Miksi tiuskit lapsillesi?

Ei pitäisi, mutta olen loppujenlopuksi kuitenkin vain ihminen. Koska en ole täydellinen äiti?

No erittäin harvoin kyllä tiuskin ja silloin teen aina selväksi, että en ole heille vihainen vaan muuten pahalla päällä. Lapsia en hauku ikinä, olin miten pahalla päällä tahansa. Jos he tekevät jotain tyhmää, moitin sitä, mutten heitä ihmisinä.

Ja tällä metodilla olen kasvattanut siis kaksi lasta aikuisiksi, ja ei - he eivät ole "helppoja" tapauksia, toinen on autistinen ja toinen ADD.

Vierailija kirjoitti:

Ei pitäisi, mutta olen loppujenlopuksi kuitenkin vain ihminen. Koska en ole täydellinen äiti?

Tiuskitko kaikille muillekin ihmisille?

Vierailija kirjoitti:

No erittäin harvoin kyllä tiuskin ja silloin teen aina selväksi, että en ole heille vihainen vaan muuten pahalla päällä. Lapsia en hauku ikinä, olin miten pahalla päällä tahansa. Jos he tekevät jotain tyhmää, moitin sitä, mutten heitä ihmisinä.

Ja tällä metodilla olen kasvattanut siis kaksi lasta aikuisiksi, ja ei - he eivät ole "helppoja" tapauksia, toinen on autistinen ja toinen ADD.

Joillain on "peruspuhekin" ikävän sävyistä. Lapsille pitää olla lempeä.

Koska mä voin.

Koska niihin menee välillä hermot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pitäisi, mutta olen loppujenlopuksi kuitenkin vain ihminen. Koska en ole täydellinen äiti?

Tiuskitko kaikille muillekin ihmisille?

Mitenkään tiuskimista puolustelematta, se on kumminkin aika eri asia tiuskiiko ihmisille, joiden kanssa on ison osan hereilläoloajastaan tekemisissä - ja jotka siten näkevät sinut silloinkin, kun pää on kipeä, töistä tuli haukut ja puoliso on veemäinen.

Vai tiuskiiko harvoin tapaamalleen oudolle ihmiselle. Hänen kanssaan jaksaa sen lyhyen ajan tsempata tietysti.

Eli tunteet on ok ja inhimillisiä, mutta SILLÄ on väliä, sattuuko tuota tosi usein eli onko ilmapiiri enimmäkseen tuollainen kireä. Ja sillä, ymmärtävätkö lapset, ettei se kohdistu heihin, vaan äiti on muusta syystä pahalla päällä.

Henkistä latistamista ja pienen ihmisen mollaamista en hyväksy ollenkaan.

2

Naiset yleensä tiuskivat, koska ovat niin väsyneitä.

Tiuskiminen on kauhean kuuloista, tapahtui se kenelle tahansa.

Nuorimmalle ei ole tiuskinut varmaan koskaan, mutta kaksi vanhempaa lastani saivat tästä luultavasti kärsiä. Varsinkin keskimmäiseni oli sellainen vipeltäjä, että olin häneen välillä aivan loppu. Lapsilla on pieni ikäero ja sitten tuli se avioerokin. Oli todella kaoottista aikaa ja varmasti olin toisinaan ihan kauhea lapsille. 

Ovat nyt jo yli 2-kymppisiä ja hyvät välit on, toinen asuu jo omillaan. Varsinkin esikoisestani poden huonoa omaatuntoa, oli kiltti ja rauhallinen ja jäi väistämättä keskimmäisen varjoon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pitäisi, mutta olen loppujenlopuksi kuitenkin vain ihminen. Koska en ole täydellinen äiti?

Tiuskitko kaikille muillekin ihmisille?

Mitenkään tiuskimista puolustelematta, se on kumminkin aika eri asia tiuskiiko ihmisille, joiden kanssa on ison osan hereilläoloajastaan tekemisissä - ja jotka siten näkevät sinut silloinkin, kun pää on kipeä, töistä tuli haukut ja puoliso on veemäinen.

Vai tiuskiiko harvoin tapaamalleen oudolle ihmiselle. Hänen kanssaan jaksaa sen lyhyen ajan tsempata tietysti.

Eli tunteet on ok ja inhimillisiä, mutta SILLÄ on väliä, sattuuko tuota tosi usein eli onko ilmapiiri enimmäkseen tuollainen kireä. Ja sillä, ymmärtävätkö lapset, ettei se kohdistu heihin, vaan äiti on muusta syystä pahalla päällä.

Henkistä latistamista ja pienen ihmisen mollaamista en hyväksy ollenkaan.

2

Jotenkin kuvittelen, että rakastamilleen ihmisille haluaisi olla ystävällinen eikä niinkään harvoin tapaamalleen oudolle ihmiselle..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pitäisi, mutta olen loppujenlopuksi kuitenkin vain ihminen. Koska en ole täydellinen äiti?

Tiuskitko kaikille muillekin ihmisille?

Mitenkään tiuskimista puolustelematta, se on kumminkin aika eri asia tiuskiiko ihmisille, joiden kanssa on ison osan hereilläoloajastaan tekemisissä - ja jotka siten näkevät sinut silloinkin, kun pää on kipeä, töistä tuli haukut ja puoliso on veemäinen.

Vai tiuskiiko harvoin tapaamalleen oudolle ihmiselle. Hänen kanssaan jaksaa sen lyhyen ajan tsempata tietysti.

Eli tunteet on ok ja inhimillisiä, mutta SILLÄ on väliä, sattuuko tuota tosi usein eli onko ilmapiiri enimmäkseen tuollainen kireä. Ja sillä, ymmärtävätkö lapset, ettei se kohdistu heihin, vaan äiti on muusta syystä pahalla päällä.

