Lue keskustelun säännöt.
"Minä olen omat hommani hoitanut jo ajat sitten".
Minun äitini sanoi tuon lauseen ehkä noin 16 vuotta sitten saadessani ensimmäisen lapseni. Lapsiani mummo on hoitanut tässä 16 vuoden aikana ehkä 5 kertaa.
Hän kuitenkin kuvailee itseään osallistuvaksi isovanhemmaksi.
Onko tässä joku ylisukupolvinen, suomalainen ogelma, jota siirrämme eteenpäin tässä yksilökeskeisessä kulttuurissamme? Nimittäin mieheni ei ole suomalainen, ja hänen perheensä on tiivis. Mummo sieltä päin soittelee lähes joka päivä vain lirkutellakseen lapsillemme eivätkä he ole koskaan kuulleetkaan sellaisesta, että yksin pitäisi lapset hoitaa.
Toistaako äitini (ja iso osa suomalaisia) siis jotain outoa, suomalaista traumaa, missä äiti ja perhe on aina jätetty yksin pärjäämään ja tämä siirretään aina eteenpäin seuraavalle sukupolvelle? En nimittäin nykykokemuksellani tiedä mitään typerämpää, mutta onko vanhemmuuden kokemus ja taakka niin valtava selvitä yksin, että tämä "kostetaan" sitten seuraavallekin polvelle?
Tuli vain mieleen, kun muistin juuri, että äitini on ehtinyt nähdä lapsenlapsiaan edellisen kerran kaksi vuotta sitten.
Kommentit (775)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hautaanko asti pitää hyysätä tenavia, ensin omia ja sitten muiden?
Siis tätä asennetta juuri tarkoitin! Miksi se on niin valtava paha osallistua lastenlasten elämään? Tai siis miksi se nähdään niin kamalana asiana?
Meillä isovanhemmat, tädit, sedät ja serkut leikittää ja laulattaa lapsia innoissaan aina kun nähdään, suomalaisessa seurassa pönötetään terassilla oluttölkit kädessä ja lapset on vaivaksi. Mistä tämä?
Varmaan just siks, että on kiva elää omaa elämää ilman vastuuta joskus. Jos ensin kasvatat omat tenavat ja sitte pitäs vielä olla koko aika valmiina hoitamaan lastenlapsia, niin millo on aikaa itselle? Lapsena? Joo ei kiitos. Voin olla lastenlasten kanssa, kun mulle sopii mutta en oo mikään hoitoautomaatti.
Haluan myös omaa aikaa tehdä mitä haluan. Enkä olla koko elämää lapsissa kiinni.
Mutta miksi monelle vanhemmalle jää niin kolkko muisto pikkulapsivuosista? Ne oli pakko puurtaa läpi ja kun niistä pääsee eroon ei haluta enää lapsenlapsia vaivoiksi? Minusta tämä vain kertoo siitä, että vanhempi on jäänyt liian yksin. Aivan liian yksin.
Olisiko voimavarat erilaiset, jos vanhemmat saisivat apua ja aikaa ja elää myös omaa elämäänsä silloinkin, kun lapset ovat pieniä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä ap äitisi ei tykkää lapsista. Moni ihminen niitä tekee, vaikka ei sisimmässään halua. Ajattelevat sen kuuluvan normien mukaiseen elämään.
Musta tuntuu, että suurin osa ei tykkää lapsista. Miksi muuten meidän maassa on niin paljon yksineläviä ja/tai lapsettomia? Suomessa kun on yksilöllä (nykyään varsinkin) itsellä valta valita miten elämänsä elää, niin miksi valita perhe-elämää, jos ei siihen tunne mitään mielenkiintoa?
Ja ap äidilläsi on nyt tilaisuus elää lapsetonta elämää. Se varmastikin loukkaa sinua syvästi. Mutta toisaalta sinun on vaan hyväksyttävä, että äitisi haluaa elää nyt itselleen ja asioille jotka häntä kiinnostavat. Ja siihen ei valitettavasti sinun lapsesi kuulu.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ap äitisi ei tykkää lapsista. Moni ihminen niitä tekee, vaikka ei sisimmässään halua. Ajattelevat sen kuuluvan normien mukaiseen elämään.
Musta tuntuu, että suurin osa ei tykkää lapsista. Miksi muuten meidän maassa on niin paljon yksineläviä ja/tai lapsettomia? Suomessa kun on yksilöllä (nykyään varsinkin) itsellä valta valita miten elämänsä elää, niin miksi valita perhe-elämää, jos ei siihen tunne mitään mielenkiintoa?
