, että vuosia soittanut ja klassisia kappaleita soittava pystyisi. Eli mikä osuus sitten on lahjakkuutta ja mikä vain harjoittelua?
Jos henkilö soittaa nuoteista, niin totta kai hän kääntää nuottivihkon sivua tarvittaessa, ja tietysti tällä kohdalla tulee tauko, jos kukaan ei auta. On aivan älytön ajatus, että joku aloittaisi kappaleen nuoteista soittaen, ja sivun kääntämisen kohdalla alkaisisikin vetää korvakuulolta. Vähän sama kuin että laittaisit ruokaa keittokirjasta, ja sitten sivun kääntämisen vaivan välttämiseksi keksisitkin itse ruokalajin loppuosan.
Mikset muuten kääntänyt sivua hänen puolestaan?
Siis tarkoitin sitä, että jos kykenee soittamaan klassista kitaraa, luulin, että kykenisi jotain yksinkertaista poppirenkutusta soittamaan ilman nuoteissa täysin kiinni olemista tai ainakin soittamaan siten, että kääntää sivua luontevasti sopivassa kohdassa kuten muusikot tekevät siten, ettei soitto katkea. Eihän se nyt ole yhtään mahdotonta, jos osaa soittaa...?! Itse en osaa, mutta paljon on konserteissa tullut käytyä.
Se että kappale on "vain" poppia ei välttämättä tarkoita että se olisi helppo soittaa, etenkään jos kappale on itselle tuntematon ja ihan eri tyylilajia kuin yleensä soittaa. Lisäksi klassisen musiikin osaajat eivät aina ole luontevia esiintyjiä ja etenkin juuri tuo improvisointi on vajavaista. Ainakin jos muusikkomiestäni on uskominen joka soittaa soul-tyyppistä musiikkia monenmoisten muusikoiden kanssa ja valitsee aina mieluummin ei-klassisen koulutuksen saaneita torvensoittajia koska he eivät yleensä ole niin kaavoihin kangistuneita.
Ja muutenkin ei ole kivan ihmisen merkki että arvostelee toisen kykyjä tolla tavalla. Ellei tämä kitaransoittajatuttusi sitten ole erikseen leuhkinut taidoillaan tai väittänyt osaavansa soittaa mitä hyvänsä? Ehkä ei edes kuvittele osaavansa täydellisesti mutta jos illanistujaisissa pyydetään soittamaan "poppirenkutusta" niin suostuu viihdyttäjäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän liittyy hieman sekin, että jotkut toisinaan arvioivat itseään hieman ylikanttiin. Esimerkiksi piirustuskursseilla olen nähnyt ihmisiä, jotka aidosti pitävät itseään miltei taiteilijoina (noh, titteli se on joka tapauksessa vaan), mutta rehellisesti arvioiden he eivät ole kovin taitavia. Toisilla ihmisillä on ehkä epärealistisempi tapa arvioida itseään ja he ottavat tosissaan toisten kohteliaisuudet. Itse pidän saamiani kehuja lähinnä käänteisenä pilkkana, mutta pysyn ainakin lähinnä totuutta. 😂
Olen laiska harjoittelemaan yleensäkään mitään, mutta näkisin että juuri tämä itsekritiikki on toisaalta ponnistusvoima kaikelle harjoittelulle ja työnteolle. Se myös tekee ne virtuoosit ja mestarit. Jos ajattelee olevansa huippu, ei ole enää mitään huippua tavoitettavana.
Uskon, että moni myös kärsii samasta ongelmasta kuin minä ja se on, että AIVAN KAIKKI kiinnostaa, jolloin mihinkään ei ajallisesti riitä aikaa kunnolla. Haluan opiskella yliopistossa kaikki alat, haluan hallita kaikki taiteet liikunnallisia lukuun ottamatta, haluan lukea kaikkea, tutkia kaikkea jne. Ihan vain koska kiinnostaa.
