Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi vapaaehtoinen lapsettomuus aiheuttaa niin paljon raivoa joillakin?

Velallinen vela
17.05.2021 |

Olen huomannut deittipalstoilla ja Tinderissä että se että minulla ei ole lapsia ja haen miestä jolla ei myöskään ole lapsia, aiheuttaa välillä ihan järjetöntä raivoa.
Miksi?

Ei, en vihaa lapsia. Minulla on kummilapsia. Olen hoitanut sisarustenja ystävien lapsia. En vain ole koskaan halunnut omia lapsia. Enkä halua.
Ja kumppanin haluan olevan lapseton myös. Haluan kahden aikuisen suhteen.

Ja kyllä, vaikka lapset olisivat aikuisia jo, on mies silti isä ja siten hänen ykkösasiansa ovat toki lapset ja niiden mahdolliset tarpeet, vaikka olisivat aikusiia.
Olen treffaillut muutamia miehiä joilla lähes aikusiia tai aikuisia lapsia ja aina välillä tuli tilanteita, joissa lapsen tarve apuun tai tukeen menee ykköseksi. Niin pitääkin mennä, tietenkin, en voisi kunnioittaa välinpitämätöntä tai renttua isää enkä sellaista kumppaniksi halua. Mutta huomasin että se ei vaan ole mun juttu, jälkikasvua omaava kumppani siis.

Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun "lapsellinen" mies on alkanut raivota minulle kun olen kertonut että etsin vain lapsetonta kumppania. Kerron tämä toki jo profiilissa mutta ei kai niitä monikaan lue..

Mutta ällistyttää se suuttumuksen määrä :O
Miksi se, että en halua jälkikasvua itse enkä jälkikasvua omaavaa miestä, koetaan henkilökohtaiseksi loukkaukseksi miehen taholta?
Olen satavarma että heille löytyy ottajia muistakin kuin minusta, joten tuo kiukuttelu ("tekeekö lapset miehen jotenkin kelpaamattomaksi??") on käsittämätöntä.

Tälläkin palstallahan on yllättävän paljon välillä raivoisia kommentteja "veloja" kohtaan ja kiinnostaisi tietää MIKSI vapaaehtoinen lapsettomuus aiheuttaa aggressiota joissakin näin paljon? (Okei, onhan täälllä v**tuilua myös yyhoita kohtaan eli ehkä naisvihaa sitten?)

Kommentit (541)

Vierailija
241/541 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta Velat ovat osa luonnonvalintaa aivan samoin kun ovat homot ja lesbotkin. Kaikkien geenejä ei ole tarkoitettu jatkumaan ja on lopulta koko ihmiskunnan etu, että ne eivät jatku. Ihmiskunta on aina selvinnyt muutoksista ja vaikka Suomi ikuisesti hyvinvointiyhteiskuntana säilyisikään niin aina lopulta kasvaa se sukupolvi joka oppii elämään ilman niitäkin.

Kyllä. Mun yläkerrassa asuvalla n. 30-vuotiaalla työttömällä yh-äidillä on nyt 4 lasta (pienin on taaperoiässä). Lasun kautta kersoille on hankittu tukiperheitä, kun ei elämänhallinta vaikuta olevan ihan priimaa ja aiheuttavat rapussa jatkuvasti ongelmia kun niitä ei kukaan kasvata. Epäilen, että äidillä on lievä kehitysvamma tms, sillä ei varmasti pelaa täydellä pakalla. Löisin vaikka vetoa, että 2v sisään on tiineenä taas. Varsinainen geneettinen helmi tämä perhe. Ei se sisään roiskiminen vaadi korkeaa älykkyyttä tai muuta lahjakkuutta. Siihen pystyy suurin osa eläimistäkin.

Sun ulosantisi jo kertoo, että sun ÄO on alhaisempi kuin naapurisi. Varsinainen heneettinen helmi ja hyvin kasvatettu olet 🤦‍♀️

Ja tää varmasti kuvittelee voivansa treffimarkkinoilla sanella miehelle ehdot 😅 Todellinen helmi.

Voi muru, mä en ole niin epätoivoisen miehenkipeä, että mun tarvisi sanella kenellekään mitään. Tietysti se siittäjää etsivät olette siinä asemassa, että pitää tehdä kompromisseja jotta löydätte jonkun haaroihinne mällinsä roiskimaan ja vielä ehkä jäämäänkin sen jälkeen, mutta itselleni sillä ei ole mitään väliä.

Vierailija
242/541 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsellisten pitäisi olla tyytyväisiä kun saavat valita kesäloma-aikansa ja velat jää sinne duuniin heidän puolestaan painamaan siksi aikaa kun on parhaat ulkoilukelit. Plus saahan sitä aina hyvällä syyllä jäädä kotiinkin kun lapsi sattuu vähän yskähtelemään.

No kerropa ratkaisuehdotus, miten asia hoidetaan niin, ettei perheellinen joudu hankalaan tilanteeseen? Toki lapsettomalla pitäisi olla oikeus lomaan keskellä kesää, mutta miten kohtuullisena pidät sitä, että äidillä loma on toukokuussa, isällä syyskuussa ja koko lasten loma-ajan vanhemmat ovat töissä? Entä miten inhimillisenä pidät sitä, ettei vanhempi voisi jäädä kotiin hoitamaan sairasta lasta?

Onneksi kaikki velat eivät ajattele noin, mutta te jotka ajattelette olette just niitä jotka leimaatte velat mulkuiksi. Onneksi olkoon.

Päätös tehdä lapsia on henkilökohtainen. Se ei ole työnantajan eikä työkavereiden ongelma. Sen aiheuttamien hankaluuksien ratkaisu on vanhempien ongelma. On vanhempien asia järjestellä lasten hoito, ja se on heidän hankaluutensa, ei muiden. Näitä asioita pitäisi miettiä jo ennen kuin ehkäisyä ollaan jättämässä pois, eikä vasta hups kun ekaluokan kesäloma on lähestymässä.

