Ylioppilaslahjaksi kakkulautanen / Salaattiottimet ja kulho / aterimia?
Onko sopivia lahjoja? Lahjan saaja asuu vielä kotona mutta oletettavasti kohta muuttamassa jo pois.
Kommentit (326)
Minä sain aikanaan deaktivoidun Suomi-konepistoolin yo-lahjaksi sukulaisilta. Vaikka oli iso yllätys silloin mutta nyt on yksi rakkaimmista esineistä mitä omistan ja on seinällä kunniapaikalla muistuttamassa menneistä ajoista.
Astiaston kerääminen on alkanut kiinnostaa nyt kolmekymppisenä, kun on isompi asunto.
Rippi- tai ylioppilaslahjaksi saadut kipot ja kupit on myyty ajat sitten. Värit olivat kamalia, mukit muumia. Kiitos ei.
Vähiten menee metsään kun kysyy kerääkö jotain. Raha silti paras.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen mahdat olla? Kysyn ihan tosissani
Olen eri, mutta 30-vuotias ja sain koko lapsuuteni vanhemmilta sukulaisilta lahjaksi keittiötarvikkeita.
Kuuluuko tuo johonkin lestadiolaispiireihin, vai missä annetaan lapsille keittiötavaraa lahjaksi?
Ihan tavalliset, luterilaiset ihanat isovanhemmat. Ymmärrän kyllä että heillä oli oman ikäpolvensa käsitykset sukupuolien rooleista, enkä tästä siis mitenkään loukkaantunut. Halusin vain kertoa että kyllä tällaista tapahtuu.
Sanoin vitsillään kerran, että haluan yo-lahjakseni sitten osakesalkun...
Sainkin....mutta kotikansion....:) Hahahahahahahahahahhahahahahahahahaaa......
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen mahdat olla? Kysyn ihan tosissani
Olen eri, mutta 30-vuotias ja sain koko lapsuuteni vanhemmilta sukulaisilta lahjaksi keittiötarvikkeita.
Kuuluuko tuo johonkin lestadiolaispiireihin, vai missä annetaan lapsille keittiötavaraa lahjaksi?
Ihan tavalliset, luterilaiset ihanat isovanhemmat. Ymmärrän kyllä että heillä oli oman ikäpolvensa käsitykset sukupuolien rooleista, enkä tästä siis mitenkään loukkaantunut. Halusin vain kertoa että kyllä tällaista tapahtuu.
Perinteiset luterilaiset koskaan muulloin kuin joululauluillassa kirkossa käymättömät ikänsä kirkollisveroa maksaneet vanhemmat.

Pointti oli lähinnä kertoa etteivät olleet lestadiolaisia tms.
Jos kysyisit Häneltä itseltään , no itse kyllä olisin mielissäni , niin rahaahan tietysti odottaa , että kaikki tuo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen mahdat olla? Kysyn ihan tosissani
Olen eri, mutta 30-vuotias ja sain koko lapsuuteni vanhemmilta sukulaisilta lahjaksi keittiötarvikkeita.
Kuuluuko tuo johonkin lestadiolaispiireihin, vai missä annetaan lapsille keittiötavaraa lahjaksi?
Ihan tavalliset, luterilaiset ihanat isovanhemmat. Ymmärrän kyllä että heillä oli oman ikäpolvensa käsitykset sukupuolien rooleista, enkä tästä siis mitenkään loukkaantunut. Halusin vain kertoa että kyllä tällaista tapahtuu.
Perinteiset luterilaiset koskaan muulloin kuin joululauluillassa kirkossa käymättömät ikänsä kirkollisveroa maksaneet vanhemmat.
Pointti oli lähinnä kertoa etteivät olleet lestadiolaisia tms.
Mitä väliä silläki olisi? Ei mitään, jokaisella vakaumuksensa.
Hopeinen kondomiteline on kaunis ja käyttökelpoinen lahja valmistuvalle nuorelle. Varmasti tulee tarpeeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon järkänny lukuisia kekkereitä elämässäni, mutta en oo koskaan kerännyt yhtään astiasarjaa, varsinkaan kotimaisia. Inhosin marimekkoja yms jo teininä, enkä todellakaan halunnut sellaisia lahjaksi. Raha on kaikkein paras lahja elämäänsä opettelevalle nuorelle, ellei tunne häntä niin hyvin, että voi antaa jotain spesifiä tai omaan makuun/harrastukseen/mielenkiinnon kohteeseen liittyvää kunnollista juttua.
Ja sinä joka hermostuit noista sukupuoli-asioista ketjussa, hirveän monet tekee just niin että tytölle annetaan hopealautasia ja kakkuvateja, tai joku "nätti kuppisarja", mutta pojille rahaa. Se ei vaan oo kiva niin.[/quote]
Niin, te naisethan näitä kakkuvateja olette tässä tunkemassa kaikille lahjaksi.
Ihan teidän naisten oma toksinen käytösmallinne.
No eihän kukaan sanonutkaan että nimenomaan vain MIEHET tuovat tytöille niitä astioita.