Joskus myös se, mitä pidämme lahjakkuutensa, on kapea siivu jonkun todellisesta repertuaarista ja yleistaidoista. Yksi ihminen soitti klassista kitaraa ja ajattelin, että onhan tuo hyvä, kunnes tajusin, että kyseinen henkilö renkutti sitä samaa klassista biisiä, jonka oli hionut, mutta soittaessaan nuoteista jotain poprenkutusta ei sitten korvakuulolta kyennyt jatkamaan kappaletta kääntämättä sivua ja soittoon tuli tauko. Oletin, että vuosia soittanut ja klassisia kappaleita soittava pystyisi. Eli mikä osuus sitten on lahjakkuutta ja mikä vain harjoittelua?
Jos henkilö soittaa nuoteista, niin totta kai hän kääntää nuottivihkon sivua tarvittaessa, ja tietysti tällä kohdalla tulee tauko, jos kukaan ei auta. On aivan älytön ajatus, että joku aloittaisi kappaleen nuoteista soittaen, ja sivun kääntämisen kohdalla alkaisisikin vetää korvakuulolta. Vähän sama kuin että laittaisit ruokaa keittokirjasta, ja sitten sivun kääntämisen vaivan välttämiseksi keksisitkin itse ruokalajin loppuosan.
Mikset muuten kääntänyt sivua hänen puolestaan?
Siis tarkoitin sitä, että jos kykenee soittamaan klassista kitaraa, luulin, että kykenisi jotain yksinkertaista poppirenkutusta soittamaan ilman nuoteissa täysin kiinni olemista tai ainakin soittamaan siten, että kääntää sivua luontevasti sopivassa kohdassa kuten muusikot tekevät siten, ettei soitto katkea. Eihän se nyt ole yhtään mahdotonta, jos osaa soittaa...?! Itse en osaa, mutta paljon on konserteissa tullut käytyä.
Kyllä se soitto (kitaran ainakin) tuppaa katkeamaan, jos kääntää sivua. Edelleen: siellä konserteissa on sivunkääntäjä erikseen, jos sellaista tarvitaan. Ja jos kaverisi soittelee sinulle, ei ketään haittaa vaikka se soitto sivunkääntämisen ajaksi katkeaisi. Jos sinua haittaa, niin käännät sen kaverisi puolesta.
Sisäisen äänen kuuntelu, mikä minua oikeasti puhuttelee. Siihen kuin tarttuu, oppii mestariksi kuin itsestään. Et pääse mestariksi asiassa joka ei sinua oikeasti motivoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siskoni oli aina ontuva maalaaja/piirtäjä, mutta tykkäsi piirtää. Teokset oli lähinnä lahjakkaan kutosluokkalaisen tasoa, mutta nyt 23-vuotiaana maalaa aivan upeita teoksia. Piti vain löytää se oma tyyli. Pikkutarkat kasvokuvat, eivät ole hänen juttunsa, mutta kaikkea muuta tuntuu nykyään osaavan ja värisilmää löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Sisäisen äänen kuuntelu, mikä minua oikeasti puhuttelee. Siihen kuin tarttuu, oppii mestariksi kuin itsestään. Et pääse mestariksi asiassa joka ei sinua oikeasti motivoi.
Kaikki meistä ei vaan ole niin onnekkaita, että olisi mitään tuollaista asiaa. Itselleni lähinnä nukkuminen ja syöminen ihan luonnostaan motivoi, ei mikään muu. Joten ammatti oli valittava ilman mitään motivaatioita, ja rakennettava motivaationsa siitä, että terveen ihmisen pitää elättää itsensä jollain, ja että työstäni saa hyvin rahaa ja töitä tulee riittämään. Kyllä se on hyvin onnistunut näinkinn, ettei ole sen ihmeempää motivaatiota kuin perustunnollisuus hoitaa työnsä kunnolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siiis älykkyyss on periytyvää. alat laske kuinka monta liopiston käynyttä suvussasi o niin tiedät kuika vähä olet. Omassa suvussani 20 ainakin ja 3 miljonäääriä.
