Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"Minä olen omat hommani hoitanut jo ajat sitten".
Minun äitini sanoi tuon lauseen ehkä noin 16 vuotta sitten saadessani ensimmäisen lapseni. Lapsiani mummo on hoitanut tässä 16 vuoden aikana ehkä 5 kertaa.
Hän kuitenkin kuvailee itseään osallistuvaksi isovanhemmaksi.
Onko tässä joku ylisukupolvinen, suomalainen ogelma, jota siirrämme eteenpäin tässä yksilökeskeisessä kulttuurissamme? Nimittäin mieheni ei ole suomalainen, ja hänen perheensä on tiivis. Mummo sieltä päin soittelee lähes joka päivä vain lirkutellakseen lapsillemme eivätkä he ole koskaan kuulleetkaan sellaisesta, että yksin pitäisi lapset hoitaa.
Toistaako äitini (ja iso osa suomalaisia) siis jotain outoa, suomalaista traumaa, missä äiti ja perhe on aina jätetty yksin pärjäämään ja tämä siirretään aina eteenpäin seuraavalle sukupolvelle? En nimittäin nykykokemuksellani tiedä mitään typerämpää, mutta onko vanhemmuuden kokemus ja taakka niin valtava selvitä yksin, että tämä "kostetaan" sitten seuraavallekin polvelle?
Tuli vain mieleen, kun muistin juuri, että äitini on ehtinyt nähdä lapsenlapsiaan edellisen kerran kaksi vuotta sitten.
Kommentit (775)
Vierailija kirjoitti:
Yhtenä syynä lienee se, että osa ei yksinkertaisesti pidä lapsista erityisen paljon. Kokevat pienet lapset kuormittaviksi enemmänkin kuin nautinnolliseksi seuraksi. Nyt isovanhempi-ikäisistä moni on vielä sellaista sukupolvea, että omien lasten hankinta oli heidän aikanaan "itsestäänselvyys" eikä sitä sen kummemmin mietitty, että haluaako juuri hän edes palavasti vanhemmaksi. Niin vain oli tapana tehdä. Omat lapset tuli hankittua ja niistä varmasti useimmat sitten tykkäsivätkin, kiitos biologian, mutta lapsia hankkivat sellaisetkin ihmiset jotka eivät koskaan erityisemmin pitäneet lapsista yleisesti. Ja nyt kun ovat isovanhempia, eivät vieläkään välttämättä pidä pienistä lapsista.
Olet varmaan oikeassa. Aika jäätävää ollut aikoinaan, kun lapsien hankinta on ollut monelle itsestäänselvyys tai jopa velvollisuus, vaikka lapsista ei olisi edes välittänyt. Voi vain toivoa, että sellaiset väärät syyt ja painostus lasten hankintaan olisivat nyt kokonaan historiaa, kun miettii, miten vahingollista lapsen kehitykselle on kasvaa rakkaudettomassa kodissa.
Arvostan todella paljon nykyajan nuoria vela-aikuisia, sillä epäitsekkäintä ja vastuullista voi usein olla juuri päätös olla hankkimatta lapsia, jos tietää, ettei pysty tai jaksa heistä huolehtia tai kykene heistä aidosti välittämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meille odotetaan ensimmäistä vauvaa. Minulla ei ole sen kummempia odotuksia isovanhemmille (asuvat kaikki melko lähellä), toivon toki että luovat läheiset suhteet lapseemme, mutta mitään varsinaista hoitoapua en odota. Toki kiva, jos ovat lapsen kanssa esim. kyläillessään niin että itse voin vaikka laittaa ruokaa tms. Kodinhoitoapua en halua, minulla ja meillä on omat hyväksi havaitut systeemimme joihin ei kaivata muita sotkemaan. :D
En ole muutenkaan mikään menijä ja vauvaa on odotettu niin kauan, että odotan vain että itse pääsen häntä hoitamaan. <3 Toki jos jossain vaiheessa haluamme käydä miehen kanssa vaikka leffassa, olisi kiva jos lapsi voisi olla sen aikaa isovanhempien seurassa. Mutta siihen nyt on vielä aikaa...
