Lue keskustelun säännöt.
"Minä olen omat hommani hoitanut jo ajat sitten".
Minun äitini sanoi tuon lauseen ehkä noin 16 vuotta sitten saadessani ensimmäisen lapseni. Lapsiani mummo on hoitanut tässä 16 vuoden aikana ehkä 5 kertaa.
Hän kuitenkin kuvailee itseään osallistuvaksi isovanhemmaksi.
Onko tässä joku ylisukupolvinen, suomalainen ogelma, jota siirrämme eteenpäin tässä yksilökeskeisessä kulttuurissamme? Nimittäin mieheni ei ole suomalainen, ja hänen perheensä on tiivis. Mummo sieltä päin soittelee lähes joka päivä vain lirkutellakseen lapsillemme eivätkä he ole koskaan kuulleetkaan sellaisesta, että yksin pitäisi lapset hoitaa.
Toistaako äitini (ja iso osa suomalaisia) siis jotain outoa, suomalaista traumaa, missä äiti ja perhe on aina jätetty yksin pärjäämään ja tämä siirretään aina eteenpäin seuraavalle sukupolvelle? En nimittäin nykykokemuksellani tiedä mitään typerämpää, mutta onko vanhemmuuden kokemus ja taakka niin valtava selvitä yksin, että tämä "kostetaan" sitten seuraavallekin polvelle?
Tuli vain mieleen, kun muistin juuri, että äitini on ehtinyt nähdä lapsenlapsiaan edellisen kerran kaksi vuotta sitten.
Kommentit (775)
Suomessa naiset ovat töissä perheen ulkopuolella. Monessa muussa maassa kotona ja elämä on siinä kotipiirissä. Siinä haluaa jo vähän muuta mielenkiintoista sisältöä elämään.
Olisiko siis ihan siitä kiinni, että vuorokaudessa ei tunnit riitä? Sen ajan minkä saa olla töiden jälkeen rauhassa, ei enää jaksa - ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuuluuko äitisi suuriin ikäluokkiin? Nämä 1940- ja 1950-luvulla syntyneet ovat hoidattaneet omia lapsiaan ahkerasti mummoloissa. Lapsia on viety mummoloihin arkisin, viikonloppuisin ja koulujen loma-aikoina. Iäkkäät ja raihnaiset isovanhemmat ovat hoitaneet nuorten ja terveitten suurten ikäluokkien lapsia 24/7. Tämä on ollut kohtuutonta!
Nyt nämä suuret ikäluokat ovat itse isovanhempia ja monet heistä haluavat päästä mahdollisimman helpolla. Mukavuudenhaluiset isovanhemmat haluavat ns. kuoria lastenlapsista vain kermat päältä ja noukkia rusinat pullasta. Tämä on nykyaikaa!
Äitinä olen sitä mieltä, että vastuu lapsista on lapsen omilla vanhemmilla. AINA. Äitinä hoidan itse omat lapset ja kodin. Emme ole saaneet mitään apua isovanhemmilta emmekä apua heiltä pyytele. Lasten hoito ja kasvatus kuuluu lapsen vanhemmille - äidille ja isälle. Suomessa isovanhemmilla ei ole mitään lakisääteistä velvollisuutta hoitaa lapsenlapsiaan ja auttaa aikuisia lapsiaan ja heidän perheitä.
Lastenhoito on 70-luvulla järjestetty noin. Ei ollut päiväkoteja, mihin kersat nykyään laitetaan pois omista jaloista - siis varhaiskasvatettaviksi.
Yhteiskunta on muuttunut. Nykyään mummot ja vaarit on töissä. Ei ne asu enää kotipiirissä, missä asui useampi sukupolvi. Yleensä se kaikkein joutilain laitettiin lapsien perään katsomaan. Taisi olla ennemminkin isomummo, kuin varsinainen mummo. Se kuitenkin, joka ei enää ”oikeisiin töihin” pystynyt.
