Luontainen lahjakkuus vai harjoittelemalla taitavaksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuletteko että Mozart ei ollut luontaisesti lahjakas? Miksi täytyy vähätellä lahjakkuuksia? Viereinen kaveri olisi saanut harjoitella elämänsä eikä koskaan olisi oppinut.

Mozartin isä opetti poikaansa soittamaan pienestä asti. On siinä varmaan lahjakkuuttakin ollut, mutta vaikea sanoa, kuinka paljon ja millaista.

Maailmassa on ollut miljoonia lapsia, joita on opetettu pienestä pitäen soittamaan, mutta vain muutama Mozartin kaltainen säveltäjänero.

Eikä soittamalla tule säveltäjäksi - suurin osa soittajista ei osaa säveltää, ei ainakaan hyviä teoksia/kappaleita. Säveltämisessä voi kyllä kehittyä, mutta jos siihen ei ole valmiiksi lahjakkuutta, niin ei siitä vain tule mitään. Säveltäminen ei ole samalla tavalla mekaaninen asia kuin soittaminen, eikä väkisin vääntämällä yleensä synny mitään oivaltavaa. Suuri osa säveltämisestä perustuu oivalluksiin, jotka tulevat ikään kuin tyhjästä tai "vahingossa", kun säveltäjä soittaa jotain instrumenttia. Usein säveltäjän päässä alkaa vain soimaan joku uusi kappale tai sellaisen intro tai kertosäe.

Mozartilla oli valtavasti lahjakkuutta, ei kukaan lahjaton pysty koskaan säveltämään niin paljon niin hienoja teoksia. Samaa pätee Bachiin, jota pidän suurempana säveltäjänä kuin Mozartia. Mozart on ehkä hieman yliarvostettu joihinkin muihin säveltäjäsuuruuksiin nähden, vaikka onkin yksi historian suurimmista musiikkineroista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän liittyy hieman sekin, että jotkut toisinaan arvioivat itseään hieman ylikanttiin. Esimerkiksi piirustuskursseilla olen nähnyt ihmisiä, jotka aidosti pitävät itseään miltei taiteilijoina (noh, titteli se on joka tapauksessa vaan), mutta rehellisesti arvioiden he eivät ole kovin taitavia. Toisilla ihmisillä on ehkä epärealistisempi tapa arvioida itseään ja he ottavat tosissaan toisten kohteliaisuudet. Itse pidän saamiani kehuja lähinnä käänteisenä pilkkana, mutta pysyn ainakin lähinnä totuutta. 😂

Olen laiska harjoittelemaan yleensäkään mitään, mutta näkisin että juuri tämä itsekritiikki on toisaalta ponnistusvoima kaikelle harjoittelulle ja työnteolle. Se myös tekee ne virtuoosit ja mestarit. Jos ajattelee olevansa huippu, ei ole enää mitään huippua tavoitettavana.

Uskon, että moni myös kärsii samasta ongelmasta kuin minä ja se on, että AIVAN KAIKKI kiinnostaa, jolloin mihinkään ei ajallisesti riitä aikaa kunnolla. Haluan opiskella yliopistossa kaikki alat, haluan hallita kaikki taiteet liikunnallisia lukuun ottamatta, haluan lukea kaikkea, tutkia kaikkea jne. Ihan vain koska kiinnostaa.

Joskus myös se, mitä pidämme lahjakkuutensa, on kapea siivu jonkun todellisesta repertuaarista ja yleistaidoista. Yksi ihminen soitti klassista kitaraa ja ajattelin, että onhan tuo hyvä, kunnes tajusin, että kyseinen henkilö renkutti sitä samaa klassista biisiä, jonka oli hionut, mutta soittaessaan nuoteista jotain poprenkutusta ei sitten korvakuulolta kyennyt jatkamaan kappaletta kääntämättä sivua ja soittoon tuli tauko. Oletin, että vuosia soittanut ja klassisia kappaleita soittava pystyisi. Eli mikä osuus sitten on lahjakkuutta ja mikä vain harjoittelua?

Jos henkilö soittaa nuoteista, niin totta kai hän kääntää nuottivihkon sivua tarvittaessa, ja tietysti tällä kohdalla tulee tauko, jos kukaan ei auta. On aivan älytön ajatus, että joku aloittaisi kappaleen nuoteista soittaen, ja sivun kääntämisen kohdalla alkaisisikin vetää korvakuulolta. Vähän sama kuin että laittaisit ruokaa keittokirjasta, ja sitten sivun kääntämisen vaivan välttämiseksi keksisitkin itse ruokalajin loppuosan.

Mikset muuten kääntänyt sivua hänen puolestaan?