Harmi ettei sitten sinulle osunut.
Vierailija kirjoitti:
Maailman kuulu aivokirurgi Juha Hernesniemi, kertoi itse, että hän koki olevansa opiskelu aikanaan huono. Hän päätti harjoitella ja harjoitella, kunnes hän oli maailman ylivoimaisesti paras aivokirurgi. Hän leikkaa myös todella nopeasti, eli hyvin lyhyessä ajassa. Kaikki hänen leikkauksensa kuvataan suorana lähetyksenä koko maapallolle, jotta muut kirurgit voivat oppia häneltä. Ihailen häntä todella suuresti. Harmi, ettei hän saa enää leikata Suomessa.
Oliko hän oikeasti huono, vai oliko se vain oma kokemus? Ehkä hän oli oikeasti jo silloin muita parempi mutta se ei riittänyt hänelle vaan näki paljon parantamisen varaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitetaanko tässä keskustelussa enemmän sitä, että voi tulla ihan hyväksi harjoittelemalla? Kyllä (yleensä) voi. Mutta edelleen, jos puhutaan poikkeuksellisesta menestyksestä ei siinä riitä mikään työmäärä jos lahjakkuutta ei ole.
Se, että jotakuta on lannistettu lapsena uskomaan, ettei hänellä ole lainkaan lahjakkuutta johonkin, ei kerro mitään siitä onko lahjakkuutta vai ei. Laudaturin yo-kokeesta saa 5% kokelaista. Se on laudaturin määritelmä. Siitä voi itse päätellä onko kyseessä keskivertosuoritus vai ei.
Ja suurin osa porukasta ei saisi esim. Otaniemen teknillisestä fysiikasta DI-tutkintoa ulos vaikka mitä tekisivät. Muistakaa, että moni ei pärjää edes peruskoulussa. Olen se, jonka puoliso "leikki" lukiomatematiikan ylittävien juttujen parissa ennen kuin meni edes kouluun. Hän on menestynyt tavalla, johon en itse – vaikka minulla tutkinto Otaniemestä onkin – ikinä, koskaan pystyisi. Haluaisin kyllä, mutta realistisia mahdollisuuksia ei ole, meidän eromme on nimenomaan lahjakkuuden määrässä.
Taiteissa ja musiikissa voi toki kehittyä hyväksi harjoittelemalla eri tekniikoita jne. Mutta aito luovuus, mestariteosten säveltäminen ja virtuoosimainen omalla tekniikalla maalaus eivät ole saavutettavissa pelkällä harjoittelulla. Minunkin taiteestani on maksettu, vieläpä tuntemattomien toimesta vaikka teokset eivät ole edes olleet myynnissä. En silti ole Monet eikä minusta sellaisia todennäköisesti tule vaikka viitsisin nähdä loputtomasti vaivaa.
Monilla taiteilijoilla oli aikoinaan läjä oppilaita, jotka varmasti tekivät parhaansa kehittyäkseen mestarinsa tasolle (ja mieluiten sen yli). He tekivät työkseen taidetta. Päivittäin. Vuodesta toiseen. Moni toki sai siitä elantonsa. Mutta vain harva todella menestyi, harva jäi historiaan.
Jos luet aloituksen, niin siitähän tuo käy ilmi. ”Itsellesi tuntematon tekijä” tuskin on Picasso tai Beethoven, vaan pikemminkin satunnainen vaikutuksen tekevä kohtaaminen livenä tai verkossa. Ajattelisin, että kyseessä on ammattilaistasoinen tekijä kuitenkin, itse ainakin harvemmin vaikutun amatööritaiteesta.
Kaikki tunnetut taiteissa ja tieteissä menestyneet merkkihenkilöt ovat olleet joskus tuntemattomia.