Ja tässä näemme taas henkilön, joka ei ajattele mitään muuta kuin itseään. Mäkin voisin sanoa, että mitä nillität, kun olet lapset jättänyt tekemättä ja näin ollen olet vapaa tekemään mun lomalla töitä. Mutta enhän mä saa sitä sanoa, kun sun valinta on oikea ja mun väärä. Tai jos haluat loman koska miesystäväsi lähtee ulkomaille, mä voisin vaan sanoa, että mitäs valitsit tän työn ja ton miehen, ei ole mun ongelma. Ihan jokainen ihminen ymmärtää lomien jaon oli siellä sit hoitoasiat tai jotkut muut syyt takana. Mutta eipä sitä voi vaatia tajuamaan, kun se oma vela-aate värittää koko maailmankuvan mustaksi. Onneksi et ole mun lähipiiriä, tollasta jaksa kukaan.

En ole se jolle vastasit, mutta millä ihmeen lisääntyneen aatteen logiikalla vela on tuossa kuviossa itsekäs? Vela on sitä mieltä että lomat jaetaan tasapuolisesti samojen periaatteiden mukaan, lisääntynyt taas kaipaa etuoikeuksia ja erityiskohtelua. Mieti nyt hetki ihan rauhass että kumpi on se minäminä-ihminen.

Millä tavalla vela puhuu tässä tasapuolisuuden puolesta? Hänhän syyttää kaikkia lapsellisia siitä, että hän ei saa lomaa just sillon kuin haluaa. Luuletko, että lapsellinen ei saattaisi haluta lomaa vaikka elokuussa, mutta hänen yulee se heinäkuussa pitää? Ei se ole erityiskohtelua, se on järkevää ja työnantajankin edun mukaista. Kyllä se on vela, joka haluaa kaiken itselleen ja väittää sitä tasa-arvoksi. Aina, jos hänen lomansa on syyskuussa, on se lapsellisten vika.

No nyt on pahasti ymmärryksessä vikaa, mitä ihmettä. Ei vela vaadi saada pitää lomaansa aina juuri silloin kuin haluaa, vaan yhtä usein kuin se lapsellinenkin. Sulle ei kuplassasi tule edes mieleen että on olemassa kolmaskin vaihtoehto; se ettei kumpikaan vaadi erityiskohtelua vaan lomat jaetaan TASAPUOLISESTI ja SAMOJEN PERIAATTEIDEN MUKAAN. Ja jos velan loma on aina syyskuussa vaikka hän toivoisi sen heinäkuulle, lapsellisissa todennäköisesti on vikaa. Kiertävä lomalista on siihen oiva ratkaisu.

Jos ei ole kiertävää lomalistaa ja lomat jaetaan epätasa-arvoisesti, ei se ole lapsellisten vika vaan organisaation vika. Tajuatko? Luuletko sä, että lapsellisilla on enemmän lomaa? Voi voi. Vela nimenomaan vaatii erityiskohtelua, jos hänet pitäisi aina ajatella ennen muita.

Lapsellisethan sitä erityskohtelua haluavat. Jos duunissa on 5 ihmistä ja kaikki haluavat heinäkuun lomakuuksi, niin silloin jokaisen pitää saada se heinäkuu vapaaksi 5.v välein. Ei ole reilua, että se 1 lapseton on aina heinäkuun töissä ja syyskuun lomalla kun muuta lässyttää lasten kesälomista. 

tai sitten päätätte pistää kiskan kiinni heinäkuuksi (tai joksikin muuksi kuukaudeksi) ja lomailette kaikki samaan aikaan.

Ja se olisi sulle ihan ok, jos sun lähimarketissasi toimittaisiin noin?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
243/541 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta Velat ovat osa luonnonvalintaa aivan samoin kun ovat homot ja lesbotkin. Kaikkien geenejä ei ole tarkoitettu jatkumaan ja on lopulta koko ihmiskunnan etu, että ne eivät jatku. Ihmiskunta on aina selvinnyt muutoksista ja vaikka Suomi ikuisesti hyvinvointiyhteiskuntana säilyisikään niin aina lopulta kasvaa se sukupolvi joka oppii elämään ilman niitäkin.

Kyllä. Mun yläkerrassa asuvalla n. 30-vuotiaalla työttömällä yh-äidillä on nyt 4 lasta (pienin on taaperoiässä). Lasun kautta kersoille on hankittu tukiperheitä, kun ei elämänhallinta vaikuta olevan ihan priimaa ja aiheuttavat rapussa jatkuvasti ongelmia kun niitä ei kukaan kasvata. Epäilen, että äidillä on lievä kehitysvamma tms, sillä ei varmasti pelaa täydellä pakalla. Löisin vaikka vetoa, että 2v sisään on tiineenä taas. Varsinainen geneettinen helmi tämä perhe. Ei se sisään roiskiminen vaadi korkeaa älykkyyttä tai muuta lahjakkuutta. Siihen pystyy suurin osa eläimistäkin.

Sun ulosantisi jo kertoo, että sun ÄO on alhaisempi kuin naapurisi. Varsinainen heneettinen helmi ja hyvin kasvatettu olet 🤦‍♀️

Taitaa olla naapurin mamma linjoilla. Mene katsomaan niiden lastesi perään välillä, ovat kuitenkin taas hajoittamassa jotain.

Voi kuule, onneksi en ole naapurisi. Sen verran olet kieroon kasvanut, että enpä haluaisi vastaasi tulla. Enkä mä, perheellinen muutenkaan asuisi opiskelija- tai tukiasunnossa.

Mä kieltämättä opiskelijana joudun vielä hetken näitä sosiaalitapauksia ja tulevia pikkurikollisia ja nistejä kestämään. Toivoisin kyllä, että voisin ko. perheen sinun naapuriisi lähettää asumaan, sillä varmasti sinulla riittäisi myötätuntoa ja ymmärrystä kun heidän ~7 ja 9 -vuotiaansa haistattelisi sulle ja sun lapsillesi v*ttua, h*orittelisi ja hajoittaisi lastesi leluja. Sä voit kauhistella siellä muumitalossa missä satut pesueesi kanssa majailemaan, mutta  tekisi ihan hyvää sullekin nähdä vähän erilaisen perheen elämää läheltä.