Kuuluuko äitisi suuriin ikäluokkiin? Nämä 1940- ja 1950-luvulla syntyneet ovat hoidattaneet omia lapsiaan ahkerasti mummoloissa. Lapsia on viety mummoloihin arkisin, viikonloppuisin ja koulujen loma-aikoina. Iäkkäät ja raihnaiset isovanhemmat ovat hoitaneet nuorten ja terveitten suurten ikäluokkien lapsia 24/7. Tämä on ollut kohtuutonta!
Nyt nämä suuret ikäluokat ovat itse isovanhempia ja monet heistä haluavat päästä mahdollisimman helpolla. Mukavuudenhaluiset isovanhemmat haluavat ns. kuoria lastenlapsista vain kermat päältä ja noukkia rusinat pullasta. Tämä on nykyaikaa!
Äitinä olen sitä mieltä, että vastuu lapsista on lapsen omilla vanhemmilla. AINA. Äitinä hoidan itse omat lapset ja kodin. Emme ole saaneet mitään apua isovanhemmilta emmekä apua heiltä pyytele. Lasten hoito ja kasvatus kuuluu lapsen vanhemmille - äidille ja isälle. Suomessa isovanhemmilla ei ole mitään lakisääteistä velvollisuutta hoitaa lapsenlapsiaan ja auttaa aikuisia lapsiaan ja heidän perheitä.
Vierailija kirjoitti:
Jaaha, vai niin. No mutta entäs kun nykyajan isovanhemmilla on hoidettavina vielä työt, parisuhde josta vihdoin on kahdenkeskistä aikaa nauttia, ja monilla sairaat omat vanhemmat huolehdittavana? Siinäkö sitten pitäisi uhrata ainoat vapaat hetkensä niille lapsenlapsille, että pikku-äiti ja pikku-isä pääsevät bailaamaan? Ei todellakaan.
Sehän se siinä sitten onkin, että jää ne sairaat vanhemmat hoitamatta, kun ei ole lapsen perhe kiinnostanut. En näe mitään pointtia, että miksi ykskaks mun pitäisi olla kiinnostunut äitini jaksamisesta, kun ei hänkään ole paikalla ollut, kun olisin hänen tukea tarvinnut. Kunhan vaan vittuili, kun piipahteli pari kertaa vuodessa.
Sulla on kyllä muutenkin suht synkkämieli, kun meinaat, että lastenlasten kanssa olo tarkoittaa sitä äiti ja isä pääsee bailamaan.
Mitä jos tehtaisi yhdessä? Tässä näin tässä hetkessä. Ehkä pulkkamäessä? - ei mummille sovi, entäs leikkipuistossa piipahtaminen. - ei sekään käy. Lähettäiskö porukalla etelässä käymään, me maksetaan koko reissu. - ei kiitos. Entäs LIntsille? - ei. Ollaan lähdössä vauvan ehdoilla vaeltamaan, lähtiskö mummi mukaan? - Ei. Ok, ei sitten.
Kumpaakin isovanhempaa on pyydetty ja anopille sopinut. Eikä hän ole koskaan joutunut ns. hoitovastuuseen, etelässäkään. Ei siellä bailattu, vaan mentiin ajoissa nukkumaan, että lähdetään seuraavaa kohdetta porukalla kattomaan.
Nyt sitten äitini kiukuttelee anopille aina tavatessa, että anoppi on parempi isovanhempi. Niin hän on valinnut olla läsnä, äitini ei.
Anoppi ei hoitanut lapsiamme koskaan. En sano että olisi pitänyt, mutta onhan se kummallista että kaumpikaan lapsistamme ei ollut kertaakaan, ei yhtä ainoaa kertaa, anopilla hoidossa, yökylästä puhumattakaan.