Mutta tässä keskustelussa ei puhuta maailmankuuluksi merkkihenkilöksi tulemisesta, vaan siitä että tulee kyllin hyväksi voidakseen tehdä vaikutuksen teoksillaan.
Osa täällä puhuu kavereiden ja sukulaisten ihastelemasta taituruudesta kun taas osa käsittää taituruuden kovan tason ammattilaiseksi. Noissa on aika iso ero ja ihan hyväksi pääsee harjoittelulla, mutta ammattimaisuus vaatii lisäksi lahjoja.
Tuokin on harhakäsitys, että ammattilaisuus vaatii lahjoja. Toki lahjoista on apua, mutta erityisesti apua on pitkäjänteisyydestä, kyvystä tuotteistaa omaa tekemistään, kontakteista (tai luonteesta, jolla syntyy kontakteja) ja kyvystä tarvittaessa tehdä sitä, mikä myy hyvin eikä sitä mikä kiinnostaa itseä.
Jos noita edellä olevia ei ole, lahjakkaankin on paras pysyä amatöörinä.
Nuo mainitsemasi ovat osa lahjakkuutta viedä omat touhut ammattimaiseksi. Erityisesti itsensä tuotteistaminen on mitä suurimmissa määrin lahjakkuutta nykyajan kaikessa yltäkylläisyydessä. Samoin tuo pitkäjänteisyys on omalaisensa lahja, mikä suurimmalta osalta puuttuu. Lisäksi että osaa tehdä oikeita valintoja ja pitää suuntaa suht oikeana on lahjakkuutta. Ja sosiaalinen puhuttelevuus on ehkä ihmislahjoista suurin, jota voi hyödyntää aivan kaikessa. Monesti lahjakkuutta käsiteltäessä puhutaan yleislahjakkuudesta, mikä nähdäkseni on pääsääntöisesti totta.
Joku autistinen näppäily ei sinänsä kiinnosta ketään, vaikka se teknisesti tarkasteltuna olisikin varsin vaivalloista sekä arvostettavaa. Pitää osata asetella itsensä ja teoksensa aikaan ja maailmaan paikoilleen puhuttelevasti. Kaupallisesta shonnasta on "oikeiden taiteilijoiden" tapana nurista, mikä sinänsä on tavallaan tottakin tietyssä yksinkertaistuksessaan. Mutta tuokin on vähän tekosyy omalle lahjattomuuden pettymykselle, kun taiteilijan pierut ei paljon muita kiinnostakaan. Toisinaan helmiä jää marginaaliin, mutta jonkun verran kaikkea kokeneena yleensä taso ei vain ole mitenkään kummoinen.
Eli rahan tienaaminen ja tuotteistaminen on se lahjakkuuden mitta? Voisitko antaa esimerkkejä näistä lahjakkuuksista.
Miksi luulet ettei rahan tienaamisessakin voisi olla lahjakas? Esimerkkejä löytynee sieltä tulotilastojen ylimmästä kymmenyksestä. - eri
Tässä nyt tietääkseni puhuttiin taiteista. Taiteista sisällön tuottaminen on tärkeämpää kuin myynti. Toki merkityksellistä sisältöä luomalla voi saada jotain myytyäkin, mutta ei taidemuseon kokoelmissa olevat taiteilijat ole useinkaan rikkaita.
Luuletko että lahjakkuutta voi olla vain yhdessä asiassa?
Vierailija kirjoitti:
Vaatii molempia. Lahjakkuutta sekä motivaation harjoitella. Ilman lahjakkuutta kukaan tuskin on pitkään kiinnostunut jostain asiasta.
Lahjakkuus sekoitetaan yleensä innokkuuteen. Innokkuuden avulla tulee harjoiteltu enemmän kuin innoton ja tästä syystä ihmisestä tulee hyvä kyseisessä asiassa.
Lahjakkuutta on hyvin harvoilla eikä edes kaikissa asioissa ole olemassakaan.