Ei olisi tullu mieleenkään pyytää äidin apua lastenhoidossa. Yhtä ensimmäistä kertaa en jättänyt lastani äidin hoitoon. Äiti kävi silloin tällöin kylässä ja toi kirpparilta hankkimiaan lasten vaatteita tuliaisiksi. Ne olivat mieluisia, pehmeitä ja hyvän tuntuisia.
Pidin kolme vuotta kodinhoidon vapaata. Taloudellisesti oli rankkaa, eläkettä ei kertynyt paljoakaan. Henkisesti oli myös raskasta ja omasta mielestäni masennuin. Siihen aikaan viis veisattiin masennuksesta.
Jos jollain on niin hyvin asiat, että saavat lastenhoito apua, tervejärkisiltä vanhemmiltaan, ilman perheen asioihin puuttumista, niin olkaa kiitollisia.
Toinen lapsi jäi tekemättä, koska koin, etten tule siitä yksin selviämään. Myös pieneen asuntoon ei olisi mahtunut kahta lasta, kun nytkin oli tukalaa.
Tunnen perheitä, joissa isovanhemmat ovat koko lapsen iän viemässä lapsia kulttuuri tapahtumiin ym. Ihailen heitä suuresti.
Olen itse vielä vaativassa työssä mutta kaikki vapaa-aikani menee iäkkäästä äidistäni huolehtimisen joka nykyvanhusten tapaan ei millään pääse mihinkään vanhain/hoivakotiin vaikka ikää on reippaasti päälle 90v. Hyvin huonokuntoinen mutta koska itse pääsee vielä vessaan , ei mitään saumaa vielä mihinkään laitokseen. Mies pääsi juuri eläkkeelle, hänen vapaa-aikansa menee lähes täysin omista, myös hyvin iäkkäistä vanhemmista huolehtimiseen, jotka myös asuvat vielä kotonaan ,ja muuten kuten edellä. Ruokaa ja yksittäisiä kotikäyntejä saadaan hommattua ,mutta muuten ovat turvattomia ja raihnaisia. Tässä tilanteessa kyllä nuoret ja terveet lapset saavat huolehtia omasta jälikasvustaan. Meitä on paljon jotka elämme ns vanhusloukossa, ja kun itsekin alkaisi jo olla lepoa vailla ja kremppoja löytyy, hyvin iäkkääksi elävät vanhemmat ovat tässä kuviossa melkoinen , anteeksi vaan ,mutta lisärasite. Itse en ymmärrä näitä "mainoksia" että tee niin ja näin , ja saat vuosia lisää. Voin sanoa, ettei ole kyllä tavoittelemisen arvoista elää yli 90 vuotiaaksi. Varmasti yksittäisiä hyväkuntoisiakin löytyy, mutta ovat kyllä harvassa.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse vielä vaativassa työssä mutta kaikki vapaa-aikani menee iäkkäästä äidistäni huolehtimisen joka nykyvanhusten tapaan ei millään pääse mihinkään vanhain/hoivakotiin vaikka ikää on reippaasti päälle 90v. Hyvin huonokuntoinen mutta koska itse pääsee vielä vessaan , ei mitään saumaa vielä mihinkään laitokseen. Mies pääsi juuri eläkkeelle, hänen vapaa-aikansa menee lähes täysin omista, myös hyvin iäkkäistä vanhemmista huolehtimiseen, jotka myös asuvat vielä kotonaan ,ja muuten kuten edellä. Ruokaa ja yksittäisiä kotikäyntejä saadaan hommattua ,mutta muuten ovat turvattomia ja raihnaisia. Tässä tilanteessa kyllä nuoret ja terveet lapset saavat huolehtia omasta jälikasvustaan. Meitä on paljon jotka elämme ns vanhusloukossa, ja kun itsekin alkaisi jo olla lepoa vailla ja kremppoja löytyy, hyvin iäkkääksi elävät vanhemmat ovat tässä kuviossa melkoinen , anteeksi vaan ,mutta lisärasite. Itse en ymmärrä näitä "mainoksia" että tee niin ja näin , ja saat vuosia lisää. Voin sanoa, ettei ole kyllä tavoittelemisen arvoista elää yli 90 vuotiaaksi. Varmasti yksittäisiä hyväkuntoisiakin löytyy, mutta ovat kyllä harvassa.