Yhden (1) kerran lapset oli pari tuntia anoppilassa vaimon siskon hoteissa.
Omat vanhempani aina hoitivat lapsiamme mielellään, ja kaikki nauttivat siitä ajasta.
Heille se oli luonnollista.
Olen mies, jos sillä on jotain väliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on maasta, jossa ollaan hyvin perhekeskeisiä. Kun esikoinen syntyi, muutti anoppi meille asumaan. Siis ilmestyi matkalaukkuineen Kiinasta kotiimme, kun olin synnärillä ja asui meillä sen jälkeen 3 kk ajan. Minä en saanut edes hoitaa vauvaa, anoppi toi lapsen syömään, mutta muuten minut eristettiin kokonaan lapsenhoidosta. Se on kiinalainen tapa eikä mikään muu olisi kelvannut tuolle vähän yli 50v ikäiselle tohtorille, joka otti töistä vapaata ollakseen avuksi.
En suosittele tätä kokemusta kenellekään, mutta jos joku oikeasti haluaa elää kulttuurinmukaisesti, niin miksipä ei. Minä pidän mieluummin tämän länsimaisen naisen vapauden.
Tämä. Siskoni on myös naimisissa miehen kanssa joka tulee tällaisesta ”sukukeskeisestä” kulttuurista ja juuri näin on. Ollaan kyllä läheisiä lasten ja lastenlasten kanssa mutta hoidetaan ja tuppaudutaan liikaakin. Isovanhemmat tosiaankin muuttavat lastensa kotiin kun lapsenlapsia syntyy useammaksi kuukaudeksi. Toisaalta ko. kulttuurissa on sitten myös ihan on sellainen että lapsia tehdään paljon ja randomin oloisesti laitetaan osa lapsista asumaan pitkäaikaisesti sukulaisille. Uutta lasta pukkaa -> edellisiä heivataan kuukausitolkuksi tai jopa vakituisesti asumaan sukulaisille, varsinkin isovanhempien sisaruksille joilla ei ole omia lapsia tai omien lasten lapsia/lastenlapset ovat jo isoja teinejä 😶 Näin länsimaiseen tapaan ihan käsittämätöntä että lapsia tosiaan vaan heitetään ulos kodista kun äiti ja isä haluavat ”leikkiä” vaan uusimman lapsen kanssa. Ihan kamalaa ja itsestä tuntuu lähinnä siltä että minkälainen iso hylkäämisen tunne tuosta on pakko syntyä niille lapsille jotka lähetetään pois kotoa uuden lapsen tieltä pois 😬
Joten mielummin sitten kuitenkin ihan tällainen länsimaalainen malli jossa vanhemmat pitävät huolta lapsistaan ja isovanhemmat osallistuvat sen minkä osallistuvat.
Eipä tästä niin kauan ole, kun suomessakin on ollut tapa, että teinejä lähetetään sukulaisiin useammaksi kuukaudeksi. Tai alakoululaisia kasarilla isoimmille maatiloille koko kesäksi, kun vanhemmat olivat kaupungissa töissä. Osalla se maatila oli sukulaisen. Osalla jonkun täysin tuntemattoman.
Oma äitini teini-iässä seitkytluvulla passitettiin tätinsä helmoihin. Täti oli juuri saanut esikoisensa, niin tarvi apua. Siellä äiti eleli muutaman vuoden, eli sen ajan, kun isänsä oli päässyt uusiin naimisiin. Äiti pääsi piikomaan isänsä uudelle vaimolle ja tämän lapsille. Hankkiutui raskaaksi 18 vuotiaana, että pääsi sieltä pois. Ei nähnyt muuta tietä ulos kuin oman perheen. Häneen ei markkoja käytetty, että olisi päässyt kouluun yms. Hän oli kuitenkin lesken lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen hoitakoot omat kakaransa.