Sun uhriutuminen on nyt vähän koomista, sori vaan.
Niin, naisten omaan toksisuuteen ei saa ottaa kantaa? Niinkö?
No mutta täällähän siihen otetaan kantaa koko ajan! Ei kukaan täällä kuvittele, että kun aviopari Hilma ja Pentti saapuvat Marin ylppäreille, että Pentti olisi sen kakkuvadin valinnut.
En ole edelleenkään puhunut miehistä tai Pentistä mitään.
Teidän naisten oma myrkyllisyys tuntuu olevan suurikin tabu ja hyssyttelyn aihe?
No mistä sä sitten puhut? Jos siis puhuminen on sitä, että kaikkien kommentoijien pitäisi vain kirjoittaa, että "naiset on toksisia!!!", niin mitä se tälle keskustelulle antaisi? Mene vaikka sinä aloittamaan keskustelu Ylilaudalle, että "Naiset on toksisia kun väkisin ostelevat sukulaistytölle rumia kakkuvateja" ja voitte siellä sitten voivotella kimpassa kuinka toksisia me ollaankaan. Mutta nyt me täällä AV:lla yritämme keskustella siitä, mitä sille 18-vuotiaalle kannattaisi antaa ja miksi (eli vähän niin kuin korjata niitä toksisia asenteita).
Kovasti raivostut siitä, että osoitan ihan suoraan naisten omiin toksisiin käytömalleihin ja myrkyllisyyteen.
Jouduitko ihan katsomaan peiliin? =D
Mikä mun tekstissäni viittaa "raivostumiseen"? Ihan tyynenä täällä istun ja mielenkiinnosta kysyin, sillä kuten tässäkin viestissä, kritisoit kovasti, mutta et kuitenkaan kerro mitä oikeastaan kritisoit ja se on mulle vieläkin epäselvää. Kukaan täällä ei mielestäni ole kieltänyt kun on tuotu esille se, että naiset ovat yleensä niitä kakkuvateja ostelevia. Mutta silti sä meuhkaat ihan kuin joku olisi ollut eri mieltä kanssasi.
Ja mitä mun pitäisi siellä peilissä sun mukaasi nähdä, joka mitenkään liittyy tähän aiheeseen?
en todellakaan aloittanut tätä sukupuolista jankkaamista, sen teki joku feministi jo ensimmäisellä sivulla.
ostatko jatkossakin kakkuvateja tytöille ja naisille? vai aukesiko silmäsi omille myrkyllisille naiskäytösmalleille?
voitko katsoa sinne peiliin, ihan oikeasti?
En ole koskaan ostanut kenellekään yhtään kakkuvatia ja mä kirjoitin jo useampi sivu sitten kommentin siitä, että tämä on varmaan sitä toksista feminiinisyyttä kun ajatellaan, että 19-vuotias tyttö tarvii kakkuvadin ja kattilasarjan ollakseen kunnollinen ihminen. Ja kai en on pääsääntöisesti olleet naisia, jotka ovat kyselleet, että ostavatko nämä kakkuvati-fanit kakkuvateja myös pojille.
Ja voin katsoa peiliin. Mitä mun pitäisi siellä sun mukaasi nähdä?
Niin mikä se sun ongelmasi oikein on?
Se, että mainitsin naisten oman myrkyllisyyden ja toksiset käytösmallit?
Montako kertaa olet puhunut palstalla toksisesta maskuliinisuudesta eri ketjuissa?
'
No mun ongelma on se, että sä vaadit mua katsomaan peiliin ja mä en tiedä mitä mun pitäisi sieltä etsiä. Enkä oikein tiedä mitä sä tällä naisten toksisuudesta julistamisella oikein haet tässä?
En kyllä kovin ahkerasti ole toksisesta maskuliinisuudesta jauhanut. Enkä varmasti menisi siitä mitään huutamaan ketjuun, jossa lukemattomat miehet yrittäisivät selittää muille miehille, että miksi se on typerää olettaa, että poika tykkää jalkapallosta/jääkiekosta vain siksi, että hän on poika.
Mitä sinä taas tavallaan teet juuri nyt.
Kovasti sinua tuntuu itkettävän naisten oma toksisuus ja siitä puhuminen ja huomauttaminen.
On se kamalaa kun itse täydellisyys joutuu pohtimaan omaa myrkyllisyyttään.
Ja vieläkään et sano yhtään mitään tai vastaa mihinkään kysymykseen, kunhan kirjoitat sanoja peräjälkeen uhriutuvaan sävyyn. Kertoo omaa kieltään siitä kapasiteetista, jolla sä ylipäätään yrität "keskustella". No mutta niinhän sitä sanotaan, että tyhjästä tynnyristä lähtee kovin ääni.
Tämä keskustelu ei johda mihinkään, koska eihän feministi kykene keskusteluun.
Muista valistaa kaikkia muita tuntemiasi NAISIA naisten omasta toksisuudesta, kiitos.
No kun tämä feministi ei edelleenkään saa kiinni, mistä sä muka yrität "keskustella". Kunhan vaan päriset äänekkäästi.