palvelutarpeen arviointi on lakisääteinen oikeus kuten myös tarvittavien palveluiden järjestäminen. Omaisen ei tarvitse hoitaa mutta JOS omainen hoitaa, se voidaan katsoa silloin että ulkopuolisia palveluita ei tarvitse jolloin asioiden hoito jää omaisille. Eikä yksiköön sosiaalityöntekijä muuten uskalla olla järjestämättä kaikkia tarvittavia palveluita ja enemmänkin silloin kun kyseessä on ns hankala, vaativa omainen. Silloin tulee vanhukselle seuraneitikin yhteiskunnan piikkiin..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, eihän heidän tarvitse osallistua. Itse tosin teen selväksi joka käänteessä, että yksi heistä ei voi myöskään väittää olleensa aktiivinen isoisä. Sellaista valheellista menoa en kestä. Jos on etäinen, on sitä myös sitten rehellisesti ja kantaa maineseurauksen rehdisti (ei sinänsä, että niitä varsinaisesti vanhan liiton ukkojen kesken tulisikaan).
Miksi olette suostuneet vanhusloukkuun? Oletteko sanoneet äidillesi ja miehesi vanhemmille, että te ette huolehdi heistä? Oletteko selvittäneet kunnan ja yksityisen kotiavun ja kotihoidon? Jos vanhus ei pärjää enää kotona, niin kunnan tehtävänä on järjestää vanhukselle turvallinen hoitopaikka.
Yhteiskunta järjestää kyllä äidillesi ja miehesi vanhemmille tarvittavan kotipalvelun, kotihoidon tai paikan hoitokodista tai vanhainkodista. Kunta järjestää hoitopaikan, kun ilmoitatte kuntaan, että te lopetatte huolehtimisen. Ei ole kohtuullista, että monisairaat ja muistisairaat vanhukset sysätään omaisten vastuulle!
Pahimmillaan tällä huolehtijalla on omat, alle kouluikäiset ja kouluikäiset lapset ja oma perhe hoidettavana. Omat lapset ja oma perhe kärsivät vanhusten hoitotaakasta. Ei ole tavatonta, että 30-50-vuotias, pienten lasten ja koululaisten äiti joutuu huolehtimaan 70-80-vuotiaitten, monisairaitten ja raihnaisten vanhempiensa asioista. Ja usein miniä joutuu huolehtimaan myös appivanhempiensa asioista. Osa omaisista asuu toisella paikkakunnalla ja välimatkoihin kuluu aikaa ja rahaa.
Vanhustenhoito kaatuu omaan mahdottomuuteensa jo lähivuosina. Ja yhä useammin omaisia tullaan painostamaan hoitamaan omia vanhempia tai appivanhempia, jotta yhteiskunnan verorahat säästyvät. Omaisten tekemä hoitotyö ja hoivatyö on ilmaista tai hyvin edullista. Vanhuksen omaishoito maksaa kotona noin 12 000 € vuodessa ja vanhuksen ympärivuotokautinen laitoshoito tehostetussa palveluasumisessa noin 63 000 € vuodessa. On helppo arvata, kumpaa suositaan, kun vanhusten määrä kasvaa ja ja työikäisten määrä vähenee! Vanhuspommi räjähtää käsiin.
Sinulla ei ole mitään velvollisuutta huolehtia lapsenlapsistasi tai hoitaa lastenlapsiasi edes tilapäisesti. Suomessa lastenhoito kuuluu lapsen äidille ja isälle!