Ja sama toisinpäin. Älä oleta että kakarasi hoitavat sua kun olet vanha.
Eli saadakseen apua vanhana on ensin hoidettava lapsensa ja sitten tämänkin lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen hoitakoot omat kakaransa.
Ja sama toisinpäin. Älä oleta että kakarasi hoitavat sua kun olet vanha.
Eli saadakseen apua vanhana on ensin hoidettava lapsensa ja sitten tämänkin lapset.
Nope, vaan oltava läsnä elämässä mukana. Tulla tutuksi ja rakkaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Kuuluuko äitisi suuriin ikäluokkiin? Nämä 1940- ja 1950-luvulla syntyneet ovat hoidattaneet omia lapsiaan ahkerasti mummoloissa. Lapsia on viety mummoloihin arkisin, viikonloppuisin ja koulujen loma-aikoina. Iäkkäät ja raihnaiset isovanhemmat ovat hoitaneet nuorten ja terveitten suurten ikäluokkien lapsia 24/7. Tämä on ollut kohtuutonta!
Nyt nämä suuret ikäluokat ovat itse isovanhempia ja monet heistä haluavat päästä mahdollisimman helpolla. Mukavuudenhaluiset isovanhemmat haluavat ns. kuoria lastenlapsista vain kermat päältä ja noukkia rusinat pullasta. Tämä on nykyaikaa!
Äitinä olen sitä mieltä, että vastuu lapsista on lapsen omilla vanhemmilla. AINA. Äitinä hoidan itse omat lapset ja kodin. Emme ole saaneet mitään apua isovanhemmilta emmekä apua heiltä pyytele. Lasten hoito ja kasvatus kuuluu lapsen vanhemmille - äidille ja isälle. Suomessa isovanhemmilla ei ole mitään lakisääteistä velvollisuutta hoitaa lapsenlapsiaan ja auttaa aikuisia lapsiaan ja heidän perheitä.
Omat vanhemmat ja monet sedät, enot ja tädit kuuluvat suuriin ikäluokkiin. En muista, etkä ketkään näistä olisivat kuormittaneet isovanhempiaan lapsenhoidollisilla asioilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No meillä ei isovanhemmat auta kuin kerran vuodessa ja harmittaa kovasti. Toisaalta se mummeli on nii addiktoitunu siivoamiseen ja ruuanlaittamiseen et ei se niitä lapsia kattois vaik ne suostuis sinne ottamaankin.
Mutta ei harmittanu syksyllä ku olin oman lapseni kanssa Töölön uimahallissa, olikohan lokakuu vai marraskuu ja näin siellä erään isoäidin 2 lapsenlapsen kanssa(tyttöjä). Pienempi ehkä 3v ja isompi ehkä 6v. Isompi osas uida. Pienemmällä oli tupla uimarenkaat ja käsikellukkeet ja niin vaan se mummeli jätti sen yksin lastenaltaaseen todella pitkäks aikaa ainakin 10 minuutiksi kun lähti isomman kanssa semmoseen poreita sisältävään altaaseen josta ei minkäänlaista näköyhteyttä tonne matalaan altaaseen. Okei syvyys ehkä 10-20cm mutta kyllä tommseenki voi hukkua jos kaatuu. Ja sieltä oli myös lapsen helposti mahdollisuus lähteä 2 syvempään altaaseen, just vastakkaiseen suuntaan näistä poreista eikä mummo olis tienny mitään.
Kai se luotti et uinninvalvoja näkee tai muut kattoo perään mut huh,huh jos meillä isovanhempi tekis noin ni olis kyl vika kerta ku vahtis mun lapsia. Jos en olis niin nössö nii olisin menny sanomaan et valot päälle nyt! Olispa kiva jos vanhemmille kertois näistä lastenvahti tavoistaan mut taitaa olla mummin oma salaisuus.