Siis tarkoitin sitä, että jos kykenee soittamaan klassista kitaraa, luulin, että kykenisi jotain yksinkertaista poppirenkutusta soittamaan ilman nuoteissa täysin kiinni olemista tai ainakin soittamaan siten, että kääntää sivua luontevasti sopivassa kohdassa kuten muusikot tekevät siten, ettei soitto katkea. Eihän se nyt ole yhtään mahdotonta, jos osaa soittaa...?! Itse en osaa, mutta paljon on konserteissa tullut käytyä.

Kyllä se soitto (kitaran ainakin) tuppaa katkeamaan, jos kääntää sivua. Edelleen: siellä konserteissa on sivunkääntäjä erikseen, jos sellaista tarvitaan. Ja jos kaverisi soittelee sinulle, ei ketään haittaa vaikka se soitto sivunkääntämisen ajaksi katkeaisi. Jos sinua haittaa, niin käännät sen kaverisi puolesta.

Kuten kirjoitin, jos luit ylipäätään kirjoittamani ennen vastaamista, kyse oli yksinkertaisesta poppirenkutuksesta, enkä ole yhdenkään edes nuoteista suoraan coveroivan, oikeasti musikaalisen kitaristin missään nähnyt tarvitsevan sivun kääntäjää. Se nyt vielä puuttuisi, ettei muusikko osaa soittaa nuoteista siten, että kykenisi sovittamaan soittoaan yhtään tai ei kykenisi tätä sovittamista varten ymmärtämään, mikä nuotti noin niin kuin seuraisi edellistä korvakuulolta. Etenkin kun poppirenkutuksen kaava yleensä vieläpä toistuu.

Pointtini oli: joskus hyvä tulos voidaan saavuttaa kovalla työllä yhdessä asiassa (voi osata soittaa vaikka yhden klassisen kappaleen hyvin, muttei oikeasti osaa soittaa syvässä merkityksessä, ei improvisoida tai soittaa mitään yhtä hyvin sen yhden kappaleen ulkopuolelta), mutta se ei ole vielä lahjakkuutta. Jokainen voi hioa yhden maalauksen, biisin, tanssiliikkeen yms. täydelliseksi, mutta mitä se kertoo? Tämä oli pointti eikä sivun kääntämisestä vääntäminen.

Edelleen väännän oikein mielelläni, sillä se, pysähtyykö soittaja kääntämään sivua, ei kerro hänen musikaalisuudestaan yhtään mitään. Se kertoo vain sen, että hän haluaa kääntää sivua.

Kysytään nyt vielä kerran, että oliko kyseessä oikea esitystilanne? Oliko paikalla yleisöä? Vai soittiko kaverisi sinulle muuten vain, ja oman huonon itsetuntosi vuoksi päätit sivun kääntämisen olevan merkki hänen epämusikaalisuudestaan?

Minäkin kaipaisin vähän lisätietoa tuosta tilanteesta.

Itse en ole klassisesti koulutettu soittaja, mutta en minäkään osaa aina ex tempore soittaa jotain pop/rock-kappaletta, jos en saa käydä sitä rauhassa läpi ennen kuin soitetaan tai jos en tunne kappaletta hyvin - vaikka kyse olisikin vain suht yksinkertaisesta säestämisestä (ja siksi minusta ei tulisi hyvää sessio/keikkamuusikkoa). Jos joku klassisen kitaran soittaja ei ole koskaan juurikaan säestänyt poppia/rockia, niin kyse on harjoittelun puutteesta eikä välttämättä lahjakkuuden puutteesta, jos se ei suju. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuletteko että Mozart ei ollut luontaisesti lahjakas? Miksi täytyy vähätellä lahjakkuuksia? Viereinen kaveri olisi saanut harjoitella elämänsä eikä koskaan olisi oppinut.

Mozartin isä opetti poikaansa soittamaan pienestä asti. On siinä varmaan lahjakkuuttakin ollut, mutta vaikea sanoa, kuinka paljon ja millaista.

Täällä kun on ollut puhetta 10 000 tunnin "säännöstä", niin olen lukenut, että tuohon perustui Mozartinkin menestys. Hänet yksinkertaisesti kyllästettiin musiikilla ja harjoittelulla taaperosta lähtien. Aika harva näin tekee, vaikka poikkeuksellisen aikaisin alkaisi lasta opettaa. Voi tietysti jo kysyä, oliko se mitään "lapsen elämää".

Samaten unkarilaiselta naispuoliselta shakkinerolta (Judit jotakin) kysyttiin, olisiko hän vastaavilla harjoitusmäärillä voinut menestyä niin hyvin missään muussa kuin shakissa, että oliko siinä kuitenkin taustalla erityinen lahjakkuus. Hän oli vastannut, että olisi menestynyt missä vaan niillä harjoitusmäärillä. 