Mielummin mä heitä katselisin kuin sua. Ei sun ole vaikeaa levittää haarojaan joka toiselle ja antaa ruikkia sisään, eläimetkin sen osaa, sen sijaan perheen kasvattaminen on naapurillesi varmasti vaikeaa.

Vierailija
244/541 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se vasta hauskaa onkin kun jotain raivostuttaa vapaaehtoinen lapsettomuus ja samaan aikaan ollaan naama myrtsinä kun joku saakin lapsia. Kun ei itse ole saanut vaikka haluaisi.

Vierailija
245/541 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta Velat ovat osa luonnonvalintaa aivan samoin kun ovat homot ja lesbotkin. Kaikkien geenejä ei ole tarkoitettu jatkumaan ja on lopulta koko ihmiskunnan etu, että ne eivät jatku. Ihmiskunta on aina selvinnyt muutoksista ja vaikka Suomi ikuisesti hyvinvointiyhteiskuntana säilyisikään niin aina lopulta kasvaa se sukupolvi joka oppii elämään ilman niitäkin.

Kyllä. Mun yläkerrassa asuvalla n. 30-vuotiaalla työttömällä yh-äidillä on nyt 4 lasta (pienin on taaperoiässä). Lasun kautta kersoille on hankittu tukiperheitä, kun ei elämänhallinta vaikuta olevan ihan priimaa ja aiheuttavat rapussa jatkuvasti ongelmia kun niitä ei kukaan kasvata. Epäilen, että äidillä on lievä kehitysvamma tms, sillä ei varmasti pelaa täydellä pakalla. Löisin vaikka vetoa, että 2v sisään on tiineenä taas. Varsinainen geneettinen helmi tämä perhe. Ei se sisään roiskiminen vaadi korkeaa älykkyyttä tai muuta lahjakkuutta. Siihen pystyy suurin osa eläimistäkin.

Sun ulosantisi jo kertoo, että sun ÄO on alhaisempi kuin naapurisi. Varsinainen heneettinen helmi ja hyvin kasvatettu olet 🤦‍♀️

Ja tää varmasti kuvittelee voivansa treffimarkkinoilla sanella miehelle ehdot 😅 Todellinen helmi.

Voi muru, mä en ole niin epätoivoisen miehenkipeä, että mun tarvisi sanella kenellekään mitään. Tietysti se siittäjää etsivät olette siinä asemassa, että pitää tehdä kompromisseja jotta löydätte jonkun haaroihinne mällinsä roiskimaan ja vielä ehkä jäämäänkin sen jälkeen, mutta itselleni sillä ei ole mitään väliä.

Tollasella kielenkäytöllä sä et siihen voisikaan. Kukaan selväjärkinen mies ei katsoisikaan suhun päin enää mällien heiton jälkeen. Surullista

Vierailija
246/541 |

Varmasti haistattelevat vähemmän kuin sinä. Edes täällä et osaa puhua normaalisti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
247/541 |

No mutta oletpa sinä varsinainen Mammojen Mamma, kaikkien marttyyriäitien suojelupyhimys:D

Olet olevinasi muka jotenkin parempi, mutta ei tuo sun ulosantisi ole yhtään sen parempaa kuin munkaan, ainoa ero on se, että mä oikeasti tiedän sen henkilön ketä kritisoin ja mulla on hyvin konkreettiset syyt, sinä taas teet nettikommentoinnin perusteella analyyseja ja haukut ja dissaat ihmistä, jote et tunne ollenkaan ja hyökkäät henkilöön. Eli aika lapsellista ja ala-arvoista käytöstä harrastat sinäkin.

Joo, mitä naapuriin tulee, niin näyttäisi seperheen kavattaminen olevan mahdotonta, jos nyt edes yrittää. Mutta haarojen levittäminen ilmeisesti onnistuu. Mutta ehkäisyn käyttäminen sitten taas ei. Olen nähnyt vaikuttavampaa vanhemmuutta Avara luonto -ohjelmassa.

Vai johtuuko närkästyksesi kenties siitä, että kykenet samaistumaan kuvaukseeni naapuristani? Kai sä tiedät, että ehkäisy on keksitty? Ei ole pakko porsia joka laakin seurauksena, etenkin jos ei nykyistenkään kanssa enää pärjää.

Vierailija
248/541 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KAIKKI velanaiset katuvat viimeistään viisikymppisenä sitä ettei tullut lapsia hankittua/yksikään mies ei kelvannut.

Tunnen ehkä sata tuollaista. Joka ikinen käynyt terapiassa tuon asian kanssa. Muutama läpikäynyt psykoosinkin.

En tiedä ketään joka katuu. Hyvin onnellisia ovat, toteuttavat itseään. Taitaa olla toiveajattelusi. Eri asia jos on tahtomattaan lapseton, mutta vapaaehtoinen lapsettomuus on monenkymmenen vuoden harkittu päätös, ei sitä kaduta.

Näkeehän se jo tästäkin ketjusta, että nää on parikymppisiä ja/tai katkeroituneita ja yksinäisiä. Ulosanti jo kertoo, että ihan kaikki ei ole kunnossa. Eiköhän sinne mahdu aika monta velaa, jotka eivät vain ole keksineet muuta voimaantumistapaa, kun ei sitä miestä ole löytäneet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
249/541 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta Velat ovat osa luonnonvalintaa aivan samoin kun ovat homot ja lesbotkin. Kaikkien geenejä ei ole tarkoitettu jatkumaan ja on lopulta koko ihmiskunnan etu, että ne eivät jatku. Ihmiskunta on aina selvinnyt muutoksista ja vaikka Suomi ikuisesti hyvinvointiyhteiskuntana säilyisikään niin aina lopulta kasvaa se sukupolvi joka oppii elämään ilman niitäkin.