Jollakin voi olla esimerkiksi absoluuttinen sävelkorva tai järkähtämättömän hyvä muisti, nämä ovat lahjakkuuksia. Lahjakkaankin on harjoiteltava oppiakseen asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilman harjoittelua ei lahjakkaastakaan tule mestaria.
Harjoittelu on tie mestariksi, mutta lahjakkuus ja perityt ominaisuudet ovat kuitenkin kaiken lähtökohta. On ihan selvää, että kaikista ei ole laulajaksi tai vaikka juoksijaksi. Myös älykkyys on tärkeässä osassa, vaikka siitä ei paljoa puhutakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sekä että. Pitää olla luontaista taipumusta johonkin asiaan, että jaksaa tehdä sitä. Mutta harjoittelu tekee mestarin.
Jos haluat mestarilliseksi kitaransoittajaksi/säveltäjäksi, pitää harjoitella hullunlailla, vähintään 100 000 tuntia. Sähkökitara on hankala instrumentti hallittavaksi, ja siksi juuri kaikkein paras. Moni jaksaa kyllä harjoitella hullunlailla, varsinkin jos taipuvainen hulluuteen; Mutta tämäkään ei riitä - pitää olla synnynnäisesti kaksikätinen vielä kaikenpäälle. Se että on synnynnäisesti kaksikätinen ja jaksaa harjoitella hullunlailla on harvinainen yhdistelmä.
Nykypäivän ihminen musiikkia kuunnellessaan ei osaa erottaa edes kaksikätistä soittajaa yksikätisistä soittajasta, mikä on aika surkuhupaisaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän liittyy hieman sekin, että jotkut toisinaan arvioivat itseään hieman ylikanttiin. Esimerkiksi piirustuskursseilla olen nähnyt ihmisiä, jotka aidosti pitävät itseään miltei taiteilijoina (noh, titteli se on joka tapauksessa vaan), mutta rehellisesti arvioiden he eivät ole kovin taitavia. Toisilla ihmisillä on ehkä epärealistisempi tapa arvioida itseään ja he ottavat tosissaan toisten kohteliaisuudet. Itse pidän saamiani kehuja lähinnä käänteisenä pilkkana, mutta pysyn ainakin lähinnä totuutta. 😂
Olen laiska harjoittelemaan yleensäkään mitään, mutta näkisin että juuri tämä itsekritiikki on toisaalta ponnistusvoima kaikelle harjoittelulle ja työnteolle. Se myös tekee ne virtuoosit ja mestarit. Jos ajattelee olevansa huippu, ei ole enää mitään huippua tavoitettavana.
Uskon, että moni myös kärsii samasta ongelmasta kuin minä ja se on, että AIVAN KAIKKI kiinnostaa, jolloin mihinkään ei ajallisesti riitä aikaa kunnolla. Haluan opiskella yliopistossa kaikki alat, haluan hallita kaikki taiteet liikunnallisia lukuun ottamatta, haluan lukea kaikkea, tutkia kaikkea jne. Ihan vain koska kiinnostaa.
Joskus myös se, mitä pidämme lahjakkuutensa, on kapea siivu jonkun todellisesta repertuaarista ja yleistaidoista. Yksi ihminen soitti klassista kitaraa ja ajattelin, että onhan tuo hyvä, kunnes tajusin, että kyseinen henkilö renkutti sitä samaa klassista biisiä, jonka oli hionut, mutta soittaessaan nuoteista jotain poprenkutusta ei sitten korvakuulolta kyennyt jatkamaan kappaletta kääntämättä sivua ja soittoon tuli tauko. Oletin, että vuosia soittanut ja klassisia kappaleita soittava pystyisi. Eli mikä osuus sitten on lahjakkuutta ja mikä vain harjoittelua?