Tuntuu, että ihmiset eivät oikein hahmota sitä, miten hillittömiä työmääriä jotkut tekevät. On eri asia laittaa lapsi 3-vuotiaana harjoittelemaan jotakin kaksi kertaa viikossa, mitä jo sitäkin ainakin Suomessa taivasteltaisiin, kuin se, että harjoittelee kahdeksan tuntia päivässä. Mutta se kääntöpuoli on sitten se, että paljon muuta et ehdi tehdäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluat mestarilliseksi kitaransoittajaksi/säveltäjäksi, pitää harjoitella hullunlailla, vähintään 100 000 tuntia. Sähkökitara on hankala instrumentti hallittavaksi, ja siksi juuri kaikkein paras. Moni jaksaa kyllä harjoitella hullunlailla, varsinkin jos taipuvainen hulluuteen; Mutta tämäkään ei riitä - pitää olla synnynnäisesti kaksikätinen vielä kaikenpäälle. Se että on synnynnäisesti kaksikätinen ja jaksaa harjoitella hullunlailla on harvinainen yhdistelmä.

Nykypäivän ihminen musiikkia kuunnellessaan ei osaa erottaa edes kaksikätistä soittajaa yksikätisistä soittajasta, mikä on aika surkuhupaisaa.

Jokainen joka pitää sähkökitaraa poikkeuksellisen vaikeana soittimena voi kuvitella, millaista olisi jos kitarasta otettaisiin otelaudan nauhat pois ja se pistettäisiin ilman hihnaa solisluun päälle.

Siinä ovat viulistin lähtökohdat.

Viulun vinkuttamisessa pärjää yksikätinen. Sähkökitara edellyttää synnynnäistä kaksikätisyyttä, kuten pianonsoittaminen, jos haluaa mestariksi. Mestari osaa toki myös säveltää - sellainen soittaja joka ei osaa säveltää on täysin epäluova psykologisesti. Nämä ovat kaksikätisiä, jotka ovat mestareita. Leonardo DaVinci, Einstein ... Superlahjakkuudet ovat kaksikätisiä. Kaksikätisyys sinänsä ole mitään harvinaista: Synnynnäisesti 1% länsimaissa on kaksikätisiä. Moni ei edes tiedä olevansa kaksikätinen.tu

Klassinen musiikki, jossa ei ole tapahtunut 100 vuoteen mitään merkityksellistä, on yliarvostettua kaikin puolin. Mozart on ihan tylsä, mielestäni, todettakoon. Toki klassisessa musiikassa on mestareita tai neroja - musiikki on niitä harvoja taiteen aloja jossa on ollut paljon neroja. Ja niitä on myös klassisen musiikin ulkopuolellakin, jota ei haluta elitistisistä syistä julkisesti oikein myöntää.

Ja todettakoon, ilminen ei ymmärrä mitään hyvästä musiikista ilman aistiyliherkkyyttä: "Pitää olka korvat korvienkin takana!" Muutoin musiikin tuntemus on pillapiiparitasolla, jota musiikkikriitikot tyypillisesti edustavat. Tämä ei ole elistinen häkemys, vaan peruspsykologiaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluat mestarilliseksi kitaransoittajaksi/säveltäjäksi, pitää harjoitella hullunlailla, vähintään 100 000 tuntia. Sähkökitara on hankala instrumentti hallittavaksi, ja siksi juuri kaikkein paras. Moni jaksaa kyllä harjoitella hullunlailla, varsinkin jos taipuvainen hulluuteen; Mutta tämäkään ei riitä - pitää olla synnynnäisesti kaksikätinen vielä kaikenpäälle. Se että on synnynnäisesti kaksikätinen ja jaksaa harjoitella hullunlailla on harvinainen yhdistelmä.

Nykypäivän ihminen musiikkia kuunnellessaan ei osaa erottaa edes kaksikätistä soittajaa yksikätisistä soittajasta, mikä on aika surkuhupaisaa.

Jokainen joka pitää sähkökitaraa poikkeuksellisen vaikeana soittimena voi kuvitella, millaista olisi jos kitarasta otettaisiin otelaudan nauhat pois ja se pistettäisiin ilman hihnaa solisluun päälle.

Siinä ovat viulistin lähtökohdat.

Viulun vinkuttamisessa pärjää yksikätinen. Sähkökitara edellyttää synnynnäistä kaksikätisyyttä, kuten pianonsoittaminen, jos haluaa mestariksi. Mestari osaa toki myös säveltää - sellainen soittaja joka ei osaa säveltää on täysin epäluova psykologisesti. Nämä ovat kaksikätisiä, jotka ovat mestareita. Leonardo DaVinci, Einstein ... Superlahjakkuudet ovat kaksikätisiä. Kaksikätisyys sinänsä ole mitään harvinaista: Synnynnäisesti 1% länsimaissa on kaksikätisiä. Moni ei edes tiedä olevansa kaksikätinen.tu

Klassinen musiikki, jossa ei ole tapahtunut 100 vuoteen mitään merkityksellistä, on yliarvostettua kaikin puolin. Mozart on ihan tylsä, mielestäni, todettakoon. Toki klassisessa musiikassa on mestareita tai neroja - musiikki on niitä harvoja taiteen aloja jossa on ollut paljon neroja. Ja niitä on myös klassisen musiikin ulkopuolellakin, jota ei haluta elitistisistä syistä julkisesti oikein myöntää.