Kyllä. Mun yläkerrassa asuvalla n. 30-vuotiaalla työttömällä yh-äidillä on nyt 4 lasta (pienin on taaperoiässä). Lasun kautta kersoille on hankittu tukiperheitä, kun ei elämänhallinta vaikuta olevan ihan priimaa ja aiheuttavat rapussa jatkuvasti ongelmia kun niitä ei kukaan kasvata. Epäilen, että äidillä on lievä kehitysvamma tms, sillä ei varmasti pelaa täydellä pakalla. Löisin vaikka vetoa, että 2v sisään on tiineenä taas. Varsinainen geneettinen helmi tämä perhe. Ei se sisään roiskiminen vaadi korkeaa älykkyyttä tai muuta lahjakkuutta. Siihen pystyy suurin osa eläimistäkin.

Sun ulosantisi jo kertoo, että sun ÄO on alhaisempi kuin naapurisi. Varsinainen heneettinen helmi ja hyvin kasvatettu olet 🤦‍♀️

Ja tää varmasti kuvittelee voivansa treffimarkkinoilla sanella miehelle ehdot 😅 Todellinen helmi.

Voi muru, mä en ole niin epätoivoisen miehenkipeä, että mun tarvisi sanella kenellekään mitään. Tietysti se siittäjää etsivät olette siinä asemassa, että pitää tehdä kompromisseja jotta löydätte jonkun haaroihinne mällinsä roiskimaan ja vielä ehkä jäämäänkin sen jälkeen, mutta itselleni sillä ei ole mitään väliä.

Tollasella kielenkäytöllä sä et siihen voisikaan. Kukaan selväjärkinen mies ei katsoisikaan suhun päin enää mällien heiton jälkeen. Surullista

Voi että, melkein tuntuisi pahalta, jos asian tila olisi näin. Olen kuitenkin huomannut, että nuorella, hyvännäköisellä ja lapsettomalla naisella riittää vientiä. Jopa sen verran, että ei tarvi siihen ensimmäiseen halukkaaseen ripustautua. Koita sinä kuitenkin pitää siitä ukostasi kiinni (jos on vielä kuvioissa).

Vierailija
250/541 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta Velat ovat osa luonnonvalintaa aivan samoin kun ovat homot ja lesbotkin. Kaikkien geenejä ei ole tarkoitettu jatkumaan ja on lopulta koko ihmiskunnan etu, että ne eivät jatku. Ihmiskunta on aina selvinnyt muutoksista ja vaikka Suomi ikuisesti hyvinvointiyhteiskuntana säilyisikään niin aina lopulta kasvaa se sukupolvi joka oppii elämään ilman niitäkin.

Kyllä. Mun yläkerrassa asuvalla n. 30-vuotiaalla työttömällä yh-äidillä on nyt 4 lasta (pienin on taaperoiässä). Lasun kautta kersoille on hankittu tukiperheitä, kun ei elämänhallinta vaikuta olevan ihan priimaa ja aiheuttavat rapussa jatkuvasti ongelmia kun niitä ei kukaan kasvata. Epäilen, että äidillä on lievä kehitysvamma tms, sillä ei varmasti pelaa täydellä pakalla. Löisin vaikka vetoa, että 2v sisään on tiineenä taas. Varsinainen geneettinen helmi tämä perhe. Ei se sisään roiskiminen vaadi korkeaa älykkyyttä tai muuta lahjakkuutta. Siihen pystyy suurin osa eläimistäkin.

Sun ulosantisi jo kertoo, että sun ÄO on alhaisempi kuin naapurisi. Varsinainen heneettinen helmi ja hyvin kasvatettu olet 🤦‍♀️

Taitaa olla naapurin mamma linjoilla. Mene katsomaan niiden lastesi perään välillä, ovat kuitenkin taas hajoittamassa jotain.

Voi kuule, onneksi en ole naapurisi. Sen verran olet kieroon kasvanut, että enpä haluaisi vastaasi tulla. Enkä mä, perheellinen muutenkaan asuisi opiskelija- tai tukiasunnossa.

Mä kieltämättä opiskelijana joudun vielä hetken näitä sosiaalitapauksia ja tulevia pikkurikollisia ja nistejä kestämään. Toivoisin kyllä, että voisin ko. perheen sinun naapuriisi lähettää asumaan, sillä varmasti sinulla riittäisi myötätuntoa ja ymmärrystä kun heidän ~7 ja 9 -vuotiaansa haistattelisi sulle ja sun lapsillesi v*ttua, h*orittelisi ja hajoittaisi lastesi leluja. Sä voit kauhistella siellä muumitalossa missä satut pesueesi kanssa majailemaan, mutta  tekisi ihan hyvää sullekin nähdä vähän erilaisen perheen elämää läheltä.

Mielummin mä heitä katselisin kuin sua. Ei sun ole vaikeaa levittää haarojaan joka toiselle ja antaa ruikkia sisään, eläimetkin sen osaa, sen sijaan perheen kasvattaminen on naapurillesi varmasti vaikeaa.

No mutta oletpa sinä varsinainen Mammojen Mamma, kaikkien marttyyriäitien suojelupyhimys:D

Olet olevinasi muka jotenkin parempi, mutta ei tuo sun ulosantisi ole yhtään sen parempaa kuin munkaan, ainoa ero on se, että mä oikeasti tiedän sen henkilön ketä kritisoin ja mulla on hyvin konkreettiset syyt, sinä taas teet nettikommentoinnin perusteella analyyseja ja haukut ja dissaat ihmistä, jote et tunne ollenkaan ja hyökkäät henkilöön. Eli aika lapsellista ja ala-arvoista käytöstä harrastat sinäkin.

Joo, mitä naapuriin tulee, niin näyttäisi seperheen kavattaminen olevan mahdotonta, jos nyt edes yrittää. Mutta haarojen levittäminen ilmeisesti onnistuu. Mutta ehkäisyn käyttäminen sitten taas ei. Olen nähnyt vaikuttavampaa vanhemmuutta Avara luonto -ohjelmassa.

Vai johtuuko närkästyksesi kenties siitä, että kykenet samaistumaan kuvaukseeni naapuristani? Kai sä tiedät, että ehkäisy on keksitty? Ei ole pakko porsia joka laakin seurauksena, etenkin jos ei nykyistenkään kanssa enää pärjää.