Vierailija kirjoitti:
Olen itse vielä vaativassa työssä mutta kaikki vapaa-aikani menee iäkkäästä äidistäni huolehtimisen joka nykyvanhusten tapaan ei millään pääse mihinkään vanhain/hoivakotiin vaikka ikää on reippaasti päälle 90v. Hyvin huonokuntoinen mutta koska itse pääsee vielä vessaan , ei mitään saumaa vielä mihinkään laitokseen. Mies pääsi juuri eläkkeelle, hänen vapaa-aikansa menee lähes täysin omista, myös hyvin iäkkäistä vanhemmista huolehtimiseen, jotka myös asuvat vielä kotonaan ,ja muuten kuten edellä. Ruokaa ja yksittäisiä kotikäyntejä saadaan hommattua ,mutta muuten ovat turvattomia ja raihnaisia. Tässä tilanteessa kyllä nuoret ja terveet lapset saavat huolehtia omasta jälikasvustaan. Meitä on paljon jotka elämme ns vanhusloukossa, ja kun itsekin alkaisi jo olla lepoa vailla ja kremppoja löytyy, hyvin iäkkääksi elävät vanhemmat ovat tässä kuviossa melkoinen , anteeksi vaan ,mutta lisärasite. Itse en ymmärrä näitä "mainoksia" että tee niin ja näin , ja saat vuosia lisää. Voin sanoa, ettei ole kyllä tavoittelemisen arvoista elää yli 90 vuotiaaksi. Varmasti yksittäisiä hyväkuntoisiakin löytyy, mutta ovat kyllä harvassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lastenhoidosta auttamisesta luistamisen lisäksi, omat vanhempni muistuttivat että jokainen hommaa asuntonss itse eli eivät tule takaamaan meidän asuntolainaa. Ei edes pyydetty tai tarvittu, mutta eivätpä muistaneet, että itse saivat tontin, joka lohkottiin suvun maista ja isoisäni oli heidän rakennuksilla ilmaisena työvoimana, kuten puolen muutakin sukua.
No en minäkään takaisi lasteni tai kenenkään asuntolainoja. 90-luvun laman eläneenä muistan todella, todella karuja ihmiskohtaloita kun ihmiset takasivat lainoja. Ainakin oman ikäisissäni on aivan päivänselvää, että lainoja ei taata.
Lapsenlapsia voin kohtuudella hoitaa, jos sellaisia joskus saan.
Vierailija kirjoitti:
Hautaanko asti pitää hyysätä tenavia, ensin omia ja sitten muiden?
Puhuiko aloittaja "hyysäämisestä"? Minun mielestäni hän puhui auttamisesta ja lastenlasten tapaamisesta. Jos rakastaa lastaan, haluaa auttaa kun on työläs elämänvaihe tällä, juuri äitiyden aloittaminen on sellainen. Jos rakastaa lapsenlapsiaan, haluaa myös nähdä heitä, saa heistä iloa.
Johtopäätös: aloittajan äiti ei rakasta lapsenlapsiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse vela (älkää heti ampuko) ja seurannut vierestä veljen perheen elämää. Omat vanhempani ovat jo iäkkäitä ja sairaita, mutta auttaisivat (oikeastaan vain äiti) mielellään, mutta asutaan kaukana heistä. Eli meidän perheessä ainakin naiset pitävät yllä yhteyttä perheeseen ja sukuun.
Itse käyn välillä veljen perheen luona hoitamassa lapsia, ja olen ylpeä saadessani olla täti ❤️ Kesäisin he ovat luonani hoidossa.
Nyt vanhempani alkavat tarvita yhä enemmän apua, mutta kumpaakaan veljeäni se ei kovin paljoa kiinnosta. Sen ymmärrän, ettei perheellinen veli ehdi apuun, mutta toinen veljeni, joka asuu lähellä (ja jota itseään on autettu paljon) ärsyttää - ilmeisesti kyse on vaan laiskuudesta. Aikaa olisi, mutta intoa puuttuu. Eli minun kokemukseni on, että naiset huolehtii perheestä, miehet itsestään.