Ja todettakoon, ilminen ei ymmärrä mitään hyvästä musiikista ilman aistiyliherkkyyttä: "Pitää olka korvat korvienkin takana!" Muutoin musiikin tuntemus on pillapiiparitasolla, jota musiikkikriitikot tyypillisesti edustavat. Tämä ei ole elistinen häkemys, vaan peruspsykologiaa. 

Ihminen, joka tyrmää viulistit yksikätisiksi ja musiikkikriitikot mistään ymmärtämättömiksi, tulee lopulta kuvailleeksi todenmukaisesti vain yhtä asiaa: itseään.

Mikään soitin ei erityisesti vaadi kaksikätisyyttä. Mutta lähimpänä sellaista on viulu, jota periaatteessa on pakko soittaa jousi oikeassa kädessä, jos ei pelimanniksi aio ryhtyä, ja vasen käsi puolestaan vaatii millintarkkaa sormitekniikkaa.

Pianossa kätisyydellä ei ole niin suurta väliä, koska liikkeet lähtevät käsivarresta ja ranteesta. Aika monella pianistilla kädet eriytyvät alkuperäisestä kätisyydestä riippumatta pianonsoiton vaatimuksien mukaan; vasen harjaantuu ottamaan isoja sointuja ja oikea tekemään pienempää piperrystä.

Piano ja sähkökitara ovat sikäli kiitollisia soittimia, ettei niissä haittaa vaikkei korva olisi kovin tarkka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluat mestarilliseksi kitaransoittajaksi/säveltäjäksi, pitää harjoitella hullunlailla, vähintään 100 000 tuntia. Sähkökitara on hankala instrumentti hallittavaksi, ja siksi juuri kaikkein paras. Moni jaksaa kyllä harjoitella hullunlailla, varsinkin jos taipuvainen hulluuteen; Mutta tämäkään ei riitä - pitää olla synnynnäisesti kaksikätinen vielä kaikenpäälle. Se että on synnynnäisesti kaksikätinen ja jaksaa harjoitella hullunlailla on harvinainen yhdistelmä.

Nykypäivän ihminen musiikkia kuunnellessaan ei osaa erottaa edes kaksikätistä soittajaa yksikätisistä soittajasta, mikä on aika surkuhupaisaa.

Jokainen joka pitää sähkökitaraa poikkeuksellisen vaikeana soittimena voi kuvitella, millaista olisi jos kitarasta otettaisiin otelaudan nauhat pois ja se pistettäisiin ilman hihnaa solisluun päälle.

Siinä ovat viulistin lähtökohdat.

Viulun vinkuttamisessa pärjää yksikätinen. Sähkökitara edellyttää synnynnäistä kaksikätisyyttä, kuten pianonsoittaminen, jos haluaa mestariksi. Mestari osaa toki myös säveltää - sellainen soittaja joka ei osaa säveltää on täysin epäluova psykologisesti. Nämä ovat kaksikätisiä, jotka ovat mestareita. Leonardo DaVinci, Einstein ... Superlahjakkuudet ovat kaksikätisiä. Kaksikätisyys sinänsä ole mitään harvinaista: Synnynnäisesti 1% länsimaissa on kaksikätisiä. Moni ei edes tiedä olevansa kaksikätinen.tu

Klassinen musiikki, jossa ei ole tapahtunut 100 vuoteen mitään merkityksellistä, on yliarvostettua kaikin puolin. Mozart on ihan tylsä, mielestäni, todettakoon. Toki klassisessa musiikassa on mestareita tai neroja - musiikki on niitä harvoja taiteen aloja jossa on ollut paljon neroja. Ja niitä on myös klassisen musiikin ulkopuolellakin, jota ei haluta elitistisistä syistä julkisesti oikein myöntää.

Ja todettakoon, ilminen ei ymmärrä mitään hyvästä musiikista ilman aistiyliherkkyyttä: "Pitää olka korvat korvienkin takana!" Muutoin musiikin tuntemus on pillapiiparitasolla, jota musiikkikriitikot tyypillisesti edustavat. Tämä ei ole elistinen häkemys, vaan peruspsykologiaa. 

Ihminen, joka tyrmää viulistit yksikätisiksi ja musiikkikriitikot mistään ymmärtämättömiksi, tulee lopulta kuvailleeksi todenmukaisesti vain yhtä asiaa: itseään.