Minun appivanhempani ovat/olivat ikäviä ihmisiä joiden kanssa juuri kukaan ei ole halunnut olla tekemisissä. En itsekään erityisemmin pidä heistä, mutta he ovat aina tarjoutunut avuksi ja tulleet hätiin lyhyelläkin varoitusajalla. Anoppi noudattaa annettua ohjeita prikulleen ja lapset ovat tottuneet heidän kanssa olemaan. Ennen koronaa appivanhemmat hoitivat lapsiamme ehkä joka toinen kk joko muutaman tunnin tai sitten lapset menivät heille yhdeksi yöksi.
Oma äitini on miellyttävä ihminen, tulee hyvin toimeen lasten ja koirien kanssa (niitäkin meillä on). Tykkään hänen tavastaan olla lasten kanssa. Hän kuitenkin valitsi roikkua kiinni alkoholistimiesystävässään niin että suurin osa lastenlapsista kasvoi ohi pikkulapsivaiheestta tavaten heitä 1-2 kertaa vuodessa. Kukaan meistä lapsista ei halunnut viedä lapsia kotiin jossa riideltiin ja jossa ei tiennyt missä kunnossa kumpikaan pariskunnasta olisi. No, nyt on mies jo mullissa ja äitini muistisairaana hoitokodissa. Että se hyöty siitä omasta , mukavasta äidistä. Kun hän nyt tulee meille kylään niin saan pestä ensin lapseni ja sitten äitini. Mutta nyt sentään saamme viettää aikaa hänen kanssaan ja lapsille muodostuu edes jonkinlainen suhde häneen.
Olen ikuisesti kiitollinen anopilleni kaikesta avusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin se on, kuka takee, myös hoitaa.
Asuttiin anopin kanssa samassa talossa maalla, eipä anoppi kertaakaan hoitanut lapsia, minun kyllä piti osallistua anopin ansiotyöhön heti synnäriltä tultuani
Oma äiti asui kaukana, kerran hoiti lapsia, kun olimme ensimmäistä kertaa miehen kanssa matkalla 10 v hääpäivän tienoilla . Oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun hoiti. Nuorin oli 2 v silloin, vanhemmat lapset jo koulussa
Kun aiemmin olin kurssilla, muu sukulainen hoiti maksua vastaan
Itse en olisi voinut ajatellakaan lapsenlapsia hoitaa, raskas ja kuluttava työ itsellä kun olivat pieniä
No ei kyllä tulisi mieleenkään vaatia vanhemmiltani hoitoapua. Ovat eläkeläisiä jo. Saa ottaa hoitoon jos ja silloin kun haluaa, mutta kyllä ne hoitajat etsitään muualta silloin kun on tarvetta. Eikä se todellakaan tarkoita sitä että jättäisin menemättä vanhempiani katsomaan sitten kun ovat "vanhoja ja raihnaisia"... siis tietenkään, hehän on minun vanhemmat. Eri asia jos olisivat olleet ihan p@skat vanhemmat silloin kun itse olin kasvava lapsi, mutta eivät olleet.
Ehkä lapsena en itsekään ole tottunut sellaiseen että isovanhemmat hoitaisi, meillä asui molemmat isovanhemmat satojen kilometrien päässä, ei siellä käyty kuin kerran-pari vuodessa. En ole sillä tavalla kasvanut siihen tapaan että isovanhemmat toimisi lastenhoitajina, eikä ole koskaan tullut sellaista mitenkään oletettua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaaha, vai niin. No mutta entäs kun nykyajan isovanhemmilla on hoidettavina vielä työt, parisuhde josta vihdoin on kahdenkeskistä aikaa nauttia, ja monilla sairaat omat vanhemmat huolehdittavana? Siinäkö sitten pitäisi uhrata ainoat vapaat hetkensä niille lapsenlapsille, että pikku-äiti ja pikku-isä pääsevät bailaamaan? Ei todellakaan.