En tiedä onko tuo miten yleistä Suomessa keskimäärin, mutta kyllä se varmaan periytyy. Oma äitini teki mulle selväksi jo ollessani ala-asteella, että jos joskus teen lapsia niin häneltä on sitten ihan turha kinuta hoitoapua. Oli mullekin aina melko etäinen, ei koskaan leikkinyt mun kanssa kun olin pieni ja hätisteli aina pois "jaloista pyörimästä" jos menin vaikka katselemaan kun hän leipoo. Äidinäiti kuoli kun äiti oli nelivuotias, ja mitä olen kuullut niin äiti eli lapsena aika tunnekylmissä olosuhteissa sukulaisten nurkissa. Itse olen vela.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko tuo miten yleistä Suomessa keskimäärin, mutta kyllä se varmaan periytyy. Oma äitini teki mulle selväksi jo ollessani ala-asteella, että jos joskus teen lapsia niin häneltä on sitten ihan turha kinuta hoitoapua. Oli mullekin aina melko etäinen, ei koskaan leikkinyt mun kanssa kun olin pieni ja hätisteli aina pois "jaloista pyörimästä" jos menin vaikka katselemaan kun hän leipoo. Äidinäiti kuoli kun äiti oli nelivuotias, ja mitä olen kuullut niin äiti eli lapsena aika tunnekylmissä olosuhteissa sukulaisten nurkissa. Itse olen vela.
Kuulostaa minusta aika kylmältä. Äitini oli uraäiti, mutta ei käyttäytynyt tuolla tavalla. Tosin hän sai vain yhden lapsenlapsen. Ehkä lastenlasten määräkin vaikuttaa. Äiti auttoi minua lapsen hoidossa ensimmäisten vuosien aikana paljon ja mielellään. Lukiessani näitä kommentteja täytyy sanoa, etten ole aiemmin ymmärtänyt, mistä kaikesta saa olla kiitollinen.
Olen sairastanut vaikean loppuunpalamisen, jouduin siitä eläkkeelle, enkä jaksa todellakaan hoidella villejä lapsenlapsia. Koska en ole selitellyt ja levitellyt diagnoosejani suvulle, minua pidetään kylmänä ja itsekkäänä ihmisenä, jota ei kiinnosta.
🤷
No, miten vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä ole mielestäni mikään suomalainen juttu, jotkut vaan ei tykkää lapsista. Ikävää, ap, mutta onneksi miehesi vanhemmat ovat osallistuvia ja normaaleja.
En itse odottaisi että isovanhemmat ovat mitään lapsenvahteja mutta olisi surullista jos eivät haluaisi ikinä tavata.
Kyllä tämä on suomalainen juttu. Ei yhteisöllisissä kulttuureissa yksinkertaisesti ajatella näin. Koska siellä eletään perhekunnissa ja toisille ihmisille.
Tämä on niin nyky suomalainen juttu kuin voi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perusperiaate on harvinaisen selvä, jokainen hoitaa omat lapset ja jos joku tarjoutuu auttamaan omasta halusta, niin se on ekstraa. Hämmentää joidenkin olettama, että isovanhemmilla olisi mitään hoitovastuuta, ikään kuin olisi jokin sanaton sopimus, että tällainen velvollisuus olisi. Ei ole ja siitä on aivan turha haikailla.
Onhan se outoa jos mummo ei halua yhteyttä lapsenlapsiinsa.
Lienevät näitä bilemummoja.
Itselläni ei ole lapsia, mutta veljen ex-vaimo hoiti asiat niin, ettei lapsia paljon kiinnostanut isän puolen isovanhempia tai muita sukulaisia tavata. Oman sukunsa puolella kyllä kyläilivät. Rippi-, ylioppilas, yms juhlissa ollut aina ulkopuolinen fiilis.
Ja veljelläsi ei ollut asian kanssa mitään tekemistä? Itsellänikin on ulkopuolinen olo veljen perheen juhlissa. Vaimon äiti ja sisko ovat olleet mukana järjestämässä ja itse vain vieraana. Tarjoutunut olen kyllä auttamaan, mutta ei tarvitse kuulemma. Tästä en todellakaan vaimoa syytä, miksi hänen pitäisi ottaa minut huomioon? Veljeni homma olisi ottaa/pyytää minut mukaan apuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä ole mielestäni mikään suomalainen juttu, jotkut vaan ei tykkää lapsista. Ikävää, ap, mutta onneksi miehesi vanhemmat ovat osallistuvia ja normaaleja.
En itse odottaisi että isovanhemmat ovat mitään lapsenvahteja mutta olisi surullista jos eivät haluaisi ikinä tavata.