Musiikki on makuasia. Kerroin vain oman mielipiteeni makuasioista. Ei niissä objektiivista totuutta ole, muuta kuin jossain määrin siinä mitä de facto lahjakkuus on: se on yhdistelmä synnynnäistä kyvykkyyttä ja hikoilutaitoa. Harjoittelu vaati hikoilutaitoa kaikenpuolin. Pitää ymmärtää että ilman kovaa harjoittelua ei synny mitään laadukasta. Geenit ei selitä kaikkea. Eikä myökään meemit. 

Vierailija kirjoitti:

Uskotko itse harjoittelemisen hyödyllisyyteen?

Totta munassa uskon! Pelkkä lahjakkuus ilman treeniä ei vielä ole mitään.

Jos ei ole yhtään lahjoja, mutta harjoittelee ahkerasti, voi päästä johonkin asti. Voi soittaa pianoa sukujuhlissa tai tarjota työkaverille sulkiskentällä ihan kunnon vastuksen.

Lahjakas ja laiska taas on kuin minä työelämässä: Selviän vaivatta rutiinitehtävistä, ja olen keskinkertainen firman pomon mielestä "korvaamaton", mutta tiedän että oikeasti en ole hyvä. (Olen koodari.)

Todella huipulle pääsemiseen tarvitaan sekä lahjakkuutta että kovaa työtä.

Jotenki täällä osa on jossain taiteilijanerokiimassa; se ja se on oikea nero, hänellä on lahjakkuutta, wau wau.

Suurimmaksi osaksi nämä kykenevät henkilöt ovat vaan tylsistyneitä, jotka tekevät mitä itseään eniten kiinnostaa, sitä mitä tekisi ilman palkkaakin ja ovat vaatimattomia. Tuurillakin voi olla osuutta tulla tunnetuksi. Uteliaisuus kehittymistä ja kaiken oudonkin kokeilemista tuottaa usein nerokasta, pohjataidon osaamisen lisäksi. Aika moni saisi paljon enemmän aikaan, jos ei olisi mieleltään niin rajoittunut suorittaja ja hyväksynnän hakija.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä taiteellisuuteen (piirtäjä, muusikko) synnytään, eikä aleta. Se on kiinni siitä kumpi aivopuolisko on se hallitseva. Toki voi yrittää opetella, mutta jälki ei ole koskaan kaunista.

Musikaalisen suvun jäsenenä en voinut ymmärtää, poikani intoa laulaa. Nuotilla ei pysynyt lapsena, nyt aikuisena satojen ja satojen laulutuntien jälkeen, voin sanoa, että kaunista kuultavaa on - ei tullut rokkaria, vaikka laulutunnit aloitti siinä toivossa, mutta kyllä bassobaritoniakin kuuntelee..

Vierailija kirjoitti:

Viulun vinkuttamisessa pärjää yksikätinen. Sähkökitara edellyttää synnynnäistä kaksikätisyyttä, kuten pianonsoittaminen, jos haluaa mestariksi. Mestari osaa toki myös säveltää - sellainen soittaja joka ei osaa säveltää on täysin epäluova psykologisesti. Nämä ovat kaksikätisiä, jotka ovat mestareita. Leonardo DaVinci, Einstein ... Superlahjakkuudet ovat kaksikätisiä. Kaksikätisyys sinänsä ole mitään harvinaista: Synnynnäisesti 1% länsimaissa on kaksikätisiä. Moni ei edes tiedä olevansa kaksikätinen.

Ai jaa? Kyllä minulla ainakin on kaksi kättä. Eiköhän useimmat tiedä, että heillä on? Tietysti joillakin on vain yksi. Ei se estä heitä olemasta eteviä vaikka matemaatikkoina, vaikka viulistia ehkä ei tule.

Vierailija kirjoitti:

Klassinen musiikki, jossa ei ole tapahtunut 100 vuoteen mitään merkityksellistä, on yliarvostettua kaikin puolin.

No tämä näkemyksesi kertoo vain omasta rajoittuneisuudestasi. Kyllä on tapahtunut viimeisen sadankin vuoden aikana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluat mestarilliseksi kitaransoittajaksi/säveltäjäksi, pitää harjoitella hullunlailla, vähintään 100 000 tuntia. Sähkökitara on hankala instrumentti hallittavaksi, ja siksi juuri kaikkein paras. Moni jaksaa kyllä harjoitella hullunlailla, varsinkin jos taipuvainen hulluuteen; Mutta tämäkään ei riitä - pitää olla synnynnäisesti kaksikätinen vielä kaikenpäälle. Se että on synnynnäisesti kaksikätinen ja jaksaa harjoitella hullunlailla on harvinainen yhdistelmä.

Nykypäivän ihminen musiikkia kuunnellessaan ei osaa erottaa edes kaksikätistä soittajaa yksikätisistä soittajasta, mikä on aika surkuhupaisaa.