Jos henkilö soittaa nuoteista, niin totta kai hän kääntää nuottivihkon sivua tarvittaessa, ja tietysti tällä kohdalla tulee tauko, jos kukaan ei auta. On aivan älytön ajatus, että joku aloittaisi kappaleen nuoteista soittaen, ja sivun kääntämisen kohdalla alkaisisikin vetää korvakuulolta. Vähän sama kuin että laittaisit ruokaa keittokirjasta, ja sitten sivun kääntämisen vaivan välttämiseksi keksisitkin itse ruokalajin loppuosan.
Mikset muuten kääntänyt sivua hänen puolestaan?
Siis tarkoitin sitä, että jos kykenee soittamaan klassista kitaraa, luulin, että kykenisi jotain yksinkertaista poppirenkutusta soittamaan ilman nuoteissa täysin kiinni olemista tai ainakin soittamaan siten, että kääntää sivua luontevasti sopivassa kohdassa kuten muusikot tekevät siten, ettei soitto katkea. Eihän se nyt ole yhtään mahdotonta, jos osaa soittaa...?! Itse en osaa, mutta paljon on konserteissa tullut käytyä.
Kyllä se soitto (kitaran ainakin) tuppaa katkeamaan, jos kääntää sivua. Edelleen: siellä konserteissa on sivunkääntäjä erikseen, jos sellaista tarvitaan. Ja jos kaverisi soittelee sinulle, ei ketään haittaa vaikka se soitto sivunkääntämisen ajaksi katkeaisi. Jos sinua haittaa, niin käännät sen kaverisi puolesta.
Kuten kirjoitin, jos luit ylipäätään kirjoittamani ennen vastaamista, kyse oli yksinkertaisesta poppirenkutuksesta, enkä ole yhdenkään edes nuoteista suoraan coveroivan, oikeasti musikaalisen kitaristin missään nähnyt tarvitsevan sivun kääntäjää. Se nyt vielä puuttuisi, ettei muusikko osaa soittaa nuoteista siten, että kykenisi sovittamaan soittoaan yhtään tai ei kykenisi tätä sovittamista varten ymmärtämään, mikä nuotti noin niin kuin seuraisi edellistä korvakuulolta. Etenkin kun poppirenkutuksen kaava yleensä vieläpä toistuu.
Pointtini oli: joskus hyvä tulos voidaan saavuttaa kovalla työllä yhdessä asiassa (voi osata soittaa vaikka yhden klassisen kappaleen hyvin, muttei oikeasti osaa soittaa syvässä merkityksessä, ei improvisoida tai soittaa mitään yhtä hyvin sen yhden kappaleen ulkopuolelta), mutta se ei ole vielä lahjakkuutta. Jokainen voi hioa yhden maalauksen, biisin, tanssiliikkeen yms. täydelliseksi, mutta mitä se kertoo? Tämä oli pointti eikä sivun kääntämisestä vääntäminen.
Vierailija kirjoitti:
Luuletteko että Mozart ei ollut luontaisesti lahjakas? Miksi täytyy vähätellä lahjakkuuksia? Viereinen kaveri olisi saanut harjoitella elämänsä eikä koskaan olisi oppinut.
Mozartin isä opetti poikaansa soittamaan pienestä asti. On siinä varmaan lahjakkuuttakin ollut, mutta vaikea sanoa, kuinka paljon ja millaista.
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat mestarilliseksi kitaransoittajaksi/säveltäjäksi, pitää harjoitella hullunlailla, vähintään 100 000 tuntia. Sähkökitara on hankala instrumentti hallittavaksi, ja siksi juuri kaikkein paras. Moni jaksaa kyllä harjoitella hullunlailla, varsinkin jos taipuvainen hulluuteen; Mutta tämäkään ei riitä - pitää olla synnynnäisesti kaksikätinen vielä kaikenpäälle. Se että on synnynnäisesti kaksikätinen ja jaksaa harjoitella hullunlailla on harvinainen yhdistelmä.
Nykypäivän ihminen musiikkia kuunnellessaan ei osaa erottaa edes kaksikätistä soittajaa yksikätisistä soittajasta, mikä on aika surkuhupaisaa.