Sehän se siinä sitten onkin, että jää ne sairaat vanhemmat hoitamatta, kun ei ole lapsen perhe kiinnostanut. En näe mitään pointtia, että miksi ykskaks mun pitäisi olla kiinnostunut äitini jaksamisesta, kun ei hänkään ole paikalla ollut, kun olisin hänen tukea tarvinnut. Kunhan vaan vittuili, kun piipahteli pari kertaa vuodessa.
Sulla on kyllä muutenkin suht synkkämieli, kun meinaat, että lastenlasten kanssa olo tarkoittaa sitä äiti ja isä pääsee bailamaan.
Mitä jos tehtaisi yhdessä? Tässä näin tässä hetkessä. Ehkä pulkkamäessä? - ei mummille sovi, entäs leikkipuistossa piipahtaminen. - ei sekään käy. Lähettäiskö porukalla etelässä käymään, me maksetaan koko reissu. - ei kiitos. Entäs LIntsille? - ei. Ollaan lähdössä vauvan ehdoilla vaeltamaan, lähtiskö mummi mukaan? - Ei. Ok, ei sitten.
Kumpaakin isovanhempaa on pyydetty ja anopille sopinut. Eikä hän ole koskaan joutunut ns. hoitovastuuseen, etelässäkään. Ei siellä bailattu, vaan mentiin ajoissa nukkumaan, että lähdetään seuraavaa kohdetta porukalla kattomaan.
Nyt sitten äitini kiukuttelee anopille aina tavatessa, että anoppi on parempi isovanhempi. Niin hän on valinnut olla läsnä, äitini ei.
Äitisi on kuitenkin sinut hoitanut ja ihan hyvin ilmeisesti, kun et siitä valita. Kamala tuo kostomentaliteetti.
Itselleni hyvin riittää satunnaiset tapaamiset, en hoitajaksi halua. Kummallinen käsitys joillakin, että eläkeläisenä olisi jotenkin aikaa, kun nimenomaan kerrankin pystyy tekemään ja harrastamaan juuri sitä, mihin ei ole aiemmin ollut aikaa. kiireisempää ja vaiherikkaampaa aikaa on ihana elää, kun ei ole enää niin paljon velvoitteita. Satunnainen apu on eri asia ja yhteys lapsenlapsiin tietysti olemassa. Mutta hoitajat hankittakoon muualta.
Suora lainaus äidiltäni: "Olen jo pitkään odotellut teiltä lapsenlapsia. -tauko- Mutta muistakaa, että minä en niitä sitten tule hoitamaan ettekä tänne niitä tuo yöksi."
Silviisii. Mutta katkerana on ja muistaa joka kerta valittaa, ettei lapsenlapsia ole näkynyt.
Miten toivotte itse sitten omien lastenne tuovan lastenlapsia teille hoitoon? Onko esim. pari kertaa viikossa hyvä tahti?
Vierailija kirjoitti:
Miten toivotte itse sitten omien lastenne tuovan lastenlapsia teille hoitoon? Onko esim. pari kertaa viikossa hyvä tahti?
Mikä ettei.
Mun mielestä se joka on lapsia hankkinut, lapset myös hoitaa. Niitä ei sysätä muiden riesaksi.
Alue: Aihe vapaa
Mun yhden isovanhemman kotona oli tuollainen systeemi, että lapsia laitettiin sukulaisille kun eivät mahtuneet kotiin. Yli 10 heitä oli. Ihan suomalaisia. Toisaalta toinen sukulaisperhe sinnitteli vielä pienemmässä kaikki kotona, että ei se heillä mikään sukutapa ollut. Ehkä ei tehnyt oikei hyvää tuo sukulaisille lähettäminen, mutta varmaan tapauskohtaista.
Kyllä länsimaissakin on ennen lähdetty usein hyvin nuorena kotoa lapsenlikaksi, pikkupiiaksi, rengiksi tms. töihin.