Jokainen joka pitää sähkökitaraa poikkeuksellisen vaikeana soittimena voi kuvitella, millaista olisi jos kitarasta otettaisiin otelaudan nauhat pois ja se pistettäisiin ilman hihnaa solisluun päälle.

Siinä ovat viulistin lähtökohdat.

Viulun vinkuttamisessa pärjää yksikätinen. Sähkökitara edellyttää synnynnäistä kaksikätisyyttä, kuten pianonsoittaminen, jos haluaa mestariksi. Mestari osaa toki myös säveltää - sellainen soittaja joka ei osaa säveltää on täysin epäluova psykologisesti. Nämä ovat kaksikätisiä, jotka ovat mestareita. Leonardo DaVinci, Einstein ... Superlahjakkuudet ovat kaksikätisiä. Kaksikätisyys sinänsä ole mitään harvinaista: Synnynnäisesti 1% länsimaissa on kaksikätisiä. Moni ei edes tiedä olevansa kaksikätinen.tu

Klassinen musiikki, jossa ei ole tapahtunut 100 vuoteen mitään merkityksellistä, on yliarvostettua kaikin puolin. Mozart on ihan tylsä, mielestäni, todettakoon. Toki klassisessa musiikassa on mestareita tai neroja - musiikki on niitä harvoja taiteen aloja jossa on ollut paljon neroja. Ja niitä on myös klassisen musiikin ulkopuolellakin, jota ei haluta elitistisistä syistä julkisesti oikein myöntää.

Ja todettakoon, ilminen ei ymmärrä mitään hyvästä musiikista ilman aistiyliherkkyyttä: "Pitää olka korvat korvienkin takana!" Muutoin musiikin tuntemus on pillapiiparitasolla, jota musiikkikriitikot tyypillisesti edustavat. Tämä ei ole elistinen häkemys, vaan peruspsykologiaa. 

Ihminen, joka tyrmää viulistit yksikätisiksi ja musiikkikriitikot mistään ymmärtämättömiksi, tulee lopulta kuvailleeksi todenmukaisesti vain yhtä asiaa: itseään.

Musiikki on makuasia. Kerroin vain oman mielipiteeni makuasioista. Ei niissä objektiivista totuutta ole, muuta kuin jossain määrin siinä mitä de facto lahjakkuus on: se on yhdistelmä synnynnäistä kyvykkyyttä ja hikoilutaitoa. Harjoittelu vaati hikoilutaitoa kaikenpuolin. Pitää ymmärtää että ilman kovaa harjoittelua ei synny mitään laadukasta. Geenit ei selitä kaikkea. Eikä myökään meemit. 

Jos haluaa puhua puuta heinää makuunsa vedoten, niin ehkä kannattaa jättää väliin sellaiset käsitteet kuin ”peruspsykologia”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä taiteellisuuteen (piirtäjä, muusikko) synnytään, eikä aleta. Se on kiinni siitä kumpi aivopuolisko on se hallitseva. Toki voi yrittää opetella, mutta jälki ei ole koskaan kaunista.

Musikaalisen suvun jäsenenä en voinut ymmärtää, poikani intoa laulaa. Nuotilla ei pysynyt lapsena, nyt aikuisena satojen ja satojen laulutuntien jälkeen, voin sanoa, että kaunista kuultavaa on - ei tullut rokkaria, vaikka laulutunnit aloitti siinä toivossa, mutta kyllä bassobaritoniakin kuuntelee..

Jostakin syystä näissä keskusteluissa pidetään sävelkorvaa (ja nimenomaan varhaislapsuudessa ilmenevää sellaista) musikaalisuuden mittana.

Todellisuudessa musikaalisuudessa on monia osa-alueita, joista sävelkorva on useimmilla meistä harjoitettavissa. Sen sijaan se, ettei musiikki herätä tunnevastetta, on vamma, jolle ei voi mitään.

Etenkin laulajille tärkeä on oma soundi, fyysinen kaikukoppa, joka joko on tai ei ole. Omat lapseni ovat laulaneet puhtaasti todella pienestä saakka, mutta vasta äänenmurroksen jälkeen sen tietää, tuleeko heistä wau-tunteita herättäviä laulajia vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluat mestarilliseksi kitaransoittajaksi/säveltäjäksi, pitää harjoitella hullunlailla, vähintään 100 000 tuntia. Sähkökitara on hankala instrumentti hallittavaksi, ja siksi juuri kaikkein paras. Moni jaksaa kyllä harjoitella hullunlailla, varsinkin jos taipuvainen hulluuteen; Mutta tämäkään ei riitä - pitää olla synnynnäisesti kaksikätinen vielä kaikenpäälle. Se että on synnynnäisesti kaksikätinen ja jaksaa harjoitella hullunlailla on harvinainen yhdistelmä.

Nykypäivän ihminen musiikkia kuunnellessaan ei osaa erottaa edes kaksikätistä soittajaa yksikätisistä soittajasta, mikä on aika surkuhupaisaa.