Kyllä tämä on suomalainen juttu. Ei yhteisöllisissä kulttuureissa yksinkertaisesti ajatella näin. Koska siellä eletään perhekunnissa ja toisille ihmisille.
Tämä on niin nyky suomalainen juttu kuin voi olla.
Minulla on kokemusta sekä auttavasta suvusta että vain itsestään huolehtivasta suvusta. Mummini asui meidän kanssamme ja vanhempani hoitivat hänen asioitaan aina, hautaan asti. Mummini sen sijaan ei suostunut hoitamaan koskaan meitä lapsia. Ei edes hetkeä, kun vanhempani olisivat käyneet lenkillä. Mummo sen sijaan tuli 800 km päästä hoitamaan kaikkia meitä lapsia (kolme) junalla halki Suomen. Aina kun vain pääsi.
Samanalainen jako on mieheni ja minun perheeni välillä. Äitini sanoi kerran, että hän on saanut apua ja muistaa, miten hyvälle se tuntui, joten on aina valmis auttamaan. Tulee 600 km päästä jopa seuraavaksi päiväksi ja soitteelee välillä, joko tarvitsemme apua tai lastenvahtia. Mieheni äiti ei taas ole koskaan halunnut tulla olemaan lasten kanssa, ei meille, mutta ei myöskään kenellekään lapselleen. Nyt, kun lapset ovat vanhempia, lasten täytyisi aina käydä hänen luonaan, mutta lapset eivät ole kauhean innostuneita. Sen sijaan toisen mummon luokse he ovat aina menossa.
Tämä on varmaankin kiinni suvun perinteistä ja ihmisten luonteista. Koen molemmat tavat suomalaisiksi, sillä molempien suvut ovat suomalaisia.
Oma äitini ei auttanut mitenkään lastenhoidossa. Osasin kyllä itsekin, mutta olisi voinut vähän leikkiä lastenlastensa kanssa tai pitää sylissä. Mutta eipä hän hoitanut minuakaan lapsena ollessani. En muista kuin kerran että olisin sylissä ollut.
Ihmettelen väliin tuota että isovanhemmat ovat olleet saapuvilla kun perhe on tarvinnut lastenhoitoa. Mulla oli äidinisä ja isänäiti elossa, mutta eivät he koskaan minua hoitaneet.
Olin yksin kotona 5-vuotiaasta lähtien kun äitikin meni töihin.
Ruoaksi sain laittaa kauraryynejä, sokeria ja maitoa, kun nälätti.
Onneksi oli kirjahylly.
Vierailija kirjoitti:
Ei olisi tullu mieleenkään pyytää äidin apua lastenhoidossa. Yhtä ensimmäistä kertaa en jättänyt lastani äidin hoitoon. Äiti kävi silloin tällöin kylässä ja toi kirpparilta hankkimiaan lasten vaatteita tuliaisiksi. Ne olivat mieluisia, pehmeitä ja hyvän tuntuisia.
Pidin kolme vuotta kodinhoidon vapaata. Taloudellisesti oli rankkaa, eläkettä ei kertynyt paljoakaan. Henkisesti oli myös raskasta ja omasta mielestäni masennuin. Siihen aikaan viis veisattiin masennuksesta.
Jos jollain on niin hyvin asiat, että saavat lastenhoito apua, tervejärkisiltä vanhemmiltaan, ilman perheen asioihin puuttumista, niin olkaa kiitollisia.
Toinen lapsi jäi tekemättä, koska koin, etten tule siitä yksin selviämään. Myös pieneen asuntoon ei olisi mahtunut kahta lasta, kun nytkin oli tukalaa.
Tunnen perheitä, joissa isovanhemmat ovat koko lapsen iän viemässä lapsia kulttuuri tapahtumiin ym. Ihailen heitä suuresti.
Siis mitä ihan tarkkaan yrität sanoa?
Sanooko pappa ikinä mitään vai kurtisteleeko vain kulmiaan mummon selän takana? Onko papalla väliäkään, ei saa mieheltä liikaa odottaa?