Henkistä latistamista ja pienen ihmisen mollaamista en hyväksy ollenkaan.

2

Jotenkin kuvittelen, että rakastamilleen ihmisille haluaisi olla ystävällinen eikä niinkään harvoin tapaamalleen oudolle ihmiselle..

Ei kyse ole halusta.

Normaali puhe ei auta ja kurittaa ei saa, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää tiuskiminen jos ei tyystin halua luovuttaa lasten käytöksen suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pitäisi, mutta olen loppujenlopuksi kuitenkin vain ihminen. Koska en ole täydellinen äiti?

Tiuskitko kaikille muillekin ihmisille?

Mitenkään tiuskimista puolustelematta, se on kumminkin aika eri asia tiuskiiko ihmisille, joiden kanssa on ison osan hereilläoloajastaan tekemisissä - ja jotka siten näkevät sinut silloinkin, kun pää on kipeä, töistä tuli haukut ja puoliso on veemäinen.

Vai tiuskiiko harvoin tapaamalleen oudolle ihmiselle. Hänen kanssaan jaksaa sen lyhyen ajan tsempata tietysti.

Eli tunteet on ok ja inhimillisiä, mutta SILLÄ on väliä, sattuuko tuota tosi usein eli onko ilmapiiri enimmäkseen tuollainen kireä. Ja sillä, ymmärtävätkö lapset, ettei se kohdistu heihin, vaan äiti on muusta syystä pahalla päällä.

Henkistä latistamista ja pienen ihmisen mollaamista en hyväksy ollenkaan.

2

Jotenkin kuvittelen, että rakastamilleen ihmisille haluaisi olla ystävällinen eikä niinkään harvoin tapaamalleen oudolle ihmiselle..

Ei kyse ole halusta.

Mistä sitten? Itsehillinnän puutteesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pitäisi, mutta olen loppujenlopuksi kuitenkin vain ihminen. Koska en ole täydellinen äiti?

Tiuskitko kaikille muillekin ihmisille?

En kaikille, mutta varmasti jos olisin vaikka bb-talossa niin tiuskaisisin ennen pitkää jollekin. Perheensä kanssa joutuu olemaan myös silloin kun itse ei ole parhaimmillaan. 

Etkö sä koskaan tiuski kenellekään? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pitäisi, mutta olen loppujenlopuksi kuitenkin vain ihminen. Koska en ole täydellinen äiti?

Tiuskitko kaikille muillekin ihmisille?

En kaikille, mutta varmasti jos olisin vaikka bb-talossa niin tiuskaisisin ennen pitkää jollekin. Perheensä kanssa joutuu olemaan myös silloin kun itse ei ole parhaimmillaan. 

Etkö sä koskaan tiuski kenellekään? 

En tiuski.

Ap

Mä tiuskin kaikille. Lapset ei ole poikkeus tässä.

Tiuskiminen on huonoa käytöstä ja se opitaan yleensä vanhemmilta. Vaikea aikuisena enää toteuttaa toisenlaista mallia omassa perheessä.

Vierailija kirjoitti:

Normaali puhe ei auta ja kurittaa ei saa, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää tiuskiminen jos ei tyystin halua luovuttaa lasten käytöksen suhteen.

Opettele sanoittamaan, niin et tarvitse sen paremmin tiuskimista kuin kurittamistakaan.

Mä en oikeasti tiennyt ennen tätä ketjua että on olemassa ihmisiä, jotka eivät ole koskaan elämässään tiuskaisseet kenellekään. Ei tiuskiminen mullekaan ole mikään yleinen kommunikointitapa, mutta kyllä olen tiuskaissut lapsillekin tämän 15 vuoden aikana minkä heidän kanssaan olen elänyt. Ja miehelle myös. Musta tiuskiminen ei ole niin paha kunhan sen tilanteen purkaa jälkikäteen ja että osaa myös itse pyytää anteeksi käytöstään. Ja just ettei se ole jatkuva tapa kommunikoida. Mutta toisaalta jos niin joskus tekee niin ei sitä kannata itseään hirveästi siitä syyllistääkään, vaan keskittyy just rakentavaan tapaan hoitaa tilanne. Sitten lapsetkin osaavat tulevaisuudessa itse pyytää anteeksi käytöstään, jos joskus jollekin tiuskaisevat. Sama se on muidenkin virheiden kanssa mitä tekee.

Vierailija kirjoitti:

Mä en oikeasti tiennyt ennen tätä ketjua että on olemassa ihmisiä, jotka eivät ole koskaan elämässään tiuskaisseet kenellekään. Ei tiuskiminen mullekaan ole mikään yleinen kommunikointitapa, mutta kyllä olen tiuskaissut lapsillekin tämän 15 vuoden aikana minkä heidän kanssaan olen elänyt. Ja miehelle myös. Musta tiuskiminen ei ole niin paha kunhan sen tilanteen purkaa jälkikäteen ja että osaa myös itse pyytää anteeksi käytöstään. Ja just ettei se ole jatkuva tapa kommunikoida. Mutta toisaalta jos niin joskus tekee niin ei sitä kannata itseään hirveästi siitä syyllistääkään, vaan keskittyy just rakentavaan tapaan hoitaa tilanne. Sitten lapsetkin osaavat tulevaisuudessa itse pyytää anteeksi käytöstään, jos joskus jollekin tiuskaisevat. Sama se on muidenkin virheiden kanssa mitä tekee.

Lähinnä tarkoitin niitä, joiden jokapäiväinen puhetapa lapsille on tiuskiminen.

Ap