Monenko naisen kanssa olet puhunut naisten omista myrkyllisistä käytösmalleista?
Arvaan jo, että et yhdenkään. Vaikka olet niin feministiä, että.
Jokainen feministi miettii myös omia ja muiden naisten käytösmalleja ja ajatuksia sukupuolesta.
Et ole tainnut koskaan oikeasti keskustella feministin kanssa? Ja tarkoitan keskustelulla sitä että olisit myös oikeasti kuunnellut, mitä meillä on sanottavaa. -eri
Vierailija kirjoitti:
Onko ylioppilaslahjatkin niin sukupuolittuneita että naiset ostavat tytöille paistinpannuja ja kakkulautasia? Vähän niinkuin valmistelevat aikuisuuden roolikahleisiin?
se on sitä toksista naiseutta ja naisten myrkyllisiä käytösmalleja, joista ei saa palstafeministien mukaan edes huomauttaa.
Minulla oli koulukaveri (naispuolinen), joka sai muistaakseni rippilahjaksi kapiokirstun, ja sinne sitten tavaroita, kuten liinavaatteita sekä kaikkia kuppeja ja kippoja. Tämä siis 2000-luvun alussa. Mietin kuinka yleistä tämä on. En ole koskaan aiemmin tai tämän jälkeenkään törmännyt kehenkään joka olisi saanut kapiokirstun - jos nyt ei puhuta menneistä ajoista.

Onhan se toki jännää, että tällaisella naisten palstalla en ole ikinä nähnyt tuollaisia keskusteluja.
Käyttekö te feministit näitä keskusteluja sitten niissä omissa iltamissanne?
Vai miksi te ette tuo niitä esiin yhdellä suurimmasta keskustelufoorumeista ja kerro niistä?
Salaattikulho ja -ottimet kuulostaa tosi pihiltä lahjalta. Mielellään laadukkaita aterimia.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli koulukaveri (naispuolinen), joka sai muistaakseni rippilahjaksi kapiokirstun, ja sinne sitten tavaroita, kuten liinavaatteita sekä kaikkia kuppeja ja kippoja. Tämä siis 2000-luvun alussa. Mietin kuinka yleistä tämä on. En ole koskaan aiemmin tai tämän jälkeenkään törmännyt kehenkään joka olisi saanut kapiokirstun - jos nyt ei puhuta menneistä ajoista.
Meidän äiti sai, kun meni naimisiin vuonna 1978. Jokainen tyttäristä sai kirstun, jossa oli sitten noita liinavaatteita ja muita.
Tiedoksi osalle: kaikki eivät halua vain rahaa. Se on toki turvallinen vaihtoehto, jos ei tiedä mistä abi tykkää. Osa vieraista kuitenkin oikeasti jopa tuntee sen ylioppilaan ja saattaa tietää, että juhlakalu tykkää esimerkiksi paljon leipomisesta ja kauniista kattamisesta. Silloin esimerkiksi täyshopea kakkulapio kaiverruksineen voi olla todella mieleinen lahja. Kuka raaskisi muuten käyttää sellaiseen jotain paria sataa euroa? Lahjana tuollainen on juuri upea. En minäkään antaisi Prismasta ostettuja astioita lahjaksi, mutta joku tuollainen saattaisi olla todella mieluinen riippuen lahjan saajasta.

Myöskään kaikki ihmiset eivät tykkää samoista asioista. Kaikille ne astiat ja sisustus ei ole suuri intohimo, ja voi olla miellyttävää muuttaa valmiin astiaston kanssa omaan ensimmäiseen kotiin. Instasisustusabille näin ei tietenkään kannata toimia, ja rahalahjat ovat myös varmasti suosittuja. Olisin itse kuitenkin ollut pettynyt, mikäli olisin saanut pelkkää rahaa. Olisi tuntunut siltä, ettei kukaan ole jaksanut ollenkaan käyttää ajatusta siitä mistä minä olisin saattanut tykätä. Iloitsen edelleen juuri näistä kauniista kakkulautasista ja salaattiottimista mitä sain itse lahjaksi, rahan lisäksi. Joku muukin saattaa iloita, mutta eivät kaikki.
Vierailija kirjoitti:
RAHAAAAAAAA
RAHAAAAAAAA
RAHAAAAAAAA
RAHAAAAAAAA
RAHAAAAAAAA
Onneksi ei tarvitse mennä yksinkään lakkiaisiin. Säästyy nekin RAHAT.
Itse näin kolmekymppisenä olen tyytyväinen siihen, että sain myös rahaa. Kaikki astiat eivät silloin olleen minulle täysin mieluisia, mutta näin myöhemmin ne ovat lempilahjojani eikä nykyään niitä saisi enää mistään. Ne ovat myös niin persoonallisia, että en uskaltaisi käyttää niihin nyt hyvätuloisenakaan rahaa, mutta rakastan niitä silti. Vaikka puollankin lahjarahaa, niin kaikista vähiten tykkään niistä astioista mitkä ostin itse lahjarahoillani. :D