Närkästykseni johtuu ihan vain sun lapsellisesta tavastasi puhua ja käyttää sairasta kieltä. Heti, kun vastaan käyttämällä sun sanoja, osoittaakseni miten naurettavia ne on, sä syytät mua hyökkäämisestä ja haukkumisesta. Sulla on paha olla, ymmärrän, mutta älä sentään muista puhu sen takia noin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
251/541 |

Selitä mitä selität, sun räksyttävä tapasi puhua on kuitenkin kaikille tuttu ja miehille turn off. Kaikki näkee sun läpi, sori vaan. -eri

Vierailija
252/541 |

Ja sinäkö puhut näin normaalisti? Kun sanoin, että uskon naapurin naisella olevan kehitysvamman, tarkoitin sitä. Siis kehitysvammaisia on olemassa, ihan oikeasti. Ja uskon että naapurini on vähintäänkin rajatapaus tai omaa jonkun muun neurologisen poikkeaman.

Mutta sinä ilmoitat olevasi sitä mieltä, että minun ÄO:ni on matalampi kuin naapurini, vaikka et ole koskaan ko. ihmistä tavannut. Et tiedä koko perheestä mitään, etkä tiedä millaisten asioiden perusteella olen mielipiteeni tehnyt. Mutta sinä hyökkäät mun kimppuuni yhden aiempaan viestiin vastaavan kommentin perusteella. Eli aika huonoilla kantimilla on sinunkin kasvatuksesi. Mä en muuten ole haistatellut yhdessäkään viestissä. Enkä edes niille naapurin kersoille, vaikka heillä sellaista taipumusta on.

Mutta uskon, että tekstini liippasi nyt niin läheltä, että otit sen jostain syystä henkilökohtaisesti. Olet siis varmaan joku 4 lapsen yh-mamma, joka meuhkaa päivät AV:lla ja dissaa muita jotka täällä kirjoittaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
253/541 |

No näitä AV:n miehiä en ole havittelemassakaan, joten ei haittaa vaikka on turn off :D

Vierailija
254/541 |

Mä vastasin sun viestiisi sinulle sillä kielellä, jolla sinä ensimmäisen kerran mulle kirjoitit. Jos haluat, että sinulle kohdistetaan asiallista kommentointia, niin sitten ei kannata aloittaa v*ttuilemalla. Jos aloittaa, niin sitten vastaan samaan sävyyn takaisin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
255/541 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen huomannut saman. Pidän ihan lapsista ja voisin niitä ehkä tulevaisuudessa hankkiakkin. En kuitenkaan halua tieten tahtoen mukaan uusperhekuvioon. Työskentelen lasten kanssa ja olen huomannut kuinka hankalia nuo kuviot voivat olla. Olen hienovaraisesti pyrkinyt selittämään, etten halua seurustella lapsellisten miesten kanssa, mutta aika paljon ärtymystä ja vihaa on tullut vastaukseksi.

Vierailija
256/541 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta Velat ovat osa luonnonvalintaa aivan samoin kun ovat homot ja lesbotkin. Kaikkien geenejä ei ole tarkoitettu jatkumaan ja on lopulta koko ihmiskunnan etu, että ne eivät jatku. Ihmiskunta on aina selvinnyt muutoksista ja vaikka Suomi ikuisesti hyvinvointiyhteiskuntana säilyisikään niin aina lopulta kasvaa se sukupolvi joka oppii elämään ilman niitäkin.

Kyllä. Mun yläkerrassa asuvalla n. 30-vuotiaalla työttömällä yh-äidillä on nyt 4 lasta (pienin on taaperoiässä). Lasun kautta kersoille on hankittu tukiperheitä, kun ei elämänhallinta vaikuta olevan ihan priimaa ja aiheuttavat rapussa jatkuvasti ongelmia kun niitä ei kukaan kasvata. Epäilen, että äidillä on lievä kehitysvamma tms, sillä ei varmasti pelaa täydellä pakalla. Löisin vaikka vetoa, että 2v sisään on tiineenä taas. Varsinainen geneettinen helmi tämä perhe. Ei se sisään roiskiminen vaadi korkeaa älykkyyttä tai muuta lahjakkuutta. Siihen pystyy suurin osa eläimistäkin.

Sun ulosantisi jo kertoo, että sun ÄO on alhaisempi kuin naapurisi. Varsinainen heneettinen helmi ja hyvin kasvatettu olet 🤦‍♀️

Taitaa olla naapurin mamma linjoilla. Mene katsomaan niiden lastesi perään välillä, ovat kuitenkin taas hajoittamassa jotain.

Voi kuule, onneksi en ole naapurisi. Sen verran olet kieroon kasvanut, että enpä haluaisi vastaasi tulla. Enkä mä, perheellinen muutenkaan asuisi opiskelija- tai tukiasunnossa.

Mä kieltämättä opiskelijana joudun vielä hetken näitä sosiaalitapauksia ja tulevia pikkurikollisia ja nistejä kestämään. Toivoisin kyllä, että voisin ko. perheen sinun naapuriisi lähettää asumaan, sillä varmasti sinulla riittäisi myötätuntoa ja ymmärrystä kun heidän ~7 ja 9 -vuotiaansa haistattelisi sulle ja sun lapsillesi v*ttua, h*orittelisi ja hajoittaisi lastesi leluja. Sä voit kauhistella siellä muumitalossa missä satut pesueesi kanssa majailemaan, mutta  tekisi ihan hyvää sullekin nähdä vähän erilaisen perheen elämää läheltä.

Varmasti haistattelevat vähemmän kuin sinä. Edes täällä et osaa puhua normaalisti.

Ja sinäkö puhut näin normaalisti? Kun sanoin, että uskon naapurin naisella olevan kehitysvamman, tarkoitin sitä. Siis kehitysvammaisia on olemassa, ihan oikeasti. Ja uskon että naapurini on vähintäänkin rajatapaus tai omaa jonkun muun neurologisen poikkeaman.