Jokainen joka pitää sähkökitaraa poikkeuksellisen vaikeana soittimena voi kuvitella, millaista olisi jos kitarasta otettaisiin otelaudan nauhat pois ja se pistettäisiin ilman hihnaa solisluun päälle.

Siinä ovat viulistin lähtökohdat.

Viulun vinkuttamisessa pärjää yksikätinen. Sähkökitara edellyttää synnynnäistä kaksikätisyyttä, kuten pianonsoittaminen, jos haluaa mestariksi. 

Klassinen musiikki, jossa ei ole tapahtunut 100 vuoteen mitään merkityksellistä, on yliarvostettua kaikin puolin.

Onhan se Ravelin pianokonsertto vasemmalle kädelle. Siitä selviää yksikätisenäkin, jos se käsi on vasen ja hyvin treenattu.

Ai niin mutta sen säveltämisestä ei vielä ole sataa vuotta. Ei sitä sitten varmaan voi laskea?

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole alunperin taitava missään. Lahjakkuus tekee harjoittelusta helpompaa ja kivempaa, muttei se poista sitä, että pitää harjoitella.

Ja joo. Oletan aina, että taidokkaat luomukset ovat sekä lahjakkuuden että kovan työn yhteistulos. Ja olen itse tullut hyväksi ja joskus jopa poikkeuksellisen erinomaiseksi monissakin asioissa, joissa alunperin olen ollut kaikkea muuta. Olen myös monta kertaa jättänyt tämän kehityksen kesken, lakannut harjoittelemasta, ja jäänyt sitten keskinkertaiseksi sellaisessa, missä monet sanovat, että lahoja olisi ollut.

Poikkeuksellisen erinomaiseksi? Kerrotko tarkemmin, esim. missä asioissa ja miten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluat mestarilliseksi kitaransoittajaksi/säveltäjäksi, pitää harjoitella hullunlailla, vähintään 100 000 tuntia. Sähkökitara on hankala instrumentti hallittavaksi, ja siksi juuri kaikkein paras. Moni jaksaa kyllä harjoitella hullunlailla, varsinkin jos taipuvainen hulluuteen; Mutta tämäkään ei riitä - pitää olla synnynnäisesti kaksikätinen vielä kaikenpäälle. Se että on synnynnäisesti kaksikätinen ja jaksaa harjoitella hullunlailla on harvinainen yhdistelmä.

Nykypäivän ihminen musiikkia kuunnellessaan ei osaa erottaa edes kaksikätistä soittajaa yksikätisistä soittajasta, mikä on aika surkuhupaisaa.

Jokainen joka pitää sähkökitaraa poikkeuksellisen vaikeana soittimena voi kuvitella, millaista olisi jos kitarasta otettaisiin otelaudan nauhat pois ja se pistettäisiin ilman hihnaa solisluun päälle.

Siinä ovat viulistin lähtökohdat.

Viulun vinkuttamisessa pärjää yksikätinen. Sähkökitara edellyttää synnynnäistä kaksikätisyyttä, kuten pianonsoittaminen, jos haluaa mestariksi. 

Klassinen musiikki, jossa ei ole tapahtunut 100 vuoteen mitään merkityksellistä, on yliarvostettua kaikin puolin.

Onhan se Ravelin pianokonsertto vasemmalle kädelle. Siitä selviää yksikätisenäkin, jos se käsi on vasen ja hyvin treenattu.

Ai niin mutta sen säveltämisestä ei vielä ole sataa vuotta. Ei sitä sitten varmaan voi laskea?

Eikös moni muukin säveltäjä tehnyt musiikkia Paul Wittgensteinille veteraanityön nimissä. Tietty on se rajoitus, että jos yksikätiseltä pianistilta sattuukin puuttumaan väärä eli vasen käsi.

Mozart kirjoitti kotona muistiin moniäänisen sävellyksen, jonka oli kuullut ensimmäisen kerran samana päivänä. Kuinka moni sen ajan säveltäjistä olisi pystynyt samaan tai nykyäänkään?

Menet konserttiin ja kotona kirjoitat kappaleen nuoteiksi.

Toki pieniä melodian pätkiä voi muistaa, mutta kaikki äänet kerralla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viulun vinkuttamisessa pärjää yksikätinen. Sähkökitara edellyttää synnynnäistä kaksikätisyyttä, kuten pianonsoittaminen, jos haluaa mestariksi. Mestari osaa toki myös säveltää - sellainen soittaja joka ei osaa säveltää on täysin epäluova psykologisesti. Nämä ovat kaksikätisiä, jotka ovat mestareita. Leonardo DaVinci, Einstein ... Superlahjakkuudet ovat kaksikätisiä. Kaksikätisyys sinänsä ole mitään harvinaista: Synnynnäisesti 1% länsimaissa on kaksikätisiä. Moni ei edes tiedä olevansa kaksikätinen.