Jokainen joka pitää sähkökitaraa poikkeuksellisen vaikeana soittimena voi kuvitella, millaista olisi jos kitarasta otettaisiin otelaudan nauhat pois ja se pistettäisiin ilman hihnaa solisluun päälle.
Siinä ovat viulistin lähtökohdat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän liittyy hieman sekin, että jotkut toisinaan arvioivat itseään hieman ylikanttiin. Esimerkiksi piirustuskursseilla olen nähnyt ihmisiä, jotka aidosti pitävät itseään miltei taiteilijoina (noh, titteli se on joka tapauksessa vaan), mutta rehellisesti arvioiden he eivät ole kovin taitavia. Toisilla ihmisillä on ehkä epärealistisempi tapa arvioida itseään ja he ottavat tosissaan toisten kohteliaisuudet. Itse pidän saamiani kehuja lähinnä käänteisenä pilkkana, mutta pysyn ainakin lähinnä totuutta. 😂
Olen laiska harjoittelemaan yleensäkään mitään, mutta näkisin että juuri tämä itsekritiikki on toisaalta ponnistusvoima kaikelle harjoittelulle ja työnteolle. Se myös tekee ne virtuoosit ja mestarit. Jos ajattelee olevansa huippu, ei ole enää mitään huippua tavoitettavana.
Uskon, että moni myös kärsii samasta ongelmasta kuin minä ja se on, että AIVAN KAIKKI kiinnostaa, jolloin mihinkään ei ajallisesti riitä aikaa kunnolla. Haluan opiskella yliopistossa kaikki alat, haluan hallita kaikki taiteet liikunnallisia lukuun ottamatta, haluan lukea kaikkea, tutkia kaikkea jne. Ihan vain koska kiinnostaa.
Joskus myös se, mitä pidämme lahjakkuutensa, on kapea siivu jonkun todellisesta repertuaarista ja yleistaidoista. Yksi ihminen soitti klassista kitaraa ja ajattelin, että onhan tuo hyvä, kunnes tajusin, että kyseinen henkilö renkutti sitä samaa klassista biisiä, jonka oli hionut, mutta soittaessaan nuoteista jotain poprenkutusta ei sitten korvakuulolta kyennyt jatkamaan kappaletta kääntämättä sivua ja soittoon tuli tauko. Oletin, että vuosia soittanut ja klassisia kappaleita soittava pystyisi. Eli mikä osuus sitten on lahjakkuutta ja mikä vain harjoittelua?
Jos henkilö soittaa nuoteista, niin totta kai hän kääntää nuottivihkon sivua tarvittaessa, ja tietysti tällä kohdalla tulee tauko, jos kukaan ei auta. On aivan älytön ajatus, että joku aloittaisi kappaleen nuoteista soittaen, ja sivun kääntämisen kohdalla alkaisisikin vetää korvakuulolta. Vähän sama kuin että laittaisit ruokaa keittokirjasta, ja sitten sivun kääntämisen vaivan välttämiseksi keksisitkin itse ruokalajin loppuosan.
Mikset muuten kääntänyt sivua hänen puolestaan?
Siis tarkoitin sitä, että jos kykenee soittamaan klassista kitaraa, luulin, että kykenisi jotain yksinkertaista poppirenkutusta soittamaan ilman nuoteissa täysin kiinni olemista tai ainakin soittamaan siten, että kääntää sivua luontevasti sopivassa kohdassa kuten muusikot tekevät siten, ettei soitto katkea. Eihän se nyt ole yhtään mahdotonta, jos osaa soittaa...?! Itse en osaa, mutta paljon on konserteissa tullut käytyä.
Kyllä se soitto (kitaran ainakin) tuppaa katkeamaan, jos kääntää sivua. Edelleen: siellä konserteissa on sivunkääntäjä erikseen, jos sellaista tarvitaan. Ja jos kaverisi soittelee sinulle, ei ketään haittaa vaikka se soitto sivunkääntämisen ajaksi katkeaisi. Jos sinua haittaa, niin käännät sen kaverisi puolesta.