Mutta sinä ilmoitat olevasi sitä mieltä, että minun ÄO:ni on matalampi kuin naapurini, vaikka et ole koskaan ko. ihmistä tavannut. Et tiedä koko perheestä mitään, etkä tiedä millaisten asioiden perusteella olen mielipiteeni tehnyt. Mutta sinä hyökkäät mun kimppuuni yhden aiempaan viestiin vastaavan kommentin perusteella. Eli aika huonoilla kantimilla on sinunkin kasvatuksesi. Mä en muuten ole haistatellut yhdessäkään viestissä. Enkä edes niille naapurin kersoille, vaikka heillä sellaista taipumusta on.

Mutta uskon, että tekstini liippasi nyt niin läheltä, että otit sen jostain syystä henkilökohtaisesti. Olet siis varmaan joku 4 lapsen yh-mamma, joka meuhkaa päivät AV:lla ja dissaa muita jotka täällä kirjoittaa.

😅 Mä puhun sun mällien heitoista ja poikimisesta, en kehitysvamma-sanasta. Sä vaan räkytät ja räkytät, ei voi olla huomaamatta sun ÄOsi olevan alhainen. Sun teksti ei voi liipata ketään läheltä, sen verran se on värittynyt sun pahalla ololla. Kyllä se siitä, kun jaksat nyt vaan pakertaa, kortistossa on sit hyvä valmistumisen jälkeen olla, niin on aikaa taas täällä räkyttää.

Vierailija
257/541 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsellisten pitäisi olla tyytyväisiä kun saavat valita kesäloma-aikansa ja velat jää sinne duuniin heidän puolestaan painamaan siksi aikaa kun on parhaat ulkoilukelit. Plus saahan sitä aina hyvällä syyllä jäädä kotiinkin kun lapsi sattuu vähän yskähtelemään.

No kerropa ratkaisuehdotus, miten asia hoidetaan niin, ettei perheellinen joudu hankalaan tilanteeseen? Toki lapsettomalla pitäisi olla oikeus lomaan keskellä kesää, mutta miten kohtuullisena pidät sitä, että äidillä loma on toukokuussa, isällä syyskuussa ja koko lasten loma-ajan vanhemmat ovat töissä? Entä miten inhimillisenä pidät sitä, ettei vanhempi voisi jäädä kotiin hoitamaan sairasta lasta?

Onneksi kaikki velat eivät ajattele noin, mutta te jotka ajattelette olette just niitä jotka leimaatte velat mulkuiksi. Onneksi olkoon.

Päätös tehdä lapsia on henkilökohtainen. Se ei ole työnantajan eikä työkavereiden ongelma. Sen aiheuttamien hankaluuksien ratkaisu on vanhempien ongelma. On vanhempien asia järjestellä lasten hoito, ja se on heidän hankaluutensa, ei muiden. Näitä asioita pitäisi miettiä jo ennen kuin ehkäisyä ollaan jättämässä pois, eikä vasta hups kun ekaluokan kesäloma on lähestymässä.

Korjataan...

- Sen ei tarvitse olla työnantajan ongelma...

- Sen ei tarvitse olla myöskään työkavereiden ongelma...

Mutta...

Jos kaikesta huolimatta työnantaja ja työkaverit näkevät siinä mahdollisuuden tulla vastaan, niin se voi vaikuttaa myös siihen mielikuvaan mikä työpaikasta leviää ulospäin. Jos meillä on työpaikka joka suhtautuu suopeasti perhe-elämään ja työpaikka jota ei voi vähempää kiinnostaa työntekijöidensä elämä työpaikkansa ulkopuolella niin kumpaan paikkaan veikkaat olevan enemmän tulijoita?

No sinne tulee niitä perheellisiä, jolloin voivat keskenään taistella lomista ja paikata toisiaan lasten sairastaessa. Siinähän se oikeudenmukaisuus toteutuu. Ei ole veloja ratkomassa kesän hoito-ongelmia tai kasautuvia töitä.

Olen ollut töissä yhteisöissä, jossa valtaosalla lapsia, tai harvalla lapsia. Arvaapa kummassa olivat työntekijät uupuneita ja hommat sekaisin joustoista huolimatta ja kummassa hommat hoidettiin sujuvasti, kasautumatta ja kaikille tasapuoliset kompromissit olivat itsestäänselvyys?

Ja siihenhän ei tietenkään ollut mitään osaa esimerkiksi esimiestyöllä, organisaatiokulttuurilla ym. ? Jos tekosyitä hommien levällään oloon pitää etsiä työntekijöiden perhesuhteista niin siinä vaiheessa firmassa on moni muukin asia pahasti vinksallaan.

Sama organisaatio, sama esimies. Toki henkilösuhteet, henkilökohtaiset ominaisuudet ja muut vaikuttavat, mutta kyllä merkittävä stressi tuli siitä, kun työntekijät olivat perhesuhteiden vuoksi paljon pois. Riittaa rasitti kun tuurasi eijaa lasten lasten sairauden vuoksi, eija sitten ajatteli, että minäkin jos muutkin ja jokainen oli vuorollaan hepakassa ja tatti otsassa. Motivaatio nolla. Ei ollut vaan tekijöitä työlle paikalla tarpeeksi säännöllisesti. Kyllähän siinä kiire tulee. Lomatoiveketju taas oli seiskatasoa, ennenkuin pomo pisti stopin nokittelulle.

Onneksi voi itse vaihtaa, olihan se ero selvä omassakin stressitasossa kun ei ole joka toinen päivä paria ylimääräistä puhelinta pöydällä, vaan voi keskittyä omiin töihin pääsääntöisesti. Joku harvinainen poikkeus erikseen.

1. Jo se, että työpaikalla mietitään tattiotsassa sitä, että hitto kun Riitta on taas lapsiensa vuoksi pois työstä kertoo siitä, että johtaminen ei ole kunnossa. On eri asia olla ryyppäämisen vuoksi saikulla ja sitten taas sen vuoksi, että se mukula on kipeänä. Jälkimmäiselle ei voi mitään ja se, että työkaverit terottavat poissa ollessa tikaria iskettäväksi selkään kertoo vakavista työpaikan sisäisistä ongelmista.