Ai jaa? Kyllä minulla ainakin on kaksi kättä. Eiköhän useimmat tiedä, että heillä on? Tietysti joillakin on vain yksi. Ei se estä heitä olemasta eteviä vaikka matemaatikkoina, vaikka viulistia ehkä ei tule.

Vierailija kirjoitti:

Klassinen musiikki, jossa ei ole tapahtunut 100 vuoteen mitään merkityksellistä, on yliarvostettua kaikin puolin.

No tämä näkemyksesi kertoo vain omasta rajoittuneisuudestasi. Kyllä on tapahtunut viimeisen sadankin vuoden aikana.

Mitä esimerkiksi? En siis kyseenalaista, mutta haluan tietää.

Vierailija kirjoitti:

Mozart kirjoitti kotona muistiin moniäänisen sävellyksen, jonka oli kuullut ensimmäisen kerran samana päivänä. Kuinka moni sen ajan säveltäjistä olisi pystynyt samaan tai nykyäänkään?

Menet konserttiin ja kotona kirjoitat kappaleen nuoteiksi.

Toki pieniä melodian pätkiä voi muistaa, mutta kaikki äänet kerralla.

Beethoven kirjoitti kokonaiselle sinfoniaorkesterille kuulematta mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluat mestarilliseksi kitaransoittajaksi/säveltäjäksi, pitää harjoitella hullunlailla, vähintään 100 000 tuntia. Sähkökitara on hankala instrumentti hallittavaksi, ja siksi juuri kaikkein paras. Moni jaksaa kyllä harjoitella hullunlailla, varsinkin jos taipuvainen hulluuteen; Mutta tämäkään ei riitä - pitää olla synnynnäisesti kaksikätinen vielä kaikenpäälle. Se että on synnynnäisesti kaksikätinen ja jaksaa harjoitella hullunlailla on harvinainen yhdistelmä.

Nykypäivän ihminen musiikkia kuunnellessaan ei osaa erottaa edes kaksikätistä soittajaa yksikätisistä soittajasta, mikä on aika surkuhupaisaa.

Jokainen joka pitää sähkökitaraa poikkeuksellisen vaikeana soittimena voi kuvitella, millaista olisi jos kitarasta otettaisiin otelaudan nauhat pois ja se pistettäisiin ilman hihnaa solisluun päälle.

Siinä ovat viulistin lähtökohdat.

Viulun vinkuttamisessa pärjää yksikätinen. Sähkökitara edellyttää synnynnäistä kaksikätisyyttä, kuten pianonsoittaminen, jos haluaa mestariksi. Mestari osaa toki myös säveltää - sellainen soittaja joka ei osaa säveltää on täysin epäluova psykologisesti. Nämä ovat kaksikätisiä, jotka ovat mestareita. Leonardo DaVinci, Einstein ... Superlahjakkuudet ovat kaksikätisiä. Kaksikätisyys sinänsä ole mitään harvinaista: Synnynnäisesti 1% länsimaissa on kaksikätisiä. Moni ei edes tiedä olevansa kaksikätinen.tu

Klassinen musiikki, jossa ei ole tapahtunut 100 vuoteen mitään merkityksellistä, on yliarvostettua kaikin puolin. Mozart on ihan tylsä, mielestäni, todettakoon. Toki klassisessa musiikassa on mestareita tai neroja - musiikki on niitä harvoja taiteen aloja jossa on ollut paljon neroja. Ja niitä on myös klassisen musiikin ulkopuolellakin, jota ei haluta elitistisistä syistä julkisesti oikein myöntää.

Ja todettakoon, ilminen ei ymmärrä mitään hyvästä musiikista ilman aistiyliherkkyyttä: "Pitää olka korvat korvienkin takana!" Muutoin musiikin tuntemus on pillapiiparitasolla, jota musiikkikriitikot tyypillisesti edustavat. Tämä ei ole elistinen häkemys, vaan peruspsykologiaa. 

Ei vaadi. Se vaatii kahden käden välistä koordinaatiota, joka löytyy harjoittelun kautta, ja ilmeisesti tieteen näkökulmasta hyvää aivopuoliskojen välistä yhteistyötä.

Se, mitä virtuoosinen kitaran tai viulun soitto vaatii, jos puhutaan esim. supernopeasta soittamisesta, on nopea hermotus ja hyvä hienomotoriikka. Kaksikätinen olisi sellainen ihminen, joka pystyisi soittamaan sekä oikea- että vasenkätisten kitaraa tai viulua yhtä hyvin, jos harjoittelisi.

Snooker-pelaaja ja poikkeuslahjakkuus Ronny O'Sullivan on varmaankin tällainen kaksikätinen, hän lyö välillä vasemmalla kädellä kilpaotteluissakin.