Ja ap äidilläsi on nyt tilaisuus elää lapsetonta elämää. Se varmastikin loukkaa sinua syvästi. Mutta toisaalta sinun on vaan hyväksyttävä, että äitisi haluaa elää nyt itselleen ja asioille jotka häntä kiinnostavat. Ja siihen ei valitettavasti sinun lapsesi kuulu.
Ei se loukkaa minua, jos olen rehellinen, äitini ei koskaan ollut mikään lämmin äiti, vaan kylmä ja etäinen ja sellaiseksi jäi kaikille meille lapsille.
Mutta saatuani kaiken avun (aivan ehdottomana päivänselvyytenä) mitä olen saanut uudelta miehen puolen suvultani tulin näitä vain ajatelleeksi.
Olisiko meillä Suomessa asiat toisin, jos äitejä ei jätettäisi yksin? Jos olisi ihan normaalia saada joka päivä halutessaan apua ja päästä hengähtämään, harrastaa ja nauttia elämästä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hautaanko asti pitää hyysätä tenavia, ensin omia ja sitten muiden?
Siis tätä asennetta juuri tarkoitin! Miksi se on niin valtava paha osallistua lastenlasten elämään? Tai siis miksi se nähdään niin kamalana asiana?
Meillä isovanhemmat, tädit, sedät ja serkut leikittää ja laulattaa lapsia innoissaan aina kun nähdään, suomalaisessa seurassa pönötetään terassilla oluttölkit kädessä ja lapset on vaivaksi. Mistä tämä?
Suomalaiset aikuiset on raskasoutuisia ja jännittäjä. Leikkisyys puuttuu ja vapautuminen tulee sen oluen kautta. Ei ihme ettei lasten kanssa viitsitä hauskutella. Siinähän voisi johtua vaikka silmätikuksi, mitäs se nyt silleen. Kyllä tämä tästä tiukkapipo kulttuurista johtuu. Suomalainen vapautuu vain humalassa tai toisella puolella maailmaa ilman niitä toisia tosikkoja. Siitähän se suomalaisten matkustusintokin johtuu. Muualla saa olla vapaasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hautaanko asti pitää hyysätä tenavia, ensin omia ja sitten muiden?
Siis tätä asennetta juuri tarkoitin! Miksi se on niin valtava paha osallistua lastenlasten elämään? Tai siis miksi se nähdään niin kamalana asiana?
Meillä isovanhemmat, tädit, sedät ja serkut leikittää ja laulattaa lapsia innoissaan aina kun nähdään, suomalaisessa seurassa pönötetään terassilla oluttölkit kädessä ja lapset on vaivaksi. Mistä tämä?
Eikös tuo ole autismin piirre, että ei välitä muista ihmisistä? Se on tosi yleinen Suomessa.
Piirre on saanut pahan diagnoosin vain siksi, että sitä esiintyy vähemmän maailmassa kuin sosiaalista riippuvuutta. Jossa suurin turva on suvussa, ei yhteiskunnan turvaverkoissa. Joka on osoittautunut paremmaksi malliksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilastot ja tutkijat ovat eri mieltä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hautaanko asti pitää hyysätä tenavia, ensin omia ja sitten muiden?
Siis tätä asennetta juuri tarkoitin! Miksi se on niin valtava paha osallistua lastenlasten elämään? Tai siis miksi se nähdään niin kamalana asiana?
Meillä isovanhemmat, tädit, sedät ja serkut leikittää ja laulattaa lapsia innoissaan aina kun nähdään, suomalaisessa seurassa pönötetään terassilla oluttölkit kädessä ja lapset on vaivaksi. Mistä tämä?
Eikös tuo ole autismin piirre, että ei välitä muista ihmisistä? Se on tosi yleinen Suomessa.
Piirre on saanut pahan diagnoosin vain siksi, että sitä esiintyy vähemmän maailmassa kuin sosiaalista riippuvuutta. Jossa suurin turva on suvussa, ei yhteiskunnan turvaverkoissa. Joka on osoittautunut paremmaksi malliksi.