2. Jos on julkista tietoa, että Eija käyttää sairaslomia väärin niin siihen on helppo ratkaisu: huomautus, varoitus, potkut. Miksi työnantaja ei käyttänyt lain hänelle suomia oikeuksia? = johtamisongelma

3. Kuormittuminen = johtamisongelma

4. Sekavat lomakäytännöt = johtamisongelma, organisaatiokulttuuriongelma

Oliko muuta?

Kun monen mukula on kipeänä, ei sillä ole väliä, onko syy välttämätön vai ei. Mikä merkitsee, on se että ei olla siellä työpaikalla. Tikaria heittävät ne kanssamammat keskenään, jotka ovat kuormittuneita yhteisistä poissaoloistaan, etenkin kun itselle nakki napsahtaa.

Perheetön on yleensä vain omasta puolestaan poissa. Perheellinen omastaan ja lisäksi lasten puolesta. Enemmän liikkuvia osia. Asiantuntijalle sijaista ei mahdollista palkata parin päivän oman ilmoituksen vuoksi. Lomakäytännöt ovat selkeitä ainoastaan kiertävällä listalla, kannatan. Mut siinä ei ole sitä peräänkuulutettua joustoa sitten.

Yksi huvittava seikka. Naisvaltaisella alalla kollegat kärsivät työn kannalta enemmän perheen lasten sairasteluista, kuin perheen isä - jonka ei itse edes tarvitse paikata kollegoitaan, kun naiset hoitaa. Nämähän ovat laajempia rakenteellisia ilmiöitä, kuin heti tulisi ajatelleeksi.

Vierailija
258/541 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta Velat ovat osa luonnonvalintaa aivan samoin kun ovat homot ja lesbotkin. Kaikkien geenejä ei ole tarkoitettu jatkumaan ja on lopulta koko ihmiskunnan etu, että ne eivät jatku. Ihmiskunta on aina selvinnyt muutoksista ja vaikka Suomi ikuisesti hyvinvointiyhteiskuntana säilyisikään niin aina lopulta kasvaa se sukupolvi joka oppii elämään ilman niitäkin.

Kyllä. Mun yläkerrassa asuvalla n. 30-vuotiaalla työttömällä yh-äidillä on nyt 4 lasta (pienin on taaperoiässä). Lasun kautta kersoille on hankittu tukiperheitä, kun ei elämänhallinta vaikuta olevan ihan priimaa ja aiheuttavat rapussa jatkuvasti ongelmia kun niitä ei kukaan kasvata. Epäilen, että äidillä on lievä kehitysvamma tms, sillä ei varmasti pelaa täydellä pakalla. Löisin vaikka vetoa, että 2v sisään on tiineenä taas. Varsinainen geneettinen helmi tämä perhe. Ei se sisään roiskiminen vaadi korkeaa älykkyyttä tai muuta lahjakkuutta. Siihen pystyy suurin osa eläimistäkin.

Sun ulosantisi jo kertoo, että sun ÄO on alhaisempi kuin naapurisi. Varsinainen heneettinen helmi ja hyvin kasvatettu olet 🤦‍♀️

Taitaa olla naapurin mamma linjoilla. Mene katsomaan niiden lastesi perään välillä, ovat kuitenkin taas hajoittamassa jotain.

Voi kuule, onneksi en ole naapurisi. Sen verran olet kieroon kasvanut, että enpä haluaisi vastaasi tulla. Enkä mä, perheellinen muutenkaan asuisi opiskelija- tai tukiasunnossa.

Mä kieltämättä opiskelijana joudun vielä hetken näitä sosiaalitapauksia ja tulevia pikkurikollisia ja nistejä kestämään. Toivoisin kyllä, että voisin ko. perheen sinun naapuriisi lähettää asumaan, sillä varmasti sinulla riittäisi myötätuntoa ja ymmärrystä kun heidän ~7 ja 9 -vuotiaansa haistattelisi sulle ja sun lapsillesi v*ttua, h*orittelisi ja hajoittaisi lastesi leluja. Sä voit kauhistella siellä muumitalossa missä satut pesueesi kanssa majailemaan, mutta  tekisi ihan hyvää sullekin nähdä vähän erilaisen perheen elämää läheltä.

Mielummin mä heitä katselisin kuin sua. Ei sun ole vaikeaa levittää haarojaan joka toiselle ja antaa ruikkia sisään, eläimetkin sen osaa, sen sijaan perheen kasvattaminen on naapurillesi varmasti vaikeaa.

No mutta oletpa sinä varsinainen Mammojen Mamma, kaikkien marttyyriäitien suojelupyhimys:D

Olet olevinasi muka jotenkin parempi, mutta ei tuo sun ulosantisi ole yhtään sen parempaa kuin munkaan, ainoa ero on se, että mä oikeasti tiedän sen henkilön ketä kritisoin ja mulla on hyvin konkreettiset syyt, sinä taas teet nettikommentoinnin perusteella analyyseja ja haukut ja dissaat ihmistä, jote et tunne ollenkaan ja hyökkäät henkilöön. Eli aika lapsellista ja ala-arvoista käytöstä harrastat sinäkin.

Joo, mitä naapuriin tulee, niin näyttäisi seperheen kavattaminen olevan mahdotonta, jos nyt edes yrittää. Mutta haarojen levittäminen ilmeisesti onnistuu. Mutta ehkäisyn käyttäminen sitten taas ei. Olen nähnyt vaikuttavampaa vanhemmuutta Avara luonto -ohjelmassa.

Vai johtuuko närkästyksesi kenties siitä, että kykenet samaistumaan kuvaukseeni naapuristani? Kai sä tiedät, että ehkäisy on keksitty? Ei ole pakko porsia joka laakin seurauksena, etenkin jos ei nykyistenkään kanssa enää pärjää.

Närkästykseni johtuu ihan vain sun lapsellisesta tavastasi puhua ja käyttää sairasta kieltä. Heti, kun vastaan käyttämällä sun sanoja, osoittaakseni miten naurettavia ne on, sä syytät mua hyökkäämisestä ja haukkumisesta. Sulla on paha olla, ymmärrän, mutta älä sentään muista puhu sen takia noin.