Kuten kirjoitin, jos luit ylipäätään kirjoittamani ennen vastaamista, kyse oli yksinkertaisesta poppirenkutuksesta, enkä ole yhdenkään edes nuoteista suoraan coveroivan, oikeasti musikaalisen kitaristin missään nähnyt tarvitsevan sivun kääntäjää. Se nyt vielä puuttuisi, ettei muusikko osaa soittaa nuoteista siten, että kykenisi sovittamaan soittoaan yhtään tai ei kykenisi tätä sovittamista varten ymmärtämään, mikä nuotti noin niin kuin seuraisi edellistä korvakuulolta. Etenkin kun poppirenkutuksen kaava yleensä vieläpä toistuu.
Pointtini oli: joskus hyvä tulos voidaan saavuttaa kovalla työllä yhdessä asiassa (voi osata soittaa vaikka yhden klassisen kappaleen hyvin, muttei oikeasti osaa soittaa syvässä merkityksessä, ei improvisoida tai soittaa mitään yhtä hyvin sen yhden kappaleen ulkopuolelta), mutta se ei ole vielä lahjakkuutta. Jokainen voi hioa yhden maalauksen, biisin, tanssiliikkeen yms. täydelliseksi, mutta mitä se kertoo? Tämä oli pointti eikä sivun kääntämisestä vääntäminen.
Edelleen väännän oikein mielelläni, sillä se, pysähtyykö soittaja kääntämään sivua, ei kerro hänen musikaalisuudestaan yhtään mitään. Se kertoo vain sen, että hän haluaa kääntää sivua.
Kysytään nyt vielä kerran, että oliko kyseessä oikea esitystilanne? Oliko paikalla yleisöä? Vai soittiko kaverisi sinulle muuten vain, ja oman huonon itsetuntosi vuoksi päätit sivun kääntämisen olevan merkki hänen epämusikaalisuudestaan?
Pitkäjänteisyys, omien asenteiden myyminen yms. ovat myös opittavissa olevia taitoja. Itse esimerkiksi olin peruskouluiässä niin kohelo ja keskittymiskyvytön, että jos olisin nykyajan lapsia varmasti olisi ADHD-tutkimuksiin viety. Mutta ei semmoisia siihen aikaan harrastettu joten pitii vaan pärjätä miten parhaiten taisi. Lukiossa aloin systemaattisesti opettaa itselleni keskittymistä ja pitkäjänteistä tekemistä, ja kyllähän se oli vähitellen opeteltavissa oleva taito. Ei mikään päätösasia toki, että nyt minä vaan alan keskittyä, vaan pitkä prosessi jossa harhailemaan ehdollistunut mielii koulutettiin vähitellen yhä pidempiin keskittymisjaksoihin.
Samoin sosiaalisuus. Olen hyvin introvertti ja ujokin olin nuorena. Minua suorastaan ällöttikin ajatukset verkostoitumisesta ja sen sellaisesta. Minusta asiaosaamisen piti riittää ja sosiaalisten ihmisten paskaan en ryhdy. No, ajan myötä työelämässä tarjolle tuli asema, jossa saisin tehdä todella kiinnostavia asioita, mutta siinä pitäisi olla ihmisten kanssa enemmän tekemisissä. Kävin juttelemassa terapeutillekin pari kertaa, ja hän oli sitä mieltä että jos minua kiinnostaa, niin voin oppia kyllä sosiaaliset taidot 35-vuotiaanakin, ja pärjätä siinä työssä. Niin olen oppinut, jälleen vähitellen. Olen edelleen introvertti, mutta osaan vetää töissä roolia, jolla saa sosiaaliset asiat hoidetuksi ja asiakkaalle jää miellyttävä kuva minusta, eikä "autistihissukan" kuvaa.