On vain niin kolkkoa, että vanhemmat jätetään pyytämään apua yhteiskunnalta. Ja pahimmassa tapauksessa usein syyllistetään väsymisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tilastot ja tutkijat ovat eri mieltä
80% isovanhemmista osallistuu hoitoon silloin tällöin? Aika erikoinen tapa vetää mutkat suoriksi, onhan kerran vuodessakin silloin tällöin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen isoäiti ja teen kolmivuorotöitä. Lapseni tuli äidiksi teininä. En mitenkään halua olla lapsenvahtina kaikkina vapainani tai edes osana niistä kun olen juuri saanut viimeisen lapseni muuttamaan omilleen. Yhteensä 30v olen ollut äitinä kotona. Ei minun tehtäväni ole hoitaa ainoina vapaapäivinäni lasteni lapsia. Eläkkeellä voisin kyllä, mutta ovat sitten jo aikuisia ehkäpä?
Ei ole sinun tehtäväsi, tietenkään. Kuten ei ole lapsesi tehtävä aikanaan tulla katsomaan sinua kun makaat vaipoissa. Hän viettää silloin ansaittuja vapaapäiviään.
Jos edellyttää isovanhempiensa osallistuvan työpanoksella lasten hoitoon, eikö ne lapset pitäisi myös suunnitella yhdessä? Ei niin että meille tulee lapsi, kai sä nyt luovut omista suunnitelmistasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
https://yle.fi/uutiset/3-8488354
Tässä uutisessa taas pikkulapsiperheet ovat historiallisen yksin.
Oma äitini (synt -48) selkeästi suorittaa isovanhemmuuttaan. Ne pakolliset synttäri- ja joulumuistamiset hoitaa rimaa hipoen. Hän teki minulle selväksi jo ensimmäisen lapsenlapsensa ensivuosina, että apua on turha odottaa. Näillä mennään. En ole saanut kotoani normaalia tasapainoista lapsuutta, itsetunto murskattiin lapsena, perintöäkään ei tule, joten aikalailla miinukselta olen tähän elämään ponnistellut. Paikkailen näitä haavoja niin, että omat lapseni ovat elämässäni tärkeimmät. Hoidan omaa avioliittoani, jotta juurensa säilyvät. Otan ilolla vastaan aikanaan omat lapsenlapseni. Heitä hoitamalla, rakastan omia lapsiani ja sitä kautta omia haavojani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen isoäiti ja teen kolmivuorotöitä. Lapseni tuli äidiksi teininä. En mitenkään halua olla lapsenvahtina kaikkina vapainani tai edes osana niistä kun olen juuri saanut viimeisen lapseni muuttamaan omilleen. Yhteensä 30v olen ollut äitinä kotona. Ei minun tehtäväni ole hoitaa ainoina vapaapäivinäni lasteni lapsia. Eläkkeellä voisin kyllä, mutta ovat sitten jo aikuisia ehkäpä?
Ei ole sinun tehtäväsi, tietenkään. Kuten ei ole lapsesi tehtävä aikanaan tulla katsomaan sinua kun makaat vaipoissa. Hän viettää silloin ansaittuja vapaapäiviään.
Jos edellyttää isovanhempiensa osallistuvan työpanoksella lasten hoitoon, eikö ne lapset pitäisi myös suunnitella yhdessä? Ei niin että meille tulee lapsi, kai sä nyt luovut omista suunnitelmistasi.
Ei työpanoksella, vaan niin, että se isovanhemmuus olisi iloinen ja nautittava asia, uusi jäsen sukuun jota hoivata ja helliä. Kaikki auttavat kaikkia ja kaikilla on silloin mahdollisuus nauttia elämästä.
Vierailija kirjoitti:
https://yle.fi/uutiset/3-8488354
Tässä uutisessa taas pikkulapsiperheet ovat historiallisen yksin.
Tuo uutinenhan on vuodelta 2015. Äitienpäivänä v. 2021 uutisoitiin, miten isovanhempien osallistuminen lastenlasten on lisääntynyt. Isovanhempia on myös elossa merkittävästi enemmän kuin ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on apua jonkunverran ollut saatavilla, harvemmin yökylään olen kuitenkaan lapsia saanut joten mitään kovin kummallista ei olla päästy tekemään. Itse ihmettelen oman äitini suhtautumista lapsenlapsiin myös sillä saattaa pyytää lapsia käymään (pari tuntia riittää vallan mainiosti hänelle) muttei kuitenkaan halua tehdä heidän kanssaan yhtään mitään! Antaa lasten katsoa vain tv:tä tai pelata. Lapset jo pieniä koululaisia. Minkäänlaisia rajoja ei ole. Kyselee heiltä kuulumisia ja ihmettelee miseivät vastaa (koska katsovat sitä tv:tä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://yle.fi/uutiset/3-8488354
Tässä uutisessa taas pikkulapsiperheet ovat historiallisen yksin.