Mä vastasin sun viestiisi sinulle sillä kielellä, jolla sinä ensimmäisen kerran mulle kirjoitit. Jos haluat, että sinulle kohdistetaan asiallista kommentointia, niin sitten ei kannata aloittaa v*ttuilemalla. Jos aloittaa, niin sitten vastaan samaan sävyyn takaisin.

Mihinhän sä luulit vastanneesi? Sun sisään ruikkimisesi jne. kertoi kyllä sun käytöstavoista, niihin vastasin. Jos se nyt sit oli vittuilua sun mielestä, niin voi voi. En mä oleta sun ekan kommentin jälkeen asiallista kommentointia sulta, miten voisinkaan?

Vierailija
259/541 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta Velat ovat osa luonnonvalintaa aivan samoin kun ovat homot ja lesbotkin. Kaikkien geenejä ei ole tarkoitettu jatkumaan ja on lopulta koko ihmiskunnan etu, että ne eivät jatku. Ihmiskunta on aina selvinnyt muutoksista ja vaikka Suomi ikuisesti hyvinvointiyhteiskuntana säilyisikään niin aina lopulta kasvaa se sukupolvi joka oppii elämään ilman niitäkin.

Kyllä. Mun yläkerrassa asuvalla n. 30-vuotiaalla työttömällä yh-äidillä on nyt 4 lasta (pienin on taaperoiässä). Lasun kautta kersoille on hankittu tukiperheitä, kun ei elämänhallinta vaikuta olevan ihan priimaa ja aiheuttavat rapussa jatkuvasti ongelmia kun niitä ei kukaan kasvata. Epäilen, että äidillä on lievä kehitysvamma tms, sillä ei varmasti pelaa täydellä pakalla. Löisin vaikka vetoa, että 2v sisään on tiineenä taas. Varsinainen geneettinen helmi tämä perhe. Ei se sisään roiskiminen vaadi korkeaa älykkyyttä tai muuta lahjakkuutta. Siihen pystyy suurin osa eläimistäkin.

Sun ulosantisi jo kertoo, että sun ÄO on alhaisempi kuin naapurisi. Varsinainen heneettinen helmi ja hyvin kasvatettu olet 🤦‍♀️

Taitaa olla naapurin mamma linjoilla. Mene katsomaan niiden lastesi perään välillä, ovat kuitenkin taas hajoittamassa jotain.

Voi kuule, onneksi en ole naapurisi. Sen verran olet kieroon kasvanut, että enpä haluaisi vastaasi tulla. Enkä mä, perheellinen muutenkaan asuisi opiskelija- tai tukiasunnossa.

Mä kieltämättä opiskelijana joudun vielä hetken näitä sosiaalitapauksia ja tulevia pikkurikollisia ja nistejä kestämään. Toivoisin kyllä, että voisin ko. perheen sinun naapuriisi lähettää asumaan, sillä varmasti sinulla riittäisi myötätuntoa ja ymmärrystä kun heidän ~7 ja 9 -vuotiaansa haistattelisi sulle ja sun lapsillesi v*ttua, h*orittelisi ja hajoittaisi lastesi leluja. Sä voit kauhistella siellä muumitalossa missä satut pesueesi kanssa majailemaan, mutta  tekisi ihan hyvää sullekin nähdä vähän erilaisen perheen elämää läheltä.

Varmasti haistattelevat vähemmän kuin sinä. Edes täällä et osaa puhua normaalisti.

Ja sinäkö puhut näin normaalisti? Kun sanoin, että uskon naapurin naisella olevan kehitysvamman, tarkoitin sitä. Siis kehitysvammaisia on olemassa, ihan oikeasti. Ja uskon että naapurini on vähintäänkin rajatapaus tai omaa jonkun muun neurologisen poikkeaman.

Mutta sinä ilmoitat olevasi sitä mieltä, että minun ÄO:ni on matalampi kuin naapurini, vaikka et ole koskaan ko. ihmistä tavannut. Et tiedä koko perheestä mitään, etkä tiedä millaisten asioiden perusteella olen mielipiteeni tehnyt. Mutta sinä hyökkäät mun kimppuuni yhden aiempaan viestiin vastaavan kommentin perusteella. Eli aika huonoilla kantimilla on sinunkin kasvatuksesi. Mä en muuten ole haistatellut yhdessäkään viestissä. Enkä edes niille naapurin kersoille, vaikka heillä sellaista taipumusta on.

Mutta uskon, että tekstini liippasi nyt niin läheltä, että otit sen jostain syystä henkilökohtaisesti. Olet siis varmaan joku 4 lapsen yh-mamma, joka meuhkaa päivät AV:lla ja dissaa muita jotka täällä kirjoittaa.

😅 Mä puhun sun mällien heitoista ja poikimisesta, en kehitysvamma-sanasta. Sä vaan räkytät ja räkytät, ei voi olla huomaamatta sun ÄOsi olevan alhainen. Sun teksti ei voi liipata ketään läheltä, sen verran se on värittynyt sun pahalla ololla. Kyllä se siitä, kun jaksat nyt vaan pakertaa, kortistossa on sit hyvä valmistumisen jälkeen olla, niin on aikaa taas täällä räkyttää.

No mikään neropatti vaikuta olevan sinäkään. Se mun eka viesti oli vastaus aiempaan viestiin ja siitä sä aloitit sun tyhjänpäiväisen mussutuksesi. Ja loput viestit ovat olleet ihan sinun aloittamasi linjan mukaisia. Mutta hienoa huomata, että sä olet viitsinyt todistaa sen mun ensimmäisen viestin pointin: lasten tekeminen ei vaadi mitään erityislahjakkuutta, vaan vähän pösilömmätkin siinä usein onnistuu mainiosti.

Vierailija
260/541 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihanne olisi varmaan se, että ihmiset kuoriutuisivat maamunista kuten Sarumanin superörkit LOTRissa, jotta vela-Jannallekin riittää itseään nuorempia hoitajia ja leikittäjiä hoivakodissa, kun koko Suomen kaikki naiset oikein täydesti sisäistää, ettei lastenteko ole heidän juttunsa.

Ihmisethän ovatkin ihan juuri loppumassa maailmasta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi viisi yksi