Tuo uutinenhan on vuodelta 2015. Äitienpäivänä v. 2021 uutisoitiin, miten isovanhempien osallistuminen lastenlasten on lisääntynyt. Isovanhempia on myös elossa merkittävästi enemmän kuin ennen.
Tässä on hassusti tosiaan vastakkain kaksi asiaa: isovanhemmat ilmoittavat osallistuvansa lastenlasten hoitoon paljon kun taas vanhemmat kokevat olevansa yksin ja isovanhemmilta ei apua saa.
Joillain on tosiaan välttelevä kiintymyssuhde. Taitaa olla aika yleinen Suomessa. Eläkkeellä oleva hyväkuntoinen ihminen voi kyllä kerran kuussakin katsoa lasta ilman, että se on "lapsen hoitamista hautaan asti". Ikään kuin tässä olisi olemassa vain vaihtoehdot hoito 5 kerta kymmenessä vuodessa tai viikoittainen hoito. Itse ratkaisin tämän niin, että päätin, että ei se vanhainkodeissa vierailukaan aikanaan ole kenellekään mikään pakko. Sielläkin voi käydä sen kerran kahteen vuoteen, eikä laukata kuukausittain. Tämä ei ole edes mikään kosto, vaan aika luonnollista seurausta aikaisemmalle yhteydenpidon tavalle.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on apua jonkunverran ollut saatavilla, harvemmin yökylään olen kuitenkaan lapsia saanut joten mitään kovin kummallista ei olla päästy tekemään. Itse ihmettelen oman äitini suhtautumista lapsenlapsiin myös sillä saattaa pyytää lapsia käymään (pari tuntia riittää vallan mainiosti hänelle) muttei kuitenkaan halua tehdä heidän kanssaan yhtään mitään! Antaa lasten katsoa vain tv:tä tai pelata. Lapset jo pieniä koululaisia. Minkäänlaisia rajoja ei ole. Kyselee heiltä kuulumisia ja ihmettelee miseivät vastaa (koska katsovat sitä tv:tä).
Kuulostaa tutulle. Aika lailla tunteetonta on minunkin äitini suhtautuminen lapsenlapsiin. Aivan kuin niistäkin olisi pakko huolehtia, vaikka ei mitenkään ole! Lastenlapsista saisi iloita ja nauttia ajasta heidän kanssaan, mutta ainakaan omalla kohdallani vanhempani eivät tällaiseen kykene.
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat eivät ole piitanneet omista lapsistaan eikä lastenlapsistaan. En tosin apua kauheasti ole kaivannutkaan, lapset ovat olleet ihania ja helppoja hoitaa. Kun haluttiin mennä teatteriin tai elokuviin, palkattiin lastenhoitaja. Helpointa näin. Joskus nähdään isovanhempia, kerran vuodessa suunnilleen. Emme ole huonoissa väleissä, vaan kaikki elävät omaa elämäänsä. Jos he vuorostaan tarvitsevat hoitajaa, he voivat palkata sellaisen itse.
Aika raju yleistys. Me ainakin olemme auttaneet aina, kun apua on tarvittu. Muutimme jopa samalle paikkakunnalle eläkkeelle jäätyämme, eikä tämä ole tuntunut rasitukselta ollenkaan. Tulee ihan paha olo, kuin tuollaista lukee. Muuten, millä tavalla vanhempasi ovat sinut aikoinaan hyljänneet?
Eikö juuri ollut tutkimus, että nykyiset isovanhemmat osallistuvat lastenlasten hoitoon. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Oliko se jopa 80 %.
Varmaan just siks, että on kiva elää omaa elämää ilman vastuuta joskus. Jos ensin kasvatat omat tenavat ja sitte pitäs vielä olla koko aika valmiina hoitamaan lastenlapsia, niin millo on aikaa itselle? Lapsena? Joo ei kiitos. Voin olla lastenlasten kanssa, kun mulle sopii mutta en oo mikään hoitoautomaatti.
Haluan myös omaa aikaa tehdä mitä haluan. Enkä olla koko elämää lapsissa kiinni.